Tuesday, February 03, 2009

Maailman tilanteen tarkastelua jälleen kerran: Ovatko helvetin portit jo sulkeutuneet takanamme?

Edellisen merkinnän lopussa esitin tämän kysymyksen: Sen sijaan se rahamäärä (ko. talousromahduksen velkataakka; yli miljardi dollaria globaalisti) on ollut lähinnä oligarkkien kasinopelinappulaa pörsseissä ja nyt se on tuhoamassa reaalitaloutta globaalisti ja siten ihmisten hyvinvointi ja ympäristön tila ovat jyrkässä heikkenemis- ja rapautumiskierteessä, joka voi jatkua useitakin vuosia putkeen; missä silloin olemme?! Katsotaanpa viimeksi kuluneen reilun viikon esimerkkien avulla vastausta siihen. Tapahtumat ovatkin olleet hämmentävän runsaita ja dramaattisia. Käyn läpi muutaman Taloussanomien jutun ja taustoitan ne kaikkea sitä vasten, mitä olen tässä blogissa tästä maailman kriisistä jo sanonut viime elokuusta lähtien. Uutisia Taloussanomista:

Halonen: Talouskriisistä varoitettiin 5 vuotta sitten; Jotkut ovat syyttäneet Tarja Halosta jälkiviisaudesta tuossa asiassa. Itse asiassa tilanne on niin, että Halonen on ollut etuviisas ja ne, jotka ovat havainneet / myöntäneet tämän talousromahduksen olemassaolon vasta nyt ovat niitä jälkiviisaita. Ei Halonen, mutta ei hänkään ole sitä tuon varoituksen jälkeen aktiivisesti toitottanut. Tämä jälkiviisaus tuo ilmi kaksi asiaa; ko. jälkiviisaat etenkin päättävissä ja asiantuntijaelimissä ovat joko uskomattoman hölmöjä putkiaivoajattelijoita tai tarkoituksellisen pahoja ihmiskunnanvihaajia. Heidän olisi pitänyt olla niitä etuviisaita, mutta sen sijaan etuviisautta ovat pyrkineet tuomaan esiin jo pitkään mm. Lyndon LaRouche, Alex Jones, David Icke, John Hoefle ja kumppanit. Heitä ei kuitenkaan ole kuunneltu, vaan heille on joko naurettu ja / tai pidetty merkityksettöminä. Silmien ja korvien sulkemisen hintana on nyt ollut koko ajan paheneva tilanne ja nyt muka uskotellaan, että "kukaan ei osannut odottaa" tai "tämä on ollut yllätys". Sellaiset puheet ovat tietenkin valetta. Oikeasti ollaan oltu joko tietoisesti liikkeellä tai sitten vain niin järkyttävän tyhmiä. Kummassakin tapauksessa ko. henkilö on äärimmäisen vaarallinen ja siksi tarpeettomana pitäisi poistaa kaikesta poliittisesta ja taloudellisesta toiminnasta. Sitä enemmän, mitä enemmän valtaa hänellä on.

Karmea päivä Japanille: 27 000 työntekijää sai potkut, USA:n työttömyyden odotetaan nousseen ennätyslukemiin, Dubai-kupla puhkeaa; Nämä uutiset kertovat karusti sen, että tämä talousromahdus ilmenee kaikkialla maapallolla. Yhtään turvallista kolkkaa ei sen suhteen ole olemassa. Silti edelleen maailman johtajat ovat sekä pahasti tuuliajolla että tiukassa oligarkkieliitin otteessa ja heidän ehdollistamassaan maailmankuvassa. Siitä kertoo esim. tämä LaRouche PAC:n juttu näiden poliittisten ja taloudellisten johtajien äskettäisestä kokouksesta Davosissa Sveitsissä. Oligarkkieliitti yrittää edelleen saada esim. Obaman hallinnon toimimaan mielihalujensa mukaan. Lyndon LaRouche havaitsee edelleen, että Obama olisi miettimässä selän kääntämistä oligarkkien suuntaan ja siten toivoa paremmasta olisi. Oligarkkieliitti pyrkii kuitenkin tuhoamaan eri keinoin sen mm. mustamaalaamalla Obaman mahdollisesti ottamia FDR -politiikan piirteitä (Bretton Woods ja huumeparonien ottaminen silmätikuiksi esim. Afganistanissa, joka on Brittiläisen imperiumin huumeplantaasi ja terrorivärväyskeskus). Tämä LaRouche PAC -juttu kuvaa tätä. Toivokaamme, että Obama kääntää lopullisesti selkänsä oligarkkieliitille. He ovat fasisteja ideologialtaan.

EU-jäsenyyden hakeminen vakauttaisi Islantia; Kuten olen tuonut ilmi, niin tästä talousromahduksesta vastuussa oleva oligarkkieliitti on pyrkinyt käyttämään tilannetta hyväkseen saattaakseen oman globaalin pankkiiridiktatuurin eli fasismin kokonaan täytäntöön. Alex Jonesin sanoin kyseessä on ns. uusi maailmanjärjestys, New World Order. Tämä vallan keskittämisprojekti on ollut teon alla jo vuosikymmeniä ja yksi etappi siinä on ollut EU:n perustaminen. Nyt Islannin mukaan houkutteleminen EU:hun on juuri osa tätä vallankeskittämistä, joka tapahtuisi vaivihkaa niinkuin tähänkin mennessä. Talousromahdus on tässäkin toiminut oligarkkieliitin salajuonena, jossa Islannille tarjotaan nyt porkkanaa ja muka tukea EU:n ilmentämässä muka huomassa, kun maa on ensin saatu kanveesiin (Islannin hallitus joutui äskettäin jopa eroamaan talousromahduksen takia). Kansalaisia kaikkalla EU:ssa on sumutettu vanhoilla propagandamenetelmillä; tarjottu sopivasti hyvää EU -paketissa, mutta samalla laitettu ne viheliäisimmät juonet piiloon. On tarjottu kermakakkua, jonka sisällä on pommi.

Elvytyspaketti lupaa pelastaa 17 000 työpaikkaa, USA:n elvytyspaketti on aikataulussaan; Suomen hallitus siis teki oman "elvytyspakettinsa" ja samansuuntaisia paketteja on ollut koko ajan tekeillä ympäri maailman. Niin myös Yhdysvalloissa Barack Obaman hallinnon toimesta. Tässä on jälleen huomattava se talousromahduksen luonne, joka on ollut kirkkaana selvillä jo viime vuonna: Mm. johdannaiselementtien avulla tapahtunut kasinopelaaminen finanssimarkkinoilla ja pörsseissä on aiheuttanut yli triljoonan (tuhat miljardia ja amerikanenglanniksi quadrillion) dollarin velkataakan ja sovittamattomien asiakirjasopimusten viidakon, joka tuhoaa kaikkea reaalitaloutta ketjureaktionomaisesti pala palalta ja toiminta toiminnalta globaalisti. Ainoa oikea elvytystapa kaikkialla maailmassa on nyt se, että tuo velkataakka ja pilaantuneet asiakirjat kuoletetaan niin kuin niitä ei olisi koskaan syntynytkään ja vasta sitten tehdään elvytyspaketteja reaalitalouden kohteisiin. Niihin elvytyspaketteihin on kuuluttava voimakas infrastruktuurin upgreidaus, jotta elvyttäminen voisi toimia rakentamisena pois lamasta. Nuo Suomen ja Yhdysvaltain elvytyspaketit kyllä sisältävät tällaista infraohjelmaakin, mikä on hyvä. Ne ovat silti riittämättömiä ja ne eivät toimi elvyttävinä, jos ei ensin kuoleteta tuota velkataakkaa ja pilaantunutta arvopaperiviidakkoa. Velkataakan ylläpitäminen on tässä rikos ihmiskuntaa kohtaan ja suunnitelmallista satanismia kohti NWO:a.

Jos velkataakka ja pilaantuneet arvopaperit jätetään vaikuttamaan, niin tapahtuu kaksi asiaa: Yhtäältä elvytyspaketit voivat hetkellisesti tosin auttaa paikoitellen, mutta samalla ne pahentavat velkataakkaa eli itse ongelmaa. Yhä enemmän rahaa virtaa pois reaalitalouden rakenteiden ylläpitämisestä. Seurauksena on siis tilanteen paheneminen koko ajan kuin narkomaanilla, joka tarvitsee aina vain sen yhden viimeisen tripin. Joudutaan kierteeseen, jossa muodostuu loputon "viimeisten" trippien kierre, joka johtaa kuolemaan. Uskotaan paketin eli tripin helpottavan, mutta samalla ollaan itsetuhoisia viimeiseen loppuun asti. Talouden asiantuntijat ja poliitikot ympäri maailmaa ovat siis olleet talousnarkkareita uskomassa tuhoa tekeviin "trippeihin".

Suomen tapauksessa ei siis ole ollut mitään puhetta velkataakan poistamisesta, vaan velan lisäämisestä entisen päälle. Sairasta rikollisuutta siis! Yhdysvaltain elvytyspaketti on vielä hämärän peitossa sisällöltään. Se julkistetaan ilmeisesti kahden viikon sisällä ja jos se ei selkeästi sisällä tuota velkataakan kuolettamiselementtiä ja paluuta FDR:n politiikkaan (Huomatkaa; anti-Keynes -politiikkaan. Brittiläisen imperiumin oligarkit ovat mustamaalanneet Bretton Woodsin muka toimimattomaksi, koska FDR:n aie oli juuri saattaa sen avulla oligarkki-imperiumi tuhoon Alexander Hamiltonin hengessä. Se kuitenkin epäonnistui FDR:lta hänen kuoltuaan ja oligarkkien otettua vallan sen jälkeen), niin kyseessä on selkeästi vain tilannetta pahentava rikollisuus ihmiskuntaa vastaan. Jos niin on, niin viimeistään siinä vaiheessa voimme koko maailman mittakaavassa todeta joutuneemme liukumäkeen Helvetin syviin ja tiheisiin osiin.

Tähän mennessä tilanne tosiaan on ollut se, että kukaan poliitikko tai valtavirtamedia eivät ole virallisesti tunnustaneet tai paljastaneet koko talousjärjestelmän jo romahtaneen. Ainoastaan joissakin blogeissa, keskustelupalstoilla ja muissa vaihtoehtomedian kentillä tämä on jo toitotettu ilmi. Kuollut systeemi "kävelee" enää vain sen takia, koska kuolemisprosessi koko maapallon kokoisessa järjestelmässä ottaa aikaa ja nämä "elvytyspaketit" ovat olleet vain väistämättömän hätäistä ja epätoivoista viivyttämistä. Yrittämistä pitää todellinen tilanne kansalaisilta piilossa mahdollisimman pitkään. Piilotellaan asioita siis samaan tapaan kuin alkoholisti tai narkomaani aluksi piilottelee tapojaan läheisiltään ennen paljastumistaan. Uskottelee jopa itse asioidensa olevan hyvin ja hallinnassa. Valtavirtamedian, poliitikkojen ja talouden asiantuntijoiden haluttomuus / kyvyttömyys kohdata tilanne oikein kertoo siksi vain siitä, kuinka paljon he ovat maailmankuvansa vankeja ja sen Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitin talutusnuorassa.

Jos Obama ei nyt ota radikaalia suuntaa pois tällaisista virheellisistä elvytyspaketeista, niin se on katsoakseni sitten siinä koko maailman osalta ja Obama on valinnut puolensa. Mitään ei varsinkaan silloin enää olisi tehtävissä ja voisimme vain valmistautua selviytymistaisteluun, vääjäämättömään tuhoon ja sitä seuraavaan tyranniaan vaihe vaiheelta. Silloin ainoa vaihtoehto olisi poistaa kaikki virheellistä politiikkaa ja taloutta harjoittavat ihmiset johtopalleiltaan ja laittaa uuden ja parantavan maailmankuvan omaavat tyypit tilalle ja sittenkin toipuminen tulee olemaan hidas ja tuskallinen; pitäisi rakentaa uusi taloudellinen ja poliittinen järjestelmä suorastaan nollasta koko maailmassa.

Nokia uhkasi lähdöllä, Vanhanen ei ole kuullut Nokian uhkailuista; Tässä on malliesimerkki siitä, kuinka globaalin oligarkkieliitin toiminta on vaikuttanut Suomenkin poliittiseen elämään. Tässä on ollut paljastumaisillaan tälle Brittiläiselle imperiumille tyypillinen korruptio. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Nokiakin toimisi juuri osana tätä oligarkkieliittikenttää ja juuri tälläkin tavalla. Onhan esim. Jorma Ollilakin ottanut osaa Bilderberg -ryhmän kokouksiin, jotka ovat näitä Brittiläisen imperiumin oligarkkien ja heidän hännystelijöidensä salaisia tapaamis- ja suunnittelufoorumeita. Siinä oligarkkieliitin ja heidän hännystelijöidensä fasistiseen ja keskitetyn vallan suunnitelmaan kuuluu juuri se, että korporaatioista on muodostettu valtiollisen vallan ylittävä entiteetti. Valtio noudattaa korporaatioiden käskyjä ja yksityinen oligarkkieliitti johtaa siinä koko näytelmää yksinvaltiaan tavoin. Tämän talousromahduksen avulla tästä vallasta on ollut tarkoitus tehdä yhä kattavampi ja totalitaarisempi. Siksi Nokiakin älähtää tiukempaa valvontaa vaativan lain perään ja korruptoi sen aikaansaamiseksi. Sitä on vastustettava!

Jos tämä asia jää selvittämättä, on se merkki siitä, että puhtaat jauhot eivät todellakaan ole pussissa koko Suomen valtiossa ja kansalaisilta on paljon salattavaa. Juuri sitä salattavaa, joka on osa fasistisen imperialismin oleellista toimintatapaa; Oikeat asiat selvitellään ja päätetään kulissin takana korporaatioiden pääomia ja valtaa silmällä pitäen ja kansalaisia varten on luotu ne oikeat asiat piilottava propagandaverho, jonka tarkoituksena on pitää kansalaiset epätietoisena ja sinisilmäisen hyväuskoisina todellisten voimien toimiessa piilossa. Tämä oli merkittävä toimintatapa Natsi-Saksassa ja näkyy olevan yhä tänäkin päivänä myös täällä Suomessa. Matti Vanhanenkaan ei muka "ole kuullut mitään". Samaa soopaa on siis tarjolla kuin vaikkapa Federal Reserven pääjohtajalta Ben Bernankelta, joka on tämän oligarkkieliitiin intressejä vaaliva johtaja. Ja joka tapauksessa: Kuka kaipaa pääministeriä, joka ei kuule tärkeitä asioita?!

Näin internetin aikana tämä kansalaisten petkuttaminen on kuitenkin käymässä hankalaksi (Vastaavaa kansalaisaktivismin muotoa ja mahdollisuutta ei ole koskaan ennen ollut, joten tässä meillä on ainutlaatuisen historiallinen väliintulon väline käsissämme) tämän oligarkkieliitin kannalta, koska meitä valveutuneita on enenevässä määrin. Me sanomme tällaisille oligarkeille ja heidän tällaisillekin toimille: Painukaa vittuun ja kohta te jouduttekin, kun tietoisuus teidän toimista kasvaa!! Sekin on katsoakseni vääjäämätön kehityssuunta tässä maailman vaiheessa ja lupaan itse auttaa sitä niin paljon kuin voin tämän blogin avulla. Tällainen on osaltaan lohtu ja toivon lähde, kun Pandoran lippaan sisältö on kaatumassa päälle.

Teollisuustuotanto romahti lähes 16 prosenttia; Tuo romahdus on näemmä paljon pahempi kuin mitä kertaakaan tapahtui Suomen viime laman aikana 1990 -luvun alussa. Siitä huolimatta tämä uutinen jätettiin varsin paljon piiloon ja painettiin villaisella, vaikka kyse on koko talousjärjestelmän täydellisestä kuolemisesta kertova yksi prosessin osa ja joka on vasta alkua. Tämä on siis tietenkin osa valtavirtamedian hyssyttelypolitiikkaa, jotteivät kansalaiset vain havaitsisi tilanteen oikeaa luonnetta. Monet ovat jo onneksi havainneet sen ja joka tapauksessa tilanne on niin vääjäämätön, että maailmassa ei ole olemassa keinoja peittää sitä loputtomasti piiloon. Tavalla tai toisella se tulee etenemään viimeiseen vaiheeseensa, jonka voisi keskeyttää ainoastaan oikea tapa elvyttää ja siirtyminen pois oligarkkipolitiikasta.

George Soros varoittaa euron kaatumisesta; Soros on kyllä siinä aivan oikeassa, että talousjärjestelmä on tosiasiallisesti jo kaatunut. Hän on ainoita, joka on sen nyt maininnut valtavirtamediassa. Eipä tätäkään valtavirtamedia kummoisesti silti huomioinut. Kansalaisia pidetään siis hyytelössä. Mutta mitäpä Soros ehdottaa taloustilanteen parantamiseksi; roskapankkia, johon pitäisi muka osallistua kaikki maailman valtiot. Soroksestahan olen jo tuonut ilmi sen, että hän on yksi kaikkein saatanallisimmista rikollisista tässä talousromahduksessa ja maailman tilanteessa ylipäätään. Niinpä ei ole ollenkaan yllätys, että hän ehdottaa tai oikeastaan vaatii jyrkästi roskapankkia. Eikä yllätys sekään, että hän on huolissaan eurosta; tuosta oligarkkieliitin kasinopelinappulasta.

Roskapankkihan tarkoittaa käytännössä sitä, että ne pankkien ja yritysten kirjoissa nyt olevat pilaantuneet velat ja asiakirjat siirrettäisiin valtioiden hoteisiin. Valtiot siis ostaisivat ne käytännössä. Koska ne ovat pilaantuneita, niin se tarkoittaa sitä, että ostaessaan ko. asiakirjat, valtiot tekevät vastaavan määrän velkaa kontolleen. Toisin sanoen yli triljoona dollaria globaalisti. Selvä seuraus siitä olisi se, että valtioiden taloudet romahtaisivat entistäkin pahemmin kuin mitä pelkillä elvytyspaketeilla nyt tapahtuu ja siinä samalla kansalaisten elinmahdollisuudet vietäisiin äärimmäisen vähiin. Se puolestaan mahdollistaisi kansalaisten orjuuttamisen, hallinnan, valvonnan ja jopa tarpeen vaatiessa joukkotuhonnan aikaisempaa paremmin, mikä kuuluu osana tuohon oligarkkien NWO -suunnitelmaan.

Globaalissa roskapankissa koko reaalitalous romahtaa nopeutetussa tahdissa ja älykkäänä miehenä George Soros tietää tämän erittäin hyvin. Osana oligarkkieliittiä Soros tähtää nimittäin siihen, että tämä talousromahdus eliminoisi valtioiden toimintakyvyt mahdollisimman hyvin, jotta oligarkkieliitti pystyisi rakentamaan niiden tilalle lopullisesti lukkoon lyötävän imperialistisen ja fasistisen pankkiiri- ja oligarkkidiktatuurin globaalisti. Globaali roskapankki olisi siihen tässä vaiheessa erittäin tehokas apu.

Meidän täytyy muistaa, että Soros oli teininä Natsi-Saksassa keskitysleiriapulaisena ja varmasti hänelläkin on ollut siitä lähtien suurena unelmana jonkinlaisen vastaavan diktatuurin luominen eli nyt osallistuminen projektiin nimeltä: NWO. Tässä vaiheessa Soros ja kumppanit luottavat näemmä siihen, että kansalaiset eivät muka tajuaisi tuon roskapankin luonnetta ja kuvittelisivat sen hyväksi ratkaisuksi. Että valtavirtamedia edelleen osaisi ylläpitää saatanallista illuusiota tässäkin asiassa. Minä kuitenkin tajuan sen saatanallisen luonteen asioita nyt intensiivisesti tutkittuani ja sanon sen olevan yksi kaikkien aikojen hirveimmistä rikoksista ihmiskuntaa kohtaan, jos sille tielle lähdetään. Koko talousromahdus on tarkoituksella luotu ja yksi vaihe siinä on esim. roskapankki-idea. Pitäkää siis varanne!

Tähän loppuun otan vielä esille tämän taloustilanteen kertauksen LaRouche PAC -sivuston John Hoeflen kirjoittamana tammikuun 31. päivänä ja saman sivuston uusimman viikkovideokatsauksen. Viikkokatsauksessa otetaan esille esim. Obaman hallinnon mahdolliset hyvät toimet ja havaitut puutteet tähän mennessä, oligarkkieliitin huumebisnekset Afganistanissa ja huomatkaapa mitä George Soroksesta sanotaan; hänestä äskettäin Financial Timesissä kirjoitettu artikkeli kertoo niin, että hän olisi muka se hyvis ja häntä vain mustamaalataan esim. Lyndon LaRouchen avulla. Voi, miten säälittävää paskaa moinen Soros-buustaus! No, onhan FT Brittiläisen imperiumin äänenkannattaja. Soroksen lisäksi näistä saatanallisista agenteista oligarkkieliitin hyväksi viikkokatsaus mainitsee myös Felix Rohatynin ja lordi Mark Malloch-Brownin. Huomatkaa myös, että Lyndon LaRouche pitää taas webcast -seminaarin jo 11. tätä kuuta tuttuun tapaan Suomen aikaa illalla klo. 8. Näemmä tilanne on tosiaan niin kriittinen, että Lyndon haluaa vähän väliä runnoa sanomaansa maailmaan.

Tässä vielä tähdellisiä lainauksia tuosta John Hoeflen tekstistä. Ne kuvaavat tilannetta erittäin hyvin: "We have said, repeatedly, that the attempts to bail out the global banking system, including the U.S. banks, are not working, will not work, and can not work. Not only will they not restore the banking system to solvency, but they are actually making the economic crisis worse."

"There are several problems with the bailout process. One is that the global financial system, with its quadrillion dollars-plus derivatives bets and hundreds of trillions of dollars of worthless securities and unpayable debts, is hopelessly insolvent."

"The more fundamental problem is that it is not the financial system which is killing us, but the collapse of the physical economy, that system of infrastructure and productive activity upon which human life depends."

"It is said, over and over as if it were some sort of spiritual mantra, that we must save the banking system to save the economy. That is both true and false at the same time. True, because an economy needs a banking system to serve as an intermediary for the distribution of credit. False, because what the bailouts are attempting to save is not that sort of banking system at all, but a giant speculative casino which should have been shut down long before it blew up."

"The discussions now underway in the political and financial capitals about escalating the bailout schemes through the nationalization of banks, the creation of ``bad banks,'' and government purchases of worthless paper, are proof that the bailouts have failed."

"The more we expand the bailout schemes, the more money we suck out of a failing physical economy, and the more it collapses. The bailouts are not only incompetent from an economic standpoint and criminal from a social one, they are also destroying the economic structures upon which our very lives depend.".

Tuossa on siis tilanne. Lopputekstistä voitte mennä itse lukemaan sen, mitä John vaatii ongelman ratkaisuksi. Paljon on tehtävää ja paljon pitää ohjata oligarkki-ihmisiä vankilaan kaikkialla maapallolla.

No comments: