Monday, December 26, 2022

Sääennuste- ja luontoseurantaraportti viikolle 52 (26.12.2022 - 1.1.2023) - Talven ote hellittää hyvin leutojen ja kosteiden länsi-lounaisvirtausten tullessa pääosaan; etelässä lumet hupenevat ja Lapissa karttuvat

Talvi esitteli vielä päättyneen jouluviikon 51 aikana hyvinkin ankaria puoliaan Euroopan sijaan etenkin Pohjois-Amerikassa ja myös Japanissa!

Tällä alkaneella viikolla 52 on tulossa kuitenkin sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa lievennyksiä talven luonteeseen, kun osasyynä siinä stratosfäärin polaaripyörre pysyy vielä jonkin aikaa jatkossa tiukassa nipussa voimakkaana pohjoisen napa-alueen yllä pitäen arktisia ilmamassoja kurissa sisällään...

Mutta ensin! >> Joulun tienoon isoimmaksi sääpuheenaiheeksi maailmanlaajuisesti pääsi Euroopan ja Suomen sääolojen sijaan päättyneellä viikolla siis Yhdysvalloissa itäpuoliskollaan ja Kanadan kaakkoisosissa riehunut ns. "pommisykloni", joka aiheutti poikkeuksellisen ja osin jopa ennätyksellisen ankaria talviolosuhteita ko. alueilla sekä ankaran kylmyyden että hurjien lumimyrskytilanteiden takia.

Yhdysvalloissa poikkeuksellisia pakkasia ulottui Meksikonlahden rantaa ja Floridan pohjoisosia myöten, ja lumimyrskytilanteista pahimmat koettiin Buffalon kaupungin alueella, kun tuon "pommisyklonin" keskuksen läheiset hurjimmat hirmumyrskytuulien voimalla puhaltaneet ja äärikylmät länsi-luoteisvirtaukset aiheuttivat sulalta Eriejärveltä käsin Buffaloon äärimmäisiä "lake effect" -lumipyryjä ns. "hirmulumimyrskynä", ja ko. järven tuulenpuoleisella rannalla paksusti jäätävää tulvimista ja veden jäätävää roiskumista - mm. tuon takia tämä pommisykloni on aiheuttanut Yhdysvalloissa jopa kymmeniä kuolonuhreja!

Yhdysvaltain tunnetuimpiin myrskybongareihin lukeutuva meteorologi Reed Timmer kävi itse tallentamassa videoille tuota Buffalon äärimmäisen hurjaa hirmulumimyrskytilannetta, ja tässä on valikoima hänen Youtube-kanavaltaan videoita ko. tilanteista: RARE SEICHE! BUFFALO BLIZZARD GROUND ZERO!ONCE-IN-A-GENERATION BLIZZARD!THE MOST INTENSE BLIZZARD EVER INTERCEPTED!Police cars buried in 15 foot SNOW DRIFTS! ja BUFFALO COATED IN FEET OF ICE!

Japanissa on puolestaan kärsitty mm. luoteis-pohjoisosiensa rannikoilla ja vuoristoissa erityisen runsaista lumisateista, kun esim. Hokkaidon saaren alueelle on satanut paikoin jopa paljonkin yli metrin verran lunta lyhyessä ajassa! >> Eight perish in heavy snowfall in Japan.

Siirrytään sitten tämän poikkeuksellisen alkualustuksen jälkeen tarkastelemaan Euroopan ja Suomen säätilanteita ja -ennusteita:

Päättyneellä viikolla 51 ja Joulun aikana Euroopassa lekoteltiin jo aikaisempaa paljon leudommissa länsi-lounaisvirtauksissa, missä mm. Ranskassa ja Saksassa palattiin edeltäneistä pakkasista jopa +15 asteen vaiheille käyneisiin lämpötiloihin.

Pientä kohtuullista uudestaan kylmenemistä tapahtui Jouluksi lähinnä vain Fennoskandian alueella ja ulottuen osaltaan vähän Skotlantiin. Muutoin siis Euroopassa ovat vallinneet leudot länsi-lounaisvirtaukset edelleen, ja niistä ovat saaneet osansa myös Ukraina sotatoimialueensa kera ja Venäjällä lounaisosat - tosin nyttemmin tuosta Fennoskandian kylmenemisestä käsin on seurannut Länsi-Venäjän pohjoisosissa ankaran pakkasen paluuta taas laajemminkin uuden korkeapaineen alueella.

Silti jatkossa suursäätila on vakiintumassa Euroopassa yhä enemmän hyvin leutoja länsi-lounaisvirtauksia ylläpitäväksi, ja vähitellen tuo Venäjän uusi ankaran pakkasen aluekin antaa sille periksi vuodenvaihdetta kohden, joten sen ei pitäisi päästä ns. häiritsemään kylmentävästi Suomen säätä enää jatkossa toistaiseksi...

Syynä sääkarttatarkastelun mukaan tälle on se, kun osaksi tuon em. stratosfäärin polaaripyörteen voimakkuuden takia Pohjois-Atlantin matalapaineet pysyvät jatkossa(kin) erittäin voimakkaina ja liikkuvat melko pohjoista ja säännöllistä reittiä itäkoilliseen kohti Fennoskandiaa ja Jäämerta.

Aluksi tämän viikon alkupuoliskolla juuri Fennoskandian alueella noiden matalapaineiden ja niiden tuomien länsi-lounaisvirtausten suhteen on nykivää ja osittain "epäonnistuvaa" tulemisen haparoimista, joka mm. aiheuttaa Etelä-Suomeen suojasäiden sijaan vielä lisää lumisateita ja Lapissa melko ankaraakin pakkasta ajoittain.

Vasta viikon loppupuolella ja vuodenvaihteessa hyvin leudot etelän ja lännen väliset virtaukset pääsevät kunnolla ja voimalla myös Fennoskandiaan, ja itse asiassa sääennustemalleissa on samalla nähtävissä joidenkin matalapaineen osakeskusten rajuiksi myrskyiksi voimistumisen mahdollisuutta linjalla Britteinsaarilta Fennoskandiaan juuri vuodenvaihteen paikkeilla, joka voi siis ehkä olla vaarallisten myrskytuhojen veroinen tilanne: seurataan päivityksissä tätä mahdollisuutta tarkemmin jatkossa!...

Tarkemmin Suomen tilanteista seuraavaksi:

Eli em. mukaisesti huomisesta tiistaista ensi torstaihin vallitsee melko samantyyppinen kahtiajakautunut tilanne Etelä-Suomen ja Lapin välillä, missä länsilounaasta rintamasysteeminsä kera liikkuu matalapaineen osakeskus Etelä- ja Keski-Suomen yli itään, ja toisaalta sen perässä vallitsee Skandinavian vuoriston yli itään tuikkaavaa kylmää korkeapaineen selännettä heikosti.

Näin ollen Etelä- ja Keski-Suomessa esiintyy tuona aikana tiistaina kohtalainen lumipyryalue, ja sen jälkeen keskiviikkona on poutapäivä: ko. lumisadealueen yhteydessä lievää suojasäätä voi hetken aikaa tulla aivan etelärannikolle ja lounaisimpaan kolkkaan, mutta muutoin Etelä-Suomessa lämpötilat vaihtelevat pääasiassa -2 ja -10 asteen välillä ti-to aikana. Keski-Suomessa voi olla ke-to ajan poutahetkellä kylmempääkin.

Samalla Lapissa on enimmäkseen poutaa tai ajoittain vähäisiä lumisateita, ja lämpötilat vaihtelevat siellä laajasti pilvisyyden, tuulien ja ilmamassojen vaihteluiden mukaan -10 ja -30 asteen välillä.

Torstai näyttää tässä vaiheessa olevan se päivä, kun lounaasta alkaa pyrkimään kunnolla noita em. leutoja virtauksia Suomeen: ensin torstaina illalla Etelä-Suomi saanee siinä yhteydessä lumisateita, ja sitten perjantaina suojasäisen leudon ilmamassan vallatessa Suomea ainakin Keski-Suomen tasalle saakka on odotettavissa lumisateiden jälkeen taas myös laajasti vesisateita ja tihkua.

Etelä-Suomessa etenkin pe-su aikana voi sitten olla taas mahdollisuuksia päästä lämpötiloissa jopa +5 asteen paikkeille, joten etelässä lumipeitteille tapahtuu taas runsasta sulamista siinä vaiheessa.

Lappiin saakka suojasäätä ei tule näillä näkymin tässä viikon loppuvaiheessa, mutta runsaita lumisateita ja pakkasten heikkenemistä vain pikkupakkaseksi kylläkin.

Tätä hyvin leudon etelän ja lännen välisen virtauksen tilannetta jatkunee sitten yhtä mittaa ainakin siis ko. viikon sunnuntaihin saakka, jonka jälkeen mahdollisesti matalapaineen osakeskuksen jälkipuolinen tilapäinen kylmeneminen on mahdollista etelässäkin - joissakin malleissa tilapäinen kylmeneminen tapahtuisi jo sunnuntaina eli vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä Etelä- ja Keski-Suomen runsaan lumipyryn kera, joka siis taas palauttaisi sulaneiden lumien tilalle eteläisimpiinkin osiin uutta lumipeitettä...

Näillä näkymin toisaalta vaikuttaa myös siltä, että seuraavallakin vuoden 2023 ensimmäisellä viikolla voisi jatkua sitten pian taas uusi annos hyvin leutoa länsi-lounaisvirtausten jaksoa ainakin Etelä- ja Keski-Suomeen, ja Lappiin tulisi samalla taas paljon lisää lunta...

--- Mainittakoon tämän sääennusteosion lopuksi myös Pohjois-Amerikan jatkosään tilanteista se, että sielläkin em. stratosfäärin polaaripyörteen tilanteen osasyystä johtuen ankara talvi jää suurelta osin taakse, vaikkakin siellä jatkuu Tyyneltä valtamereltä hyvin voimakkaiden matalapaineiden jatkuvaa marssia lännestä Yhdysvaltojen yli itään-koilliseen, mutta jatkossa aikaisempaa pohjoisempaa reittiä ja leutona versiona.

Siinä maan itäpuoliskolle on luvassa kunkin matalapaineen edellä erittäin lämpimiä ilmapulsseja Meksikonlahdelta laajasti pohjoiseen (Kanadassa saakka isosti suojaa); tässä yhteydessä Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa voi tilanteissa muodostuvien voimakkaiden säärintamien yhteydessä muodostua talvimyrskyjen sijaan taas riskejä rajuille ukkosille ja ehkä tornadoillekin. 

Lisäksi tämä rajujen matalapaineiden marssi rankkoine vesisateineen Tyyneltä valtamereltä Yhdysvaltoihin voi aiheuttaa sekä maan länsiosissa (mm. Kaliforniassa ja Arizonassa) että kaakossa isoja tulvatilanteita...

Lähteenä näille tiedoille olen käyttänyt Ryan Hallin ohella mm. tätä mielenkiintoista yhdysvaltalaista Youtube-meteorologin POW Ponder on Weather -kanavaa.

Luontohavaintoja ja -analyysejä Etelä-Suomessa:

Kuten tuosta em. sääennusteskenaariosta voidaan havaita, niin Suomen alueelle on näillä näkymin muodostumassa vuodenvaihdetta kohden erittäin leudolle talvelle tyypillinen lumipeitteiden kahtiajakotilanne Etelä-Suomen ja Lapin välille: yhtäältä etelässä etenkin länsiosapainotteisesti lumipeitteet hupenevat merkittävästi, mutta samalla Lapissa lumipeitteiden paksuus voi alkaa kasvaa poikkeuksellisenkin isoihin syvyyksiin...

Tällä hetkellähän Etelä-Suomessa Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja osin Satakunnassa on jo valmiiksi aika vähän lunta pääasiassa alle 10 cm:n paksuisina kerroksina, mutta jonkin verran lisää lunta kuitenkin tulee näillekin alueille sekä tuosta huomisen tiistain lumisateesta että torstaina tuota leutoa suojasäätä edeltävästä rintamasateesta; mahdollisesti paikoin yli 10 cm...

Näin ollen jotain puskuria lumien kokonaan katoamista vastaan on vielä tällä viikolla 52 myös etelärannikolla ja lounaassa, mutta nähtäväksi jää sitten se, miten paljon lumipeite katoaa Uudenvuoden päivään mennessä Etelä-Suomessa tuon leudoimman pe-su välisen jakson aikana - Tyypillisesti varminta lumipeitealuetta Etelä-Suomessa hyvin leudoissa säätilanteissa on Päijänteen itäpuolinen alue ja osin kaakonkulman / Kymenlaakson sisämaa-alueetkin.

Puustolumien suhteen tilanne on vielä tuohon torstain viimeiseen isoa suojasäätä edeltävään lumisateeseen saakka se, että sopivasti Jouluksi uudesta lumisateesta tulleet näyttävät puustolumet vyöhykkeellä Turun ja Porin puolivälistä Hämeenlinnan seudun ja Päijänteen eteläosien kautta itään säilyvät ja keräävät myös lisää lunta päälleen mm. tuosta huomisesta lumisateesta.

Tosin tänään voimakkaat etelätuulet ovat näitäkin lumia osittain varistaneet pakkassäässäkin, ja jatkossakin voimakkaat tuulet tulevat vaikuttamaan kaikkialla tulevien lumisateiden aikoina puustolumien kertymiseen.

Sitten pe-su aikana taas Keski-Suomea myöten on odotettavissa hyvin leudossa plussakelissä kaikkien puustolumien kokonaan katoaminen yleisesti.

Vesistöjen jääpeitetilanteissa on näissä pääasiassa hyvin leudoissa olosuhteissa odotettavissa edelleen jäiden päällä kulkua ajatellen liian heikkoja ja kantamattomia jääkansia etenkin eteläisimmissä osissa (sekä järvet että merialueet).

Niinpä etelän jäiden paksuus parhaillaan vallinneista 10 - 20 cm:n pääasiallisista paksuuksista ei ainakaan kasva lisää, ja monin paikoin etenkin virtapaikoilla voi tapahtua sulamista ja jäistä vesien vapautumistakin. 

Lisäksi jäiden päällä olevien lumipeitteiden myötä edelleen esiintyy sekä pakkastilanteissa kohvajäiden muodostumista että suojasäävaiheissa jääkansien päällä loskaantumista; näin ollen toisaalta jo muodostuneena "lisäjäänä" loskasta jo päättyneelläkin viikolla syntyneet kohvajäät ovat kasvattaneet toisin paikoin kokonaisjäänpaksuuksia myös 20 ja 30 cm:n välille.

Merialueilla edelleen Suomenlahden ja Selkämeren osalta jäätä on vain sisälahdissa ja korkeintaan vähän aivan rantaviivan tuntumassa. 

Tulevissa leudoissa oloissa jäätä ei ainakaan juuri muodostu lisää, ja päin vastoin etelän merijäät reunaosiltaan voivat hajota ja sohjoontua lisää etenkin viikon lopun leudoimmassa ja mahdollisesti ajoittain myrskytuulisessakin vaiheessa. Perämerelläkään ei ole odotettavissa ulapan jäätymistä lähimainkaan vielä ensi vuoden puolelle mennessäkään.

Vielä lopuksi kasvimaailmasta eräs pikantti havainto, joka on kattanut tätä joulukuuta lumihankien pinnoilla Etelä-Suomessa: nimittäin näinä aikoina metsäkuuset (Picea abies) ovat varistaneet vanhimpia neulasiaan monin paikoin hyvinkin runsaasti, ja se näkyy lumihankien pinnoilla hyvin peitteisinä neulasmattoina metsissä ja muiden kuusiryhmien äärillä.

Tämä neulasvariseminen on tähän aikaan vuodesta muutoin ihan normaalia ja jokatalvisesti ilmenevää tälle puulajille, mutta minun päättelyni mukaan tässä on kyse jonkin verran tavanomaista runsaammasta varisemisesta etenkin etelärannikolla nähtynä; niinpä päättelen lisäksi, että tässä varisemisrunsaudessa on yhtenä osatekijänä menneen kesän äärimmäinen kuivuus etenkin juuri eteläisimmässä Suomessa (Uudellamaalla ja kaakossa), joka on nyt talvisäiden takia manifestoitunut normaalia pahempana neulaskatona kuusilla viiveilmiönä.

Tässä yhteydessä mainitsen vielä senkin, että näin tulee nyt hyvin esille metsäkuusten (P. abies) ja metsämäntyjen (Pinus sylvestris) väliset erot vanhimpien neulastensa varistamisessa vuosittain pois: ensin mainittu siis poistaa vanhoja neulasiaan talven mittaan, kun jälkimmäinen puolestaan tekee sen näyttävästi vanhimman neulasvuosikertansa ruskan kautta yhdellä kertaa syyskuun aikana.

Jatkossa tämä etelän kuusten ylenmääräiseksikin äitynyt neulasvaristuminen lienee helpottamassa leudompien säiden ansiosta, ja osaltaan siinä kosteampienkin olosuhteiden turvin, kun lumipeitteiden hupeneminen tuottaa sulamisvettä ohuesti ja rikkonaisesti routaiseen maaperäänkin jonkin verran... 


Päivitys 29.12.2022 klo. 20:00:

Em. ennusteiden mukaisesti tänään torstaina on alkanut lounaasta virtaamaan voimakkaasti erittäin leutoa ilmaa Fennoskandiaan, ja sitä edeltää nyt parhaillaan Etelä- ja Keski-Suomen osalta runsas lämpimän rintaman sadealue tänään illalla ja ensi yönä-aamuna; sateet alkavat runsaana lumipyrynä sisämaassa (lounaassa sataa jo vain vettä) ja niin etenkin itäpainotteisesti, mutta jälkiosaltaan sateet ovat koko Etelä-Suomessa vettä lämpötilojen kohotessa sisämaassakin +2 ja +5 asteen välille huomiseen aamuun-keskipäivään mennessä.

Tätä ko. viikon leudointa ja etelässä voimakkaasti lumia sulattavaa vaihetta kestää la-su väliseen yöhön saakka ja suojasäätä voi sittenkin ulottua siinä hetken myös Kainuuseen ja Etelä-Lappiin saakka. Toisaalta em. viime maanantain ennustetilanteessa nähtyjä "vaarallisia myrskyjä" ei ole sittenkään tulossa, vaikkakin etelän ja lännen väliset tuulet ovat lähipäivinä ajoittain voimakkaita Suomessa.

Etelä-Suomessa on odotettavissa taas selvää tulvariskiäkin, koska vesisateiden lisäksi lämpötilat kohoavat niin paljon plusasteille: ojat, purot ja joet voivat nousta Uudenvuoden aattoon mennessä tulvakorkeuksiin monin paikoin etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Lapissa puolestaan on siis odotettavissa tässä leudossa matalapainevyöryssä paljonkin lisää lunta: monin paikoin ainakin 10 - 20 cm su iltaan mennessä; mahdollisesti joillakin paikoilla sitäkin enemmän.

Tämä leuto lounaisvirtaus on itse asiassa koko Euroopan mittakaavassa hurjistumassa jopa ennätyksellisiin lämpöihin lähipäivinä Keski- ja Länsi-Euroopassa, ja etenkin la ja su aikana, jolloin siis juurikin vuodenvaihteen molemmin puolin todennäköisesti mitataan esim. Saksassa sekä joulukuun että tammikuun uudet koko mittaushistoriansa korkeimmat lämpötilat ikään kuin samalla kertaa! - tässä on Forecan juttu aiheesta: Eurooppaan saapumassa ennätyksellinen lämpövyöry – tämä on vaikutus Suomessa: Sähkön hintapuntari heilahtaa vihreäksi.

Tämä ennätyslämpö virtaa jopa Kanarian saarten tienoilta saakka voimakkaasti manner-Eurooppaan tuolloin ja lämpötilojen odotetaan nousevan siis sekä la että su Ranskasta Puolaan ulottuvalla vyöhykkeellä kumpanakin päivänä maksimissaan monin paikoin reilustikin yli +15 asteen, jolloin ajankohdan uudet tunnetun historian lämpöennätykset mahdollistuvat ko. alueella.

Suomeenkin tuo erityisen lämmin henkäys vaikuttaa hetken ajan Uudenvuoden aaton iltana eli lauantaina, jolloin ko. päivän aikana Fennoskandian yli koilliseen siirtyvän matalapaineen osakeskuksen mukana olevan vesisadealueen ja rintamasysteemin yhteydessä lämpötilat voivat nousta +5 asteen paikkeille pitkällä sisämaassa ja Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa sekä etenkin lounaissaaristossa paljonkin yli +5 asteen.

Suomessa ja lähes koko Fennoskandiassa eteläisintä Ruotsia ja Tanskaa lukuun ottamatta sää kuitenkin kylmenee jo Uudenvuoden yönä, koska lännestä kehittyy pian siinä vaiheessa pieni korkeapaine Fennoskandiaan tuon em. matalapaineen osakeskuksen ja rintamavesisateiden (Lapissa lunta) kaikotessa koilliseen. Samalla tuota eteläisemmän Euroopan ennätyslämpöä rajaamaan jää Suomen eteläpuolelle itä-länsisuuntainen rintamavyöhyke.

Näin ollen jo Uudenvuoden päivän eli sunnuntain aamuksi eteläisintä Suomea myöten pakastuu -1 ja -10 asteen välille (kylmintä idän sisämaassa) sekä Lapissa -10 ja -20 asteen välille, mutta näillä näkymin uutta lunta ei ehdi ennen kylmenemistä sataa Etelä-Suomen runsaimmankaan lumisulamisen alueella, kun sää poutaantuu ko. yönä lämpötilan ollessa vielä hetken plussalla.

Tämä poutainen pakkasjakso jatkuu näillä näkymin seuraavan viikon (2023 - viikko 1) maanantainakin, mutta sitten on olemassa mahdollisuutta saada tiistain tienoilla Etelä-Suomeen uutta lunta länsi-lounaasta tulevan pienen matalapaineen kera...

Kuitenkin on nähtävissä myös seuraavan leudon suojasäävaiheen tuloa pian sen perään ainakin Etelä-Suomeen tuon viikon loppupuolella ja toisaalta myös runsaita sateita kaikissa olomuodoissa - Pohjois-Atlantin matalapainetoiminta olisi siis silloin taas hyvin voimakasta ja aktiivista, ja manner-Euroopassakin jatkuisivat edelleen etenkin länsiosissa hyvin leudot säät, vaikka tuo em. ennätyslämpö näillä näkymin hiipuukin heti tuon vuoden 2023 ensimmäisen viikon alussa...

Tarkastellaan sitten säätä seuraavaksi taas uudessa Sääennuste- ja luontoraportissa todennäköisesti Uudenvuoden päivän (su) iltana, jolloin siis luonnehdin alkavan vuoden 2023 ensimmäisen viikon sää- ja luonto-oloja tarkemmin...


 Sääennusteiden lähteet:

--- Weatheronline- jWetterzentrale-sivustot ja ensin mainitun "Expert Charts"-osio.

--- Foreca jIlmatieteen laitos.

--- Ventusky.

--- Sääfoorumi.

Sää- ja luontohavaintojen avuksi erilaisia sivustoja:

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen pintaveden lämpötila.

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen jäänpaksuus.

--- Vesi.fi -sivusto.

--- Ilmatieteen laitoksen Jäätilannekatsaus merialueille, jossa on linkki myös tarkkaan jäätilannekarttaan.

--- Kelikamerat-sivusto.

Muita ulkomaisia sivustoja ja kanavia sääennusteiden ja sääseurannan globaalejaspektejajatellen:

--- Ryan Hallin Youtube-kanava "Ryan Hall, Y'all", ja hänellä on myös lisäksi "Ryan Hall, Y'all XTRA" -kanava.

--- "WeatherWatchNZ" -kanava.

--- Judah Cohenin ilmastosivusto "Arctic Oscillation and Polar Vortex Analysis and Forecasts".

No comments: