Friday, October 22, 2010

Alex Jonesin haastattelemia NWO -kriitikoita koosteena; syksyn 2010 mielialoja

Viime viikolla Alex Jones tempaisi ennen näkemättömän maratonradioshown, joka oli osa hänen piirinsä ns. moneybomb -varainkeräystä tiiminsä toiminnan kustantamiselle ja parantamiselle. Ko. tempaisua vauhdittaakseen Alex sai idean erikoispitkästä radioshowsta, joka toteutui ja oli kestoltaan yhtämittaa jopa yli 25 tuntia! Tämän kunniaksi päätin kerätä viimeisen n. viikon ajalta kuuluisimpien NWO -kriitikoiden haastatteluja Alexin showsta tuohon alle ja osa niistä sisältyy juuri tuohon maratonshowhun. Esim. Gerald Celenten ja Max Keiserin kohdalla näemme ja kuulemme Alexin muutenkin raspikurkkumaisen äänen olevan varsin vetämättömissä väsymyksen ja lähes vuorokauden yhtämittaisen puhumisen takia.

Tämän Alex Jones Channelin ja siihen liittyvien Russia Today -haastattelujen kokoelman tarkoitus on olla yhtäältä jälleen tilannekatsaus näiden NWO -kriitikoiden viimeisimmistä mielenliikkeistä ja toisaalta haluan liittää tämän koosteen tukimateriaaliksi uusimmalle muutaman päivän sisään tulevalle kirjoitukselleni pitkään tauolla ollessa teemasarjassani; USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan. Maailman tapahtumissa on tapahtunut sitten ko. sarjan viime kertaisen osan paljon liikettä mm. juuri kansalaisten valveutumisessa ja toisaalta kansojen yllä kehittyvän tyranniaikeen painostavuuden lisääntymisessä.

Tässä koostemateriaalissa haluan kiinnittää huomiota myös kansalaisten näkemyksiin ja heidän parissaan muodostuviin mielialoihin, joten poimin noiden jokaisen alla olevan Youtube -videon katselijakommenteista osuvimpia "lainauksia". Suurin osa niistä on noissa yhteyksissä Yhdysvalloista peräisin ja tässä maailman tilanteessa juuri Yhdysvaltojen tilanne määrää suuntia varsin paljon monessakin mielessä... Laitan noiden katselijakommenttilainausten sekaan myös omia huomiotani erivärisillä fonteilla sävyttämään ja täydentämään kokonaisuutta.


Kokoelma haastatteluvideoita Alex Jones Channelista:

Alan Watt: The Authoritarians Global Agenda - Alex Jones Tv 1/5: A B C D E --->

"The thing about the globalists is that THEIR PLANS are implemented over a very long time frame, it's done incrimentally so that most people don't notice. Lately though more people ARE noticing." --> Esim. EU perustettiin tällä tavalla salakavalasti; oikeasti EU:n 50 -vuotissynttäreitä on jo vietetty, vaikka meille kansalaisille on tuotu esille ko. prosessin asioita vasta viimeisen 10 - 20 vuoden aikana. Niistä on kuitenkin päätetty keskuspankkikartellin ohjaamissa kulisseissa jo 1950 -luvulta lähtien.

"Dear Alan Watt lovers,
podcast subscription strongly recommended:
CuttingThroughTheMatrix(dot)ne­t --> Podcast
Alan Watt -- recommended reading:
► tinyurl(dot)com/essentialbooks
Check out our 200 videos packed Alan Watt playlist:
► tinyurl(dot)com/AlanWatt-video­s
☼ TRUTH RISING IN THE GLOBE THEATRE!
" --> Siinäpä hyviä linkkejä!

"Awake Americans AWAKE! The world looks to us again! The American People are the last bastion of resistance to this world takeover.. If we fall, they win! But If we stop them here in the last battle, their scam will collapse worldwide.. They know it, so they will use ANY method to win. People should HARDEN themselves for this fight now.. Then, when the time comes, you'll be able to resist this state slavery! REFUSE TO SUBMIT! Refuse to pay your new slave tax!! That'd be a Good start!" --> USA:n kansan oleminen viimeisenä linnakkeena NWO -agendaa vastaan perustuu juuri siihen, miksi Yhdysvallat alunperin perustettiin vuonna 1776; Vastavoima ja pakopaikka silloisen keskuspankkikartellin maailmanvaltaa eli Brittiläistä imperiumia vastaan ja sama soveltuu nykyäänkin tilanteeseemme, vaikka USA on jo niin pahasti vallattu keskuspankkikartellin mellastusmestaksi ja käsikassaraksi.

"Ain't shit been developed in the wild except these damn crazy ass control freaks. I mean who actually believes the swine flu came about out in the wild...2 animals strains and a human strain....that's impossible." --> Varsin huolellinen tieteellinen tyrannia ja totalitarismi onkin ollut rakenteilla tässä keskuspankkikartellin pähkähullussa maailmankuvassa ja globaalissa suunnitelmavyyhdissä jo kauan.

"The Elite knows that at all points in history, you can always hire half the poor to kill the other half...." --> Kansoja on toki osattu manipuloida mukaan tarpeettomiin poliittisiin ja uskonnollisiin agendoihin vastakkainasetteluansaan; kuten uskonpuhdistus vs. vastauskonpuhdistus sekä kommunismi vs. fasismi. Nyt tällaista PITÄÄ välttää ja havaita oikea vihollinen --> keskuspankkikartelli (Illuminati) ja toisaalta oman kulttuurimme rapautunut moista johtajuuden alennusta suosiva tila!

"You pawns. You realize every search you make is analyzed by the CIA right? Alex is feeding you to the government. Good job, you made it really easy for them to find you.
Fools.
" --> Alex Jonesia on syytetty disinformaatioagentiksi ja tässä on kyllä eräs hyvä pointti siihen suuntaan; Alexhan on kehottanut äskettäin tekemään Googlehakuja eri NWO:n vastaisilla termeillä, jotta niitä saataisiin Googletrendien listausten kärkeen herättämään kansaa. Toisaalta, se on kyllä hyväkin idea, mutta tässä maailman tilanteessa joudumme vain toimimaan vajaasti optimaalisissa olosuhteissa ja joudumme tinkimään mm. menetelmien suhteen. Ei siksi pidä olla liian yksisilmäinen vikojen ja epäilyttävien henkilöiden tuijottaja, vaan ryhtyä ITSE yhä paremmaksi tietojen tutkijaksi ja levittäjäksi!

"I do not listen to Alex anymore at all. He's rude to his phoners and he hardly lets anyone talk. He also interrupts them to go for a 'break'. He's a parody of himself. His incredible rudeness absolutely distracts me from his message." --> Tämän Alexin huonon puolen olen kyllä itsekin pistänyt merkille usein; vaikka asioiden sisällöt ovat välillä suututtavia ja järkyttäviä, niin kannattaisi silti panostaa hyvään pedagogiikkaan asioiden esittelyssä ja opettamisessa. Tässä mielessä myös Lyndon LaRouche on ulosanniltaan välillä huono, kun hän toitottaa muiden olevan väärässä ja tyhmiä ja vain hän olisi kunnolla oikeassa ainoana ihmisenä maailmassa. Vaikka joissakin asioissa se pitäisikin paikkansa, niin on toki hyvä muistaa se, että tyhmäksi haukuttava ei mielellään ota vastaan tietoa haukkujaltansa. Tosin olemmehan myös nähneet jo monta kertaa sen, että monet keskuspankkikartellin nukkepoliitikot eivät ota parempaa tietoa vastaan ollenkaan, vaikka mikä olisi; toivottomia tapauksia kohtaan voi minunkin puolestani silloin sanoa tylynkin mielipiteensä suoraan.

"They don't want the average Joe to have the tools to create their own wealth, instead they would see you all working on a mega farm or any mega industry for wages you can barely get by on unable to buy your own land, living in rental units for the rest of your life, wage slaves. Its pure greed. If you truly love your neighbor as yourself you would allow them access to the tools to create wealth, your own land free of gov taxation, basis of freedom, as is you are in constant debt to state via tax." --> Tässäpä hyvä kuvaus keskuspankkikartellin ohjaamasta salakavalan sairaasta ja pahasta "globalisaatiosta" eli siis NWO -agendasta sekä tärkeä näkemys paremmasta maailmankuvan harjoittamisesta.

Special Lord Monckton Interview: Scientific Misconduct Needed to Push Nwo Objective 1/5: A B C D E --->

"The ISSUE is CO2. When Global warming is discussed CO2 is the "PROBLEM" no one is saying POLLUTION is not bad. CO2 is not bad. The Climate Gate hoaxers are the ones vehemently shouting CO2 as the culprit. and main force behind man made global warming..." --> Niin, tämä hiilidioksidin pitäminen maailman pahimpana "saasteena" on mennyt todella överiksi ja siihen on toki hyvä syy --> Se on tärkeä osa keskuspankkikartellin viherfasismin vyöryttämistä kansallisvaltioiden tuhoamiseksi ja kansojen alistamiseksi uusfeodaaliseen tyranniaan ja totalitarismiin. Hiilidioksidihan on osa elämän kiertokulkua herranjumala sentään!

"Monckton´s the Man! AGW, amongst others, is and will allways be a NWO hoax!!! If I wasn´t able to think for myself I´d be stunned by stupidity too.." --> Herääminen keskuspankkikartellin suunnitelmiin ja ohjaamiin tapahtumiin aiheuttaa aina ensireaktiona äärimmäistä kummastusta ja epäuskoa sekä kohti maailmaa että kohti omaa itseään katsottaessa; NWO:n tutkiminen on myös itsetutkiskelua.

"No wonder he was Margaret Thatcher's advisor! He is a communism hater. Now, I don't fancy dictatorial communism either, but this LORD, a british nobleman, hates passionately them people who would grab elite's wealth and resdistribute it. Understandable." --> Niin, Lordi Monckton on kyllä siinä mielessä epäilyttävä, että hän puhuu paljon Kylmän sodan aikaisesta maailmankuvasta käsin mm. termeillä "kommunismi", mikä sekoittaa kokonaiskuvan hahmottamista havaita keskuspankkikartellin nykyvyyhtiä. Lisäksi Margaret Thatcherin avustajana ollutta ihmistä vaivaa juuri se rasite, mikä havaitaan silloisen 1980 -luvun maailmanpolitiikassa olleen keskuspankkikartellipelin juonessa saattaa alasajettava itäblokki NWO:n piiriin Margaret Thatcherin, George H. W. Bushin ja Francois Mitterandin toimittua päänukkeina ko. kentällä.

"He actually thinks about stuff and evolves his view with time. He doesn't sound like a broken record. Such a refreshing change and so lucid.  Good to see at his age. Long live the Monck." --> Toisaalta jokaisessa entisessä takkia kääntäneessä NWO -agentissa / siksi epäiltävässä henkilössä on hyväksyttävä ne menneisyyden rasitteet osana persoonaa ja annettava mahdollisuus olla nykyään NWO:a vastustava aktivisti. Lordi Monckton on kyllä ollut hyvin ahkera tässä nykyaktivismissaan asioita opetellessaan - tutkiessaan ja niitä esille tuodessaan.

"All the Free Mind people who are fighting the NWO. are under attack!!!? and the rest of the Population are DEEP INTO TRANS like SLEEP!!!? IF YOU PEOPLE DONT wake up soon, and SUPPORT the FREEDOM FIGHTERS of this World....VERY SOON we lose every Chance of fighting the evil......Wake UP!! Look at the World as it is, Not from Greed, Corruption, Destruction just for Few people...Wake UP!!!" --> Näitä epätoivoisen suuttuneita mielenilmauksia piisaa varmaan enenevässäkin määrin lähiaikoina, mutta meidän ei pidä antautua liikaa negatiivisille tunteille! Ne haittaavat aktivismiamme, mutta toki pitää olla tahdonvoimaa ja päättäväisyyttä toimia aktivistina näinä maailman aikoina!

"Eco-fascists firmly believe that when "s@#$ happens", It can only be humanity's fault, through extent of their existence. Poles don't shift, continents don't drift, suns don't maximum, and CO2 is equivallent to gaseous death... Morons, f@#$ing morons!.." --> Eko- / viherfasismi todellakin käyttää viher- ja ympäristöarvoja vain törkeästi hyväkseen eikä sillä ole mitään tekemistä oikean ympäristöaktivismin kanssa!

"The less land there is available for food production also keeps food prices high which is what the corperations want, they do not want abundance. They do not want self reliance , they want scarcity because they can control prices with scarcity." --> Keskuspankkikartellin tavoite on aina ja kaikkialla turvata ja kehittää yhä enemmän omaa intressivyyhtiään ja sen rinnalla tavallisen tallaajan hyvinvointi todellakin on toissijaista ja jopa mitä tahansa ollaan valmiita tekemään meidän päämme menoksi, mikäli se vain auttaisi keskuspankkikartellin intressejä; juuri siihen on tultava loppu ja se on tärkein NWO:n vastaisen aktivismin tavoite, ennen kuin maailmaa voidaan edes alkaa parantamaan!

"I sincerely hope that Lord Monckton's mission is not to shift our attention away from the real entities who perpetrated all those evils by focusing on communists whom the entities have created long ago as the other side of instrument to achieve their goal." --> Juuri tämä huomio on ymmärrettävä näistä vanhoista poliittisista ideologioista ja nimenomaan oikeisto vs. vasemmisto -lumeasettelu on ymmärrettävä siinä maailmanhistorian suurimpiin huijauksiin kuuluvana vastakkainasetteluansana! Jos siinä joskus on jotain hyvää ollutkin, niin se on viimeistään nyt murentunut tämän keskuspankkikartellin ohjaaman globalisaatiohirviön alle. Sen hirviön luoma oikea vastakkainasettelu löytyy kohdasta, jossa rahan luomiseen ja käyttöön liittyvät toimet konkretisoituvat meitä kansalaisia vastaan; lainaus Ebolakani -nimimerkiltä: "Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin).".

Esim. nykyinen poliittinen järjestelmä vasemmisto vs. oikeisto -akselilla täällä Suomessa ei osaa vastata tähän haasteeseen mitenkään ja siksi esim. juuri talousdemokratian kaltaista tilanteen alkujuuren ymmärtävää "pakansekoittajaa" tarvitaan kipeästi! Itse poliittista järjestelmää ei tarvitsisi kuitenkaan murtaa hajalle, vaan puhdistaa se vain keskuspankkikartellia hyysäävistä kansaa vastaan olevista porukoista!

" "Deserts are increasing worldwide right now due in the main part due to Mans poor managment of the land - thats the part where i disagree with Lord Monkton." " --> Ilmastonmuutoksen varjoon on todellakin jäänyt monta muuta tärkeää ympäristöongelmaa ja niistä esim. juuri maankäytössä havaittavat puutteet ovat hyvin tärkeitä. Ne liittyvät suoraan sekä saastumiseen että ihmisten huonovointisuuteen. Tässä mielessä olen mielenkiinnolla seurannut Lyndon LaRouchen ja porukkansa tämän vuoden missionjulistustansa maankäytön viemisessä täysin uuteen ulottuvuuteen NAWAPA -nimisessä projektin laukaisussaan. Siihen siis palaan vielä erikseen tarkemmin havainnoiden sen hyviä ja huonoja puolia. Näin maisema-arkkitehtuurin alalla olevana omaan ihan ammatillistakin näkemystä NAWAPA:n arvioimisessa!

David Icke: The Nwo Network, A Spider's Web of Interconnected Secret Societies - Alex Jones Tv 1/8: A B C D E F G H --->

"Its fantastic all the greats are coming together, Alex Jones, David Icke, George Noory, Ron Paul, Webster Tarpley etc etc etc. The list goes on!!!! Bring on the free world order!!" --> On toki hyvä, että yhä useampi toimii näyttävästi NWO:n vastaisina aktivisteina huolimatta itse kunkin rajoitteista ja huonoista puolista vajaasti optimaalisessa maailmassa kun operoimme.

"Awareness - Truth - Responsibility. Fear is the heart of darkness. themindmakesitsownspaces" --> Pelko on tosiaan haitta NWO:n vastaisessa aktivismissa ja kaikki pelkoa tarpeettomasti lietsova toiminta sen takia tuomittavaa! Tosin vaikeimmistakin mahdollisista asioista on tässä maailman tilanteessa puhuttava avoimesti, vaikka se aiheuttaisi monillekin äärimmäistä pelkoa.

"9/11+bailout=proof of nwo!" --> Hyvin moni muukin asia todistaa NWO:n olemassaolon eikä monikaan niistä ole enää edes kovin piilossakaan, kun havainnoimme esim. näitä keskuspankkikartellin ekonomisia päähänpistoja ja uskomattoman typerien lakien ajamista täytäntöön ympäri maailman.

"This nation needs a spiritual renaissance. Taking back control of the power centers will do little good if we are not spiritually, morally, and intellectually better than those who tyrannize us currently." --> Tämä on erittäin tärkeä huomio ja juuri tämän asian toitottamista paljon tekevä Lyndon LaRouche on enemmän oikeassa kuin hyvin moni osaa vieläkään ajatella! NWO -projekti on tosiaan osaltaan sen kulttuurin tuote, joka on saastunut piloille. Siksipä yksi tärkeä osa maailman parantamista NWO:n kynsistä on se pitkällinen vuosikymmeniä kestävä prosessi, missä itse kulttuurimme pohjaa on parannettava ja korjattava ihmiselämän ylittävien missioiden ja ajatushautomoprosessien ajamina.

"I'm so scared of the Illuminati, ooo. Orwellian state oooo scary. What a load of bullshit he talks. What exactly would the world be like if 'we took our power back'? Oh look he never answers that." --> David Icken ongelma tosiaan on aika usein se, että hän ei konkretisoi tarpeeksi meille kansalaisille missiota pois NWO:n kynsistä. Ainoa joka sitä tällä hetkellä oikeastaan riittävän konkreettisesti tekee on juuri Lyndon LaRouche. Myös talousdemokratian tyyliset kartat toiminnalle ovat sitä.

"I'm so glad Keanu is awake... I mean he's Neo for crying out loud!!!!!" --> Niin, onhan se toki ihan jees, jos joku tunnettu julkkis on NWO:n vastustajaksi profiloitumassa. Se voi auttaa ihmisiä havaitsemaan ko. ongelmaa yhä enemmän. Tosin se voi olla selvä puutekin, jos ko. julkkis ei tuo samalla esille mitään konkreettista uutta toiminnalle pois NWO:n kynsistä.

"I used to think we needed more parties but I think Jesse Ventura is right when he says that there should not be any parties at all. Abolish the Republican and Democrat parties!!" --> Poliittiset systeemit ovat toki paljon muokattuja keskuspankkikartellin tarpeisiin etenkin Euroopassa, mutta olen oppinut juuri sen, että Yhdysvaltain poliittiset rakenteet sitä vastoin ovat vielä peruja siitä perustuslaista, joka oli tehty silloista keskuspankkikartellia vastaan. Tätähän Lyndon LaRouche tähdentää ja hänen mielestään tätä keskuspankkikartellin vastaista aktivismia pitääkin tehdä juuri niin, että ko. rakenteet pitää vallata takaisin oikeasti humaaniin ja sanotaanko vaikka tässäkin tapauksessa talousdemokraattiseen toimintaan. Varmasti Euroopassakaan rakenteita ei tarvitsisi niinkään hajottaa, vaan vain vallata parempiin käsiin uuden talousjärjestelmän kera ilman keskuspankkikartellia niin kuin yllä jo mainitsin Suomen kohdalla.

"fear is the absence of knowing" --> Pelko ym. negatiiviset tunteet ovat tosiaan varsin paljon rajoittavia. NWO:n aiheuttamia turhautumia ja suuttumuksen tiloja on varmaan tiedossa itse kullekin, mutta niitä pitää yrittää parhaansa mukaan ohjata hallittuihin "höyryjen päästöihin" rakentavan toiminnan hyväksi. Tiedon kartuttaminen kuuluu asiaan ja siksi olen itsekin näyttänyt esimerkkiä tämän blogin avulla, kuinka juuri tämä maailman aika vaatii paljon lisää ihmisiä, jotka ottavat asioista selvää ennakkoluulottomasti ja rohkeasti!

Who control Hollywood? Who control the banks? Who control the federal reserve? Connect the god damn dots. They are all worshipping the same god.." --> Kulttuurimme on tosiaan tuottanut todellisuudesta irrallaan olevan eliittijoukon, joka on kasvattanut valtaansa niin pähkähullun suureksi, että he ovat hukkuneet sen sisään mielisairauteen ja pahuuteen seoten.

"David Icke says that the Moon is a spaceship inhabited by sublunarian aliens that are controlling the Earth by satelite/radio/telepathy.... IT'S IN HIS LATEST BOOK !!! the guy is a FUCKING FRUITCAKE !!!!!!!!!!!! next..." --> Näistä David Icken korkealentoisimmista ideoista on usein vaikea - mahdotonta sanoa, miksi ne ovat olemassa ja mitä niillä halutaan sanoa. Olen yrittänyt miettiä sitä esim. metaforisella tasolla; Icke haluaa sujauttaa jonkinlaista uusfolkloristiikkaa NWO:n henkisten ja ylimaallisten seikkojen kuvaamiseen avatakseen uusia metodeja ajatella myös muita vaikeita asioita. Laajentaa siis tietoisuuttamme vastaanottamaan totunnaisesta poikkeavia sisältöjä, millaisia voi oikeastikin olla tulossa NWO -prosessin jatkuessa vuosikymmeniä.... Monethan epäilevät esim. ns. avaruudellisen alieninvaasion lavastamista ns. Bluebeam -tekniikalla, joka olisi seuraava askel keskuspankkikartellin juonissa saattaa maailman väestö tyrannian alle "terroriuhan" valheelisella viljelyllä. Nythän sitä virkaa on toimittanut Al-Qaeda. Onko seuraavana "marssilaisten" vuoro...?

"The reptilian business is the turd in the punch bowl, I believe it may be fallen angels or jinns. But reality is wierder than fiction so I keep my mind open about his info." --> Eli kannattaa pitää mieli niin avoimena kuin pystyy, sillä maailmassa todella on monta ihmeellistä asiaa vielä piilossakin. Meidän ei pidä turhaan ihmetellä kummallisuuksia; asettakaamme itsemme esim. sellaisen viidakossa elävän alkuasukkaan asemaan, joka näkee elämänsä ensimmäistä kertaa länsimaisen kulttuurin tuotteen, kuten helikopterin. Jumalaksi / paholaiseksihan hän sitä voisi kuvitella... Eli emme me länsimaiden urbaaneimmatkaan ihmiset ole etääntyneet välttämättä niin kauas luonnostamme, ettemmekö voisi kohdata jotain yhtä ihmeellistä suoraan puskista, mikä voisi esim. olla tuota Bluebeam -tekniikan kaltaista meiltä vielä piilotetua sisältöä. Ja meidän ei pidä silloin suhtautua siihen tuon alkuasukkaan tavoin....

"It is time to get our guillotines out and start lining up these corrupt politicians." --> Tällaistakin suoraa vihaa näemmä on keskuspankkikartellia ja heidän poliitikkonukkejaan kohtaan. Toki heidän kuuluukin saada ansionsa mukaan, mutta laittomuuksiin ryhtyminen toimii NWO:n vastaisen aktivismin haittana. Toivokaamme, että emme koskaan ajaudu sellaiseen anarkian ja epätoivon tilaan, missä joudumme pakotettuihin puolustuksellisiin toimenpiteisiin laittomillakin tavoilla! Tosin laittomastihan keskuspankkikartelli toimii ja vähät välittääkin laeista, joita se itse pyrkii silti määräämään kansalaisten kontolle.

"For the first time, a lot of the world's people...
are all on the same page at the same time
I realized that a while ago and it blew my mind.
The planet is like a giant beehive of communications.
That's the change.
" --> Internetin avulla on mahdollistunut todella paljon tärkeää NWO:n vastaista aktivismia. Tämä onkin jännä juttu, sillä oppimani mukaan internetiäkin on oltu puuhaamassa alunperin juuri NWO:n pystyttämisen eräänä työkaluna meidän kansalaisten päänmenoksi; manipulointia viihteen ja tiedon avuilla. Mutta nyt havaitsemme juuri sitä luovaa toimintaa netin kohdalla, joka kuvaa ikään kuin aseen ryöstämistä pois viholliselta käyttääksemme sitä uudella tavalla vihollista vastaan ja meidän hyväksemme.


"Actually what Icke says, "We are consciousness." Is not exactly true I have found.
Because consciousness needs something to be conscious of..
" --> Tässä on havaittavissa mielestäni tietynlaista kaksisuuntaista ideaa, mikä kuvaa kokonaisuutta; eli olemme yhtäältä jatkuva osa universumin kenttää mm. olemalla osa noosfääriä ja biosfääriä, mutta samalla voimme itse hallita tajuntaamme kohdistaaksemme sen avulla ajatteluamme ja toimintaamme arkipäivän konkretiasta elämämme ylittäviin missioihin sekä havaintomaailmamme ylittäviin abstraktioihin ja periaatteisiin saakka. Tässäkin on työsarkaa paljolle lisäopiskelulle, missä esim. Lyndon LaRouchen maanläheisemmät ajatukset ovat apuna. Lisäksi mainitsen tähän liittyen mielenkiintoisen kirjan, joka voisi olla jossain vaiheessa oman tarkemman esittelyni aihe bloggaamisessani; Daniel C. Dennettin kirja Tietoisuuden selitys (Hesarin kirja-arvio). Dennettin näkemykset näyttävät kontrastoivan mielenkiintoisesti monen seikan suhteen...


"Yo I am sooooooooooooo happy that David Icke was able to make it into this broadcast. I LOVE David Icke and I'm so happy he was able to be here.

This 27 Hour Broadcast was seriously the single most EPIC broadcast in the history of radio/television/basically-all­-of-human-history.

Alex Jones, the Infowars crew, every single person that appeared on this show, everyone that donated, thank you SO MUCH for this unbelievable gift. I love every single one of you from bottom of my heart! <3<3<3
" --> Syytä onkin hurrata Alex Jonesin hurjalle showmaratonille! HURRAA!! David Icke on myös aivan hyvä tyyppi NWO:n vastaisena aktivistina korkealentoisista ajatuksistaan huolimatta.


Max Keiser: The Trifecta of Fraud - Alex Jones Tv 1/4: A B C D --->

"I'm surprised Max doesn't understand the concept of the currency war. It's not that China is trying to kill the dollar. If anything, they'll buy more US T-bonds. They're trying to boost the dollar and kill their own currency so their exports are cheaper and preferred more among buyers. It's a race towards the bottom, not the top." --> Niin, kaikki ei ole aina itsestään selvää taloudessa, vaikka ymmärtäisimme esim. tuon rahanluomisen alkusyyn: "Ennen kuin euro voidaan kuluttaa, se täytyy lainata (korolla tietenkin).". Minulle on vielä jäänyt varsin epäselväksi Kiinan osallisuuden aste NWO -prosessiin --> Kuinka paljon siellä on sille vastustusta vai onko Kiina jonkinlainen mallimaa NWO -projektille, kuten viime vuonna muistan George Soroksen sanoneen...? Kiinassahan on ollut käynnissä uskomaton vaurauskehitys tietyissä pisteissä, kuten Shanghaissa. Näin juurikin Shanghain tapauksesta erään tanskalaisen dokumentin hiljattain, missä kävi ilmi ko. kaupungissa tapahtunut ja edelleen jatkuva kaikkien aikojen suurin rakentamisbuumi mitattuna ihmiskunnan koko historian mittakaavassa; silmänkantamattomiin saakka on viimeisen 20 vuoden aikana rakentuneita pilvenpiirtäjämeriä. Onko Kiina maailmanhallituksen jokin tärkeä keskus tulevaisuudessa?...

Toisaalta äskettäisen Nobelin rauhanpalkinnon ojentaminen Liu Xiaobolle on aiheuttanut Kiinassa närää länsimaita (Norjaa) kohtaan. Meidän on kuitenkin muistettava, että diktaattori Maon on sanottu olleen lännen keskuspankkikartellin paikalleen asettama ja vähintään tukema; esim. Henry Kissinger puuhaili aikoinaan paljonkin Maon kanssa 1960 ja -70 -luvuilla...

"Ron Paul is the only hope. Spread the word" --> Olen ollut viime aikoina jonkin verran skeptinen näihin Tea Partyn kannattamiin poliitikkoihin Yhdysvalloissa, koska esim. tämä TP -liike on havaintoni mukaan ollut vesitetty ja kaapattu eliitin johdateltavaksi sen verran paljon... Sen parissa on puuhailtu jopa Sarah Palinia tulevaksi presidenttiehdokkaaksi, mikä jo kertoo aika paljon!

"They voted for Obama to prove they are not racist. Now, who are they going to vote for to prove their not idiots?” " --> Heh, hyvä heitto! Sarah Palin...? No, ei todellakaan :) ...Mutta siis kulttuurimme pohjaa parantamalla voisimme lopulta päästä tilanteeseen, jossa kansa valitsee ansaitsemansa johtajat niin, että keskuspankkikartellin nukkien osuus vähenee ja kansalaisten intressejä palvelevien osuus kasvaa!

"How can the banks take houses that have been paid for?!" --> Helposti, sillä ne ovat uskomattoman pahoja ja sairaita sekä totaalisesti vararikossa velkapyramidiponzihuijausta tehtyään. Nyt ne ovat alkaneet sumeilematta myös väärentämään ulosottoasiakirjoja saadakseen rikollista rahaansa kattamaan pilaantuneita velkakirjojaan ja niiden johdannaisvedätyksiään --> Päätarkoitus on siinä toki kansallisvaltioiden ja erityisesti juuri USA:n tuhoaminen sisältä päin maailmanhallitusta varten. Uskomatonta toimintaa, joka johtaa ainoastaan yhteen suuntaan; nykyisen talousjärjestelmän tuhoon tavalla tai toisella! Mikä tulee tilalle?!!

Gerald Celente: We're Living on Borrowed Time - Alex Jones Tv 1/7: A B C D E F G --->

"If USA goes bankrupted with this massive bailouts and corporation domination the following will happen.
1. Stock market will crash and seize
2. financial institutions will fail
3. all government funding will stop ( medicate, defense, education etc )
4, Private Business will close
5. Mass riots people will fight for food among the poverty
6. The rich will buy the country and the U.S will Turn from democracy to dictatorship which has already been since the beginning
Simple as that
" --> Saas nähdä pitääkö paikkaansa... Jonkinlainen tuhoisa dominoefekti on kuitenkin taattu, jos ratkaiseva palikka posahtaa melkeinpä missä kohtaa tahansa. Niin räjähdysaltis koko systeemi havaintoni mukaan on.


"Today, Oct 20, 2010. Things will get openly worse after the election results in a few weeks, no matter what the results." --> USA:n kongressivaalit ensi kuussa ovat todellakin varsin mielenkiintoinen tapahtuma NWO:n kannalta ja todella monessa muussakin mielessä... Saako kansa protestiäänensä nykyistä politiikkaa vastaan esille; millä tavalla, kuinka paljon ja onko se oikeaa vai vääränlaista...? Aiheuttaako vaalitulos räjähdysalttiita reaktioita; mellakoita, pörssiromahduksia yms. ...?

"Gerald talks about a plague coming in 2011. To know more look up Aspartame and Diabetes- Healthy Holistic Living." --> Eli jokin uusi terveysuhka on suunnitteilla meidän päämme menoksi...?!

"True he predicted "collapse in october". October isn't over yet, but I don't see it in the next few weeks. However, I still think it's likely they will collapse it just as winter sets in or right before. I can't think of a better time to kill off as many as possible quickly while also preventing much uprising." --> On tällä hetkellä melkein mahdotonta sanoa tarkalleen, miten keskuspankkikartelli voisi tätä ekonomista asettaan lopulta käyttää, mutta päätökset lisätuhoa aiheuttavista bailout -suunnitelmista on jo tehty mm. FED:in Ben Bernanken suulla sanottuna. Kysymys on havaintoni mukaan ratkaisevasti siitä, että kumpi näistä tapahtuu ensin --> Keskuspankkikartellin ohjaama hallittu talouden ja kansallisvaltioiden alasajo vai keskuspankkikartellin itsensä luhistuminen heidän suunnitelmansa pähkähulluuden takia?... Meidän kansalaisten varalle on kuitenkin kummassakin tapauksessa oltava parempi vaihtoehto, kun romahdus tulee! Lyndon LaRouchen ja talousdemokratian ekonomiaideoita parempia sellaisiksi ei liene olemassa tällä erää...

" ...When people believe in a god that will always save them and all they have to do is pray and worship him they set themselves up to be taken advantage of and never are fully awakened.After all they cant wait for the world to go to hell because their saviour will come rescue them lol. Dude im not trying to troll or anything i just think that blind faith in something that is most likely mans image of god will keep you down." --> Niin, kommentoija haluaa sanoa, että sokea usko mihin tahansa rajoittaa kokonaisuuden ja muiden tärkeiden asioiden näkemistä. Täysin samaa mieltä! NWO:n tutkimus ja NWO:n vastustaminen sekä paremman näkeminen NWO:n tilalle ovat luonteiltaan monitieteellisiä ja monihaaraisia, missä haitallista kaventumista ko. havainnointiin ja pohtimiseen aiheuttaa mm. juuri uskonnolliset heräämiset fundamentalistisella tavalla. Tästä ja muista on monia esimerkkejä, joista kerron lisää ajallaan.

"OK. A lot of anger, but I need solutions!" --> Niinpä! Havainnointiakin on tehty jo paljon, mutta ratkaisuja on nyt alettava tulemaan roppakaupalla monelta taholta! Gerald Celenten viimeaikainen meuhkaaminen on käynyt tässä mielessä aika hedelmättömäksi. Samaa voi sanoa Max Keiseristäkin ajoittain.

"Alex Jones tells people that the globalists hate us, hate america and want to kill us, but he turns around and hates on effeminate men and gay people. Hate goes both ways. As Ghandi said "Be the change you want to see in the world". If you don't want people to hate you, then don't hate on other groups. Hate perpetuates hate." --> Aivan oikeaa oivallusta on tässäkin! Suomessahan olemme saaneet havainnoida viimeaikaisessa homokohussa vihaa puolin ja toisin, joka ei ole ollut fiksua. NWO:n eteneminen aiheuttaa vihaa niitä kohtaan, jotka ko. agendaa pakkosyöttävät ja edesauttavat, mutta tunteidensa hallinta rakentavan toiminnan hyväksi on hyvin suositeltavaa; ylimääräiset höyryt pitää päästää ulos muutoin kuin kohdistamalla niitä muihin (varsinkin viattomiin) ihmisiin ja yhteisöihin.

"Alex said that he doesn't believe that a "road warrior" type scenario will happen. Then what the heck is pouring this crap in our ear for if he doesn't think it will happen?" --> Alex Jonesia on monta kertaa aikaisemminkin syytetty myös siitä, että hän meuhkaa liian dystooppisten skenarioiden pelottelulla. Ja varsinkin, jos hän ei samalla tarjoa riittävän konkreettisia ratkaisuja ko. asioille. Tuleeko joku "road warrior" -anarkismi? Emme voi tietää tarkkaan, mutta varmasti aineksia paljon nykyistä huonommille olosuhteille on olemassa, valitettavasti.

"OMG Gerald actually told the truth about Israel! He has just gained a life long fan! And shame on Alex for never telling the truth about Israel" --> Israelista on voitava sanoa toki suoraan niitä pahuuden seikkoja, mitä se on hyvin paljon edustanut myös riippumatta siitä, ketkä siellä asuvat! Tässä mielessä on niin päivän selvää se, kuinka kristinuskoonkin on istutettu (Ilmeisen tarkoituksella) Israelia hyysäävä paapomisvirus, joka estää juuri näkemästä asioiden tilaa riittävän tarkasti ja oikein, kuten tuossa yllä mainittiin; fundamentalistinen uskonnollinen tms. vakaumus esim. tässä valossa on suuri haitta ymmärtääksemme tätä maailmankolkan osaa NWO -prosessissa!

Webster Tarpley: Housing Market and The Mortgage Foreclosure Debacle - Alex Jones Tv 1/4: A B C D --->

"Fuck the rules. Fuck playing the game the banksta scum want you to play. Fuck the government. Fuck the banks who own them. Fuck being a stooge. Fuck being the docile consumer. Fuck paying every fee and tax. Keep your money in your pocket and Starve the Beast. Fuck it." --> Jotkut vihan ja turhautumisen kyllästämät NWO -tiedon pelottamat sielut turvautuvat välillä raakaan kielenkäyttöön. Se on ymmärrettävää, koska itsekin tämän poliittisen bloggaamiseni alkuaikoina viljelin tuhtia voimasanailua. Oman itsen kehitys ja ymmärryksen kasvaminen vie kuitenkin vähitellen sellaisen yläpuolelle, missä sopivasti hallittu päättäväisyys ja rohkeus astuvat pelon luoman vihan tilalle :)

"TRUE! webster is a thousand years old because he learns from history. All of us that leanr our collective history is also 1000 years old." --> Webster Tarpley käy kyllä hyvin esimerkistä sellaisesta ajattomasta sielusta, joka ymmärtää ihmisyyden positiivisella tavalla tärkeitä puolia pitkältä ajalta ja osaa käyttää älykkyyttään hyväkseen niiden asioiden käsittelyssä ja esittelyssä. Myös Websterin erinomaisia historian tutkimuksia ja analyysejä on esillä esim. tässä äskettäin uudestaan esille tuomassani sivustossa; Readings from the American Almanac.

"The bankers are the criminals, the New York financial system is a racket and should be treated as such. The mass working people of this country are not like those people and are for the mass amount of stolen money being returned so we can build new schools, roads, hospitals and provide the type of healthcare and education we are capable of to all U.S. citizens. Instead the bakers control the system and unleashes health insurance companies and massive tuitions to strangle the American people." --> Taas oivallista keskuspankkikartellin pahuutta valuvan toiminnan kuvausta, jota on propagandan keinoin puettu meille kansalaisille muka "hyvän globalisaation" nimissä; sen piirissä uskotellaan lisäksi mm. sen kuuluisan "yksityistämisen" olevan tosi "cool" ja "trendikäs" juttu, vaikka se on pelkästään osa tuota keskuspankkikartellin juonta saattaa kansallisvaltiot omistukseensa kaikkineen ja tyrannian ikeeseensä maailmanhallitustaan varten!

Omalla kohdallani viimeisin esimerkki tästä pahuudesta on taloyhtiön (Jossa asun) isännöintipalvelujen ulkoistaminen niin hullunkurisesti yksityiselle taholle, että seuraavakin kuulemani skenario on jo totta: "Eräs taloyhtiön asukas halusi tuoda erään epäkohdan ilmi eräälle ko. isännöitsijän työmiehelle kasvotusten hänet tavattuaan, mutta hän kieltäytyi kuuntelemasta, koska asiat pitää kuulemma hoitaa puhelimitse uuden säännön mukaan --> Pakotetaan asukkaat hoitamaan asiat soittamalla kalliiseen puhelinpalveluun --> Rahastus. Ei helvetti sentään; herätkää!".

"Webster Tarpley is highly intelligent. Unfortunately, Tarpley gets into the nuts and bolts of everything that he talks about. There is just not enough time with this radio show to go as deep as Tarpley wants to go. This frustrates AJ to no end. Tarpley is not good at skimming over subjects. If AJ can't deal with this, it might be best to have him on the show." --> Tämä NWO -tiedon runsaus ja yksityiskohtien moninaisuus on tietysti monesti vaikea käsiteltävä, kun aikaa on vähän käytössä ja asioita pitäisi esittää siinä monelta kannalta. On tietysti vahinko, jos sen takia jää pois oleellisia seikkoja. Siksi nämä kirjoituksenikin ovat monesti hyvin pitkiä ja se täytyy vain sietää, sillä nyt opetellaan ihmiskunnan historiassa tärkeimpiä mahdollisia asioita! Jokaisen on nähtävä vaivaa ja aikaa! Sitä paitsi on ihmiselle luonnollista juuri se, että hän opettelee ja nielee tietoa kuin pesusieni vettä. Eliitin hallitsemassa maailmassa meille on virheellisesti ehdollistettu, että se ei kuuluisi ihmisen luontoon, vaan ihmisen tulisi pikemminkin muka vain taantua.

"This is a red herring. Ask yourself why is it only the NWO can make money to fund their operations? Any operation needs money to function. The money he is raising is penuts compared to say Fox or MSNBC. Even the broadcast you are listening to takes money to come about." --> Tässä vajaasti optimaalisessa maailmassa joudumme siis ainakin toistaiseksi käyttämään valitettavan paljon niitäkin pelisääntöjä, jotka ovat keskuspankkikartellin toiminnan saastuttamia.

"Webster Tarpley is an interesting character from the perspective: Who the #uck is he working for?!?

Certainly an AGENT OF INFLUENCE, but his complex political history make him an enigma.

He certainly has access to closed source information but not from the USA government.

The one good experience Webster brings to the table was his incountry research of the P2 lodge and OPERATION GLADIO.
" --> Webster on vaikuttanut tosiaan olevan uskomattoman tarmokas tutkija, kuten havaitaan tuossa Readings from the American Almanac -sivuston annissa.


Alan Watt: Shock And Awe - The Manipulation Of The Human Psyche 1/4: A B C D --->

"It's all manipulation to get what we want. Some minds seem to default to this and they spend most of their lives in a deluded state. Then the professional physiologists make all sorts of diagnosis, when in reality it is all about living truthfully. We lie to get what we want in our; working life, relationships and so much more. Why we cannot be truthful and wholesome." --> Niin, ihmisluontoon kuuluu aina myös intressit omaa itseäänkin kohtaan, mutta se on toki aivan luonnollista ja kuuluu nisäkkäiden perusolemukseen muidenkin lajien kohdalla; muutoin koittaisi sukupuutto hetikohta! Kyse on keskuspankkikartellin maailmankuvaan joutuneiden kohdalla juuri siitä, että nämä itsekkäät intressit ovat menneet todella paljon överiksi.

Vastavoima sille ei kuitenkaan ole siirtyminen toiseen äärimmäisyyteen, mitä esim. monet fundamentalistikristityt toitottavat eli tähdentävät omista intresseistään luopumista. Se on yhtälailla luonnotonta. Kuten olen todennut, niin kohtuus on parasta optimia monessakin tapauksessa. On kuitenkin syytä muistaa siinä myös se, että kohtuudellisen keskitien käsite ei tarkoita optimaalin olevan tarkalleen ns. keskellä. Sellaisen vaatiminen voi myös olla fanaattista totalitarismia, sillä todellinen optimi voi olla hieman jommalla kummalla puolella keskikohtaa. Ihmisten on vain opeteltava löytämään näitä optimeja ilman fanaattisia tyranniaskenarioita valveutuneessa, avarakatseisessa, tunneälykkäässä, kannustavassa, turvallisessa ja suvaitsevassa ympäristössä.

"Watt is absolutely spot on about the synchronized law making. I'm from Ireland and because we get British and American television it is possible to follow the cultural and political developments in each country...

The mass use of public surveillance cameras happened virtually simultaneously in Britain and Ireland..

The relaxing of Banking regulations happened simultaneously in all three countries...it is in key areas that this synchronized law making seems to be occurring." --> Juuri tätä synkronointia on ollut havaittavissa lakien puskemisen lisäksi niin monessa länsimaiden kulttuurin muussakin piirteessä, että on toki selvää niihin liittyvien maailmanhallitusagendojen todellisuus! Kulttuuriamme on tässä mielessä aivan tarkoituksella muokattu yhteneväksi eri maissa myös viihteen keinoin, josta siitäkin on olemassa suunnitelmia ja esim. tässä kirjoituksessani esittelemässäni ko. eliitin 1970 -luvun yhdessä manuaalissa sellaisia on esitetty; Silent Weapons for Quiet Wars -manuaali: Miten saatana toimii käytännössä länsimaissa.

"I hope people are fully aware that the elite are dead bent on controlling us and destroying us any way they can. Today, I saw chem-trail signature "X"s just about everywhere. This is a battle for humanity and we don't want to be on the losing end!" --> Hulluimmallakin tavalla dystooppisten NWO -skenarioiden sisällössä on havaintoni mukaan totuuden siemeniä olemassa juuri siinä mielessä, missä ymmärrämme ko. keskuspankkikartellin haluavan turvata planeetan kokoisen ahneutensa ja intressinsä tuhoutumiselta. Isot intressit vaativat isoja turvaamiskeinoja ja niiden ylimitoitukset voivat olla vastaavasti erittäinkin tuhoisia ison kokonsa takia ja näyttää uskomattoman hulluilta. Meidän on tosin suorastaan mahdotonta kuvitella, mitä lopulta liikkuu sellaisen ihmisen päässä, jonka valta ylittää moninkertaisesti esim. Yhdysvaltain presidentin vallan. Mitä sellainen ihminen vielä haluaa? NWO -tutkimuksissa tihkunut tieto juuri siitä on toki hätkähdyttävää; olisivatko he enää edes ihmisiä...?

"they've been targeting to destroy the family making the state the head of the family." --> Tämä on keskuspankkikartellin eräs tapa monista turvata intressejään ja siis siksi sosiaalinen ja kulttuurillinen muokkaaminen on pohjimmiltaan ollut länsimaissa käynnissä em. tavoilla.

"I think Alan is trying to describe basic "advertising" using complex terms to make it sound like a conspiracy, which it is not.

Corporations want to make money. The large corporations want to make money, so they have the govt tell us to "get on the Internet".

Same thing with your example about the British govt telling people to "buy a TV set". It's so some companies can make money. It also creates jobs.

Alan, it's money and advertising, that's basically all it is. :)
" --> Tämä "perusmainonta" ei toki ole niin viatonta kuin tuo kommentoija luulee ja kuvittelee! Kulttuuriimme on saatu istutettua niin totaalisesti ajatus mm. mainonnan oleellisuudesta ja tarpeellisuudesta, että sen käsittäminen vain hyvänä on monesti ylitsepääsemätöntä harhaa. Kuitenkin olemme jo nähneet sen, että tällaisessa keskuspankkikartellin saastuttamassa monetaristisessa talousjärjestelmässä mainonta sisältää lähes aina myös myrkkyä sisällään hyvän ohella, koska systeemi toimii ihmistä vastaan jo lähtökohtaisesti rahan syntymekanismin takia ja sen takia toivoton kilpailu äärikapitalistiseen tuhohuipentumaan saakka on taattu ja kaikki mainonta sekä populaarikulttuuri päätyy lopulta kuvaamaan ja symboloimaan sitä! Ihmiset kilpailevat itsensä hengiltä ja jo sitä ennen eliitti kaappaa meidät uusfeodaaliseen huomaansa. Söpöä eikö vain? NO EI!!


"Pornography is a tool like violence that's being gradually accelerated. Its goal is to desensitive the people, make them violent and sexually perverted. Sexual perversion + hardcore violence exposed to people over the longrun especially at a young age coupled with teaching people that Evolution is real is going to ultimately lead to lawlessness. The Bible teaches that homosexuality, crimes especially violent crimes lawlessness and inequity would be at all time highs prior to our Lord's return." --> Tässä on jotain samaa mitä äskettäisessä Suomessa velloneessa homokohuväittelyssä ilmeni; se sisältää sekä oikeaa että väärää huomiota maailman tilasta. Oikeaa on tuo lähtökohta, missä mm. pornografian ja väkivallan viljelyn tehostaminen mediassa on osa suunnitelmallista länsimaiden altistamista (niitä heikentämällä) maailmanhallituksen tyrannialle ja samalla ihmisten alkukantaisten piirteiden valjastamista ko. imperiumin ahneuden ja riiston alttarille eli rahastamista ja turmelemista voitontavoittelunsa takia. Tässä on juuri muistettava, että keskuspankkikartellilla (Illuminatilla) tämä voitontavoitteluintressi on planeetan kokoista!

Ratkaisua parempaan ei kannata tällekään skenariolle kuitenkaan hakea liian innokkaasti uskonnoista (Raamatusta, Koraanista jne.), sillä jo heti tuossa kommentoijan maailmankatsomuksessa nähdään uskonnollisten arvioiden haittaava ylivalta luonnollisten arvioiden kustannuksella, mikä johtaa harhaan eli uskonnollislähtöiseen ylikontrolliin ja tarpeettomaan vastakkainasetteluun uskonnottomien ihmisten kanssa.

Meidän on kuitenkin kehitettävä planeetan kokoinen hyvyyteen perustuva vastavoima keskuspankkikartellille ja siinä on toki tärkeää sielullinen ja henkinen elementti korotettuna noosfäärin kokoiseksi yskänlääkkeeksi ko. noosfääriin vaikuttavaan korkeamman tason flunssaan ;) Monipuolinen yhdistelmälääke lienee hyvä, jossa varmasti uskonnollisiakin piirteitä katsotaan sopivasti hyvällä.

"Again! i HAVE TO SAY from RESEARCH OF MANY years!..Hes RIGHT!....THERE IS NO SUCH THING AS A CONSPIRACY THEORY!! They want you to BELIEVE THAT! for TWO reasons! 1:TO MANIPULATE YOU! 2:SO THAT YOU ARE CLASSIFIED AS A CONSPIRACY THEORISTS!...AND THEN DISCOUNTED!" -->Tämä on hyvä huomio; meidän kontrollissaan pitämiseksi eliitti (Illuminati) viljelee ja edesauttaa käsitystä, että heidän toimiensa tutkiminen on "hullua salaliittoteoretisointia". Välitön seuraus ko. oivalluksesta --> Eliitti syöttää oikeiden asioiden sekaan tekaistuja valheita, jotka sekoittavat pakkaa sumeaksi nähdä siitä ko. oikeita asioita, jolloin "salaliittoteoreetikoksi" ehdollistaminen käy paremmin päinsä.

Jatkokysymys; ketkä levittävät käytännössä tätä valetta oikeiden asioiden sekaan? No, esim. näitä kaikkia Alex Jonesin haastattelemia henkilöitä Alex mukaan lukien on syytetty sellaisesta. Minun mielestäni he voivat olla sitä vikaa omaavia jopa ihan vapaasti, tekivät he sitä tahallaan tai hyväuskoisena hölmönä. Meidän on vain henkilöistä liikaa välittämättä opeteltava itse tiedon hankkimisen ja suodattamisen jalo taito opetellessamme validi tieto väärästä ja se vie aikaa. Meidän on vain pakko nähdä se vaiva siinä eikä liian herkästi alkaa tukkimaan tietolähteitä heti opettelun alussa vain huhujen perusteella; NWO -kriitikoita voidaan näet myös mustamaalata tarkoituksella juuri tuon "salaliittoteoreetikko" -ehdollistumisen toteuttamiseksi. Eli oikeaa tietoa voidaan myös esitellä muka valheena, jotta päämme sekoittuisi entisestään oikean tiedon näkemiseltä.

Monimutkaista, eikö totta? Tiettyjen avainoivallusten jälkeen moni muu mukana kulkeva asia kuitenkin selkenee sen perässä, kuten juuri ymmärtäessämme rahan syntymekanismin luonteen tässä monetaristisessa talousjärjestelmässä ja sen, ketkä sitä rahaa siinä luovat ja muokkaavat keskuspankkikartellinsa elementtien ja instrumenttien avuilla. Moni muu oivallus ja tosiasia seuraa automaattisesti avainoivalluksesta ja vastaavalla tavalla pääsemme käsiksi moniin johtopäätöksiin muissakin tärkeissä NWO -seikoissa hälventäen oikean ja valheellisen tiedon päältä sumua nähdä niiden välistä rajaa poimiessamme jyviä akanoista.


Russia Today -kanavan haastatteluja Alex Jones Channelin suosikeista poimittuna:

Alex Jones: 'I'm packing heat, are you?' -->

"Instead of discrediting Alex Jones, show your face and make a stand. I dare you to do better?
Alex Jones may not be perfect, he may be working for a fascist group. What he is also doing is highlighting things that are not reported mainstream. He pretty much led the 9/11 truth movement, that's an achievement,  What the f*ck have you done?
" --> Eli tässä on ym. disinformaatioagenttisyytöksille relevantti vastaväite.


Grab your machete, lets protest! -->

"What a moron!!! Yo man dickhead, be informed that anarchism excludes all the ideas of nations, borders and capitalist exploitation. Therefore your racist shite has nothing to do with anarchism. You're just a stupid neonazi fuck. Go to... well to where you came from." --> Joku muista kommentoijista ihannoi anarkistista ja rasistista kapinaa ja menee siinä tietenkin metsään! Sinänsä tuo ko. haastattelussa käsiteltävä leffa moisesta anarkistimeiningistä kertoo juuri ym. median kyllästämisestä väkivallalla, joka toimii salakavalasti sekä mieliemme taannuttamiseksi keskuspankkikartellin maailmanhallituksen tyranniaa varten että kansallisvaltioiden alasajamiseksi samaa tarkoitusta varten mm. vastakkainasettelujännitteiden kautta usutettavilla tuhoavilla kapina- ja anarkismisiemenillä, joista on suora linja eliitin problem reaction solution -juonteeseen; saada juonitulla kaaoksella aikaan tarve heidän kauan sitten suunnittelemalle poliisivaltiotyrannian kiristämiselle. Se taas on niitä turvarakenteita keskuspankkikartellin planeetan kokoisille intresseille.

9/11, Nine Years Later -->

"usa, uk, israel = worlds biggest terrorist states....." --> Hyvä kiteytys; nämä kolme maata ovat kaikkein eniten saatu muodostettua keskuspankkikartellin käsikassaroiksi kansanväliseen (epä)politiikkaan ja loppupeleissä niidenkin valta olisi tarkoitus ajaa alas maailmanhallituksen tieltä vain pelkiksi uusfeodaalisiksi alusmaiksi...

Gerald Celente on RTAmerica September 17, 2010 -->

"Who thought we one day should listen to Russia Today in order to get some real news about the economy in the USA? The world has gone absolutely mad and is totally up side down. Black is white, white is black; up is down, down is up; spending is good, saving is bad (according to politicians); lies are truths and truths are lies... I can hardly wait to watch the whole global economy and financial world collapse to the ground. We need som REAL change here... and we need it soon!" --> Meistä vain lumeenomaisesti ja näennäisesti vaikuttaa siltä, että kaikki olisi yhtäkkiä kääntynyt ja kääntymässä ylösalaisin. "Kaikki" on itse asiassa ollut jo kauan aikaa sitten valmiiksi "ylösalaisin", mutta me NWO -propagandan uhrit olemme vain aikaisemmin kuvitelleet sen valheen olevan totta ja vasta nyt alkamassa näkemään sen läpi "ylösalaisin" käännettynä kokemuksena. Esim. juuri EU:n perustamisessa emme aluksi nähneet sitä pitkällistä suunnitelmaa, joka siinä on ollut olemassa jo 1950 -luvulta saakka ja meille uskoteltiin, että syntyi muka olemassa olleista tilanteista (Meille näytetyistä teatteriesityksistä) vain yksittäisiä oivalluksia vähä vähältä yhdentyvää Eurooppaa kohti. Kaikki EU -prosessiin liittyvä oli itse asiassa lyöty lukkoon jo yli 50-v sitten keskuspankkikartellin intressien turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Sama meno on jatkunut ja nämä maailmanhallitussuunnitelmatkin ovat olleet tekovaiheessa jo kauan ennen kuin esim. Alex Jones oli edes vaipoista ehtinyt kasvaa.

Alex Jones: 'UN a Nazi movement' -->

"Google this: alex jones jewish connections original dissent" --> Ok, googletin tuon ja sain siis eteeni näyttöä Alex Jonesin osallisuudesta jonkin tasoiseen "siionistiseen" salajuoneen. Mitä väliä sillä vaikka olisikin, kunhan osaa poimia oikeita asioita vääristä keneltä tahansa "agentilta" :)

"this is why alex jones is a disinfo agent
the UN is a ZIONIST movement if anything
" --> Itse asiassa minua hämmästyttää tämä siionismin korostaminen osana NWO -agandaa, koska sen havainnoinnista näyttää tulleen joidenkin päissä itsetarkoitus jopa haitallisella tavalla. Toki voidaan puhua siionismista ko. NWO:n yhtenä osajuonteena, mutta se näyttäisi olevan myös kovin helppo käsikassara tuomita NWO -aktivisteja disiformaatioagenteiksi vähäisemmänkin juutalaisuuteen viittaavan seikan takia, mikä on ylilyöntiä. Aika hullua, mutta ymmärrettävää, koska kaikkia NWO:n kritisoijia pyritään tavalla tai toisella vähättelemään, mustamaalaamaan jne. Toki on aina mahdollista, että joku NWO -kritisoijien joukossa ei ole puhtaat jauhot pussissaan mukana. So what; niinkuin sanoin --> On itse omilla aivoilla opeteltava asiat poimimalla tietoa suodatukseen KAIKISTA tietolähteistä.


"UN is a showcase for US propaganda" --> Tämän videon poimin esille siksi, koska olen havainnut tuon haastateltavan Paul Craig Robertsin olevan jossain määrin falski ja mahdollinen disinformaatioagentti. Se johtuu siitä, kun hänen geopoliittinen tietämyksensä viittaa vajaaseen ja vääristävään tietoon. Hän puhuu monesti termillä "american empire", joka on oppimani tietämyksen perusteella vajaata ja johtaa johtopäätöksien vääristymiseen mm. havainnoitaessa keskuspankkikartellin pääkallopaikkaa (Lontoon city) ja Yhdysvaltojen alkuperäistarkoitusta olla ko. kartellia vastaan historian pitkässä jatkumossa. Tämän tyypin sanomisiin on siis mielestäni asennoiduttava varauksella.

Alex Jones: "Stay in your house" -->

"Alex Jones is an enemy to America. He is pointing the finger at all the secondary players while the head Zionist running the conspiracy get off scot free." --> Taas tätä siionistiseksi disinformaatioagentiksi syyttelyä. Tuo on kyllä monesti havaintoni mukaan totta, että Alex Jones jättää monesti viittaamatta keskuspankkikartellin (Illuminatin) pääpukareihin ja jättää termejä epämääräisiksi, mutta kyllä välillä mainitsee Rothschildit ja kumppanit. Tärkein kohde NWO:n selättämisessä on ymmärrettävästi se keskuspankkikartellin "pääjohtaja(-jat)", mutta on toki kiinnitettävä huomiota myös niihin toisen ja kolmannenkin tason "johtajiin"!

Glenn Beck repackages Alex Jones' ideas -->

"Wow, America
They are selling you different products
you can buy the MSNBC liberal, you can buy the FOX propoganda
you can buy the Glenn Beck insanity,
or you can buy the Alex Jones version...
lol... is crazy
" --> On kyllä ymmärrettävää, että kaikkea mediaa NWO -havainnoinnin vasta-alkajana seuraava hämmentyy informaation hulluudesta, sekavuudesta ja ristiriitaisuudesta. Ei muuta kuin opettelemaan vain, sillä muuta tietä selvyyteen ja ymmärrykseen ei ole! Paitsi, jos päätyy haluamaan maailmasta eristäytymistä muka "ratkaisuna".


Alex Jones: "Bilderberg meetings in public" -->

"There's still too many employed people who are comfortable while they still have a job and money to pay the bills. The situation has to get a lot more dire before there is any action and like you said, by then, it will be total chaos. When food shortages happen, that's when the party begins." --> Totta on tämäkin; monet hyvin vielä menestyvät ihmiset eivät välitä riittävästi maailman epäkohdista tarttuakseen vakavasti NWO -asioiden tutkimiseen ja moisen agendan aiheuttamien epäkohtien vastustamiseen. Moni lilluu vieläkin niin mukavasti viihteen yms. tarjoamassa pumpulissa, että he eivät edes tiedä mistään NWO -agendasta. Ko. pumpulihan oli alunperinkin tarkoituksellista kulttuurin muokkaamista maailmanhallituksen pakkosyötön pehmentämistä varten. Muutos tulee joka tapauksessa yhä laajemmin eteen keskuspankkikartellin pahuuden ymmärtämisessä ja toivon mukaan myös nimenomaan parempien ratkaisujen asettamisen näkemisessä!

"Russia Today is government owned. Why is Alex Jones on this news agency? What the hell is going on here?" --> Russia Today on sinänsä merkillinen tapaus, koska se tarjoaa niin paljon muutoin vain oikeassa vaihtoehtomediassa tarjottavaa rajuakin NWO:n vastaista tietoa. Taustalla voi olla monia ehkä jopa NWO -agendaakin edesauttavia intressejä - juonia (Kuten NWO -asioilla rahastaminen), mutta minusta on myös hyvä, että joka tapauksessa tällaiset asiat saavat eetteritilaa tälläkin tavalla. NWO -asioiden saatavuudessa ei pidä mennä nirsoilemaan :)

No comments: