Saturday, November 28, 2009

NWO -agenda ja talousjärjestelmä - Tämän hetken eliittiyritys kääntää tuhoutuvasta monetarismista globaali pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuri

Tämä on päivän ensimmäinen osa sarjatulena julkaistavaa kokonaisuutta, joka maalaa linkkikokoelmakollaasin ja ko. sisällöstä lainattujen kirjoitusten ja lukijakommenttien avulla kuvan lännen oligarkkieliitin eli Illuminatin eli Brittiläisen imperiumin ihmiskunnan vastaisen maailmanhallitussuunnitelman saatanallisesta luonteesta. Annan ko. sisältöjen puhua paljon puolestaan ja ne ovat nyt myös kirjattuna tähän tulevaisuuden varalle tapahtumien historiallista analyysiä varten.

Lyhyenä johdantona voin todeta tämän kirjoituksen aiheesta seuraavaa: Valtavirtamediasta havaitsemme jatkuvasti muka viitteitä talouden "elpymisestä", vaikka siellä on samaan aikaan päinvastaisia merkkejä; olikin "odotettua heikompaa" tai "työttömyys on noussut". Pohjalla olevia varsinaisia syitä tälle valtavirtamedia ei kuitenkaan koskaan tuo esille kuin korkeintaan hyvin peitellysti - harhaanjohtavasti, koska se on sekä niin kuutamolla oikeasta tilanteesta että niin ko. syyt aiheuttaneen lännen oligarkkieliiin ohjailussa peittelemässä, valehtelemassa ja juonimassa.

Vaihtoehtomedia sen sijaan tuo ne syyt selkeästi esille ja etenkin Lyndon LaRouchen asiantuntemus on parasta laatua tämän aiheen käsittelyn kannalta. Pohjalla olevat syyt taloustilanteen luonteeseen ovat seuraavat: Oligarkkieliitin monetaristinen finanssi-imperiumi on kuollut johdannaismarkkinoiden avulla tehdyn pörssikeinottelun takia, kun syntyi niin paljon ja niin sekava joukko pilaantuneita velkasitoumuksia ja arvopapereita. Samalla reaalitalous on päästetty koko ajan rapautuvaan tilaan uskomalla pelkkään rahan tuomaan vaurauden illuusioon. Eliitin finanssi-imperiumia yritetään pelastaa edelleen ns. "bailout"- eli elvytyspaketeilla painamalla rahaa tyhjästä ilmasta. Tämä uusi raha menee pääasiassa uusiin pörssikeinotteluihin syventämään syntynyttä tuhoa, koska eliitti pyrkii kahmaisemaan ko. rahan lähinnä itselleen ja samalla reaalitalouden tila pidetään edelleen hunningolla. Syntyneeseen velkakuplaan ko. raha ei kuitenkaan koskaan riitä, vaan ko. elvytystoimet suurentavat ongelmaa ja tuhoa sitä enemmän, mitä enemmän elvytetään.

Lopulta kestämätön tilanne laukeaa lopullisesti samalla tiellä jatkettaessa ja koko talousjärjestelmä luhistuu. Uusin Dubain tilanne on siitä ensimmäinen vaarallinen merkki! Eliitti yrittää siitä huolimatta edelleen rahanpainamisen eli valtioiden ja veronmaksajien velkaannuttamisella saada aikaan maailmanhallitustaan varten globaalin pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurin keskittämällä elvytyksen isoimmille pankeilleen; Goldman Sachs esim. maksellut johtajilleen ennätysbonuksia elvytysrahan avulla.

Joitakin hyviäkin merkkejä on silti tullut, kuten Islannin esimerkki kertoo ja Venäjän sekä Kiinan välillä lokakuussa sovitut Lyndon LaRouchen talouden pelastusoperaation suuntaan menevät ja luotottavaa sekä fyysistä vaurautta aiheuttavat infrastruktuuriprojektit. Selventäköön alla oleva sisältö tilannetta lisää.

Valtavirtamedia --->

Hesarin jutut:
Valkoinen talo: Obaman elvytyspaketti pelastunut työpaikkoja, Espanja ja Baltian maat syöksymässä suurtyöttömyyteen, Trichet: Talous toipuu asteittain, Työttömyys noussut Yhdysvalloissa huomattavasti odotettua rajummin, OECD ennustaa jo vahvaa talouskasvua osaan euromaista, Kansantalouden tuotanto sukeltaa edelleen, Gordon Brownin ehdotus kansainvälisestä pankkiverosta ei innosta Suomessa, EU-maiden velkataakka uhkaa paisua kestämättömäksi, Kiinan teollisuuden väkevä nousu jatkui, Esitys uudesta pankkipoliisista kuohuttaa Yhdysvalloissa, Euroalueen talous kääntyi kasvuun, Islanti kutsuu kansan koolle pohtimaan talouskriisiä, Valuuttahuolet Obaman taakkana Kiinan muurilla, Johtavien teollisuusmaiden talous kääntyi kasvuun ja Kiina lupaa, ettei tavoittele talouskasvua kivihiiltä polttamalla.

Taloussanomien jutut;
Fed: Inflaatio ei uhkaa vielä, GM aikoo irtisanoa 10 000 Opelista, EKP piti korkonsa, USA:n tuottavuudessa kuuden vuoden huippu, G20 pitää elvytyshanat auki, Yhä useampi kyllästynyt kapitalismiin, IMF haluaa elvyttää vaikka hieman liian pitkään, Wall Streetilla 30 miljardin ennätysbonukset, Teollisuustuotanto putosi edelleen syyskuussa, Kiina tahtoo kimppaan Afrikan valtioiden kanssa, Chicagon mafia kyykytti Myllykoskea, Avoimista työpaikoista katosi vuodessa neljännes, "Pankit ja kuplat uhkaavat taas taloutta", Katainen varoittaa uusista leikkauksista, EU haluaa suitsia sijoitusyhtiöiden bonuksia, Kaikkonen päätti ylisuuresta tuesta Nuorisosäätiölle, Outokumpu ilmoitti sulkemisista, Miksi dollari ei kuollutkaan?, Teollisuuden tilauksista hupeni kolmannes, Bernanke odottaa vain maltillista kasvua, Fedin johtaja: Uusi hintakupla ei uhkaa USA:ssa, Krugman haluaa matalat korot kahdeksi vuodeksi, Leikkuri iskee eläkkeisiin ensi vuonna, USA:n asuntoluvut odotettua synkemmät, "Hintakupla ei uhkaa asuntomarkkinoita", 10 000 nokialaiselle potku-uhka tänä vuonna, Analyytikko: Nokia siirtämässä useita toimintojaan halpamaihin, Öljymaat haluavat rahaa ilmastosopimuksesta, Saksa elvyttää kannustamalla osa-aikatyöhön, Valtio haluaa tietoverkot omistukseensa, IMF: Puolet pankkien tappioista vielä julkistamatta, Ekonomistit: USA lähtee selvään kasvuun ensi vuonna, Lomautettuja on entistä enemmän, USA:n talous kasvoi arvioitua vähemmän, Fed päivitti näkymiään, GM vähentämässä lähes 10 000 Euroopassa, Vanhanen: Valtiolla iso rooli tietoliikenteen turvaamisessa, Dubain laineet iskivät Helsinkiin, Dubai pelästytti pörssit pahasti, EK: Teollisuustuotanto putoaa yhä, Dubailla valtavat velat, Olli Rehnistä EU:n talouskomissaari ja Nordea: Dubai-kriisi ei koske meitä.


Vaihtoehtomedia --->

LaRouche PAC:
Geithner Shamelessly Lies About the Economy, CIT Bankruptcy Shows Bailout Swindle Failed, Understanding the Russia-China Agreements, Central Bank Officials Showing Some Collapse Panic—Seeing a 'Swastika-Shaped Recovery'?, Vitrenko Mobilizes in Ukraine for Putting "LaRouche Plan" on World Agenda, APEC Summit in Singapore: Four Powers Agenda Brought to the Table By Russia and China, After LaRouche's Nov. 11 Webcast, It's Hard To Find Anyone To Defend the Alleged "Recovery", China-Zimbabwe Deals Show Potential for World Development of LaRouche's Four-Power Agreement, Tremonti in Beijing Pushes New "Bretton Woods" Treaty, Is Panic About to Hit the Commercial Real Estate Sector?, Putin: Russia Must Develop 'Science-Intensive Sectors', Central Bankers Out To Destroy Currencies, Dubai Default -- The Entire System Is Crashing ja Dubai Leadership Visits London Prior to Announcement. Off The Cuff: OTC: PM Report Thursday 26, 2009, OTC: Am Report Friday November 27, 2009, OTC: AM Report Saturday November 28, 2009 ja OTC: PM Report Saturday November 28, 2009.

Infowars;
Soros: China Will Lead New World Order, Be Prepared for the Worst, G20 Meet To Finalize Dumping Of Dollar?, Soros Calls for World Currency and “New World Architecture”, A New System For The Privileged Is Not A Remedy For The Economy, Reconfirm Bernanke?, Dubai Balks at Debt Payment, Rattles Global Markets, Gold Is Quality, Stability, And Safety, The Economic Crisis and What Must be Done ja Audit the Fed: Bernanke and the Bankers Are Running Scared.


Lainauksia yllä olevasta linkkisisällöstä --->


"As Lyndon LaRouche has stressed in recent weeks, the Anglo-Venetian empire is a monetary system, which rules the world by controlling the availability and price of money through a network of central banks. It is this apparatus which created the financial system which just collapsed, and is working to create its intended replacement, a global financial dictatorship."

"The British Empire continues its financial bailout policies, which have debased world currencies as measured by the flight into gold, which yesterday reached an all-time high of $1,178 per ounce. Capitals are fleeing from all currencies, not only from the dollar, as a chart of gold prices in euros for the last three months eloquently can show. Gold price in euros went from about EU650 in April to over EU750 in November. As a well-informed financial source in Paris indicated, the sharp rise of gold prices in the recent period is not so much due to a rush of small investors into gold, but that major countries such as China and India are buying gold."

"Lyndon LaRouche, responding to the panic in Europe over the implications of the default of Dubai's sovereign fund, Dubai World, said that the "blow-out of the entire international financial system could be in process right now." Dubai asked for a six-month "debt standstill" on $60 billion of Dubai World debt on Wednesday. Dubai World is practically Dubai's entire economy, a giant real estate bubble with an outstanding debt of $80 billion. Their subsidiary, Nakheel, is due to pay back $4 billion on an Islamic bond on Dec. 14, which will not be forthcoming. It is a pure speculative market, simply hot air."


Seuraava sarja lainauksia (viimeiset englanninkieliset) Infowarsin tästä jutusta (The Economic Crisis and What Must be Done) kuvaavat hienosti Yhdysvaltain taloustilanteen kaukaa historiasta saakka ja se on tähän väliin sopiva yhteenveto oligarkkieliitin suunnitelmien kulusta tuona aikajaksona. Laitan omia näkemyksiäni täydentämään lainauksia.

"The United States does not control its own destiny. Rather it is controlled by an international financial elite, of which the American branch works out of big New York banks like J.P. Morgan Chase, Wall Street investment firms such as Goldman Sachs, and the Federal Reserve System. They in turn control the White House, Congress, the military, the mass media, the intelligence agencies, both political parties, the universities, etc. No one can rise to the top in any of these institutions without the elite’s stamp of approval."

"A key date was passage of the National Banking Act of 1863, when the system was put into place whereby federal government debt was used to collateralize bank lending. Since then we’ve paid the freight through our taxes for bank control of the economy. The final nails in the coffin came with the passage of the Federal Reserve Act of 1913." ---> Abraham Lincoln yritti taistella tuon vuoden 1863 lain puitteissa uudistaakseen taloutta pois pahan pankkiirieliitin käsistä amerikkalaisen systeemin mukaiseen malliin, mutta sisällissodan aikana se oli vaikeaa. Kuitenkin Abraham Lincoln sai sen verran uudistuksia aikaan, että hänen kuolemansa jälkeen Lyndon LaRouchen tähdentämää tuota Brittiläistä imperiumia vastaan ollutta amerikkalaisen systeemin mukaista talousjärjestelmää pystyttiin toteuttamaan. Kuitenkin tuo vuoden 1913 Fedin perustaminen oli sille kuolettava isku.

"Roosevelt had kept the bankers subservient to the interests of the economy at large. The Federal Reserve was part of the New Deal team, and interest rates were held at historic lows despite a large federal deficit. One main impact was the huge increase in home ownership. After World War II, the G.I. Bill allowed home ownership to grow further and millions of veterans to attend college. The influx of educated graduates led to productivity growth and the emergence of new high-tech industries. ---> FDR onnistui siis pitämään Brittiläisen imperiumin pankkiiripirut aisoissa (Mm. Pecora -komission ja Glass-Steagal -lain ansiota) ja siitä oli pitkällisen lamasta toipumisen myötä tuloksena reaalitalouden ennen näkemätön vauraus.

But the bankers were laying their plans. In the early 1950s they got the government to agree to allow the Federal Reserve to escape its subservience to the U.S. Treasury Department and set interest rates on its own. Rates rose throughout the 1950s and 1960s. By the time of the interest rate hikes of 1968, the economy was slowing down. Both federal budget and trade deficits were beginning to replace the post-war surpluses. High interest rates were the likely cause." ---> Tämä pankkiirien valehtelu ja petollisuus kiteytyy juuri siihen, kun FDR:n jälkeen Harry S. Truman alkoi tekemään Brittiläistä imperiumia hyödyttäviä maanpetospäätöksiä. Truman oli ko. oligarkkieliitin nukkeagentti, joka mitätöi FDR:n aikeet tuhota Brittiläinen imperiumi.

"In 1971, President Richard Nixon removed the dollar’s gold peg, allowing the huge inflation resulting from oil price increases that the international bankers engineered through control of U.S. foreign policy when Henry Kissinger was national security adviser and secretary of state. Nixon’s opening to China resulted in early agreements, also overseen by banking interests, to begin to transfer U.S. industry to overseas producers like China which had cheap labor costs." ---> Näin alkoi globalisaatio, joka on ollut tähän päivään asti ko. eliitin käsikassara aikaansaada maailmanhallitustaan varten pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuri sekä alistaa kansallisvaltiot siirtomaiden tapaiseen tyrannia-alistukseen sen parasiittisen olemuksen alle. Henry Kissinger on nykyäänkin NWO:n tiukka puolestapuhuja.

"By the mid-1970s, the U.S. had been taken over by a behind the scenes coup-d’etat that included events in 1963 when President John F. Kennedy was assassinated by a conspiracy that could only have been instigated by the highest levels of world financial control. In the election of 1976, David Rockefeller succeeded in placing fellow Trilateral Commission member Jimmy Carter in the White House, but Carter upset the banking community, thoroughly Zionist in orientation, by working toward peace in the Middle East and elsewhere." ---> Rockefellerin suvun vaikutus Yhdysvaltojen politiikan ja talouden historiaan on ollut viimeisen 50 vuoden aikana niin suuri, että kaikki sinä aikana olleet USA:n presidentit ovat olleet vain mitättömiä nukkehaamuja sen rinnalla. Rockfellerin suku on NWO:n pääarkkitehteja.

"Unbeknownst to the president, Federal Reserve Chairman Paul Volcker, another Rockefeller protégé, suddenly raised interest rates to fight the inflation the bankers had caused by the OPEC oil price deals, and plunged the nation into recession. Carter was made to look weak and uninformed and was defeated in the election of 1980 by Republican candidate Ronald Reagan. It was through the “Reagan Revolution” that the regulatory controls over the banking industry were lifted, mainly in allowing the banks to use their fractional reserve privileges in making mortgage loans." ---> Reagan antoi mahdollisuuden globalisaation (NWO -prosessin) puhjeta täyteen kukkaan eliitin ohjauksessa ja Neuvostoliiton Michael Gorbatshovin (Tunnistettu nykyään NWO -eliitin agentiksi) avulla myös tämän eliitin ohjauksessa Kylmä sota lakkautettiin, jotta Venäjästäkin ja entisistä itäblokin maista olisi saatu globalisaation eli NWO:n piiriin kuuluvat alueet. Kuten on nyttemmin käynyt ilmi, niin Venäjän jallittamista tähän NWO -ansaan ei ole saatu kunnolla aikaiseksi.

"Volcker’s recession shattered American manufacturing and hastened the flight of jobs abroad. Under the “Reagan Doctrine,” the U.S. military embarked on an unprecedented mission of world conquest by attacking one small nation at a time, starting with Nicaragua. Global capitalism was also on the march, with the U.S. armed forces its own private police force. With the invasion of Iraq under George H.W. Bush in 1991, mainland Asia was revealed as the principle target." ---> Yhdysvalloista tehtiin globalisaation eli NWO:n prosessissa itsetuhoinen sotamahti, jotta Brittiläinen imperiumi pystyisi tuonnempana mm. taloustilanteen manipuloinnilla valloittamaan heikentyneen ja mustamaalatun USA:n sen sisältä käsin.

"The economy was floated by productivity gains through computer automation and a huge sell-off of assets through the merger-acquisition bubble of the late 1980s which ended in a recession. This resulted in the defeat of Bush by Bill Clinton in the election of 1992. Clinton was able to create another bubble through a strong dollar policy that attracted foreign capital. ---> NWO -prosessi otti hieman aikalisää tässä vaiheessa, koska Bill Clinton ei ollut aivan niin paljon taipuvainen oligarkkieliitin ohjailuun, kuin olisi vaadittu. Globalisaatio eteni kuitenkin jo omalla painollaan ja NWO:n rakentaminen ja suunnittelu eteni eliitin pakeilla joka tapauksessa.

The dot-com bubble that resulted lasted all the way through to the crash of December 2000. Meanwhile, the U.S. Air Force led the way in the destruction of the sovereign state of Yugoslavia, whereby the international bankers took over the resource wealth of the entire Balkan region, and the U.S. military gained forward bases for further incursions into Asia." ---> Entisen Jugoslavian kaappaaminen eliitin NWO -alustaksi oli selvä merkki agendojen etenemisestä ja tässä on huomattava Suomen Martti Ahtisaaren osallisuus ko. Brittiläisen imperiumin oligarkkieliitin käskyläisenä toteuttaa ko. juonta. Slobodan Milosevitsin sotarikokset olivat sopiva ja orkestroitu tekosyy ottaa alue ko. tavalla haltuun.

"U.S. had no economic engine available to generate the tax revenues Bush would need for the planned wars. At this moment Chairman Alan Greenspan of the Federal Reserve stepped in. Over a two year period from 2001-2003 the Fed lowered interest rates by over 500 basis points. Meanwhile, the federal government removed all regulatory controls on mortgage lending, and the housing bubble was on. $4 trillion in new home loans were pumped into the economy, much of it through subprime loans borrowers could not afford.

The Fed began to put on the brakes in 2003, but the mighty work of re-floating a moribund economy had been accomplished. By late 2006 another recession loomed, but it would take two more years before the crisis of October 2008 brought the entire system down." ---> Alan Greenspan oli NWO -prosessin pääarkkitehteja talousjärjestelmän manipuloinnissa pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurin pystyttämistä varten.

"The impact on the job market was immediate and profound. By the time Barack Obama was elected president in November 2008, the U.S. was mired in seemingly endless wars in Afghanistan and Iraq, and the worst recession since the Great Depression was picking up speed. In order to prevent total disaster, the Bush administration ended its eight years of catastrophic misrule with a flourish, by allocating over $700 billion in financial system bailouts to cover the bad loans the banks had been making since Greenspan gave the housing bubble the green light." ---> Bailout -pakettien ilmestyminen tahallaan synnytetyn monetaristisen velkakuplan hoitoon oli suunnitelmallinen osa NWO -projektia, missä ko. paketit toimivat Yhdysvaltoja ja globaalisti muitakin kansallisvaltioita eliitin finanssi-imperiumin alle alistavina aseina.

"It is now November 2009. Since Barack Obama was inaugurated in January, unemployment has soared from 7.9 percent to 10.2 percent. A few hundred billion dollars were allocated for “stimulus” purposes, but most of that went to pay unemployment benefits and to keep state and local governments from laying off more employees." ---> Rivikansalaisten kuutamollaoloa tilanteesta on pyritty pitämään yllä siten, että ei ole päästetty reaalitaloutta ja kansalaisten olosuhteita aivan niin retuperälle kuin olisi mahdollista. Sellainen kontrolli alkaa kuitenkin olla mahdotonta ihmisten tajuttua tilanteen jo sen verran laajasti ja toisaalta siksikin, koska eliitin suunnitelmat sisältävät epäonnistumisen mahdollisuuden hyvin suuresti, missä koko talousjärjestelmän hallitsematon luhistuminen on hyvin todennäköistä.

"At present, the Federal Reserve is trying to prevent a total economic collapse. Interest rates are near-zero, to the chagrin of foreign investors in U.S. Treasury securities, and close to half of new Treasury debt instruments have been bought by the Federal Reserve itself as a way of providing free money for federal government expenditures.

But the U.S. economy shows no signs of coming back, with no economic driver emerging that could bring it back. For all the talk about alternative energy, there has been no significant growth of any home-grown industry that could possibly make up so much lost ground in either the short or the long-term." ---> Tässä on kiteytetty se, kuinka reaalitalouden hoitoon ei ole kunnollisia lääkkeitä ja kuinka virheellisesti sitä vastoin eliitin monetaristinen finanssi-imperiumi on ollut aivan liikaa pelastus- ja diktatuurijärjestelyjen alla.

"Jenkit eivät ole ongelmansa kanssa yksin. Kaikkia alkoi siitä kun rajat avattiin vapaakaupalle ja työpaikat alkoivat valua länsimaista kehittyviin maihin. Käviköhän päättäjistä kellään tässä vaiheessa mielessä mitä saadaan tuotannon työpaikkojen tilalle. Nyt aletaan sitten p**skat housussa miettimään "innovatiivistä viherteknologiaa" joka pelastaisi uppoavat länsimaat. Valioiden velat kasvavat. Ei pelkästään jenkkilässä, joka tosin näyttää suuntaa koko prosessille."

"Entistä enemmän orjia raataa siis entistä pienemmällä palkalla. Parannetaan myös Suomen tuottavuutta! Pistetään 50% henkilökunnasta pihalle! Tuottavuus nousee 100%!" ---> Tämä oli kommentti aiheristiriitaan, jossa USA:n talous olisi muka nousussa, mutta työttömyys on noussut koko ajan ja reaalitalous jatkaa rapautumistaan.

"Meneillään on eräs historian suurimmista puhalluksista."Veronmaksajien" tulevaisuuden verokertymä pumpataan omistavan luokan taskuihin elvytyksenä. Nyt kasvatetaan todellista superkuplaa, jonka puhjetessa ei sitten ole enää mitään keinoja "elvyttää".".

"Dollari menee lattiasta läpi sen nopeammin mitä enemmän jenkit painavat "elvytysrahaa" markkinoille. On vain ajan kysymys milloinka dollari ja jeni ovat saman arvoisia. Mitä enemmän näitä vakuutteluja kaiken säilymisestä ennallaan tulee, sitä jyrkempi alamäki on tulossa.".


No comments: