Saturday, April 24, 2010

Nopeaa vaihtelua tavanomaista kylmemmästä tavanomaiseksi lämpenevässä epävakaisuudessa lyhyine poutahetkineen ja runsaine sateineen (Päivitys!)



Sääennusteissa alkaa lähestymään aika, jossa kiinnostaa ensi viikon lopussa olevan Vapun sää. Viime aikoinahan on vallinnut tavanomaista kylmempi säätyyppi matalapaineen liikuttua keskiviikosta lähtien pohjoiseen itäpainoitteisesti Suomen yllä, jolloin pohjoisesta on päässyt kylmää ilmaa koko Suomeen ja jopa osaan Länsi- ja Keski-Eurooppaa. Tämän myötä jopa Pohjois-Ranskassa ja Saksassa saakka parina yönä oli selvää hallanvaaraa pitkälle ehtineessä kasvukaudessa ja täällä Etelä-Suomessa kuurottaiset sateet ovat tulleet to lähtien osittain räntänä ja jopa lumena päivälämpötilojen jäätyä +5 asteen vaiheille. Hetkellisiä ja paikallisia hyvin nimellisiä lumikuorrutteita lukuun ottamatta vakavaa takatalven tuntua ei ole kuitenkaan ollut, kun yöpakkasetkin ovat jääneet hyvin miedoiksi tuulten ja runsaan pilvisyyden ansiosta. Myös raekuuroja on ollut sateiden seassa, mikä onkin kuvannut kylmyydestä huolimatta sitä, että olemme jo pitkällä keväässä ja niin rakeita suosivat konvektiot ovat auringonsäteilyn tehon kasvettua jo varsin kehittyneitä iltapäivisin.

Tuo kuva on otettu Espoon Tapiolassa viime torstaina 22.4.2010, jolloin kylmä säävaihe oli alkanut ja vallinneessa sadessäässä oli jo räntääkin vähän seassa. Sen verran silkkaa vettäkin oli silti mukana, että tyypilliset pisarointijäljet syntyivät tuon nurmikon notkon vesilätäkköön. Sateiset säät ovatkin edelleen hidastaneet nurmikoiden kuivumista, vaikka routa onkin jo varjoisimpia kohtia lukuun ottamatta kokonaan sulanut.

Jatkossa sää tosiaan lämpenee jonkin verran, niinkuin tulin jo viimeksi uumoilleeksi. Tilanne on sitä varten jo kehittynyt paljon lämpimämpään suuntaan Länsi- ja Keski-Euroopassa, missä muodostunut korkeapaine on tuonut länsipuoleltaan mukanaan jopa hellerajoja hätyytteleviä päivälämpötiloja Pohjois-Ranskaan saakka. Suomen koillispuolella oleva matalapaine väistyy pois ja tuo korkeapaine tulee sunnuntaiksi Suomen eteläpuolelle ja näin tuosta lämpimästä ilmamassasta tulee lounaistuulten mukana maistiainen Etelä-Suomeen saakka sunnuntaista lähtien. Su on poutainen ja osittain aurinkoinen päivä, jolloin yöllä on vielä hallaa ja heikkoa pakkasta. Päivälämpötila kohonnee kuitenkin jo sisämaassa paikoin yli +10 asteen. Maanantaina lämpeneminen jatkuu, mutta Norjanmerellä muodostunut uusi matalapaine ja tuon korkeapaineen väistyminen ja heikkeneminen idemmäksi tuottaa kylmän rintaman saapumisen tiistaiksi lännestä. Maanantaina yölämpötila on kuitenkin jo nollan tienoilla - vähän plussalla hallan ollessa vähentynyttä ja päivälämpötiloissa on mahdollisuuksia ensimmäistä kertaa +15 asteen rajapyykille ainakin sisämaassa.

Tiistaina tapahtuu siis rintamasysteemin ylitys lännestä itään ja tähän näyttää kuuluvan tuon Norjanmereltä Jäämerelle liikkuvan matalapaineen lisäksi pienempi matalapaineen osakeskus Suomen lounaispuolelta käsin, joka voi runsastuttaa ja pitkittää vesisateita Etelä-Suomessa tiistain aikana ja jopa keskiviikon puolelle yöllä. Ma-ti yölämpötila on jo muutamia asteita plussalla, mutta tässä vaiheessa päivälämpötilat ovat vähän laskussa runsaan pilvisyyden takia; yli +10 asteen lukemat ovat silti yhä mahdollisia.

Keskiviikkona päivällä tuon rintamasysteemin ylitys on jo kokonaan tapahtunut ja luoteesta on päässyt siinä vaiheessa vähän viileämpää ilmaa; päivälämpötila voi jäädä plusasteisen yön jälkeen korkeintaan reiluun +10 asteeseen suht aurinkoisessa säässäkin. Ensimmäinen lämpimän aallon yritys on näin kuivunut kasaan ja siitä ei näytä riittävän kunnolla maistiaista edes Suomen etelä- ja kaakkoispuoliseen Itä-Eurooppaankaan ja Venäjälle, missä sään viilentyminen on itse asiassa ensi viikon alussa vähän jumittamassa kasvukauden etenemistä. Länsi-Euroopassa on kuitenkin jo tässä vaiheessa muhinut uusi entistäkin lämpimämpi kesäinen ilmamassa (Selvemmin hellelukemia Pohjois-Ranskan tasolla) uuden korkeapaineen kera ja Islannin tienoilla on kehittynyt samalla voimakas matalapaine. Tästä alkaa kehittymään Vapun säätäkin sävyttävä tapahtumasarja, jota on kuitenkin vielä vaikea tarkkaan arvioida.

Aluksi ke-to yöksi lännestä näyttää tulevan korkeapaineen selänne, jossa voi olla taas hallaa ja heikkoa yöpakkastakin ainakin sisämaassa. Korkeapaine vetäytyy samalla Länsi-Euroopasta itään ja tuosta Islannin matalapaineesta venyy osakeskus kohti Suomea. Siten torstaina päivällä lännestä saapuukin jo voimakkaiden lounaistuulien kera runsas vesisadealue, mutta lämpimämmän ilmamassan kera, joka on lievä maistiainen tuosta hyvin kesäisestä ilmamassasta, ja jonka painopiste on siirtymässä tässä vaiheessa lännestä kohti Itä-Eurooppaa. Sateessa päivälämpötila voi silti jäädä +10 asteen vaiheille.

Vappuaattona perjantaina näyttäisi sitten tapahtuvan tuon Islannin tienoon matalapaineen etummaisen osakeskuksen ylitys Etelä-Suomesta itään ja osakeskusten jono ulottuisi tässä vaiheessa Britteinsaarille. Pe vallitsee tässä tilanteessa vielä mahdollisesti maistiaislämpöinen lounais-länsituuli matalapaineen reitin eteläpuolella ja kuurosateisen epävakaisuuden säilyessä, jolloin päivälämpötila voi kohota selvästi yli +10 asteen, jos aurinkoisuutta olisi riittävästi. Eteläpuolella itään liikkuvasta hyvin lämpimästä kesäilmamassasta ei tässä vaiheessa kuitenkaan näyttäisi ulottuvan kunnolla lämpöä...

Vappuyöksi ja -päiväksi (La) lännestä näyttäisi sitten tulevan uusi matalapaineen osakeskus ehkä runsainekin sateineen ja kesää kuitenkin enteillen ukkonenkin voi olla siinä mahdollista. Lämpimän Vappuyön jälkeen (Minimilämpötila saattaa jäädä jopa +5 asteen yläpuolelle...) päivälämpötila ei ehkä enää nouse edes +10 asteen yläpuolelle, jos on edelleen riittävän sateista. Tuo koko laaja matalapaine on tässä vaiheessa tuonut taas Länsi-Eurooppaankin viileää ilmaa ja tuo toinen lämpöaalto on siirtynyt Mustanmeren pohjoispuolelle ja Lounais-Venäjälle, missä Suomen eteläpuolelta sinne siirtynyt korkeapaine näyttää alkavan pitämään ko. lämpöä yllä pidempäänkin.

Vapun jälkeen tuo viimeisin matalapaineen osakeskus näyttäisi poistuvan sunnuntaiksi nopeasti Pohjois-Venäjälle ja Suomen etelä-lounaispuolelle näyttäisi asettuvan toinen matalapainerykelmä vaikuttamaan kuurottaisine ja ehkä rankkoinekin sateineen yhä Etelä-Suomeen asti, jolloin yölämpötila pysyisi yhä muutaman asteen plussalla, mutta päivälämpötila jäänee korkeintaan +10 asteen vaiheille lämpimien ilmamassojen jäädessä entistä selvemmin Suomen kaakkoispuolelle. Siitä eteenpäin jatko on suuri kysymysmerkki, josta tarkemmin myöhemmin...

Lumet ja jäät ovat sulaneet jo niin täydellisesti Etelä-Suomen alueelta, että tämä on viimeinen huomioni niistä ennen ensi talvea. Lunta on enää vain joissakin isoimmissa talven aurauskasajäänteissä ja synkimpien metsien varjoisimmilla kohdilla. Lisäksi vain joissakin seisovan veden sisämaajärvissä ja Suomenlahden sisälahdissa on paikoin haurasta ja sohjoista jäätä jäljellä, jotka ovat nekin sulamassa pois ensi viikon lämpimissä ja ajoittain vesisateisissa säissä ja vesistöjen pintavesien yleinen lämpeneminen alkaa; ensi viikolla jo ensimmäiset +5 asteen ylitykset sisämaajärvissä. Jokien sulamistulvatkin ovat jo laskeneet lähes normaalivirtaamiksi, mutta tulevalla viikolla saattaa olla niin runsaita vesisateita, että virtaamat saattavat uudestaan noustakin jonkin verran.

Kasvukauden eteneminen on ollut lähes pysähdyksissä tämän viikon viileydessä, mutta etenkin aurinkoisilla paikoilla on silti havaittu hidasta kasvua esim. sipulikasveja seuraamalla. Ensi viikolla vähän voimistuva lämpimyys saa taas kasvukauden kunnollisempaan vauhtiin ja se on selvemmin alkamassa niillä Etelä-Suomen alueilla, joilla se jäi vielä määritelmänkin puitteissa hieman vajaaksi tämän kuun alkupuolen lämpöaallosta huolimatta. Vappuun / ensi viikon loppuun mennessä tämä lämpimyys tietää mm. sitä, että leppien (Alnus sp.) kukinta heikkenee, raidan (Salix caprea) ja haavan (Populus tremula) kukinta tulee monin paikoin huippuunsa, tuomen (Prunus padus) ja kuusamien (Lonicera sp.) silmut avautuvat, koivujen (Betula sp.) kukinnan alku (Ei vielä hiirenkorvia) tulee lähes hollilleen ja nurmikot vihertyvät huomattavasti lisää. Kasvu on kuitenkin viivästymässä normaalista aikataulusta, kun kunnon lämpö näyttäisi edelleen puuttuvan. Maanviljelyssä peltotöiden alku on käsillä roudan sulettua, mutta tulevat ajankohtaan nähden jopa yllättävänkin runsaat vesisateet voivat olla viivästyttävä tekijä peltojen pysyessä monin paikoin liian märkinä.

Päivitys sunnuntaina 25.5.2010 klo. 21:00: Uusimmat tiedot kertovat seuraavaa tarkennukseksi ym. ennusteeseen. Ensinnäkin tuo tiistaina tapahtuva rintamasysteemin ylitys itään tuo aikaisempaa arviota vähemmän vesisateita. Sitten tuo seuraava sadealue torstaille tuleekin jo ke-to yön aikana, jolloin ko. yö on plusasteinen vesisadeyö. Torstaina päivällä sade jatkunee yhä pitkään ja se voi olla rankkaakin (Mahdollisesti heikkoa ukkosta) ja siten päivälämpötila voi jäädä vähän alle +10 asteen. To-pe yöksi sadealue vetäytynee viimein itään pienen heikkenevän matalapaineen osakeskuksen kera ja yölämpötila pysyy edelleen plusasteissa ja vain eniten selkenevillä alueilla voi olla hallanvaaraa. Vappuaattona ja Vappupäivänä tilanne näyttää etenevän niin, että länteen edelleen jäänyt laaja matalapaineen alue lähestyy Suomea lounais-koillissuuntaisesti pitkulaisena ja tulee Suomen ylle su mennessä; seurauksena lounaistuulinen ja ajoittain kuurosateinen (Iltapäivisin kuuroissa voi olla heikkoa polaari-ilmamassan ukkosta) sää jatkuu matalapaineen lämpimällä sivulla. Yölämpötilat ovat näin ollen vähän +5 asteen molemmin puolin ja päivälämpötilat ovat vähän +10 asteen yläpuolella siten, että Vappupäivä on aattoa vähän lämpimämpi. Su eteen päin ennusteet ovat edelleen vaihtelevasti epäselviä, mutta varsin lähelle Suomen etelä-kaakkoispuolelle olisi pesiytymässä hyvinkin kesäistä ilmamassaa Vapun aikana, jonka mahdollista ulottumista Etelä-Suomeen su jälkeen täytyy tarkkailla myöhemmin...

No comments: