Yläsalamat länsimaisen tieteenkehityksen hyvänä esimerkkinä

Viime aikoina olen tosiaan ollut pessimistinen etenkin länsimaailman suhteen, mutta täytyy muistaa toki myös valo ja ilo, innostus elämän kiinnostaviin ja mielihyvää tuottaviin asioihin kaikesta huolimatta. Niistä esimerkkinä annan tässä linkkejä mielenkiintoisiin meteorologisiin tietoihin ja osoitan samalla, että ei aivan kaikki nykyajan läntisessäkään maailmassa ole ollut huonoa, kavalaa tms. Tiede esim. on kehittynyt kuitenkin ja tässä tulee esimerkki nimenomaan meteorologian alalta. Kuten päättyneessä elokuussa mainitsin, niin meteorologia on ollut parin viime vuosikymmenen aikana kenties eniten kehittynyt tieteellinen ala. Annan tässä siitä hyvän esimerkin ja se liittyy ukkosiin. Ja ukkonenhan on, kuten te säännölliset lukijani tiedätte, se lempisääilmiöni. Tämä aihe tuli nyt bloggaamisaiheekseni, kun olen muutenkin tämän huonon ukkoskesän ukkospuutteessani seilannut netissä ko. puutetta tyydyttääkseni; mm. A B C.

Tämä vielä melko uusi tieteellinen läpimurto koskee nimenomaan salamoita. Nimittäin 1980-luvun lopulla tiedemaailman sensaationa havaittiin aikaisemmin totaalisesti tuntemattomina pysyneitä salamatyyppejä, ns. yläsalamoita. Näihin päiviin asti niitä on pyritty tutkimaan sen jälkeen intensiivisesti, kun sopivan herkkiä kameroita niiden havainnointiin on tullut saataville. Nämä salamat esiintyvät riittävän voimakkaiden monisolu-ukkosten yläpuolisessa ilmakehässä ja niitä ovat; keijusalama, viuhkasalama, kajosalama ja näistä arvoituksellisin salamatyyppi eli gammapurkaus. Englanniksi sanavastineet ovat; keijusalama (sprite), kajosalama (elf), viuhkasalama tai sininen viuhkasalama (blue jet) ja gammapurkaus (gamma-ray burst). Tässä on yläsalamoista englanninkielistä informaatiota ja Suomen johtavana ukkostutkijana tunnettu Tapio J. Tuomi on tehnyt vuonna 1999 hyvän esseen aiheesta.

Maan pinnalta näitä salamoita on hyvin vaikea havaita, koska pilvet ovat oikeastaan melkein aina tiellä ja lisäksi tarvitaan pimeää yötä ja täällä Suomessahan kesällä ei ole yölläkään riittävän pimeää paitsi ehkä elokuun ukkosten aikana. On tosin arvioitu, että näitä salamatyyppejä voi silti olla myös täällä voimakkaimpien ukkosten yhteydessä. Näitä salamoita näkee siis vain pimeällä (vaikka toki niitä on olemassa myös valoisan aikana) ja silloinkin lähinnä vain sopivan korkealta, kuten vuoristosta, lentokoneesta tai avaruussukkuloista ja ukkosalueen ollessa tällöin sopivan etäällä.

Itse en muista tarkkaa aikaa, jolloin sain tietää näistä salamatyypeistä ensimmäistä kertaa. Muistaakseni se oli kuitenkin joku television ukkosdokumentti 1990 -luvun puolivälissä, missä nämä "ylätaivaan keijukaiset" mainittiin ja olin silloin aivan äimänkäkenä ja ihailusta sekä kiinnostuksesta hengästynyt :)