Saturday, December 19, 2009

Avartavaa NWO -keskustelua blogien kommenttipalstoilla ja pohdintaa länsieliitistä sekä lääkkeistä heidän agendojaan vastaan

Lars Ostermanin blogissa on ollut hyvin mielenkiintoista kommenttikeskustelua viime aikoina. Otan esille kommenttikeskustelut siinä merkinnässä, jossa oma Kööpenhaminan ilmastokokouksen pahuuden vastainen kirjoitukseni oli aiheena: Alternative Arboretum: Pahuus Kööpenhaminassa. Lainaan muutaman hyvän kommentin tähän ja jatkokommentoin itse punaisella fontilla:

"Saatana tarkoittaa pahuutta ja on hyvä sana minusta. NWO on susi ihmiselle, siis saatanallinen hanke. NWO homini lupus. Kyllähän tuo nwo-eliitti on ihan sairasta porukkaa henkisesti, ehkä ns. matelija-aivojen ohjaamaa. Nisäkkäille tyypilliset positiiviset tunteet kuten rakkaus ja huolenpito eivä kuulu sen tunnearsenaaliin. Minulle on hitaasti valjennut, että se on paljon sairaampaa kuin haluamme myöntääkään. Jostain kumman syystä tällainen sairas joukko aina onnistuu kaappaamaan vallan kuten historia kertoo. Se on murheellista ja tekee ihmisten elämästä kärsimysnäytelmän. Toivo on pantava siihen, että riittävän monen silmät aukenevat ja vastavoima syntyy. Täytyy todellakin pystyä empaattisesti siirtämään itsensä köysiin ja kuvitella miltä sitten tuntuu. Ja sitten päättää kenen puolella on." - anonyymi ---> Eräässä mielessä tosiaankin näyttää siltä, että illuminati-eliitillä olisi aivot rakentuneet jollainlailla eri tavalla kuin meillä muilla "nisäkkäillä". Emme kuitenkaan saa mitään konkreettista todistetta biologisessa mielessä sille, ovatko he jopa "eri lajia". Heidän teot ja ajatukset kuitenkin manifestoivat niin paljon erittäinkin erilaista maailmankuvaa ja moraalia verrattuna vaikkapa itseeni, että on syytä olettaa olevan perustavaa laatua olevia eroja "heidän" ja "meidän" välillä. Itselleni tuli tästä mieleeni puolivakava ajatusleikki, jossa esitän heidän eli NWO -eliitin pääporukoiden veressään olevan esim. jonkin menneen ihmislajin jäännettä.

Joskus esihistoriassa esim. olisi hyvinkin voinut tapahtua risteytymistä neandertalinihmisen ja oman lajimme välillä (Huom! Tuossa wikipedia-artikkelissa jopa arvellaan sellaista ehkä tapahtuneenkin, koska nykyihminen ja neandertalinihminen asuivat myös rinnakkain samoilla alueilla nykyisessä Euroopassa ja Lähi-idässä) ja tätä risteymää olisi etenkin illuminati-eliitin piirissä ja heidän väitetty ja todettu sukupolvesta toiseen huolellisesti vaalimansa verilinjaprojekti tarkkojen naima- ja lisääntymissääntöjen muodossa olisi tämän risteymän ja sen ominaisuuksien vaalimista. Tämän risteymän ominaisuuksiin kuuluisivat siis mm. nämä NWO -projektin luomiseen perustuvat tarpeet ja aikeet. Risteymä olisi siis mm. empatiakyvytön, agressiivinen eri tavoilla, itsekäs ja reviiritietoisuudeltaan vaativa ja valloitushaluinen.

Esim. kasvimaailmastahan tiedämme sen, että risteymillä on monesti ongelmia, joita kummallakaan lajivanhemmalla ei ole; Esim. lisääntymiskyky tai jokin ääriolosuhteiden sietokyky on huono verrattuna risteymän vanhempiin. Ehkä tämä oletettu ihmisristeymäkin saattaa olla juuri jollakin tavalla risteymäviallinen esim. juuri henkisesti eli aivoiltaan ja siksi se manifestoi sitä mm. tällaisilla hulluilla maailmanvalloitusideoilla hyperitsekkään tyrannin otteen ja uskonnollissävyisen saatananpalvonnan höystäminä. Tuo voisi olla paljon todennäköisempi teoria verrattuna niihin, joissa tätä illuminati-porukkaa epäillään avaruudesta tulleiksi reptiliaaneiksi tms., kuten esim. David Icke välillä tekee.

Minusta vaikuttaa jopa siltä, että ihmiskulttuureissa esiintyvät uskomukset ja legendat "möröistä", "lumimiehistä" tai "ihmissusista" perustuvat tuohon menneeseen oman lajimme yhdessäeloon neandertalinihmisen kanssa ja siinä ilmenneet monet vastakkainasettelut ja ongelmat ovat juurtuneet kymmenien tuhansien vuosien takaa oman ihmislajimme kollektiiviseen muistiin pahoina - kummallisina olentoina ja ne ovat osaltaan olleet pohjia jopa uskonnoille. Lisäksi on siis hyvin todennäköistä, että tuo kahden ihmislajin yhteiselo on tuottanut useitakin erilaisia risteymiä ja risteymän risteymiä oman lajimme kanssa niin, että joukossamme elää edelleenkin erilailla sitä toisen lajin perimää kantavia yksilöitä; osalla on vain vähän neandertalinihmistä veressään ja osalla hyvin paljon.


Illuminatin piirissä tätä risteymää olisi siis eniten ja he olisivat tavalla tai toisella tietoisia tästä erikoislaadustaan (Ehkä eivät välttämättä tiedostaisi erikoislaadukseen tarkalleen biologista risteymää, mutta sen vaikutusten ja kaukaa historiasta sukupolvelta toiselle säilyneitten tarinoiden / dokumenttien välityksellä tietävät eroavansa muista ja pitävät siksi itseään "parempina" tai "etuoikeutetumpina" kuin muut) ja pyrkisivät mm. NWO -projektilla säilyttämään tätä erikoislaatuaan. Siinä mielessä he tavallaan tekisivät kuin "luonnonsuojelutyötä".

Noin: Siinä esitin tämän idean, jota en olekaan kenenkään muun nähnyt vielä esittävän. Mielestäni tämä avaa kuitenkin mielenkiintoisen ja tuoreen näkymän tähän koko NWO -ongelmaan ja voisi olla jännä tieteellisen tutkimisen paikka.

"Hieman uskonnollis-sävytteistä tekstiä. Mielestäni tämä NWO-eliitistä puhuminen on alkanut karkaamaan käsistä. En kiellä, etteikö valta olisi länsimaissa kietoutunut pienen eliitin ympärille mutta en kyllä näe, että esim. Vanhanen, Katainen tai edes Merkell välttämättä olisivat tietoisesti ajamassa NWO:ta eteenpäin osana "NWO-eliittiä". Epäilen kyseessä olevan ennemminkin domino-efektin tapainen asioiden edistäminen, jossa palikat ovat poliitikot, lobbarit ja heidän neuvonantajat. Niin kauan kun "palikat" eivät itse vaivaudu etsimään tietoa / miettimään rytinä jatkuu ja liikkeen aloittanut voima pysyy varjoissa." - tappernakkeli ---> Tuo dominoefekti on hyvin selitettävissä sillä, että yleinen mielipide helposti sokaisee suuret massat jonkin ajatuksen taakse oli siinä perää / oikeutusta tai sitten ei. Eli tapahtuu eräänlaista joukkopsykoosia tai hullaantumista, joka kaventaa ymmärryskykyä ja vastakkaisten ideoiden / mallien omaksumista ja jopa tykkänään vastaanottamista. Ollaan ns. jonkin asian pauloissa. Kollektiiviseen tietoisuuteen pesiytynyt maailmankuva ja ymmärrys kokonaisuuksista ja prosesseista on usein niin pinttynyttä laatua, että sen poistaminen ja korvaaminen uudella tarkoittaa pahimmillaan ko. systeemin piirissä olevalle yksilölle tavallaan jopa henkistä itsemurhaa, jotta pöytä puhdistuisi uudelle systeemille. Siksi on vaarallista joutua esim. itsetuhoa aiheuttavan maailmankuvan vangiksi.

Siksi onkin ymmärrettävää, miksi esim. Etelä-Amerikassa eräs erittäin elinvoimainen ja vahva Chachapoya-kulttuuri katosi yhtäkkiä 1500 -luvun puolivälissä jättämättä selviä merkkejä esim. ulkopuolisesta vihollisesta. Ko. kulttuuri oli ilmeisesti vain todennut itse sisäisesti jonkin uhan eli omaksunut sillä tavalla uhkaavan maailmankuvan, jonka puitteissa toimiminen aiheutti jopa koko kulttuurin itsetuhon. Onko länsimaisen kulttuurin sisälle nyt rakennettu tällainen sisäisesti etenevä tuho, jossa kollektiivisesti sisäistetty maailmankuva edesauttaa väärien valintojen tekemistä ja siten haitan tekemistä omalle itselleen ja kulttuurilleen?! Minusta vaikuttaa hyvin valitettavalla tavalla juuri tältä...

Mm. Vanhanen, Katainen ja Merkell kyllä edesauttavat sitä tuhoa aivan riittävästi ilman tarkkaa tietoisuuttakin NWO:sta. Niin monet länsijohtajat ovat nimittäin olleet eliitin salakerhoissa ja kidnappaamissaan järjestöissä (Bilderberg -ryhmä, Trilateraalinen komissio, Rooman klubi, Council On Foreign Relations, YK, Greenpeace, WWF jne.) saamassa maailmankuvamanipulaatiota ja aivopesua, että ko. pahuutta on saatu aivan liikaa joka tapauksessa istutettua lännen politiikkaan ja talouteen sekä "pikkujohtajiinkin" saakka.

"Pörssin kautta ajauduin talouden maailmaan, joka alkoi nopeasti näyttää hyvin raadolliselta puuhalta. Siinä rikkaat söivät köyhiä kun suoraan sanotaan.

Pankkiirien osuus kaikessa alkoi tulla esiin. He olivat selvästi kaiken keinottelun ja murheen taustalla ja ohjasivat maailmanpolitiikkaa itse luomiensa nukkehallitusten kautta, kuten Chomsky kertoo.

Eustace Mullensin The Secrets of FED kirjan netistä luettuani aloin tajuta enemmän. Myös hänen videoitaan katsoen. Kyseessä oli valtava huijaus, joka on saanut toimia pian sata vuotta ja joka yhä toimii - ja globaalisesti. Kaiken tapahtumisen taustalla vaikuttaa pieni rahaeliitti, joka yrittää puristaa maailmaa muottiinsa. Henry Makow sanoo, että Illuminaatti on Rotschild ja hänen rikkaat lakeijansa, jotka koostuvat pääosin vapaamuurareista eri puolilla maailmaa.

Olen taipuvainen faktojen pohjalta uskomaan tuon. En voi väittää vastaan koska en osaa perustella väitettäni. Kyse siis on jonkinlaisesta dominoilmiöstä, jossa 'palikat' toimivat ja jossa ohjaksia pitää vain kourallinen ihmisiä, joiden intressissä on ajaa maailma orwellimaiseen totalitarismiin mikä on eliitin kannalta paras olotila.

En suostu uskomaan, että kaikki vuosien työ jota olen tehnyt päästäkseni asioista perille, olisi vain harhaa, johon olen langennut. Minulle tuo asia on tullut tietoiseksi kovan ja pitkän aivotyön kautta mutta ehkä se ei ole tietoista monille muille eikä edes niille,jotka ovat päättäjinä ja oman edun ajajina mukana tuossa hankkeessa, joka voi päätyä hyvin ikävään ja synkkään lopputulokseen.Siksi kannattaa lukea ja käyttää omaa päätä -- mikäli ei ole valmis astumaan valittujen johdatukseen tai heidän köytettäväkseen.

Ja kannattaa muistaa, että pahin on edessä. Olemme vasta matkalla, ehkä alkutaipaleella ja nämä ilmasto- ja sikaflunssajutut ovat vasta alkua vaikka nekin täyspäiselle kertovat vakuuttavaa kieltä siitä, mihin Illuminaatin juna on menossa.

http://www.whale.to/b/mullins_h.html suosittelen linkkiä" - anonyymi ---> Hyvä kuvaus tilanteesta ja tuossa linkissä on hyvä graafinen esitys länsimaiden valtarakenteen hierarkkisesta luonteesta pyramidimallin avulla havainnollistettuna. Siitä nähdään juuri se, miten valta (Juuri rahanvallan avulla ilmentyvänä) on keskittynyt eliitille ja harhaisesti olemme mm. luulleet vallan olevan paljon epäsäännöllisempää ja päättyvän huipulla valtioiden hallintoihin. Todellisuudessa se valta jatkuu valtioiden takana aina tuon pyramidin huipulle saakka. Tosin on huomattava, että oligarkkieliitin piirissäkin on eroja ja eriäviä agendoja toisiinsa nähden. Juuri siksi näemmekin tässä vaiheessa siinä erään toivon mahdollisuuden torpata pahimmat eliittiagendat pois... Se yksinään ei silti ole varmaankaan riittävää.

"
Kannattaa lukea tämä, jotta voi ymmärtää kuinka NWO toimii, ja mitkä sen oikeat suunnitelmat ovat tulevaisuuden suhteen.

Meidän täytyy pystyä luomaan rinnalle systeemi jonka valtaa ei kukaan pysty hallitsemaan. Sen on oltava valta, joka on tasapuolisesti jaettu ihmisten kesken. Jolloin HE eivät voi tulla kaappaamaan MEidän järjestelmää.

Ihmiset eivät saa lähteä missään nimessä vallankumoukseen nykyistä järjestelmää vastaan. Se on se sota mitä HE haluavat. Lopputuloksena olisi kaaos, josta valta olisi helppoa kaapata.

Pitkä teksti, joka herättää "heränneen" oikeaan todellisuuteen.

http://pakalert.wordpress.com/2009/06/11/the-new-world-order-wants-the-new-world-order-to-fail-order-out-of-attacking-the-new-world-order/" - Markku ---> Hyvä kombinaatio NWO -eliittiä vastaan on siis yhtäältä poistua päällemme ehdollistetuista vastakkainasetteluista ja lokeroista muodostaen yhtenäisen voiman NWO:a vastaan ja toisaalta rakentaa tuota vastavoimaa kestävällä pohjalla erillään eliitin rakenteista välttäen mahdollisimman paljon joutumasta tuhoavien ansojen pauloihin. Eli tavallaan on muodostettava ovela "vastavarjohallitus" varjohallitukselle. NWO:n haittaamiseksi ja lopulta eliminoimiseksi rakennetaan siis jonkinlainen anti-NWO. Siinäpä riittää miettimistä ja puuhaa!

"Markun linkki on mielenkiintoinen. Minusta kuitenkin on turha puhua kahdesta NWO:sta. Kyse on vain siitä, että siitä on nyt alettu paljastaa pintaa ja koko ajan edetään syvemmälle kunnes syntyy kapina, jota eliitti odottaa iskeäkseen. Näin se menee luultavasti rapakon takana. ...

En ymmärrä miten kansannousut olisivat vältettävissä. Kun ihmiset jäävät pulaan ja nälkään niin alkaa tapahtua. Ei siinä tieto auta kun massat alkavat vyörytä. Ei ajatella mitä tästä seuraa.Paha tilanne.

En tiedä, mitä tulee ja mihin päädytään. Ehkä jonkinlainen maailmanlaajuinen vastarintaliike lopulta syntyy ja sitten eliitti alkaa käydä ikuista sotaa sitä vastaan kuten nyt 'terroristeja' vastaan. Tuon liikkeen jäsenet ovat siis tulevia terroristeja - kuten ovat osin jo nyt.Sääliksi käy Amerikkaa koska sieltä kaikki alkaa mutta emme pääse mekään kuin koira veräjästä. Muuten tuossa linkin kirjoituksessa puhuttiin kuinka nwo-eliitti on alkanut paljastaa itseään herättääkseen vastarintaa ja ärsyttääkseen kansaa.

Ymmärsin miksi meilläkin on ihan päättäjätasolla 'avattu hanat' ja alettu puhua NWO:sta avoimesti. On saatu lupa, ellei peräti käsky." - anonyymi ---> Tuo vastarintaliike tuleekin siis käsittää kaikista aikaisemmista vastarintaliikkeistä poikkeavalla tavalla: Hylätään idea karismaattisen johtajan asettamisesta vastarintaliikkeen tai sen osien johtoon ja sen sijaan ymmärretään vastarintaliike sisäisesti yksilötasolta alkaen kollektiivisena ja yhtenäisenä verkkona ilman muiden yläpuolelle liiallisesti nostettavia idolikuvia, jossa ei ole osoitettavissa liikaa eliitin hyväksikäytön mahdollistavia osia; korruption ja väkivallalla uhkaamisen mahdollisuudet pienenevät vastarinnan ollessa heterogeenistä ja levittynyttä massaa. Toisaalta Lyndon LaRouchen ideat protektionismista ja kansallisvaltioidean jalostamisesta veisivät NWO:n tuhoamista eteenpäin, jos valtioiden hallinnot vain tajuaisivat lähteä sille tielle alkaen suurvalloista; Venäjä, Kiina, Intia ja Yhdysvallat. Se on kuitenkin vielä hyvin epätodennäköistä ja siksi kannattaa jokaisen NWO:n kukistumista haluavan ajatella myös luontevan "vastavarjohallituksen" ideaa rivikansalaisten tasolta lähtevänä muutoksena.

Illuminati-eliitti pyrkii silti koko ajan torpedoimaan uhkiaan mm. kaappaamalla ne tarvittaessa haltuunsa pelinappuloiksi mm. juuri korruption ja väkivallalla pelottelun avuilla. Niinpä rakennettavan anti-NWO:n tulee projektina välttää nämä ansat. Siksi on levitettävä tietoa erittäin johdonmukaisesti näistä asioista mahdollisimman laajalle, jotta kollektiivisen tietoisuuden ominaisuus NWO:a vastaan kasvaa ja samalla vähennetään eliitin tekemää hyväksikäyttöä ottamalla pesäeroa henkilö- ja ideologiakulttien muodostamiseen tähdentämällä hyvällä tavalla ihmisyyttä arvostavaa ja kohottavaa kollektiivista toimintaa irrallaan vallitsevasta NWO:n ehdollistamasta rakenteesta niin paljon kuin pystyy.

"Täällä oli myös puhetta saatanasta. Jos on olemassa paha niin on olemassa myös hyvä. Kannattaa ehkä katsoa tämä youtube-videosarja:

Illuminated - Atheism (Part 1/8) http://www.youtube.com/watch?v=-_sqhCVsIMw

Kannattaa katsoa myös loput osat. Suosittelen!

Tämän videosarjan jälkeen ymmärrät positiivisen ja negatiivisen energian eron. Ja kuinka tärkeätä ihmisille on välittää positiivista energiaa keskenään.

Videosarja avasi minulle oven siihen miksi eliitillä on niin kova hinku saada meidät täydellisiksi orjiksi. Miksi meidät täytyy kahlita täysin heidän valtansa alle. Miksi he eivät ole tyytyväisiä tähän nykytilaan, missä me olemme heidän jonkin asteisia orjia.

Eli vahvat eväät meillä on jos vain niin haluamme." - Markku ---> Positiivista energiaa toki pitää suosia negatiivisen sijaan ja helpostihan on ollut nähtävissä länsimaissa negatiivisen energian ns. ylitarjonta. Katsoin tuon videosarjan läpi ja havaitsin siinä monta hyvää pointtia ja oivallusta, kuten esim. sen kuinka länsimaissa materiaalinen maailma on luotu ennen kaikkea ja myös meidän rivikansalaisten erääksi kontrollijärjestelmäksi eliitin junailemana; Vuosikymmenien aikana laajat massat on saatu ehdollistumaan ns. muoti- ja trenditavaroiden orjiksi ja siten kiinnittymään eliitin kontrolliin.

Eliitti pitää siis meitä ohjailussaan silläkin tavalla, että se tuottaa meille nautinto- ja kulutustuotteita (Lähes kaikki viihde, vaatemuoti, käyttötavaroiden brändäys ja tarpeiden mielikuvamanipulointi jne.), jotka vastaavat emotionaalisiin tarpeisiimme, joita puolestaan on jatkuvasti manipuloitu mm. ihmisyytemme kokonaisvaltaisen ohjailtavuuden parantamiseksi ja tehostamiseksi. Näin on syntynyt länsimainen materialismi, joka on eräänlainen eliitin ohjaama uskonnollinen kapitalismin tehoste; palvotaan tavaraa ja mediatuotteita onnen ja statuksen tuojina äärimmäisyyksiin ja sairauteen saakka sekä tietenkin ympäristönkin kustannuksella ja enkä tarkoita nyt kyseenalaiseksi joutunutta ihmislähtöistä ilmastonmuutosta. Maailmassa on niin paljon muitakin tuosta kapitalismiuskonnosta johtuvia ympäristöongelmia; pienhiukkassaasteet, vesistöjen pilaantuminen, ekologisten lokerojen tuhoutuminen eläin- ja kasvilajeilta jne.

Sen sijaan tuon videosarjan uskonnollisessa annissa katsantona islam vs. länsimaiden eliitti saatananpalvonnassaan (Saatana ja Kabbala) havaitsin hyvien pointtien lisäksi myös kohtia, joihin on suhtauduttava hyvin epäillen ja varovaisesti. Nimittäin julistamalla vain yhden uskonnon (islam) kunnollisuutta suhteessa eliitin havaittuun NWO -saastaan, ollaan kyseenalaisella tiellä; Tuossa videosarjassa esitetystä islamin historiastakaan huolimatta ei pidä niellä vain yhtä ajatus- / maailmankuvajärjestelmää (Jollaisia uskonnotkin ovat) ainoana oikeana autuaaksitekevänä lääkkeenä havaittuihin ongelmiin. Tosin on huomattava, että islam on todella länsieliitin NWO -agendoille haaste ja este eli siksi tärkeä tuhoamisyrityksen kohde illuminatille. Tähdennän itse tässäkin tuota yllä mainitsemaani: Uskonnotkin nimenomaan länsimaiden valtauskontojen suhteen ovat osa eliitin juonta pitää meidät lokeroissa kontrolloituina ja siitä ansasta pääsy vaatii luopumista ko. lokerossaolosta. Lisäksi islam toimii siinä keinotekoisena vastakkainasetteluna länsikulttuurille eliitin ehdollistamana ja eliitin maailmankuvan sävyttämänä. Mitä tilalle: Olisiko islam sitten ainoa oikea valinta?


Tuossa videosarjassa islamin teeseillä kontrastoitu näkymä länsieliitin "uskonnon" harrastamiseen vakuutti lähinnä vain siitä, että eliitin henkinen tila on sairasta ja vääristynyttä, jonka takia heidän agendoistaan on päästävä, mutta lähtökohtaisesti vain uskonnollisen ratkaisun löytäminen siihen on tarpeetonta ja varmasti haitallistakin yksipuolisuutta. Maailman ja universumin "henkiseen kehykseen" hyvällä tavalla kuulumisen ei pidä merkitä yhtä ainoaa sitä ilmentävää uskontoa, vaan se vaatii yleisen ja monipuolisen ymmärrys- ja käsityskyvyn universaaleista periaatteista, joissa ihmisyyskin parhaiten toteutuu ja siitä sielun ja henkisyyden palauttaminen arkeen alkaa kollektiivisesti tehokkaimmalla tavalla. Oligarkkieliitin tarkoituksena on nimittäin ollut juuri meidän rivikansalaisten pitäminen poissa tuosta ymmärrys- ja käsityskyvystä eli siitä, että jokaisella ihmisellä olisi valtava sisäinen voima ja kyky olla osa universumissa jatkuvasti tapahtuvaa luovuuden taidetta. Sen rajoittaminen vain yhden uskonnon avulla annettavaksi johtaa vaarallisesti uudenlaisiin totalitarismeihin.

Jonkinlainen tukirakenne on silti tarpeen ko. prosessissa, koska ihmiskulttuuri kehittyy kunnolla ainoastaan sopivina ja elinvoimaisina mikrokosmoksina eikä imperiumin parasiittisessa ylivallassa. Ihmisen oleminen osana universumia lähtee oikeimmin luontevista ja luonnollisista osakokonaisuuksista kiinnittyen hierarkkisesti ja orgaanisesti laajempiin kokonaisuuksiin aivan samalla tavalla kuin kaikki universumin osat ovat rakentuneet ja siinä eliitin NWO -agenda aiheuttaa luonnotonta tyranniaa ko. hierarkkiaa ja luonnonjärjestystä vastaan seurauksena jo lähtökohtaisesti epäjärjestystä ja tuhoa.

Siinä mielessä juuri Lyndon LaRouchen kansallisvaltioidean jalostaminen vaikuttaa hyvältä avulta ja alulta; se tarjoaa tuon mikrokosmoskehyksen kulttuurin ja reaalitalouden kunnolliselle vaalimiselle ja kehittämiselle, missä mahdollistuu tuo ihmisyyden oleminen osana universaaleja periaatteita. Protektionismi on siinä osa oligarkkieliitin pahuuden torjuntaa eli se on palomuuri ko. mikrokosmoskehyksessä.

Uskonto saattaa olla joidenkin mielestä paras tukirakenne, mutta sitä ei saa pakottaa ainoaksi malliksi kehittää yhteiskuntaa ym. syihin vedoten ja siksi suhtaudun skeptisesti islamiin (Joka on tällä tavalla havaintoni mukaan liian yhteiskunnallisesti hallitseva ja pakottava) ja nimenomaan siihen, että sitä tarjottaisiin ainoana lääkkeenä lännen oligarkkiagendojen saastuttaman kulttuurin parantamiseen. Se on virhe.

Myös tuoreemmassa kirjoituksessani (Hyökkäys Silvio Berlusconia vastaan varoituksena Euroopan johtajille olla irtaantumatta NWO -projektista) on ilmennyt runsasta ja mielenkiintoista kommentointia linkkien kera, joten otan niistäkin lainauksia tähän paremmin esille. Laitan myös omat vastaukseni näkyville (Ilman punaista fonttia):

"hmm..tässä hieman toisenlainen tulkinta tapahtuneesta.

Smoking Mirrors blogin isäntä "les visible" katsoo että se on nyt alkanut - lopputaistelu ihmiskunnan vapaudesta on siis alkanut. Kenkä Bushia kohti oli tavallaan alkusoitto ja tämä kirkko Berlusconin kasvoille oli jatkoa..ja tästä kaikki kiihtyy kunnes ihmiskunta poistaa loiset maapallon organismista.

http://www.thetruthseeker.co.uk/link.asp?ID=11805&URL=http://smokingmirrors.blogspot.com/2009/12/to-know-end-from-beginning.html" - Lars Osterman

"Kiitokset Lars ja Hope kommenteistanne!

Lars, Tuossa Berlusconin vastaisessa hyökkäyksessä on toki myös tuota piirrettä, joka ilmentää nykykapitalismin ja laajemminkin länsimaiden nykytilan vastaisuutta. Asioilla on siis monta puolta ja se tekeekin niistä vaikeita hahmottaa.

Mielelläni näkisin itsekin, että Berlusconin kaltaiset poliitikot poistuisivat areenalta kokonaan, mutta samaan hengenvetoon toivon, etteivät tällaiset hyökkäykset eliminoi samalla oikeasti hyvien poliittisten ideoiden esilletuloa uusien hyökkäysten ja kaaoksen pelossa. Anti-berlusconilaisten oikeasti hyvien poliitikkojen on rohkeasti tultava esille aikamme vaarallisuudesta huolimatta!

Hope, olet kyllä aivan oikeassa, että tämä nykyinen länsimainen järjestelmä on monelta osin jo lähtökohtaisesti vikoja ja ongelmia aiheuttava ja se on ilmennyt kiihtyvään ja pahenevaan tahtiin viimeisen 10 vuoden aikana.

Olen havainnut mm. juuri tämän: Oikeisto vs. vasemmisto -jaottelun ideana on vain asettaa meidät rivi-ihmiset tappelemaan turhaan toisiaan vastaan ko. jaottelun puitteissa, vaikka oikeasti on olemassa vain jaottelu alaluokka (Me rivikansalaiset) vs. yläluokka (Oligarkkieliitti hännystelijöineen).

Eli nykyinen poliittinen järjestelmä sisältää ainekset eliitin ikuiselle kontrollille ja vallalle, jos tuudittaudumme sen alle tuollaisiin keinotekoisiin rakenteisiin.

Sitä paitsi äärimmillään tuo oikeisto vs. vasemmisto -jaottelu tuotti meille viime vuosisadalla sekä fasismin että kommunismin, jotka ovat lopulta vain yhtä ja samaa tyranniaa ja pahuutta ihmisyyttä vastaan. NWO sisältää nykyprojektissaan elementtejä kummastakin; natsi-Saksa ja Neuvostoliitto sekä Maon Kiina olivat vain testejä tätä nykytilannetta varten.

Meidän ns. alaluokan onkin siis nyt hylättävä tuo keinotekoinen oikeisto vs. vasemmisto -jako ja yhdistyttävä samaksi voimaksi yläluokkaa vastaan! Sillä tavalla tämän NWO:n kaataminen lähtee käyntiin!" - Oma vastaukseni

"Törmäsin ensimmäistä kertaa blogiisi ja on ilo huomata, että täältä löytyy muitakin suomenkielisiä heränneitä.

Haluaisin kommentoida pohdintaasi, jossa kysyt onko olemassa sellaisia johtajia, jotka eivät halua kumarrella näitä paholaisen kätyreitä. On olemassa, mutta valitettavasti kristitystä Euroopasta niitä tuskin löytyy. Mielestäni suurin syy hiljaiseen myöntymiseen johtajien taholta johtuu heidän kristitystä taustastaan. Heillä ei ole käsitystä islamista, Jumalasta eikä näin ollen mitään suurempaa voimaa, joka tukisi heitä heidän kritisoinnissaan ja eriävissä mielipiteissään. Toivottavasti muun maailman maiden edustajat nostavat päänsä Jumalan nimessä. Valitettavasti luulen, että joudumme todistamaan murhenäytelmää." - cherry

"Kiitos cherry kommentistasi ja tervetuloa tämänkin blogin lukijaksi! Tämä tosin ei ole pelkästään NWO -juttuihin keskittynyt blogi, kuten olet varmaan huomannut.

Niin, Eurooppa taitaa olla syvimmällä NWO -eliitin ehdollistamassa eksistentiaalisessa suossa koko maailman mittakaavassa... Vaikea sanoa, kuinka lopulta siitä suosta noustaan, mutta yritän omalta osaltani jatkossa pohtia sitäkin. Minunkin arvioissani valitettavasti näyttää siltä, että ennen suosta poispääsyä joudumme sinne vielä yhä syvemmälle...

En ole kuitenkaan vakuuttunut uskonnon / uskontojen sinänsä olevan hyvä osa ratkaisua oli sitten kyse islamista, kristillisyydestä, katolilaisuudesta tai mistä tahansa muusta ryhmästä - lahkolaisuudesta, joille on ollut luonteenomaista rakenteellinen osallisuus tyrannisiin poliittisiin ideologioihin ja käytäntöihin tai olla itse kuin tyrannia. Siksi olen hyvin skeptinen, kriittinen ja tuomitseva nykyuskontojen olemuksien suhteen.

Henkisyys ja sielu ovat kuitenkin hyvin tärkeä osa parannettaessa oligarkkieliitin saastuttamaa maailmaa, joten on kiinnitettävä huomiota länsimaailman huonolaatuiseen maallistumiseen siinä mielessä. Sielujen toimintakyky on palautettava kattavaksi ja elinvoimaiseksi osaksi yhteiskuntien oikeanlaatuista kehittämistä!" - Oma vastaukseni.

1 comment:

Anonymous said...

David Icke on hyvin kiistanalainen hahmo. Välillä hän puhuu asiaa ja välillä tulee ihan outoja juttuja (liskot jne).

Kaikessa tiedossa mitä löytää niin siinä tuntuu aina olevan osa totta ja osa valhetta. Ja jos joku on totta niin ei pidä olettaa, että kaikki on totta saamassaan tiedossa. Pitää vain etsiä, lukea ja tutkia. Parhaiten ehkä itse olen tätä NWO:ta tutkinut vain lukemalla ja katsomalla. Sisäistän tiedon ja annan "muhia" aivoissa aikansa. Vastaukset tuntuvat tulevan sitten ajan kanssa itsestään aivoista.

Tässä korkealentoista David Ickeä:
http://www.2012.com.au/real_matrix.html

Mikä tässä on sitten totta ja mikä valhetta?? Ainakin siinä on selitetty nämä liskot ja paljon muutakin yhdellä teorialla.