Saturday, October 02, 2010

Kauan jatkuvaa leudohkoa korkeapaineen reunasäätä runsaahkon vaihtelevassa poutapilvisyydessä (Päivitys!)



Terminen syksy on viimein alkanut tällä viikolla koko Etelä-Suomessa sään kylmennyttyä niin, että viime sunnuntain - maanantain kohdalta alkaen vuorokauden keskilämpötilat ovat olleet alle +10 astetta koko ajan. Kylmenemisen aiheutti lännestä hitaasti Suomen päälle tullut korkeapaine, jonka itäpuolitse virtasi kuivaa ja kylmää polaari-ilmamassaa pohjoisesta Jäämereltä. Aluksi su - ti aikana korkeapaineen itäreunalla ko. idän ja pohjoisen väliset tuulet olivat ajoittain melko voimakkaitakin vaihtelevapilvisessä säässä, missä vaiheessa yölämpötilat pysyivät vielä +5 asteen vaiheilla - vähän sen alla niin, että hallat pysyivät kurissa. Päivälämpötilat olivat +10 asteen vaiheilla.

Sitten ke lähtien tähän päivään saakka korkeapaineen tyyni - heikkotuulinen keskusalue oli Suomen yllä. Siinä yhteydessä sumupilvien ja sumujen esiintyminen öisin ja aamuisin mahdollistui vuodenajalle tyypilliseen tapaan sisämaassa sakeinakin iltapäivien ja iltojen oltua koko Etelä-Suomessa vähä - vaihtelevapilvisiä. Öisin alkoivat ensimmäiset hallat ja paikoin jopa heikot asteen parin yöpakkaset selkeimmillä ja sumuttomimmilla hetkillä - paikoilla. Pilvisimmillä ja sumuisimmilla alueilla minimilämpötilat olivat pari astetta plussalla ja etelärannikolla ajoittain jopa n. +5 astetta ke - to välisenä yönä. Päivälämpötilat kohosivat +10 ja +15 asteen välille; leudointa etelärannikolla.

Tuo kuva on otettu eilen perjantaina 1.10.2010 Espoon Tapiolassa ja siinä nähdään hallassa kuuraantunutta nurmikon pintaa auringon juuri noustua; pitkät varjot. Syksyn ensimmäinen hallayö tällä alueella tuli kuitenkin kahta yötä aikaisemmin eli keskiviikkona 29.9.2010. Torstaiyönä sen sijaan oli hallatonta runsaan pilvisyyden takia. Tänä lauantaiaamuna hallaa on jälleen esiintynyt. Halla on ollut kuitenkin vielä sen verran lievää, että lähinnä vain avoimet nurmikentät ja niiden sivut ovat saaneet pakkasta ja esim. mäkialueilla, rakennusten lomassa, ylempänä puiden latvoissa sekä ylispuuston suojassa lämpötilat ovat pysyneet plussalla sallien hallanarkojen lajien (Mm. kesäkukat) säilymisen vaurioitta edelleen monin paikoin. Sisämaassa sumut ja sumupilvet ovat myös olleet monin paikoin hyviä hallojen ehkäisijöitä - heikentäjiä.

Tuo korkeapaine pitää jatkossa vielä monta päivää pintansa laajana alueena ja sen takia lännessä Atlantilla vellova laaja ja voimakas matalapainetoiminta monine kehittyvine keskuksineen ja säärintamineen jää Suomen länsipuolelle eli sateita ei ole tulossa ollenkaan. Nyt aluksi la - su aikana korkeapaineen keskusalue siirtyy sen verran Suomen itäpuolelle, että etelätuulet alkavat vähitellen voimistua. Sen mukana ilmamassa on hitaasti lämpenemässä ja tuulenkin ansiosta nimenomaan yölämpötilat kohoavat selvästi ja hallanvaara poistuu jopa jo ensi yöstä lähtien. Samalla sumujen todennäköisyys vähenee. Ilmamassa myös kosteutuu vähän, joten iltapäivisin alapilvilauttojen todennäköisyys kasvaa. Näin ollen yö- ja päivälämpötilojen välinen ero kapenee ja lämpötilat ovat siten vähän +10 asteen molemmin puolin ympäri vuorokauden la - su alkaen.

Ensi viikolla ainakin pe saakka tuo iso korkeapaine jää koko ajan vellomaan keskukseltaan Suomen kaakkoiskulman - itäreunan lähelle, mikä mahdolistaa koko ajan leudohkon etelävirtauksen ko. korkeapaineen ja lännen laajan ja voimakkaan matalapaineen välistä koko Suomeen ja näin ollen Lappi on koko ajan pilvisen leuto ja ensilumien tulo viivästyy siellä huomattavasti tavanomaisesta. Sateita tuovat rintamat pysyvät siis edelleen länsipuolella ja joka päivä etelässä vallitsee ajoittain rakoilevien alapilvikansien tilanne, missä lämpötilat ovat ympäri vuorokauden +10 asteen tienoilla ja pilvipeitteen kunnolla rakoillessa päivälämpötilat saattavat kohota paikoin jopa +15 asteen lähelle. Selkeimpinä öinä voi toisaalta olla sisämaassa vajaan +5 asteen lukemiakin ja siten lievää hallanvaaraa. Tuulisuus pysyy kuitenkin sen verran yllä, että öiset ja aamuiset sumut eivät ole enää niin todennäköisiä ensi viikon mittaan kuin mitä ne ovat viime päivinä olleet ja ajoittain korkeapaine voi kierrättää eteläkauttaan Venäjältä kuivempaa ilmamassaa. Tuo hurjan voimakas korkeapaine alkaisi antamaan periksi vasta ensi viikon lopussa lännen matalapaineille, mutta siitä lisää myöhemmin...

Euroopan mittakaavassa tuo poikkeuksellisen pitkään paikallaan vellova iso korkeapaine aiheuttaa laajasti pysyväluonteisia säätilanteita laajoille alueille. Länsi-Euroopan osalle koituvat ajoittain Atlantin laajan ja voimakkaan matalapaineen säärintamat runsainekin sateineen ja ajoittain voimakkainekin länsi - etelätuulineen, mutta varsin leudossa säässä; ajoittain tänä viikonloppuna jopa yli +20 asteen päivälämpötiloja Ranskassa. Keski-Eurooppa on poutaisempi ja saamassa osansa lämmintä ja kosteaa ilmamassaa Välimeren suunnasta ja näin ollen kesäisiä +20 asteen vaiheilla olevia päivälämpötiloja on vielä tiedossa. Välimerellä voi edelleen olla ajoittain helteitäkin. Venäjällä on ko. korkeapaineen alueella koleahkoa heikkoine yöpakkasineen ja Itä-Eurooppakin on sen takia vähän Keski-Eurooppaa viileämpi ja siksi Suomessakaan etelävirtaus ei aivan huippulämmintä tuo, vaikka tavanomaista leudompaa tosin on. Korkeapaine kierrättää kuitenkin viime päivinä talvisen lumikuuroisesta maistiaisesta kärsineelle Pohjois-Venäjälle lännestä leudompaa syysilmaa.

Kasvukausi on ollut lähes pysähdyksissä tämän viikon koleassa ja hallaisessa säässä, muttei vielä aivan päättymässä. Tuleva leudohko sää virittää kasvukautta vielä vähän nopeampaan lopputahtiin ja näin ollen nurmikoiden kasvu on vielä kiihtymässä ja leikkuutarvettakin syntyy. Vielä ruskaantumattomat puu- ja pensaslajit saavat myös vielä mahdollisuuden talvivalmisteluihinsa ja kasvunsa päättämiseen, missä parisen viikkoa etuajassa säilynyt kasvukauden kehitysaste saattaa talvenarkoja puita ja pensaita hyvään loppukehitykseen. Hallat ovat siis olleet myös vielä sen verran lieviä, että arat lajit ovat vielä monin paikoin säilyneet ja tulevan viikon leudommissa oloissa monilla kesäkukillakin on vielä kukoistuksen aikaa jäljellä. Perennakukintaa pitävät yllä edelleen mm. tuoksuasteri (Aster novae-angliae) ja komeamaksaruoho (Sedum "Herbstfreude"). Myös syysmyrkkylilja (Colchicum autumnale) on ollut viime aikoina sykähdyttävässä kukassa.

Ruska on edennyt tämän viikon mittaan niin, että sisämaassa ollaan nyt jo lähes ruskan huipennuksessa. Ensi viikon leudohkossa säässä ruskan eteneminen kiihtyy niin, että ruskan huipennus tulee ko. viikon mittaan suunnilleen normaalissa aikataulussa. Etelärannikolla huipennus voi viivästyä seuraavan viikon puolelle. Tämän viikon ruskavaiheessa on ilmennyt mm. seuraavaa; suurin osa metsävaahteroista (Acer platanoides), haavoista (Populus tremula) ja rusokirsikoista (Prunus sargentii) on ollut ruskahuipennuksessa ja ensimmäisenä ruskaantuneet lajit ovat olleet pääosin jo kokonaan alastomia; mm. tuomet (Prunus padus) ja punasaarnit (Fraxinus pennsylvanica). Koko Suomen mittakaavassa Lapin ruska on jo kokonaan - lähes kokonaan ohi ja ruskahuipennus on saapunut Keski-Suomeen.

Ensi viikon ruskahuipennus tarkoittaa etelässä maaseutumaisemien valtalehtipuusuvun eli koivujen (Betula sp.) ja jälkimmäisen haaparuskan huipennusta. Siinä vaiheessa metsävaahteraruska on kääntynyt jo lopuilleen. Tuossa ruskahuipennusvaiheessa säilyy silti vielä lähes - kokonaan kesäasuisiakin lajeja; mm. kolmannen ruskavaiheen metsävaahteroita, osa lehmuksista (Tilia sp.), suurin osa tammista (Quercus robur), poppeleista (Populus sp.) ja lehtikuusista (Larix sp.) sekä pensaita suvuissa kuusamat (Lonicera sp.), hopeapensaat (Elaeagnus sp.) ja villaheisi (Viburnum lantana). Hallat ovat olleet vielä sen verran lieviä, että pakkasvaurioruskaa ja pakkasvarisemista ei ole juurikaan esiintynyt puilla eikä niitä tule vielä esiintymäänkään. Samasta syystä syyshortensioiden (Hydrangea paniculata "Grandiflora") vaaleanpunainen kukintovärivaihe on monin paikoin yhä säilynyt ja tulee vielä säilymään ruskistumatta lehtiensä jo ruskaantuessa. Myös monet talvenarat kesäasuiset puu- ja pensaslajit ovat edelleen lehdiltään turvassa; mm. valeakaasiat (Robinia sp.), trumpettipuut (Catalpa sp.) ja magnoliat (Magnolia sp.).

Vesistöt ovat viilenneet etenkin järvien osalta ja siten Etelä-Suomen järvien pintavedet ovat tällä hetkellä noin +10 astetta - vähän alle. Jatkossa viileneminen on hyvin hidasta ja paljoa alle +10 asteen ei edelleenkään päädytä; paikoin voi hetken ilmetä jopa lievää lämpenemistä. Suomenlahden pintavesien viileneminen on vieläkin hitaampaa ja siten niiden lämpötilat pysyvät yhä +10 ja +15 asteen välillä. Jokien virtaamat ovat olleet hitaassa laskussa tavanomaista heikompiin mittoihin sateettomuuden jatkuttua monta päivää ja ensi viikon yhä jatkuvan sateettomuuden takia suuntaus pysyy samana. Maaperän kuivuminen on kuitenkin ollut jo hyvin hidasta - olematonta päivää pidemmiksi muuttuneiden öiden ja heikenneen auringonsäteilyn takia; etelä-lounaisrinteillä kuitenkin voimakkaampaa kuivumista selkeinä iltapäivinä. Öiden ja aamujen kaste (Kuura halla-alueilla) on ollut tyynessä korkeapainesäässä myös niin runsasta, että se on toiminut jopa lievänä lisäkastelijana paikoitellen; mm. nurmikentät. Ensi viikolla maaperän kuivuminen jatkuu hyvin hitaasti.

Päivitys maanantaina 4.10.2010 klo. 18:25: Uusimmat tiedot tuon valtavan korkeapaineen käyttäytymisestä kertovat seuraavaa. Torstaihin asti sen keskusalue näyttää pitävän sijansa suunnilleen ennallaan Suomen kaakkoiskulman lähellä, jolloin vaihtelevapilvinen sää leudohkoissa oloissa jatkuu Etelä-Suomessa; päivälämpötilat vähän yli +10 astetta ja öisin tuulisuuden ja pilvisyyden mukaan on joko +5 ja +10 asteen välisiä lukemia (Leudointa etelärannikolla ja tuulisimmalla länsiosa-alueella) tai heikon tuulen ja selkeimmän sään alueilla 0 ja +5 asteen välisiä lukemia paikallisine halloineen. Perjantaista lähtien korkeapaineen keskus lähtisikin liukumaan kohti länttä Etelä-Suomen yli siten, että la - su aikana keskuksen siirryttyä Norjanmeren tienoille on mahdollistumassa kylmänpurkaus pohjoisesta koko Suomen yli. Tästä skenarioista ei ole vielä täyttä varmuutta, joten palaan siihen sitten seuraavassa varsinaisessa ennusteessa...

No comments: