Saturday, March 06, 2010

Suomen kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 1

Viime aikoina on ollut taas erittäin paljon aktiviteettia maailmalla ja Suomessa ja niinpä on ollut vaikea päättää, kuinka kertoisin ko. asioista ja laittaisin niitä tähän blogiini muistiin. Lopulta päädyin tässä vaiheessa tuomaan tilanteiden luonteita ronskisti esille otsikoilla "Suomen kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 1" ja "USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 7".

Tässä merkinnässä kokoan Suomen tilanteesta blogilinkkikokoelmaa. Näiden avulla tuon esille sen faktan, että Suomessakin on jo laajaa ja monipuolista heräämistä maailman tilanteen oikeaan luonteeseen ja sen ilmenemiseen myös Suomessa. Tämä blogisikermä ei ole täydellisen kattava, mutta se näyttää juuri sen, kuinka vastarinta on nousemassa täälläkin Illuminatin saastuttamaa yleistä konsensusta vastaan; näkyvin esimerkki siitä on tähän mennessä ollut varmaankin Marko Sihvosen mielenilmaus eduskuntatalomme edessä aiheena hallintomme korruption vastustus. Tämän NWO -pahuuden paljastaminen onkin nyt jo niin rajua, että kaikki valtavirtamediassa näkyvä Suomenkin hallinnon olemus esiintyy sitä vasten vain yhtenä ---> Totaalisesti väärällä puolella historiaa olevana paholaisen asianajajana! Katsokaamme siis nyt näiden monien blogien avulla tämän huijausjärjestelmän saatanallisuutta:

Otan etenkin aikaisemmin tässä blogissa esiintymättömistä blogeista lainauksia omien kommenttieni kera (Eri värisillä fonteilla), jotta NWO -pahuuden tähdentäminen onnistuu terävästi ja suorasti. Jokaisesta blogista laitan linkkejä joka tapauksessa eiliseen iltaan mennessä ilmeistyneisiin uusimpiin kirjoituksiin, jotka erinomaisesti kuvaavat ajankohdan luonnetta. Siis asiaan ja aluksi aikaisemmin paljon lainaamistani blogeista juttuja; mm. Marko Sihvosen tapausta käsitellään hyvin --->

Suomen Talousdemokraattinen Puolue -blogi: Rahakeskustelua asuntovaunussa eduskuntatalon edustalla, Jani Laasonen: Luottolaajennus vai törkeä petos?, Kulttuurivihkot 1/2010 :Talousdemokratian Aate Leviää, Rahan Korruptiosta Ratkaisuihin ja Peppar julkaisi artikkelin Zeitgeist-liikkeestä.

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: Suomessa on käynnissä suuri taistelu Suomen tulevaisuudesta.

"Tästä pohjavesien myymisestä tulee mieleen toinen valtiopetos, ja siitä kuinka televi-zion käänsi koko homman päälaelleen, elikä faxi-tapaus Jäätteenmäki. Jäätteenmäkihän paljasti Lipposen salaiset kaupat Usassa ja siitä nousi haloo. Mutta tapaus kääntyikin televi-zionissa niin, että Jäätteenmäki onkin tässä suurin rikollinen ja maanpetturi, eikä Lipponen joka oli kansallista omaisuutta kauppaamassa maailmalla. Itse en kannata keskustaa tai Jäättenmäkeä, mutta tässä tapauksessa nostan hattua Annelille, vaikka se maksoikin hänelle pääministerin paikan menetyksen.

Lipposen aikana kansainväliset suuryritykset ja -sijoittajat rynnivät Suomeen ostaen suurien suomalaisten yritysten osake-enemmistön ja nyt Vanhasen aikana nähdään seuraamukset, eli työpaikat siirretään halvan työvoiman maihin ja näin saadaan Suomeen "hyvä" työttömyystilanne. Sama pätee muuallakin Euroopassa." -Nimim. Sande (Kommentoija Against NWO:n blogissa)

---> Tyypillinen kuvio; Oligarkkieliitin pahuuden agendaa haastamaan pyrkivät mustamaalataan ja poistetaan kuvioista vähintään jonkun tekosyyn varjolla, kuten Anneli Jäätteenmäen tapaus osoittaa. Viime aikoina vastaavanlainen taktiikka tehtiin, kun Ilkka Kanerva savustettiin ulos ulkoministerin pallilta ja päästiin laittamaan diktatuurillisesti Aleksander Stubb ko. pallille. Stubb on jo monta kertaa osoittanut olevansa itse pahuuden agentti NWO -prosessissa. Tuossa viimeisessä kappaleessa kuvattu prosessi on suunnitelmallinen osa NWO -agendaan kuuluvaa kansallisvaltioiden tuhoamisprosessia, jossa kansalaisten suvereeniteetti ja vapaus alistetaan Illuminatin maailmanhallituksen alle.


Helvetin Puutarha: "Vasemmisto" ja "oikeisto" ovat tyhjänpäiväistä humpuukia ja Marko Sihvonen vastaan eurooppalainen stalinismi.

"Myös termien historialliset merkitykset heittävät häränpyllyä ajasta ja paikasta riippuen. Yleinen oletus toisen maailmansodan tilanteesta oli se, että Saksan natsit olivat "äärioikeistoa" ja Neuvosto-Venäjän kommunistit "äärivasemmistoa". Todellisuudessa näillä kahdella järjestelmällä ei kuitenkaan ollut mitään olennaista eroa. Molemmat kannattivat omaa versiotaan sosialismista; Saksalla kyse oli kansallissosialismista ja Neuvostoliitolla kommunistisesta sosialismista. Kumpikaan järjestelmä ei suosinut taloudellista tai poliittista liberalismia. Molemmat järjestelmät olivat totalitaarisia diktatuureja, jossa kaikki valta oli keskittynyt vahvalla hallintakoneistolle. Järjestelmät jaettiin oikeistoon ja vasemmistoon, koska ne olivat sodassa toisiaan vastaan ja pyrkivät demonisoimaan vastustajansa.

Alunperin vasemmisto/oikeisto-akseli on peräisin Ranskasta 1700-luvun loppupuolelta. Status quo'n säilyttämistä kannattaneet istuivat lainsäädäntöelimissä oikealla, siinä missä taas muutosta ajavat tahot istuivat vasemmalla. Tämän vuoksi nykymaailmassakin eletään monessa suhteessa oletuksessa, että oikeistoon liittyisi konservatiivisuus ja vasemmistoon taas muutoksellisuus. Asia ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä se, mikä on konservatiivista ja mikä ei, vaihtelee."

---> Hyvät huomiot oikeisto vs. vasemmisto -illuusiosta! Tiedämme jo hyvin, että Illuminatin sijoittaja- ja pankkiiripiruista suurimmat, kuten Rothschild- ja Rockefeller -perheet rahoittivat kumpaakin osapuolta ja mokoma asetelma oli siis itse asiassa tarkkaan suunniteltu teatteriesitys sekä Toista maailmansotaa että sen jälkeistä Kylmää sotaa varten. Silloinen bolshevikkien vallankumous (1910 -luvulla) oli yritystä tuhota Venäjä sisältäpäin ja siis myös ennalta suunniteltu NWO -huijaus maailmanpolitiikkaa varten. Sama pätee myös natsi-Saksaan, josta tarkoituksella muodostettiin Toisen maailmansodan toinen osapuoli. Nykyään samojen osapuolten historiallisen taakan avulla käytetään politiikan muodostamista valheellisesti ja saatanallisen petoksellisesti oikeisto vs. vasemmisto -huijauspelin jatkamiseksi.

Tuo konservatiivisuus ja muutoksellisuus -asetelma on ollut siksi vain kansalaisten huijaamiseksi luotu kontrollimekanismi, jonka alle oligarkkieliitin todelliset aikeet eli NWO -projekti on hautautunut. Etenkin juuri Euroopassa kansallisvaltioyksikkö on tällaisen huijauksen takia jo nyt tuhottu, koska valtiolliset elimet toimivat tuon poliittisen valhejärjestelmän alla kulisseissa suoraan Illuminatin hyväksi ja meidän kustannuksella; kaikki on selvää, kun ajattelee jo pelkästään sitäkin miten talousromahdus maksatetaan meillä!

Yhdysvalloissa sen perustuslaki on tällä hetkellä ainoa konkreettinen vastavoima Illuminatin suunnitelmille, mutta sitä ei ole noudatettu enää pitkään aikaan. Yhdysvallat on ollut nykyään sekä Illuminatin päätyökalu maailman politiikan ja talouden järjestämiseksi että sisältäpäin tuhottavana oleva Illuminatin maailmanhallitusta edeltävän esi-imperiumin eli Brittiläisen imperiumin uusalusmaa. LaRouche PAC -porukat olisivat ainoita tällä hetkellä, jotka kunnolla tiedostavat ko. vaaran maalleen ja ovat rajussa taistelussa Illuminatia vastaan.

"Ihmisten poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut ja turhanpäiväinen tapa. Se, mitä siitä todellisuudessa seuraa, on kansan jakaminen itseään vastaan. Kansalle luodaan tällä keinotekoisella jaottelulla omasta keskuudestaan vihollisia, joita syyttää yhteiskunnan erilaisista epäkohdista. Talouskriisin aikana tämä näkyi äärimmäisen selvästi "vasemmistolaisten" syyttäessä talouskriisistä oikeistolaista liberaalipolitiikkaa ja "oikeistolaisten" taas haukkuessa kriisin syyksi vasemmistolaista sääntelyä. Todellisia syyllisiä osoitetaan sormella hyvin harvoin, kun on mahdollista käyttää syntipukkia. Vasemmistolle oikeistossa on aina syntipukki ja oikeistolle puolestaan vasemmistossa."

---> Tuon jaon avulla kansalaisten syyttäminen on todellakin ollut tarkkaan harkittu osa NWO -agendaa! On surullista havaita, kuinka moni edelleen toimii tuon valheen piirissä ja on siksi totaalisesti Illuminatin vietävissä: Oikeisto vs. vasemmisto -jako ko. huijauksena on LOPETETTAVA! Eräs tapa on siinä se, että paljastetaan ko. järjestelmästä alkuperäinen pahuus (Illuminati kaikkine muotoineen) ja putsataan se moska kätyreineen sitten pois. On epäselvää vielä se, että kannattaako koko järjestelmä poistaa ja korvata uudella vai riittääkö vain vanhan järjestelmän putsaaminen? Toisin sanoen ottaakko esim. juuri Zeitgeist -liikkeen vai Lyndon LaRouchen näkökulma?... Vai tulisiko kysymykseen sovellus molemmista teeseistä?

"Todellinen poliittinen spektri ei jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon. Todellinen poliittinen spektri jakautuu niihin, jotka ovat ihmisten puolella, ja niihin, jotka eivät ole. Jos ihminen on korruptoitunut tai psykopaattinen, ei sillä ole mitään väliä, mitä väriä hän tunnustaa. Jalot ideologiat eivät paina mitään vaakakupissa, jossa on henkilökohtainen etu, raha ja oman valtansa kasvattaminen. Oikeiston ja vasemmiston välisen vastakkainasettelun ja keinotekoisen jaottelun ylläpitäminen vaikeuttaa keskustelua, kangistaa ajattelua ja piilottaa olennaisia kysymyksiä savuverhon taakse. Se on turhaa ja vahingollista."

---> Hyvin sanottu: Oligarkkieliitti eli Illuminati ei ole ihmisten puolella ja siksi nykyinen länsimainen poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on ihmiskunnan vastainen, koska sen sisään on rakennettu vääjäämätön itsetuho, jonka mahdollistamana Illuminati pyrkii pystyttämään kaiken kattavan maailmanhallituksensa monisyisenä henkisenä ja fyysisenä totalitarismina. Siksi nyt on käynnissä kaikkien aikojen taistelu Illuminatin pahuuteen perustuvan maailmankatsomuksen ja hyvyyteen perustuvan maailmankatsomuksen eli oikean ihmisyyden välillä.

Ainoastaan hylkäämällä tuo oikeisto vs. vasemmisto -asetelma on mahdollista nähdä tämän sodan oikea asetelma. Se, joka ei tätä tee, suistuu välittömästi väärälle puolelle historiaa. Meidän on nimittäin ymmärrettävä se, että oligarkkieliitti on jo joka tapauksessa suunnitellut asiat niin, että nykyinen järjestelmä menee vääjäämättä perikatoon ennemmin tai myöhemmin ja nyt on vakava kilpajuoksu menossa siitä, että saako Illuminati vai oikea ihmisyys pystytettyä tuhon keskelle uuden systeemin! Yhteiskunnallinen täysmullistus tulee joka tapauksessa; halusi sitä tiedostaa tai ei! Ne, jotka sen tiedostavat ottavat osaa ihmisyyden pelastamiseen ja kaikkien aikojen historiankirjoitukseen.

"Ei ole mitään syytä olettaa, että kehitys tulisi pysähtymään siihen pisteeseen, missä se on nyt. Valvonta-, hallinta- ja seurantajärjestelmien kehittely ja implementointi on ainoastaan kiihtynyt ja se kiihtyy yhä edelleen. Koko Euroopan unioni, ei vain Suomi, on kulkemassa kohti köyhää, kurjaa ja hallittua dystopiaa. Tässä ei ole mitään omituista, sillä järjestelmät ja ihmiset niiden takana ovat läpi historian halunneet valtaa muiden ihmisten yli. Nykyhetki olisi historiallinen kuriositeetti, jos niin ei olisi tälläkin hetkellä."

---> Tämä saa tietenkin tilanteen tuntumaan toivottomalta ja tulee mieleen luovuttamisen tunne: NIIN EI PIDÄ KÄYDÄ!! Vaikka kansalaisten päänmenoksi on ollut jo tuhansiakin vuosia käynnissä pahuuden operaatioita, niin sen ei pidä olla tekosyy asenteelle, jossa levitellään käsiä tyyliin; "Ainahan nyt on ollut maailmassa vikaa, se kuuluu asiaan ja ei sille voi mitään. Turha sitä on ajatella. Paras vain keskittyä olemaan ns. kunnon kansalainen ja jättää moiset pohdinnat väliin.". Sellainen asenne on kuitenkin osallistumista ihmiskunnan ja koko planeetan vastaisiin saatanaorgioihin!

"Kansanedustajilla, ministereillä tai virkamiehillä ei ole todellisuudessa lainkaan valtaa. Heidän ainoa valtansa on kirjoittaa paperille tai tietokoneelle asioita ja puhua. Heidän puheensa ja kirjoituksensa vaikuttavat todellisuuteen ainoastaan sen takia, että ihmiset eivät ole vaivautuneet sanomaan vastaan. Kun ihmiset sanovat heille vastaan, heidän hallitsijan viittansa putoaa pois ja heistä tulee tasan samanlaisia tyyppejä kuin kaikista muistakin."

---> Tuo kansanedustajien, ministereiden ja virkamiehien näennäinen vallanpuute voidaan ilmaista myös näin: Kun todellinen ja suurin valta on Illuminatin käsissä ja kaikki muut valtioiden hallinnoissa ovat vain alisteisia sille, niin ilmenee seuraavaa. On kahta laatua Illuminati-vallan kätyrinä olemista: tietoista ja tiedostamatonta. Tietoinen tarkoittaa Illuminatin maailmankuvan, suunnitelmien ja toimenpiteiden jakamista yksi yhteen. Tiedostamaton tarkoittaa olemista Illuminatin luoman julkisivun katselijana vailla havaintoa sen takana olevasta NWO -pelistä ja sen takia olemista Illuminatin johdatuksessa huomaamatta. Kumpaakin laatua varmasti on Suomenkin hallinnossa ja lopputulos on joka tapauksessa huono.

Tapaus WinCapita - Suomen suurin viranomaisrikos?: Jotta puhuisimme samasta asiasta ja Miksi media vaikenee vivusta?

"Kirja Rahan korruptio avaa rahan käsitteen perusteellisella, mutta samalla myös hyvin kansantajuisella tavalla. Kirja on ollut saatavilla vasta reilun kuukauden, mutta on lyhyessä ajassa kerännyt jo yli tuhat lukijaa ja saanut osakseen valtavasti positiivista palautetta.

Yhä useammat ihmiset ympäri maailman ovat yht'aikaa heräämässä rahajärjestelmän ylläpitämästä illuusiosta. Suurten muutosten merkkejä on ilmassa.

Suosittelen kaikkia vähintään selailemaan teoksen läpi. Voin vakuuttaa, että rahan todellisen luonteen oivaltaminen tulee väistämättä muuttamaan tapaasi mieltää maailmaa.

Kirja on vapaassa levityksessä ja uusin versio siitä on ladattavissa täältä: Rahan korruptio.

Kirjasta on julkaistu myös blogiversio, jossa kirjaa julkaistaan yhden alaotsikon päivävauhdilla. Blogiversion etuna on jokaisen tekstin loppuun liitetty osio, johon on linkitetty aihetta käsittelevää lisäaineistoa, kuten uutisartikkeleita, -videoita ja dokumenttielokuvia. Oheinen linkki vie kirjan blogiversion johdantoon: Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun."

---> Tämä kirja onkin erinomainen johdatus tähän NWO -agendan ekonomiaosaan tiedon keräämistä varten! Alempana on poimintoja lisää tästä kirjasta.

"Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisiä houkutteli WinCapitassa velkavivulla suoritettu voitollinen valuuttakauppa. Kuinka paljon velkavivusta on kirjoitettu mediassa WinCapitan yhteydessä?

Ei yhtä ainoaa riviä."

---> WinCapita on pieni pintaraapaisun kaltainen esimerkki Suomen mittakaavassa siitä, kuinka Illuminatin luoma monetaristinen talousjärjestelmä on toiminut yhtäältä ko. eliitin vallan ja kontrollin kasvattajana ja toisaalta koko järjestelmän moraalisena, henkisenä ja fyysisenä tuhoajana sen jälkeen, kun ko. eliitti on koonnut voimansa huippuunsa sen avulla. Eli juuri niin kuin NWO -agendaa varten on ollut tarkoitus: Moraalinen, henkinen ja fyysinen potentiaali on pyritty romahduttamaan, jotta kansalaiset olisivat ns. vastaanottavaisempia maailmanhallituksen tieteellisen diktatuurin ja uusfeodaalisen henkisfyysisen utopian päällevyöryttämiselle. Siksi valtavirtamedia on jättänyt tuon koko tapauksen selvittämisen niin epäselväksi; ei ole haluttu kansan oppivan liikaa palapelin luonteesta.

"Tavallinen kansalainen ei voinut välttyä tuntemasta vahingonilosta kumpuavaa mielihyvää lööppejä lukiessaan. Nämä asunto- ja kulutuslainoihin itsensä vuosikymmeniksi sitoneet ihmiset saivat kerrankin kokea ylemmyydentuntoa verratessaan itseään WinCapitassa rahansa hävinneisiin hölmöläisiin. "Minua he eivät sentään onnistuneet huijaamaan", saattoi velkaorja pohtia omahyväinen ilme kasvoillaan, uuteen työpäivään valmistautuessaan. "Enää kaksikymmentäviisi vuotta töitä, niin saan asuntolainan korkoineen kuitatuksi", hän laskeskeli myydessään vapauttaan työnantajalleen, ruokkien omalla työpanoksellaan ikuiseen kiihtyvään velkaantumiseen ja loputtomaan talouskasvuun perustuvaa talouden ponzihuijausta, jonka ylläpitäjänä sen laillinen pankkijärjestelmä perusti liiketoimintansa virtuaalirahan synnyttämiseen tyhjästä.

Onko tässä asetelmassa havaittavissa jotain ironiaa?

Timo Harakka sellaista havaitsi. WinCapitaa käsittelevässä kolumnissaan Talouselämä-lehdessä 25.1.2010 hän kirjoitti:

"Järkevä ihminen syyttää wincapitalaista siitä, että tämä uskoi rikastuvansa noin vain, vaivattomasti. Järkevä ihminen tietää, että vaurauteen ei ole oikotietä; se vaatii kärsivällisyyttä ja kovaa työtä. Kumpikohan elää harhamaailmassa? ... Yhtäkkiä on pyyhkäisty pois vuosisatainen kovan työn ja tyytymisen moraali. Vain idiootti luottaa enää oikeudenmukaisuuteen. Ansiosta ei palkita, ja kääntäen: palkinnon saa ansioton. Menestyminen on lopulta lottoa. ... kaikki talous on virtuaalitaloutta. Olemuksellisesti Suomen kansantalouden ja Wincapitan välillä ei ole eroa." "

---> Niin, kansalaisten tietämättömyys toki pelaa Illuminatin pussiin, mutta mitä pitäisi sanoa noista Timo Harakan kaltaisista semipaljastuksista? Loppujen lopuksi aika merkityksetöntä on sanoa tuollaisia latteuksia tyyliin "kaikki talous on virtuaalitaloutta" ja "Olemuksellisesti Suomen kansantalouden ja Wincapitan välillä ei ole eroa". Moiset heitot eivät vielä paljasta mitään kulissien takaisista salapeleistä eli NWO -projektia, koska yleisölle jää mieleen niistä ainoastaan se, että alkuperäinen pahantekijä olisi Suomen kansantalous (Eli maamme johto). Vasta ymmärtämällä Suomenkin hallinnon olevan osa suurta globaalia ja saatanallista Illuminatin maailmanhallitussuunnitelmaa voidaan katsoa havainnoijan olevan oikeilla jäljillä.

Talousdemokratia nyt!: Meikäläinen puhuu rahasta ja Tue Marko Sihvosen nälkälakkoa!

"Nämä "shokkihoito" -tekniikat, joita on käytetty niin usein menneinä vuosikymmeninä maailman köyhissä maissa, on nyt selvästikin suunnattu maailman rikkaita maita vastaan. Goldman Sachs aiheuttaa laajaa tuhoa Kreikassa keinottelullaan parasta aikaa ja on jo yleisesti tiedossa, että koko nykyinen globaali finanssikriisi on tarkoituksella aiheutettu, jotta voidaan näin perustella entistä vahvempaa Maailmanpankkia, IMF:ää ja muita vastaavia globaaleja instituutioita. Tämä on nähty jo niin moneen kertaan: jos haluaa jonkun asian (esim. maailman finanssijärjestelmän) mieleisekseen, paras tapa on ensin rikkoa se ja sitten olla valmiina kokoamaan se uudestaan mieleisekseen. Order out of chaos, näinhän se Rockefellerinkin viisaus menee näissä asioissa:

"This present window of opportunity, during which a truly peaceful and interdependent world order might be built, will not be open for too long - We are on the verge of a global transformation. All we need is the right major crisis and the nations will accept the New World Order."

Kriiseissä on Milton Friedmanin mukaan tärkeää se, millaisia ideoita sattuu sillä hetkellä olemassa lojumassa ympärillä. Tärkeää on myös se, kenen idea pääsee kuuluviin ja kenen ei. Onhan meilläkin idea, mutta arvaa vaan harkitsevatko maailman johtajat Bilderberg-kokouksissaan rahanvallan palauttamista ihmisten käsiin. Ei, koska niillä ihmisillä ei ole koskaan kuin yksi idea: Enemmän meille ja vähemmän kaikille muille."

---> Hyvä kiteytys tilanteesta! "Enemmän meille ja vähemmän kaikille muille" kuvaa Illuminatin asennetta ja maailmankuvaa yhdellä tavalla kirkkaasti monista. Ei muuta sanottavaa tästä.

Kaninkolo - Kommentteja taloudesta:

"30.9.2008 Islannissa oli kierrossa (excel taulukko ja sieltä M3 Broad money) 1 425 993 Islannin kruunua. Olettaisin, että luku on ilmoitettu miljoonissa eli: 1 425 993 000 000 ISK.Anteeksi mitä!Ensinnäkin: kuinka voi olla mahdollista, että kolmensadantuhannen ihmisen maassa on kierrossa 1.4 biljoonaa (islannin) kruunua? Tämä jos mikä on ollut eeppinen epäonnistuminen keskuspankilta.Toiseksi: Jos velka on todellakin vain ~90 Miljardia, niin sen kuin dumppaisivat laivan täyteen seteleitä ja laittaisivat kurssiksi Hollannin kautta Englantiin. 1,4 biljoonassa tuolainen summa ei tunnu missään."

"Greece says 5-yr bond 3 times oversubscribed

Greece raised badly needed cash with a new bond issue Thursday, passing a key test of its ability to avoid a disastrous debt default and dig out of a financial crisis that has shaken the European Union. The five-year bond was three times oversubscribed, with euro15 billion ($20.5 billion) in offers received, a Finance Ministry statement said. The government took euro5 billion ($6.8 billion), offering a 6.3 percent yield....Huono suomennos:

Kreikka keräsi kipeästi tarvitsemansa rahat myymällä (valtion)velkakirjojaan Torstaina, samalla ylittäen tärkeän koetin kiven välttääkseen tuhoisan velkakriisin joka olisi ravistellut koko euvostoliittoa. viidenvuoden velkakirja merkittiin kolme kertaa yli, ja 15 miljardia euroa (20 miljardia dollaria) saatiin tarjouksina, sanoi valtiovarainministeriön edustaja. Hallitus vastaanotti 5 miljardin euron (6.8 miljardin dollarin tarjouksen 6.3 prosentin korolla....

Syvällä rintaäänellä: "samalla ylittäen tärkeän koetin kiven välttääkseen tuhoisan velkakriisin joka olisi ravistellut koko euvostoliittoa."Hahhahaaaa! Eikääh!"

---> Tämä blogi on erikoisen humoristisella sävyllä kirjoitettu ja mielestäni se on aivan toimiva ratkaisu näitä NWO -agendan saastuttamia taloustilanteita esille tuotaessa. Esim. tuo Kreikan tilanne Euroopan tähän mennessä pahimmin Illuminatin käsissä tuhoutuneena valtiona on tuotu tuossa hyvin pikantisti esille. Hyvä sanaleikki on myös tuo "euvostoliitto". Erittäin kuvaava oivallus!

"Hieno velkakierre. Täytyy nostaa hattua. Mitähän he myyvät ensi vuonna? Pari saarta? Nyt herää mielenkiintoinen kysymys: kuka osti nuo velkakirjat? Useassa paikassa epäillään, että ostajana oli
ameriikan ihmemaan keskuspankki (FED)"

---> Totta kai Yhdysvallat on Illuminatin nykyisenä päätyökaluna eniten häsläämässä taloustilanteita myös Euroopassa! Henkilökohtaisena Illuminatin taloussaatanana toimii näissäkin kuvioissa tietenkin edelleen mm. George Soros.

"Parenteau: Leading PIIGS to Slaughter, Part 2
...both the public sector and the domestic private sector cannot deleverage at the same time unless Spain produces a nearly unimaginable trade surplus...

Huono suomennos:

..Julkinen sektori ja yksityinen sektori eivät voi alentaa velkaantuneisuuttaan yhtäaikaa, ellei Espanja tuota lähes käsittämätöntä kauppataseen ylijäämää...

Vaihda kohtaan Espanja, mikä tahansa maa euvostoliitosta ja ymmärrät kuinka älyttömässä tilanteessa olemme. Kaikki raha on velkaa. Korot maksetaan omasta tai toisen lainaamasta rahasta. Ainoa tapa ylläpitää tällaista velkapyramidiponzia on viedä tavaraa, ja viedä sitä niin maanhevletisti.(On olemassa toinenkin tapa, mutta se vaatisi sitä että kaikki korot, jotka pankeille maksetaan, kierrätetään 100% yhteiskuntaan sosiaalietuuksina tai muina tukiaisina.)Mutta mihin viet? Ja mitä? Kaikki painivat täsmälleen saman ongelman kanssa: liikaa velkaa. Eikä tässä vielä kaikki! Ei ole mitenkään mahdollista maksaa tyhjästä luotua eksponentiaalisesti kasvavaa velkaa maapallomme rajallisilla resursseilla. Mahdotonta!"

---> Oho, EU on perikadon oma. Onko se tarkoituksellista vai ei?! Mietitäänpä: ...Joo, järjestelmä halutaan laittaa alas, jotta NWO -prosessin kautta luotava uusi järjestelmä saadaan sen tilalle. Huisiii!!

Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun: 33. Eläinkoe, 32. Adam Smith ja näkymätön käsi, 31. Pelin henki, 30. Ikuisen vastakkainasettelun ja epäluulon maailma, 29. Talouden Ylijumala ja rahan uskonto, 28. Velkaan perustuvan talousjärjestelmän ponzihuijaus, 27. Vipu valuuttakauppaan, 26. Katsaus suomalaisten pankkien tarjoamaan osakevipuun, 24. Pankkitilipakko, 23. Luottolaajennus vai törkeä petos? ja 22. Kuinka tavalliset liikepankit luovat rahaa tyhjästä.

---> En kommentoi noita kirjoituksia tässä, mutta tuon kirjasta tällä kertaa nuo osat maistiaisina esille. Tämä jo yllä mainittu kirja on hyvä ottaa myöhemmin omaan käsittelyynsä ja varmaankin saan vielä pitkään sen kirjoituksista materiaalia omiin pohdintoihini. Tämä kirja on tähän mennessä kuitenkin yksi parhaita suomenkielellä tehtyjä esityksiä nykyjärjestelmän luonteesta, vaikka sillä onkin yhteydet kiisteltyyn Zeitgeist -liikkeeseen.

Maallikkoapurin blogi: YK, Lucis Trust, New Age ja maailmanuskonto, Vietnamin sota ja Kennedyn murha - katolinen yhteys, Castro ja Chavez - Vatikaanin valeoppositio, Jesuiitta pelastaa maailman ilmastonmuutokselta, EU:n presidentiksi jesuiitta-koulutettu harras katolilainen ja Rooman imperiumin ja katolisen kirkon hierarkia.

"YK on eliitin luomus, jossa Vatikaanilla ja Maltan ritarikunnalla on pysyvä tarkkailijajäsenyys, ja sen ytimessä vaikuttaa okkultistinen ja luciferilainen henki yhden maailmanuskonnon ja maailmanhallituksen luomiseksi."

---> Tämä blogi sisältää erittäin paljon hyvin analyyttisesti ja tarkasti tutkittua tietoa NWO:n olemuksesta ja henkilöistä siinä. Niinpä tuo ensimmäinen lainaukseni ko. blogista on aivan looginen ja tosi jo omankin tähän mennessä kertyneen ymmärrykseni valossa katseltuna.

"Tunnettu okkultisti Alice Bailey perusti miehensä Fosterin kanssa vuonna 1920 organisaation nimeltä Lucifer Publishing, jonka tarkoituksena oli julkaista esoteerista kirjallisuutta, jonka filosofia pohjautui varsinkin Teosofisen Seuran perustajan, H. P. Blavatskyn perintöön."

"Benjamin Cremeä voisi kaiketi sanoa Blavatskyn ja Baileyn opetuksien ruumiillistumaksi nykyaikana. Hänen perustamansa järjestö Share International on kytköksissä YK:hon, ja sen lehteen ovat kirjoittaneet mm. Boutros Boutros-Ghali, Kofi Annan, Mary Robinson, Gro Harlem Brundtland, Dalai-lama ja prinssi Charles."

---> Blogissa käydään yllä esiteltyyn tapaan läpi henkilöitä, ryhmiä ja organisaatioita, jotka pajastavat yhteyksiensä, verkostojensa ja agendojensa yhtenevyyksien kautta NWO -suunnitelman palapeliosia varsin hyvin.

"New Age on silmänkääntötemppu, jolla myös ohjataan juuri näitä tiedostavia tai "heränneitä" ja maailmanmenosta huolestuneita ihmisiä eliitin haluamaan suuntaan, eli kohti uutta maailmanjärjestystä, jota se tarjoaa itse luomiensa ongelmien ratkaisuksi."

---> Tämä New Age -teema osana NWO -agendaa on tullut itselleni vasta viime aikoina kunnolla esille mm. blogini ahkeran kommentoijan Markun ansiosta. Tuo kiteytys vaikuttaa tämän hetken arvioni ja ymmärrykseni mukaan varsin loogiselta. On selvää, että Illuminati on pyrkinyt turvaamaan agendansa luomalla mahdollisimman paljon osasuunnitelmia myös spirituaaliseen maailmaan ja siksi on ymmärrettävää sen valossa kaikenlaisten lahkojen ja ideologioiden esillevyöry viimeisen 100 vuoden aikana. Suurelta osin ne ovat olleet ja ovat edelleenkin totuttamis-, huijaamis- ja kouluttamisansoja meidän kansalaisten kuuliaisiksi NWO -kansalaisiksi muokkaamisessa.

"Jesuittapappi Pierre Teilhard de Chardin oli niin suuressa roolissa modernin New Age-liikkeen luomisessa, että häntä on jopa sanottu sen isäksi. Hän levitti panteistista ja mystistä suhtautumista jumaluuteen ollen näin Loyolan hyvä oppilas ja kehitti idean noosfääristä, joka tarkoittaa kollektiivista, jatkuvassa evoluutiossa olevaa tietoisuutta, jonka osa kaikkien ihmisten tietoisuus on."

---> Tätä lainausta voidaan käyttää havainnollistamaan sitä, että kaikkea ei pidä niellä itsestään selvyytenä eli tässä pieni huomautus maallikkoapurille. Nimittäin tuo noosfääri on ensimmäisenä tullut tunnetuksi venäläisen tiedemiehen Vladimir Vernadskyn kautta ja nähtävästi tämä de Chardin on vain kaapannut ko. termin omaan katalaan käyttöönsä. Tässä on lainaus tuosta Vernadskyä käsittelevästä wikipedia-artikkelista: "Vernadsky first popularized the concept of the noosphere and deepened the idea of the biosphere to the meaning largely recognized by today's scientific community. The word biosphere was invented by Austrian geologist Eduard Suess, whom Vernadsky had met in 1911.

In Vernadsky's theory of how the Earth develops, the noosphere is the third stage in a succession of phases of development of the earth, after the geosphere (inanimate matter) and the biosphere (biological life). Just as the emergence of life fundamentally transformed the geosphere, the emergence of human cognition fundamentally transformed the biosphere. In this theory, the principles of both life and cognition are the essential features of the earth's evolution, and must have been implicit in the earth all along.".

Lyndon LaRouche on tullut tunnetuksi myös tuon noosfääri-termin käytöstä ja hän nimenomaan tähdentää tuota Vernadskyn osaa ja ideaa siinä. Mielestäni kaikki ei välttämättä ole liitettävissä pahaksi New Age -huuhaaksi, vaikka ko. asiassa olisi kyse henkisistä ja metafyysisistä asioista. Tämä noosfääri-käsite on aivan hyvin ymmärrettävissä myös niin, että se on tärkeä osa ihmiskulttuurin toimivuutta NWO -agendan ulkopuolella. Olen tätä käynyt tässä blogissa aikaisemminkin läpi (Valitkaa vain tagi "noosfääri" blogistani ja tutustukaa), jossa olen tähdentänyt myös sitä, että tätä länsimaisten ihmisten henkisen tilan nykyrappiota voidaan kuvata myös ns. noosfäärin sairautena.

Se, että Illuminati käyttää henkisiä ja metafyysisiäkin asioita hyväkseen meitä rivikansalaisia kyykyttäessään ei tee vielä itsestään selvästi esim. noosfääri -termin olemuksesta kokonaan pahaa. Toki voidaan epäillä, että onko esim. Lyndon LaRouchella kokonaan puhtaat jauhot pussissa ko. metafysiikassaan. Itse olen kuitenkin sen verran henkinen ihminen jo varsin harjaantuneesti, että tulen jatkossakin käyttämään mm. noosfääri -termiä kuvaamaan maailmanparannusteesejä omasta ymmärryksestäni käsin.

"Ehkä äänekkäin skeptikko viime aikoina on ollut lordi Monckton, joka on Maltan ritari. Eli niin kuin aina Vatikaani-johtoinen eliitti pelaa kummallakin puolella, hegeliläistä dialektiikkaa.

http://truthmovement.com/?p=981"

---> Mielenkiintoista!?... On toki ymmärrettävää, että oligarkkieliitti pyrkii myös tällaiseen hegeliläiseenkin dialektiikkaan, jotta kansalaisten sekaannus tosiasioista olisi mahdollisimman täydellistä. Lordi Moncktonin ilmastonmuutosskeptisyys toimisi siis niin, että sitä voidaan pitää joka tapauksessa sekä vääränä että oikeana mistä tahansa näkökulmasta katsottuna ja soppa on valmis; ei pääsisi missään vaiheessa muodostumaan yhtenäistä käsitystä tarkasteltavasta ongelmasta (Lähes mikä tahansa muukin asia soveltuu tähän ilmastonmuutosdilemman lisäksi) ja näin se tilanne palvelee eliittiä, joka pääsee sen varjolla edelleen työstämään NWO -agendaansa.

"Ja vielä mielenkiintoinen lainaus liittyen "JFK"-elokuvaan, jonka ohjasi Oliver Stone, joka on ilmeinen jesuiittojen sätkynukke, onhan hän läpeensä jesuiitta-koulutetun Fidel Castron vankka tukija ja tehnyt yhteistyötä poliittisesti painavissa elokuvissa jesuiittojen ystävien, Martin ja Charlien Sheenin kanssa (Wall Street ja Vietnam-elokuva Platoon). Heidän oikea sukunimensä on Estevez ja taiteilijanimi tulee vaikutusvaltaiselta katoliselta piispalta Fulton Sheeniltä."

---> Tämä huomio on myös jännä; nimittäin muistammehan viime syksyltä sen, kuinka Alex Jones värväsi suureen ääneen juurikin Charlie Sheenin apurikseen paljastamaan 9/11 -totuutta. Tuossa ym. valossa tulee näemmä yhä enemmän selväksi se, että Alex Jones olisi petollinen anti-NWO -aktivisti. Eli siis oikeasti oligarkkieliitin ohjaama valeaktivisti.

"Fidel Castro ja Hugo Chavez eivät todellakaan ole vastavoimia Vatikaanin johtamalle maailman valtaklikille, jos joku niin vielä ajattelee, vaan paaville uskollista kontrolloitua oppositiota ja pelinappuloita sosialistit vs. kapitalistit -dialektiikassa. Castro on läpeensä jesuiitta-koulutettu ja entinen jesuiittapappi Alberto Rivera väitti hänen olevan jopa itse jesuiitta. Joka tapauksessa Castro opiskeli nuoruudessaan kolmessa eri jesuiittakoulussa ja hänellä oli neuvonantajana jesuiittapappi Armando Llorente."

---> Tämäkin on minulle uusi piirre; Tässä mielessä onkin erittäin mielenkiintoista pohtia uudelleen Hugo Chavezin taannoista toitotusta USA:n osallisuudesta Haitin maanjäristykseen käyttämällä HAARP -teknologiaa. Onko siis tässä ollut kyse siitä Illuminatin juonimasta tahallisen tarkoituksellisesta USA:n mustamaalaamsesta, jotta yhtäältä maailma näkisi ko. julkisivupinnan maailman huonosta tilanteesta; paha on peräisin USA:sta eikä sen takana häärivästä Illuminatista, jota ei nähdä?... Ja toisaalta olisiko niin, että Chavez on ollut sopiva semimittakaavan hulluna pidetty johtaja, jonka suusta lauottuna tuo väite toimii sekä pelotteena että hämmentäjänä; osa uskoo ja osa ei, mistä syntyy tarpeellista eliittiä hyödyntävää vastakkainasettelua ja kaaosta?...

Iskuryhmä -blogi: Sikainfluenssa propaganda jatkuu jatkuu vaan ja Mihin se vesi menee?

"Rapakon takana mainostetaan näin näyttävästi H1N1-rokotteen puolesta. Itselleni on pistänyt silmään mm. Suomi24.fi sivustolla oleva THL:n possupiikki-kampanja. Samaan aikaan meillä testataan myös uutta lintuinfluenssarokotetta (H5N1), sillä sekin pandemia on kuulemma vielä mahdollinen, eli valitettavasti joudumme katselemaan tätä pelottelua vielä suhteellisen kauan."

"Lue vielä: Sikainfluenssa – yksi Amerikan historian suurimmista salailuista"

---> Niin, ei ole tosiaankaan syytä unohtaa tätäkään pahuuden sekasikiötä! Olen edelleen itsekin sitä miltä, että H1N1 -hysteriaa tehtiin ja tehdään yhä vähintään jonkinasteisella petoksella. Sen muka piti olla niin tarttuva ja vaarallinen tauti, mutta mitä sitten on tapahtunut?!!! Itse en ole koskaan ottanut mitään influenssarokotuksia ja aina olen ollut hyvin terve. Nytkin minulla on varmasti ollut jo satoja tilanteita, joista moisen viruksen olisin jo saanut, mutta yli vuoteen minulla ei ole ollut kuin viime syksynä hyvin mieto parin päivän kurkkukipuiluvaihe.

Sen sijaan olen huomioinut sellaista, että jotkut sikapiikin ottaneet ovat maininneet olevansa vähän väliä flunssassa piikin ottamisen jälkeen. On siis ollut epäilynä se, että onko piikki ollut eugeniikkapahuutta sisältävä eli jollainlailla terveydelle vaarallinen? Tähän on myös vastattava edelleen kyllä! Etenkin, kun on lukenut tuon viimeisen linkin sisällön Infosota -sivostolla. Silti monet ovat edelleenkin menneet halpaan ja ottaneet piikin, valitettavasti. Suomi on yhä valitettavan paljon sokeiden ja huonolla tavalla auktoriteettiuskoisten lampaiden maa!

"Tämän blogin lukijaporukka onkin jo toivon mukaan tietoinen hallituksen aikeista myydä maamme pohjavedet monikansallisille yhtiöille, jonka seurauksena maksamme kohta vedestä paljon korkeampaa hintaa puhumattakaan muista luonnonvaroista, joihin menetämme myös oikeudet."

---> Tässä ei ole mitään ihmeellistä; valtion johtomme antaa saatanalliselle Illuminatille omaisuutemme ja suvereeniteettimme kuin transsissa. Se osallistuu noosfäärisairaudessaan ja suunnitelmallisessa pahuudessaan saatanaorgioihin!

"Marko Sihvonen aloitti nälkälakkonsa eduskuntatalon edessä 1.2., ja viranomaisten laittomasta toiminnasta johtuen hän on nyt ilmeisesti joutunut sen lopettamaan. Viranomaiset valehtelevat medialle tästä asiasta minkä kerkeävät, ja toimivat törkeästi sananvapautta ja Suomen lakia vastaan yrittäessään totella viime kädessä tämän maailman eliittiä."

---> Eikä tässäkään ole mitään ihmeellistä; poliisista on tullut orgaaninen osa NWO -agendan poliisivaltiotyranniaa myös Suomessa. Viranomaisinstanssit eivät enää palvele pientä ihmistä, vaan eliittiä joko suoraan tai välillisesti. Marko Sihvonen on kyllä kunnioitettavan rohkea ja hyvä ihminen!

"Olisikin toivottavaa, että tästä koko vyyhdistä levitettäisiin sanaa, jotta niinkin tärkeä asia kuin pohjavesien myyminen saisi edes hieman medianäkyvyyttä, vaikka tällaisen asian pitäisi olla jokaisen sanomalehden kannessa.

Lisää tietoa: NWO-blogi, Aamulehden blogi, KissanKulmasta.

Viralliset linkit pohjavesien yksityistämisestä: Oikeusministeriö sekä eduskunnan valtiopäivä-asiakirjat.

Käy kirjoittamassa adressi pohjavesiemme puolesta!".

---> Hyväksi lopuksi tuossa on hyvät linkit!

5 comments:

maallikkoapuri said...

"Nimittäin tuo noosfääri on ensimmäisenä tullut tunnetuksi venäläisen tiedemiehen Vladimir Vernadskyn kautta ja nähtävästi tämä de Chardin on vain kaapannut ko. termin omaan katalaan käyttöönsä."

Näinhän se on, eli siinä kohtaa olin väärässä. Itse tuosta noosfääristä on paha sanoa juuta tai jaata, mutta missään nimessä en tyrmää kaikkia New Age-lokeroon liitettyjä teorioita ja filosofioita, otetaan ne rusinat pullasta niin kuin sanotaan. Kaikkea voi käyttää sekä hyvään että pahaan. Tulee mieleen se, että usein sanotaan, että raha on kaiken pahan, mutta eikös Raamattukin opeta (Markku osaa varmasti sanoa tästä enemmän), että se on rahanhimo, joka on kaiken pahan alku ja juuri. Tärkeä ero!

Jos Alex Jones kiinnostaa, niin tuossa on pari linkkiä:

http://www.spirituallysmart.com/Jones-CIA.htm

http://z10.invisionfree.com/The_Unhived_Mind_II/index.php?showtopic=193

Itse en edes muista, koska viimeksi olisin käynyt Jones sivuilla, kun ei ne tarjoa enää oikein mitään, kun on päässyt syvemmälle NWO:n tutkimisessa. Suosittelen kaikille ennemmin sinun blogiasi, jossa on pyrkimystä päästä asian ytimeen eli todellista totuudenetsintää.

Mika said...

Kiitokset blogini suosittelemisesta, maallikkoapuri; olet hyväksi avuksi! :)

Joo, eipä tässä NWO:n tutkimisessa voi välttyä tekemästä välillä virhearvioita. Niin hurjan laajaa ja monipolvista aineistoa on liikkeellä kaikissa mahdollisissa paikoissa, piiloissa ja muodoissa.

Minäkin olen varmasti tehnyt joitakin virhearvioita etenkin alussa, mutta siitähän toisaalta näkee, että kehitystä ymmärryksessä tapahtuu. Pyrin todellakin koko ajan asian ytimeen todellisen totuudenetsinnän avulla. Silti esim. 5 vuoden kuluttua saatan edelleen päivitellä, että olinpa vielä vähän perillä asioista vuonna 2010... Tosin täytyy hämmästellä sitä ihan itsekin, että on tässä vajaassa 2 vuodessa tullut opittuakin jo hyvin paljon maailman tilasta.

Kiitokset myös noista Alex Jones -linkeistä. Olen koonnut sitä USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 7 -kirjoitustani ja ajattelin itse asiassa laittaa jotain Alex Jonesin Infowars -sivustolta sen linkkeihin... Pitäähän sitä välillä seurata epäilyttävienkin tyyppien puuhia. Tosin olen minäkin nykyään huomannut, että Alex Jones on aika valju tietonsa sisällössä, vaikka tuo sitä esille erittäin kärkevästi ja teatraalisesti.

No, onhan minullakin teatraalisia tehokeinoja käytössäni, mutta toivon mukaan olen osannut laittaa niitä sopivan strategisiin paikkoihin vain korostamaan ennestäänkin rautaista informaatiota ;)

Anonymous said...

Tämä kertoo minun mielestä hyvin, kuinka tehokas raamatun ja erityisesti kristityille Uuden testamentin sanoma on.
http://www.youtube.com/watch?v=FHMZKGj4Vo0

Korkea moraali, jonka voi UT:sta oppia on myrkkyä NWO:n suunnittelijoille eli pahuuden palvelijoille.

Ef.4.
14. ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

Kunnon kristitty uskoo vain Jumalan sanaan eli raamattuun. Katolinen kirkko pyrkii muuttamaan raamatun sanomaa ensinnäkin omalla katolilaisuudella ja ekumenialla, joka pyrkii muuttamaan myös raamatun tekstejä myös Suomessa, kun niistä tehdään "uusia käännöksiä".

http://koti.phnet.fi/petripaavola/ekumenia.html

http://koti.phnet.fi/petripaavola/uusikaannos92

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamattu3338_1992.html

Jokainen voi lukea UT:n ja löytää sen korkean moraalin. Suosittelen kuitenkin vain 33/38 vuosien käännöstä tai vanhempaa Bibliaa tämän ansiokkaan työn perusteella, jonka Petri Paavola on tehnyt.

Tässä taas huomaamme miksi Katolinen kirkko on tärkeä NWO:lle. Pystytään tuhoamaan sekä ulkoa, että sisältä sitä joukkoa, joka vastustaa NWO:ta ihan tietämättäänkin. Oikea kristitty ei lähde siihen peliin mukaan, jota NWO edustaa! Vaikka hän ei olisi tutkinut NWO:ta niin pitkään kun esim. täällä kirjoittavat ovat. Siksi on tärkeää yhdistää pahuus NWO:hon ja sitä kautta yhdistää pahuus Saatanaan ja sitä kautta tarjota vastalääkkeeksi korkeaa moraalia ja sen korkean moraalin opin löytää raamatusta!

Raamatussa puhutaan monesta kohtaa rahasta ja sen himosta. Tässä yksi kohta.

1Tim.6
7. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
8. mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
9. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
10. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.

Todella moni New Age-oppi on poimittu raamatusta ja väännetty solmuun. Se on äärimmäisen hassua, että samaan aikaan, kun nämä New Age-kaverit kieltävät raamatun yliluonnollisen niin he kuitenkin uskovat väänneltyyn asiaan New age-liikkeessä?!!? Kun tutkii näitä New Age-liikkeen juttuja ja raamattua vieri vieren niin sieltähän ne löytyvät alkuperäisessä muodossa aivan eri yhteydessä raamatusta!

Esimerkkejä New Age -oppia seuraavista blogeista Suomessa:

http://zale81.blogspot.com/
http://yhdenlaki.wordpress.com/

Noihin moni lankeaa ja kieltää sen jälkeen raamatun, koska se tuntuu vanhalta kirjalta. Vaikka tarkalla lukemisella, moni asia löytyy itseasissa raamatusta. Alkuperäisessä muodossaan tietenkin palvellen oikean luojan tarkoitusta.

Kyllähän minäkin NWO-tutkimisen alussa lankesin tuohon New age-oppiin. Nyt tiedän mistä se kaikki on tarkoituksella johdettu solmuun.

Tässä taas ateistille ajateltavaa:
Dr.Gerald Schroeder Genesis & The Big Bang Theory (1 of 5)
http://www.youtube.com/watch?v=sicqKbFhcq8

Ja muistakaa, se oli katolinen kirkko, joka yritti pysyä väitteessä että maapallo on litteä. Ei raamatussa sanota, että maapallo on litteä.

http://home.netcom.com/~horse/new.html

Tärkeitä pointteja raamatusta, joilla voimme tunnistaa antikristuksen, vaikka katolinen kirkko yrittää muuttaa tätäkin ajatusta:

http://koti.phnet.fi/petripaavola/tempaus13.html

maallikkoapuri said...

Tiesitkö Markku, että Big Bang-teorian kehitti belgialainen jesuiitta Georges Lemaitre? Kaikkialle ne ehtiikin... Tuossa kuva Lemaitresta Einsteinin kanssa:

http://www.astronomynotes.com/science-religion/NormLevan/lemaitre-einstein.jpg

Tämä kristillisen sivuston artikkeli Einsteinista antaa muuten hänestä hieman erilaisen kuvan, kuin mihin olemme tottuneet, ja on siinä muutenkin aika mielenkiintoisia väitteitä. =)

http://reformation.org/einstein-unmasked.html

Anonymous said...

Kiitoksia vain Maallikkoapuri linkistä. Tosiaan ei tässä maailmassa aina tiedä mikä on totta ja mikä valhetta. Kaikki tuntuu olevan ihan solmussa.

Tässä tästä Katolisen kirkon ja alienien -yhteydestä:

Vatican: It's OK for Catholics to Believe in Aliens:

http://www.foxnews.com/story/0,2933,355400,00.html

http://www.msnbc.msn.com/id/24598508/

http://www.youtube.com/watch?v=8gB7QhHcYIE

Tämä kertoo paljon asiasta:
The Rev. Jose Gabriel Funes, the Jesuit director of the Vatican Observatory, said that the vastness of the universe means it is possible there could be other forms of life outside Earth, even intelligent ones.

Tässä myös vähän vastinetta, että onko se nyt niin OK sitten:

Is it OK to Believe in Aliens?, Parts 1 of 8
http://www.youtube.com/watch?v=yOAD05DGG2c

Alienit, ufot -- miksi ne ovat alituisesti esillä?
http://www.sunpoint.net/~patato/cef1500.html

Ja tässä ytimekästä tietoa kristinuskosta, jotta voi ymmärtää mikä on se sanoma, jota yritetään vääristää.

Raamatun sanoma lyhyesti:
http://www.onkosetotta.net/artikkeli/19

Sielunvihollinen
http://www.onkosetotta.net/artikkeli/20

Tulevaisuus?
http://www.onkosetotta.net/artikkeli/27

Nämä ovat tietenkin tulkintoja raamatusta. Pääpiirteet ovat kyllä oikein, mutta tarkkaa tietoa ei voi olla Jumalan suunnitelmasta, koska silloinhan kukaan ei menisi lankaan. Tässä onkin tarkoitus tehdä lopullinen erottelu hyvän ja pahan välillä. Hyvät voittaa, joten pelkoa pahan vallasta ei tarvitse pelätä, se tulee olemaan vain väliaikaista.