Otetaanpa pitkästä aikaa esille kasvillisuuteen liittyviä asioita. Tällä kertaa ajankohtaisena kritiikkini kohteena on kasvit vs. lumen auraaminen. Siinä on nimittäin paljon kehittämistä ja korjaamista vaativia seikkoja täällä Suomessa urbaaneilla alueilla. Kyse on siitä, että katuviheralueilla olevat etenkin pensasistutukset ja monet katupuutkin ovat lumen auraamisen takia vaaravyöhykkeessä ja sen takia ne kärsivät paikoin huomattaviakin vaurioita ko. toimenpiteiden yhteydessä. Yllä olevassa kuvassa on tästä esimerkki kuvattuna viime viikolla Espoon Tapiolassa. Kuten nähdään, niin tuo sinikuusama-aidanne (Lonicera caerulea) on voimakkaasti ruhjoutunut lumenauraamissivultaan. Katupuut on onneksi suojattu teräksisin runkosuojin aurauskaluston kauhaniskuja vastaan kaupungeissamme ja taajamissamme, mutta jäätynyt suojalumi ja itse jää voivat silti auraustilanteessa linkoutua niin lujaa, että se aiheuttaa etenkin nuorille puille kaarnavaurioita. Miten näitä vaurioita voitaisiin välttää aikaisempaa enemmän?
Huomioitava seikka on ensinnäkin se, että eri pensaslajit kestävät lumen auraamisryöppyä eri tavoin. Kuvassa oleva sinikuusama kuluu siihen joukkoon, joka vaurioituu herkästi ja jonka vauriot korjaantuvat melko heikosti; pensas jään toispuoleisesti epämuotoiseksi koko seuraavaksi kasvukaudeksi. Herkästi vaurioituvat lajit ovat kasvutavaltaan sellaisia, joilla oksarakenne on hidaskasvuinen ja / tai säännöllisen muotoinen (vauriot näkyvät helposti epämuotoisuutena kasvun, habituksen tai kukinnan suhteen) tai herkästi murtuva (sisältää repeytyviä oksakulmia tai puuaines on haurasta) tai jotka vesovat heikosti - vain kohtalaisesti eli uusiutuvat vaurion jälkeen hitaasti. Esim. kuusamat (Lonicera sp.), heidet (Viburnum sp.), tuhkapensaat (Cotoneaster sp.), onnenpensaat (Forsythia sp.), jasmikkeet (Philadelphus sp.), alppiruusut ja atsaleat (Rhododendron sp.) ja monet havupensaat sisältävät lajeja, jotka kuuluvat tähän vaurioherkkään ryhmään. Sen sijaan esim. monet pensasangervot (Spiraea sp.), pensasruusut (Rosa sp.), pensashanhikit (Potentilla sp.), kanukat (Cornus sp.) ja pensasmaiset pajut (Salix sp.) sisältävät auraamiselle vastutuskykyisiä lajeja; uusiutuvat helposti vesomalla / oksat ovat taipuisia tai kovaa puuainesta / vauriot eivät näy niin selvästi epämuotoisuutena.
Keinona ehkäistä vaurioita tuon ensinmainitun ryhmän kohdalla on istuttaa ko. lajit riittävän kauas väylän reunasta, mikäli suinkin mahdollista. Tuossa kuvassa se olisi ollut mahdollista; tuo aurausvalli ulottui avoimella kohdalla jopa 2 metrin päähän väylän reunasta, joten noiden pensaiden istutusetäisyys olisi pitänyt olla vähintään 1 metri etäämpänä väylästä kuin nyt. Toisena keinona on tietysti välttää aurauksen vaikutuksen vyöhykkeellä herkästi vaurioituvia lajeja ja suosia kestäviä. Tähdennän silti tässäkin sitä toitottamaani monipuolisuutta lajivalikoimassa kaikilla viheralueilla, joten mahdollisuuksien mukaan katuvihreän oikea sommittelu on tärkeämpää kuin tiettyjen lajien välttely; lähempänä väylää suositaan kestäviä lajeja ja vaurioherkät lajit sijoitetaan etäämmälle. Kuvan tapauksessa on haluttu pensasvihreää aivan kävelyväylän viereen "ihmisten pariin", mutta sama olisi ollut ratkaistavissa tuollaisella monipuolisemmalla istuttamismetodilla.
Toinen tärkeä kasvustovaurioita aiheuttava seikka on varomaton ja virheellinen auraustapa. Tässä on huomioitava ensinnäkin aurattavan lumen olemus; suojalumi ja jäätynyt suojalumi ovat enemmän vaurioita aiheuttavia lumityyppejä kuin kuohkea pakkaslumi. Lumen määrä vaikuttaa tietenkin asiaan; mitä enemmän, niin sitä pahempia vaurioita. Aurausajankohtaa ei voi kuitenkaan koskaan valita tietyn lumityypin ilmenemisajankohdan mukaan, koska jo lakikin säätää eri väylille määrätyt takarajat ja vuorot lumen puhdistamisen suhteen oli lumityyppi mikä tahansa. Aurattaessa on kuitenkin mahdollista huomioda tilanteen mukaan aurattavan lumen tyyppi ja sen käyttäytyminen; etenkin suojalumitilanteessa ajetaan aurauskalustoa varovaisemmin kasvustojen kohdalla. Varovaisemmin tarkoittaa aurauskauhan ja ajonopeuden säätämistä niin, että lumi lentää heikommin kasvustoja kohti. Sillä tuskin on liikaa vaikutusta itse tien puhtauteen. Kaiken auratun lumen ei tarvitse olla yhtä kaukana väylästä joka kohdalla.
Tuo auraamiseen liittyvä välinpitämättömyys ja huolimattomus on lisääntynyt viime vuosina, kun olen seurannut tilanteita esim. juuri Espoon Tapiolassa jo monta vuotta. Viime ja tänä talvena on eteeni tullut esim. sellaisia tilanteita, joissa ei ole löydetty runsaan lumipeitteen muodostuttua itse väylää, vaan on ajettu pitkän matkaa jopa nurmikolla kuin siinä olisi muka joku väylä. Tällaista huolimattomuutta aiheuttaa osaltaan ilkivalta, joka ilmenee tärkeiden aurauskeppien irtirepimisenä, mikä aiheuttaa runsaslumisissa tilanteissa epätietoisuutta väylän sijainnista. Toisaalta kuskien epäpätevyys näyttää lisääntyneen, koska ei välillä näytetä osaavan lukea helpointakaan maastoa; esim. olen nähnyt Tapiolassa tilanteita, joissa aurauskalustoa on kuljetettu väärästä paikasta ihmisten muodostamien kinttupolkujen mukaan, vaikka oleellisempi ohjauslinja olisi ollut katuvalopylväiden suora rivi. Ihmiset oikaisevat auraamattoman lumen tilanteessa sieltä, missä reitti on lyhin paikasta A paikkaan B eivätkä he mene sieltä, missä aurattava väylä oikeasti on eli ei ole osattu lukea ihmisluonnettakaan auraustilanteessa.
Tällainen huolimattomuus ja osaamattomuus aurauksessa on suuri vaara katuviheristutuksille ja niiden käytölle. Runsaan lumen aikana nimittäin saattaa helposti käydä niinkin, että matalat pensaslajit tai perennaryhmät ovat kokonaan lumen alla piilossa väylän vieressä / lähellä ja sitten väärästä kohdasta kuljetettava auraiskalusto repii / murjoo ko. istutukset, jos ne sattuvat olemaan juuri sillä kohdalla. Perennojen tapauksessa tuollaista vauriota lisää se tilanne, jossa lunta aurataan roudan ollessa vielä vähäinen tai olematon; perennaryhmät murjoutuvat aurauskaluston pyörien alla helpommin kuin paksun roudan tilanteessa. Sama koskee myös pelkkää nurmikkoa ja Tapiolassakin näkyy keväisin isojen pyörien ja aurauskauhojen aiheuttamia monttuja ja viiltoja nurmikoilla, joita sitten paikkaillaan; olisi voitu välttää huolellisemalla ajotavalla.
Tällaisten tilanteiden ehkäisemiseksi pitää kiinnittää huomiota aurausalueiden kunnolliseen merkitsemiseen ilkivalta huomioiden; käytetään vankkoja merkitsemistapoja (teräskepit tms. kuusennärekeppien sijaan) katuvihreänkin suhteen kriittisillä kohdilla. Lisäksi on tähdennettävä aurauskaluston kuljettajien pätevyyttä; kuljettajien on opeteltava aurausalueensa reitit ja niillä olevat kriittiset pisteet kunnolla katuvihreänkin suhteen ennen talvea. Katuvihreän suunnittelua ja toteutusta ei pidä säätää huolimattomien / osaamattomien kuskien mukaan, vaan kaiken mahdollisen katuvihreän monipuolinen ja innovatiivinen suunnittelu pitää olla mahdollisimman vapaasti toteutettavissa ja siinä vain liikenneturvallisuus (tiesuola tosin on myös yksi vaikuttava tekijä) saa määrätä kasvien käyttöä. Näin talousromahduksen aikana tätä vaikeuttaa tietysti resurssipula, jolloin esim. käytetään minkälaista tahansa seinästä revittyä kuskimateriaalia, joka vain on saatavissa. Se valitettavasti näkyy!
Tässä onkin yksi monista seikoista, joka ilmentää osaltaan viheraluekulttuurin rappiota tässä oligarkkien maailmankuvan kuristuksessa. Ihmisarvoisessa ja ympäristöä kunnioittavassa oligarkkivapaassa maailmassa näitä ongelmia ei olisi, koska resurssit, osaaminen, näkemykset ja mieltymykset olisivat ohjattu oligarkkeja palvelevista saatanallisista rahanvallantoimista ja -pelailuista nykyistä paljon enemmän estetiikkaan ja hyvinvointiin kaikessa ihmistoiminnassa ja ympäristönkäsittelyssä. Se on nyt yksi tavoite tulevaisuuden maailmaan, kun olemme päätymässä tämän talousromahduksen kautta aivan uuteen aikaan ja maailmankuvaan. Meidän on tehtävä nyt oikeat valinnat, jotka johtavat oligarkkien synnyttämien epäkohtien poiskitkemiseen ja siihen, että ne eivät enää koskaan ilmene uudestaan! Se on myös prosessi, joka kestää vuosikausia, kunhan ensin selviämme tulevasta.
Kuvitelkaa, miten paljon hyvää ko. nyt pilaantuneella talousromahduksen fiktiivisellä rahamäärällä (yli triljoona dollaria globaalisti) olisi voitu tehdä ihmiskunnan ja ympäristön hyväksi jo monen viime vuosikymmenen ajan, jos ko. rahaa olisi taivutettu reaalitalouden kohteisiin ilman satanistisia aikeita, kuten juuri esim. ympäristön suunnitteluun, rakentamiseen ja hoitoon. Sen sijaan se rahamäärä on ollut lähinnä oligarkkien kasinopelinappulaa pörsseissä ja nyt se on tuhoamassa reaalitaloutta globaalisti ja siten ihmisten hyvinvointi ja ympäristön tila ovat jyrkässä heikkenemis- ja rapautumiskierteessä, joka voi jatkua useitakin vuosia putkeen; missä silloin olemme?!
No comments:
Post a Comment