Saturday, January 28, 2023

Suomi johtavaksi maaksi "väärinajattelun" poiskitkemisessä WEF-sidonnaisen totalitarismin ikeessä?: The Corbett Report -julkaisun pohjalta analyysiäni

Edelleen koostan muutamalta viime päivältä Fb-seinäni kirjoituksia tänne blogiini. Tässä toisena on myös lauantailta 21.1.2023 kirjoitus, jossa otan esille vaihtoehtomediapersoona James Corbettin videojulkaisun, jossa hän yhdessä Media Monarchy -median James Evan Pilaton kanssa käy läpi uusia käänteitä maailman politiikasta ja yhteiskuntaoloista; tällä kertaa on esillä myös Suomi >>

Kappas! - tämä uusin "The Corbett Report" -julkaisu sisältää asiaa täältä Suomesta; videon alusta n. 5 - 10 ensimmäistä minuuttia.
Ei niinkään mairittelevassa mielessä, vaikka näennäisesti ns. hienona piirteenä olemme suomalaisina ko. käsiteltävän uutisen mukaan myös "ykkösiä maailmassa".
Tämä aihe liittyy äskeisessäkin Fb-julkaisussani (linkki alla) mainitsemaani suomalaisten ylitottelevaisuuteen ja virallisen vallan auktoriteettien suhteen yliluottavaisuuteen.
Tuossa ko. esille otossa kerrotaan siitä, miten täällä Suomessa peruskoululaisille opetetaan medialukutaitoa mm. tunnistaa "valetieto" (disinformation) ja täten lapsille / nuorille opetetaan osana ko. opetussuunnitelmaa myös mitä ilmeisimmin siis virallisen vallan tietoon luottamista ja niiden sisällöissä yksinomaan pitäytymistä.
Havainnollistuksena siitä on ko. jutussa mm. Hämeenlinnan koulujen opetussisältöä tästä mediakriittisyyden opettamisesta lapsille ja nuorille - Voidaan "vain vähän liioitellen" sanoa, että Suomessa on siis operaatiometodina ihan samaa "mediakriittisyyden" opetusta "kunnolliselle nuorisolle" kuin on omalla tavallaan Pohjois-Koreassakin.
Hassua muuten löytää omaa itseään näin lähellä oleva ulkomainen vaihtoehtomedian kriittinen juttu, koska minullehan Hämeenlinna on erityisen tuttu kaupunki koko elämäni ajalta, kuten olen varmaan maininnut - olen täten näemmä Hämeenlinnassa usein ollessani ihan "globalistipahuuden kansainvälisessä ytimessä" näköjään.
Joka tapauksessa näissä virallisen vallan pahasti korruptoituneissa nykyolosuhteissa näille koululaisille opetettavat "mediakriittisyyden" ja "väärän valetiedon" tunnistamaan ohjaamisen sisällöt ovat hyvin todennäköisesti virallisen vallan taholta tapahtuvaa aivopesua ja propagandaa: "disinformaatio" on siinä näet tietenkin sitä virallista valtaa uhkaavaa "väärää tietoa".
Ja tosiaan, koska suomalaiset ovat "ykkösiä maailmassa" virallisen vallan mediaan luottamisen suhteen muutenkin, niin tämä koulujen opetussisältökin kuvaa juuri meissä historiallisista traumoista lähtien olevaa yliluottavaista ja ylitottelevaista kansanluonteen piirrettä, jota on näissä nykyisissä WEF-sidonnaisissa manipulaatioissa ja petoksissa ylihelppoa käyttää hyväksi monilla tavoilla.
Kuten nyt näiden oppilaidenkin pitäisi muka "oikein ajattelijoina" niiden mukaan olla mitä ilmeisimmin "kauhistuneita ilmastokriisistä ja hiilidioksidista", "pelätä Putinia enemmän kuin Hitleriä", "pitää woke-ideologian hulluimpiakin ihmisoikeuksia hienona edistyksenä", ja ylipäätään jälleen totalitarismeille ja kultillisille maailmankäsityksille tyypilliseen tapaan "vihata väärinajattelua".
Niinpä osana muita vähemmän kiistanalaisia medialukutaidon aspekteja olen hyvin varma siitä, että tuo yllä mainittu opetus toteutuu "siinä ohessa" joka tapauksessa ainakin mm. woke-ideologiaan / virallisiin narratiiveihin intensiivisimmin / kyseenalaistamattomimmin suhtautuvien opettajien tahoilta.
Ja joka tapauksessa "väärän tiedon" (muka) demonisoimisesta ja siten kriittisen ajattelun tukahduttamisesta ja vääristämisestä ei liene kohta pitkää matkaa ko. "virheajattelua" tekevien ihmistenkin demonisoimiseen ja vihaamiseen totalitarismeille tyypilliseen tapaan - "Putinistit saunan taakse", "ilmastodenialistit vastuuseen ilmastokriisin tuhoista", "woke-sisältöjen kyseenalaistajat ovat uusia Hitlereitä" jne. ...

Mutta onpa tässä "The Corbett Report" -julkaisussa myös muuta oleellista asiaa maailmalta, kuten mm. ilmastoalarmismista eri aspekteineen tuon otsikonkin mukaan, jne. ....

No comments: