Friday, May 07, 2010

Hyvän ja pahan rajaa selventävää taustamateriaalia Lyndon LaRouchen huomista webcast-seminaaria varten!

Huomenna on erittäin tärkeä Lyndon LaRouchen webcast -seminaari, jota varten tein tähän taustatietopaketin nimenomaan ja etenkin tästä pahenevasta ns. Kreikkakriisistä ja sitä myötä EU -kriisistä! Se tulee olemaan yksi keskeinen sisältö tuossa webcastissä. Heti alkuun meidän on toki muistettava, että kyseessä ei ole mikään Kreikan kriisi sinänsä ja EU:n päättäjien taholta sitä varten ei olla tekemässä mitään apulainapakettia kreikkalaisille. Kyseessä on koko Brittiläisen Imperiumin nykyjatkeena olleen monetaristisen järjestelmän tuho ja kreikkalaisten sijaan ko. tuhon kohteena olevaa oligarkkieliittipääomaa ollaan pelastamassa ja pönkittämässä lisää. Ei siis Kreikkaa, vaan Kreikan velkojia eli oligarkkieliittiä ja pyörittämäänsä kasinopelipahuudenluolaa pankkeineen ja korporaatioineen, jotka ovat sen vallalle vain pelinappuloita.

Meidän on juuri tuon yllä olevan perusteella muistettava sekin, että tämä "Kreikkakriisi" ei ole mikään erillinen tapahtuma, vaan se on täysin saman ongelman jatkumoa kuin mistä oli kyse syksyllä 2008 Yhdysvaltain investointipankkien romahduksessa. Silloinkin vaadittiin oligarkkien pelastamista tehdyllä TARP -paketilla, joka oli alku ennen näkemättömille bailout -paketeille. Mitä ne ovat olleet?: Tilanteen pahentamista edelleen ottamalla lainaa eli velkaa vanhan velan muka maksamiseen ja siten väistämättömän typerää ongelman siirtämistä vailla sen oikeaa ratkaisua!

Miksi niin on tehty? Jotta ko. oligarkkieliitin (Eli Illuminatin eli Brittiläisen imperiumin) rahaimperiumi pysyisi muka pystyssä ja sitä varten päättäjämme ovat valehdelleet kerta toisensa jälkeen syksystä 2008 saakka, että meidän täytyy siksi elvyttää ja lainata rahaa, ottaa lisää velkaa. Kellekään päättäjälle ei ole tullut mieleen ottaa ollenkaan esille tilanteen oikeaan ratkaisuun perustuvaa tekoa: Perustetaan standardi, jossa ko. systeemissä olevat pilaantuneet velkapaperit ja -sitoumukset tutkitaan ja perusteettomat rikolliset sellaiset poistetaan kokonaan kirjoista haittaamasta taloutta; niitä on järjettömän paljon.

Johdannaisilla aikaansaatu sotku on niin valtava kaiken velkaa velan päälle -systeemin lisäksi, että ko. velkapyramidiponzi-ongelma ei koskaan ole ratkaistavissa sillä, että ko. pilaantuneen sotkun sekaan laitetaan lisää velkaperusteista rahaa muka ratkaisemaan ongelma; muka autetaan valtioita ko. rahalla, joka vain siirtää ongelman paikkaa aiheuttamalla systeemiin samalla yhä pahemman kokonaisongelman, joka on tiensä päässä räjähtämässä sitä pikemmin, mitä enemmän näin toimitaan. Ko. rahasta menee lisäksi iso osa vain oligarkkieliitin taskuun (Kun ko. velkojat eli mm. pankit, joita näin "autetaan" ovat ko. eliitin omistamia ja pyörittämiä) ja moinen on lopulta AINA vain reaalitaloudesta pois ja se haittaa kansoja äärimmäisellä tavalla. Tämä on ollut tilanne koko ajan vuodesta 2008 lähtien ja on ollut todella pöyristyttävää katseltavaa, kuinka sen on annettu jatkua edelleen. Se on pahuutta!

Tuo oikea ratkaisu on nimeltään Glass-Steagall- standardi, jota Lyndon LaRouche vaatii erittäin päättäväisesti ja se tulee olemaan yksi keskeinen sisältö hänen webcast -esityksessään. Hyviä uutisia Yhdysvalloissa on tässä mielessä juuri se, että Lyndonin rohkaisemana ja opettamana joukko päättäjiä yrittää saada ko. Glass-Steagall -standardin laiksi, jossa se vietäisiin ensin senaattiin. Obaman hallinto on jo ehtinyt tyrmätä tuon Glass-Steagall -aikeen ja paljastanut näin täydellisesti olevansa ko. oligarkkieliitin käsinukkena; se vaalii ko. eliitin etuja torjumalla tuon oikean ratkaisun.

Mikä on tämä oligarkkieliitin etu? Se on seuraava tässä taloustilanteessa: He tietävät, että heidän taloussysteeminsä on korjaamattomasti tuhoutunut ja kaatumassa pois. Se on tarkoituksella aikaansaatu tilanne. Se toimii oikeutuksena uuden systeemin paikalleenlaittamiselle. He (Oligarkkieliitti) haluavat laittaa paikalleen oman systeeminsä tuhotun tilalle tällä menetelmällä. Heidän suunnitelmansa etenee toistaiseksi hienosti, missä vanhan systeemin tuhonta on etenemässä keskeisimmin nyt mm. euron tuhossa. He pelkäävät muiden kuin heidän vaihtoehtojen tulevan tilalle. Siksi he haluavat kaaosta ja tuhoa maailmaan, jotta ne muut vaihtoehdot eivät toteutuisi heitä haitaten; siksi kaikki terrorismilla pelottelu, false-flag -iskut jne. aina jopa Kolmannen maailmansodan sytyttämispyrkimyksiin saakka!

Siksi he osaltaan myös aiheuttavat kansallisvaltioiden tuhoa juuri vanhan taloussysteeminsä tuhonnan avulla, joka on siis heidän tuttu problem - reaction - solution -kaava saada aikaan heidän ym. etuaan palveleva muutos. Muutos, joka on heidän itse alkuun laittamansa jo kauan ennen sen ilmaantumista yleisön tietoisuuteen valtavirtamediassa; lähtee jo Toisen maailmansodan päättymisen ajoista. Kyse onkin tällä hetkellä siitä, että pystyykö hyvyys ottamaan voiton tästä pahuuden suunnitelmasta?! Näemme sen, että hyvyyden suunnitelmassa on turvattava kansat ja kansallisvaltiot sekä kaadettava ko. parasiittinen rahaimperiumi haittaamasta elämää!

Havaitsemme globaalilla tasolla lähinnä vain Lyndon LaRouchen teesien olevan tukemassa juuri näitä hyvyyden periaatteita tuhoutuvan vanhan systeemin korvaajaksi. Oligarkkieliitti sen sijaan haluaa ko. korvaajaksi juuri päinvastaista: Kansallisvaltioiden tuhon ja väestön vähentämisen sen kyytipoikana vaatimalla mm. tuota "vyökiristyspolitiikkaa", jota Kreikaltakin nyt vaaditaan (Valheellisesti ym. syistä johtuen, kun se OIKEA ratkaisu on sen sijaan tehtävä!) ja joka tulee pakosti leviämään oligarkkien haluamalla tiellä hamaan loppuun saakka Suomenkin ollessa silloin tuhon kohteena! Sellaisen tuloksena on Lyndonin termein juuri se "Uusi Pimeä Aika"!

Meidän onkin siis nyt oltava tarkkana, sillä systeemi on todellakin tulossa alas ja sen sijalle PITÄÄ SAADA OIKEA KORVAAJA! Hyviä merkkejä on olemassa oligarkkien kaatamiseen (Glass-Steagall), mutta on vielä määrittämättä tarkkaan se Lyndoninkin teeseistä huolimatta, että minkälaisen sen uuden globaalin ja kansallisvaltiotasoisenkin talousjärjestelmän (ja poliittisenkin sen mukana) tulisi olla hyvyyden palvelussa?! Pahuuden palvelun tiedämme jo varsin hyvin ja se paljastuu hyvin esim. juuri tuon Glass-Steagall -standardin vastustamisena; ketkä, miten ja miksi. Se on selvää. Seuratkaamme vain Suomessakin, kuinka kaikki Glass-Steagall -tyyppiseen ratkaisuun viittaava tyrmätään ja sen sijaan eliitin nukkepäättäjät (Kuten Jyrki Katainen) tulevat puhumaan tässä romahduksessa vain pahuuden palvelussa olevista ratkaisuista, jotka tähtäävät tuon oligarkkieliitin haluaman suunnitelman toteuttamiseen! Juuri niinkuin yllä kuvasin! Sellaista on vastustettava ja on otettava oikea ratkaisu kehiin!

