Sunday, August 02, 2009

Viikon 31 tunnelmakuvat vuonna 2009



Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 2.8.2009 kuvattua lännenkonnanmarjaa (Actaea rubra) kypsine marjoineen. Tämäkin konnanmarjalaji sopii pitkään marjoja säilyttävänä (Heinä - syyskuu) näyttäväksi koristekasviksi. Myrkyllisyys on kuitenkin haittana. Konnanmarjoilla on myös punaoranssia ja keltaista ruskaa syys - lokakuussa.




Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 2.8.2009 kuvattua syrikän eli syyssyreenin (Buddleia davidii) kukintaa. Tämä ns. perhoskasvilaji on kylmien talvien jälkeen perennoiva (Kasvu alkaa tyvestä), mutta on muutoin iso pensas (Versoja ei pidä typistää keväällä ennen kuolleisuuden varmistusta). Kukinta on heinäkuun lopulta elokuun loppuun. Talvella hedelmätähkät ovat erityisen näyttäviä ja leutoina syksyinä vihreitä lehtiä säilyy joulukuulle.




Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 2.8.2009 kuvattua hopeakuunliljan (Hosta Fortunei -ryhmä) kukintaa. Kuunliljat ovat tunnettuja koristeellisista lehdistään, mutta eri lajien mukaisesti heinä- ja elokuussa n. kahden kuukauden ajan myös kukinta on merkittävä esteettinen tapahtuma. Kukinta kestää per laji n. 2 - 3 viikkoa.




Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina 2.8.2009 kuvattua maissia (Zea mays) emikukintojen luottikarvoineen. Etelärannikon olosuhteissa maissi on vasta nyt kukintavaiheessa ja esikasvatuksesta huolimatta tähkien kypsyminen on normaalivuosina siinä ja siinä ehtivä tapahtuma ennen ensimmäistä tuhoavaa syyshallaa. Sopii kuitenkin koristekasviksikin, kuten kuvasta nähdään.




Espoon Tapiolassa perjantaina 31.7.2009 kuvattua pallohortensian (Hydrangea arborescens "Grandiflora") kukintaa. Ko. päivän juuri päättyneen ukkossateen takia kukinnot keräsivät paljon vettä ja alkoivat nuokkua maata myöten. Laji on erinomaisen näyttävä kukkija loppukesän kynnykseltä syyskuulle. Lajia voi käsitellä puoliperennana; versot voi typistää keväällä ennen kasvua ja on huomioitava niiden talventörröttäjyyden upeus.




Hämeenlinnassa keskiviikkona 29.7.2009 kuvattu pulu eli kesykyyhky (Columba livia). Tämä lintu on Hämeenlinnan ydinkeskustan yleisimpiä varisten, lokkien ja sinisorsien ohella. Tämä yksinäinen yksilö kärkkyi minulta makupaloja ja siksi se oli helppo kuvauskohde.




Espoon Tapiolassa sunnuntaina 2.8.2009 kuvattu puoliksi syöty orava. Joku eläin on saanut maittavan välipalan "hänestä", mutta jostain syystä syöminen on jäänyt kesken. Kuvassa nähdään myös tyypillistä tähän aikaan ilmenevää koivujen (Betula sp.) lehtien etuaikaista kellastumista. Ko. puilla tämä on aina jokavuotista jo kauan ennen syksyä.



Hämeenlinnassa keskiviikkona 29.7.2009 kuvattua Vanajaveden pintaa. Tilanteessa nähdään moottoriveneen aiheuttamaa aaltoilua ja tumma valo-varjokontrasti syntyi kuvauspaikan oltua sillan alla; veteen heijastunut sillan tumma alapuoli. Kesällä Vanajavesi on erittäin runsaan veneliikenteen piirissä.
.


Espoon Tapiolassa perjantaina 31.7.2009 kuvattuja ukkossateen vaikutuksia; Tässä on lähikuva hiekkakäytävän pinnasta, jossa ylempi osa on virtaavan veden vallassa eroosiokäsittelyssä. Ko. sade oli jälleen vaikea hiekkakäytävien kunnossapidon suhteen; urautumat ja siirtyneet hiekat olivat merkittävä ongelma.
.


Espoon Tapiolassa perjantaina 31.7.2009 kuvattuja ukkossateen vaikutuksia; tässä hiekkakäytävä tulvii nilkkoihin asti nousseesta virtaavasta vedestä, jossa on koivujen siemeniä ja sateen pisaraloisketta. Vierellä on yli 3 viikkoa leikkaamatta ollutta nurmikkoa hiipuvan valkoapilakukinnan (Trifolium repens) kera.
.
.

Espoon Tapiolassa perjantaina 31.7.2009 kuvattua ylitse tulvivaa vesikanavaa, jossa kukintaansa on päättämässä ranta-alpi (Lysimachia vulgaris) korpikaislojen (Scirpus sylvatica) kera. Tulvan aiheutti okluusiorintamasateen seassa jyllännyt ukkonen ja kuvan ottohetkellä ukkosen jälkeistä sadetta tuli vielä rankahkosti.




Hämeenlinnaan sunnuntaina 2.8.2009 illalla idästä saapuneen ukkoskuurorykelmän ensimmäinen kuurosolu kuvattuna Vanajaveden yli kaakkoon. Muutama sekunti kuvan ottamisen jälkeen maasalama löi noiden kerrostalojen ja tehtaanpiipun välillä takana. Järven vedessä nähdään puolestaan kasvukauden laajimmilleen kasvaneet ulpukoiden (Nuphar lutea) lehdet.

No comments: