Saturday, November 28, 2009

Vesisateisen leudosta syksystä ehkä tilapäiseksi jäävään pikkupakkas- ja lumitalveen



Sääolosuhteet ovat olleet koko viikon poikkeuksellisen leutoja suuressa osassa Suomea ja etenkin Etelä-Suomessa lämpötilat ovat poikenneet eniten tavanomaisesta. Mittarilukemat ovat olleet viikon jokaisena päivänä +5 ja +8 asteen välillä yötäpäivää ilman vuorokausivaihtelua ja lähinnä vain etelän itäosien sisämaassa lämpötilat ovat silloin tällöin tippuneet aavistuksen +5 asteen alapuolelle. Tämä on merkinnyt peräti kasvukautta ilmentäviä lukemia ja terminen talvi on periaatteessa kumottu koko alueelta. Myös sateita on saatu viikon jokaisena päivänä ja ajoittain ne ovat tulleet voimakkaiden kuurojen muodossa, mikä muistuttaa peräti kesätyyppisiä sateita. Sumut ja tihkut ovat myös kuuluneet ajoittain kuvaan etenkin keskiviikon tienoilla, kun matalapaineen osakeskus tuli tyynen alueensa kera lännestä. Muutoin vallinnut säätila oli lännen laajan ja aktiivisen matalapainetoiminnan edesauttaman lounaisvirtauksen jatkuvaa virtaa, missä sadealue toisensa perään saapui alueelle kosteassa ja erittäin leudossa ilmamassassa.

Tuo yllä oleva Espoon Tapiolassa eilen 27.11.2009 otettu kuva kertoo tuosta vallinneesta säätilanteesta kaiken oleellisen. Ensinnäkin runsaiden sateiden takia maaperä on erittäin märkää ja nurmikoiden notkopaikoille on kerääntynyt pysyviäkin vesilammikoita. Toisekseen erittäin leuto sää on edesauttanut nurmikoiden vihreyden jatkumista ja peräti kasvuakin on tapahtunut, mikä voidaan havaita mm. siitä, kuinka n. kuukausi aikaisemmin varisseiden syyslehtien läpi on ilmestynyt uutta vihreää kasvua. Kasvu koskee kuitenkin vain tiettyjä ruohovartisia lajeja, kuten joitakin heiniä, mutta puuvartinen kasvillisuus ei ole reagoinut tähän "lämpöaaltoon".

Jatkossa on havaittavissa sään muutos ainakin tilapäisesti talvisemmaksi ja se alkaa tapahtumaan ensin niin, että su - ma ajaksi lännen matalapainetoiminta asettuu etelä-pohjoissuuntaiseksi matalapaineen osakeskusten rimpsuksi lähelle Suomen länsipuolelle ja sen taakse länteen Atlantille jää uusi voimakas ja laaja matalapaine. Tämän myötä lounaisvirtaus kääntyy eteläiseksi Suomessa ja voimistuu. Samalla sadealueita liikkuu runsaina pohjoiskoilliseen, joista eräs su - ma aikana. Ilmamassa myös viilenee sen verran, että etenkin sisämaassa jäädään alle +5 asteen, mutta ollaan kuitenkin plussalla ja pääosa sateista tulee vetenä. Runsastakin sadetta näyttää tulevan uudestaan ti tienoilla.

Ti - ke aikana tuo lännen osakeskuksiksi hajonnut matalapaine muodostuu siten, että yksi osakeskus jää heikkenevänä Itämeren - Baltian tienoille ja Jäämerelle jää oma isompi matalapaine. Samalla eteläisen Skandinavian päälle muodostuu korkeapaineen alue, joka blokkaa pohjoisen Atlantin matalapainetoimintaa. Samalla Venäjän korkeapaine etääntyy yhä idemmäksi ja etelä-lounaisvirtaus jää Suomen itäpuolelle. Tällöin tuo ti - ke aikana vaikuttava Suomen lounaispuolen matalan osakeskuksen sadealue alkaa tuomaan sisämaasta lähtien lumisemmaksi muuttuvia sateita tyyntyvässä ja kylmenevässä säässä. Lämpotilat laskevat vähitellen nollan tienoille. Kylmeneminen etenee tuon lännen korkeapaineen ja Lapin alueen pakkasilmamassasta käsin.

Ke - su aikana vallitsee sitten tilapäinen talvisää Etelä-Suomessa, missä tuo lännen uusi korkeapaine vahvistuu ja asettuu ensin ke aikana Etelä-Suomenkin ylle. Siinä yhteydessä sää selkenee ainakin osittain heikossa tuulessa, mutta ajoittain matalalla olevien pilvilauttojen runsaus saattaa vallita. Lämpötilat ovat kuitenkin tässä vaiheessa laskemassa etelärannikollakin parisen astetta pakkaselle. Sisämaassa voi olla reilu -5 astettakin pakkasta sään seljetessä riittävästi. Viimeiset sateet tuosta ti - ke sadealueesta voivat tulla etelärannikollakin lumena, mutta paksua lumipeitettä ei liene odotettavissa minnekään Etelä-Suomen alueelle tässä vaiheessa.

Sitten tämä tilapäinen talvi etenee niin, että to - pe aikana tuo korkeapaineen alue siirtyy Lapin tienoille ja lännen voimakas ja laaja matalapaine alkaa niellä sisäänsä tuon Suomen lounaispuolelle jääneen pienen matalapaineen. Siinä yhteydessä Etelä-Suomen alueella alkaa vaikuttaa kaakkoisilmavirtaus, joka kierrättää etelästä sen verran kosteampaa ilmamassaa, että lumisadealueita ulottunee paikalle. Sulan ja suhteellisen lämpimän meren ansiosta etenkin etelärannikolla saattaa olla siinä vaiheessa mahdollisuuksia paikoin runsaillekin lumisateille ja siten paksulle lumipeitteelle lämpötilojen pysyessä sisämaassa vähän pakkasella ja etelä-lounaisrannikolla voi olla nollakeliä ajoittain.

Aivan viikon lopussa tuo korkeapaine vahvistunee Suomen itäpuolelle ja sen myötä sadealueet kaikkoavat Etelä-Suomesta ja kaakkoistuulessa sää kylmenee vielä vähän ja ajoittain voi olla melko selkeääkin etenkin idässä. Siinä yhteydessä pakkanen voi kiristyä idästä alkaen niin, että idän sisämaassa saatetaan lähestyä -10 astetta ja etelärannikolla -5 astetta; lounaassa vain parin asteen pakkasta. Tuo korkeapaine kuitenkin näyttäisi asettuvan heti seuraavan viikon alussa kauemmaksi Venäjälle ja näin Pohjois-Atlantilla käynnistyvä uusi voimakas matalapainetoiminta toisi jälleen voimakkaat ja erittäin leudot lounais- ja länsi-ilmavirtaukset Suomeen ja näin Etelä-Suomen sää muuttuisi jälleen ajoittain vesisateiseksi useissa lämpöasteissa... Ennustettavuus on kuitenkin epävarmaa sen ajankohdan tilannetta arvioitaessa, joten ensi viikon mittaan tapahtuu sen suhteen selventymistä. Joka tapausessa nyt vaikuttaa siltä, että terminen talvi ei ehdi alkaa lyhyeksi jäävän pakkasjakson takia etenkään etelärannikolla.

Viime päivien leutous on pitänyt laajan alueen Etelä- ja Keski-Suomesta kokonaan lumettomana ja maaperän täysin sulana. Vesistötkin ovat jäättömiä ja pintavesien lämpötilat ovat jopa kohonneet ajankohtaan nähden korkeisiin lähes +5 asteen lukemiin myös järvissä. Suomenlahdella ulappa on yhä jopa yli +5 asteinen. Ensi viikon tilapäinen talvi tuo taas lumipeitteen Etelä-Suomeenkin ja etenkin siis etelärannikolla saattaa olla useankin sentin peitteelle mahdollisuuksia viikon mittaan... Järvetkin jäätyvät uudestaan ja muutaman sentin vahvuisia jääkansia syntynee etenkin itäosien ja sisämaan järviin. Joet ovat hieman tulvineet viimeaikaisten sateiden takia ja ensi viikolla virtaamat hieman laskevat pakkasten tultua ja ohutta jääkantta voi hieman muodostua etenkin sisämaassa. Myös maaperän routaa muodostuu muutaman sentin verran ja eniten sisämaassa sekä vähälumiseksi jäävillä alueilla. Tuo mahdollinen uusi erittäin leuto sääjakso seuraavan viikon alusta lukien saattaa kuitenkin taas sulattaa tuon kaiken jäätyneen ja lumet laajaltakin alueelta Etelä-Suomessa...

No comments: