Thursday, December 23, 2010

Erittäin ankarasta poutapakkasesta kohtalaiseen pakkaseen; Joulun pyhinä lumipyryjä, ensi viikolla poutaisempaa



Erittäin ankara pakkanen on vallannut Etelä-Suomen juuri Joulun alla ja huipentuma on tulossa ensi yönä. Sen jälkeen lauhtuu vähitellen ja Joulupäivän tienoilta alkanee uusien lumipyryjen vaihe kohtalaisessa pakkasessa. Tuo kuva on otettu tänään torstaina 23.12. 2010 Espoon Tapiolassa puolenpäivän tienoilla ja kuvassa on jälleen nurmikolla olevan lumihangen pintaa lähes vasten auringonvaloa, joka oli tämän kuun ensimmäinen kunnolla selkeän taivaan valotilanne. Tällä kertaa ko. matala valo paljasti tiivistyneen lumihangen takia jännästi syksyn viimeisen ruohonleikkuun jättämien ruohorantujen hankeen välittämät raidat. Tämä on hämmästyttävää jopa yli puoli metriä paksun hangen ollessa kyseessä, mutta näin vain näyttää olevan; tosin matala auringonvalo paljastaa pinnasta äärimmäisen loivatkin pinnan epätasaisuudet varsin hyvin. Matala valo luo myös pitkiä hienoja varjoraitoja puustoista, kuten kuvassa myös nähdään. Viime yönä alkaneen heikkotuulisen kovan pakkasen takia tuossa lumen pinnalla nähdään myös uuden kuuran aiheuttamaa mattamaisuutta ja kimallusta valossa.

Viime viikonvaihteessa vallitsi la aluksi kylmä itävirtaus, jossa pakkasta oli sisämaassa -15 ja -20 asteen välillä ja etelärannikolla -10 ja -15 asteen välillä. Etelä-Suomeen tuli su aamuyöstä alkaen kaakonkautta kiertyen lumisateita Suomen eteläpuolelle tulleen matalapaineen alueen (Kaksi osakeskusta) takia ja etelärannikolla kylmän pakkasilmamassan takia syntyi itä-kaakkoistuulessa ns. "lake-effect" -lumipyrytilanne (Talven 2010 - 2011 lumimyrskyseuranta (Osa 5): Itä-kaakkoistuulinen lumipyry etelästä), jossa satoi paikoin jopa 30 - 35 cm uutta lunta. Lumi oli kuitenkin höttöistä pakkaslunta, joka tiivistyi varsin nopeasti ja siksi esim. Helsingin mittaushistorian lumensyvyysennätys (Vuodelta 1915 oleva 70 cm) jäi niukasti rikkomatta.

Lumisateet jatkuivat maanantain - tiistainkin ajan ajoittaisina etenkin etelärannikolla, mutta kertymät jäivät enää vain pariin senttiin. Matalapaine tuli heikkotuulisena ja heikkenevänä Etelä-Suomen päälle ma - ti ajaksi. Pakkanen lauhtui pyryn tultua ja se vaihteli enimmäkseen pilvisessä säässä su - ti välillä koko ajan etelärannikolla -5 ja -10 asteen välillä ja sisämaassa -10 asteen tienoilla; ti sisämaassa paikoin jo -15 asteen tienoilla.

Eilen keskiviikkona matalapaine alkoi antaa periksi kaakkoon, kun luoteesta alkoi vahvistua pieni korkeapaine kohti Suomea ja sen edellä pohjoisesta alkoi tulla heikon tuulen kera erittäin kylmää arktista ilmamassaa Etelä-Suomeenkin ja sään seljettyä viime yönä lämpötila lähti nopeaan laskuun ja pakkasta onkin ollut yleisesti tästä to aamusta alkaen iltaan saakka yleisesti -20 ja -25 asteen välillä ja etelärannikollakin -20 asteen vaiheilla. Lapissa sen sijaan alkoi lauhtua, kun korkeapaineen itäreunalla pohjoisluoteesta alkoi virtaamaan Jäämeren ilmaa; pakkaset -10 ja -20 asteen välille.

Euroopan mittakaavassa Länsi- ja Keski-Euroopan sikäläisittäin erittäin talvinen piina (Ajoittain jopa -10 astetta kylmempiä yöpakkasia sään seljettyä) on jatkunut edelleen etenkin alueen pohjoisosissa, kun matalapaineiden reitti on ollut sopivan eteläinen lounaasta koilliseen. Viimeisin melko voimakas matalapaine on tuonut tänään taas lumipyryjä pikkupakkasessa kylmällä sivullaan. Matalapaineiden reitin kaakkoispuolella Itä-Eurooppaan on sen sijaan noussut leutoa suojasääilmamassaa etelästä-lounaasta ajoittaisine vesi - räntäsateineen (Suojaa noin Puolan tasalle saakka); pohjoisosissa lumipyryjä ja pakkasta. Skandinaviassakin on ollut hyvin kylmää ja mm. Etelä-Ruotsissa kovia lumipyryjä.

Välimeren länsiosissa tuo matalapainesarja tuotti alkuviikoksi vielä leutoa runsaiden sateiden ilmaa, mutta nyttemmin paikoin lumisateinen kylmän purkaus on ulottunut alueelle pohjoisesta matalapaineen jälkipuolella. Välimeren itäosissa sen sijaan etelä-lounaasta on jatkunut yhä erittäinkin leudon ja ranta-alueilla jopa kesäisen ilmamassan virtaaminen enimmäkseen poutaisessa säässä.

Leutoa ilmamassaa on riittänyt suojasäänä melko pitkälle Mustameren pohjoispuolellekin, mutta jyrkkä lämpötilaero on pysytellyt Länsi-Venäjällä noin Moskovan tasalla, missä pohjoisen kireiden pakkasten (-20 ja -45 asteen välillä) ja etelän suojasään erottamalla rajamaalla on ollut ajoittain lumipyryjä lännestä - etelästä tulleiden matalapaineiden takia. Ankarat pakkaset eivät siis jaksaneetkaan siirtyä kunnolla kohti Siperiaa Länsi-Venäjän pohjoisosista, kuten viime ennusteessa näytti, mutta aivan Jäämeren rannalle on nyt tullut Lapin tapaan vähän leudompaa ilmamassaa Jäämereltä.

Jatkossa Etelä-Suomen pakkasaalto siis huipentuu ensi yönä, kun itä-länsisuuntainen korkeapaine vallitsee alueen yllä. Keski-Euroopan suunnasta hitaasti vaikuttamaan alkavan matalapaineen takia etelärannikolla tosin alkanee jo yöllä voimistumaan itäviima, joka saattaa taivuttaa pakkaset selkeästä säästäkin huolimatta leudontuvalle tielle varsin nopeasti. Sisämaassa selkeässä ja vielä tyynessä säässä pakkashuipentuma voi tietää paikoin -30 asteen lukemia ja etelärannikollakin ainakin -20 ja -25 asteen välisiä lukemia, ehkä paikoin enemmäkin...

Huominen pe Jouluaatto on koko Etelä-Suomessa vähitellen voimistuvan erittäin purevan itäviiman aikaa ja sää alkaa vähitellen pilvistymään etelästä alkaen; etelärannikolla voi jo olla pientä lumisateen riskiä etenkin, jos alkaa taas vaikuttamaan mereltä "lake-effect" -lumipyry. Tosin meri on jo myös aikalailla jäätynyt ja ei enää vaikuta yhtälailla lumisateita voimistavasti kuin pari viikkoa sitten. Huomenna pakkanen lauhtuu hitaasti myöhäisiltaan mennessä etelärannikolla -10 ja -15 asteen välille ja sisämaassa -15 ja -20 asteen välille.

Lauantaina Joulupäivänä etelä-pohjoissuuntainen pitkulainen matalapaine näyttää siirtyneen Keski-Euroopasta jo Itä-Eurooppaan ulottuen Suomen eteläpuolelle omana voimistuvana osakeskuksenaan siten, että melko voimakkaassa itäviimassa lumipyryjä näyttäisi ulottuvan jo laajallekin ja etenkin etelärannikolle, jossa viimeistään iltaan mennessä voi pyryttää taas runsaastikin. Pakkanen lauhtuu lisää ja iltaan mennessä etelärannikolla päädytään -10 asteen leudommalle puolelle ja sisämaassakin -10 asteen tienoille.

Itätuulinen ja ajoittain runsaitakin lumipyryjä tuottava eteläpuolisen matalapaineen tilanne näyttäisi jatkuvan myös Tapaninpäivänä, jolloin pakkasta on melko tasaisesti enimmäkseen -5 ja -10 asteen välillä; etelärannikolla ehkä vähän -5 astettakin leudompaa. Koko tänä eteläpuolisen matalapaineen aikana tuo em. itä-länsisuuntainen korkeapaine on siirtynyt pohjoisemmaksi siten, että Lapissa on taas kireämpiä pakkasia tiedossa la - su; -30 astettakin kylmempää jälleen.

Maanantaina tuon eteläpuolisen matalapaineen painopiste näyttäisi venyvän idemmäksi, jolloin vähitellen heikkenevissä itä-koillistuulissa sää poutaantuu ja pakkanen alkaa kiristyä taas Etelä-Suomessakin -10 asteen kylmemmälle puolelle. Tiistaina olisi sitten tilapäisesti kylmä ja poutainen itävirtaustilanne -10 ja -25 asteen välisessä pakkasessa, mutta samalla alkaisi uudenlainen suursäätilanne, missä tuo em. korkeapaineen selänne muodostaisi Suomen kaakkois-itäpuolelle ke alkaen voimakkaan korkeapaineen, mikä ohjaisi Atlantilla jo Joulun tienoilta kehittyvää voimakasta matalapainetoimintaa Jäämerelle. Täten Etelä-Suomeen muodostuisi korkeapaineen länsireunalla ke - to idän ja etelän väliset pilvipuotaiset tuulet, jotka pitäisivät pakkasen kohtuullisena vähän -10 asteen molemmin puolin siten, että kylmintä on idässä ja lauhinta lounaisrannikolla ajoittain jopa -5 asteen leudommalle puolelle.

Lappiin alkaisi päästä samalla lounaasta-lännestä jopa hyvinkin leutoa ilmamassaa ja siellä koko Suomen mittakaavassa saatettaisiin päästä ehkä jo ke mennessä jopa suojasäälle. On olemassa merkkejä siitä, että tuo korkeapaine to jälkeen muotoutuisi Suomen kaakkoispuolelta Keski-Euroopan suuntaan venyvästi siten, että Etelä-Suomikin saisi länteen kääntyvien voimakkaiden tuulten ansiosta todella pitkästä aikaa suojasäätä viimeistään pe tienoilla. Voimakas Jäämeren matalapaine toisi samalla etenkin Pohjois-Suomeen lännestä runsaita sateita (Vettä, räntää ja lunta). Tätä skenariota täytyy tarkastella lisää muutaman päivän kuluttua...

Euroopan mittakaavassa tuo Suomeen Joulun pyhinä vaikuttava matalapaine tuottaa aluksi itään liikkuessaan erittäin talvisen ilmamassan leviämisen Länsi- ja Keski-Euroopasta myös Itä-Eurooppaan lumisateineen. Samalla Länsi-Euroopassa korkeapaineen selänne tulee ja pitää sään poutaisena, mutta etenkin öiden osalta erittäin kylminä; mm. Britannian sisäosissa ja Ranskassakin taas riskiä yli -10 asteen pakkasille! Yöpakkaset ulottuvat myös Espanjan sisäosiin saakka.

Sunnuntaina Atlantin voimistunut matalapainetoiminta alkaa tuoda Britteinsaarille lounaasta useiden plusasteiden ajoittain vesisateisen suojasään ja talvi keskeytyy siellä viimein ja ko. leuto sää jatkuu ensi viikon alussa. Myös Välimeren länsiosat lämpenevät taas ensi viikon alussa lounaasta-lännestä alkaen, mutta oma länsi-lounaispuolelle muodostuva matalapaine alkaa tuoda myös vesisateita. Korkeapaine siirtyy samalla Saksan yli kohti Itä-Eurooppaa yöpakkasineen (Saksan - Puolan tienoilla paikoin jopa -20 asteeseen saakka) ja samalla Välimeren keskiosiin jää pyörimään oma matalapaine; kylmällä sivullaan jopa lumisateita. Ensi viikolla se liikkuu kohti Itä-Välimerta ja Mustaamerta sijoittuen sinne pidemmäksi aikaa ja kylmentäen niillä seuduilla sään jopa talviseksi; etenkin Mustanmeren länsipuolella taas useita asteita pakkasta ja lumisateita. Välimeren itäosiin tulisi samalla kuurottaisia sateita ja vähitellen viilenevää säätä.

Itä-Euroopassa jää vaikuttamaan kylmä pakkasilmamassa myös ensi viikolla tuon Suomeen Joulunpyhinä vaikuttavan matalapaineen siirryttyä lumipyryineen pois ja Venäjällä sen liikuttua ensi viikon alun jälkeen itään tuo Suomen kaakkoispuolelle muodostuva iso korkeapaine tuo koillisesta uudestaan Länsi-Venäjän eteläosiinkin kireämpiä pakkasia ja pakkasilmaa ulottuu silloin taas myös Mustallemerelle, missä em. matalapaineen sijoituttua alueelle vesisateet muuttuvat lumisateiksi.

Länsi-Venäjän pohjoisosissa vaikuttaa aluksi nuo em. kireät pakkaset, mutta ensi viikolla tuo Lappiin ja Suomeen ulottuva leuto länsituulivaihe heikentää sielläkin pakkaset heikoiksi. Ensi viikolla tuo Atlantin leudontava vaikutus ulottunee jonkin matkaa suojasäänä myös Keski-Euroopan suuntaan ja Välimeren keskiosatkin taas vähän lämpenisivät, mutta jos tuo Venäjän uusi iso korkeapaine venyy ym. tapaan kohti Keski-Eurooppaa myöhemmin loppuviikolla, niin pakkasilmamassat alkaisivat työntyä uudestaan kohti Länsi-Eurooppaa poutaannuttaen Britannian sään...

Etelä-Suomen lumipeite on siis edelleen kaksijakoinen; sisämaassa etenkin lännessä on varsin vähän lunta pääasiassa 10 ja 25 sentin välillä ja etelärannikolla lumipeitteen tiivistymisestä huolimatta lunta on yhä monin paikoin jopa yli 50 cm! Lumipeitteen tiivistyminen etenkin runsaslumisilla alueilla on muodostanut jo lopputalvisen tilanteen todella ennenaikaisesti, missä hangen oma paino on muuttanut hangen pohjaosia jäisemmiksi ja kiderakenteiltaan raemmaisemmiksi; tiivistyminen alkaa olla jatkossa vain hyvin hidasta.

Suuri kysymysmerkki jatkossa on se, kuinka paljon runsaita lumisateita ulottuu taas etenkin etelärannikolle Joulupäivän ja Tapaninpäivän aikana; kertymät saattavat pahimmillaan olla taas jopa 30 sentin luokkaa ja silloin olisi viimeistään vaarassa se joulukuun lumensyvyysennätys mm. Helsingissä. Voi myös käydä niin, että sateet jäävätkin varsin paljon Suomen eteläpuolelle... Ensi viikolla sateet jäänevät vähäisiksi, mutta muutosta lumipeitteeseen voi tuoda tiivistäen ja sulattaen tuo viikon loppupuolen mahdollinen suojakeli...

Routa on edennyt pakkasista huolimatta hyvin vähän - ei ollenkaan runsaslumisilla alueilla; tuskin jopa 10 senttiäkään on vieläkään ylitetty laajasti. Sisämaan vähälumisilla paikoilla pakkaset ovat kuitenkin jo tehneet 20 - 50 senttiä routaa. Säännöllisesti auratuilla alueilla jopa 50 - 100 sentin välinen routa voi jo olla paikoin mahdollista etenkin tämän pakkashuipentuman jälkeen.

Järvien jäiden kehitys on jatkunut runsaslumisilla paikoilla hitaasti, mutta muutoin jopa 30 ja 50 sentin välille on jäiden paksuus paikoin päässyt ja se alkaa olla jo peräti yli 10 senttiä tavanomaista ajankohdan tilannetta paksumpaa! Virtapaikat ja joet ovat paksun lumen kohtien - alueiden takia hyvin epätasaisesti jäässä. Jäätilanteen poikkeuksellisesta etuajasta tavanomaiseen kertoo nyt myös se, että järvi- ja jokijäiden alla veden pinta on laskenut lopputalviseen tapaan jo nyt aiheuttaen jäiden taipumista, railoontumista ja murtumista ranta-alueilla.

Suomenlahden merijäätkin ovat jo todella paljon etuajassa ajankohdan tavanomaiseen tilanteeseen verrattuna, mutta etelärannikon sisälahtien jäät ovat vahvistuneet vain hyvin hitaasti 10 ja 30 sentin välillä niiden saatua tuota erittäin runsasta suojaavaa lumipeitettä päälleen. Jäätymisen reuna on kuitenkin edennyt ja etenemässä tässä pakkashuipentumassa vielä paljon ulapalle päin ja ensi viikolla tilanne onkin jo kuin tammikuun lopulla normaalisti; Itäosat alkavat olla ulappaa myöten jäässä. Myös lounaissaaristossa jäätä on jo poikkeuksellisen paljon. Ensi viikolla leudommat pakkaset vahvistavat jäätilanteita vain hitaasti ja runsaslumisilla alueilla jäätyminen voi jopa pysähtyä.

Kasvillisuuden suhteen ensi yö on melko ankara koettelemus aroille puille ja pensaille pakkashuipentuman takia. Tässä on tänään tekemäni erillinen juttu aiheesta; Ankarien pakkasten aiheuttamaa pakkastuhovaaraa aroille kasveille; kokoelma mahdollisia vaurioskenarioita.

No comments: