Sunday, February 07, 2010

Tietoa H.A.A.R.P. -teknologiasta osana NWO -suunnitelmia

Tähän väliin onkin hyvä laittaa tietoa H.A.A.R.P. -teknologiasta mm. valottamaan viime aikojen maailman tapahtumia ja esim. edellistä kirjoitustani; Pohdintaa vajaista tiedoista ja vainoharhoista NWO:n tutkimisessa: Esimerkkinä meteorologia ja chemtrail -agenda. En käy tällä kertaa itse niinkään läpi tähän liittyviä asioita, vaan tämä on lähinnä vain linkkikokoelmamerkintä ja voitte itse tutkia ja arvioida asioita ko. sisältöjen avulla.

Tähän alkuun laitan merkittävän tapahtuman, jonka esilletulon mahdollisti toinen merkittävä ja vakava tapahtuma. Eli viimekuinen Haitin maanjäristys sai Venezuelan presidentin Hugo Chavezin mainitsemaan HAARP -aseen käytöstä ko. maanjäristyksen aiheuttajana. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tunnettu poliitikko väittää näin ja myöskin ensimmäinen kerta, kun asia tulee julki valtavirtamediassa. Tässä on aluksi aiheeseen liittyen jutut Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogista: Haitin maanjäristys ja HAARP -yhteys ja Chavez - USA aiheutti Haitin maanjäristyksen HAARP:lla. Sitten esimerkki valtavirtamedian ko. aiheen uutisesta ---> Iltasanomien juttu: Hurja syytös: Yhdysvaltain "maanjäristysase" aiheutti Haitin tuhon.

Mikä sitten on H.A.A.R.P.? Tämä linkkikokoelma valottanee asiaa varsin onnistuneesti --->

Wikipedia-artikkelilla on tällaista kerrottavaa aiheesta. Eli tiivistettynä ionosfäärin manipuloinnista on siis kyse, mutta artikkeli väittää muka sen olevan vain ihmiskunnalle vaarattomien ja hyödyllisten asioiden käyttöön tarkoitettua. Selväähän on, että moinen keksintö ei todellakaan ole pelkästään vain muka tietoliikenneteknologiaa hyödyttävää, vaan salattavaa moisella projektilla kyllä on, kuten alempana olevat linkit paljastavat. Englanninkielinen (English version) Wikipedia-versio kertoo tällaista.

Tuon Alaskan H.A.A.R.P. -tutkimuskeskuksen oma nettisivusto: HAARP home page.

Jesse Venturan Tru TV:n dokumentti: Conspiracy theory with Jesse Ventura - HAARP; A B C D E F. Jesse Ventura on mm. Minnesotan osavaltion entinen kuvernööri ja hän on ollut viime aikoina näkyvästi esillä myös Alex Jonesin medioissa.

Kiinassa vuonna 2008 taivaalla esiintyi tällainen todennäköinen HAARP -teknologialla aiheutettu ilmiö puoli tuntia ennen voimakasta maanjäristystä: 30 mins before the 2008 Sichuan earthquake in China.

Tässä on lisää mielenkiintoista tietoa HAARPista ja chemtrail -agendasta: 1/4 Chemtrails and HAARP Weather Warfare CONFIRMED by History Channel: A B C D. Huomio! Tämä viimeinen linkkisarja on itsensä History Channelin dokumentti; eräänlainen valtavirtamedia siis on kyseessä ja hyvin vakuuttavasti tehty dokumentti, mutta onko sekään vielä kunnolla pointin päällä ja paljastanut koko totuutta?...

Joka tapauksessa näitäkin asioita on nyt syytä pohtia ja tutkia vakavasti, sillä selvästi HAARP -teknologia sisältää paljon meiltä rivikansalaisilta peiteltyjä ja vaarallisia entiteettejä, joita yritetään paljastaa ja tutkia eri medioissa ym. tapaan. Siksi on syytä suhtautua ymmärtävästi esim. juuri tuossa viime kirjoituksessani esittelemäni nimimerkki leharran kaltaisiin chemtrail -agendasta pelästyneisiin kansalaisiin, jotka ovat niin kauhuissaan, että luulevat tavallisiakin pilviä chemtrail -pilviksi! Vaikka vainoharha on päässyt joissakin tapauksissa niskan päälle, niin pääpointti on tässäkin olemassa ---> Jotain on pyritty salaamaan ja se "jotain" on kyseenalaista eliitin puuhastelua vaarallisten asioiden parissa! Vaara kohtaa juurikin siis meitä rivikansalaisia! Tilanteeseen liittyy tietenkin myös pelko ja sillä hallitseminen ja manipuloiminen. Siispä jatkakaamme tutkimuksia ja kritiikkiä!

2 comments:

zache said...

Tuosta History Channelin Weather Warfare -dokkarista. Tuo Hurrikaani Katria pätkä ainakin oli täynnä ihan helposti tarkistettavia väitteitä jotka ilmenee virheellisiksi jos niitä tarkistelee.

Esimerkiksi se, että hurrikaani Katrinan reitti olisi ollut jotenkin erikoinen. Jos katsoo viimeisen 20-vuoden aikana USA:n rannikolle menneitä hurrikaaneja niin ei se mitenkään eroa niistä. Samoin siellä on ollut muitakin vuosia joina yksikään isompi hurrikaani ei tule rannikolle asti ja sekin virheellinen väite etteikö sinne olisi tullut Katrinan jälkeisinä vuosina hurrikaaneja mantereelle saakka.

Se mikä siinä dokkarissa on tarkistamisen arvoinen asia on väite siitä, että Russian Woodpecker olisi muuttanut suihkuvirtauksien kulkua. Se on periaatteessa niin iso asia, että siitä pitäisi olla juttua jossain ja luultavasti kovaa tilastollista dataakin.

Jos näin tosiaan tapahtui niin se olisi konkreettinen todiste siitä, että Haarpin tyyppisillä kapineilla pystytään vaikuttamaan säähän.

Mika said...

Kiitos huomioistasi zache_!

Niinpä niin, näiden asioiden tiimoilla on tietenkin niin, että relevanttia ja epärelevanttia tietoa on sekaisin. Johtuuko se esim. tuossa dokkarin tapauksessa siitä, että on tahatonta asiantuntemattomuutta vai tahallisuutta virheellisen tiedon levittämisessä? Varmaan kumpaakin voi olla.

Yhtäältä tämä HAARP voi olla monelle tiedemiehellekin kovin uusi asia, jos ei ole aiemmin perehtynyt juuri siihen erikoistuen tai ei ole sen toiminnassa mukana. Toisaalta NWO -aktivistiagendatkin saattavat ns. värittää tietojaan saavuttaakseen tavoitteensa; vaikkapa eliitin mustamaalaaminen, rivikansalaisten johdattelu, todellisen HAARPin olemuksen peittäminen tai jopa korostaminen jne...