Sunday, May 02, 2010

Tavanomaista viileämpää ja hallaista poudan ja lievän saderiskin vaihdellessa



Vappuviikon sää on ollut vaihtelevaa monelta osaltaan. Se on ollut viime ennusteeseeni nähden myös vähän lämpimämpi ja sateet ovat olleet selvästi arvioitua heikompia. Aluksi maanantaina ja osin tiistaina ennen luoteesta tullutta vähäsateista kylmää rintamaa vallitsi lämmin lounaisvirtaus, jossa päivälämpötilat ylittivät etenkin tiistaina Etelä-Suomen sisämaassa ensimmäisen kerran +15 asteen rajan. Sitten keskiviikkona oli aurinkoista, mutta viileämpää. Torstaina länsilounaasta uuden erittäin lämpimän ilmamassan tulon yritystä edeltävä sadealue kasteli Etelä-Suomea ja päivälämpötilat jäivät alle +10 asteen.

Suomen eteläpuolella itään liikkuneesta kesäilmamassasta riitti kuitenkin Vappuaatoksi ja Vappuyöksi sen verran kosteaa ja ajoittain kuurosateista sekä utuisen sumuista lämpömaistiaista, että ko. perjantain päivälämpötila ylitti paikoin +15 astetta ja seuraavana yönä pikkutunneillakin oli yhä n. +9 astetta laajalla alueella. Kuitenkin eilen Vappupäivänä matalapaineen ympäri lännestä kiertyi jo kuivempaa ja koleampaa ilmamassaa ja päivälämpötilat jäivät vain reiluun +10 asteeseen vaikka kuurosateet jäivät melko vähiin. Hallaa ja heikkoa yöpakkasta oli vain su-ma ja ti-ke öinä sekä paikoin ke-to yönä ennen ko. sadealueen tuloa.

Tuo kuva on otettu eilen Vappupäivänä la 1.5.2010 Espoon Tapiolassa ja siinä havaitaan erään nurmikentän kasvutilannetta. Nurmikot ovat viikon lämmössä vihertyneet jo 80 - 90 prosenttisesti ja näin kesästä alkaa olemaan jo vähän ensimakua. Lehtipuusto on kuitenkin ollut vielä käytännössä alaston, vaikka esim. koivut (Betula sp.) ovat jo paikoin tulleet hiirenkorvalle puhkeamisen partaalle ja raidat (Salix caprea) ovat olleet täydessä kukassa.

Tänään tuo Skandinavian pohjoisosassa yhä oleva matalapaine kierrättää entistäkin koleampaa ilmaa Etelä-Suomeen länsi-luoteesta navakan puuskaisen tuulen ja heikkojen vesikuurojen kera ja näin päivälämpötila saattaa jäädä tänään jopa vähän +10 asteen alapuolelle. Viime yönä oli vielä muutama plusaste, kun runsaspilvinen kuurottaisen sateen alue pyyhälsi alueen yli itäkoilliseen. Ensi yöksi on kuitenkin tuulen heiketessä ja sään seljetessä tulossa hallaa ja jopa heikkoa yöpakkasta.

Maanantaiksi länsilounaasta työntyy tilapäisesti korkeapaineen selänne Etelä-Suomeen, jossa on heikkotuulista ja aurinkoista. Keväälle ja alkukesälle tyypillinen merituuli-ilmiö toimii tilanteessa selvästi, jossa etelärannikolla on iltapäivällä tuulista ja sisämaassa pientä kumpupilvisyyttä päivälämpötilojen ollessa sisämaassa vähän yli +10 ja rannikolla vähän alle ko. lukeman.

Suomen eteläpuolella on jo ma-ti yöksi lähestymässä pieni matalapaine, jonka itäpuolelle jää Suomen kaakkoispuolelle pesiytynyt kesäinen ja osin jopa helteinen ilmamassa (Länsi-Eurooppaan on tullut pohjoisesta erittäin koleaa ilmamassaa, joka vaikuttaa siellä yhä alkavalla viikollakin). Matalapaineen reitti koilliseen tapahtuu tiistain aikana Suomen kaakkoisreunaa viistäen siten, että sen sadealue ulottuu ainakin kaakkoisimpaa osaan Suomea idän ja pohjoisen välisen tuulen pitäessä sään koleana; päivälämpötila saattaa jäädä etenkin sateessa jopa +5 asteen vaiheille. Ma-ti yönä ennen matalapaineen vaikutusta voi olla taas hallaa ja heikkoa yöpakkasta.

Ti-ke yöksi matalapaine on poistunut jo Venäjälle, missä vaiheessa heikko pohjoistuuli vallitsee ja sään seljetessä on jälleen tulossa hallayö. Keskiviikon aikana Suomen lounaispuolelle näyttää muodostuvan pieni korkeapaineen alue, joka siirtyy torstaiksi Etelä-Suomen päälle. Näin tapahtuu lähes toisinto su - ma säästä; ke on luoteistuulisen viileää heikkojen iltapäiväkuurojen kera ja to on merituulta lukuun ottamatta heikkotuulista sekä ke päivää vähäisempää sisämaan kumpupilvisyyttä. Hallaa on jälleen ke-to yönä ja päivälämpötilat ovat ke +10 asteen vaiheilla ja to on parisen astetta lämpimämpää.

Torstaina näyttäisi olevan kuitenkin tapahtumassa sellainen lisäpiirre, että pohjoisesta lähestyisi heikko kylmä rintama, kun uusi korkeapaineen keskus olisi muodostumassa Norjanmeren tienoolla. Ko. rintama saattaisi tuoda kuurosateita to loppupäiväksi, mutta rintama hajoaisi to-pe yöhön mennessä. Perjantaiksi tuo luoteinen korkeapaine vahvistuisi Pohjois-Skandinavian ylle samalla kun koko alkuviikon Välimerellä - Keski-Euroopassa vaikuttanut muhkea matalapaine työntyisi pohjoiseen. Tämän myötä hallaisen ja selkeän to-pe yön jälkeen itätuuli voimistuisi vähän Etelä-Suomessa ja pilvisyys lisääntyisi vähitellen etelästä alkaen päivälämpötilojen ollessa vähän yli +10 astetta.

Sitten näyttäisi alkavan kauaksi kaakkoon Mustanmeren ja Kaspianmeren suuntaan paenneen kesäisen ilmamassan yritys tulla taas lähemmäksi Suomea. Tässä vaiheessa näyttäisi kuitenkin siltä, että tuon korkeapaineen väistyessä itään tuo etelän matalapaine tulisikin suoraan Etelä-Suomen päälle la - su aikana ja lämpimät ilmamassat jäisivät täpärästi yhä tulematta Suomeen jääden Venäjälle. Sen sijaan olisi tulossa koleahkon sateinen viikonloppu, mutta toisaalta tuuli ja sateet poistaisivat yöhallat. Merkille pantavaa tässäkin tilanteessa näyttäisi edelleen olevan se, että Länsi-Eurooppaan tulisi edelleen ajankohtaan nähden erittäin koleaa ilmamassaa pohjoisesta ja näin kesän tulo olisi siellä pahasti jumittamassa. Joillakin alueilla siellä (Esim. Britanniassa) voi parina yönä ensi viikon aikana olla sikäläisittäin jopa poikkeuksellisen myöhäistä hallanvaaraa.

Etelä-Suomen kasvukauden suhteen viileät säät ovat jatkossa jumittamassa sen verran kasvun etenemistä, että tavanomaisesta aikataulusta ollaan selkeästi jäämässä jälkeen. Ensi viikon aikana on kuitenkin sen verran odotettavissa lämpöä kasvua varten, että koivut pusertuvat väkisinkin monin paikoin hiirenkorvalle. Raidan ja haavan (Populus tremula) kukinta pitkittyy. Normaalisti Äitienpäiväksi kukkimaan alkavan rusokirsikan (Prunus sargentii) kukinta jäänee viileyden takia tänä vuonna kunnolla tulematta ko. päiväksi... Hallatuhoista ei ole vielä merkittävää vaaraa, koska kasvun aste on vasta niin alussa.

Aikaisempaa arviotani vähäisemmäksi jääneiden tämän viikon sateiden ja ensi viikollakin jatkuvan vähäsateisuuden ansiosta pellot ovat kuivumassa hyvin kylvötöitä varten; haihtuminen on jo joka tapauksessa suurta päivisin tässä vaiheessa viileydestä huolimatta. Ensi viikon lopussa tosin voi olla runsaiden sateiden mahdollisuutta. Vesistöjen lämpeneminen on hidasta ja pintavedet pysyvätkin korkeintaan +5 ja +10 asteen välillä. Jokien virtaamat ovat laskeneet normaalitasolle.

No comments: