Monday, January 04, 2010

Vuodatus linkkikollaasein Joulusta lähtien ilmenneistä eliittiagendoista ja lännen rapautumisesta

Maailman tilanteen havainnointini ei ole ollut tyystin tauolla tänäkään aikana Joulun jälkeen, kun olen ollut bloggaamatta niistä eli siitä kuuluisasta NWO:sta. Nyt on aika palata informoimaan, vaikka en olekaan puitteiden puolesta nyt aivan parhaimmillani kirjoittamaan näistä asioista. Maailmalla on kuitenkin tapahtunut Joulun jälkeen ja itse asiassa juuri Joulunakin erittäin hälyttäviä, suututtavia ja huolestuttavia asioita tämän lännen oligarkkieliitin pidettyä edelleen sormiaan pelissä.

Viimeksi jäin siihen, kuinka mm. epäilin ja aavistelin monen muun lisäksi oligarkkieliitin eli Brittiläisen imperiumin aikovan joitain false-flag -tekoja epäonnistuttuaan Kööpenhaminan ilmastokokouksessa maailmanhallituksensa rungon kunnollisessa pystyttämisessään. No, näin sitten tapahtuikin, kun mm. Amsterdamista Detroitiin matkalla olleessa lentokoneessa tehtiin "epäonnistunut" pommiattentaatti. Lisäksi mm. Pakistanissa ja Afganistanissa on pommiteltu entistäkin enemmän. Myös Iranissa on yritetty vallankumoustella ja Israel olisi aikeissa iskeä Iraniin. Paavikin joutui "hyökkäyksen" kohteeksi Joulumessussaan, mitä Lyndon LaRouche on arvioinut Brittiläisen imperiumin varoitukseksi.

Teen tämän merkinnän taas enimmäkseen linkkikollaasin muotoon ja otan esille kolme keskeisintä asiakokonaisuutta, jotka Joulusta lähtien ovat olleet vaihtoehtomediassa eniten esillä. Aluksi informaatiotykitystä tulee Barack Obaman hallinnon vyöryttämästä terveydenhuoltouudistuksesta, joka on jo viime toukokuusta lähtien tunnistettu hämmästyttävän suorasukaisesti fasistista eugeniikkatyranniaa ja -joukkotuhontaa edesauttavana lakiuudistuksena. Juuri Jouluaattona Yhdysvaltain senaatti äänesti lain läpi, mikä on hämmästyttävää kuvotusta. Toisaalta samaa loma- ja pyhäajan taktiikkaa käytettiin Federal Reserve Act -lain läpiäänestämisessä aikoinaan vuonna 1913. Laki ei ole vielä lainvoimainen, vaan vaatii koordinoimista eri päätäntäelimissä,ennen kuin Barack Obama voi sen allekirjoittaa. Kuitenkin tässä on tunnistettu Peter Orszagin ja Ezekiel Emanuelin lisäksi jo uusikin pahantekijä lain läpirunnojana ja sen muotoilijana; Senaatin Harry Reid. Hän on lisännyt lakiin mm. kohdan, jossa ko. natsityranniaa ei mikään tulevaisuuden hallinto saisi koskaan muuttaa. Se olisi siis ikuinen natsilaki!

Miettikää ihan Suomenkin kannalta jatkoa ajatellen: Laissa on valtuutus ns. IMAB:lle eli Independent Medical Advisory Board:lle, joka on yksityinen riippumaton lautakunta päättämässä rahanjaon varjolla elämän ja kuoleman kysymyksistä: Tehdään rahan menon leikkauksia hoitoon ja niiden leikkausten piiriin otetaan kaikki kansalaiset eli vähenetään hoitoa koko sairaanhuollon piirissä eli toisin sanoen aiheutetaan kuolemaa ja kärsimystä suunnitellusti. Eli siis eliitin kielellä eugeniikkavähennystä väestön määrään. Lisäksi laissa on kohta, jossa Yhdysvaltain kansalaiset pakotetaan ottamaan rangaistuksen uhalla kallis sairausvakuutus tietyiltä eliitin omistuksessa olevilta vakuutusyhtiöiltä eli harjoitetaan eugeniikan lisäksi myös taloudellista alistamista ja kontrollia. Alla oleva linkkisikermä valottaa lisää:

LaRouche PAC: Alkukiteytykset: In the Footsteps of Edward VII ja Weekly Update 01.02.10. Tekstit; Senate Proves LaRouche's Point, on why Obama's Health Bill Must be Defeated at all Costs, LaRouche Demands Harry Reid Resign for His Gutlessness!, The 'Reid' is Done, Palin Sticks to Her Guns on "Death Panel" Charge, Ezekiel Emanuel Gets the Genocidal Health Cuts He wanted—in Life-saving Medical Technology, Reid Health Bill Gives IMAB "Death Panel" the Right To Deny Life-Saving Drugs, LaRouche: Obama's Health Bill is an Attack by a Foreign Enemy, London Praises Health Care Bill As the "Most Consequential Vote in the Senate for More than 40 Years", Reid Did It! Nazi "Eternity" Section in Health Bill Put in Secretly Behind Closed Doors, Nazi Reid: Impeach Him for Crimes Against Humanity! Indict Him! Try Him at Nuremburg!, LaRouche on U.K.'s NICE: These Bastards Will Hang for Their Crimes, Harry Reid: From Hitler Health Care to Britain's Iran Cockpit, Obama's White House Behind "Perpetuity" Clauses in Nazi Health Bill, London: U.S. Constitution Must Be Set Aside on Health Care ja San Francisco Examiner Nails Reid. Videot: Kill The Bill... Or Hang? ja Reid Between the Lines.

Sitten etenkin Alex Jonesin foorumeissa on ollut erittäin paljon esillä tuo Detroitin "lentokonepommitus". On käynyt jo ilmi, että kyseessä on taas ollut lavastettu attentaatti, jonka varjolla USA:n on tarkoitus tehdä lisää sotaretkiä Lähi-Itään ja tarkemmin sanottuna aluksi ainakin Jemeniin. Lisäksi tapaus on antanut taas suunnitellun tekosyyn kiristää poliisivaltioagendaa alkaen lentokentiltä, jotka ovat hyviä poliisivaltiotyrannian testauspaikkoja. Eli olemme taas samassa tilanteessa kuin vuoden 2001 WTC -iskujen jälkeen: Perustellaan eliitin itse kehittämällä false-flag -iskulla muka "terrorismin" vastaista sotaa ja poliisivaltiotyrannia muka antaa kansalaisille siinä "turvaa" ko. valeterrorismia vastaan. Kuinkakohan moni idiootti vielä nielee tämänkin syötin ja uskoo Jemenissä muka olevan jonkun al-Qaidan, joka tuon lentokoneiskunkin muka synnytti... Valitettavan moni varmaankin edelleen, vaikka tämä on jo niin tuttua huttua. Oikeasti on tullut ilmi mm. se, että tuolla pommimiehellä on ollut yhteyksiä Britanniaan ja sen "terrorismikoulutuskeskukseen", joka on ollut sikäläisen eliitin ja monarkian suojeluksessa näitä false-flag -provokaatioita varten.

Tässä yhteydessä onkin siis nyt muistettava, että tuo oligarkkieliitin kärsimä takapakki maailmanhallituksensa pystyttämisessä Kööpenhaminassa on antanut heille syyn alkaa käyttäytymään paniikissa ja silloin he mielellään pyrkivät ottamaan maailman tilannetta uudestaan haltuunsa aiheuttamalla sekasortoa, jonka he itse voisivat sitten myöhemmin muka tulla korjaamaan ja siten vahvistamaan valtaansa vaivihkaa. Tämä on ko. illuminati-piireille tuttua jo satojen vuosienkin takaa ja tämä päivä ei ole poikkeus. Maailma on kuitenkin muuttunut ja mm. ko. false-flag -iskut ja -provokaatiot kohtaavat aikaisempaa valveutuneempia muita ihmisiä, ihmisryhmiä ja agendoja. Ehkä tämänlainen maailman uusi heterogeenisyys olisi tässä vaiheessa oligarkkieliitin yritykselle sytyttää nyt jopa Kolmas maailmansota liian suuri haaste ja voisimme näin päihittää Brittiläisen imperiumin... Moni vaihtoehtomedian kirjoittaja on kuitenkin myös erittäin peloissaan ja varoittaa pahimmasta: Näin on tulkittavissa esim. Käymälän Sven Laakson viimeaikaisista kirjoituksista blogissaan ja Sorcha Faal -sivuston jutuissa. Alla on tähän false-flag -terroriin liittyvä linkkisikermä:

Infowars: Obama Monitoring Delta Flight Firecracker Situation, Foiled Terrorist Bombing in Detroit: An Excuse to Expand the Bogus War On Terror, Arrest of Farouk Umar Abdul Mutallab Raises Serious Questions Over Delta Airline Incident in Detroit, Government Allowed Plane Bomber to Attempt Attack, Corporate Media Claims Underwear Bomber Connected to al-Qaeda, Man Videotaped Underwear Bomber On Flight 253, Terror and Tyranny: the TNT Approach for 2010, Al-CIA-Duh Claims Responsibility for Fudged Underwear Bombing, BOMBSHELL: Evidence Clearly Indicates Staged Attack on Detroit Flight, Ron Paul Says Agenda Behind Bombing Incident Is More War, More Attacks On Liberty, Tarpley On RT: Foiled Underwear Bomber is Intelligence Patsy, Clueless Liberals and Neocons Slug It Out Over Fake al-Qaeda, Bombshell Eyewitness Revelations: Confirmed FBI Cover-Up Of Flight 253 Attack, Ron Paul: Yemen, Underwear Bomber, and Loss of Liberty, Exclusive: FBI Silent On Plane Bomber’s Accomplice, Officials Admit Second Man Detained As More Witnesses Emerge, US Government Complicit In Detroit Bombing Attempt?, Officials Claim Second Man Unrelated To Christmas Attack, Full-Body Scanners to Fry Travelers With Radiation, False Flag Event in Detroit a Pretext to Invade Yemen, Obama Blames al-Qaeda for Christmas False Flag, Sets Stage for Yemen Attack, Obama Sends Brennan to Sell Yemen Attack on Sunday News Shows, Underwear Bomber False Flag to be Exploited to Renew Draconian Patriot Act, Are Airport Full Body Scanners A Health Menace?, Was the attempt to blow up Detroit bound plane a false flag?, Online Poll Says More Than 70% of Americans Favor Invasion of Yemen, 9/11 Commission Chairman: Plane Bomber “Did Us A Favor” ja Retired U.S. General Promises An Airliner Will Be Downed Within 100 Days.

Alex Jones Channel: Alex Jones Tv {Sunday Edition} 1/7:Sharp-Dressed Man Helps Underwear Bomber Past Airport Security: A B C D E F G. Paul Watson on The Alex Jones Show 1/2: Flight 253 Staged Event Reveals an Inside Job!!: A B. Bombshell Eyewitness Revelations: Confirmed FBI Cover-Up Of Flight 253 Attack 1/3: A B C. Kurt Haskell Returns to The Alex Jones Show 1/3: Officials Admit Second Man Detained !!: A B C. Wayne Madsen on The Alex Jones Show 1/3:Botched Staged Flight 253 Attack "A Pretext For War": A B C. Webster Tarpley on Alex Jones Tv 1/6: Underwear Bomber "Establishment Controlled Patsy!": A B C D E F. Kurt Haskell on Alex Jones Tv {Sunday Edition} 1/2: FBI Still Protecting Plane Bombers Accomplice: A B.

LaRouche PAC: Tekstit; Attempted Airline Terrorist Bomber Has London Connection, Only Four Powers Cooperation Can Avoid Middle East Trigger for WWIII, Economics Is Key Factor in Iran Uprising, Londonistan: Northwest Bomber London Pedigree Further Exposed, Talk of an Israeli Strike Against Iran, Slapped on the Face in Copenhagen, Britain Unleashes Terrorism, Some Americans Have Seen the Light: Britain Is Harboring Terrorists, Iran Showdown Intensifies, As Khamenei Issues Death Order Against Opposition, Brown Calls for Yemen Security Summit ja Brits Fully Mobilized to 'Change the Subject' from Copenhagen to Terrorism.

Sitten etenkin meitä suomalaisia järkytti Uudenvuoden aattona sattunut Espoon Leppävaaran Sellon kauppakeskuksen joukkosurma, jonka tekijäksi osoittautui Ibrahim Shkupolli. Tämähän oli tuttua jatkoa sairaan yhteiskuntamme parin vuoden sisällä sattuneille joukkosurmille, jotka kaikki tietävät. Internetin keskustelupalstoilla teon aiheuttama viha ja puheet alkoivat heti tuon lahtauksen jälkeen kohdistua väärin eli ryhdyttiin rasistisesti syyttämään ulkomaalaisia ja maahanmuuttopolitiikkaa. Sen sijaan oikeampi syy tällekin väkivallan ilmentymälle on juuri lännen yhteiskuntien joutuminen NWO -agendavyörytyksen sairastuttamaksi ja tuhoamaksi. Katsotaanpa, miten Hesarin tässä jutussa oleva erinomainen lukijakommentti kertoo tämän seikan:

"Nuorilla miehillä ei ole tulevaisuutta. Töitä ei löydy. Opiskelu ei johda minnekkään. Työt menevät Baronan kaltaisille työn pätkijöille joissa vain muutama korppikotkaa muistuttava johtaja kerää kermat. Yhteiskunta ei välitä, Ihmiset eivät välitä. Älkää ihmetelkö ampumisia. Empatian on Kokoomus vienyt ja Kepu rajannut sen vain joihinkin omistaan. Presidentti verbaloi asialla mutta katsoo että asiat ovat hyvin kun hän on.

Tulemme näkemään vielä mielettömämpää väkivaltaa. Neoliberalismin juhlaa on vietetty jo kauan. Jäljet ovat näkyvissä eikä siltikään suuntaa haluta kääntää. EU on samalla linjalla. Sehän on neoliberalismin lipunkantaja. Europarlementaarikkommekin olivat huolestuneita lähinnä siitä, että lobbari ehtii ajoissa.

Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja. Hylkäsimme nuoret ja vanhat, hylkäsimme hyvinvointiyhteiskunnan, jolla käsitteellä oli syvä merkitys. Nyt on vain maksun aika. Osoitamme elon merkkejä kauppakeskuksissa mutta kirkot ovat tyhjät.

Aseet ovat alkaneet puhua ja niiden sanorna on kova. Viattomat uhrit maksavat muiden velat.

Tunnen syvää surua.".

---> Huomaamme tuon pointin olevan hyvin suorasukaisen pessimistisen, mutta toden totta: Olemme kulkeneet tuohon suuntaan aivan liikaa jo vuosikymmeniä ja syynä on se, kun kansallisvaltioidemme suvereeniteetti ja henkinen runko on raiskattu oligarkkieliitin agendojen vyöryttämisen oltua aiheuttava voima ja syy. Rahanvalta, taloususkonto ja tyrannia jyrää ja raiskaa!

Niinpä onkin hyvin kuvaavaa, kuinka ko. joukkosurman kirvoittamana oikeusministerimme Tuija Brax laukoo tällaista fasistista poliisivaltioskeidaa Aamulehden jutussa; eli "Elektroninen kaulapanta rikollisten valvontaan". Huomautan, että samaa pantaratkaisua esitettiin heti myös lentokentille tuon lentokoneessa tehdyn false-flag -provokaation takia! Siis meistä ihmisistä halutaan tehdä pahaisia koiria! Eräs tuossa jutussa oleva lukijakommentti on taas niin erinomaisesti moisen kiteyttävä, että lainaan sen tähän: "Niin onko tämä poliisivaltio? Tämä kuvastaa yhteiskuntamme sairasta tilaa. Seuraavaksi rikollisrekisterin omaaville laitetaan ihon alle räjähde joka voidaan laukaista tarpeen vaatiessa. Velallisille ommellaan pankin logo hihaan, tiedetään kenen talutusnuorassa kukin on. Aivan sairasta touhua.".

Niinpä voimme sanoa seuraavaa: Kun ehdotetaan vakavissaan natsimaisia poliisivaltiohätäratkaisuja ongelmiin, joiden oikeampi syvällinen ratkaisu ja ehkäisy vaatii sisällöllistä ja henkistä yhteiskunnallista korjaamista, on se lopulta lähinnä vain asiaa ratkaisematonta PASKAA! Niille, jotka väittävät tuollaisen syvällisen yhteiskunnallisen sisältökorjaamisen olevan liian hankalaa ---> Minulla on teille uutisia: Jos haluaa oikeasti hyvän ja terveen yhteiskunnan, niin se VAIVA ON NÄHTÄVÄ! Hyvinvointiyhteiskunnan luomiseen ja ylläpitämiseen ei ollenkaan riitä vielä se, että keksitään kömpelöitä pahuuden ehkäisykeinoja tai vain pahuuden ehkäisykeinoja ja vieläpä vain näennäisesti. Hyvinvointiyhteiskunnan luominen ja ylläpitäminen edellyttää myös sitä, että hyvyyttä viljellään riittävästi. Nyt länsimainen "elämänmuoto" on keskittynyt liikaa vain pahuuden näennäiseen torjumiseen ja samalla se kulisseissa vyöryttää hyvin rujosti pahuutta eliitin agendojen muodossa.

Onkin ikävää havaita olleensa oikeassa mm. juuri tämän "joukkosurmakultin" edelleen jatkuessa (Arvioin jo Jokelan tapauksen jälkeen yhteiskuntamme sairauden tuottavan yhä lisää näitä) ja eliitin false-flag -terrorin luomisessa agendojensa tueksi. Kuinka oikeassa sitä vielä joutuu olemaan?! Taitaa kestää vielä pitkään, ennen kuin esim. Suomessa tajutaan tämä NWO -agendoista alunperin johtuva vaara- ja ongelmavyyhti ja vielä pidempään, ennen kuin yhteiskuntia aletaan länsimaissa rakentamaan oikeasti hyvälle pohjalle ilman oligarkkipaskaa. Niin paljon keskimäärin olen valitettavasti havainnut esim. täällä Suomessakin olevan jästipäitä, jotka eivät kykene myöntämään esim. tällaisen bloggaamisen olevan tarpeellista varoittamista ja asioiden esilletuomista yhteiskuntiemme epäkohdista. Sen sijaan kiidämme yhä aivan tarpeettomasti ja varmuudella haitallisesti oligarkkieliitin agendojen ohjauksessa kohti muka "uutta uljasta maailmaa". JA PASKAT: Se maailma on jo nyt osoittautunut hyvin selkeästi huonoksi umpikujaksi!

Lisäksi tuossa ym. Hesarin jutussa oli tällainenkin erinomainen lukijakommentti, joka saa päättää tämänkertaisen vuodatukseni:

"Tulos on tämä, kun yhteiskunta on sekoitus kilpailuyhteiskuntaa ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Suomalainen sysää kaiken vastuun omista valinnoistaan yhteiskunnalle tai jollekin toiselle taholle. "Juon viinaa, koska yhteiskunta ei tarjoa töitä". "Voin huonosti, koska vaimo nalkuttaa"... Koskaan ei ole tarpeeksi tavaraa ja omaisutta, jotta voisi olla onnellinen. Syy omaan henkiseen pahoinvointiin on liian helppo löytää itsensä ulkopuolelta.". ---> Tämäkin kuvaa länsimaiden sairautta: Ihmissielu on mm. tullut liian kykenemättömäksi tunnistamaan omaa ja yhteiskuntansa sairasta ja haittaavaa tilaa.

2 comments:

Tomassino said...

Sinä jaksat aina nähdä valtavasti vaivaa näihin blogauksiin. Hyvä, että kirjoitat. -TY-

Mika said...

Kiitos! Jatkan toki kirjoittamista parhaani mukaan ja pyrin olemaan välittämättä liikoja valveutumattomista vastalauseista. Esim. sellaisesta näköalattomasta ja epädiplomaattisesti fanaattisesta asenteesta, joka äskettäin tuli ihan omasta tuttavapiiristäni minua ja tätä NWO -kritisoimistani kohtaan tähän tyyliin: Kuulemma "Joudun huonoon seuraan ja menetän kaikki ystäväni". Lisäksi vihjaillaan kautta rantain, että "Toivokaamme "kaikille" mielenterveyttä.".