Tässä itse muokatut tekstit: 20. vuosisadan brittiläisen systeemin sisällä olleet eri totalitaariset ideologiat ovat ottaneet filosofien yksittäisiä ideoita omien tarkoitusperiensä hyödyksi kuin kirsikoita kakusta. On harjoitettu yksisilmäistä asioiden ottamista ja muokkaamista ideologiaksi, joka on osaltaan sen takia ollut mahdoton ja siten tuhoutuva. On myös huomattava se, että monikaan noista ismi -päätteisistä termeistä (fasismi, kommunismi) ei vallitse / vallinnut sisällöllisesti symmetrisellä tavalla kaikkialla ja kaikkien ihmisten mielissä. Lisäksi em. viitaten on niin, että näitä ismejä luovat, opettavat ja toteuttavat eliitin / johtajiston porukat eivät koskaan ole käyttäneet ko. sisältöjä tarkasti määritelmien mukaan. Määritelmät on tehty kunnolla loppuun vasta jälkeen päin historiaa tutkimalla ja arvioimalla ja siinä on aina niin virhemarginaalin kuin tulkintaerojen mahdollisuus jopa huomattavalla tavalla.
Olen sitä mieltä, että pitää pyrkiä synteesiin. Hyvien asioiden synteesiin ja paasaamani brittiläisen systeemin lakkauttaminen ei tarkoita kaikkia siinä olevien asioiden lakkauttamista, sillä ko. systeemillä on hyvää yhteistä myös amerikkalaisen systeemin kanssa. Kaikkein eniten tämä lakkauttaminen koskee tällä hetkellä talousjärjestelmän lakkauttamista ja korvaamista uudella. Voidaan myös sanoa, että brittiläinen systeemi tulee asettaa ns. sisällölliseen vararikkoon, jossa käydään läpi se, mikä on hyvää säilytettävää ja mikä on poistettavaa huonoa. On siis vältettävä uusia totalitarismeja ja osaltaan sen takia tuollaisen brittiläisen systeemin lakkauttamisprosessin kesto voi olla vuosikymmeniä. Kaikki-nyt-heti-asenne on yksi tie totalitarismiin.
Kysymys kuuluu, että mikä aiheuttaa ihmisen kyvyn hyvään ja parantaa sitä kykyä? Uskonnollisilla termeillä ilmaistuna se tosiaankin on sielu. Arkikielessä sielu on kuitenkin ollut kiellettyä - rajoitettua mainitsemastani syystä; brittiläisen systeemin taipumus suhtautua vihamielisesti aivojen täysipainoiseen käyttämiseen --> uhka ko. systeemin oligarkkirakenteelle ja -toiminnalle, joten ihmisten ei pidä antaa ajatella ns. liikaa asioita. Arkeenkin se pitää kuitenkin palauttaa, koska sielun kaventaminen kuuluvaksi vain yhdenlaisen toiminnan piiriin on koko ihmisyyden kaventamista. Sielun pitää antaa toimia sovelletusti kaikissa ihmisen toiminnoissa. Sitä varten kritisoin huomattavasti tätä ns. brittiläistä systeemiä, joka korostaa liikaa vain tavaran ja omaisuuden merkitystä ja vain suoraan aistimalla käsiteltäviä asioita.
Harrastan kiinnostuksen kohteideni parissa tiukkaa empirismiä ja "nimifetisismiä", joten en ole sellaista eksaktia luonnontieteellistä maailmankuvaa vastaan. Tiedostan siis sen, että ei pidä romuttaa nykyään saavutettua tieteellistä metodia. Ihmisen pitää kuitenkin muistaa se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen myös tiedettä tehdessä. Ns. tieteen ulkopuolella olevat asiat (taide, kirjallisuus, filosofia, uskonto jne.) ja poikkitieteellisyyskin rikastuttavat ihmisen kokemusta myös tieteestä itsestään.
Subjektiiviset tunteet ja näkemykset palvelevat ihmistä antamalla sisäistä eli sielullista tietoa suhteessa olemiseen ja tekemiseen. Sen avulla esim. innostusta, kiinnostusta, peräänantamattomuutta, järjestelmällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä voidaan säätää tieteellistä tai mitä tahansa muuta toimintaa tukevina asioina. Niistä riippuu välillisesti tieteellisen tuloksen laatu ja siksi subjektiiviset tunteet ja näkemykset on syytä soveltaa mukaan tällaiseenkin toimintaan. Käymälä -blogissa tässä merkinnässä tätä konseptia on kuvattu hyvin ko. kirjoittajan kokemuksiin perustuen.
Tiede on myös taidetta ja mielikuvitusta eikä pelkkää empiriaa, jota on tähdentänyt Albert Einstein. Tarkoittaa siis sitä, että empiirisiä havainnontekoja tukee ja rikastuttaa myös kaikki tieteen ulkopuolinen ihmismielen rikastuttaminen. Monipuolisesti kehittynyt ihmismieli toimii paremmin kuin yksipuolisemmin kehittynyt ihmismieli niin yksittäisten kuin kokonaisvaltaisten toimintojen suhteen. Tätä seikkaa brittiläinen systeemi rajoittaa ja amerikkalainen systeemi edesauttaa juuri siitä syystä, kun jälkimmäinen mahdollistaa paremmin aivojen monipuolisemman ja syvemmän käytön mm. antamalla enemmän tilaa näille sielullisillekin eli henkisille toiminnoille ja tiedoille.
Tällaisista monipuolisista aivojen käyttäjistä on tuttu esim. arkkitehti Juha Leiviskä, joka on myös etevä muusikko. On aivan selvää, että musiikki ja arkkitehtuuri täydentävät ja parantavat siinä toinen toisiaan. Samaa voi sanoa yhden ihmisen sisällä myös esim. runoilijan suhteesta insinöörin kanssa ja kuvataiteilijan suhteesta ekonomin kanssa. Tähän liittyen maisema-arkkitehtiopinnoistani muistuu mieleen tapaus, jossa eräs Kauppakorkeakoulun opiskelija tuli meidän eräälle kuvataidekurssille. Hyvä idea häneltä. Leonardo da Vincimäinen lähestymistapa elämiseen on vakuuttavampi ihmisyyden hyvän puolen ilmaus kuin yhteen asiaan keskittynyt expertismi. Juuri sellainen yksisilmäisyys voi olla liiallisena myös yksi totalitarismin alkulähde. Etenkin, jos unohtaa sielun.
Huomaan sielun olemassaolon kiistämisessä sen, että monet ihmiset käyttävät vain eri käsitekieltä; "kyky hyvään" (kielletään siis sielun olemassaolo) vs. "sielu" ei sittenkään eroa toisistaan yhdessä mielessä niin paljon, koska kumpikin aiheuttaa saman lopputuloksen eli hyvän luomisen. Tein määritelmän sielusta viime elokuussa: "Sielu on havaintoni mukaan käsitteellinen sateenvarjotermi ihmisen sellaisille kyvyille, jotka ovat älyllisten kykyjen rinnalla toimivia ja optimitilanteessa ne täydentävät luontevasti ja rakentavasti toisiaan (Mitä nykyinen länsimainen meininki haittaa).
Niitä sielullisia ovat kyvyt havaita ja tuottaa; moraalisia tekoja, ihmiskuntaa palvelevaa kauneutta ja sisällöllistä merkitystä, empaattista vuorovaikutusta ihmisten välillä, emotionaalisia viestejä rakentavassa hengessä, taiteen ja tieteen puhtaassa ja rehellisessä muodossa ilmeneviä teoksia / tuotoksia / keksintöjä, oman sielunsa olemassaoloa jne.
Eli sielu on se, joka määrittelee tekemisillemme ja havainnoillemme ja sitä kautta koko olemisellemme kvaliteetteja ja sisäisiä suuntia löytää ihmisyytemme ns. hyvä puoli. Se puoli, jonka tulee mm. antaa tuottamillemme teoille ihmiskuntaa ylevöittävät ja parantavat ominaisuudet henkisen elämän puitteisiin; sielun ravintoa.
Kuten siis tiedämme, niin länsimaissa tämä sielu on ollut rappiokehityksessä jo pidemmän aikaa ja tämän hetken länsimaailman tilanne on osittain sen seurausta. Ja maailman tilanne on vaikuttanut myös toiseen suuntaan sielua heikentäen.
Erään hyvän esimerkin sielun rappiosta saa, kun katselee Big Brotherin asukkaiden olemista. Sen tarjoama sisältö on tavallaan yksi oivallinen aikamme kuva, josta voi analysoida länsimaailman nykyolemusta.".
Sielu on se, jonka avulla tunne-elämää ja järkeä voidaan ohjata ja hallita. Moraali ja etiikka kehittyvät kiinni sieluun ihmisen mielessä emootio- ja ajatusprosessien myötä. Moraali perustuu mm. tunteiden jalostamiseen. Tätä jalostamista olen itse tehnyt mm. opetellessani ihmisuhdeasioita. Siinä hyvänä apuna on ollut esim. Francesco Alberonin kirjatrilogia: "Rakastuminen", "Ystävyys" ja "Erotiikka" ja tietysti eletyn elämän kokeminen ja analysointi.
Idea toimii tuossa siis niin, että emootioille puetaan merkityksiä, termejä ja laitetaan niitä sopiviin konteksteihin. Mieli pohtii sitten niiden kvaliteetteja, ilmenemismuotoja ja prosesseja. Sielu auttaa siinä antaen moraalisia ja eettisiä arvioita sekä suuntia jatkaa ajatusprosessia. Itsetutkiskelu on siinä oman sielunsa kuvan katsomista ja arvioimista. Sielun kehitys tapahtuu siinä antamalla sielulle uutta tiedollista raaka-ainetta (kirjallinen tieto ihmissuhteista ja ihmissuhteessa elämisestä saatu tieto). Se muokkaa sielua järjestämällä ihmisen mielessä emotionaalisia reaktioita ja niiden järkiperäisiä arvioita. Sielussa jo oleva moraali ja etiikka ovat heijastuspinta, jossa tapahtuu muutosta sen mukaan, kuinka tuo uusi raaka-aine vaikuttaa.
Teologisten argumenttien ottaminen filosofisten argumenttien pohjaksi on hyvä idea siinä mielessä, että nämä voivat olla myös toinen toisiaan täydentäviä ja perspektiivejään rikastuttavia. Niinpä sielu voidaan todistaa (tai sitten päätellä, ihan miten vain) olevaksi myös näin: Jo kuolleen ihmisen ajatukset ja teot säilyttävät sisältöään kuolemansa jälkeenkin. Esim. Platonin, Aristoteleen ja Hitlerin teoista ja ajatuksista on säilynyt sisältöjä jälkipolville. Sisältöjen ihmiskuntaa ja ympäristöä hyödyttävät ominaisuudet voidaan katsoa sielun avulla tuotetuiksi ja päinvastaisessa tapauksessa ilman sielun apua tuotetuiksi.
Ontologisesti validia tietoa ei tarvitse kumota tai menetelmiä sen saavuttamiseen ei tarvitse muuttaa huolimatta metafyysisistä tukitiedoista. Tieteellisen tiedon hakua ei pidä tietenkään haitata itse tilanteessa metafysiikalla, mutta metafyysinenkin aivojen käyttäminen auttaa niin välillisesti (esim. abstraktien syy- ja seuraussuhteiden havainnointi kehittyy ja opittua voi soveltaa konkreettisessa tieteessäkin) kuin suoraan (taiteen ja tieteen verrannollisuus esim. jonkin musiikillisen idean ja tieteellisen teorian osan välillä, kuten Johannes Keplerin gravitaatioteorian kohdalla).
Tässä onkin se paha nykyisen systeemin vika: Keskitytään liikaa asioihin ja ideoihin, jotka voidaan ainoastaan TODISTAA. Liian vähäinen tila on annettu muulle. Se muu on sitä ns. henkistä ravintoa, esim. moraalista ja esteettistä tietoa, joka ilmenee todistettavan ulkopuolella tai eri tavoin häilyvästi siihen liittyen ja joka on siitä huolimatta erittäin tärkeää. Se tieto antaa ryhtiä ja monipuolisempaa taustaa todistettavien asioiden parissa puuhailuun. Tätä symboloiva sielu on ikään kuin todistettavaa tietoa jalostavan kastikkeen tuottaja. Platonin ideaoppi on tässä mielessä hyvä tuki tarkastella asiaa.
Valtio -teos on yhtäältä merkillinen oikku Platonin tuotannossa; siinä esitettyjä teorioita on käytetty totalitaaristen yhteiskuntien pystyttämisessä. Heh, ehkä Platon olikin aikanaan "kaappinatsi". Ihanteellisen teorian ja sen toteutuksen jääminen irvikuvaksi ei tarvitse merkitä sitä, että kaikki ko. teorian / idean osat ovat olleet väärin tai irvikuvaa aiheuttavia. Kuten olen sanonut, niin synteettinen lähestymistapa lienee se paras verrattuna yksi yhteen kopioimiseen tai kirsikanpoimintaan yksisilmäisesti; otetaan mieluummin hyviä ideoita sieltä täältä ja tehdään keitos eikä pitäydytä kokonaisessa yhdessä ideassa, joka kuitenkin voi kaatua mahdottomuuteensa. Keitos säilyy tukevammin monipuolisuutensa takia. Huono homma tietysti, jos keitos on koottu ideoiden huonoista puolista.
Brittiläinen systeemi on juuri suosinut noita yhden idean yhteiskuntamalleja ja oppimani perusteella amerikkalaisen systeemin puitteissa olisi paljon paremmat mahdollisuudet saavuttaa parempia ja toimivampia synteesiin perustuvia keitoskokonaisuuksia. Tämä osaltaan siksi, koska yhtenäistävän ja siten tasapäistävän ja samaksi taannuttavan globalisaation sijaan amerikkalaisessa systeemissä tähdennetään suvereenien kansallisvaltioiden kehittämistä.
Haluan osoittaa, että kaikki ei ole tässä nykyisessä järjestelmässä ihan sitä, miltä näyttää: globalisaation ja valtion yritysten yksityistämisten avulla levinnyt korporaatio- ja pankkiirivalta muistuttaa jo hyvin paljon Benito Mussolinin Italian korporaatioideaa. Terrorismin varjolla kiristettävä valvonta ja poliisivaltiomaisuus etenkin esim. Yhdysvalloissa kielii myös Natsisaksan hallintamenetelmiin päin siirtymisestä. Lisäksi populistisia mielipiteitä viljeleviä poliitikkoja ja puolueita on ollut nousussa maailmalla ja täällä Suomessakin (Perussuomalaiset). Niissä voi olla vaarana juuri sellaiset totalitaariset ideat, joita brittiläinen systeemi on mahdollistanut viimeisen 100 vuoden aikana. Tällaisia vaaroja fasismin muodostumiseen olen havainnut. Oikeastaan mikään olkinukke ei ole liian suuri hätkähdyttämään ihmisiä havaitsemaan tällaisen vaaran. Tehkööt sitten jokainen siitä omat johtopäätöksensä.
Se oligarkki- ja poliittinen eliitti, joka nykyäänkin säätää maailman menoa, ei liiemmin ajattele, mitkä ovat yhteensopivia ideologioita ja mitkä eivät. He tekevät niinkuin tahtovat omien etujen (joko koko maansa tai vain maansa eliitin tms. pienen joukon) maksimoimiseksi. Siinä ei ole suurta väliä sillä, onko esim. kapitalismi ja fasismi yhteensopivia vai ei ja millä tavalla. Ne voivat aivan helposti elää rinnakkain, limittäin ja sisäkkäin ja tällaista nykyään havaitaankin. Brittiläinen systeemi sallii tämän helposti.
Kyse on osaltaan siitäkin, kuinka teot ilmenevät ja kuka niitä arvioi. Kapitalismia ihannoiva ei havaitse fasismia ainakaan alkuvaiheessa ja fasismia pelkäävä havaitsee fasismin jo heti alkuvaiheessa. Siirtymävaiheessa johonkin toiseen voi olla myös monia ismejä samaan aikaan esillä ja toiminnassa. Nyt länsimaissa on havaittavissa siirtymävaihe, jossa fasismi on yksi merkittävä uhka.
Totalitaristinen diktatuuri syntyy tietysti helposti yhden idean varaan rakennetun yhteiskunnan tuloksena. Tämä oli tietenkin Platonin valtioideaa tai ideoiden osia orjallisesti noudattaneiden virhe. Mikään ei kuitenkaan estä ottamasta esim. Platonin ideoista nykytietämystä vastaavia hyviä malleja keitokseksi, kuten yllä mainitsin. Mikään ei myöskään estä kehittämästä ideoita edelleen ja sehän on ihmisten yksi tehtävä; kehityksen on jatkuvasti kehityttävä edesauttaen kulloistakin ihmiskunnan ja ympäristön tilaa. Nykytilanteessa tämä on ennen näkemättömän hankalaa sekä ihmiskunnan että ympäristön tiloissa olevien ongelmien takia.
Maanpäällinen paratiisi ei koskaan toteudu ideaalisella tavalla, sen tiedämme. Kehitys edellyttää kuitenkin aina tietyn määrän aikomuksia, mutta osa niistä voi olla pahoja piilevästikin. Siinä onkin oltava kieli keskellä suuta, että kyetään valitsemaan ne sopivimmat ihmiskuntaa ja ympäristöä edesauttavat aikomukset. Sielu auttaa siinä: Kuten yllä totesin, niin teorioiden ulkopuolisia todistamattomia olioitakin tarvitaan aivojen täysipainoiseen käyttämiseen ja kehittämiseen; enkä tarkoita mitään mörköjä tai enkeleitä. On siis syytä olettaa, että sielu on olemassa. Platonin kaltaisin sanoin: Miettimällä ideamaailman asioita saamme sieltä lisää raaka-aineita reaalimaailman töihin. On tietysti oltava tarkkana, miten raaka-ainesovellukset tapahtuvat reaalimaailmassa. Ideamaailman asiat eivät välttämättä ole irrationaalisia ja ideamaailman asiat eivät välttämättä syrjäytä luonnontieteen, järjen ja rationalismin asemaa objektiivisessa maailmassa, vaan ne voivat olla sen sijaan täydentäviä. Siihen tulee pyrkiä.
Aristotelinen maailmankuva on yhtäältä jännällä tavalla salakavala; se toimii niin demokraattisesti, että se antaa mahdollisuuksia myös totalitaarisille ideoille. Platoninen maailmakuva voi olla väärin käytettynä itsessäänkin totalitaarinen, mutta oikein käytettynä jo selvästi parempi. Summa summarum; kummastakin löytyy varmasti sekä hyviä että huonoja puolia joka lähtöön. Ja jokaista hyvää ja etenkin huonoa puolta on jo käytetty verukkeena esim. juuri brittiläisen systeemin ismeille. Tässä piileekin nykysysteemin yksi monista vioista ja vaaroista; Brittiläinen systeemi sallii suuren määrän ismejä, jotka voivat olla totalitaarisia, vaikka itse systeemi (tai suppeammin kapitalismi) ei sitä sinällään olisikaan. On varmasti niinkin, että amerikkalaiseen systeemiin kuuluu myös joitakin Aristoteleen teorioita ja ideoita. Etenkin sellaisia, joissa on yhtenevyyttä Platonin teorioiden ja ideoiden kanssa. Jotkin asiat ovat väistämättä universaaleja.
Natsisaksan yhteiskunnan suhteen loppujen lopuksi emme voi varmasti tietää, kuinka paljon nautintoa eli huvia tai mitä tahansa muuta tunnetta eri natsitoimenpiteet itse kullekin aiheuttivat järjestelmän puitteissa ja siitä huolimatta. Huolimatta myös historiallisista dokumenteista, joissa on kuvailtu näitä asioita. Se on varmaa, että jotain emotionaalisia reaktioita on seurannut silloinkin, kun tunteita on tukahdutettu. Tukahdutetuilla emootioilla on kuitenkin taipumus tulla esille jollakin toisella tavalla.
Reaalinen Sparta suhteessa platonilaiseen ihanne-Spartaan on sekin esimerkki juuri siitä, kun sieluton yrittää matkia sielullista ja menee sitten lopulta pahasti metsään. Se on esimerkki myös siitä, kun ideoita käytetään liian yksisilmäisesti ja totalitaarisesti eikä havaita idean huonoja puolia. Unohdetaan tai ei kyetä ajattelemaan idean hyvien puolien ominaisuuksia ja vaikutuksia --> mennään metsään.
Sitten on huomattava se, että päällisin puolin hyvät ideat eivät välttämättä ole niin hyviä tarkemman ja syvemmän tutkimisen jälkeen. Etenkin, jos ne ideat on tuottanut tai vastaanottanut sieluton - vajaasieluinen, mutta sielullista matkiva ihminen; uskottelevat itselleenkin olevansa hyviä ihmisiä ja hyviä ideoita tuottavia. Jokin sitten aina kaatuukin mahdottomuuteensa, kun sielua ei ollutkaan ohjaamassa ja kanavoimassa toimintaa riittävästi.
On toki totta, että platonilaisen mallin mukaista ihanneihmistä ei ole olemassa; ideaalia kohti on silti hyvä pyrkiä, vaikkei sitä voi saavuttaa. Virheellinen mallinnus ja sitä seuraava katastrofaalinen sovellus tapahtuvat esim. juuri tuon Spartan esimerkissä kertomallani tavalla. Pitää pyrkiä mallintamaan etsimällä idean - teorian hyviä puolia ja monien muidenkin ideoiden - teorioiden hyvien puolien ottamista mukaan on arvioitava ja tehtävä, jotta muodostettavasta keitoksesta syntyisi optimaalinen synteesi. Synteesi rulaa 2000 -luvulla!
Kuten olen todennut; vallitsevaan systeemiin ei pidä koskaan tyytyä lopullisesti, etenkin jos se merkitsee "pienimmän pahan sietämistä". Siitä voi olla yllättävän lyhyt tie suuren pahan alle rusentumiseen. Pitää olla kaukonäköinen eikä olla lyhytnäköinen tyytymällä vain olemassa olevaan nykytilaan. Ihmisen ja ihmiskunnan yksi tehtävä monista on se, että se jatkuvasti etsii kansalaisilleen yhä parempia yhteiskuntamalleja, koska kaikki on koko ajan liikkeessä ja muuttumassa. Kaikki on aina kesken ja aina löytyy parannettavaa. Tämän nykyisen brittiläisen systeemin alla olevat yhteiskuntamallit ovat siitä hyviä esimerkkejä ja etenkin tämä kuolinkorinoissa oleva talousjärjestelmä.
No comments:
Post a Comment