Sitten, kun Glass-Steagall ja siihen liittyvä pakollinen vararikkoproseduuri (Eli heitetään oligarkkieliitin paskarahat menemään ja turvataan oikeutettu raha kansan hyvinvoinnin näkökulmasta) on pystytetty, niin voidaan alkaa pohtimaan kunnolla siitä, kuinka ja millä tavalla uusi hyvyyteen perustuva talousjärjestelmä saadaan aikaan globaalisti. Lyndon LaRouchella on tässäkin pisimmälle viedyt visiot, mutta muitakin on olemassa, joita ovat mm. talousdemokratia ja Zeitgeist -liikkeen ideat. Etenkin jälkimmäisin näistä on kohdannut myös kritiikkiä ja varmasti onkin totta, että kehitettävää ja parannettavaa on nykyisen tuhoon tuomitun järjestelmän korvaavissa visioissa. Voisiko esim. sitten ajatella kunkin hyvien puolien yhdistämistä?... Työsarkaa varmasti on hurjasti, mutta ensimmäisenä listalla on kuitenkin tämä tilanne, jossa meidän täytyy torjua pahuuden suunnitelman toteutuminen tässä romahdustilanteessa ja siinä parhaiten on auttamassa heti alkuunsa Glass-Steagall -ohjelman pystytys. Siinä ainakaan ei ole mitään epäselvää: Oligarkkien suunnitelma on juuri sillä tavalla kaadettava viimeistään NYT!


Seuraavaksi linkkisisällöt vaihtoehtomediasta --->

LaRouche PAC: Viikkoraportit Lyndon LaRouche kanssa; Lyndon LaRouche on the Weekly Update 04.28.10 ja Lyndon LaRouche on the Weekly Update 05.05.10. Kamppanjashow: The Campaign Show: May 2, 2010. Of The Cuff -videoita: OTC: AM Report Wednesday May 5, 2010, OTC: Midday Report Wednesday May 5, 2010, OTC: PM Report Wednesday May 5, 2010, OTC: AM Report Thursday May 6, 2010, OTC: Midday Report Thursday May 6, 2010 ja OTC: PM Report Thursday May 6, 2010. Tekstit: Greeks Take to the Streets for Two Days of Protests, Political Uproar Builds Over Euro-bank Bailout, Lyndon LaRouche Addresses Diplomatic Luncheon: Glass-Steagall, Now!, Schachtians Surface To Demand EU Dictatorship, 200,000 Greeks Say No To Bankers Dictatorship In Athens, With Obama Opposed, Glass-Steagall Heads to Senate Floor, Europe: The Meltodwn LaRouche Warned You About Is On, Brazil Enters Hyperinflationary Blow-Out Phase, Italy: Minority Voices Against the Euro ja Russian Commentator Notes LaRouche's Diagnosis of BRIC.

Executive Intelligence Review: The LaRouche -shown arkisto.

Infowars: Stock Market Falls Nearly 1000 Points, CNBC’s Bartiromo: ‘This Really Sounds Like Market Manipulation to Me’, Greece erupts as men from IMF prepare to wield axe, Greek strikers challenge bailout-for-austerity deal, At least 3 killed as protestors storm parliament in Greece, Contagion From Greek Crisis to Spread to U.K., UK budget deficit ‘to surpass Greece’s as worst in EU’, Many possible triggers for wider euro debt crisis, Merkel blasts ‘treacherous’ banks in Greek crisis ja Greece Erupts in Riots Again As Austerity Measures Pass.

Alex Jones Channel: Greg Palast Tells How The IMF Set-Up Iceland & Greece on Alex Jones Tv 1/2: A B. Ja Alex Jonesin haastattelu Russia Today - kanavalla.

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: Euron kurssi aiotaan romuttaa vuoden loppuun mennessä


Lopuksi tässä mediaseurannassani matkaan tarttuneita hyviä huomioita:

Lukijakommentti Hesarin jutusta: Nuoret kommunistinaiset lietsovat Kreikkaa yleislakkoon:

"Ei ole olemassa yhtäkään maata jossa kommunismia olisi harjoitettu. On ollut ainoastaan oligarkkisia diktatuureja, jotka vuoron perään naamioituvat ja ovat naamioituneet demokratian, kapitalismin, sosialismin tai kommunismin viittaan.

Kapitalismi on siinä mielessä rehellisin että se on entisten orjuuttajien kehittämä taloudellinen orjuus eikä muuta lupaakaan kuin vähemmistön etujen puolustamista. Ongelma on siinä että se esitetään kansalle jotenkin kaikkia auttavana asiana.

Kommunismi on taloudellista tasa-arvoa. Siinä raha ei määrää ihmisarvoa. Siksi kapitalisti vihaa kommunismia. Se nimittäin alentaa rikkaiden ihmisarvon köyhien tasolle. Tekee valkoisista neekereitä, jos haluaa tällaista rasismianalogiaa käyttää.".

Lukijakommentti Taloussanomien jutusta: Euro putosi jo alle 1,30 dollarin rajan:

" "Markkinoilla pelätään edelleen, ettei tukipaketti riitä pelastamaan Kreikkaa"

Totta puhuen, markkinoilla uskotaan, että euro kaatuu. Kreikka on luokkaa 1% euroalueesta, jolloin pelkällä Kreikalla ei ole juurikaan merkitystä. Tässä kriisissä on kyse siitä, että bluffi talouskasvusta kaatuu. Koska laman todellinen syy on maailmantalouden vuosikymmeniä jatkunut epätasapaino ja eräiden valtioiden tapa jatkuvasti kuluttaa enemmän kuin tienaa, ei kulutusluottoelvytyksellä ollut voimia tämän pidemmälle.

Oikeasti talous länsimaissa on ollut kriisissä syksystä 2008 lähtien koko ajan, kulutusta ja tuotantoa on vain kasvatettu kulutusluotoin. Nyt kun sokeakin jo näkee, ettei velka vähene lainaamalla, on luottamus loppu.

Jos euro haluttaisiin pelastaa, olisi mahdollisimman nopeasti aloitettava Kreikan velkojen uudelleenjärjestelyt, joissa lasku annetaan taitamattomille pankeille. Jos pankit kaatuu, niin pankkien omistajat maksaa, kuten konkurssissa pitäisi markkinataloudessa tapahtua. Liiketoiminnat myydään konkurssipesän laskuun eniten tarjoavalle.

Joissain maissa saattaa olla tarvetta puhtaan markkinatalouden vastaisiin rajattuihin tukitoimiin konkurssien ketjureaktion leviämisen estämiseksi pankkitoiminnan ulkopuolelle. Pankkeja ei tule tukea, koska huonojen pankkien poistuminen markkinoilta olisi juuri sellaista taloutta tervehdyttävää rakennemuutosta, jota nyt tarvitaan.

Kaikkien Välimeren euromaiden pelastaminen avustuksilla on taloudellisesti mahdotonta, vaikka poliittista tahtoa olisi eliitin parissa. Kansalaiset ja markkinat ei siihen usko, jolloin on ihan sama mitä poliitikot höpöttävät. Ei 90-luvullakaan paljoa auttanut, vaikka Iiro jankutti:
Markkaa ei devalvoida!
".

Olli Rehn -lainaukset Taloussanomien jutusta: Rehn lupaa tukea Kreikalle vuoden 2013 jälkeenkin:

"– Kreikka on yksittäinen ja erityinen tapaus EU:ssa. Se on ainoa jäsenvaltio, joka on huijannut tilastoissaan vuosia ja vuosia, Rehn sanoi.
– Tuen Kreikan hallituksen pyrkimyksiä täysin. Ei ole toista sellaista euroalueen jäsentä kuin Kreikka." ---> Havaitsemme tässä täydellisen symmetrisesti ko. oligarkkieliitin pahuuden: Tukekaamme huijareita ja olkaamme itsekin huijareita! Huomio!: Kreikka on vain tekosyy ja helppo syntipukki lopultakin, kuten yllä kuvasin. Kyse on koko monetaristisen systeemin tuhosta, jossa eliitti haluaa käyttää ko. tuhoa omiin jatkosuunnitelmiinsa ja SE ON ESTETTÄVÄ!


Lukijakommentti Hesarin jutusta: Kreikan parlamentti hyväksyi säästöt:

" "Miksi Katainen ja Kokoomus silti niin hirvitävällä vimmalla haluaa maksaa kaiken Suomen veronmaksajien rahoilla? En keksi muuta syytä, kuin joku älytön lehmänkauppa Brysselin isojen poikein kanssa".

Koska isot ylikansallisten pankkijättien takana häärivät isot herrat näin määräävät. Tulisi liikaa takkiin isolle rahalle, monen vuoden lypsyt valuisivat hukkaan. Follow the money - katso ketkä tästä apupaketista hyötyvät. Vinkki: Se ei ole Kreikan valtio, Kreikkalaiset tai edes Eurooppalaiset veronmaksajat.

Jenkeissä vedettiin ihan samanlainen puhallus TARP-systeemin kanssa kun kongressille uhkailtiin että jos ei saada niin ja niin montaa sataa miljardia nyt heti, niin kaikki räjähtää ja tankit ovat kaduilla seuraavalla viikolla. Kun jenkit on kupattu kuiviin, sama puhallus pyritään toimittamaan Euroopassa. Kreikka on ensimmäinen askel - kun sieltä saadaan lypsettyä rahat pois pankeille, siirrytään Portugalin ja Espanjan kimppuun, ja tätä toistetaan niin kauan kuin on velkaantuneita maita ja lopulla EU:lla luottokelpoisuutta. Lopputulos on että EU:n jäsenvaltiot ovat yhteensä yhä enemmän veloissa, joka tarkoittaa enemmän korkotuottoja pankeille.

Koko velkavetoinen rahajärjestelmä perustuu eksponentiaaliseen talouskasvuun ja nyt kun rajat ovat siltä osin tulossa vastaan, pankkijärjestelmä yrittää tiristää viimeisenkin pisaran irti systeemistä. Sitten kun tämä on saatu tehtyä loppuun, siirrytään ottamaan haltuun fyysistä omaisuutta - joko velkojen pantteina olevaa omaisuutta, tai muuten vaan markkinoilta pähkinöillä irtoavaa omaisuutta joka tulee olemaan poksahduksen jälkeen halpaa kuin saippua.
Koko idea että rahasta (vaihdon väline) on maksettava korkoa on fundamentaalisesti tulossa tiensä päähän, mutta poliitikoilla ei ole ymmärrystä systeemin sisäänrakennetuista jipoista ja näin kaikki fyysinen omaisuus vähitellen valuu pankeille ja niiden takana hääriville ihmisille.".


Kaninkolo -blogi: Suomi tukee kahdesti... ja Suomella ja UK:lla on jotain yhteistä --> Jälkimmäisestä lainaus:

"UK budget deficit 'to surpass Greece's as worst in EU'

...The commission's spring economic forecasts put the UK deficit for this calendar year at 12% of GDP, the highest of all 27 EU nations and worse than the Treasury's own forecasts....The country's budget shortfall was the third largest in the EU last year but will overtake both Greece and Ireland this year, according to the forecasts....

Aivan käsittämättömän huono Suomennos:

... Komission kevään talousennusteessa asetetaan UK:n alijäämä tämän kalenterivuoden aikana 12% BKT: stä, suurin kaikista 27 euvostoliiton maasta ja huonompi kuin valtiovarainministeriön omat ennusteet. ...Maan budjetin vaje oli kolmanneksi suurin euvostoliitossa viime vuonna, mutta ennusteiden mukaan tulee ohittamaan Kreikan ja Irlannin tämän vuoden aikana."

"Mjaa-a. Suomella ja UK:lla on jotain yhteistä: Hevletin huonosti hoidettu valtiontalous ja seuraavan hallituksen kaatuminen kansan nousuun (veriset mellakat).Nimittäin Kreikan säästötoimenpiteet tulevat olemaan pientä siihen verrattuna mitä UK:ssa ja Suomessa tullaan näkemään. Ai miten niin Matti sieltä takaa kysyy? Nooh.

CIA:n faktakirjan mukaan Englannissa (eli UK:ssa) vuonna 2009 oli kierrossa 5.3 biljoonaa punta ja samana vuonna ulkomainen bruttovelka (gross external debt) oli ~9 biljoonaa puntaa.Englanti on jo konkursissa."BIS-IMF-OECD-WB External Debt Hub" eli "BIS-IMF-OECD-WB ulkopuolinen velkahubi" kertoo, että Suomen ulkomainen bruttovelka vuoden 2009 Q3 oli ~377 miljardia. Suomen (keskus)pankin mukaan Suomessa vuoden 2010 Q1 oli (on) kierrossa noin ~128 Miljardia euroa (M3).Suomi on jo konkursissa. ".



Suomen talousdemokraattinen puolue -blogi: Jutussa (Eduskunta puhuu Kreikasta) Lars Ostermanin Nordea-pankkiesimerkki kommenttikeskusteluketjussa:

"Nordea-esimerkki

Vaikka miulta löytyy kaks kaupallista tutkintoa (merkonomi ja KTM) en osaa varmasti täydellisesti lukea noita pankkien taseita. Miusta tuossa kuitenkin tärkeimmät rivit on nämä (Miljoonaa euroa):

Käteiset varat ja keskuspankkitalletukset 2 104Luotot yleisölle 213 985

Tuosta laskettuna näkee, että 2104 miljoonaan "base moneylla" (se high-powered money) on luotu 213985 miljoonaa luottorahaa, eli reservit on noin 1%. Jos kattoo tuoreinta osavuosikatsausta (Q3/2009) niin tuo on enää 0,7%. Jos joku ei ymmärrä vieläkään niin tässä huippumoderni laskukaava tuolle prosenttiosuudelle:

alkuperäisen keskuspankin liikkeelle laskeman fiat-moneyn osuus= 100 x (2104 : 213985)

Tässä on ollut money multiplier 101,7:1 mikä on aika paljon enemmän kuin kaikenmaailman vanhoissa dokkareissa vilisevä 10:1. Aika valaiseva esimerkki.

Matemaattinen todistusaineisto löytyy täältä: money_creation

Ja jos haluaa itte leikkiä tällä kaavalla niin sen saa täältä: nordea

Sitten siellä taseen vastattavaa-puolella on tämä rivi:

Yleisön talletukset ja muut velat yleisölle 126 452

Tämä on siis uutta käyttörahaa (commercial bank money) mikä on luotu money multiplierin avulla ja palautunut takaisin pankkijärjestelmään talletuksina. Se ei siis välttämättä oo lähtöisin just tuosta Nordeaan "pääomitetusta" base moneysta vaan tullut ympäri-ämpäri maailmaa. Talletuksille maksetaan korkoa aina talletusjakson alhaisimman summan mukaan, joten pankit ei pääse sillä köyhtymään. Niin kuin uutisista voi lukea Nordea tahkoaa muikeaa tulosta kvartaali toisensa jälkeen.

(Ainii, jos joku ei sitä tiennyt niin taseen vastaavaa ja vastattavaa -puolet on oltava aina samat. Muuten laskelmassa on tapahtunut virhe.)

Nordea Q3/2009: nordea Q3
__

EKP:n direktiiveissä lukee että pankin reservit pitää olla 0-2% suhteessa luottoihin. Tämä tarkoittaa että 2000 euron reservitalletus Suomen Pankkiin oikeuttaisi 50-kertaiseen eli 100.000 euron luottoon.

Julkiseyhteisöille lainatessa pohjaa tai rajaa ei ole. (0%)

Simon Dixon ja Katherine Austin Fitts ilmoittavat keskimääristen luottolaajennuksen perustuvat pääomanvivutukseen joka on luokkaa 165x. Nordean 100+ tarkoittaa siis että "se pärjää hyvin stressitestissä"..."

"http://feedproxy.google.com/~r/MaxKeiserBlog/~3/RXhcDXdk-o0/max-keiser-goldman-sachs-fraud.htmlTästä selviää yhtä ja toista...siitä miten reservivaatimukset ovat kadonneet - erityisesti vuoden 2004 jälkeen." Ko. blogista tähän liittyvä juttu ---> Max Keiser ja David De Graw puhuvat Goldman Sachs pankista ja pankkialasta yleisesti.

Noihin vastasin ko. kommenttikeskusteluketjussa näin:

"Kiitos Lars havainnollisista aineistoista Nordeankin osalta! Nyt on käytännössäkin erittäin selvää se, mistä myös Lyndon LaRouche on paasannut, eli: Rothschild -suvun pyörittämästä Inter Alpha -ryhmästä tämän toivottomasti saastuneen monetaristisen järjestelmän yhtenä pääpukaripesäkkeenä, johon Nordeakin siis kuuluu." ----> Eli näissä loppuhavainnossa näemme vedenpitävät todisteet Suomenkin osallisuudesta ko. oligarkkipahuuteen ja on huomattava siinä mm. Nordea -pankin toimijuus samaan tapaan saastaisesti kuten Yhdysvalloissa on ollut tilanne esim. Goldman Sachsin tapauksessa. Kuvattua saastunutta talousjärjestelmäsyöpää on siis täälläkin erittäin paljon ja hallituksemme Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen johdolla haluaa kirkkain silmin valehtelemalla ja harhaan johtamalla meidän kansan pitävän tuhoutuvasti yllä tuota syöpää, kunnes se on tehnyt tehtävänsä oligarkkieliitin haluamalla tavalla eli tuhonnut Suomenkin! MIETTIKÄÄPÄ SIKSI TÄTÄ: VALITSETKO IHMISKUNNAN VASTAISEN VIHOLLISPUOLEN, VAI ET?!

No comments: