Sunday, November 07, 2010

Talousdemokratialiike ensimmäistä kertaa Suomen valtavirtamediassa: Yleisöreaktioita ruodinnassani jyviin ja akanoihin

Tällä viikolla merkittävänä tapahtumana on ollut myös Suomen talousdemokratialiikkeen esilläolo Suomen valtavirtamediassa ensimmäistä kertaa kunnolla: Odotetusti sen vastaanotto on ollut ko. mediaa seuraavan yleisön parissa hyvin ristiriitaista ja tätä kuvaamaan olen poiminut ko. Taloussanomien jutut tuohon alle ja niistä lainauksina omilla kommenteillani lukijakommentteja puolesta ja vastaan -näkemystensä asettamiseksi ruotuun tähdentäen maailman tilanteemme vaarallista vaihetta ja oikeita ratkaisuja pois siitä.

Tässä on Suomen talousdemokraattinen puolue -blogista asiaa koskeva juttu (Taloussanomat: Mistä tätä rahaa oikein tulee?) ja Kaninkolo -blogin jutut (Valitettavasti tässä laillisessa kirjanpitokikkailussa on yksi pieni mutta ja Joko kansantaloustiede on täyttä huuhaata. Tai sitten se on uskonto). Seuraavaksi ko. lainaussarja:

Taloussanomat: Mistä tätä rahaa oikein tulee? -juttu --->

Juttulainauksia: "– Ajattele tätä asiaa näin: jokainen tarvitsee asunnon, katon päänsä päälle. Suomessa on myyty tämä idea ihmisille niin hyvin, että oma asunto mielletään turvallisimmaksi ratkaisuksi. Siispä ihmiset lainaavat rahaa. Se taas tarkoittaa sitä, että lainattu pääoma maksetaan, korosta ja lainaajasta riippuen usein jopa moninkertaisena pankille takaisin, analysoi Lars Österman, 51, Suomen talousdemokraattisen yhdistyksen puheenjohtaja."

"Puolueeksi tahtova Suomen talousdemokratia ry perustaa olemassa olonsa tähän väitteeseen: rahan luominen on siirretty valtion omistamilta keskuspankeilta ja setelipainoilta yksityisille yrityksille, eli pankeille. Raha on nykymaailmassa velkaa, jonka kuluttajille antaa pankki."

"Rahan hallitsematon lisääntyminen luo inflaation.

Inflaatio vähentää olemassa olevan rahan arvoa. Globaalissa yhteiskunnassa asia koskettaa todella suurta aluetta. Mikäli euroja luotaisiin tyhjästä, menettäisi yhteisvaluutta nopeasti kilpailukykynsä maailmanmarkkinoilla.

– Tietenkin on aina se inflaatiokysymys. Mutta mikä on se todellinen raja mikä sitten nostaa hintoja? Käytännössä moni minua fiksumpi on laskenut, ettei tässä ole oikeasti mitään inflaatio-ongelmaa, Österman sanoo.

Österman viittaa todellisuuteen, jossa uutta rahaa luodaan koko ajan lisää. Velkaantuminen kiihdyttää lisävelkaantumista, joten myös uuden rahan synty kiihtyy. Kuitenkin inflaatio on pysynyt tällä menettelyllä melko lailla kurissa. Miksipä se ei siis pysyisi myös talousdemokraattien ehdottamassa mallissa?" ---> Tässäpä esimerkkinä hyviä Larsin pointteja, joita pääsi Taloussanomien (Taloussanomien TaSa) sivuille. Tuosta inflaatiosta on sanottava kuitenkin heti se, että tämä Larsin näkemys on ristiriidassa Lyndon LaRouchen näkemyksen kanssa; Lyndon nimenomaan varoittaa nykysysteemin vaaroista suurimpien joukossa jopa hyperinflaatiosta! Siitähän on jo merkkejä olemassa mm. raaka-ainemarkkinoilla.


Lukijakommenttilainauksia: "Mitenkäs se menikään? See no evil, hear no evil, Speak no evil... Sillä todellakin on väliä, koska se kuka hallitsee rahan tekemisen hallitsee maailman. Kyllä se olisi parempi , että tälläisen vallan saisi käyttöönsä vain valtaan äänestetty kansanedustajisto. Tiedän että oravanpyörän huiskeesta on vaikea lähteä ajattelemaan mitä sen ulkopuolella onkaan; mikä onkaan todellinen suunta tässä maailmassa.....Monet pitävät kiinni illuusiosta eivätkä ikinä laske siitä irti..." ---> Hyvä pointti; kansanvallan ja kansan etujen puolia pitävä kansanedustajisto sekä rahanluontioikeus sen puitteissa on se mitä juuri Lyndon LaRouche tähdentää. Sitä ennen ko. keskuspankkikartellin tuhoisa valta pitää eliminoida Glass-Steagall -lain täytäntöönpanolla, missä mm. investointi- ja talletuspankkien väliin tehtävä suojamuuri pitää velkapyramidiponzihuijauksen poissa ns. oikeista pankkitoiminnoista turvaten reaalitalouden toimintaa. Sitten reaalitalouden elpymisen vauhdittamiseksi käynnistetään NAWAPA -mission kaltainen infrastruktuuriohjelma alkaen Yhdysvalloista. Siinä valtion luomaa rahaa tulee sijoittaa hyvinvointia takaisin tuottavana; valtio ostaa kansalta niitä palveluita, joita kansa haluaa valtion toteuttavan tarvitsemansa kulttuurin ja ihmiselämän ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

"Mistä näitä foliohattuja, joiden mukaan liikepankit tekevät rahaa tyhjästä, ilmestyy? Keskuspankki on edelleenkin ainut instanssi, joka voi luoda uutta rahaa ja sitäkin velaksi. Keskuspankki on valtion (EU:n) elin, joten missä on ongelma? Nämä sosialistit haluavat, että valtioille annetaan mahdollisuus itse painaa rahaa ja tuhlata sitä yhtä päättömästi kuten tähänkin asti. Lienee sanomattakin selvää, että kukaan ei luota valuuttaan jonka kvantiteettia säätelee sieraimiin asti velkaantunut valtio." ---> Tässä on esimerkki lukijasta, joka ei ollenkaan ymmärrä tilanteen oikeaa luonnetta, vaan on niellyt valtavirtamedian valepropagandan koukkuineen ja varsineen. Hän ei esim. ymmärrä, että EU ei ole valtiollinen elin, vaan keskuspankkikartellin alueellinen heidän intressejään tukeva byrokratia-alusta, jolle varsinaiset valtiot ovat alisteisia alusmaita. Siinä rahaa luovat keskuspankit ovat siis yksityisiä, joiden asiakkaita valtiot kuvatuilla tavoilla traagisesti ovat.

Valtion syyttäminen tuolla tavoin kuvastaa ymmärtämättömyyttä ja kyvyttömyyttä havaita esim. kuvattuja Glass-Steagall -lain kaltaisia suojamuuri- ja kontrollimekanismeja sekä tätä vastakkainasettelun luonnetta akselilla keskuspankkikartelli vs. kansallisvaltiot ja niiden kansat.

"Sieraimiin asti velkaantuneen" valtion tila järjestetään ko. lain puitteissa niin, että ko. velkapyramidiponzipelin aiheuttamat pilaantuneet velat peruutetaan haitallisena ja keskitytään sitten vain reaalitalouden kannalta keskeisiin finanssitoimintoihin. Lienee siis erittäin selvää, että ko. lukija on tyystin pihalla tilanteesta!

"Rommareiden, kommareiden ja muutenkin luusereiden sekä omastataloudestaan mitään tajuamattomien on helppo samaistua tuohon ideologiaan, jolla ei oikeasti ole mitään käyttöä reaalimaailmassa. Kannattaisikohan vähän paremmin lukea kansantaloutta, rahataloutta sekä finanssipolitiikka. Voisi paremmin aueta miten ja miksi tuota "rahanpainatusta" säädellään. Johan tuon ideologian mukaista "setelirahoitusta" koitettiin Saksassa 1930-luvulla ja kuis kävi?" ---> Tämä lukija on vielä pahempi versio tilannetta ymmärtämättömästä valtavirtamedian aivopesemästä idioottimoukasta. Natsi-Saksaan liittyvä kommenttinsa vaatii tarkentavan havainnollistuksen, joka tulee seuraavan lukijakommentin kohdalla --->

"Todellakin viimeksi 30-luvulla Saksassa on kokeiltu tällaista pankkijärjestelmän ohittavaa velatonta rahasysteemiä ja tämä oli valtava menestys, kahdessa vuodessa totaalisesta lamasta täysityöllisyyteen ja vakaaseen valuuttaan, neljässä vuodessa koko Euroopan suurimpaan teolliseen tuotantovoluumiin. Taidat miettiä Weimarin tasavallan hyperinflaatiota, mutta se ongelma johtui juuri tämän velkaantumisen tien loppuun kulkemisesta, millä Euroopan maat ovat nyt ja se ongelma ratkaistiin lopulta soveltamalla Abraham Lincolnin greenback-ideaa valtion luomasta velattomasta rahasta ja juuri tämä idea oli se, millä kansallissosialistit toteuttivat Saksan talousihmeen silloin aikanaan." ---> Keskuspankkikartellihan oli jo olemassa tuolloin 1930 -luvulla. Tässä natsi-Saksan menestyksessä (Harvoja hyviä asioita ko. diktatuurissa, mutta siinäkin osaltaan kansan kustannuksella lopulta äärimmäiseen eugeniikkaan ja kansanmurhaan saakka vietynä) on juurikin huomioitava se seikka, että silti kaiken taustalla valtion kautta lankoja piti käsissään edelleen ko. oligarkkikartelli, josta tosin natsi-Saksa ns. menestyksen huumassaan pyrki pääsemään jopa irtikin ja se kuvastaa sitä Hitlerin hallinnon hullua omapäisyyttä, mikä koitui monilla tavoilla heidän tuhokseen.

Joka tapauksessa fasismihan tarkoitti juuri tuolloin ns. korporatismia eli sitä, että valtion ja yksityisen keskuspankkikartelli-intressin toiminnat sulautettiin yhteen, jolloin pinnalta katsottuna näytti ikään kuin siltä, että valtio muka hoiti raha-asiat. Tämähän oli oiva propagandakeino tuolloin myös tähdentää valtion olevan muka hyvä ja ideaali. Taustalla valtion kautta pääpiruna oli kuitenkin myös silloin ko. keskuspankkikartelli, joka lisäksi rahoitti kansallissosialistit ja Hitlerin valtaan.

Tämä puolestaan kuvastaa juuri sitä samaa nykyvaaraa, jonka ilmenemistä on tullut esille tässä Tea Party- ja Perussuomalaiset -skenariossa --> Vaaditaan valtioiden päitä vadille, mutta jätetään keskuspankkikartelli huomiotta ja halutaan valtion roolin muuttamista, jolloin keskuspankkikartelli tietenkin odottaa ja suuntaa muutoksen tulevan oman intressinsä hyväksi ja tietenkin kansalaisten kustannuksella. Barack Obama varmasti edesauttaa tällaistakin ihan "itsestäänkin", koska mokoma hallinto on osoittautunut USA:n historian hulluimmaksi.

Meidän on muistettava, että pahan alku ja juuri on tähdellisimmin nimenomaan keskuspankkikartelli ja pyörittämänsä velkapyramidiponzihuijaus valtioiden ollessa lopulta vain pelinappuloita heidän kourissaan. Tästä ei päästä yli eikä ympäri ilman keskuspankkikartellin vallan eliminoimista!

"Ilmeisesti seuravaksi Talsa voisi kirjoittaa UFOjen vaikutuksesta maailman pörsseihin? Juhan af Granilla olisi varmaan hyvää materiaalia. Haastatellut tyypit eivät ymmärrä taloudesta yhtään mitään. Ilmeisesti ei myöskään haastattelija, sillä mitään kritiikki jutussa ei ole." ---> Tällaisiakin provoja mahtuu mukaan, jotka eivät todista mistään muusta kuin valveutumattomasta tyhmyydestä!

"Superinflaatio syntyy, kun setelirahoituksella rahoitetaan infrastruktuurin ja peruselämäntarpeiden tuohoamista. Peruselintarpeiden kysyntä kasvaa räjähdysmäisesti ja samalla tarjonta supistuu. Kysyntä ja tarjonta ei ole tasapainossa. Kun setelirahoituksella rahkennetaan infrastruktuuria ja peruselintarpeita ei kysynnän ja tarjonnan tasapaino järky."
---> Lukijakommentoija tarkoittaa siis hyperinflaatiota ja tuo kuvaamansa tilanne on hyvä kiteytys keskuspankkikartellin tällä hetkellä harjoittamasta velkapyramidiponzipelistä reaalitalouden tuhoksi.

"Itselleni selvisi pankkien rahanluonti mekanismi pari vuotta sitten katsomalla "Money as debt" dokumentti (Suosittelen!) Asia jäi askarruttamaan itseäni sen verran että otin yhteyttä omaan pankkiini (OP) ja kysyin suoraan luoko pankki todellakin rahan tyhjästä antaessaan lainaa. Ja vastaus oli kyllä(!). Eli koko prosessi on pelkkien digitaalisten eurojen luomista tietokoneella.." ---> Myöntävätkin mokomat ko. asian, mutta luottavat vielä siihen, että kovin moni ei silti tajuaisi kunnolla tämän yhteiskunnallisia ja kansantaloudellisia ulottuvuuksia kaikkiin osatekijöihin ja äärilaitoihin saakka... VIELÄ!

"Kysymys rahanpaino-oikeudesta oli ollut USA:ssa jatkuva kiistakysymys sitten itsenäisyysjulistuksen aina 1900-luvun ensimmäiseen vuosikymmeneen saakka. Yhdysvaltain historiassa keskuspankkia ovat hallinnoineet vuoroin joko liittovaltio tai erilaiset yksityisomisteisten pankkien muodostamat kokoonpanot. Nykyisin voimassa oleva järjestelmä sai muotonsa Woodrow Wilsonin presidenttikaudella joulukuun 23. päivä vuonna 1913.

Kun valtaosa senaattoreista oli jo lähtenyt perheidensä luo joulupyhien viettoon, senaatissa runnottiin läpi lakiesitys, jossa kahdentoista yksityisen pankin yhteenliittymälle annettiin rahan painamisen monopoli. Säädöksen allekirjoittanut presidentti katui myöhemmin katkerasti ratkaisuaan kirjoittaen:

"Olen mitä onnettomin mies. Olen tahtomattani tuhonnut maani. Mahtavaa teollisuusvaltiotamme ohjaa nyt sen rahajärjestelmä. Rahajärjestelmämme on keskittynyt. Kansakunnan kasvu ja kaikki toimemme ovat vain muutamien miesten käsissä. Meistä on tullut yksi huonoiten johdetuista, täydellisimmin kontrolloiduista ja dominoiduimmista hallituksista sivistyneessä maailmassa. Hallitus ei edusta enää vapaata mielipidettä, vakaumusta ja enemmistöpäätöstä, vaan pienen dominoivan ryhmän mielivaltaa ja painostusta."

-- Woodrow Wilson --

Jälkeenpäin Woodrow Wilson ymmärsi tulleensa harhaanjohdetuksi ja tehneensä suuren virheen. Järjestelyssä syntynyt Federal Reserve nostettiin kaiken lainsäädännön yläpuolelle ja sen omistus-suhteet julistettiin salaisiksi. Nimi Federal Reserve (valtion varanto) ja rakennuksen fyysinen sijainti hallinnon keskuksessa ovat pelkkää silmänlumetta. Todellisuudessa FED ei ole valtiollinen, vaan yksityisomisteinen keskuspankki. Sillä ei myöskään ole mitään erityisiä varantoja. Tämä yksityisomisteinen keskuspankki ylläpitää ja hallinnoi kansakunnan valuuttajärjestelmää, eikä se ole tilivelvollinen toimistaan kenellekään." ---> Hyvä yhteenveto Yhdysvaltain tilanteesta sen perustamisesta lähtien katsottuna; tuo kiista 1900 -luvun alkuun saakka sisälsi juurikin taistelua tuota keskuspankkikartellia vastaan, joka siis tuolloin tunnettiin nimellä Brittiläinen imperiumi. Yhdysvaltain perustuslain mukaan keskuspankkikartellin toiminta ei pitänyt kuulua heidän ekonomiaansa eikä politiikkaan, koska Yhdysvaltojen perustamisen piti olla nimenomaan irtiotto heidän vallastaan itsenäiseksi omaksi ekonomispoliittiseksi kansanvallan turvaavaksi kansallisvaltioksi; Ei "democracy", vaan "Republic"! Federal Reserven perustaminen vuonna 1913 merkitsi näin ollen tärkeää kohtaa keskuspankkikartellin vallan sementoimiseksi myös Yhdysvaltoihin heidän perustuslakinsa vastaisesti.

"Kyllä pankit luovat rahaa myöntäessään lainoja. Yhdistyksemme kysyi asiaa Suome Pankista ja voit lukea yhdistyksemme kotisivuilta Suomen Pankin asiantuntijoiden laatiman vastauksen kokonaisuudessaan:http://www.talousdemokratia.fi/sivut/suomen_pankin_vastaus

Tässä ehkä asian ydin:

"Sekä asiakkaan että pankin velat ja saamiset kasvavat, kun pankin kirjanpitoon merkitään asiakkaan talletuksiin lisää saldoa lainaa myönnettäessä. Tämmöisessä operaatiossa luodaan asiakkaan saamista ja pankin velkaa kirjaamalla asiakkaan tilille lisää "rahaa". Vastaavasti kirjataan asiakkaan velka pankille, joka on pankin saamisia. Kummankaan osapuolen saamisten ja velkojen erotus ei muutu, vaikka sekä saamiset että velat kasvavat sekä pankin että asiakkaan tapauksessa. Kun asiakas maksaa velkansa, keskinäiset velat ja saamiset kumotaan, ja melkein kaikki velkasuhteeseen liittynyt lakkaa olemasta. Pankille jää nettovarallisuuden kasvuna vain korko ja mahdolliset palkkiot velkojen supistumisena tai saatavien kasvuna. "Rahaa" sillä ei missään vaiheessa ole ollut, koska pankilla ei määritelmällisesti voi olla "rahaa".

Otetaan esimerkiksi vaikka tuhannen euron laina, josta pankki perii korkoa, palkkioita ym 50 euroa.

1) Lainan myöntämishetki: Asiakkaan tilille kirjataan 1000 euroa, pankin saamisiin asiakkaalta 1000 euroa. Rahan määrä maailmassa kasvoi 1000 euroa.

2) Lainan takaisinmaksuhetki: Asiakkaan tililtä kirjataan pois 1050 euroa, pankin saamisista 1000 euroa. Rahan määrä maailmassa supistui 1050 euroa."

Tietty pankkien lainanantoa rajoittaa monenlaiset vakavaraisuussäädökset, joista myös lisää Suomen Pankin vastauksessa." ---> Tässäpä oivallinen talousdemokratialiikkeen aktiivin Ville Iivarisen luonnehdinta tästä keskuspankkikartellin monetarismista käytännössä!

" "Nousukaudella" kaikki on hyvin ja pankkien voitot yksityistetään osakkeenomistajille ja johtohenkilöille "optioina ja bonuksina". "Laskukaudella" pankkien tappiot sosialisoidaan eli kansalaiset maksavat. Se ei ole oikein. Tulonsiirtoa kansalaisilta pankeille/valtiolle." ---> Tässä toinen hyvä luonnehdinta samasta asiasta, vaikkakin jo hieman kulunut sellainen. Nythän myös "laskukaudesta" huolimatta osakkeenomistajat ja johtohenkilöt saavat peräti entistäkin suurempia optioita ja bonuksia. Tämä kuvastaa osaltaan sitä, kuinka meno on muuttumassa yhä törkeämmäksi ja rikollisemmaksi! Yhä avoimemmin!

"Lammaslauma ei kuuntele eikä näe. Telkkarista tulee BB ja tuplajuustoa mutustellen eletään kuplassa joka lävähtää meidän jokaisen silmille lähiaikoina.

Rikkaidenkin olisi hyvä muistaa, että jos kansan usko rahaan menee, niin millä te sitten meitä enää hallitsette? Luuletteko että meitä köyhiä kiinnostaa teidän pelimerkkinne jota yritätte jaella meille ja saada meitä tekemään jotain.

Itse en usko, siksi olisi fiksumpaa vähän ajatella järjellä ja ruveta miettimään pidemmälle tulevaisuuteen ja yhteistä hyvää - muuten teillä ei pitkään siivoojat ja pyykinpesijät riitä ja siitä alkaa teidän kiirastuli kun joutuukin kerrankin elämässään tekemään jotain eikä rahalla enää selviä." ---> Esim. juuri näin pitää ajatella tilannetta! Hyvä esimerkki valveutuneesta lukijasta!

"Zeitgeist Addendum-elokuva puhuu pitkälti samasta asiasta:

http://vimeo.com/10670415

Ratkaisumalli talousdemokraattisessa mallissa on eri kuin Zeitgeist movementilla, mutta ongelmien alkujuuresta ollaan molemmissa erittäin pitkälle yksimielisiä." ---> Zeitgeist -liike tulee taas myös kuvioihin mukaan joidenkin taholta, mutta en edelleenkään ole vakuuttunut heidän teeseihin varsinkaan verrattuna talousdemokratian ja Lyndon LaRouchen teeseihin. Tähän mennessä olen löytänyt Zeitgeist -liikkeen taustavoimista sen verran kyseenalaista sisältöä esim. juuri kansallisvaltioiden roolin suhteen (Katsovat juurikin enemmän valtioita syyllisiksi eikä niinkään keskuspankkikartellia tähdellisimmin, kuten pitäisi), että katson tämän liikkeen olevan liikaa haitallinen ja siten jopa soveltuva keskuspankkikartellin kansallisvaltiotuhonta-agendaan.

"Suomen Pankin vastaus kysymykseen miten raha luodaan:- Yksinkertaisimmillaan raha syntyy seuraavasti. Pankki myöntää asiakkaalleen lainan, sanotaan 10 000 euroa. Pankki merkitsee kirjanpitoonsa velan asiakkaalle (=asiakkaan talletus) ja vastaavan saamisen asiakkaalta. Kun asiakas maksaa lainansa pois, hänen on järjestettävä jostain tililleen vastaava summa, jolloin sekä saamiset että velat kumotaan pankin kirjanpidosta.

Lainaus kirjasta Kansantaloustiede (oppikirja):- Pankkijärjestelmä luo rahaa kun se myöntää yleisölle luottoa. (Otsikolla: Pankit luovat rahaa)" ---> Oho, kyllä sitä ihan koulukirjoissakin paljastetaan pelin juonta, mutta toki siinä pitää peitellä oikeinta tilannetta orwellilaisilla kieliasuilla; "saaminen" ei sisällä tuossa sitä korkoa, jota käytetään merkittävänä aseena valtioita ja kansalaisia vastaan ko. velkapyramidiponzihuijauksessa!

"Kovasti tulee taas kommari ja foliohattu komenttia ihmisiltä mutta ei mitään järkevää argumenttia tai todisteita etteikö Östermanin ja Uusipaalvaniemen sanoissa olisi totuus tästä asiasta. Sori huijarit, game over, ette ole sitä ehkä vielä huomanneet mutta todellisuus kolahtaa kohta lujempaa kuin moni uskookaan.

Ja miksi tätä muutosta ei ole vielä tullut jos se on näin helppoa ja yksinkertaista? "Ne häviää joilla on varat ja ne voittaa kenellää on velat" Uusis"

"Upeaa että saadaan tietoa ulos pikkuhiljaa vähän isommissakin medioissa, vaikkakin vähän sokerikuorrutettuna ja suppeassa muodossa, mutta sehän on median formaatti.

Raha on valtaa ja rahalla voi ostaa auton, talon, koulun, tv-kanavan, enemmistön mediasta... the list goes on.

ps. foliohattu-herjaajat voisivat ottaa sen pään poin ja tutkia itse asioita muualtakin kuin kello yhdeksän uutisista." ---> Nämä kaksi kommenttia ovat hyviä esimerkkejä valveutumaan alkaneesta kansanosasta!

"En ole koskaan 48 vuoden elinaikanani pohtinut rahan olemusta ei ole edes tullut mieleen tuollaista asiaa. Raha on merkinnyt minulle vain maksuvälinettä ja tuloa työstäni." ---> Tässä on puolestaan hyvä esimerkki sellaisesta hyväuskoisen valveutumattomasta ihmisestä, joka on lammasunessaan ajatellut aikaisemmin juuri noin ja jolla tulee siksi olemaan tulevaisuudessa maata kääntävien pakko-oivallusten sarja kantapään kautta...

Taloussanomat: "Esittäkää myös kolikon kääntöpuoli, talousdemokraatit!" -juttu --->

"Tilanne on sama kuin usa:n subprimessa: lainataan spurguille ja oletetaan että ne sitten aikanaan maksaa takaisin. Näitä velkoja ei saada koskaan takaisin. Kysessä on joku suurmman luokan bilderberg-rotschild -huijaus, jonka jälkeen alkaa Peak Oil -jälkimainingit. Koko maailman talous hyytyy tasolle, jota emme ole aikaisemmin kokeneet." ---> Hyvää huomiointia on tässäkin kommentissa; velkapyramidipelin rikollisuutta ja suunnitelmallista pahuutta kuvaa juuri tuollainen USA:n subprimessa ilmennyt filunkipeli; pohjustettiin talousromahdus mahdottomien yhtälöiden asettamisella (Velkaansa maksamaan kykenemättömät viattomat keskuspankkikartellin pelinappulat) ja käytettiin niitä sitten häikäilemättä hyväksi johdannaisvivutuksineen niin, että arvopaperit sotkeentuivat selvittämättömään tilaan ja rahan syntymekanismin takia hypervelkaantuminen kiihtyy sotkun seassa loputtomiin.

"Pankkiekonomisti oli todella vaikeana siitä, mistä ne lainat tulevat.

Pankkiekonomisti kehuu valtion velkaa, koska korot valtio maksaa pankeille.

Kun valtion lainan luokitus on AAA niin pankki voi jättää velkakirjan kaniin keskuspankkiin ja ostaa uuden velkakirjan. Näin pankin rahasta saama korko moninkertaistuu. (Jossain kohtaa tulee vakavaraisuussäädökset vastaan, joten rajattomasti tuota ei voi tehdä).

Matala lainojen korkomarginaali perustuu myös siihen, että kun saman euron lainaa 10 kertaa niin korkotuotto alkaa ollakin jo ihan kannattava bisness.

Lisäksi pankki rahoittaa pitkään korkoon sidotut lainat lyhyillä koroilla, jotka ovat matalammat.

Kaikki tuo sisältää vivutusta, eli pankki tekee riskillä rahaa. Riskin kantavat tallettajat, joille ei ole kerrottu, miten pankkibisness toimii." ---> Tässä on myös hyvä kuvaus tuosta keskuspankkikartellin kansallisvaltioita ja kansalaisia tuhoavasta NWO -pelistään.

"KORKO KORKO MILLÄ MAKSAT SE KORON.

Tämä ei ole ongelma, koska rahan määrän systeemissä kuuluukin kasvaa niin kauan kuin lisäarvo kasvaa. Valtion kuuluu ylläpitää sellaista rahakantaa, joka vastaa yhteiskunnassa olevien hyödykkeiden ja omaisuuden määrää. Rautalankaesimerkki: Yhteiskunnassa Luolala otetaan käyttöön raha. Rahaa on aluksi 10 yksikköä, joka vastaa yhteiskunnan omaisuuden eli 10 turkiksen arvoa. Metsästetään kolme turkista lisää. Jotta yhteiskunnassa ei vaivuttaisi deflaation, pitää rahan määrän kasvaa 13 yksikköön." ---> Jaahas, tässä valveutumaton ja aivopesty lammas yrittää selittää parhain päin keskuspankkikartellin pyörittämää velkapyramidiponzihuijausta. Hän ei mm. näe rahaa luovan keskuspankkikartellin monetarismin ja meitä kansalaisia ylläpitävän reaalitalouden välistä radikaalia eroa, mikä on koko ajan paheneva ko. oligarkkieliitin velkapyramidiponzihuijauksessa.

Huh, on todella lapsenomaisen naivi käsitys tällä lukijalla ja on tosi valitettavaa, että monella muullakin sellainen on ja se on osasyy tähän kulttuurimme rapautumiseen. Muutkin tällaiset tässä lainaussarjassa esilletuomani kaltaiset valveutumattomat superidiootit ovat olleet osaltaan edesauttamassa tämän keskuspankkikartellin vallan kiristyvää ja tuhoavaa otetta; Sokeaa voi huijata kaikilta suunnilta valitsemaan pahimmat mahdolliset keskuspankkikartellin kätyrit!

"Esimerkkisi ei pysty selittämään kunnolla viimeaikaista rahan määrän VALTAVAA lisääntymistä. Todellinen reaaliomaisuushan ei ole lisääntynyt läheskään samaa tahtia. On siis luotu pelkkää keinotekoista höttörahaa, jonka arvo lepää ihan tyhjän päällä." ---> Onneksi kuitenkin löytyy kasvavassa määrin näitä valveutumaan alkaneita lukijoita, jotka ojentavat moisia idioottimoukkia ruotuun! Suurin ongelma on kuitenkin se, että toivottomimmat idioottimoukat ovat valtioiden hallinnoissa ja tärkeillä "asiantuntijapalleilla". He ovat juuri niitä, joiden pitäisi tietää paljon paremmin!

"Siis kuka yleensäkään ottaa enää vakavasti Uotilan tapaisia valtavirtaekonomisteja, jotka elävät ihan jossain muualla kuin reaalimaailmassa. Pikemminkin heidän maailmassa teoria on ennen todellisuutta ja mikäli teoria ei näytäkkään pitävän paikkaansa, siitä pidetään kaikien hampain kiinni ikään kuin vika olisi todellisuudessa eikä teoriassa.

Niin monta kertaa nämä sankarit ovat puhuneet ihan mitä sattuu ja korjaavat "ennustuksiaan" kuukauden välein. Tämä ei voi olla "tiedettä", vaan täysin absurdeihin olettamuksiin perustuvaa hölynpölyä." ---> Tällä tavalla se idioottimoukkuus ilmenee valtapolitiikassa ja eksperttipalleilla! Adam Smithin teeseistä lähteneet keskuspankkikartellin intressiä palvelevat "ideat" ovat jääneet kummittelemaan kulttuurimme syviin suomuihin totaalisen valitettavasti.

"Velkataloudessa poliitikkojen tärkein tehtävä on veronmaksajien jussitus." ---> Näiden totaali-idooottien lisäksi on siis myös suorasukaisen rikollisia keskuspankkikartellin pahuuskätyreitä, jotka tietävät tekevänsä asioita selkeästi keskuspankkikartellin hyväksi ja selkeästi meitä kansalaisia vastaan! Nämä ihmiset ovat ihmiskunnan vastaisina vihollisina äärimmäisiä!

"Itse allekirjoitan suurimman osan talousdemokraattien väitteistä, mutta yksi asia potkii pahasti vastaan: rahan luonnista vastaisivat poliitikot. Poliitikot!! Pelkkä ajatuskin karmaisee... jos korot saadaan kierrätettyä takas yhteiskunnan käyttöön niin hyvä, mutta ajan mittaan poliitikot tuntien väärinkäytöksiä muuten tulee ja paljon. Poliitikoiksi ajatutuu aivan käsittämätöntä väkeä, ja tiedän itse olemme heitä äänestäneet, mutta se raha luonnin pitäminen osaavissa käsissä taitaa olla se issue. Tänä päivänä se on sellaisten käsissä jotka tuntevat rahajärjestelmän, mutta ovat kadottaneet pienetkin moraalin rippeet. Ehkä tämä on kuitenkin huonompi vaihtoehto tumpeloille poliitikoille =)" ---> Niin, ongelma on todellakin se, että kulttuurimme on niin paljon rapautunut, että sen puitteista ei ole tarjolla tämän hetkisestä valveutumisen asteesta huolimattakaan tarpeeksi tilanteesta ymmärtäviä ja moraaliltaan hyviä ihmisiä poliitikoiksi. Valtiomiesainesta ei yksinkertaisesti ole enää olemassa! On lähinnä vain omaa etuaan ja / tai keskuspankkikartellin etua tavoittelevia idiootteja ja kätyreitä!

On kuitenkin jatkettava tätä moraaliltaan oikean maailmankuvan tähdentämistä, havainnollistamista, opettamista ja juurruttamista! Palkinto tulee väsymättömästä työstä viiveellä joskus useiden vuosien kuluttua; valitettavasti taidamme joutua sitä ennen kuitenkin kokemaan äärimmäisen pullonkaulan ihmiskunnan selviämisessä.... Vai joudummeko?!...

"Tätä ei ylläpidä mikään muu kuin tavallisen ihmisen silmitön tiedostamattomuus ja sokea luottamus. Tuo talousdemokraattien haluama muutoskin vaatii sen, että globaalisti massat saadaan tietoiseksi näistä ongelmista ja haluamaan muutosta. Eipä se kovin todennäköistä ole, mutta muuten ei ole toivoakaan." ---> Niinpä; viitaten ylläsanomaani :( ....

" "Yhdysvaltain FED on nimenomaan yksityisomistuksessa."

Tämä ei pidä paikkaansa. Fed on osittain julkinen ja osittainen yksityinen kokonaisuus, joka toimii itsenäisesti kongressin valvonnassa.

toiseksi FED tilittää kaikki voittonsa valtiolle.

PerusSuomalaiset vaali voittoon!!!

Joopa joo usko huvikses ja koko bilderpertteatterin pelastajana - kukas muu kuin jesuiitta.

FED EI tilitä voittojaan valtiolle ja se EI ole kongressin valvonnassa. .. Ihan kuule on FEDin johtaja itse sanonut että heistä seuraava on jumala.... :D Tilintarkastusta ei ole koskaan tehty ja putiikki on tosiaan yksityisessä omistuksessa... " ---> Tässäpä tyypillinen väittelyketju FED:in olemuksesta valveutumaan alkaneen ja valveutumattoman lukijan välillä. Perussuomalaisten kannattaminen kuvastaa valveutumisen liian vajaata astetta!

"Uotila sanoo: Kuitenkin, yhtä hyvin samalla periaatteella voitaisiin sopia yleisesti sotimisen loppumisesta. Sehän, jos jokin olisi kansantalouksille hyväksi. Tämä rahajärjestelmä, jota Uotila puolustaa, luo sotia. Tämä rahajärjestelmä tykkää sodista, koska sodat lisää velanottoa ja kulutusta." ---> Siksi syntyvät aikoinaan I ja II maailmansotakin ja siksi III maailmansodan uhka väijyy koko ajan yllämme.

"Kaikkein järjettömin ilmiö ovat raaka-ainemarkkinat ja päästökauppa. Siellä virtuaalinen öljytynnyri vaihtaa sata kertaa omistajaa mitenkään vaikuttamatta fyysiseen maailmaan. W. Bushin pelurikaverit saivat kaikki haluamansa lait läpi ja kuka oikeasti hyötyy? Ainoastaan pankkiiri-loisilla on uusia rahan lähteitä." ---> Tälläkin tavalla tämä kuvattu keskuspankkikartellin velkapyramidiponzihuijauksen sisältävä monetarismi ilmenee; hyvä huomio! Ja todellakin on syytä huomata, että Barack Obama ei ole tehnyt mitään Bushin hallinnon kuvatunlaisen satanismin lopettamiseksi, vaan on edelleen kehittänyt sitä uusiin sfääreihin! Siitä on erinomaisen selkeänä esimerkkinä juuri tämä FED:in tällä viikolla julkaisema "elvytyspaketti", Quantitative Easing 2.

"Kyllä nyt taitaa olla niin että talousdemokraateilla on aika pelottavan hyvin perusasiat hallussa ja sitäkin paremmin heillä nähdään tämän touhun koko systeeminen vaikutus. Tätä asiaahan on aivan turha yrittää ymmärtää yksittäisen kuluttajan tai edes yksittäisen valtion perspektiivistä, koska pankkitoiminta ja rahatalous on eittämättä globaali systeemi.

Uotila sanoo:"Pankeillehan virtaa koko ajan rahaa muualta, esimerkiksi vanhempien lainojen lyhennyksiä ja korkoja. Niistä voidaan myöntää näitä uusia lainoja."

Tässä hän suoraan valehtelee. Lainojen lyhennys ei ole pankille tienestiä vaan rahaa, joka häviää kierrosta. Lainavelan syntyessä syntyy rahaa ja lainaa pois maksettaessa häviää rahaa. Pankki ei siis voi myöntää lainoja rahasta joka häviää. Sellanen guru...

Mikä aina voimassa ollut järjestelmä? Täyttä sontaa. Tämä nykyinen järjestelmä aivan uusimmassa muodossaan alkoi käsittääkseni 70 luvun alussa kun dollarin kultastandardi hylättiin, ja viimeinenkin reaalinen tae rahalta katosi. Sen jälkeen rahan arvon perusta on ollut ns. fiat, eli rahalla on arvoa koska jokin auktoriteetti jumalauta sanoo että sillä on arvoa.

Myös se pitää tajuta, että mikään tila ei ole pysyvä eikä lopullinen. Pysyvyyttä ja lopullisuutta jos tavoittelee, kannattaa ruveta vaikka äärimuslimiksi, sillä sellaiseen ajatusmaailmaan se sopii. Meidän nykyihmisten sen sijaan PITÄÄ koko ajan kriittisesti katsoa kaikkea olemistamme ja yhteiskunnallisia ja sosiaalisia rakenteitamme, ja päivittää ne aikojen muuttuessa. Nyt on yksi pakottava hetki edessä kun olemme olleet autuaan tiedostamattomia liian kauan. Virtuaalikoneesta alkaa virta pätkiä... " ---> Juuri näin; on täysi mahdottomuus, että keskuspankkikartellin velkapyramidiponzipeli ei aiheuttaisi erittäin radikaalia systeemituhoa! Uusi vaihe sen loppuun romahtamisessa alkoi juuri tällä viikolla tismalleen Lyndon LaRouchen ennustamalla tavalla!

"Olen oman Talousdemokraattien kannattajakorttini jo täyttänyt, viva la revolution! Yksityiset pankit hoitavat sen mikä kuuluisi valtiolle. Ihmiset elää velkaorjuudessa ja oravanpyörässä. Siksikö täällä ollaan, velkoja maksamassa? Töitä, luonnonvaroja ei riitä kaikille, väestönkasvu vaan jatkuu. Riistetään luontoa sekä työntekijöitä. Talouskasvu jota nykyjärjestelmä vaatii ja palvoo jumalanaan se tässä järjetöntä on." ---> Tässä on oikeana huomiona juuri tämä: Työntekijöitä ja luontoa riistetään kumpaakin todella törkeästi pahenevaan tahtiin. Mikä ratkaisuksi? Paras eteeni tullut konsepti olisi tavallaan LaRouche -liikkeen ja talousdemokratialiikkeen yhdistelmä. Työntekijöiden riisto lopetetaan, kun otetaan käyttöön LaRouche -liikkeen menetelmät eliminoida keskuspankkikartellin valta mm. Glass-Steagall -lain avulla ja soveltamalla talousdemokratialiikkeen teesejä rahanluontioikeuden siirtämisestä ko. oligarkkieliitin käsistä valtiolliselle ja paikalliselle tasolle julkisen toimivallan käsiin. Sitten työntekijöille tarjotaan sekä inspiraatiota että riistosta vapautumista lähtemällä toteuttamaan hallittuna balanssina LaRouche -liikkeen kaltaista NAWAPA -missiota ja talousdemokratialiikkeen kannattamaa kansalaispalkkasysteemiä vapaana oligarkkivaikutuksilta.

Luonnon riisto vähenee, kun keskuspankkikartellin velkapyramidiponzihuijauksen keinotekoista kuplaa ei ole enää tarpeen täyttää ja ylläpitää pakonomaisella "talouskasvulla" ja siten esim. tarpeettoman tavarameren tuottaminen moisen kuplan lyhytjännitteisiin tarpeisiin lakkaa. Sen sijalle tulee kestävämpään ja parempimoraaliseen kehitykseen sekä humaanimpaan ihmiskäsitykseen perustuva kansantalousmalli, koska keskuspankkikartellin tarpeiden sijaan aletaan ajattelemaan reaalitalouden tarpeita ja ilmenemismuotoja.

NAWAPA -mission kaltaisen infrastruktuurikonseptin toteuttaminen on kuitenkin luonnolle uusi haaste, jossa balanssin hakemista joudutaan joka tapauksessa etsimään uudella tavalla ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa. Se on väistämätöntä, jos mielimme ylläpitää maapallolla tätä ja suurempaakin ihmismäärää. Muussa tapauksessahan joutuisimme myöntämään, että keskuspankkikartellin vaatimat väestönvähennys- ja eugeniikka-agendat ovat hyviä ja tarpeellisia. Siihenhän emme halua ryhtyä, vai mitä?! Tämän NAWAPA -ongelman käsittelyä tulenkin tekemään jatkossa varmaan monta kertaa...

Joka tapauksessa olemme yhä lähestymässä kohtaa maailman historiassa, jossa näitä pohdintoja ja niiden perusteella tehtäviä ratkaisuja on pakko tehdä kaikilla johtamisen, hallitsemisen, tekemisen ja olemisen tasoilla. Kukaan ei lopulta tule pääsemään näistä yli eikä ympäri. Kaikki tämän tilanteen kieltävät jäävät elämään historian väärälle puolelle lumetodellisuuteen. Niinpä joka tapauksessa: VIVA LA REVOLUTION!!!

No comments: