Friday, August 28, 2009

USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 2

Olen pitänyt taas pidempää taukoa näistä maailman talouspoliittisten tapahtumien ja seikkojen bloggaamisesta, mutta palataanpa taas asiaan jatkamalla tätä Yhdysvaltojen tilanteen havainnointia. Heti alkuun tähän liittyen pitää esittää vuoden tärkein kysymys: Miten saadaan piilossa pysyvä ja sieltä nukkiensa lankoja ohjaileva vihollinen (Oligarkkieliitti) tulemaan esille ja paljastamaan olemassaolonsa sekä agendansa? Ainakin osittain? Vastaus: Tuodaan ensin järjestelmällisesti ja tehokkaasti ko. vihollisen agendaa esille vaihtoehtomediassa (Etenkin Lyndon LaRouche ja Alex Jones) ja sitten rivikansan parissa ihmisten tajuttua jo nahoissaankin riittävästi tilanteen he ahdistavat raivonsa ja mieltenilmauksiensa takia vihollisen puolustuslinjalle ja ko. puolustus paljastaa välillisesti ja jopa varsin suoraankin syyllisen eli vihollisen olinpaikan!

Juuri näin on tapahtunut Yhdysvalloissa, kun kansa alkoi mielenosoittamaan town hall -tapahtumissa mm. juuri natsiterveydenhuoltolakia vastaan. Tässä vaiheessa on siis käynyt ilmi juuri se historiallinenkin seikka, että toistaiseksi ainoastaan Yhdysvalloissa kansa on riittävän paljon valistunutta ja historiansa takia siihen kykenevää ja sen avulla oikeutetusti vallankumouksellisesti kritisoimaan haluava. Tästäkös oligarkkieliitti älähti ja juuri siksi paljasti olemassaolonsa ja agendansa ja se tapauhtui näin: Eliitin omat äänitorvet (Kuten Washington Post, New York Times ja Financial Times) ryhtyivät heti puolustamaan mm. natsiterveydenhuoltolakiuudistusta ja mustamaalaamaan samalla sitä ja kaikkea muuta NWO -agendaakin kritisoivat suohon. Noista alla olevista linkeistä tapahtumien kulut ja sanotut asiat selviävät hyvin.

Se, että Britanniassa monet poliitikot alkoivat samalla panikoimaan ja sanomaan hätäisiä kommentteja USA:n tilanteista kertoo juuri siitä, että kyseessä on USA:n nielaissut Brittiläinen imperiumi ja oligarkkieliitin pääpaikka on Lontoo. Esim. juuri tuo lontoolainen FT -lehti alkoi jopa moittimaan Barack Obamaa, kun hän ei ole ollut tiukemmin ajamassa heidän agendaansa läpi ja on nyt kohdannut nämä vastatuulet kansan taholta. Kuvitelkaa nyt: Joku vieras maa / entiteetti alkaa neuvomaan USA:n sisäisiä toimia ja kritisoi niitä "päin helvettiä" tehdyiksi. Ja katsokaa: Nimenomaan päin helvettiä tehdyiksi heidän itse (Oligarkkieliitti) sille (USA) antamassa tehtävässä!! Näin on oligarkkieliitti ja heidän agendansa paljastettu vedenpitävästi jo näin paljon!! Juuri siksi valtavirtamedia onkin nyt pyrkinyt olemaan äärimmäisen hiljaa USA:n tapahtumista, jotta lisäpaljastumista ei tapahtuisi...

Kaikkien räikein esimerkki eliitin ja heidän vastustajiensa kohtaamisesta nähtiin, kun eräässä town hall -tapahtumassa LaRouche PAC -porukan Rachel Brownin ja eliittiä edustavan kongressin Barney Frankin sanasota tapahtui tallentuen videoille. Rachel aivan oikein latasi ko. kritiikkinsä selvine perusteluineen tiskiin Barneylle, mutta Barney mollasi vastaan puutaheinää tyypilliseen vammaisen ja ylimielisen sössöttävään tapaansa eikä suostunut vastaamaan kritiikkiin ollenkaan, vaan tyytyi toteamaan keskustelevansa "keittiön pöydän kanssa". Tästäkös valtavirtamedia pyrki kääntämään sopivasti ko. videomateriaalia leikkaamalla mielikuvan sellaiseksi, että Rachel oli vain joku "mielenvikainen anarkisti" ja Barney oli sankarillinen sanaseppo tekemässä tyhjäksi moisen huliganismin. Näin se valtavirtamedia kusettaa ja valehtelee TÖRKEÄSTI.

Lisäksi on ollut jopa huvittavaa seurattavaa se, kuinka Lyndon LaRouchen nimen mainitsemista on pyritty välttämään valtavirtamediassa kuin ruttoa, vaikka paljolti juuri hänen seurauksestaan on ollut tapahtumassa näitä asioita rivikansalaisten keskuudessa. Osa valtamediasta on kuitenkin huomioinut Lyndonin paremmin kuin aikaisemmin ja tätä on tapahtunut esim. Kiinassa ja Venäjällä sekä Yhdysvalloissa tietyissä piireissä, jotka ovat jo aikaisemminkin olleet tavanomaista myötämielisempiä Lyndonin näkemyksille tai ei ainakaan kovin vihamielisiä.

Joka tapauksessa Lyndon on sitä mieltä, että nyt on ns. haltia saatu pullosta pois ja sitä ei enää voida laittaa takaisin, vaan kansan raju kritiikki tulee jatkumaan ja sen eliitin on vain kohdattava. Eliitti yrittää edelleenkin miettiä seuraavaa siirtoa agendassaan kritiikistä välittämättä, mutta tilanteeseen on kuitenkin joka tapauksessa rakennettu sisälle vääjäämätön kohtalo: Mm. talousjärjestelmän romahdus sekä kansan raivon kasvaminen kurjuuden ja tilanteen pahentuessa. Niinpä tätä kirjoitettaessa on hyvin vaikea nähdä siistiä ulospääsyä tilanteesta, koska yhteentörmäys kansan ja eliitin välillä näyttää koko ajan eskaloituvan ja keskuspaikka sille on nyt aluksi USA.

Samalla sikainfluenssakin näyttelee kasvavaa osaansa koko näytelmässä globaalisti ja se on selvästi osoittautumassa tavalla tai toisella eliitin kansanhallintatyökaluksi. Siitä onkin jatkossa kirjoitettava lisää. Myös Barack Obaman murhaamisen mahdollisuus on kasvanut, koska Brittiläisen imperiumin porukat tarkastelevat tilannettaan aina myös tältä suunnalta; jos USA:n istuvan presidentin toimet eivät heitä miellytä riittävästi tai hän tekee jopa pahaa hallaa eliitille, niin ko. presidentin poistaminen murhaamalla on aivan oikein heidän mielestään. Näin tehtiin Abraham Lincolnille, William McKinleylle ja John F. Kennedylle. Kyseessä on aina ollut ko. oligarkki-imperiumi vastaan Yhdysvaltojen alkuperäistarkoitus. Tässä vaiheessa jätän tämän raportin tähän ja puhukoot nuo linkit lisää puolestaan.

LaRouche PAC: Viikkokatsaukset: LPACTV: Weekly Update 08.11.09 LPACTV: Weekly Update 08.18.09 ja LPACTV: Weekly Update 08.26.09. Videot: LPACTV: Sorry Mr. President, the Mass Strike Is On, LPACTV: Debra Freeman Washington, DC Political Update, LPACTV: To Whom It May Concern..., LPACTV: Obama's Lies, LPACTV: The British Are Bad For Your Health, LPACTV: Live From Berlin: Report on Helga Zepp-LaRouche's Webcast, LPACTV: The Four Powers, LPACTV: Is the President Going Mad...? ja LPACTV: From the Moon to Mars - The New Economics. Tekstit: LaRouche Warns: British Oligarchy, Furious At Obama, Could Go For the Kill, Establishment Demands Euthanasia, Denounces Exposure Of It, British Continue to Freak Out About U.S. Health Care Campaign, Guns Appear at Arizona Obama Event, LYM Organizer Confronts Barney Frank At Town Hall Meeting, LaRouche Youth Movement Takes Lead At Barney Frank Town Hall Meeting, IMF To Americans: Recovery Requires That You Die, Blair's Circles React to LaRouche Breakout, Expect Radical Changes Over the Next Two Weeks, China's Global Times Carries LaRouche Warnings of October Blowout, Plot To Kill President Obama; Shadows of British Intelligence, Washington Post Embraces 'Dr. Death', Geithner Praises The "Honorable Men" And Their "Offensive Things", The Genie Is Out of the Bottle, Washington Post Fails To Reinstate "Don't Mention LaRouche" Code, British Stooge Complains When LaRouche Tells the Truth, Financial Times Gives Orders to London's Useless Puppet, "Are You Ignorant? If You're Not Ignorant, You're a Liar!", What Really Happened, New York Times Lies to Try to Salvage London's Damaged Goods: "EZ Kill" Emanuel ja Obama Reappoints Bernanke, Accelerates the Deficit.

Executive Intelligence Review: To Hide Collapse, Obama PushesPhoney Recovery, Editorial:Are the British Planning a Hit on Obama? ja LaRouche Delivers a Bloody NoseTo the British Empire. LaRouche Show: Uusin; "Will the British Empire Survive the Mass Strike in the U.S.?".

Infowars: Viral Success Of Obama Joker Posters Panics Authorities, Corporate Media Demonizes Defenders of the Constitution, Barney Frank, Eugenics Death Panels, and a Dining Room Table, Flickr Censors Political Image Critical of Obama, Social Networks Censoring Obama Joker Images, Teenager At Center Of Obama Joker Poster Controversy; Police Watched Me Post Flyers, The Poster Revolution: Infowars Launches New Contest, Common Sense 2009, H.R. 645 and The FEMA Concentration Camps, Obama Joker Posters Cited As “Hate Speech”, Infowars Poster Revolution Contest Entries, Alex Jones website blocked under filter for ‘criminal skills’ content, MySpace Denies Removing Obama Joker Images, .

Alex Jones Channel: Alex Jones Tv {Sunday Edition} 1/8:Polls Show Obama with "Joker Like" Approval Ratings!!: A B C D E F G ja Alex Jones Tv with Jason Bermas 1/4 " Well-Meaning Idiots!! ": A B C D.

No comments: