Sunday, March 28, 2010

Viikon 12 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 4 (Sumututkielma)



Pe - su välisenä aikana ilmenneitä sumutilanteita; tässä lieväksi uduksi hälventynyttä tilannetta aamupäivän valossa kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Hämeenlinnassa. Yöksi lounaasta-etelästä tullut kylmä rintama (Okludoitui) sateineen toi paikalle vähän kuivempaa ilmamassaa, jolloin sumut hälvenivät jo yöllä ajoittain vain lieväksi uduksi ja näin taustan mäkikin tuli taas näkyville. Samalla sumupilvipeitteessä tuli näkyviin kokkareisia muotoja ja niiden liike tuulen mukana kävi paremmin ilmi; edellisillan-yön navakka kaakkoistuuli oli vaihtunut heikoksi etelätuuleksi. Tämä kuva aloittaa viikon 12 tunnelmakuvat.




Pe - su välisenä aikana ilmenneitä sumutilanteita; tässä myöhäisillan sakeaa sumutilannetta pimeässä kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Pimeässä sumun tiheys määrää sen, mitkä keinovalot heijastuvat katsojan silmiin eniten; tässä sakeassa tilanteessa etummaisten valojen värit ottivat pääosan taivaan sävyttämisestä. Sumun hälvenemisen mukaan yhä taaimmaiset valot ottavat sävytyksessä enemmän osaa (Vrt. alin pimeäkuva). Kaakkoistuulen voimistuminen ja kylmän rintaman sade hälvensi sumua keskiyöhön tultaessa.




Pe - su välisenä aikana ilmenneitä sumutilanteita; tässä lähes kokonaan pimentyneen iltahämärän vaihetta kohtalaisessa sumussa kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Hämärän edetessä keinovalaistuksen sävyt tulevat asteittain osaksi sumun värisävyjä, missä ne yhdistelmänä hämärän sävyn kanssa tekevät taivaasta hienojen violettien ja purppuraisten sävyjen tasaisen kankaan.




Pe - su välisenä aikana ilmenneitä sumutilanteita; tässä auringon laskun jälkeistä sinihämärätilanteen kohtalaista sumua keinovalojen kera kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Auringon laskua seuraa aina voimakas sininen vaihe maan varjon edetessä ja tässäkin se sävy heijastui sumuun. Keinovalojen sävytysosuus ei vielä tullut kunnolla esille.




Pe - su välisenä aikana ilmenneitä sumutilanteita; tässä alkuillan iltaruskon sävyttämää kohtalaista sumua kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Tässä iltatilanteessa sumun sakeampi osa oli vähän noussutta, jolloin taustan mäki oli piilossa, mutta etualan metsä oli alempaa kuvaa selkeämmin näkyvissä. Iltaruskon sävyt heijastuivat sumuun yllä olleista lounaasta-etelästä lähestyvän kylmän rintaman etureunan ylemmistä pilvistä; untuva-, verho- ja hahtuvapilvet.




Pe - su välisenä aikana ilmenneitä sumutilanteita; tässä keskipäivän kohtalaista sumua kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Lämpimässä sektorissa heikossa etelätuulessa sumu oli sakeimmillaan aamulla ja iltapäiväksi se ajoittain vähän hälveni uduksi lämpötilan kohottua parilla asteella; se nousi vähän ylemmäs, mutta mäet ja ylängöt olivat edelleen ajoittain sumun vallassa.




Pe - su välisenä aikana ilmenneitä sumutilanteita; tässä pimeän tilanteen kohtalaista sumua heti keskiyön jälkeen kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Baltiasta juuri tullut kostea ja leuto ilmamassa alkoi näkymään lämpimän rintaman ylityksen jälkeen sumutilanteina lumipeitteen ja heikenneiden tuulien takia. Lämpötilat olivat tästä lähtien su loppuun +1 ja +5 asteen välillä yötäpäivää. Vertaa tätä tiheämmän sumun pimeäkuvaan yllä.

Viikon 12 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 3



Edellisillan-yön lumisateen kuorrutetta juuri ennen sen kokonaan varisemista kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa; rusotuomipihlaja (Amelanchier lamarckii). Lumikuorrutteet olivat kokonaan varistuneita n. keskipäivään mennessä sekä tuulen että säteilysulamisen takia; varjoisilla kohdilla kuorrutetta säilyi lähes iltaan saakka.




Edellisillan-yön lumisateen kuorrutetta juuri ennen sen kokonaan varisemista kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa; metsävaahtera (Acer platanoides). Tämä lumikuorrutetilanne saattoi olla talven viimeiseksi jäänyt. Niinpä se oli varsin sykähdyttävää puhtaan sinistä taivasta vasten. Kevätauringon kirkkaus oli muutenkin häikäisevintä tuoreen lumen tilanteessa keskipäivän tienoilla.




Edellisillan-yön lumisateen kuorrutetta juuri ennen sen kokonaan varisemista kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa; vasemmalla makedonianmänty (Pinus peuce) ja oikealla rusokirsikka (Prunus sargentii). Lumi satoi n. nollakelissä, joten tarttuminen oli hyvää. Yön pakastuminen ja puuskainen pohjois-luoteistuuli varisti kuitenkin jo aamuun mennessä osan lumista pois ja vain tuulensuojakohdilla oli jäljellä kunnon kuorrute ennen auringon nousua.




Vihreydeltään vähän haalistunutta kontortamäntyä (Pinus contorta) ja taustalla alemmassa kuvassa olevaa tervaleppää (Alnus glutinosa) kuvattuna keskiviikkona 24.3.2010 Espoon Tapiolassa. Maaliskuun aikana aurinkoisimmilla paikoilla olevat havukasvit kärsivät aina jonkin verran paahdeongelmista (Ko. värimuutokset), joka tänä vuonna on ollut tavanomaista vähän voimakkaampaa paikoin paksunkin roudan takia. Olosuhteiden ongelmahuipennus oli juuri tämän viikon alussa, kun varsinainen kevätsulaminen ei ollut vielä alkanut ja aurinkoisia säitä oli runsaasti.




Tervalepän (Alnus glutinosa) hedenorkkoja jo lievästi punertuneina ennakoiden alkavaa kukintaa kuvattuna keskiviikkona 24.3.2010 Espoon Tapiolassa. Punertumista tapahtui vasta vain aurinkoisilla kohdilla. Leppien kukinta näytti aluksi jäävän jälkeen normaalista aikataulusta, mutta kevään tulo kokonaisuudessaankin oli saamassa tavanomaisen startin viikon loppuun mennessä. Joskin lopulta syksyisen sateisessa muodossa.
.



Edelliskesästä jääneitä lehtiä talviruskana kyynelkoivussa (Betula pendula "Youngii") tuulisessa tilanteessa ja mukana tässäkin paljon hedenorkkoaiheita ilmentäen koivujen tulevaa erittäin runsasta kukintaa. Kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Nämä jäännelehdet varisevat vasta kasvun juuri alkaessa huhtikuun lopussa, kun nesteiden virtaaminen oksiin on kiivastunut. Hieno talviruskainen muotopuu; riippalajike.
.



Jo osittain talven runsaan pakkopaitalumen alta vapautunutta sinikuusamakasvustoa (Lonicera caerulea) kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Espoon Tapiolassa. Suojasäävaihe aloitti viikon lopussa varsinaisen kevätsulamisen ja lumihangista katosikin su mennessä jo n. 10 senttiä. Nämä pensaat olivat kärsineet paikoin oksien taittumisista taakan alla, joten kasvuhäiriöitä on jonkin verran tiedossa.
.



Vielä talven runsaan lumimäärän alla pakkopaitavankina ollutta japaninmarjakuusikasvustoa (Taxus cuspidata) kuvattuna perjantaina 26.3.2010 Espoon Tapiolassa. Suojasäiden ja yöpakkasten vaihdeltua jo monta viikkoa edestakaisin oli tämä lumitaakka sananmukaisesti ns. pakkopaita sen oltua pakkastilanteessa kuin betonia; vapautuminen alkoi viikonlopun varsinaisen kevätsulamisen alkamisesta. Lumihankien paksuus oli viikon alussa vielä n. 50 senttiä ko. alueella.

Viikon 12 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2



Tasakattoisen ostoskeskuksen katolta aurattua lunta ja jäätä pohjoisseinustalla kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Espoon Tapiolassa. Talven runsaista lumimääristä syntyi myös tälle kohdalle niin valtavat aurauskasat, että sulamista riittänee paljon vielä toukokuunkin puolelle kohdan varjoisuuden takia ja siitä koituu tällä kertaa paljon kosteushyötyä noille isoille haavoille (Populus tremula).




Lumesta vapautunutta ojakanavaa kohtalaisesti nousseen sulamisvesitulvan kera kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Espoon Tapiolassa. Tämä ojakanava säilyi talven kovimmissakin pakkasissa osittain sulana hangen peitettyä sen alleen suojaten. Nyt tulviminen oli osaltaan lohkomassa ja syövyttämässä hankia reunojen sivuiltakin. Sulamisvesihuippu oli alkamassa tällaisissa pienissä vesistöissä, mutta suuremmissa joissa sen aika on myöhemmin.




Loskaista hiekkapintaista kevyenliikenteen väylästöä kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Espoon Tapiolassa. Asfaltoimattomat liikenneväylät pitivät lunta, jäätä ja loskaa pisimpään, koska alla ollut paksu ja kylmä routa pääsi vaikuttamaan suorempaan pintaan ja auringonsäteilyn vaikutus oli heikompaa vaaleamman pintamateriaalin takia. Niinpä ko. viikonlopun sateiset ja yötäpäivää jatkuneet suojakelit tekivät näille paikoille olosuhteiden hankaluushuipentuman. Erilaisilta maapinnoilta tulleet sulamisvedet värjäytyivät erilailla.




Vielä lumen peittämää venelaituria Vanajaveden rannassa kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Järvijäiden päälle noussut sulamisvesiloska lumihangen seassa näkyi tässäkin kohdalla. Pian tämän viikonlopun jälkeen laiturin puurakenteet tulivat esille lumesta puumateriaalin lämmetessä helposti auringonsäteilyssä melko pilvisessäkin tilanteessa.




Hoitoleikattuja puistolehmuksia (Tilia X vulgaris) Paasikiventiellä kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Kevään ensimmäisiin puistotöihin on perinteisesti kuulunut puiden hoitoleikkaukset. Tämä puulaji on siitä hankala, että se tarvitsee ajoittain paljon leikkaamista etenkin katupuuna ollessaan pysyäkseen ns. muodossa. Leikkaamiset tehdään tyypillisesti vähän ennen kasvukauden alkamista maalis-huhtikuussa. Itsekin olen tehnyt 1990 -luvulla vastaavaa isoille puistolehmuksille Helsingin Malmin hautausmaalla työskenneltyäni.
.



Moottoritien vieresen ojan sulana virtaavaa vettä kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Ojat olivat virranneet jo parisen viikkoa enimmäkseen vapaina jäistä ja lumesta, koska vesi tuli niihin välittömästi roudan alta koko talven ajan. Tässä vaiheessa sulamisvesiä oli alkanut tulla maan pintaosista (Lähinnä aluksi asfaltoiduilta pinnoilta) ja tulviminen alkoi. Roudan sulamisesta vettä ei vielä tullut ojiin paljoa.
.



Sulamisvesien valuntaa kaltevalla kevyenliikenteen väylän pinnalla kuvattuna perjantaina 26.3.2010 Espoon Otaniemessä. Kuivilla kohdilla myös juuri alkaneen vesisateen pisarajälkiä. Säiden alettua lämpenemään alla olevassa kuvassa nähtävä lätäkköongelma alkoi vähenemään sulamisvesien murtaessa reittejä lumivallien läpi ja asfalttipinnat vapautuivat ainakin aurinkoisilla paikoilla kokonaan jäästä ja loskasta. Sulamisvedet olivat kuitenkin lisääntymässä alkavien vesisateidenkin takia.




Sulamistulvaa kevyenliikenteen väylällä kuvattuna keskiviikkona 24.3.2010 Espoon Tapiolassa. Asfalttipinnoilla olleet loskajäät ja lumet sulivat jo tehokkaasti auringonpaisteessa kylmästä säästä huolimatta, mutta sulamisvesille ei ollut vielä sulanut tyhjentäviä virtaamiskanjoneita esim. lumivallien alta sivuun, jolloin lätäköt jäivät vielä vellomaan paikoin ja ne jäätyivät yhä uudelleen yöpakkasissa.
.



Aurauslumivallia kevyenliikenteen väylän vieressä kuvattuna keskiviikkona 24.3.2010 Espoon Tapiolassa. Ko. väylien viereisiä aurauskasoja aurattiin yhä enemmän sivuun kevätsulamista helpottamaan su - ma lumisateen jälkeen, jolloin paikoin syntyi mahtavan korkeita kokkareisia valleja. Aurinkoisten säiden aiheuttama säteilysulaminen alkoi taas näkyä vallien sivuilla; tummat kohdat paljastuivat.
.



Pienen koristelammen lumikuorrutetilannetta kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa. Edellisillan-yön lumisateesta tullut lähes 10 sentin lumikuorrute näkyi leveäosmankäämien (Typha latifolia) jäänteiden päällä vielä hetken ennen sulamistaan auringonpaisteessa. Yöpakkaset eivät enää saaneet kokonaan jäähän virtaavaa vettä.

Viikon 12 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 1



Sumupilvistä kumpukerrospilviksi muuttunutta pilvimassaa matalapaineen etelä-kaakkoisreunan lounais-länsituulessa myöhäisiltapäivällä kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Espoon Tapiolassa. Päivän aikana matalapaineen keskus siirtyi hitaasti Suomen länsireunalta koilliseen ja iltapäivästä lähtien lounais-länsituuli voimistui ajoittain navakaksi tuoden kuivempaa ilmamassaa; sumut ja utu hävisivät, ym. pilvimassan muutos tapahtui ja kuurosateet kaikkosivat. Lämpötilat olivat yötäpäivää +2 ja +5 asteen välillä.




Sumupilvistä ja edellispäivää vähän kirkkaampaa suojasääilmamassaa rintamasysteemin ylityksen jälkeen alkuiltapäivällä kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Vanajaveden rannalta lounaaseen Hämeenlinnassa. Kylmän rintaman ylityksessä matalapaineen koko rintamasysteemi okludoitui yöllä ja matalapaineen keskus saapui Suomen länsireunalle. Rintaman jälkipuolella lounaaseen kääntynyt tuuli oli aluksi heikkoa ja vesikuuroja tuli monin paikoin. Heikossa tuulessa mahdollistui edelleen sumuja paikoitellen ja ajoittain. Järven sulamisvesiloska oli edennyt tumman harmaaseen vaiheeseen.




Pohjoisnäkymää Vanajavedelle sumupilvisessä ja utuisessa säässä kuvattuna iltapäivällä lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Järvijäät olivat edelleen paikoin jopa lähes 50 senttiä paksuja Etelä-Suomessa, mutta virtapaikat olivat sulamassa kokonaan auki, kuten kuvassa tuo keskiosa. Joissa sulamisvesitulvat olivat alkamassa pienistä puroista ja joista alkaen. Tieliikenteessä sulamistulvahuippu oli tämä viikonloppu sateineen.




Lämpimän rintaman jälkipuolen sumupilvistä ja utuista suojasääilmamassaa lounaisnäkymässä sekä Vanajavesi -järven sulamisvesiloskaa jäällä kuvattuna iltapäivällä lauantaina 27.3.2010 Hämeenlinnassa. Rintaman eteneminen pohjoiseen oli pysähtynyt koko päiväksi Etelä- ja Keski-Suomen rajoille ja lounaasta oli lähestymässä matalapaineen osakeskus mukanaan illaksi kylmä rintama rankkoinekin kuurottaisine vesisateineen; alkupäivästä ajoittain sakeita sumuja ja loppuillasta kirkkaampaa. Lämpötilat olivat yötäpäivää +1 ja +5 asteen välillä. Alkupäivällä etelätuuli oli heikkoa ja kylmän rintaman tullessa kaakkoistuuli oli ajoittain navakkaa.




Verhopilvestä sadepilveksi paksunevaa toisen lämpimän rintaman pilvikantta etelänäkymässä myöhäisiltapäivällä kuvattuna Kuusisaaren itäiseltä sillalta perjantaina 26.3.2010 Helsingissä. Illan mittaan rintaman vesisateita tuli etelästä kuurottaisena ja paikoin hetken aikaa rankastikin etelä-lounaistuulessa. Rintaman ylityksen jälkeen yöksi oli tulossa sakeaakin sumua kostean ja leudon ilmamassan saavuttua lumipeitteiseen Etelä-Suomeen Baltiasta. Iltapäivälämpötila oli vähän +5 asteen molemmin puolin.




Ensimmäisen epämääräisen ja etelästä lähestyvän toisen lämpimän rintaman verho- ja harsopilvimassaa sekaisin tasaisena kerroksena koillisnäkymässä aamupäivällä kuvattuna perjantaina 26.3.2010 Espoon Tapiolassa. Ensimmäinen lämmin rintama antoi vähän lumisateita lännessä yöllä, mutta tällä alueella oli poutaa; yöpakkasta oli vain parisen astetta. Etelätuuli oli voimistunut kohtalaiseksi.
.



Lämpimän rintaman verhopilveksi paksuuntunutta osaa lievästi iltaruskoisena etelänäkymässä alkuillalla kuvattuna torstaina 25.3.2010 Espoon Tapiolassa. Iltarusko jäi heikoksi sen takia, kun pilviä oli runsaasti myös auringon laskun suunnassa. Pilvisyys vaihteli harso- ja verhopilvien välillä ajoittaisten hahtuvapilvilauttojen kera yöhön saakka ja kaakkois-etelätuuli voimistui hitaasti; lämpötila laski illalla hitaasti.
.



Lämpimän rintaman untuva- ja harsopilvikerrosta paikallisten hahtuvapilvilauttojen kera länsi-lounaisnäkymässä myöhäisiltapäivällä kuvattuna torstaina 25.3.2010 Espoon Tapiolassa. Korkeapaineen selänne siirtyi jo yöllä vähän idemmäksi ja lännen laajan matalapaineen kierrättämänä etelästä alkoi pyrkiä leudompaa ilmaa (Yöpakkaset -5 ja -10 asteen välillä). Leutoneminen alkoi ensimmäisen lämpimän rintaman hitaalla etenemisellä lounaasta; yöstä alkaen kaakkoon-itään rintamapintaa pitkin eteneviä ym. pilvilajeja. Heikko kaakkoistuuli virisi aamun jälkeen ja päivälämpötila oli +2 ja +5 asteen välillä.




Vähäisiä untuvapilvilauttoja länsi-lounaisnäkymässä kuvattuna keskiviikkona 24.3.2010 Espoon Tapiolassa. Eteläreunaa viistänyt matalapaine kaikkosi itään yöllä ja sen mukana verhopilvisyys poistui ja aamusta lähtien vain paikallisia untuvapilvilauttoja liikkui itään; yöpakkanen ehti kiristyä monin paikoin jopa -10 asteen kylmemmälle puolelle sään seljettyä; etenkin sisämaassa kylmää. Matalapaineen jälkeen itätuuli vaihtui aamusta lähtien heikoksi pohjoistuuleksi ja iltapäivälämpötila kohosi pari-kolme astetta plussalle. Uusi korkeapaineen selänne tuli lännestä yöksi.




Okludoituneen rintaman lähestyttyä verhopilveksi paksuuntunut pilvikansi etelänäkymässä myöhäisiltapäivällä kuvattuna tiistaina 23.3.2010 Espoon Tapiolassa. Rintaman mukana ollut pieni matalapaine oli viistämässä etelärannikkoa sivuten itään ja siihen liittyneet lumisateet olivat lähellä Suomenlahdella. Päivälämpötila saavutti nytkin vain n. +1 tai +2 asteen lukemat. Pilvisyys pysyi vielä loppupäivän samoin tavoin runsaahkona, mutta sateita ei tullut. Etelän kautta itään kääntynyt tuuli oli heikkoa.




Okludoituneen rintamasysteemin etummaisia untuvapilvinauhoja etenemässä lounaasta käsin koillisnäkymässä kuvattuna keskipäivällä tiistaina 23.3.2010 Espoon Tapiolassa. Aamuksi korkeapaineen selänteen kohdalla tuulet olivat tyyntyneet ja yöpakkasta oli selkeässä säässä -10 asteen molemmin puolin. Pilvisyyden vaiheittainen lisääntyminen oli hidasta rintamasysteemin edetessä itään pienen matalapaineen kera Suomen eteläreunalle.




Myöhäisiltapäivän auringonpaistetta koillisnäkymässä pienten kumpupilvien kera kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa. Kevään tuloa mukaellen auringonsäteily sai jo aikaan luoteistuulessa viilettäviä iltapäivän termiikin aiheuttamia kumpupilviä. Korkeapaineen selänne alkoi tulla lännestä ja sen myötä tuuli oli heikkenemässä; nopeasti kylmenevää illan mittaan.




Täysin selkeää aamupäivän paistetta etelänäkymässä edellisillan-yön lumisadekuorrutteen vielä koristaessa maisemaa. Kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa. Pienen matalapaineen viistettyä etelärannikkoa sivuten itään yöllä oli kylmä ja kuiva luoteistuuli ajoittain navakan puuskaista aamulla - iltapäivällä. Reilun -5 asteen yöpakkaset heti lumisateen lakattua leudontuivat iltapäivällä vain asteen-parin plussakeliksi paisteesta huolimatta.

Talvikauden 2009 - 2010 jää- ja lumitilanteita; kevätsulaminen 1



Pe alkanut yhtämittainen lievä suojasää (Lämpötilat pilvisessä ja sumuisessa säässä 0 ja +5 asteen välillä) sulatti kevyenliikenteen väylien varjopaikkojen paksua tamppaantunutta jäätä tyypilliseen tapaansa näinkin, missä virtaavat vesipurot syövyttivät nopeimmin pintaa ja aiheuttivat hauskoja sulakanjoneita. Näitä kanjoneita muodostui myös lumihangen alle kaltevilla alueilla ja niillä kohdilla roudan sulaminen alkoi myös maan päältä käsin altasulamisen lisäksi.




Alla olevassa kuvassa nähtäviä metsäkuusien (Picea abies) havunneulasia lähempää kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Espoon Tapiolassa. Kuvasta havaitaan, että kaikki neulaset eivät olleet ehtineet vielä muuttua kokonaan ruskeiksi, vaan jotkin olivat edelleen vähän vihertäviä. Tämä on tyypillistä kuusille, joilla oksien neulasistosta ei helposti erota värien perusteella juuri varisemaan alkavia neulasia terveistä; varsinaista ruskasävyä ei siis juuri ole ja neulaset varisevat epäjärjestelmällisesti "sieltä täältä" yli 3 vuotta vanhoista vuosikasvaimista.




Taajamametsässä vanhan kuusikon (Picea abies) alle varistuneita havunneulasia ko. puista lumen sulamisen paljastettua niitä hangen sisältä kuvattuna sunnuntaina 28.3.2010 Espoon Tapiolassa. Kuusien tyypillinen vanhojen neulasten varistamisaika on talvi ja tämän runsaslumisen talven aikana lumihankien sekaan jäi paljon neulasia. Tavanomaista runsaampi neulassato johtui kovien pakkasten ja roudan paikallisen syvyyden (Puiden alla vähemmän lunta) heikennettyä puita sen verran voimakkaasti siellä täällä.




Järven rannassa "lommolle" painuneeseen järvijään kohtaan kertynyttä sulamisvettä kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Vanajaveden rannalla Hämeenlinnassa. Jäiden lommoisuus muodostui järven vedenpinnan laskettua talven pakkasissa paljon alle tavanomaisten tasojen. Lommojen lisäksi rantavyöhykkeillä tapahtui jäiden sortumista alaspäin ja railoutumista ko. tilanteen taitekohdissa. Tuossa kuvassa heijastui rannassa oleva ravintolalaiva Teemu.




Loskaiseksi sulanutta järvijään pintaa kuvattuna lauantaina 27.3.2010 Vanajaveden rannalla Hämeenlinnassa. Järvijäillä seisovan veden alueilla kevätsulaminen alkoi siten, että jäiden päällä ollut lumihanki alkoi tuottaa jäiden päälle sulamisvesikerroksen ja myöhemmin se alkoi valua jäiden läpi alla olevaan järviveteen jäiden haurastuttua edelleen. Yöpakkasten puute pe lähtien ei jäädyttänyt tätä järviloskaa uudestaan.




Maantiesillan alla sulaksi muuttunutta merenlahden osaa kuvattuna perjantaina Lehtisaaren länsipuoliselta sillalta pohjoiseen perjantaina 26.3.2010 Helsingin ja Espoon rajalla. Merijäätkin (Kuten joet) olivat sulaneet siltojen virtaavilla kohdilla voimakkaasti jo jonkin aikaa ja merijään tapauksessa helpoiten myös altapäin. Sulamisen eteneminen toi voimakkaasti esille talven aikana erilaisissa tuulissa dyyniytyneiden lumien ja jäätymisten yhteisvaikutusmuodot.




Sulamisvesitulvaa asfalttipintaisella kevyenliikenteen väylällä kuvattuna keskiviikkona 24.3.2010 Espoon Tapiolassa. Tummilla pinnoilla lumen säteilysulaminen kiihtyi voimakkaasti iltapäivien lämmettyä ko. päiväksi muutamaan plusasteeseen ja aurinkoisten säiden jatkuttua. Tästä alkoi kevyenliikenteen väylien tulvaisin vaihe kevätsulamisessa.

Talvikauden 2009 - 2010 jää- ja lumitilanteita - Osa 21


Lumihangella Su-ma iltana-yönä sataneen lumen edellispäivän nokarevaristumisen jälkiä etualalla yllä olevasta puusta ja ko. metsävaahteran (Acer platanoides) varjo taka-alalla. Auringon aseman keväinen kohoaminen oli jo sen verran selvää, että puustojen varjot alkoivat olla keskipäivän lähellä selkeinä lyhyehkövartisina hahmoina.



Ylispuustosta aikaisemmin aamupäivällä varisseiden luminokareiden osittaisen sulamisen muotoja lumihangella kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa. Auringonsäteily ja tuuli yhdessä varisuttivat puuston lumikuorrutteen helposti parissa tunnissa ja päivän mittaan aurinkoisilla lumen pinnoilla tapahtunut lievä säteilysulaminen sai aikaan näitä jänniä muotoja.



Kaltevalla lumihankipinnalla tuulen muotoilemaa vastasatanutta lunta kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa. Edellisiltana-yönä satanut uusi lähes 10 sentin lumipeite kuoriutui yön ja aamun tuulessa pakastumisen jälkeen paikoin kuvioittain kuvan tapaan. Kuvassa tuuli oli tullut vasemmalta eli luoteesta-pohjoisesta.



Vanhojen aurauslumikasojen päälle vastasatanutta lunta kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa. Auringon aseman keväinen kohoaminen taivaalla loi hienoa valovarjoestetiikkaa lumihangen epätasaisilla kohdilla monen tunnin ajan aurinkoisessa säässä. Tuore lumipinta oli lisäksi hauskasti tuulen laskostamaa.




Vastasataneen lumen sulamista kadun asfaltilla aamupäivällä kuvattuna maanantaina 22.3.2010 Espoon Tapiolassa. Auringonsäteilyllä oli tässä vaiheessa jo sen verran voimaa, että tummat asfalttipinnat sulivat jo pitkälti ennen keskipäivää edellisillan - yön lumisateiden jäljistä aurinkoisilla kohdilla huolimatta kylmästä säästä. Lunta satoi kuitenkin niin paljon, että aikaisemmin aamulla aurausta oli tarpeen tehdä; etualan roiskeet. Se saattoi olla tämän talven viimeinen aurauskerta.