Alimmassa kuvassa nähtävän niityn kasvillisuutta ennen niittoa kuvattuna sunnuntaina 4.7.2010 Hämeenlinnassa; kukkivaa takiaista (Arctium lappa).
Alimmassa kuvassa nähtävän niityn kasvillisuutta ennen niittoa kuvattuna sunnuntaina 4.7.2010 Hämeenlinnassa; kukkivaa vuohenputkea (Aegopodium podagraria) ja heiniä.
Rumalle sängelle niitetty ojanvarsiniitty kuvattuna lauantaina 10.7.2010 Hämeenlinnassa.
Tähän väliin haluan palata vanhaan kritisointini kohteeseen kasvien suhteen, kun havaitsin jälleen ko. ongelman. Kyse on tarpeettomasta ojanvarsi- ym. niittyjen niitosta taajamissa kesken kasvukauden, kun ko. niityllä olisi tarjottavana vielä paljon esteettisiä elämyksiä ilman niittoa. Tässä on ymmärrettävä myös hyönteis- ja muulle eläinelämälle koituva hyöty niittämättömässä tapauksessa. Tällä kertaa kohteena on Hämeenlinnasta löytyvä ojanvarsiniitty, josta nuo yllä olevat kuvat ovat. Paikka on tarkalleen Hämeenlinnan keskustan lounaiskulmalla olevan Anttilan tavaratalon ja Vanajaveden rannan välissä olevan hiekkakentän länsireunalla oleva ojanvarsiniitty.
Tämä ruskealle sängelle niitetty ojanvarsiniitty olisi sisältänyt yhä hienon valikoiman heiniä, takiaisia, sarjakukkaislajeja, maitohorsmia jne. Mikään syy ei puolla niittoa tässä vaiheessa, koska ko. kasvillisuus ei ollut haittana liikenteelle millään tavalla. Tarpeettomat puuvartiset lajitkin on helppo nitistää esim. keväällä raivaussahan kanssa. Puoltavana syynä ei voi olla myöskään se, että ojan näkymistä olisi haluttu tuoda esille. Ojaa katsellaan tällä paikalla pääasiassa sen ylittäviltä silloilta, joista yksi näkyy alimmassa kuvassa. Samassa kuvassa oikealla olevalle moottoritiellekään ei todellakaan ole ihanteellista avata näkymää; niittämätön niitty oli siis myös suoja. Nyt niitettynä ojan kehyksenä tärkeä niitty on tylsänä ja kuvottavan rumana sänkenä eikä mielleyhtymät liiku ollenkaan hyvän ympäristönhoidon parissa. Tällaista valitettavasti näkee Suomessa aivan liikaa ja voidaan perustellusti ja jyrkästi jyrähtää --> Suomen niittofasismi on SYVÄLTÄ PERSEESTÄ eikä sillä ole MITÄÄN TEKEMISTÄ estetiikan parantamisen kanssa tällaisissa tapauksissa!
Taajamissakin pitää mielestäni suosia aina kuin mahdollista myös rehevien niittyjen korkeaa kasvillisuutta koko kesän ajan ja on hyvä huomioida myös talventörröttäjyys (Kuten juuri takiaiset)! Kasviestetiikan ja ihmismielen terveys sekä kehittyneisyys kulkevat käsi kädessä nekin --> Ihmismielen mielikuvituksessa ja ajattelukyvyssä niiden toiminta-alueen ja -kyvyn laajuus ja teho ovat merkittävältä osaltaan riippuvaisia myös siitä, kuinka kaunista, monipuolista ja virikkeellistä ympäristöä on tarjolla. Monipuolinen ja virikkeellinen ympäristö kasviestetiikan suhteen tässä mielessä tarkoittaa mahdollisuutta nähdä ja kokea kasvien tarjoamaa muoto- ja värikieltä, mitkä ovat kaikkein parhaimmat elementit oppia mitä tahansa estetiikkaa äärimmäisen rikkautensa ja pikanttiutensa ansiosta. Niittykasvillisuus tarjoaa juuri sellaista hyvin monipuolisesti ja siksi taajamissa tulee kiinnittää erityistä huomiota niiden säilyttämiseksi ja suosimiseksi kasvukauden kaikissa vaiheissa mukaan lukien kuihtumis- ja hedelmävaiheet.
Taajamissa on aina oleva aivan riittävästi "millin siilille" leikattuja nurmikoita, mutta niittyjä ja ketoja on aina uhkaamassa tällainen ajattelemattomuus, mielikuvituksen puute ja vääristyneet hoitotavat ja -mieltymykset täällä Suomessa. Juuri tällainen niittokulttuuri on vääränlaista ihmismielen asettamista epäsuotuisaan ja vajaaseen kokemisen ja olemisen tilaan. Luulisi olevan myös taloudellista ja resurssien säästöä niiden uudelleen kohdentamista varten se, kun niitettävää olisi vähemmän kertoina ja alueina.
Ylettömästi ja tarpeettomasti leikattua niittyjen "siisteyttä" ihannoivat ihmismielet ovat siis toiminta-alueensa ja -tehonsa puolesta vajaita. Mitä vähemmän on aistien kautta nautittavaa ruokaa mielikuvituksen, ajattelun ja alitajunnan rattaisiin, niin sitä vähemmän aivot antavat ihmiselle takaisinkin kehityksenä ja kasvuna. Sitä vähemmän ihmiset myöskin voivat antaa kokonaisihmisyydelle ja -kulttuurille lihaa ja verta kulttuurievoluution ilmentämänä ja siten ns. noosfäärin luovaan kasvuun. Kaikkeen elolliseen ja elottomaan on universumissa sisäänliitettynä luova kasvu ja evoluutio. Tässä mielessä ei ollenkaan pidä vähätellä kasvillisuuden ja kasviestetiikan merkitystä ympäristössä.
Kuvitelkaa kuinka kukaan osaisi ajatella esim. heinien röyhyjen kaltaista muotokieltä, jos niitä ei olisi koskaan nähtävissä tai ollut nähnyt. Aistimme vastaanottavat maailmasta tietoa viiden eri "apparaatin" voimin ja aivomme tulkitsevat siitä määrästä oman kuvansa monisyisessä prosessissa muisti mukaan lukien. Siinä kaikki luova ja kehittävä rikkaus vastaanotetussa tiedossa edesauttaa mielemme kokonaisrikastumisessa. Kokonaan kasvittomassa ympäristössä aikuiseksi kasvanut ihminen varmasti olisi siksi jollain tavalla kehitysvammainen. Siksi onkin aina jännä havaita, kuinka monissa tieteiselokuvissa ja -kirjallisuudessa esitetään niin paljon kasvittomia ja niukkoja - kolhoja ympäristöjä. Ikään kuin niissä olisi tarkoituskin totuttaa katselijaa ja lukijaa dystooppisen niukkaan olemassa oloon; vähäeleinen ja suoraviivainen ympäristö kielii negatiivisimmillaan totalitarismista, tukahduttavasta vallasta ja haittaavasti rajoittavasta kulttuurista. Jotkut tieteiskirjailijat ovatkin jopa tarkoituksella olleet mielemme manipuloijia tässä mielessä tarkoitusperinään Brittiläisen imperiumin mallinen oligarkkinen maailmankuva ja maailmanvalloitusagenda, missä esim. kasvillisuuden kaltainen (tai sen ilmentämä) estetiikka on vältettävä / sivuseikkamainen asia jopa tahallisesti. Esimerkkinä vaikkapa H. G. Wells.
Itse olen ymmärtänyt erinomaisesti kasvillisuuden mieltä stimuloivan ja kehittävän luonteen ja pyrin täten aina ja kaikkialla vastustamaan tuollaista kehittymätöntä ja takapajuista puisto- ja ympäristökulttuuria sekä tähdentämään oikeanlaista kasviestetiikkaa sen sijaan! Maailmalla on tästä Suomea paljon pidemmällä olevia esimerkkejä, joista Suomen tulee ottaa paljon aikaisempaa enemmän mallia ja parhaassa tapauksessa olemaan innovatiivinen edelläkävijä. Mahdollisuuksia on, jos osaa niitä nähdä ja tarttua niihin! Esim. Keski- ja Länsi-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa on jo vuosia ollut ns. trendikästä jopa vartavasten tehdä liikenne- ja jättömaan kaltaisille alueille niittyjä ja ketoja niin maaseudulla kuin suurkaupungeissakin eri teemoilla; preerianiitty, unikkoniitty, heinäniitty, perenna- ja heinäniitty, luontaiset kukkaniityt jne.
Tämä koskee myös moottoritiemaisemia, jossa siinäkin Suomi on kehitysmaa. Koko kasvukauden säilytettävä luonnonkukkaniitty on edukseen juuri moottoritien keskellä olevilla viherkaistoilla. Tänä kesänä vähän aikaa tästä oli hyvä esimerkki Helsingin ja Hämeenlinnan välisellä moottoritiepätkällä, kun monilajinen kasvusto pidettiin viime viikkoon asti niittämättömänä kukkaniittynä. Nyttemmin niittokoneet ovat olleet taas liian ahkeria sen kukka- ja heinäestetiikan turmioksi. Kerran vuodessa elokuussa tapahtuva niitto voisi olla riittävä tai sitten lyhyellä matkalla teemoittain vaihtelevat niittokerrat (Yhden ja kahden niittokerran tai niittoajankohdan vaihtelut kasvukaudessa), jolloin samaa niittojälkeä ei tarvitse katsoa koko matkaa esim. edes 25 km:n pätkällä. Olen myös jo aikaisemminkin toitottanut tänne Suomeenkin sovellettavaksi ihan vartavasten perustettavia ja viljeltäviä liikennevihreän niittyjä ja perenna-alueita etenkin taajamissa, joissa voitaisiin käyttää ko. tarkoitukseen ennakkoluulottomasti näyttäviä liikennehaittaa kestäviä perennoja ja sipulikasveja sekä koristeheiniä. Paljon ja innovatiivisesti.
No comments:
Post a Comment