Saturday, November 20, 2010

Irlannin (EU:n) pankkikriisi osana keskuspankkikartellin juonta tuhota kansallisvaltiot uusfeodaaliseen maailmanfasismiin!

Viikon suurin talousuutisrypäs on ollut se, että Irlannin (EU:n) isoimmat pankit ovat vararikon partaalla, vaikka ne muka selvisivät viime kesän "stressitestistä". Pankkeja on oikeasti yhdessä sun toisessakin maassa samassa suossa; Portugali, Italia, Espanja jne. Nyt Irlantia vaaditaan EU -johtajien (Herman Van Rompuy ja Olli Rehn) ja Euroopan keskuspankin pääjohtajan (Jean-Claude Trichet) ukaaseilla pelastamaan ko. pankit, jossa Irlanti osoitetaan ottamaan lainaa (Velkaa korolla) näiden pankkien pelastamiseksi ja leikkaamaan lopulta valtionsa toimintaa pankkien hyväksi.

Jyrki Katainen lisää vettä myllyyn toteamalla "Suomen pitää valmistautua henkisesti antamaan tukea Irlannille" ja nyyhkii nyt muka jälkiviisaasti, että "Pankkien stressitestit epäonnistuivat". Olli Rehniltä muistamme parisen kuukautta sitten hullunhauskan valheen; "Talous on tulossa hyvin vakaalle pohjalle." Samalla eräästä alla olevasta lukijakommentista lainattuna; "Mari uskoo. Jyrki toivoo. Jutta unelmoi.". Eli toisin sanoen; he yrittävät vielä epätoivoisesti pitää valheellista julkisivua yllä!!

Siispä paskanmarjat!!: Koko konkkaronkka on ollut tarkoituksella tekemässä äärimmäistä talouspahuutta uusliberalististen ja uusfeodaalististen oppien sokaisemina hirviöinä! Ja valehtelevat koko ajan kansoille! Toisaalta avoimempaakin pahuutta on alkanut ilmaantumaan ---> Varokaa!!; uusfeodaalinen fasismi alkaa jalkautumaan kabineteista kaduille!!

Katsotaanpa siksi, mitä pari pääpaholaisnukkea (Toteuttavat välikäsinä keskuspankkikartellin eliittioligarkkien ja monarkiasysteemin pahuutta!) on sanonut viime aikoina tähän kriisiin liittyen. Ensin Jean-Claude Trichet: "Vaadin Westfalenilaisen systeemin lopettamista meidän tekemän systeemin tieltä!" Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? --> Westfalenin rauha solmittiin vuonna 1648 ns. 30 -vuotisen sodan päätteeksi, jossa syntyi ns. Westfalenilainen itsenäisyys. Linkki englanninkieliseen wikipedia-artikkeliin, josta lainaus; "Westphalian sovereignty is the concept of nation-state sovereignty based on two things: territoriality and the absence of a role for external agents in domestic structures.". Trichet siis vaatii, että kansallisvaltiot tuhotaan heidän oligarkkisen keskuspankkikartellisysteemin tieltä pois; ulkoiset agentit kotimaan rakenteen tuhoksi!

Tämä on äärimmäistä vihollisuutta ja pahuutta kansalaisia kohtaan!! Lyndon LaRouche on toitottanut juuri tätä pointtia kerta toisensa jälkeen ottaen esimerkiksi juuri tämän Westfalenin rauhan ja sen mitä se merkitsi; yhtäältä ns. hyvinvointivaltioille mahdollistui ensimmäistä kertaa historiassa tilaisuus alkaa kukoistamaan, missä seuraavalla vuosisadalla itsenäistynyt Yhdysvallat oli tärkein suunnannäyttäjä tuolloin. Toisaalta silloinen keskuspankkikartelli jäi eloon kulisseihin toteuttamaan teesejään ja seuraavia siirtojaan, missä pääkenttänä oli Brittiläisen imperiumin nopeasti uudelleen muotoutuva monetaristinen rahanvaltaimperiumi päämoottorinaan Englannin Itä-Intian kauppakomppania (British East India Company).

Mitäpä EU:n diktatuurillisesti valittu presidentti Herman Van Rompuy sanoi äskettäin: "EU -kriittisyys voi johtaa sotaan!". Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? --> Se tarkoittaa sitä, että me (He keskuspankkikartellin oligarkkieliitti ja monarkiasysteemi) tulemme aiheuttamaan kaaosta ja sotaa, jos ette suostu meidän joka tapauksessa tuhoisiin vaatimuksiimme lopettaa Westfalenilainen systeemi meidän rahanvaltaimperiumin hyväksi! Voiko tätä enää selvemmäksi tilanteeksi siis sanoa: Meidän kansalaisten suurimmat viholliset ovat tulleet avoimesti esille vaatimaan suoraa toimintaa meidän tuhoamiseksi uusfeodaaliseen maailmanfasismiin!

Tässä kirjoituksessani jääkin enää tehtäväksi koota tarvittavat havainnollistavat linkkikokoelmat aiheeseen liittyen. Aluksi valtavirtamedian antia ja niistä laitan loppuun lainauksena suuren joukon lukijoiden kommentteja kuvaamaan tähän surkeaan todellisuuteen heränneitä tuntoja. Tällä kertaa en laita mukaan omia kommenttejani, vaan kansa puhuu nyt omillaan. Ennen noita lainauksia laitan kuitenkin vielä aiheen kannalta iskevimmät vaihtoehtomedialinkitykset Lyndon LaRouchen porukoilta; LaRouche PAC, Kaninkolo -blogista ja Facebookin Paljastetaan rahan valhe -sivustolta. Ne tyrmäävät luun kurkkuun kaikille fasisteille ja uusliberaaleille hirviöille 100 - 0!

Tässä aiheeseen liittyvät linkit --->

Taloussanomat: Katainen Ylelle: Suomi vaatii vakuudet, jos Irlantia joudutaan tukemaan, Portugalin valtiovarainministeri: "Saatamme tarvita EU:n apua", Irlanti neuvottelee jopa 80 miljardin avusta, Rehn Ylelle: Irlanti ja Portugali eivät hae apua – tänään, Irlanti on melkein kuin lama-Suomi, EU:sta tuli Irlannin panttivanki, Kiviniemi Ylelle: Euro kestää Irlannin kriisin, Irlannin Lenihan: Voimme ottaa pankkitukea, Kriisi paljasti Irlannin bluffin, "Italia ei saa kriisitartuntaa", Irlantilaisministeri: Pankkituki on selviö, Sixten Korkman: EU kärsii demokratiapulmasta ja Britannian pankkijäteillä suurimmat velkariskit. Viimeisenä Hesarin juttu; Katainen: Pankkien stressitestit epäonnistuneet.

LaRouche PAC: Videot uusimmasta vanhimpaan; The World In Review, Interview from Dresden with Harley Schlanger, Friday - While You Were Sleeping, The World in Review, Ireland: Battleground in the Fight for Sovereignty, Helga Zepp-LaRouche: The Euro System has Failed, Thursday - While You Were Sleeping, The World in Review, Invitation: Emergency Meeting on Hyperinflation, Wednesday - While You Were Sleeping, The World in Review, Commodities and Hyperinflation, Austerity Can't Cut the Soul, Tuesday - While You Were Sleeping, The World in Review, Monday - While You Were Sleeping, Hitler Lied, and so did Obama and Rand Paul: There are alternatives! ja The World In Review.

Tekstit uusimmasta vanhimpaan; It is Tantamount to War! Sink the Inter-Alpha Group, Financial Times: It's Not Ireland; It's the Whole (Inter-Alpha) Banking System!, Dogfood Commission Tries To Out-genocide the Catfood Commission, Brits Demand End of Sovereignty--for Ireland and the World, London Demands Action ``Very, Very Quickly'' on Irish Crisis to Bail Out Bankrupt Inter-Alpha Group, LaRouche on the `Irish Crisis': Let Britain's Inter-Alpha Group Go Bankrupt, Fed Hyperinflation Is Going to Produce Riots, Daily Mail: Britain Will Be "Sucked Into" the Euro Crisis, The Battle Lines Are Drawn: ECB Versus Sovereign States, Irish Finance Minister: It's the Banks That Are Bankrupt, Not the Irish State, Fascist Rand Paul Happy with Obama's Catfood Commission, Silent Run on the Bank of Ireland by Corporate Depositors ja EU Leaders Voice "Support" for Ireland To Save Inter-Alpha Group.

Kaninkolo -blogi: Huomaako joku muukin tässä jotain äärimmäisen omituista?, Yllätyksellinen otsikko, Kerro, kerro, Tämäkin vielä, Tämän viikon Facepalm palkinnon voittaja on! ja Seuraava pysäkki: Neofeodalismi.

Paljastetaan rahan valhe -sivusto Facebookissa: Sen seinältä poimintoja (Kriisin ilmentymistä sekä valtavirta- että vaihtoehtomedioissa); Valtion rahoitusvaje on poliittinen valinta, Ajautuuko Suomi Konkurssiin? - Korkman ja Uusipaavalniemi napit vastakkain Kotimaan uutiset Ilta, Yhdysvaltojen keskuspankin johtaja puolusti maansa rajua rahaelvytystä, David Icke "What is Money?" from Radical Truth Knowledge and Revolution, Gerald Celente this is the beginning of the end of the Euro, THE TOTAL COLLAPSE OF THE GLOBAL ECONOMY, Max Keiser: Irish govt slaves to IMF terror machine!, Oh Canada Movie 2 - Banking 1, Vielä kerran: Mitä talousdemokratialla tarkoitetaan, Siitä pankeilla puhe mistä pankeilla puute: raha ja lopuksi oma tekstini; Damon Vrabelin vakuuttava opetusvideosarja keskuspankkikartellin ja monetarismin haittaluonteesta: Pitkä analyysi-yhteenveto.

Tässä lopuksi ne lukijakommenttilainaukset ym. valtavirtamediajutuista -->

"Kukaan ei sitten enää äänestä Kokoomusta, jooko?"

"Nyt alkaa Suomen nykyisen oikeistohallituksen toiminta näyttämään tosi pahalta, jakelevat jälkipolvien nimissä miljardilainoja kuin karkkeja eri euromaille, nyt jos realisoitavaa on niin ÄKKIÄ ja ei muuta kun taksilla Hki-Vantaalle!"

"Ja entä jos vakuuksia ei saada ? - Sitten jygeli jakaa rahaa ilman vakuuksia...niin yksinkertaista se on."

"Vai antoi Jyrki Suomen nimissä Kreikan zorbaksille 3 miljardia lainaa ILMAN vakuuksia, taitaa nauru ja ouzo Kreikan tavernoissa maistua, ei samaa Irlannin kanssa Jyrki."

"Valhevelkatalous kolmella sanalla:
Lisää velkaa korolla.
"


"Antaa rytistä! Uudistetaan systeemit kerralla sitten kaikkien kannalta inhimillisimmiksi. Muistakaa, että ihmiskunta syntyi tälle planeetalle ilman rahaa ja velkaa. Ehkä meidän on aika palata niihin lähtökohtiin taas."

"Ja Kokoomusta ei sitten enää äänestetä!"

"Hui hai, pitääkää lujaa hatuistanne kiinni, nyt ollaan sellaisessa talouden syöksylaskussa että heikompia jo hirvittää...otetaanko jykä lääkkeeksi vähän velkaa että saadaan kipua(totaaliromahdusta) siirrettyä muutamalla kuukaudella eteenpäin.."

"Ihminen ei näköjään siedä pitkää rauhan aikaa. Tai sitten me emme vain tiedä mitä tulisi tehdä hulluille koirille."

"Johan oli Kataisen (kok) otsa HIKINEN Ylen tv-uutisissa?"

"Minua kiinnostaisi kovasti paljonko suomalaiset pankit ja Nordea ovt lainanneet rahaa irlantilaisille, espanjalaisille ja portugalialaisille pankeille. Joko taas kerran me veronmaksajat makstaan ahneiden pankkimiesten megaluokan hölmöilyt. Pankit tyytyväisinä ottavat avun vastaan ja pistävät omat antolainansa poikki vaatien niitä kylmästi "veriuhreista" välittämättä maksuun. Armoa ei anneta muuta kuin ökyrikkaille pankkiireille."

"Hetkinen hetkinen.. Siis juuri edellispäivänähän Katainen kiven kovaan väitti, ettei mitään neuvotteluja ole käynnissä!!!"

"Let's see how the domino pieces are gonna fall.Islanti -> Kreikka -> Irlanti -> Portugali -> Espanja -> Italia -> Suomi..."

"Sana debet tarkoittaa olla velkaa ja sana kredit tarkoittaa uskoo, luottaa."

"Oliko kataisella terskajuustot suussa kun hän hätävalhehteli ettei neuvotteluja käydä?"

"Tässä nyt itseasiassa alkaa vain konkretisoitua se 2008 vuoden lopun romahdus. Romahdusta viivästytettiin vain keinotekoisesti tekohengityksellä joka toi vain lisäkuukausia tiimalasiin, muttei korjannut lopulta romahdusta mitenkään. Nyt se 2008 lopun romahdus konkretisoituu kun tekohengitys ei enää auta!!!"

"Euroopan unioni voi tarjota talousvaikeuksiin ajautuneelle Irlannille tukea jopa 80 miljardia euroa" Tuleeko tämä 80 miljardia sen 130 miljardin päälle, jotka Irlannin pankit OVAT JO SAANEET EKP:ltä?"

"Antaa romahtaa sitten kerralla koko systeemi. Keksitään uusi tilalle sitten. Onhan meillä lämpimiä kiinteistöjä, niin asuin kuin toimistorakennuksiakin ympäri maata, joten tuskin yksikään perhe joutuu ulos telttamajoitukseen. Hätätilanteessa ne tietenkin otetaan käyttöön, se on ihan sama kuka ne omisti "entisessä järjestelmässä". "

"Enää ei puhuta lainasta vaan tuesta. Tuemme ulkomaalaisia pankkeja ja niiden johtajia. Onpa hienoa. Nyt pitäisi varmaan motivoitua työurien pidentymiseen ja maltillisiin palkankorotuksiin. Kataisen ja Kokoomuksen rakentavat hyvinvointia kummallisella tavalla. Voitot harvoille, tappiot kaikille."

"Jos minulle on tulossa postissa iso lasku on oikeastaan melkoisen yhdentekevää tuoko posti sen tänään, huomenna tai ylihuomenna. Maksamaan sen joutuu kumminkin. Paljonko menee tällä kertaa ? Riittääkö 8 miljardia vai laitetaanko täydet kymmenen hätäapua ? Entäs Italia, Espanja ja Ranska ? Paljonko heille pitää pulittaa ? Lukuja kiitos, kun nyt alettiin leikkimään tässäkin maassa Roope Ankkaa."

"Nyt kannattais jokaisen muistella, että äänestikö eurostoliittoon liittymisen puolesta vai vastaan. Äänestyshän todisti sen, että puolet suomalaisista on keskimääräistä tyhmempiä (tai äänestystuloksesta päätellen niukasti yli puolet). Nyt voisi jokainen kommentin kirjoittaja kertoa muillekin, kumpaa edustaa. Minä äänestin vastaan :) "

"Jos yleensä äänesti niin oli tarpeeksi hölmö mennäkseen mukaan kusetukseen joka olisi kuitenkin käännetty Eurostoliitto - yes malliin kahdella tai vaikka viidellä äänestyskerralla. Minä äänestin kansan ja totuuden puolesta olemalla osallistumatta moisiin kusetuksiin. "

"Soita 0-800-J-Y-K-Ä. Pikavipit alennuksella ennen iltakuutta, kuuden jälkeen kokonaan korotta. Fantastisen nopea rahojen toimitus. Rahat ovat tililläsi ennen kuin kerkeät sanoa toivotalkoot. Totta se on. Me maksamme, sinä nautit, me säästämme, sinä kulutat. Niin helposti, niin nopeasti, niin paljon rahaa. SF-Pikavipit - niin paljon helpompi elämä sinulle."

"Hieman sivuten asiaa, niin selittäisikö joku minullekin, että miksei tällaisia merkkejä ilmaantunut stressitestin aikaan? Nyt taas persaukisia maita sekä rupupankkeja on kuin sieniä sateella vaikka tiukka stressitesti takana!?"

"Katso maailman velkakello.. Suomi on samassa sarjassa Espanjan ja porttugalin kanssa. www.economist.com/content/global_debt_clock"

"Ainoa syy miksi selkärangattomat suomalaiset poliitikot eivät kauho viimeisiä rahoja suomalaisten kukkaroista myös Irlannille (latvian, islannin, kreikan lisäksi), on se, että "vaalit on tulossa", joka paljastui tuoreesta Reutersin uutisesta."

"Eurostoliittoon liityttäessä kukaan ei kertonut että meillä kaikilla olisi yhteinen lompakko ja ilmeiset riskit olisivat veromaksajien takaamia."

"Et tainnu hönö vaan ymmärtää, eräät näki tämän ja äänesti ei. Mut enemmistö äänesti kyllä ja se on demokratiaa, turha rykästä ku on jo murot uikkarissa."

"Velkarahoitukseen perustuvan talouden suurin ongelma on realitalouden sijoituksien vähäisyys ja supistuminen. Ainoastaan finanssitalous tarjoaa sijoituskohteita velkarahalle. Jos ei ole sjoituksia ei myöskään velka kasva eikä tällöin myöskään talous kasva ja velan lyhennykset jäävät maksamatta."

"Eu irlannin panttivanki? Jos pankeille ei anneta rahaa, korot nousee pilviin, kuulemma. Tuntuu kuin koko pankkijärjestelma pitaisi EU:ta panttivankina?"

"Mikä valtio lähtee ensimmäisenä EU:sta? Varmaan ja Saksa, ja sitten ehkä perässä Suomi, jos täällä on päättäjillä vähänkin järkeä. Kun pääsemme Espanjan auttamiseen, niin koko EU on konkurssissa. Eihän EU:lla voi olla varaa auttaa kaikkien maiden pankkeja, ja sitä kautta ns. pääomia."

"Tuleeko myös EU-maa Kreikka pelastamaan Irlannin pankkeja? Jos tulee, niin millä rahalla? "

"Ei nyt joku viitsisi jo kysyä J.Käteiseltä LASKELMIA, miten Suomi tasapainoittaa budjetin, maksaa velat ja korot ja kaiken lisäksi antaa kaiken maailman miljarditukia pitkin Eurooppaan ?
Tästähän tässä tilanteessa Jyrki ei halua edes puhua. Tästä tulee suuria suuria ongelmia.Jyrkin pitäisi pikkaisen katsoa kauemmaksi. Kivimieli totesi eilen ettei tarvii paljon mitään tehdä, perusteli että talouskasvu hoitaa ongelmat. Tämä on suoranaista valehtelua. Kulupuolelle on mentävä ja raskaalla kädellä. Kovat ajat on tulossa rotatkin tärisevät siltojen alla."

"Mutta Jyrki ja Mari lupasivat, ettei koske Suomea ja että homma rajataan Kreikkaan. Tai siis Irlantiin. Tai Espanjaan, Portugaliin, Italiaan, Ranskaan..."

"Lehman kupla sen kun vain paisuu kun näiden maiden taloutta paikataan toisten euro-maiden lisäveloilla.... Kaikkien lamojen äiti koittaa kun tämän raskaimman kantajan hartiat pettää..... "

"Pankit ja finanssilaitokset määräävät EU politiikan. Johtavat ministerit ja juoksupojat hääräävät ja antavat sekavia selityksiä. Tosiasia on että EU rakennelma ei ole koskaan ollut uskottava ja kansalaisia on hujattu alusta alkaen. Nyt vasta herätään huomaamaan että asiat eivät toimi ja määräysvalta on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle."

"Miten Irlannin pankit selvisivät stressi-testistä... "

"Väyrynen vastusti Eu.ta ja sitä pdettiin silloinhulluuden merkkinä. Taitaa Paavon ennustukset toteutua. Demarit olivat viemessä Suomea eu.hun jaovat nyt livenneet yhteisvastuusta ovat viimeisenpäälle takinkääntäjiä."

"Suomen kansa kiittelee Jyrki-setää 74,5 miljaaardisen velkansa alla. Se on nättiä, se on helmee! "

"Mari hei nykyään ollaan nettiajassa, ehkä sitten sinun äänestäjäsi lukevat vielä vanhoja sanomalehtiä kun muutakaan ei ole. Mutta turha muita on vedättää, se on eilistä."

"Kreikan ja Irlannin tukeminen on Suomen etu, vain harhaoppiset (ml. curling-miehet) väittävät toisin.

- Ehkä olisi sinunkin syytä mennä opinahjoon uudelleen kun et näe metsää puilta. Teikäläiset ovat tämän sopan aiheuttanut, ymmärrätkö??"


"Soini ja demarit valmiita ajamaan kansan perikatoon varmistaakseen oman vaalimenestyksensä."

"Vanhempi sukupolvi kuvittelee maailman olevan sellainen mitä se oli 20 vuotta sitten. Käsitykset maailman tilasta ja tulevausuudesta ovat muuttuneet 20 vuoden takaisista radikaalisesti. Pluto - entinen planeetta."

" "Pääministeri Mari Kiviniemi uskoo Euroopan selviävän kriisistään. Ylen A-Plus-ohjelmassa vierailleen Kiviniemen mukaan Kreikan pelastaminen keväällä oli välttämätöntä, sillä ilman sitä Suomessa vallitsisi suurtyöttömyys."Toisin sanoen keväällä meitä odottaa suurtyöttömyys. Espanja, Portugali, Italia, Ranska ym. veljeskansamme tekevät hommasta selvän."

" "Suomen talouden tilaa Kiviniemi kuvasi hyväksi. Hän uskoo, että työurien pidennyksillä, tuottavuuden kasvulla sekä veroasteen pienellä nostolla valtion ei tarvitse turvautua leikkauslistoihin ensi vuonna." Ziisus."

" "Ministerin tulee olla rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen" Oliko tämä laki voimassa jo ennen nykyistä hallitusta?"

"Ja millä työkokemuksella Poliittinen Broileri tämän toteaa? Poliitikon? Ei yhtään päivää oikeissa töissä ja jo ymmärretään miten maailma toimii? Joo, joo..."

" "- Myös markkinat luottavat tehtyihin toimenpiteisiin, koska markkinoilla ei nyt vallitse täysi kaaos." Buhahahahahaaaa!!!!!!!!!!"

" - Isi, isi! Vessapaperi on loppu!- Ota äidin lompakosta lisää"

"Mari uskoo.
Jyrki toivoo.
Jutta unelmoi.

Miksi mekään murehtisimme? Me hallintoalamaiset olemme jakautuneet niihin jotka saavat tukiaisia ja meihin joiden pitäisi maksaa ne. Onko ihmekään että tukiaisten saajien edustajat ovat pyrkyröineet tuonne johtopaikoille yrittämään uskotella että kyllä me tästä yhdessä selviämme, vaikka teidän velkakuormanne kasvaakin joka kuukausi. Yhteinen omaisuus ja kansalliset resurssit on myyty, säästömme menneet, eläkkeemme menossa, ja velkaa on jo enemmän kuin me, lapsemme ja lastenlapsemme kykenevät ikinä maksamaan. Perinnöksemme jää vain korkotaakka raahattavaksi kohti maailmanloppua.Joten miksi enää mistään huolta kantaisimme?"

"Kiviniemi Ylelle: Euro kestää Irlannin kriisin. Mutta muita kriisejä se ei sitten kestäkään."

"Sitähän sanotaan, että valehdellessa korvat heiluvat. Minusta näytti aivan kuin Mari olisi leijunut irti tuolista."

"Hukkuvasta pitää päästää irti hyvissä ajoin,riskin tullessa liian suureksi.Auttaja voi myös hukkua."

"Mä alan epäillä että media ei ole vapaa.Riittävän korkeassa asemassa olevia media ei laita vastaamaan kysymyksiin. Ei vaadita perusteluja. Annetaan vain mikrofoni auki ja saavat lausua juuri haluamansa liturgiat. Jos tätä asiaa kysyy medialta että onko ohjailua niin tietenkin se on sama kuin rosvolta kysyisi oletko rosvo."

"Irlanti eilen: "Emme ei tarvi tukea" Irlanti tänään: "Voimme ottaa pankkitukea" Irlanti huomenna: "Antakaa niin julmetusti apua pankeille ja julkiselle sektorille"."

"Onkohan Lenihanin tavoitteena yrittää pelata "kovaa peliä", eli kieltäydytään loppuun asti ottaa lainaa EU:lta, koska pelkäävät lainaehtojen mm. vaativan yritysveroon korotuksia ja muita rationalisointivaatimuksia. Toivoo varmaan että lopulta EU antaa ehdoitta rahaa, koska pelko Irlannin pankkien kaatumisesta painaa toisessa vaakakupissa. Aika läppä jos tuo toteutuu. Tai sit se on vaan oikeesti tyhmä.. 8)"

"J.Käteinen 27.7.2010: Katainen aikoo tehdä Suomesta EU:n vahvimman Espoossa puhunut Jyrki Katainen korosti, että Suomen työllisyystilanne näyttää valoisalta ja että hallituksen elvytysohjelma on ollut menestys. Kataisen mukaan Suomi tulee olemaan EU:ssa ”yksi vahvimpia jäseniä” vuonna 2011. Myös koko EU:n tilanne on parempi kuin ennen kesää, kun pankkien stressitestit on nyt julkaistu."

"Katainen sanoi ennen Kreikka kriisiä, että Suomi on haukkatarhan kukko.Ja tosiaankin lisäsi vielä Kreikan neuvotteluiden jälkeen että nyt saatiin markkinavoimista niskalenkki. Nyt Jyrkin kannattais kurkistaa peilin edessä että kuka sieltä kurkistaa kukko vai keritty lammas."

"Varsinaista rikosta ei ole silti tapahtunut. Kyse on enintään "pienestä huolimattomuudesta", "väärinkäsityksestä", tai, paratkoon, "hoksaamattomuudesta". Että laittakaas nyt luottoa tulemaan että "luottamus" saadaan palautettua!"

"Tilastojen yleinen vääristely on näköjään käytäntö. Miten lähellä jotain totuuttaa mahtaa olla Suomen tilastot? Epäilen suuresti julkaistuja tietoja!!!"

"Alkaa tulevaisuuden näkymät nostaa jo pientä kylmää värettä ihon pintaan. Moniko meistä muuten alkaisi luotottamaan omalla rahalla umpiveloissa olevaa naapuria, jolta on mennyt sekä luottotiedot että maine jatkuvan valehtelun vuoksi? Kataisen mielestä tämä on fantastinen ajatus."

"Voitot mulle, velat sulle - selkeää, eikö totta ja mainio slogan vaikka vaaleihin. Toivo-puolueelle! Tyhmiltä (= rehdit ja sävyisät, lainkuuliaiset)viedään kaikki ja härski ottaa, muttei anna, siinä uusliberaalin talousideologian ydin."

"Onko ahneudella mitään rajaa? Entä anteeksiannolla? Onko euroalueen "yhteistä" taloutta enää tässä vaiheessa ja tässä kokoonpanossa järkeä pelastaa... Mielestäni nämä tuet/lainat ovat kuin palkkioita rötöksistä."

"Niin kauan kuin yhteiskunnat antaa muiden rahoilla pelailun jatkua ja nämä "sijoittajat" eivät kärsi nahoissaan homma tulee jatkumaan. Keinottelijat pitää maailmaa kuristusotteessa ja vie tuhkatkin pesästä ennen kuin tämä peli vihelletään poikki. Poliitikoilla/päättäjillä ei vaan riitä tietotaito, äly ja moraali hallitsemaan näitä Hegde-kavereita jotka kaikki pitäisi pistää samaan putkaan Madoffin kanssa seuraavaksi 150 vuodeksi. Yrittäjät uhrataan, pelaajat pelastetaan. Ei ihme että hommat on v.tuillaan... "

"Aina fiksu Ruotsi tajusi vaaran ettei kannata suurten EU-maiden kanssa mennä rahaliittoon sekä euroon ja joutua sitäkautta ehkä joskus PELASTAMAAN ruotsalaisten verovaroin mm. suurten euromaiden pankkeja - pieni Suomi ei tajunnut vaaraa ja nyt on jo liian myöhäistä tajutakkaan."

"Mitä enemmän vakuutellaan, sitä enemmän epäilen."

"Kun Kreikka oli kyseessä, vakuuteltiin (valehdeltiin) Kreikan olevan yksittäistapaus.Nyt, kun myös Irlanti ja Portugali joutuvat turvautumaan muiden apuun, vakuutellaan (valehdellaan), ettei kriisi leviä pidemmälle. Sama tilanne toistunee taas sitten, kun Italia ja Espanja tarvitsevat apua."

"Sama uutinen on yhtä varma, kuin Paulsonin vakuuttelut, jonka mukaan subprime-tappiot voidaan eristää. "

"Päivän huumoripläjäys:" Italialla on suuri velka, mutta se pysyy vakaana" Papappapalouoosos mikäsenyoli eilen:" Olemme uskottavia" Espanja huomenna:"????" "

"Testeissä pankit olivat tietenkin huippuluotettavia. Nyt pankit kerjäävät kymmeniä miljardeja rahaa veronmaksajilta. Parempi olisi laittaa kaikki pankijohtajat vankilaan valehtelunsa vuoksi."

"Romukoppaan joutavat tällaiset stressitestit. Itse en kyllä luottanut niihin alunperinkään. Ne olikin tarkoitettu jälkien peittelemiseksi ja kansalaisten rauhoittamiseksi, etteivät ihmiset olisi hakeneet rahojaan sukanvarteen."

"Koko EU-projekti on perustunut salailulle, väärille tiedoille ja harhaanjohtamiselle. Vieläkö joku uskoo mitä EU-tasolta meille syötetään? "

"Tilanne on lähes terminaalivaiheessa ja porukalla riittää vielä hyväuskoisuutta!"

"Jälleen kerran rommarit olivat oikeassa. Silloin kun noita stressitestejä kesällä tehtiin, useampikin rommari huomautti välittömästi että kyseessä on pelkkä mediatemppu. Stressitestien kriteerit määriteltiin niin väljiksi, että huonokin pankki pystyi helposti saamaan puhtaat paperit. Tällä vilpillisellä operaatiolla pyrittiin vain rauhoittelemaan ihmisten mieliä ja saamaan heidän luottamuksensa pankkeihin palautumaan."

"Ei millään pahalla, mutta mä en aio olla töissä muutamaa vuotta pitempään irkkujen ja kreikkalaisten vuoksi vaan lähen eläkkeelle normiaikana"

"Irlannin pankit saivat stressitesteissä puhtaa paperit. Espanjalaisista pankeista 5 reputti testit. Jos testeissä paljastui puhtoisesta Irlannista 100 miljardin kupru niin mikähän mahtaa olla totuus Espanjan pankeista?"

"Nyt riskisijoittajat ja pankit on laitettava pölkylle, maksoi mitä maksoi! Kuten Heinäluoma eilisessä tv-keskustelussa sanoi, niin yleistä moraalia vastaan sotii suuresti, että voitot yksityistetään, jotka on saatu suurella riskillä aikaiseksi, mutta jos riski laukeaa, niin käydään kansalaisten kukkoroilla. Törkeää ja rikollista toimintaa."

"Bangkokissa punapaidat marssivat "elitismiä ja demokratian halveksuntaa"vastaan . Vois olla paikallaan lähteä brysseliin samoin eväin?"

"Talouden kriisien vaikeutuessa Korkmaninkin ennen niin selvät monetaris-uusliberalistiset lausunnot ovat ottaneet takapakkia viimeisen puolen vuoden aikana.Kaikki tähtää nyt vain virassa pysymiseen ja mahdolliseen eläkkeeseen. Maksaja lienee EKP:n rahanpainannasta pitkälti riippuvainen valtio kuitenkin."

"Sen siitä saa kun vuodesta toiseen europarlamenttiin lähetetään kansallisessa politiikassa epäonnistuneita hylkiöitä. Paitsi Soini, joka haluaa kaataa koko instanssin :D"

" "Sixten Korkman: EU kärsii demokratiapulmasta"

Sixten Korkman kärsii demokratiapulmasta ... kts. syy listaStasi:

Tässä listaa Bilderbergien vuosikokouksen osanottajista:

Sitges, Espanja: Bilderberg Meeting no 58: Kesäkuun 3.-6.pnä 2010, kts James Delingpole; (www.telegraph.co.uk)

- Richard Holbrooke: US musli-heroi-nmaafia Clintonista,
- Henry Kissinger,
- Bill Gates,
- Norsk Hydro; Brandtzæg, Svein Richard; CEO; Norge
- Coca-Cola; David, George A.; Chairman /Greece
- AREVA; Lauvergeon, Anne; Chairman of the Exec Board, France
- Siemens AG; Löscher, Peter; Chairman,Board of Mgmt; DE
- Daimler AG; Zetsche, Dieter; Chairman, DE
- Alfa Laval; Renström, Lars; President and CEO; Sweden
- Goldman Sachs International; Sutherland, Peter D.; IRL
- Die Zeit Nass Mathias; Director of (-08)
- SKF, Johstone Tom, director (-08)
- jnejne = 'kaikki' SS
-Martin Bormann'in pöydässä 1944 istuneet firmat
- Queen of Netherlands,
- Nyrup Rasmussen, Poul fmr Prime Minister; Denmark
- Katainen Jyrki; Minister of Finance, FIN (-09, -07)
- Ollila Jorma Chairman, Royal Dutch Shell (-06,-07,-08,-09,2010)
- Wahlroos Björn; Chairman, Sampo plc
- Helsingin Sanomat, Blåfield Antti; Senior Ed.Writer, (-08)
- Sanoma Corporation, Pentikäinen Mikael President, (-05)
- Talouselämä, Rajalahti Hanna, Managing director (-09)
- YLE, Jääskeläinen Atte (07)
- Tiilikainen, Teija H. Director, Hki Univ. EU Studies(-05,-07)
- Liikanen, Erkki Governor and Chairman, Bank of Finland (-05)
- Vanhanen Matti, Prime Minister (-09)
- Honkapohja Seppo, member of board, Bank of Finland (-08)
- Väyrynen Raimo, Finn institute of intl affairs (-08)
- Dmitri Trenin, Russia, Director, Carnegie Moscow center (-08)
- Abu Amr Ziad, PLO (-06)
- Heinäluoma Eero, Minister of Finance (-06)
- Korkman Sixten Director, ETLA, EVA (-06)

Otteita 58. kokouksen Bilderberg-listaStasi:

(//publicintelligence.net/2010-bilderberg-meeting-participant-list/)"


"Kun unioniin liityttiin, puhuttiin vain läheisyysperiaatteista ja kansallisesta itsemäärämisoikeudesta ja sellaisesta... Itsemääräämisoikeus kavallettiin perustuslain ja markan myötä.

- Onneksi kaikki kavallukset on tehty lainvastaisesti ja kavaltajat toimineet ilman valtuuksia eikä sellaisia sitoumuksia kuulu kunnioittaa."

"Demokratia on pelkkä illuusio, jolla kansalle uskotellaan, että he voivat vaikuttaa.. Ja niinhän he voivatkin.. He voivat äänestää valtaan henkilöt, jotka sitten tekevät niin kuin suuremmat voimat heille sanovat."

"Teidät kaatoi myös uusliberaalinen politiikka, mulle mulle minä minä mulle kaikki en se minä minä ollut.

Jokainen minä minä asuntovelallinen joka on uusliberaalien aivopesemä. Luuseri porukkaa kaikki tyyni."


"Ensi keväänä Suomessa toimii demokraattinen palautemekanismi vailla vertaa!"

"Herra Korkman suorittaa tässä katumusharjoitusta. No, hyvä että kaveri ymmärtää että housussa on. Toista on vaikkapa Euroopan Septisen Keskustankin Snellmaninkadun etäispesäkettä komentavalla herra Liukkasella."

"Tilanne taitaa olla todella vakava kun täytyy alkaa totuuksia kansalle kertomaan!"

"Eikös suurin pulma ole niiden meitä edustavien missien, urheilijoiden ja julkkisten asiantuntemuksen puute. Narsistinen lauma julkisuushakuisia psykopaatteja."

"Kävin äsken eräässä vantaalaiskoulussa ja otin itse ruokatunnilla oppilailta toisen jauhelihapihvin pois lautaselta. Tuijottivat minua ihmeissään mutta eivät sanoneet mitään, kun vein pihvit muovipussissa ministerinautooni. Alkakaapa siellä Vantaallakin henkisesti valmistautua siihen, että tyhmät lyhyen matikan lukiolaispoliitikot säästävät teidän rahoistaan itselleen kivan urakehityksen IMF:ssä, ja teitä tarvitaan ainoastaan maksamaan brittimiljardöörien kotien ympärille rakennettava turva-aidat."

"Britannia siis kerää suurimman hyödyn euro-valuutan tukitoimissa kun muille jää sekä maksajan ja saajan rooli ja yksille pelkkä maksajan rooli (suomi)... "

"Hajauta. Kukaan ei tiedä kuinka pahaksi tämä ajetaan. Ja kukaan ei tiedä mitä sitten tapahtuu. Mutta voit paljolti kuvitella lopputuloksen, kun vertaat Suomen lamaa ja omaisuuden uusjakoa, nyt se vain tapahtuu koko länsimaailmassa ja tällä kertaa pankinjohtajat ovat vielä ahneempia ja rikollisempia kuin Suomessa."

"Osa pankeista pelannu näillä riskisijoituksilla yli omien varojensa - eli velaksi. He ovat aivan selvästi laskeneet tappiot veronmaksajien varaan. Sama homma jatkuu vuodesta toiseen, jos peliä ei vihelletä poikki. Mielummin ennemmin kuin myöhemmin - rysahtää joka tapauksesa!"

"Vielä viime kesänä Euroopan paras valtiovarainministeri kehui stressitestejä maasta taivaaseen. Kun Kreikalle panikoitiin apua, ei tullut kuuloonkaan mitkään takuut tai muut järjestelyt. Kun lama puski Amerikasta Suomenkin päälle, niin meillä eikä meidän kunnilla pitänyt olla mitään hätää. Jne, jne... Katainen voisi mennä Kuopion torille helppoheikiksi."

"Kataisen tiukat puheet tuntuvat liukenevan ajan myötä olemattomiin. Loppujen lopuksi tuet tullaan myöntämään ilman mitään vakuuksia saada rahoja koskaan takaisin, vaikka toisenlaiset puheet kotimaassa ovat olleet mahtailevia. Suomikin on näköjään siirtynyt samalle linjalle itäisen naapurimme kanssa, jolloin sisäpolitiikkaa varten annetaan asioista eri kuva kuin se, mitä ulkovaltoja kohtaan todellisuudessa noudatetaan.".

Kaikesta päätellen valtava kansannousu nostaa edelleen päätään, kun näitäkin lukijoiden tuntoja katsoo! HIENOA!!

No comments: