Nyt löytyi taas innostusta ja syytä palata kirjoittamaan tähän blogiin. Innoittajana on tämä uutinen, joka on ollut viime sunnuntaina myös Helsingin Sanomissa. Kyseessä on siis Helsingissä olevan Eduskunnan lisärakennuksen edustan Pikkuparlamentin puiston kasvillisuuden yleisön taholta väitetystä rumuudesta virinnyt kritiikki, johon tuo uutinen on pyrkinyt antamaan vastauksen. Tuo uutinen on erinomaisen kuvaava ja paljon kertova Suomen nykyisestä puisto- ja puutarhakulttuurista ja ns. kadunmiehen / -naisen kasvillisuudentuntemuksesta. Analysoidaanpa siis ko. teksti lainausten avulla ja luodaan sen myötä katsaus siihen, missä kasvillisuudentuntemuksessa ja -käytössä on huomattavasti parantamisen varaa Suomessa.
Lainaus 1: "Helsingin kaupungin vastaava piiripuutarhuri Jukka Ukkonen, mitä kukat ovat?
–Ne ovat koivuangervoja. Pensaissa oleva valkoinen nöyhtä johtuu puistossa kasvavien mustapoppelien kukinnasta".
Tämä lainaus sisältää kenties sen hälyyttävimmän pointin; jopa ammatikseen puutarha-alalla olevan henkilön häpeällisen huonon kasvillisuudentuntemuksen. Tuo poppelinöyhtä ei nimittäin ole niiden kukinnasta johtuvaa, vaan se on ko. poppeleiden siemeniä. Kukinta on tapahtunut jo toukokuussa ja nyt heinäkuussa on ollut näiden mustapoppelien (Populus nigra) siemenvaiheen vuoro.
Lainaus 2: "Pitkän soittokierroksen jälkeen toimistopäällikkö Osmo Torvinen ennättää kommentoimaan pensaasta napattua kuvaa. Kuuluuko näiden todella näyttää tältä?
–Kukkiminen alkaa olla näemmä loppumassa. Eikä sille mahda mitään, kun ei kuihtuneita kukintoja voi oikein lähteä yksi kerrallaan poiskaan keräämään.
Ovatko nämä katu- ja puisto-osaston mielestä kauniita?
–Elämän kiertokulkuun kuuluu se, että kukat joskus lakastuvat. Vaihtoehto olisi voinut olla jokin pensasaita, jossa ei ole mitään kukkia. Eivät ne toki ole kauniita, mutta sitä täytyy sietää hetki: kasvitkin elävät, jolloin jossain vaiheessa väistämättä käy näin, Torvinen kuittaa".
Tässä lainauksessa Osmo Torvinen antaa hyvän vastauksen, mutta teksti sisältää alkuperäisen kritiikinaiheen; nämä kasvit olisivat yleisön mielestä (osan mielestä) rumia kukinnan jälkeen ja huonosti hoidettu, kun kukintoja ei ole nypitty sen takia pois. Lisäksi poppelit nöyhtäisivät epäesteettisesti. Tämä paljastaa yhtäältä kadunmiehen / -naisen huonon kasvillisuudentuntemuksen ja toisaalta kulttuurimme puhtaaksi viljellyn tehokkuuden ja siitä suodattuvien tylsien ja tarpeettoman tasapäistävien estetiikkavaatimusten ulottamisen jopa sellaisiin puisto- ja puutarhakulttuurin osiin, mihin sellaiset eivät ehdottomasti kuulu; kasviestetiikan täysipainoinen ilmeneminen koko vuodenkierron aikana.
Kuten olen aikaisemminkin toitottanut (Marraskuun 2007 kaksikuvainen artikkeli 25.11.; Hyvän ja huonon kasvillisuuden hoidon ero (kasviestetiikka) - The difference between a good and a bad vegetation maintenance (the plant esthetics)), niin kasvien olemukseen kuuluu oleellisena ja tärkeänä estetiikan osana kasvun ja kukoistuksen lisäksi myös kuihtuminen ja kuoleminen. Puistoilla on toki tietyt siisteysvaatimukset niiden hoitoluokitusten mukaisesti, mutta kasviestetiikassa on edelleen erittäin paljon ylenkatsottu kuihtuneiden kukintojen - hedelmävaiheiden estetiikkaa ja käyttöpotentiaalia. Tässä tapauksessa ei ole esim. ymmärretty koivuangervojen (Spiraea betulifolia) kukkineiden terttujen huippuhienostunutta graafista kauneutta semminkin, kun ko. tertut pysyvät pitkään siististi koossa.
Em. siisteysvaatimukset kuvastavatkin siis sellaista sairaalamaista ja siksi paradoksaalisesti elämälle vierasta siisteys- / puhtausasennetta, mikä ei kuulu mihinkään puistoon. Kaikkialla, missä on kasveja, on siellä vuodenkierron aikana myös kuihtuminen ja kuoleminen monella tavalla pitkin kasvukautta ja se täytyy voida sallia ja ymmärtää silloin, kun mitään oikeita siisteysongelmia ei kasveissa muuten ole. Onhan nimittäin mahdotonta jo ylläpidon ja hoidonkin kannalta, että kaikki kuolleet / kukkineet osat poistettaisiin jokaisesta kasvista; kuka lähtisikään poimimaan kaikki kukkineet tertut vaikkapa kaikista syreeneistä tai kaikki siementävät norkot isoista puista. Totaalisen hullua se olisi :)
Kyllä se vain on niin, että kaupunkipuistoissakin on hyväksyttävä se, että kasvit mm. pudottavat erilaisia osiaan ja se on normaalia eikä todellakaan aina siisteysongelma. Sitä ei voida koskaan välttää kokonaan kasvilajivalinnoilla eikä sellaista pidäkään ottaa pääasiaksi puistosuunnittelussa. Kuihtuminen on osa kasviestetiikkaa ja elämää. Luonto on luontoa sitä imitoivassa puistossakin ja ihmisluonnolle tekee hyvää olla vuorovaikutuksessa luontoluonnon kanssa mahdollisimman monella tavalla myös urbaaneimmassa mahdollisessa ympäristössä.
Miettikääpä muuten, miksi esim. scifitarinoissa muutoin huippuhienosti illustroiduissa rakennetuissa tai rakentamattomissakaan ympäristöissä ei usein ole ollenkaan kasveja tai niihin verrattavia "olentoja" tai ne ovat vain vähäisessä tapetinomaisessa ominaisuudessa (Star Wars) tai ne ovat usein eläinten kaltaisia (Taru sormusten herrasta)? Minkälainen "ihmisluonto" tyytyy kuvittelemaan kasvittomia tulevaisuuden / mielikuvituksen maailmoita?
Lainaus 3: "Istutukset on tilannut Helsingin kaupungin katu- ja puisto-osaston Investointitoimisto. Ne on suunnitellut Ramboll Finland".
Tässä kritisoin yleisesti kasvillisuuden käytön suunnittelua Suomessa eikä kritiikki kohdistu pelkästään tuohon Ramboll Finland -toimistoon. Tässä piilee myös se seikka, josta katsoen on ymmärrettävää haukkua ko. puiston kasveja rumiksi ja olen siis esitetyn kritiikin kanssa osittain samaa mieltä. Kyse on kasvisuunnittelusta, joka menee sieltä missä aita on matalin, kasvisuunnittelusta, joka ei ole vaivautunut panostamaan kasviestetiikan koko potentiaalin esillepanoon, kasvisuunnittelusta, joka on liiaksi kaupallisten viljely-, rakentamis- ja hoito- ja ylläpitorajoitteiden kahlitsema ja kasvisuunnittelusta, jolla ei ole rohkeutta olla innovatiivinen, luova ja totunnaisesta poikkeava huolimatta meidän ilmastostamme.
Tämä kaikki näkyy esim. ko. puistossa yksipuolisena ja tylsänä lajivalikoimana sekä osaltaan siksi myös liian vähäisenä estetiikkana. Esim. tuohon kukinnan "puuttumisen / loppumisen" ongelmaan olisi ollut ratkaisuna jo suunnitteluvaiheessa miettiä runsaslajisempia istutuksia, missä lajeilla on erilaisia kukinta-aikoja ja muita estettisiä ominaisuuksia vaihtelevasti pitkin kasvukautta. Näin yhdenlainen esteettinen olemus (kuihtuminen) ei olisi yhdellä kertaa niin suuressa osassa. Tällaista monipuolista estetiikkaa kuitenkin edelleen osaltaan estää Suomeen liiaksi juurtunut käsitys, missä kirjava ja värikäs lajisto istutuksissa koetaan epäilyttävänä, liian räikeänä, epäsuomalaisena tms. Kuten olen jo aikaisemmin todennut, niin monilajisia ja näyttäviä istutuksia ei voida pitää lähtökohtaisesti johonkin kulttuuriin kuulumattomana tai liiallisena runsautena. Tai että muka vain pelkistetty, hillitty ja niukka lajisto olisi kaunista ja hienostunutta estetiikkaa esim. tuon kaltaiselle huippumerkittävälle paikalle. Näin ei ole.
Valitettavasti lajien ja estetiikan niukkuutta säätelee meidän oloissamme myös se kuuluisa raha, jonka vähyys puistojen rakentamisessa ja hoidossa on koko ajan liiaksi huomioitava seikka myös Helsingissä. Sama koskee valitettavasti ilkivaltaakin eli laajennetusti kulttuurimme henkistä tilaa; lajistonkäyttö köyhtyy ilkivallanpelossa ja -ehkäisyssä. Kulttuurimme, meidän valtiomme ei arvosta (ei ole mahdollisuutta arvostaa?) puisto- ja puutarhakulttuuria niin paljon, että se varaisi sille riittävästi / enemmän sekä rahaa että arvostusta ja olisi sitäkin kautta julkisissa puistoissa selvästi nykyistä esimerkillisempi ja painokkaammin kauneuden puolella. Tämä näkyy osaltaan tällaisena estetiikan vajauksena ja en pidä tällaista kulttuuria kovinkaan kummoisena, vaan ajoittain sen sijaan jopa kuvottavana. Puistojen tehtävä on mielestäni olla myös kauneus- ja estetiikan seikkojen valistuksellisia keitaita mahdollisimman monipuolisella tavalla.
Kuten huomaatte, olen taas hyvin kriittisellä tuulella. Minusta on vain liian usein niin turhauttavaa ja toivotonta yrittää työskennellä ja kehittää ideoitani kasvillisuuden käyttöä varten näin idioottimaisessa toimintaympäristössä. Tietoisuuttani asiassa kuvaava "helmiä sioille" -toteamus ei ole edes liioittelua, kun vertaan toiveitani kasvillisuudenkäytön kehittämiseksi sen nykytilaan. No, jonkun kait olisi kehittämistyötä yhä tehtävä... Edistysaskeleista ja jo olemassa olevasta kauneudesta huolimatta olemme vielä paljon jäljessä hillitystäkin optimista.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
6 comments:
Hyvä kirjoitus. Itse asiaan eli mainitun puiston ulkonäköön en osaa ottaa kantaa, mutta onhan se nyt kumma, jos suuri yleisö häiriintyy siitä että kukatkin joskus kuolevat. Liittyneekö yleisempään aikamme ilmiöön, jossa sairaus ja kuolema halutaan siistiä ja piilottaa pois silmistä?
Hyvä pointti sinulta taviokuurna! Länsimainen kulttuuri on täällä Suomessa tosiaan kehittynyt juuri noin, että nuoruus ja suorituskeskeinen elinvoima on kovassa huudossa vanhuuden ja kuoleman kustannuksella.
Tähän soppaan sitten lisänä vielä tuo yleinen henkinen pahoinvointi (tai vähintään hyvinvoinnin vajaus) ja ne yhdessä muodostavat monenlaisia ilmenemismuotoja myös rakennetussa ympäristössä. Jännällä tavalla niin kahtiajakoisia; yhtäältä yletön roskaaminen, välinpitämättömyys ja ilkivalta ja toisaalta juuri tuo steriilin pedantti kuihtumisen, sairauden, vanhuuden ja kuoleman siistiminen - piilottaminen, elämänrunsauden pakottaminen liian kahlitsevaan muottiin.
Pakko jatkaa keskustelua rakennetun ympäristön ja asumisen näkökannalta: sama ajatustapahan näkyy hyvin nykymuutoissa ja asuntojen valinnoissa - jo olevan kunnioittamisen sijasta raivataan kaikki vanha pois "uuden ja hienon" tilalta. Ajalliset kerrostumat ja historiaan liittyvät kauneusvirheet siistitään ja siivotaan silmistä pois. Vanhaa ei myöskään enään korjata, ylläpidetä tai huolleta vaan uusitaan samantien (ja "vanha" voi tarkoittaa mitä vain yli sadan ja muutaman vuoden väliltä).
Hyvä pointti tämäkin yrsa! Puistoissakin tällainen vanhan ja historiallisen kunnioituksen puute näkyy mm. vanhojen puisto- ja katupuiden tuomitsemisena herkästi vaarallisiksi ja siksi poistettaviksi.
Tietysti tietyt lahoviat voivat vaaraa aiheuttaakin ja se täytyy huomioida, mutta tässä on havaittavissa selvä ilmapiiriero esim. Helsingin ja Tallinnan välillä. Viime kesänä siellä työpaikan reissulla käydessämme saimme havaita, että esim. Kadriorgin puistossa hyvin vanhat puut säilytetään kulkureittien ulkopuolella olivatpa ne jo kuinka lahovikaisia tahansa.
Muutenkin Tallinnassa uskalletaan olla nykyään sekä vanhaa ja historiallista kunnioittavaa että rohkeasti uutta ja innovatiivista luovaa. Ja kaikkeen tähän on kanttia laittaa paljon suruttomammin rahaa kuin Helsingissä, joka on tässä todellakin se kehitysmaa eikä päinvastoin, niinkuin joskus Neuvostoaikoina saattoi olla.
Havaitsinkin Tallinnan olevan nyt esim. juuri viheraluesuunnittelussa ja niiden hoidossa Helsinkiä paljon rohkeampi, kehittyneempi ja kulttuurilliselta sekä henkiseltä sisällöltään rikkaampi. Tämä ilmapiiriero näkyi myös siinä, että roskaamista oli todella paljon vähemmän myös juuri Kadriorgin puiston siinä osassa, jossa ihmiset tykkäävät olla piknikillä kuin Helsingin missä tahansa puistossa.
En ymmärtänyt tutoa TSH-viittausta. Sormusten Herrassahan nimenomaan on kasvillisuutta. Toki entit ja huornit ovat eläimiä muistuttavia, mutta entä Lorienin mallornit? Paatsamalan Paatsamat? Pienet kukat ja taikayrtit? Luehan tarkemmin.
Itseasiassa Tolkienin kasvillisuus-/maisemaestetiikasta saisi mielenkiintoisen tutkimusaiheen. Niin paljon hän kirjoittaa maisemasta, ja se on ilmeisen tärkeä tekijä (hyvikset istuttavat puita, örkit hakkaavat ne alas).
t. Make
Viittasin tietysti nimenomaan esim. entteihin. Tiedän toki, että kasvillisuudella ja maisemalla on oma arvonsa ja merkityksensä Taru sormusten herrasta -tarinassa. Silti sittenkin koen sen aivan liian halpahintaiseksi ja tylsäksi niin sisällöllisesti kuin esteettisesti, kun alamme miettimään kuinka paljon ihmeellisiä kasveja meidän maailmassa oikeasti on. Ja nimenomaan kasvien omilla ehdoilla ilman "eläimellisiä viitteitä" lihansyöjäkasveistakin huolimatta.
Ottakaamme mieliimme esim. nämä; hyönteisiä pyydystävä kannukasvi (Nepenthes suku), maailman suurimman ja pahanhajuisimman kukinnon kehittävä vehkakasvien heimon (Amorphophallus titanum), yhden yön kukkiva kaktus yönkuningatar (Selenicereus grandiflorus), hallusinaatioita aiheuttavat myrkkysienet jne...
Tai estetiikan lumoavuus vaikkapa näillä; isoksi puuksi kasvava campbellinmagnolia (Magnolia campbellii) täynnä kahta nyrkkiä isompia vaaleanpunaisia kukkia, kukkiva keisaripuu (Paulownia tomentosa) violetissa loistossaan, mammuttipetäjä (Sequoiadendron giganteum), pohjoisamerikan itäosien kirjava ja leiskuva lehtipuuruska syksyllä, kukkivat japaninkirsikat (Prunus "Sato-zakura") jne.
Jos mielikuvitusta halutaan käyttää kunnolla kasvimaisemien luomiseen tuollaisissa tarinoissa, niin esim. em. olemassa olevista lähtökohdista kehittämällä voisi saada paljon kiinnostavampaa kaikinpuolin kuin mitä Taru sormusten herrasta -maisemissa on. Siellä esim. ns. kauniit kasvit vaikuttavat olevan turhan pikkusieviä ja lähinnä vain "rumat kasvit; entit" ovat saaneet megalomaanisen ja vaikuttavan ilmiasun ja silti aika karikatyyrisellä ja yksinkertaisella tavalla (ehkä olen pettynyt elokuvaversioiden visuaalisuuteen tässä mielessä).
Ja mitä esim. voisi loihtia esille, jos yhdistelisi vapaasti vaikkapa "taikarohtomaisia" ja lihansyöjäkasvien ominaisuuksia tai hyödyntäisi olemassa olevaa estetiikkaa yhdistelemällä meidän maailmassamme epätodennäköisiä juttuja; keisaripuun tai yönkuningattaren lailla kukkiva mammuttipetäjä, koko pellon täyttävä Amorphopallus titanumin kukintopökkelötiheikko raastavan paholaismaisella hajushowllaan (muuten, hyvä puolustusmuuri-idea, heh), puiden koko- ja ilmiasuominaisuuksia omaavat sienet...
Lisähuomautuksena kerrottakoon, että Paatsamala on suomennoksen virhe. Oikeasti kyseessä on orjanlaakeri (Ilex aquifolium), jolla on englanninkielessä myös nimi "piikkipaatsama" harhaanjohtavasti. Oikeat paatsamat (suku Rhamnus) ovat täysin eri kasveja. Taru sormusten herrasta -tarinassa siellä Keski-Maassa Eregion nimi tulee juuri Sindarin kielellä orjanlaakeria tarkoittavasta sanasta ereg. Englanniksi Eregion onkin "Hollin" (Orjanlaakerila).
Post a Comment