Sunday, June 20, 2010

Viikon 24 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2



N. viikon verran etuaikaan alkanutta valkoapilan (Trifolium repens) kukintaa kuvattuna sunnuntaina 20.6.2010 Espoon Tapiolassa. Puistojen ja puutarhojen nurmikoilla tämä rönsyilevästi leviävä laji on tullut hyvin yleiseksi ja kattaa jopa kokonaisia isoja nurmikenttiä tiheinä kukkamerinä sopivasti leikkausten väleillä jopa reilun kuukaudenkin ajan. Tänä vuonna kukinta alkoi jo näin paljon kesäkuun puolella; tunnettu paremmin heinäkuun kukkijana.




Juhannuksen tienoon ruohovartisten kukkijoiden n. viikon verran etuaikaista kukintaa kuvattuna lauantaina 19.6.2010 Hämeenlinnassa; koiranputki (Anthriscus sylvestris). Suomen tunnetuimpiin kasveihin kuuluva rehevien niittyjen korkeahko (50 - 100 cm) kasvi, jonka kukintaa kestää yleensä jopa n. 3 viikkoa. Siemenvaiheen jälkeen varsi lakastuu jo heinäkuun loppuun mennessä.




Juhannuksen tienoon ruohovartisten kukkijoiden n. viikon verran etuaikaista kukintaa kuvattuna lauantaina 19.6.2010 Hämeenlinnassa; niittyleinikki (Ranunculus acris). Rehevien kasvupaikkojen tuttu voimakkaan keltainen kaunistus, joka edustaa itseään monesti laajoinakin kasvustoina pelloilla ja niityillä; harvoin yksinään ja usein mm. ylemmän kuvan lajin kanssa.




Juhannuksen tienoon ruohovartisten kukkijoiden n. viikon verran etuaikaista kukintaa kuvattuna lauantaina 19.6.2010 Hämeenlinnassa; harakankeltano (Pilosella X dubia). Vähän tunnettu keltainen alkukesän kuivahkojen ketojen / niittyjen koristaja; tämänkin takia liikennealueiden luiskien niiton suhteen on oltava tarkkana, jotta keltaista kukkavaihetta riittää. Siemenvaihe on harmaavillainen.




Juhannuksen tienoon ruohovartisten kukkijoiden n. viikon verran etuaikaista kukintaa kuvattuna torstaina 17.6.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; päivänkakkaran (Leucanthemum vulgare) valkoista kukintaa. Tuttu perennanakin, mutta näin nurmikon seassa harhaanjohtavan pieneksi kääpiöityneenä, kuten monilla lajeilla on tapana tehdä ko. olosuhteissa.




Asfaltin reunaan nurmikon puolelle edellisenä lauantaina myrskytilanteessa jääneitä vuorijalavan (Ulmus glabra) siemeniä kuvattuna torstaina 17.6.2010 Espoon Tapiolassa. Alkukesän näkyvimpiin siementäjiin kuuluva puulaji, jonka siemensato oli tänä vuonna hyvin runsas jo lähtökohtaisesti ja lauantain myrskyn takia levintä oli poikkeuksellisen runsasta myös maassa.




Heikon sadekuuron kostuttamaa asfaltin pintaa kuvattuna illalla tiistaina 15.6.2010 Espoon Tapiolassa. Heikkojen sadekuurojen esteettinen hienous tulee ilmi siinä, kuinka ne jättävät asfalteille kuviollisia pisarajälkimattoja, jotka kuivuessaan ilmentävät lisää kuviotaidetta monissa vaiheissaan muutamien minuuttien aikana. Tällainen kostutus myös irrottaa asfaltista eniten erikoisia tuoksuja.




Kaksi varista (Corvus corone) nurmikolla kuvattuna tiistaina 15.6.2010 Espoon Tapiolassa. Tämä oli hauska tilannekuva, kun kumpikin yksilö oli tekemässä jotain erikoista; ylempi levitteli siipiään oudosti pitkän ajan ja keskellä olleella oli nokassaan kokonainen viinirypäle tähteenä jonkun ihmisen eväistä.




Ojakanavassa olevan kasvuston tilannetta kuvattuna maanantaina 14.6.2010 Espoon Tapiolassa; nopeaan kasvuun siirtynyttä leveäosmankäämiä (Typha latifolia) ja kukintansa lopettanutta peltokanankaalia (Barbarea vulgaris). Jälkimmäinen oli siis jo vihreitten litujen (Hedelmätyyppi) vaiheessa (Siemenvaihe ja kuihtuminen jo heinäkuussa) ja osmankäämin lehdet olivat puolikoossa.

No comments: