Saturday, February 16, 2008

Syntymäpäiväni ennätysleuto sääraportti - My birthday's record mild weather report

Viime yön pakkanen jäi vähän ennustettua heikommaksi. Tarkistin tilanteen Ilmatieteenlaitoksen sivuilta ja esim. Helsingissä oli alimmillaan n. -11 astetta ja Hämeenlinnassa n. -13 astetta. Lämpötilan laskua ehkäisivät yhtäältä pitkään jatkunut tuuli ja toisaalta aikaisin lännestä saapunut lämpimän rintaman pilvisyys. Laajasti jäätiin siis -15 asteen lämpimämmälle puolelle Etelä-Suomessa. Jos nämä lukemat jäävät "talven" kovimmiksi pakkasiksi, niin todella uskomattoman mitättömiä ne silloin ovat aikaisempaan säähistoriaan verrattuna; suuri uusi ennätys kirjataan tässäkin.

Koko ensi viikon sää jatkuu sen verran lauhana, että vaaraa kovemmista pakkasista ei ole ollenkaan. Jo huomenna lämpötilat ovat laajasti uudestaan nollan yläpuolella Etelä-Suomessa. Ensi viikon alussa leuto sää keskeytyy hieman, kun luoteesta leviää heikkoa pakkasta tuovaa ilmamassaa. Näyttää kuitenkin siltä, että keskiviikon jälkeen hyvin voimakkaat länsituulet aiheuttavat erittäin leudon sään pitkäksi ajaksi ja kevät pääsee etenemään uudestaan.

Tuo loppuviikon tilanne voi mahdollistaa hyvin voimakkaita Föhntuuliolosuhteita, jolloin jopa reippaasti yli +5 asteen päivälämpötilat voivat olla mahdollisia (tähän aikaan vuodesta aurinko lämmittää jo selvästi iltapäiviä). Voimakkaat matalapaineet tuovat samalla sateita, mutta näyttää siltä, että pääosa niistä tulee vetenä; lumettomuus voi siten jatkua ennätyksellisenä ja näiden pakkasten tekemät ohuet uudet jäät vesistöissä sulavat taas luoden ennätyssulia alueita.

Nyt on aika lopettaa tämä kirjoitus ja alkaa valmistautua Syntymäpäiväni viettoon ja tämän illan Blogimiittiin!



The frost last night remained a bit weaker than forecasted. I checked out the situation from the pages of Finnish Meteorological Institute and for example in Helsinki temperature was at the lowest about -11 C and in Hämeenlinna about -13 C. The drop of temperature was prevented firstly by the wind continued long time and secondly by the cloud area of a warm front arrived early from the west. So, there remained large areas in the warmer side of -15 C in southern Finland. If these values will remain the severest frosts of the "winter", then they are really unbelievably insignificant as compared to the previous weather history; a big new record will be put down in here as well.

The weather will continue all next week so much mild, that there isn't a threat of severer frosts at all. Already tomorrow temperatures will be widely again above zero C in southern Finland. During the early part of the next week the mild weather will be interrupted a bit, as there will spread an air mass with northwesterly winds bringing weak frosts. However, it appears to be the case, that from wednesday onwards very strong westerly winds will be causing a very mild weather for a long time and spring will have a chance to proceed again.

That situation of the week's end may be creating possibilities for very strong Föhn wind conditions, when even well over +5 C afternoon temperatures may be possible (at this time of the year the sun has already a clear warming effect to afternoons). Strong low pressures will bring precipitation at the same time, but it appears to be the case, that most of it will come as rain; therefore snowless conditions may continue in a record breaking way and thin ice on water areas formed by these frosts will melt again as creating record unfrozen areas.

Now it is time to finish this writing and to get ready for spending my Birthday and the Blogimiitti (party typed meeting of mainly Helsinki area bloggers) this evening!

No comments: