Monday, June 21, 2010

Lämpenevää poutasäätä, viikon lopussa epävakainen ja ukkostava kovan helteen yritys kaakosta... (Päivitys!)



Viime viikolla Etelä-Suomi joutui edelleen kokemaan tavanomaista viileämpää kesäsäätä ja pääasiassa epävakaisissa oloissa. Alkuviikolla vähäiset kuurosateet olivat harvemmassa kuin loppuviikolla ja päivälämpötilat olivat +15 ja +20 asteen välillä. Öisin oli alimmillaan pääasiassa +5 ja +10 asteen välisiä lukemia ja sisämaassa paikoin jopa vähän alle +5 asteen merkaten lievää hallanvaaraa yksittäisillä paikoilla. Loppuviikolla Suomen lounaiskulmalle luoteesta tullut matalapaine alkoi nostamaan etelästä lämpimämpää ilmamassaa, mutta myös rintamasateita. Niiden yhteydessä ukkosta ei esiintynyt kuin lähinnä Pohjanmaalla ja sateet olivat pääsiassa vain kohtalaisia. Ilmamassa oli kuitenkin pe ja etenkin la sen verran lämmintä, että +20 astetta ylitettiin monin paikoin. Sunnuntaiksi tuo matalapaine siirtyi Lappiin ja sen myötä lännestä pääsi taas viileämpää polaari-ilmamassaa Etelä-Suomeen ja päivälämpötilat jäivät +15 ja +20 asteen välille.

Tuo kuva on otettu sunnutaina 20.6.2010 Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalla. Siinä on edelliseen sääennustekuvaani verrattuna taas aaltotilannetta, mutta tällä kertaa vain kohtalaisen tuulen aiheuttamana. Tilanteessa aurinko oli vallinneiden kumpupilvien hetkellä pilven takana piilossa ja tuloksena oli hyvin metallisen näköinen veden pinta pilviheijastumineen. Varsin normaali kesäinen vesi- ja aaltonäkymä siis. Kuvassa nähdään myös jo kukintansa aloittaneen ulpukan (Nuphar lutea) yksittäisiä lehtiä.

Euroopan mittakaavassa laajat alueet Länsi- ja Keski-Euroopasta ovat olleet viileiden pohjoistuulien alueella ja Itä-Euroopassa on ollut kehittymässä viime päivinä matalapainetoimintaa, jonka itä-koillispuolella Venäjälle on muodostunut helleilmamassaa. Tänään ma on jo ollut jännityksen kohteena sen ulottuminen Suomeen saakka ja jo melko lähellä se tilanne olikin, kun kaakosta lähestyneen ko. hellemassaa rajanneen rintamasysteemin heikot - kohtalaiset sateet ulottuivat kaakkoisosaan maatamme; ilman ukkosta. Nyt rintama on kuitenkin pakenemassa vähän uudestaan kaakkoon pitäen vielä viileän polaari-ilmamassan Suomessa; päivälämpötila tänään ma vain paikoin lännessä poutasäässä n. +20 astetta.

Tiistain ja keskiviikon aikana tuo Venäjän helleilmamassa joutuu antamaan vielä vähän lisää periksi, kun lännestä työntyy pieni korkeapaineen selänne Etelä-Suomeen; hellettä rajaava rintamasysteemi siirtyy vielä vähän idemmäksi. Sää tosin on poutaista, aurinkoista ja lämpenee joka tapauksessa, jolloin ke mennessä päivälämpötilat ovat Etelä-Suomessa yleisesti +20 ja +25 asteen välillä; paikoin jopa hellettä. Öisin on heikkotuulisessa tilanteessa vähän vajaan +10 asteen lukemia.

Torstaina alkaa sitten tapahtumaan muutos, joka antaa uuden paremman mahdollisuuden Venäjän voimakkaalle helleilmamassalle tulla Suomeen; korkeapaine siirtyy aluksi lännestä Lapin ylle ja matalapainetoiminta pysyy Suomen eteläpuolella. Näin itätuulet alkavat vaikuttaa Etelä-Suomessa to jälkeen ja to - pe päivälämpötilat voivat olla jo yleisemmin +25 asteen tienoilla - vähän yli ja yölämpötilat +10 ja +15 asteen välillä poutasään jatkuessa vielä.

Perjantaina (Juhannusaattona) kuitenkin sekä Suomen länsi- että eteläpuolella matalapaineet lähestyvät ja korkeapaine siirtyy Lapin itäpuolelle ja tämä asetelma näyttäisi pitävän pintansa vielä lauantainakin (Juhannuspäivänä). Juuri se tilanne sallisi kuitenkin tuon Venäjän kovan helleilmamassan kurkkaamisen Suomen puolelle sopivalla itä-kaakkoistuulella, jolloin jopa n. +30 asteen päivälämpötiloihin voisi olla mahdollisuuksia pe - su välisenä aikana ainakin idässä. Samoin yölämpötilojen kohoaminen jopa paljon yli +15 asteen on mahdollista. Tämä kostean helleilman kurkkaus tietäisi myös hyviä olosuhteita laajemminkin eteläisessä Suomessa koville ukkosille. Jotkut ennustemallit vaikuttavatkin jopa klassisilta oikein mojovaa ukkosnäytelmää varten; klassisia historiaan jääviä tarinoita ukkostuhoista. Ennuste on kuitenkin ko. viikonlopun osalta vielä jonkin verran epäselvä, joten palaan tarkentamaan sitä myöhemmin...

Kasvukauden etenemisasteeseen toukokuun hurjan hellejakson aikana kehittynyt etumatka tavanomaiseen aikatauluun verrattuna kutistui lähes olemattomiin kesäkuun tähän mennessä vallinneiden varsin viileiden säiden takia. Niinpä Juhannuksen tienoon tyypilliset kukkijat ovat vielä suunnilleen tavanomaisessa aikataulussaan ja siten se kuuluisa juhannustaika on mahdollista toteuttaa; "7 eri kukkaa tyynyn alle Juhannusyöksi, niin näkee tulevan sulhasensa". Tuo viikonlopun mahdollinen helle ja joka tapauksessa selvästi lämpenevä sää kiihdyttää taas kasvua, kun todennäköisesti sateitakin tulee pitämään kosteudesta huolen. Siten mm. lupiinin (Lupinus polyphyllus) kukinta alkaa jo hiipumaan Juhannuksesta lähtien ja alamme siirtymään vähitellen aitoon keskikesän kukkijoiden aikaan, josta tyypillisin esimerkki on maitohorsman (Epilobium angustifolium) kukinta. Peltoviljelyssä ruis on ollut jo parisenkin viikkoa tähkällä, mutta muut viljat ovat vasta tulossa ko. vaiheeseen. Lisäksi toukokuun helteen päättäneiden ukkossateiden pilaamilla pelloilla kasvun viive on sitäkin pahempi.

Melko viileiden säiden takia vesistöjen pintavesien lämpötilat ovat olleet korkeintaan vain +15 ja +20 asteen välillä. Viikonloppua kohden lämpenevä sää alkaa lämmittää vesiä kuitenkin niin, että +20 asteen ylityksiä alkaa tulla pienistä järvistä ja sisimmistä Suomenlahden sisälahdista alkaen etenkin, jos viikon lopulla tapahtuu tuo helteen kurkkaus. Sateet ovat olleet sen verran vähäisiä parin viime viikon aikana, että maaperä on jo paikoin melko paljon kuivunutta (Etelä-Suomessa on ollut jo metsäpalovaroituksia) ja jokien virtaamat ovat alentuneet. Tuo viikonlopun mahdollinen ukkostava tilanne saattaa tuoda paikoin jopa tulvia ja hurjia sademääriä lyhyissä ajoissa, mutta niiden arviointi on vaikeaa, kun muutenkin elämme kesälle tyypillistä sateiden paikallisen jakautumisen suurta vaihtelun aikaa.

Päivitys keskiviikkona 23.6.2010 klo. 21:25: Viikonlopun osalta on nyt tullut selkeämpää tietoa säänkuvasta. Valitettavasti näyttää siltä, että tuo kaakosta yrittävä helleilmamassa ei pääse kunnolla edes kurkkaamaan Suomeen, vaan joutuu länsireunallamme voimistuvan matalapaineen syrjäyttämäksi. Pe etelästä nousee kuurottaisen sateen alue, jonka itäpuolelle jää tuo helle ja siten myös kovimmat ukkoset. Sitten jo pe-la välisenä yönä tuo matalapaine syöttääkin jo lännestä viileämpää polaari-ilmamassaa Etelä-Suomeen ja la päivällä on iltapäiväkuuroista (Paikoin ukkostakin) sekä viileähkön tuulista säätä. Huomisen paikallisia hellelukemia sisältävän päivän jälkeen päivälämpötilat ovatkin pe ja la pääasiassa +20 asteen vaiheilla, mutta pe - la yönä voi olla jopa +15 asteen lukemia. Su matalapaineen eteläreualla vallitsee yhä viileä ja voimakas luoteistuuli Etelä-Suomessa, jonka myötä päivälämpötila saattaa jäädä jopa vähän alle +20 asteen. Samoin la - su yö on jo edellistä viileämpi ja su - ma yönä alle +10 asteen lukemat ovat tyypillisiä tuulten heikennyttyä ja sään ollessa selkeää.

Maanantaiksi näyttää lounaasta venyvän kuitenkin nopeasti korkeapaine Etelä-Suomen päälle, jolloin heikossa tuulessa ja selkeässä säässä päästäneen taas yli +20 asteen viileän yön jälkeen. Ko. korkeapainesää näyttäisi jatkuvan ainakin ke asti, jolloin päivälämpötilat voivat kohota ti ja ke +25 asteen tienoille. Samalla Länsi- ja Keski-Eurooppa ovat pitkästä aikaa lämpenemässä korkeapainesäässä kunnolla helteeseen (Monin paikoin yli +30 asteen päivälämpötiloja) ja Suomen kaakkoispuolella kovimmat helteet pysyvät viikonlopun syrjäytymisen jälkeen melko etäällä Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolella.

No comments: