Sunday, April 04, 2010

Viikon 13 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 3



Japanintattaren (Fallopia japonica) talven yli erinomaisesti säilyneitä varsia kukintorankoineen (!!) huipputalventörröttäjinä kuvattuna tiistaina 30.3.2010 Helsingin Meilahden arboretumissa. Yksi parhaimmista talventörröttäjäperennoista, kun kasvusto on lisäksi erittäin korkea; paljonkin yli 2 m. Varret leikataan lumien sulettua ennen uutta kasvua; uusi kasvu rynnistää sopivan lämmön tultua erittäin nopeasti, joten viivyttellä ei toisaalta kannata. Tämä kuva aloittaa viikon 13 tunnelmakuvat.




Talven yli jääneitä runsaita hedelmäterttuja puistolehmuksessa (Tilia X vulgaris) lähes vastavalossa kuvattuna torstaina 1.4.2010 Espoon Tapiolassa. Tällä tutulla puulla on välillä tapana paikoin jättää näitä hedelmiään talven estetiikaksi; ne varisevat viimeistään kasvun alkaessa huhti-toukokuussa ennen uusia lehtiä. Tämä talvihedelmäilmiö näyttää olevan havaintoni mukaan yleisintä etelärannikolla.




Pajuristeymän (Salix pentandra X fragilis) maaliskuun aikana ilmestyneitä hedekukintojen kissavaiheisia esiaiheita kuvattuna tiistaina 30.3.2010 Helsingin Meilahden arboretumissa. Oman havaintoni mukaan tämä puu on olemuksensa mukaan pikemminkin risteymä pentandra X caprea; ensin mainituilla kantaisillä ei nimittäin ole kissavaihetta kukinnassaan, joten sitä ei voi tulla tyhjästä. Hieno puu joka tapauksessa: Erittäin näyttävä keltainen kukintavaihe raidan (S. caprea) tapaan ja aikaan sekä tumman kiiltävä lehdistö marraskuulle saakka.
.



Euroopanpähkinäpensaan (Corylus avellana) talven pakkasissa mahdollisesti kuolleita hedenorkkoja kuvattuna tiistaina 30.3.2010 Helsingin Meilahden arboretumissa. Joillakin kasvupaikoilla tällä tutulla pensaalla on se hankaluus, että nuo norkot saattavat paleltua yli -20 asteen pakkasissa etenkin, jos talven mittaan on ollut norkkoja vähänkin herättävää poikkeuksellista leutoutta kovien pakkasten seuratessa sitä; viimeksi talvi 2005-2006 oli juuri sellainen ja pilasi paikoin kokonaan tämä lajin kevätkukinnan.
.



Kukkimaan alkanutta tervaleppää (Alnus glutinosa) Vanajaveden rannalla kuvattuna perjantaina 2.4.2010 Hämeenlinnassa. Tämä tuttu järvien, jokien ja meren rantojen iso puu oli ilmentämässä etuaikaan kehittyvää kasvukauden alkua. Noiden hedenorkkojen tämä kukinnan alkuvaihe on punertava, kun norkot eivät ole vielä pidenneet lopullisen notkeaan kokoonsa. Paikalliset kasvupaikkaerot ovat huomattavia kukinnan etenemisessä.




Talven yli säilyneitä marjoja mädäntyneinä kesäorjanlaakerissa (Ilex verticillata) kuvattuna tiistaina 30.3.2010 Helsingin Meilahden arboretumissa. Tämä keskikokoinen pensas on tunnettu erikoisen näyttävästä punaisesta marjasadostaan, joka säilyy värikkäänä jopa alkutalveen. Lehteenpuhkeaminen tapahtuu erittäin myöhään touko-kesäkuussa - kesäkuun alussa vaaleanvihreänä. Valkoinen kukinta on kesä-heinäkuussa.



Kukintoterttujaan hyvin kuivina talventörröttäjinä säilyttänyttä syyshortensiaa (Hydrangea paniculata "Grandiflora") kuvattuna perjantaina 2.4.2010 Espoon Tapiolassa. Tuulensuojapaikoilla (Tässä mm. tuo rakennus ja ylispuustoa) tämä pensaslaji säilyttää ko. talviestetiikkaansa jopa näin myöhään; tässä vaiheessa ja viimeistään huhtikuussa voidaankin sitten suorittaa oksien typistys.



Paksun lumipakkopaidan alta vähitellen vapautuvaa japaninmarjakuusikasvustoa (Taxus cuspidata) kuvattuna perjantaina 2.4.2010 Espoon Tapiolassa. Talven tuulensuojapaikkojen vaikeat lumitaakkaongelmat alkoivat viimein hellittää havupensaiden kohdalla, mutta oksat olivat edelleen jopa vapauduttuaankin taipuneissa asennoissa korjaantuen hitaasti.


.
Ojakanavan sulamisvesitulvassa vähän kasvun alkuun päässeitä korpikaislan (Scirpus sylvaticus) lehtiruusukkeita kuvattuna torstaina 1.4.2010 Espoon Tapiolassa. Tämä näyttävä vesikasvilaji sai hyvää kasvunlähdön varmistusta veden virrattua ko. kohdalla jopa koko talven aikana ajoittain sulana pakkasista huolimatta virtaavuutensa takia ja toisaalta paksuna suojanneen lumihangen ansiosta.

No comments: