Saturday, July 11, 2009

Kesän 2009 ukkosseuranta - Osa 2

Kuten tuossa alla olevassa viljelysääennusteessa kerroin, niin tänään Etelä-Suomessa ukkosherkkyys on varsin korkealla. Niinpä päätin ottaa taas seurantavaihteen päälle. Tässä on aluksi meteorologian asiantuntijoilta arviot tilanteesta; Helsingin sää kuvina -blogin merkintä ja Myrskyvaroitus - sivuston arvio.

Tällä hetkellä (Klo. 13:21) Espoon Tapiolassa (Jossa tilannetta tällä hetkellä seuraan) etelästä on levinnyt yhtenäistä verhopilvikantta (Altostratus) ja sen perässä Virossa on muodostunut jo ukkoskuuroja ja kuurottaista sadetta ilman ukkostakin. Samalla Etelä-Suomen sisämaassa ukkoskuuroja on jo syntynyt ryppääksi etenkin Hämeenlinnan vähän itäpuolella. Etelätuuli on heikkoa ja lämpötila on +19 astetta (Kävi aikaisemmin puolenpäivän tienoilla +20 asteen tienoilla). Tässä seurannassa käytettävät linkit: Ilmatieteenlaitoksen tutka, Testbed -tutka ja Kelikamerat.

Päivitys klo. 14:40: Nyt verhopilvikansi on paksuuntunut Tapiolassa, etelätuuli on heikkoa ja lämpötila on edelleen +19 astetta. Etelätaivaanrannalla näkyy laskoksellisempaa ja kokkareisempaa pilvimassaa merkkinä Virosta lähestyvistä kuurorykelmistä. Näyttää siltä, että Suomenlahti taannuttaa kuuroja ja tämä verhopilvikansi myös estää uusien kuurosolujen muodostumista Etelä-Suomen sisämaassa; Suomen puolen kuurorykelmät siirtyvät yhä kauemmaksi sisämaassa. Ukkostilanteen lässähtäminen näyttää todennäköiseltä, kuten tuossa Myrskyvaroitus -sivuston arviossa uumoiltiin. Kuurottaista sadetta on joka tapauksessa tulossa etelärannikolle aivan kohta...

Päivitys klo. 16:45: Ukkostilanne näyttää nyt tosiaankin lässähtävän, kun yhtenäinen pilvikerros ja Suomenlahti yhdessä ehkäisevät kunnollisten konvektioiden kehittymistä etelästä päin. Sadetta on illan mittaan silti tulossa, mutta ukkosta ei juurikaan näyttäisi enää syntyvän mukaan. Niinpä päätän tämän seurannan tähän.

No comments: