Valokuvausprojektini seikkaperäisessä esittelyssä - Vuodenkierron tutkinnan valokuvaamisvaihe vuosina 2015 - 2019

Vuosi 2019 ja samalla koko vuosikymmen on tulossa aivan lähihetkillä päätökseensä tätä julkaistaessa, joten tilanteelle osuvasti suuntaan tässä kirjoituksessa katsettani tiettyyn omakohtaiseen menneisyyteeni ja toki osittain myös tuleva on mielessäni - Poimin näissä merkeissä nyt itselleni erityisen tärkeäksi muodostuneen projektini esittelyyn kunnolla.

Kyseessä on vuodenkiertoa monessa eri katsannossa tutkiva valokuvausprojektini, josta olen aikaisemmin hieman kertoillut ainakin Facebook-sivullani, mutta nyt kerron tästä hyvin seikkaperäistä asiaa myös täällä blogissa, koska siinä on nyt tullut saavutetuksi tämän päättyvän vuoden lopuksi iso merkkipaalu / välietappi - Olen nimittäin saanut päätökseen viimein projektin itse valokuvaamisosion, jossa minulla oli valtava määrä kuvauskohteita sekä Espoossa että Hämeenlinnassa vuosina 2015 - 2019.

Tosin mainittakoon nyt, että olen aikeissa sisällyttää tähän projektiin vielä kahden äskettäin remontoidun puiston jatkovalokuvaamista juuri alkavalle ensi vuodelle, mutta tämä on koko projektiin nähden vain alle yhden prosentin osuus jo kuvattuun materiaaliin nähden, eli ei juuri mitään.

Koko projektissa oli valokuvaamista kaiken kaikkiaan siis jo vuoden 2015 alusta saakka, ja viimeisessä ns. lopullisessa muodossaan viime vuoden (2018) marraskuusta saakka projekti oli kuvaamisen osalta laajimmillaan - minulla oli huolellisesti etukäteen suunniteltuja kuvausreittejä em. kaupungeissa ja kullakin reitillä oli kuvauskohteita vaihtelevia määriä eri vuosina ja siis eniten marraskuusta 2018 alkaen - tämä viimeisin valokuvaamisvaihe sisälsi jopa neljä erillistä kuvaamisreittiä neljälle eri päivälle, eli Espoossa 3 kpl. ja Hämeenlinnassa 1 kpl.

Kävin jokaisen reitin läpi säännöllisen reittiaikataulun mukaan kaikkina vuosina noin 1 - 2 viikon välein jatkuvasti saadakseni aikaan vuodenkierron kuvasarjoja mielenkiintoisesti ja avartavasti kussakin kuvanottopaikassa: kuvaamiskerrat vaihtelivat mm. sääolosuhde- ja luontotilannevalintojen mukaan, ja merkitsevää aikataulusommittelussa oli välillä myös muiden kiireiden kanssa säätäminen. 

Joka tapauksessa kuvaamisen suorittaminen oli oikeastaan koko ajan erittäin sitovaa ja kuvauskertoja valittaessa piti koko ajan tarkkailla sääennusteita ja luonnonvaiheiden kehittymistä. 

Niinpä piti oikeastaan olla jatkuvasti kuvausvalmiudessa mille päivälle tahansa, kun sääolosuhteidenkin valinnat kuvaukseen olivat niin usein hankalia, ja vaativat usein rohkeita ja pikaisia päätöksiä aikatauluttamiselle sekä lyhyen varoitusajan ratkaisuilla että äkkimuutoksilla jo tehtyihin päätöksiin. 

Välillä olosuhteiden hankaluudet aiheuttivat myös uusinta- tai ns. paikkauskuvausta jälkeen päin yksittäisten kohteiden kuvaamisen epäonnistuttua varsinaisen lenkin aikana, jolloin tuli siis tavallaan yksi tai kaksi ylimääräistä kuvauspäivää varsinaisten lisäksi heti perään - epäonnistumisten syinä olivat tyypillisesti liian hankalat sääolosuhteet ja kameran toimintaepävarmuudesta johtuneet haitat, kuten liian epäteräviksi jääneet kuvat. Joskus myös yllättävät ihmisvilinätilanteet kuvien haitoiksi aiheuttivat samaa korjaamistarvetta, josta eräänä kesänä (en nyt muista vuotta tarkkaan) esimerkkinä olivat silloin uunituoreen "Pokemon Go" -pelin ulkopelaamisen massatapahtumat.

Noissa kuvauskerroissa tihennettyä kuvaamisintervallia oli tarpeen tehdä nopeissa luontomuutoksissa (alle viikon tai n. 4 - 5 päivän intervalli) ja pidennettyä puolestaan hitaissa luontomuutoksissa (enimmillään n. kaksi viikkoa intervallia).

Nopeita luontomuutoksia olivat esim. lumipeitteiden nopeat muutokset äärestä toiseen nopeasti vaihdelleissa säissä ja loppukeväällä lämpö- ja helleaalloissa nopeat kasvillisuuden kasvuunlähdöt ja kehitykset. Hitaita luontomuutoksia olivat esim. talvella pitkään lähes muuttumattomina pysyneet lumipeitevaiheet ja loppukesällä kasvillisuuden lopulliseen kypsyysvaiheeseen tulleet "pysähtyneet" vaiheet. 

Ruskan seuranta noudatti luonnon kehitysnopeudessa joka syksy helpommin ennakoitavaa muutosta kuin keväällä kasvien kasvun hyvin lämpötilasidonnaisten kasvuvaiheiden selvästi vaihtelevammat kehitysnopeuden muutokset.

Nyt tämän päättyvän joulukuun aikana viimeiset kuvauslenkkien kierrokset sain siis viimein tehtyä: tämä on iso muutos, kun kuvaushommat olivat varsinkin kahden viimeisen vuoden aikana niin runsaita ja intensiivisiä. 

Tuloksena on siis nyt useita tuhansia valokuvia sisältävä kuvapankki, jossa monista kohteista on jopa vuodesta 2015 alkaen yhtenäiset vuodenkierron kuvasarjat tähän joulukuuhun saakka, ja toisista kohteista vuodenkierron kuvasarjoja on puolestaan eri vuosimääriä 1 - 4 vuoden väliltä.

Tarkoituksena kaikkien kuvasarjojen loppukuviksi oli saada tämän vuoden lopussa ainakin sellainen kasvukauden päättymisen vaihe, jossa on ainakin tasaisen pilvinen marraskuun tyyppitilanne ruskan kokonaan päätyttyä kaikkialla kuvauspiirissä. Mahdollisesti sen lisäksi toiveena oli saada vielä sopivan näyttävä (ensi)lumitilanne, jossa olisi ollut mm. riittävästi puustolumiakin.

Tämän joulukuun 2019 vähäluminen leutous tuotti kuitenkin isoja hankaluuksia tuolle viimeiselle toiveelle, joten jouduin tekemään kompromisseja ja tyytymään lähes kaikkialla kuvausreiteilläni vain vähäiseen määrään lunta loppukuvissa - ainoastaan Hämeenlinnan kuvausreitille sain marras-joulukuun vaihteen tienoille n. 10 cm:n paksuisen aika näyttävän lumihankitilanteen, mutta Espoossa noista kolmesta reitistä vain kahdelle sain nimellisen valkoisen kerroksen ohutta lumipeitettä, ja yhdelle reitille ei siis tullut ollenkaan lumitilannetta päätöskuviin.

Mainittakoon nyt tähdennetysti ja monipuolisesti selitettynä, että kaikissa kuvauskohteissa kuvasarjojen muodostamisen periaate oli siis se, että kunkin kohteen kuvausrajaus piti tehdä joka kuvanottokerralle kohdistamiseltaan ja rajaukseltaan samaksi, jotta kaikki kunkin kohteen kuvat asettuvat sarjassaan mahdollisimman tarkasti päällekkäin mm. onnistuneita timelapse-videoita varten.

Tässä minulla oli apuna ensinnäkin kunkin kuvanottopaikan valinta lähtökohtaisesti niin, että siihen pystyi asettumaan joka kuvanottokerralla mieluiten askeleen tarkkuudella: esim. valaisinpylvään, liikennemerkin, talonkulman, siltarakenteen yms. "merkkipaalujen" valinnat tulivat siinä kyseeseen asettumista varten. 

Siinä oli tarkkaa myös mm. se, että joka kuvanottokerta muisti asettua samalle puolelle liikennemerkin tai valaisinpylvään vartta. Lisäksi toisen käsivarren piti nojata ko. pylvästä vasten samalla tavalla saman kosketuskohdan kera joka kerta; valitsin näitä asettumisia mm. niin, että kyynärpään ja olkapään välinen käsivarsi kosketti puolivälistään ko. pylvästä tai talonkulmaa. 

Toisissa kohteissa (kuten jokin siltarakenne) oli asettumisen apuna vaikkapa sillan kaiteen pylväs tai muu tukirakenne / koriste-elementti, ja joissakin sellaisissa kohteissa luontevinta oli käsien asettaminen vasemman tai oikean ranteen kohdalta tiettyä vaijeria tai terästankoa vasten. Olipa jotkin kuvauskohteet myös sellaisia, joissa kuvanottopaikalle asettuminen oli nojata selkä vasten tiettyä puunrunkoa tai seistä jonkin paalun kohdalla paalu jalkojen välissä.

Joissakin kohteissa kuvanottopaikalle asettuminen tapahtui pelkästään maisemassa olleiden kiintopisteiden mukaan niin, että kahdessa eri suunnassa piti saada sisäkkäisiä elementtejä (puita, tolppia yms.) asettumaan joka kerta tietyllä samalla tavalla kohdakkain keskenään, mitkä linjasivat kuvanottopaikan aina samalle kohdalle paikalleen.

Hankalimmiksi kuvanottopaikoiksi osoittautuivat tässä asettumisen katsannossa aivan projektin alussa tehdyt sellaiset virhevalinnat, missä valitsin epähuomiossa kuvauspaikkaa merkkaamaan maan pinnassa olleita rakenteita, kuten asfaltin / katukiveyksien reunoja - näissä tuli tietenkin äärimmäiseksi ongelmaksi talvien paksut lumitilanteet, jolloin näille kuvanottopaikoille itsensä löytäminen kävi todella vaikeaksi. Niinpä näillä kohteilla on todennäköisesti enemmän tai vähemmän epäonnistunutta kuvarajausta ja -kohdistamista kuvasarjoissaan...

Paksulumisia tilanteita varten älysin viimeisinä vuosina tehdä sen kikan kuvanottokorkeuden merkkaamiseen, että laitoin tussilla ko. pylväisiin merkinnän käsien kosketuskohtaa varten; joko siis sille olkavarrelle tai ranteelle. Paksun lumipeitteen ja aurattujen lumivallien tilanteissa kuvanottokorkeus oli täten helppoa löytää ja näin haittaa timelapse-videoiden säätöä varten sai pidettyä minimissä.

Myös oleellinen kuvanottopaikan ongelma ratkaistavaksi jo lähtökohtaisesti oli osata valita kuvan maisemaan kohdistamista varten sopiva maiseman maamerkki tai useita maamerkkejä, jotta kuvan rajaus oli joka kerta sama senkin ansiosta - esim. maisemassa oleva iso puu, rakennus, tehtaan piippu, metsikkörypäs, valaisinpylvään latva tms. selkeä elementti oli hyvä valita kuvan keskipisteeksi tietyillä tavoilla, jolloin se oli aina helppoa löytää ottopaikalta kameran etsimellä. 

Toinen vaihtoehto samalle kohdistamisen ratkaisemiselle oli kiinnittää huomiota kuvan reunoihin, jos sopivaa keskipistettä ei ollutkaan maisemassa tarjolla sellaisissa kohteissa: tällöin oli esim. hyvä valita ainakin kahteen kuvan reunaan vaikkapa puustosta, tiestöstä, rakennusmassoista tai valaisinpylväistä rajakohteita, joiden mukaan kuvarajaus asettui joka kuvauskerta samaksi. 

Kuvanottopaikkojen suuren määrän takia myös omalaatuiseksi ongelmaksi tuli aluksi se, miten pystyi muistamaan kussakin kuvauskohteessa sille laaditut nuo monenkirjavat "kuvanottosäännöt" - kaksi tai kolme ensimmäistä kuvanottokertaa monissa kohteissa olivatkin aikamoisen vaikeita siltäkin osin, mutta viimeistään neljännestä kuvanottokerrasta alkaen kaikki kuvanottosäännöt olivat syöpyneet alitajuntaan automaattisiksi reflekseiksi ja niitä ei sitten enää tarvinnut "muistaa". 

Alkuvaiheessa näiden ns. kuvaussääntöjen "löytämistä" helpotti matematiikasta tutun piin likiarvon desimaalien muistamiskikka: homma sujuu, kunhan vain aina muistaa seuraavan kohteen (numeron) - eli tässä tapauksessa siis ainoastaan vain seuraava kuvauspaikka piti joka kohteen jälkeen muistaa kaikkine ominaisuuksineen.

Lopulliset kuvanottamisen kohdevalinnat kohdistamisineen ja rajauksineen tulivat ratkaistuiksi tietenkin ensisijassa sen mukaan, miten mielenkiintoista ja vuodenaikojen vaihteluiden puitteissa rikasta maisemamateriaalia niihin sai sommiteltua. Vasta sitten sen jälkeen valinnassa oli aika säätää noita kuvanottamisen kuvan keskikohtia ja reunarajauksia zoomaus-säätöjen kera jne. 

Ennen vuodenkierron kuvaamisen aloittamista joka kohteessa piti siis ensin tutkia maisemia ja lyödä siinä kaikki valinnat ja säätämiset lukkoon ennen kuvaamista: tuon mukaan joka vuodelle vuodesta 2015 alkaen tein aina marraskuisin muutoksia ja lisäyksiä kullekin kuvausreitille kuvanottopaikoiksi, jolloin tavallaan vuodenkierron aloituskohta oli aina marraskuun vielä lumeton vaihe ruskan päättymisen jälkeen. Näin jokaiselle kuvanottopaikalle tuli ainakin myös yksi kokonainen talvi mukaan, jos joillakin paikoilla oli vuodenkiertoseurantaa vain yhden vuoden ajan; moni paikoista kattoi kuitenkin 2 - 5 vuotta seurantaa.

Kuvauskohteiden alkuvalinnoissa mielenkiintoisia seikkoja olivat tietenkin ensisijassa kasvillisuuden monipuolisuuden ja runsauden ominaisuudet, joiden perusteella vuodenaikojen vaihteluun sai rikasta visuaalisuutta. Esim. rakennetuilla alueilla puiden ja pensaiden monilajisuus tietyillä paikoilla oli yksi tärkeä valintakriteeri. Toisaalta etenkin kasvistoltaan vähälajisilla paikoilla paikan arkkitehtuuri ja muut tilalliset / paikan rakenteelliset-muodolliset seikat vaikuttivat myös oleellisesti sekä kohdevalintoihin että kuvarajauksiin.

Kokonaisuutena kohdevalinnoissani merkitsevää oli joka tapauksessa saada haaviini mahdollisimman erilaisia ja kaiken kattavia maisema- ja ulkotilatyyppejä. Kaikki nämä Espoon ja Hämeenlinnan kuvausreitit yhdessä nähtynä sisältävätkin saadussa kuvapankissa oikeastaan kaikki muut Etelä-Suomen luonnon ja rakennetun ympäristön tyypit paitsi merenrannan, joen ja kunnollisen suon.

Kuvauspaikkojen valitsemisessa oli oleellista huomata heti alussa myös liikenteen mahdollisesti aiheuttamat hankaluudet urbaaneilla rakennetuilla alueilla: näin ollen kuvanottosuunnassa piti osata välttää mm. sellaisia autojen pysäköintipaikkoja tai vilkasliikenteisien teiden / katujen osia, missä olisi tullut kuvanoton eteen pahasti häiritseviä autoja yms. liikennettä - projektin aivan alussa näin sattui muutamissa paikoissa käymäänkin vielä harjaantumattomuuttani, ja jouduin sen takia pian luopumaan niistä kuvanottopaikoista, ja osaksi senkin takia jouduin tekemään seuranneelle vuodelle muutoksia kuvausreitteihin siltä osin.

Konkreettisesti alueittain lueteltuna kuvauskohteet kattoivat seuraavia paikkoja Espoossa ja Hämeenlinnassa: 

Espoon kuvausreiteille (erittelemättä niitä kolmea) tuli Leppävaaran keskustan kaikenlaisia paikkoja Kehä I:n länsipuolisilta alueiltaan ja sen keskustan liepeitä puistoineen ja viheralueineen; näissä oli osaltaan mukana myös Kilon kartanon maita kuvattuna vanhan Turuntien varrelta. Muita Espoon keskustoja kuvaamiseen liepeineen olivat myös Karakallio ja Kilo. Nämä kolme em. keskustaa muodostivat myös tavallaan kolmion, joiden välisillä maaseutumaisilla alueilla kuvausreittejäni mutkitteli myös paljon kattaen niissä olleet kaikki luontotyypit metsistä ja kallioista peltoihin ja niittyihin.

Hämeenlinnassa valokuvaaminen tapahtui myös varsin tiiviisti keskustan alueella ja sen liepeillä kattaen mm. Hämeensaaren, Kaurialaa ja Verkatehtaan alueen, missä mm. kaikki keskustan puistot ja paljon Vanajaveden ranta-alueita tuli kuvasarjoihin mukaan. Oleelliset kuvausalueet olivat myös Varikonniemi ja siitä ns. rantareittiä pitkin Sairionrantaan saakka sekä totta kai itse Hämeen linnan ympäristötkin puistoineen.

Tämä kuvasarjojen kuvaamisprosessi oli vaikeudessaan ja mielenkiintoisuudessaan todella hyvin vaiherikas kaiken kaikkiaankin, ja kerronkin seuraavaksi tästä kokemuksiani:

Jouduin mm. taiteilemaan erityisen vaikeissakin kuvaussäissä, kuten sateenvarjon kanssa sateessa monta kertaa: kun jouduin valitsemaan usean sadepäivän pituisen jakson kohdalle vähiten huonoimman kuvauspäivän, niin kriteerinä oli tietenkin hamuta kuvaukseen sellainen sadetilanne, missä tuulta oli vähiten ja siten sateenvarjon kanssa pystyi joten kuten toimimaan - kaikkein haitallisin sadetyyppi oli tuulisen sään tihkusade, missä ei voinut kuvata ollenkaan.

Mainittakoon sadetilanteista poikkeuksena se, että talvella pakkasella satanut lumi ei ollut haitaksi, koska se ei tarttunut kameran linssiin "liaksi". Tosin liian sankka lumipyry oli haitaksi näkyvyysongelmia aiheuttavan ominaisuutensa takia. Samasta syystä sakeassa sumussa ei voinut kuvata.

Lisäksi jouduin välillä kuvaamaan liian vaihtelevassa pilvisyydessä, mikä tuotti liian hankalia valo-olosuhteita (huonolaatuisten valokuvien vaara): erityisen vaikeita pilvitilanteita olivat sellaiset kesäiset kuurosade- ja kumpupilvitilanteet, missä valotilanteet vaihtelivat ko. pilvien vaihtelun mukaan ääripäästä toiseen ja sisälsivät mm. äärimmäisen huonoja vastavalotilanteita pilvien osien heijastettua liikavahvaa hajavaloa.

Pilvitilanteista parhaimpia kuvaamiseen olivat yhtäältä kokonaan tai lähes kokonaan selkeät tilanteet tai toisaalta sellaista tasaista kerroksellista pilveä sisältävät tilanteet, jossa valo-olosuhteet pysyivät tasaisen muuttumattomina ja hajavalo optimaalisena; kylminä vuodenaikoina näitä tasaisia pilvitilanteita oli tyypillisesti eniten, kun kesäisin korostuivat nuo vaikeat kumpupilvitilanteet ja ne etenkin sisämaan Hämeenlinnassa merenvaikutuksen oltua Espoossa tietenkin usein kumpupilviä rannikolta pois puhdistavaa.

Vuoden pimeimpään aikaan joulukuun alusta tammikuun puoliväliin olevalla jaksolla valo-olosuhteiden hankaluus oli tietenkin liikahämäryyttä joka tapauksessa etenkin kuvauslenkkien alku- ja loppupäissä - itse asiassa kaikki kuvauslenkit oli tarkkaan jo alunperin sovitettu ajallisesti niin, että ne juuri ja juuri sisältyivät tähän vuoden pimeimmän ajan päivänvaloaikaan; eli siis klo. 8:55 ja 15:15 välille.

Kuvauslenkkieni aloitus oli aina aamulla ja lopetus iltapäivällä, jolloin tämä hämäryys oli niissä vaiheissa häiritsevää, mutta toisaalta myös hyvin mielenkiintoista, koska jokaiselle kuvauskohteelle oli valittuna sama oma kellonaikansa ja siten kiersin jokaisen kuvauslenkin aina samaan aikaan samassa järjestyksessä: näin jokaisessa kuvauskohteessa auringonaseman muutokset vuodenajoittain tulivat hyvin esille verrantoon - Tässä oli tietenkin syytä muistaa talvi- ja kesänajan välisen vaihtelun aiheuttama muutos aikataulutukseen, jolloin kuvauslenkeille lähtö oli kesäajassa aina tuntia myöhemmin talviaikaan verrattuna.

Tosin Aurinkohan ei joka kuvauskerta paistanut, joten oli jo aika harvinaista saada edes kolmeen peräkkäiseen kuvasarjan kuvaan auringonpaistetilanne, ja siten auringonaseman muutoksia kuvasta toiseen yhtenäisenä sarjana. Olisikohan ennätys ollut joissain kuvasarjoissa 4 tai 5 auringonpaistetilannetta putkeen...

Eri vuodenajoissa oli omat erityishankaluutensa toteuttaa valokuvaamista: esim. viime talvena erityisen suuret lumimäärät aiheuttivat fyysisiä ongelmia valokuvien ottopaikoille pääsyssä, koska em. tapaan periaate mm. timelapse-kuvasarjoja varten oli päästä ottamaan kunkin kohteen kuvasarjat askeleen ja asennon tarkkuudella aina samasta kohtaa mahdollisimman tarkoilla rajaus- ja kohdentamisvalinnoilla.

Kesäisin oli puolestaan kuumimmissa hellesäissä oman jaksamisen kanssa aika äärimmäistä. Mutta siitä selvisi, kun muisti varata kuvauslenkille aina yli litran verran juomista mukaan, suojasi jokaisen paljaan ihokohdan aurinkovoiteella ja laittoi vaalean lippalakin päähän. Erityisen tärkeä hellesäävarustus oli myös se, että jalkojen rakkojen ja hiertymien välttämiseksi oli pakko käyttää sandaaleissakin sukkia. Toinen vaihtoehto oli käyttää ilmavia lenkkareita sukkien kanssa.

Nämä kuvauslenkit eivät nimittäin olleet mitään lyhyitä pyrähdyksiä, vaan jokaisella kerralla 5 - 6 tuntia kävelemistä lyhyen lounastauon kera, ja siksi äärimmäiset lämpötilat piti huolellisesti huomioida omaksi parhaakseen.

Kireimmissä talvipakkasissa puolestaan oli mahdollista vaatetuksella torjua kylmyys ihan riittävästi pois 6 tunniksikin. Niissä oloissa minua aina eniten huolestuttikin se, miten kamerani toiminnan käy ja meneekö kamera yhtäkkiä kokonaan rikki pakkasen takia. Ankarin pakkanen, jossa kuvasin taisi olla jotain -20 ja -25 asteen välillä koko päivän.

Kameralleni (itse asiassa vuosien 2015-19 välillä minulla oli kolme eri kameraa malleiltaan Nikon Coolpix) ei onneksi kertaakaan käynyt kalpaten kovassa pakkasessa kesken lenkin. Jännää oli silti huomata, miten kovassa pakkasessa kameran toiminnot hidastuivat selvästi, terävien kuvien saaminen oli epävarmempaa ja miten akkujen lataukset tyhjenivät normaalia paljon nopeammin. Kovalla pakkasella olikin tärkeää, että täyteen ladattuja vara-akkuja oli erityisen paljon mukana. Parhaimmillaan minulla taisi olla 6 kpl. yhdelle 5 - 6 tunnin lenkille.

Oma lukunsa kuvausvaikeuksissa olivat myös osaltaan ihmiset, joiden käyttäytymisessä ja paikoissa oleskeluissa oli omat hankaluutensa: esim. jo ennakkoon tiesin, ettei kannata kuvata niinä päivinä, kun Hämeenlinnassa oli kesäfestarit (kuten Wanaja-festival) - tällöin oli erityisen jännää ja tarkkaa se, miten pystyi valitsemaan juuri oikean kuvauspäivän sekä sään suhteen että sen mukaan, jolloin festivaalialue ei ollut vielä / enää aidattu kuvauslenkkini sisällyttyä limittäin festivaalialueenkin kanssa.

Ihmisten käyttäytymisessä etenkin kesäaikaan oli oma alalajinsa juopottelijoiden kohtaaminen em. kaikkien keskustojen joillakin alueilla: välillä heitä hengaili lähellä joitakin kuvanottopaikkojani tai jopa niiden piirissä, ja pariin kertaan sainkin kuulla heiltä kuittailuja ja huutoa tyyliin: "mitäääh vhiddua sä oikheen khuvvaat meitäääh!" - Noh, mistäpä minä olisin tiennyt ennakkoon kuvauskohteet valittuani ja lukkoon lyötyäni, missä he kulloinkin tykkäsivät hengailla.

Joskus eteeni tuli myös ihan ns. tavallisiakin ihmisiä, joilla oli vainoharhoja julkisessa ulkotilassakin tapahtuvaa valokuvaamista kohtaan, ja he sitten valittivat valokuvaamiseni olleen jotenkin uhkaavaa tai häiritsevää.

Sääolosuhteiden erikoisuuksista puheen ollen tulvat eivät olleet missään vaiheessa ylittämätön este kuvauspaikoille pääsyssä, vaikkakin jonakin keväänä lumien sulamisen aikaan ja olikohan toissa vuoden (2017) lokakuun poikkeuksellisen runsaissa sateissa vettä oli tosi paljon liikkeellä - no, saappaissa piti vaellella silloin tällöin muutenkin runsassateisissa vaiheissa ja sehän teki tietenkin kävelystä selvästi normaalia raskaampaa ja kuvauslenkeistä normaalia väsyttävämpiä.

Ukkossäällä tai voimakasta ukkosta todennäköisesti tiedossa olleina päivinä en tietenkään kuvannut ollenkaan mm. turvallisuussyiden takia, vaikkakin pariin kertaan yllättäen pienimuotoista ukkosta rankkasateen kera sattui joillekin kuvausreitin kohdille jonakin kesänä kuurosadesäässä - toisaalta viime vuoden (2018) kesällä sain valittua ihan tarkoituksellakin Espoossa yhdelle kuvauslenkille pohjoistaivaalle erityisen upeita ukkospilvimassoja niin, etteivät ne silti tulleet päälle haittamaan.

Omat yllättävät haittansa toi myös se, miten sekä Espoon että Hämeenlinnan kaupungit pystyttivät rakennustyömaitaan (kuten putkistokaivantoja ja puisto- / katuremontteja) niin, että jotkin kuvausreittini joutuivat osaksi niiden piiriin, ja pahimmillaan jouduin siksi luopumaan yksittäisistä kuvanottopaikoista, kun joku työmaa vei ne jopa kokonaan mennessään alleen - toisaalta osassa sellaisia kuvasarjoja näkyy niiden työmaiden rakennusvaiheita mielenkiintoisesti.

Seuraavaksi alkavalle vuosikymmenelle tässä projektissa onkin haasteena se, miten erittäin valtavaksi paisuneessa kuvapankissa riittää ensin paljon ja pitkään läpikäymistä ja muuta säätämistä, ja miten sitten saisin näitä kuvia julkaisumuotoon. Esim. kuvatietokirjasarjaa on ollut toiveissa alkaa työstämään, ja timelapse-videoista voisi olla moneksikin, kuten nettiin projektini mainosvideoiksi, taideinstallaatioiksi tai ehkä jopa materiaaliksi jonkun artistin musiikkivideoihin... 

Esim. apurahaa tällaisen projektin loppuun kasaamiseksi kaipaisinkin jossain vaiheessa - viime vuonna (2018) itse asiassa kokeilin ensimmäisen kerran hakea apurahaa, muttei vielä silloin onnistunut...

Tässä vaiheessa en tämän enempää kerro. Palaan sitten aikanaan taas asiaan, kunnes tulee projektissa jotain merkittävää uutta vaihetta kerrottavaksi...

Kaija Irmeli Olin-Arvolan kuolema Joulupäivänä 2019 - hänen merkityksestään yhteiskunta-aktivismille ja omalle elämälleni

Eilen Joulupäivän aamuna monen muun lisäksi minunkin juhlamieltä järkyttämään hyökkäsi tieto Kaija Irmeli Olin-Arvolan (huom.: tätä Wikipedia-artikkelia ei ole vielä päivitetty tällä kuolematiedolla tätä kirjoittaessani...) sen aamuisesta kuolemastaan, kun hänen miehensä Kari Arvola ilmoitti siitä Facebookissa. 

Kaija Irmeli oli tunnettu pontevana ja periksiantamattomana yhteiskunta-aktivistina, runoilijana, kirjailijana ja toimittajana, jolle vähäosaisten puolustaminen ja taistelu muutoinkin paremman yhteiskunnan puolesta oli elämänsä merkittävimpiä kantavia teemoja ja toimintamuotoja useiden vuosikymmenien ajan.

Hän osasi myös hyödyntää tänä someaikakautena erinomaisesti mm. Facebook-alustaa ja vaihtoehtomedioita (Vastavalkea) aktivisminsa pohjana ja yleensäkin ajatuksiensa jakamisessa meitä kaikkia valistamaan - tässä on Kaijan kirjoituksia Vastavalkean arkistossa.

Hän oli aivan viimeiseen saakka hämmästyttävän ja yli-inhimillisenkin uuttera kirjoittajana ja toimittajana hänen elämänsä omista vaikeuksistaan ja tragedioistaan huolimatta. Tätä kuvaa esim. se, miten ilmeisesti jopa vielä viimeisen tunnin aikana ennen kuolemansa hetkeä hän päivitti ahkerasti Facebook-sivulleen juttuja!

Minulle Kaija Irmeli Olin-Arvola muodostui täällä somessa (etenkin siis Facebookissa) itse asiassa tärkeimmäksi sellaiseksi ihmiseksi, jota en edes ehtinyt koskaan kasvotusten tapaamaan - monta kertaa viime vuosina minulla oli mielessäni se, miten hienoa olisi tavata hänet reaalielämässäkin, mutta nyt sille ei voi enää mitään.

Uskon, että hän olisi ollut kasvotustenkin tavattaessa kauniin ystävällinen, huippuälykäs keskustelukumppani ja kannustava asenteeltaan.

Kaija Irmeli olikin varmasti erityinen ihminen monelle muullekin somessa ja tietenkin myös reaalielämässäkin, kun hän mm. oli niin kiinnostunut kanssaihmisten ajatuksista ja näkemyksistä, ja hänen omilla ajatuksillaan oli tietoisuutta laajentavaa voimaa.

Minua joka kerta hämmästytti se, miten hän niin aktiivisesti promotoi minunkin ajatuksiani ja tuntemuksiani FB- ym. tekstejäni niin uutterasti jakamalla, tykkäämällä ja kommentoimalla. Hänestä tulikin minulle hyvin tärkeä ystävä ja tuki somessa (Facebookissa).

Olen Kaija Irmeli Olin-Arvolalle aina erittäin kiitollinen tällaisesta asenteestaan ja ystävällisyydestään minua kohtaan, ja tulen pitämään hänen muistoaan sydämessäni oman elämäni loppuun saakka kallisarvoisesti.

Lohdullisesti voin sanoa, miten hän tulee onneksi inspiroimaan em. kaltaisen persoonansa ansiosta kanssaihmisiään myös tuonpuoleisesta käsin pitkälle tulevaisuuteenkin, ja tämän yritän pitää itsekin mielessäni vaikeina aikoina niin yhteiskunnallisessa katsannossa kuin oman elämäni puitteissa.

Lisäksi nyt tiedän ketä pitää esikuvana siitä, miten viedään taistelu paremman yhteiskunnan puolesta viimeiseen hengenvetoon saakka! - On myös hyvin erikoista se, miten hänellä oli jo eläessäänkin minulle niin merkittävä ja vahva vaikutus, vaikken häntä siis henkilökohtaisesti päässyt tapaamaan.

Tämä siis tuli nyt mieleeni eilisen surullisen päivän positiivisena lopputulemana Kaija Irmeli Olin-Arvolan kuolemassa, mutta täytyy toki todeta, että onhan monia muitakin hienoja esimerkkejä vastaavista ihmisistä omilla tavoillaan olemassa niin FB-kavereissani kuin yleisemmin Suomessa ja maailmalla.

Arki maailmanparantajana ja ihmisenä kasvamisessa jatkuu tästä tietenkin eteen päin yhtä voimakasta ja merkittävää kokemusta rikkaampana!

Joulun 2019 tunnelmia - Paluu blogin päivittämiseen

Nyt alkaa taas blogini päivittymään monen kuukauden tauon jälkeen, kun teen tässä jo pitkälti yli 10 vuoden perinteeksi muodostuneeseen jouluvaloihin / -tunnelmiin liittyvän joulutervehdykseni teille lukijoille! - Vanhaan tuttuun tapaan olen ottanut jouluaattoa edeltävänä päivänä ja iltana 23.12.2019 tähän julkaisuun valokuvia, joista alla on valikoituna 10 kpl. kuvasarja.

Kuvissa on aikaisemmasta myös hyvin tutusti Hämeenlinnassa taltioituja tunnelmia, mutta nyt ensimmäistä kertaa kävin valokuvaamassa keskustan lisäksi paikkoja itse Hämeen linnan ympäristössäkin, koska siellä on ollut nyt perinteeksi muodostumassa oleva ko. linnan juhlavalaistus joulun tienoon ajaksi.

Kuvasarjassa onkin ensin ylimpänä sommiteltu linnan alueen tunnelmia 4 kuvan verran ja loput alemmat kuvat ovat kaupungin keskustan alueelta; niistä kaksi on päätorin alueelta ja loput sen ulkopuolelta. Kaksi alinta kuvaa on otettu valoisalla ajalla ko. päivänä, missä selviää hyvin myös tämän jouluaaton lumeton säätilanne.

Tällä kertaa voidaan sanoa joulun tienoon säästä seuraavaa: ensin lähimenneisyydestä alustuksena on ollut taas hyvin vallitsevana lähes koko tämän kuukauden ajan erittäin leudot etelän ja lännen väliset virtaukset, joiden mukana on tullut myös hyvin runsaasti sateita koko Suomeen. Lisäksi marraskuussakin oli samanlaista tilannetta varsin paljon.

Tämä viime vuoden vähäsateisesta tilanteesta poikkeava runsassateisuus on nyt aiheuttanut maahamme poikkeuksellisen erikoisen lumipeitteiden jakauman, kun etelään nähden kontrastina Lapissa on ollut vallitsevana jo lokakuusta alkaen huomattavan talvitsetkin säät; itse asiassa Lapissa alkoi talvi poikkeuksellisen ankarana ja lumisena jo lokakuun alussa, vaikka sittemmin siellä on kylmyys hellittänyt tavanomaiseen nähden. 

Etelä-Suomen pääasiassa plussakeleissä tulleet sateet ovat pitäneet tähän jouluaattoon saakka lumirajan suunnilleen linjalla Saimaalta Tampereen seudun kautta selvästi Vaasan pohjoispuolelle: tämän eteläpuolella lumipeitteitä on ollut vain hetkellisesti silloin tällöin, kuten esim. pääkaupunkiseudulla viimeksi selvemmin nelisen päivän ajan joulukuun alussa. Täällä Hämeenlinnassa oli viime viikolla hetkellinen 5 - 10 sentin lumipeite, mutta sittemmin hyvin leuto etelävirtaus vesisateineen sulatti kaikki lumet pois eiliseen mennessä joitakin aurattuja lumikasoja lukuun ottamatta.

Lappiin tämä runsassateinen suursäätilan moodi on tuonut erikoisena tilanteena puolestaan jopa ennätyspaksuja lumipeitteitä ajankohtaan nähden, kun lumipeitettä alkoi kertymään siellä jo lokakuun alusta saakka ilman merkittäviä sulamisjaksoja: nyt osassa Lappia on jopa yli 80 cm:n paksuisia hankia! - Tässä on ylen juttu moisesta ennätyksestä.

Jatkossa tuleva sää tuo mielenkiintoisen poikkeuksen tuolle Etelä-Suomen vielä parhaillaan lumettomana pysyneelle alueelle: nimittäin ensi yönä etelästä pohjoiseen siirtyvän sadealueen sateista osa voi tulla sisämaassa sen verran lumisena, että tuolle lumettomalle alueelle voidaan saada osittain Joulupäiväksi lumipeitettä, kuten mm. Hämeenlinnaan. 

Satava lumi on lisäksi suojasäisen märkääkin, joten siinä tilanteessa on odotettavissa kauniisti puustoon kuorruttuvaa lunta, kun tuuletkin pysyvät heikkoina - viime tipan joulukorttimaisemat ovat siis mahdollisia tuolla alueella, mutta etelärannikolla mm. pääkaupunkiseutu taitaa saada lähinnä vain vesisateita...

Mainittakoon myös, että heti Joulun jälkeen talvinen sää näyttää tulevan Etelä-Suomeen ainakin muutamaksi päiväksi, kun aikaisempi suursäätilanne leutojen etelä-lounaisvirtausten kaavasta muuttuu seuraavasti: alkuvaiheena parin viime päivän ajan muutoksesta on ollut merkkinä se, miten edeltänyt leuto etelä-lounaisvirtaus tyrehtyi tyyneksi sääksi ilmamassojen suorastaan pysähdyttyä paikoilleen Fennoskandian ylle viilenemään hyvin hitaasti, ja tämä siis mahdollistaa jo ensi yönä sisämaassa lumisempaa sadetta ja nollakeliä Joulupäiväksi.

Sitten Tapaninpäivästä alkaen Skandinaviaan muodostuu kapea etelä-pohjoissuuntainen korkeapaine ja Suomen itäpuolelle matalapainetta, joka tietenkin mahdollistaa Suomeen pakkassäätä tuovat pohjoistuulet, muttei ilmeisesti merkittävästi uutta lunta siltikään - ankaraa pakkasta ainakaan Etelä-Suomeen ei näillä näkymin ole tulossa: kylmin vaihe näyttäisi olevan tuon Skandinavian korkeapaineen siirtyessä Suomen ylle la 28.12. tienoilla, jolloin selkeän sään sattuessa voitaisiin talven ensimmäisiä kertoja päätyä -10 astetta kylmempiinkin lukemiin niillä sisämaa-alueilla, joilla sellaista ei ole vieläkään sattunut...

Näillä näkymin juuri ennen vuodenvaihdetta palattaisiin taas läntisten voimakkaiden matalapaineiden tuomiin leutoihin länsi-lounaisvirtauksiin ja sateisiin vaihtelevissa olomuodoissa, ja Lapissa ennätyksellinen lumipeitteiden paksuuntuminen jatkuisi...

Tämän myötä on aika toivottaa kaikille rauhallista ja kaunista Joulua 2019!


Joulun 2019 tunnelmakuvia >>

Valonheittäjän valaisema lipputanko Hämeen linnan pihassa vallihautarinteen takana kuvattuna maanantaina 23.12.2019; lipputangossa ollut lippu jäi luonteeltaan epäselväksi, koska koko ajan oli niin totaalityyntä, ettei lippu liikkunut eikä edes värähtänytkään milliäkään.

Linnan koillispuolelta näkymää Vanajaveden yli Sairionranta-nimiselle kaupunginosalle kuvattuna maanantaina 23.12.2019; äärimmäisen tyynen sään sekä aikaisempien hyvin leutojen plussakelien ansioista mahdollistui kokonaan sulan järviveden peilityyni pinta heijastamaan valoja täydellisesti.

Itse Hämeen linnaa juhlavalaistuksessa nähtynä koillispuoleltaan ja kuvattuna maanantaina 23.12.2019; lumettoman maiseman pimeydessä linnan valaistus tuli oikeastaan parhaimmalla tavalla oikeuksiinsa.

Itse Hämeen linnan itäpuoleista muuria juhlavalaistuksessaan kuvattuna maanantaina 23.12.2019; muistaakseni ainakin viime vuoden joulusta saakka on alettu tekemään tällaista ko. linnan jouluvalaistusta. Aloituspäivänä on ollut ns. Tuomaanmarkkinat.

Sibeliuksenpuiston Jean Sibeliuksen patsasta joulutonttulakissaan kuvattuna maanantaina 23.12.2019; tämä tonttulakitus myös muillekin keskustan patsaille on tietääkseni ihan kaupungin virallinen idea eikä siis mitään "joidenkin keppostelua".

Hämeenlinnan kirkkoa juhlavalaistuksessaan kuvattuna maanantaina 23.12.2019; kirkon etualalla olevan puiston patsaat näkyvät tähän tapaan hienosti kuvajaisina tässä valossa, kuten tuo vasemman laidan Larin-Kyöstiä kuvaava patsas.

Hämeenlinnan keskustan torille perustettua tekojäärataa ja torin joulukuusi kuvattuna maanantaina 23.12.2019; myös Tuomaanmarkkinoista alkaneena on nyt ensimmäistä kertaa laitettu torin itäpäätyyn luistelurata, ja se onkin ollut heti hyvin suosittu varsinkin näin leutona aikana, jolloin muita säästä riippuvaisia ulkojäitä ei ole voitu vielä perustaa.

Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran välisessä puistossa viime kesäkuussa paljastettua ja Lotta-järjestölle omistettua muistomerkkiä sekä taustan tuttua valopuuta kuvattuna maanantaina 23.12.2019; viime vuoden joulukuvasarjassa tämä puisto näkyi vielä vanhassa asussaan ennen viime kesän alussa tehtyä kokonaisremonttia ja ko. patsaan laittamista. Kuvauskohta tässä on melkein sama kuin edellisvuonnakin.

Sibeliuksenpuiston tilannetta ko. päivän valoisana aikana kuvattuna maanantaina 23.12.2019; Hämeenlinnassakin oli jo kokonaan lumetonta, vaikka vain muutama päivä aikaisemmin alue sai tilapäisen 5 - 10 cm paksun lumihangen; +5 astetta hiponeet lämpötilat ja vesisateet tekivät sulamisesta taas helppoa ja nopeaa. Nurmikkokin vihersi vielä hieman, koska kovia pakkasia ei ole vielä ollut.

Lukiokadun ja Arvi Kariston kadun kulman läheltä nähtyä Vanajaveden näkymää Hämeen linnalle kuvattuna maanantaina 23.12.2019; marras- ja joulukuussa säät ovat olleet lyhyitä pikkupakkasjaksoja lukuun ottamatta vallitsevasti niin vesisateisia ja plussakelisiä, ettei Etelä-Suomen järviin ole vieläkään pystynyt muodostumaan kunnon jäitä. Esim. tässäkin on ollut vain ajoittain ohuita jäitä, jotka ovat pystyneet sulamaan kokonaankin pois yhä uudelleen. Kuvassa nähdään myös ko. päivänä vallinnutta totaalisen tuuletonta säätä kokonaan sulan veden peilityyneydessä.


PS.: tästä siis alkaa blogini päivittyminen taas jollakin tavalla, ja katsotaan miten jatkan muilla aiheilla jo tässä vuoden 2019 viimeisinä päivinä...