Tuesday, May 05, 2009

Informaatiosotaa kansalaisaktivismia vastaan: Alex Jones Channel on nyt poistettu YouTubesta

Jaahas, Alex Jones Channel on poistettu YouTubesta muka jonkun epäoleellisen sääntörikkomuksen takia. Tässä on aiheesta juttu Alex Jonesin Infowars -sivustolla. Korvaava sivusto on tässä, mutta olemme kuitenkin nyt menettäneet kaikki ko. YouTube -sivustoon laittamani linkit tässä blogissa. Voitte testata sen klikkaamalla mitä tahansa Alex Jones -linkkiäni.

Tässä näette nyt oivallisen esimerkin NWO -eliitin hallinnoiman korporaatiodiktatuurin kuolettavasta rivikansalaisäänen tallaamisesta. Olemme siirtymässä "Kiinan" tielle ja internetin sensuroiminen etenee vähin erin. Rivikansalaiset halutaan vaientaa lopulta millä tahansa tekosyyllä, koska NWO -eliitti haluaa edetä projektissaan ilman kapuloita rattaissa. Rivikansalaisihmiselle ei näemmä haluta suoda mitään häiritsevää sanan sijaa sen takia ja kaikki poikkipuoliset mielipiteenilmaisut halutaan leimata siksi rikollisiksi / hulluiksi / sensuroitaviksi / epäoleellisiksi. Pyritään saamaan ihmiset kokemaan, että heille ei näemmä muka ole hyväksi osata ajatella valtavirtamedian turruttavan propagandan ulkopuolisia asioita. Juuri niitä NWO:a vastustavia, mitä minäkin olen ajatellut ja tuonut menestyksellä esille tässä blogissa kiitos monen muun ajattelijan ja aktivistin.

Tiedättekö mitä?! Arvaatteko jo minkälainen maailma se sellainen on, joka haluaa estää tällaisen ajattelun ja aktivismin?! Se on maailma, joka ei ole kunnollisia, hyvyyteen uskovia ja yhteishyvää ajattelevia varten. Se on maailma, jossa kaikki toiminta palautuu rahanvallan näivettävään, eriarvoistavaan ja sairastuttavaan piiriin sekä sen palvelemiseen jumalana. Se on maailma, jossa sitä valtaa käyttää vain harvat ja kaikkia muita kyykytetään ja / tai sumutetaan sillä vallalla minkä keretään. Se on maailma, jota ei olisi koskaan pitänyt päästää kehittymään tässä muodossa! YouTuben kautta olemme nyt oppineet osaltaan tämän ja meille näytetään kaapin paikkaa. Selevä! Pidetään tämä mielessä.

Nämä seuraavat valottavat sensurointi- ja kontrolliasioita lisää dramaattisella tavalla:

Havaintoja uudesta maailman järjestyksestä -blogista kirjoitus: "Verkkohyökkäys pistäisi myös Suomen poikkeustilaan". Siitä poiminta:

"Tänään talous-sanomat kertoi kovan uutisen että verkkohyökkäys antaisi Suomenkin hallitukselle luvan poikkeustilan ottamiseen.

Uutinen oli tietenkin väritetty propagandalla "Esimerkiksi hyökkäys voisi olla tietojärjestelmiin kohdistunut isku tai biologisin keinoin toteutettu hyökkäys, hallitus toteaa."

"Verkkohyökkäys ja pelkkä sellaisen uhka ovat hallituksen mielestä riittävä syy ottaa käyttöön poikkeustilan suomat erityisvaltuudet. Ne antaisivat hallitukselle oikeuden rajoittaa kansalaisvapauksia."

Jääneekin mieleen että mikä on "tietojärjestelmiin kohdistunut hyökkäys" ?

Koska jos tällainen edes pystyttäisiin lavastamaan, niin hyvin todennäkösesti tuon poikkeustilan aikana myös tällaisten blogien kirjoittelu estettäisiin.

Mutta mitä kaikkea hienoa tämä "Natsilaki" pitääkään sisällään:

- Sähköpostien kulku voidaan pysäyttää
- Kansalaisten puhelimet takavarikkoon

- Varsin rankka on ministeriölle annettu mahdollisuus velvoittaa yksityiset kansalaiset ja yhteisöt luovuttamaan viranomaisille muun muassa tietokoneohjelmiaan ja puhelimensa.

- Poikkeusoloissa kaikki gsm-käyttäjät voitaisiin kuitenkin velvoittaa vaihtamaan sim-korttinsa jonkinlaisiin valmiuskortteihin, jotta tärkeäksi katsotut tahot saavat tarvittaessa etuoikeuden gsm-verkkojen käyttöön.

Kysehän ei oikeastaan ole mistään muusta kuin Suomenkin valmistelusta kohti uutta maailmanjärjestystä, koska Euroopan Unionin jäseniähän tässä edelleen ollaan ja maailmaneliitti nimenomaan tarkoituksellisesti loi aikanaan tämän EU:n vain yhden ainoan motiivin vuoksi = uusi maailmanjärjestys.".

Ko. merkintä sisältää tämän Taloussanomien jutun: "Verkkohyökkäys pistäisi Suomen poikkeustilaan".

Poimin ko. jutun lukijakommenteista muutaman:

"Kyllä hallituksella on panikkipainike herkässä.Vanhasen hallituksella kun kaikki talousasiat ovat hoidettu päin mäntyä, niin ei kannattaisi ottaa vatsahaavaa myöskään verkkohyökkäyksestä, varsinkaan kun ei ymmärrä siitä mitään.Vanhasen sekä Kataisen kannattais paneutua esim. Nuorisotyöttymyyden hoitoon eikä huuhailla jonnin joutavien asioiden parissa.Tarkotus taitaakin olla asioden hämääminen kansalta, niinkuin Jäätteenmäen presidenttiehdokkuus. " Rva Savosta

"Vanhasen hallitus tykkää kuunnella Bilderberg-kontrollereitaan ja masinoida tekosyitä rajoittaa nettiä. Mitähän pimeyden voimia näillä tyypeillä on takanaan, kun telkkarissa ei edes uskalleta sanoa sanaa Bilderberg? Katsokaapa www.rense.com/general85/satn.htm Vähintäänkin kummallista? Tykkäävätkö maailmanjohtajat hevistä, vai onko tässä foliohattumenossa oikeasti jotain perää? Jos katsotte maailman menoa, niin kuka tätä kaaosta ohjailee? Pelkoa, pelkoa, pelkoa vaan." Päätelkää itse

"Mitä hittoa siellä Arkadianmäellä on tekeillä, kun ruvetaan puhumaan poikkeustiloista? Mikä hiton hallitus meillä on, kun se alkaa hamuta tällaisia valtaoikeuksia? Mitä hiton mielipuolia siellä on? Valmistaudutaanko tässä johonkin tulevaan katastrofiin? Voisiko hallitus olla hyvä ja kertoa, mistä tällaisten uhkakuvien maalailun tarve yhtäkkiä tulee? Tietääkö hallitus jotain esim. talouskriisistä, poliittisista kuvioista tai turvallisuusasioista, mitä se ei kansalle kerro? Miksi hallitus puhuu tällaisia, jos uhka ei ole todellinen? Onko valtio tuhotumassa? Mitä on tekeillä? Miksi hallitus puhuu siitä, että kaduille vyörytettäisiin armeijaa, jos netti vaan kaatuu? Miksi kansalaisilta pitäisi kerätä puhelimet pois? Mitä tällaisella touhulla yritetään saavuttaa? Onko tässä tulossa joku mellakka-aalto? Miksi näin kävisi? Eikö talous olekaan elpymään päin? Eikö hallitus pystykään pitämään yhteiskuntaa kurissa? Onko Suomi tulossa tiensä päähän? Pitääkö hallituksen pitää valtio pystyssä vaikka ampumalla omia kansalaisiaan? Mitä pirun mielipuolia siellä on? Mitä tämä on?" Kysynpä vaan

"Onko sananvapaus niin vaarallinen asia, että valtion turvallisuus on uhattuna, kun se pääsee netin kautta todella toteutumaan? Ilmeisesti on niin, että sananvapaus on rajaton vain siihen asti, kun sanoo mitä hallitus sallii sanottavan. Ei tämä ole mikään vapaa demokratia, vaan plutokraattien leikkikenttä, jossa maksetut poliittiset pikku sylikoirat tekevät juuri niinkuin pankkiirit käskevät. Tässä meillä hallitus, joka laatii oman Patriot Actin. Ihanaa." Suomi on pelkkä mafiakartelli

"Jaha. Bilderbergit taas kiskaisseet talutusnuorasta. Lainsäädäntöä rukattava yhtenäiseksi maailmanvaltiota varten. Nelosen Maria! -shown jaksossa 9 (löytyy nelosen sivuilta) Katainen joutuu melkein tilille Bilderberg-vierailustaan ja onhan tieto vierailusta myös valtiovarainministeriön sivuilla. " Valvo valvojia

"Tuntuu että valtaeliitillä on pakottava tarve rajoittaa sanavapautta jotta saavat rauhassa kähmiä kansallisomaisuutta itselleen ja etupiireille. Vanhasen klaani on jo unohtanut että meille on tulossa pitkä lama ja siihen pitäisi käyttää kaikki olemassaolevat voimavarat eikä harrastaa toisarvoisia asioita." Pasi

Nuo lainaukset kertovatkin omalta osaltaan niin hyvin tilanteesta, että minulla ei ole mitään lisättävää tähän loppuun. Onko kysyttävää!?

No comments: