Sunday, August 30, 2009

Elokuun kukkaloistoa kesällä 2009 Hämeenlinnan kesäkukkaesimerkein

Noin kaksi kuukautta sitten kirjoitin Hämeenlinnan kesäkukkasommittelusta ja nyt näiden kausikasvien parhaimman loiston oltua käsillä palaan tarkastelemaan ko. kohteiden tilanteita. Mukana tässä on lisäksi pari uuttakin kohdetta. Kesäkukkien parasta kukintaa riittää vielä syyskuunkin puolelle, jos säät suosivat ja nyt niin on tapahtumassa sään jatkuessa ennusteiden mukaan jopa paljon tavanomaista lämpimämpänä ja melkoisen pitkänkin ajan. Hallasta ei siis ole ollenkaan pelkoa pitkään aikaan. Muutenkin suojaisilla paikoilla näiden kausikasvien kukintaa riittää lokakuulle normaalivuosinakin ja lämpiminä syksyinä lähemmäs marraskuutakin.




Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; keskustan torilla valopylväissä riippapelargonioita (Pelargonium peltatum) 22.8.2009. Alkukesään verrattuna nämä koriamppelit ovat tuuheutuneet paljon ja kukinta on selvästi runsaampaa. Toisaalla Raatihuoneenkadulla näissä koreissa on kolmivärisommitelmana punaista, vaaleanpunaista ja valkoista lajiketta.




Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; Paasikiventiellä liikenteenjakajassa ruukuissa kesäpäivänhattua (Rudbeckia hirta var. pulcherrima) ja mukulabegoniaa (Begonia Tuberhybrida -ryhmä) 23.8.2009. Katunäkymiä voidaan koristella kukin myös näin. Teemana näissä on selkeä päävärikontrasti. Värimaailma on ideoitu siten ikään kuin liikennevaloja mukaellen ja kohteeseen liittyen.




Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; perennaryhmän täydentäjinä etualalla sinitähtösiä (Ageratum houstonianum), kääpiösamettikukkia (Tagetes tenuifolia) ja kesäbegonioita (Begonia "Semperflorens" -ryhmä) moottoritieltä Paasikiventielle tulevan liittymän vieressä 23.8.2009. Taustan perennat ovat olleet elokuussa parhaimmillaan ja tässä jo hieman taantumassa kukinnaltaan. Kuten havaitaan, niin taaimmaiset kallionauhuslajikkeet (Ligularia dentata "Desdemona") eivät kunnolla erotu takaa omina elementteinään. Tarhapiisku (Solidago hybr.) on ollut elokuussa hallitsevan keltainen.




Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; krysanteemeja (Dendranthema X grandiflorum) kukka-altaassa "Reska" -kävelykadulla keskustassa 23.8.2009. Alkukesän orvokit on vaihdettu näihin kukkiin, koska orvokit taantuvat pian ja tilalle on saatava uutta. Tämä ratkaisu synnyttää edellisiin kylmän sinisen sävyn kukkiin verrattuna lämpimän yksiväriefektin. Murrettu värivaihtelu elävöittää ja sointuu ympäristön ruskeisiin sävyihin vuoropuhelevasti.




Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; ahkeraliisoja (Impatiens walleriana) ison metsävaahteran juurella Raatihuoneenkadun varrella 23.8.2009. Alkukesään verrattuna kukinta on runsaampaa, mutta paikan haastellisuuden takia kasvustot ovat pysyneet melko matalina. Lievää lehtikellastumistakin on havaittavissa. Runsaahkosateinen kesä on turvannut kuitenkin ok -olosuhteet ja kukkaefekti on hieno paikallaan.


Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; kesäbegonioita (Begonia "Semperflorens" -ryhmä) Paasikiventien viereisessä puistossa 23.8..2009. Tässä ryhmässä oli keväällä punaisia tulppaaneja ja nyt kolmella eri lajikkeella on synnytetty klassinen mosaiikkimaisesti sommiteltu kolmiväriryhmä; valkoinen, punainen ja "välivärinä" vaaleanpunainen. Kesäbegonia menestyy mainiosti myös näin varjoisessa paikassa.



Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; Reunassa on ahkeraliisaa (Impatiens walleriana) sekä keskellä sinitähtöstä (Ageratum houstonianum) ja kesäkynttilää (Gaura lindheimeri) sekaisin. Suurimpina komeilevat risiinit (Ricinus communis). Rantapuistossa 23.8.2009. Ryhmän kasvillisuus on runsastunut selvästi alkukesään verrattuna ja kesäkynttilä on tullut paremmin esille.




Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; Reunassa on ahkeraliisaa (Impatiens walleriana) sekä keskellä sinitähtöstä (Ageratum houstonianum) ja kesäkynttilää (Gaura lindheimeri) sekaisin kaukaisimmassa ryhmässä ja etummaisessa vain ahkeraliisaa. Suurimpina komeilevat risiinit (Ricinus communis). Rantapuistossa 23.8.2009. Risiinin lehdet ovat auringon valon suunnan mukaan hyvin eläväiset; yläkuvassa lähes myötävaloon tummat ja tässä kuvassa vastavalossa vaaleat.




Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; krysanteemeja (Dendranthema X grandiflorum) muistomerkillä kirkon eteläsivulla 23.8.2009. Orvokkien taantumisen takia tässäkin ryhmässä on kukat vaihdettu heinäkuun aikana ja tuloksena on näyttävä yksivärisommitelma krysanteemeilla. Tämä lämmin kermankeltainen lajikesävy toimii erinomaisena vuoropuheluvärinä viereisen valkoisen kirkon kanssa. Taustan punaiset kukka-amppelit ovat myös kiinnostavia väriläikkiä näkymässään.




Kesäkukkia Hämeenlinnassa kesällä 2009; krysanteemeja (Dendranthema X grandiflorum) muistomerkillä kirkon eteläsivulla 23.8.2009. Tässä lopuksi hieno lähikuva ko. krysanteemeista. Tämä kukkarunsaus tulee jonkin verran taantumaan jo syyskuun alussa, mutta pakkasenkestävyys on kuitenkin sitä luokkaa näillä, että muutamakaan hallayö ei vielä nujerra niitä kokonaan. Suositeltava loppukesän ja alkusyksyn kaunistaja siis. Lajikevalikoima on suuri ja tässä on siitä yksi listausesimerkki.

No comments: