Thursday, January 20, 2011

Vaihtelevaa sydäntalvisäätä poudasta lumisateisiin ja heikosta kovaan pakkaseen; ensi viikon lopussa ehkä suojaa... (Päivitys!)



Sää on kylmentynyt taas laajasti Euroopassakin ja siten vähintään yöpakkasia ja lumisateita on saatu myös Länsi- ja etenkin Keski-Eurooppaa myöten. Jatkossa leudohkoa säätä voi ulottua lähinnä vain Länsi-Eurooppaan ja itään siirryttäessä pakkastalven ote kovenee (Tosin melko korkeapainevoittoista säätä on laajasti) ja Venäjällä voi olla ajoittain kovaa pakkasta pohjoisosien -30 ja -40 asteen välille saakka. Suomessa sää jatkuu Venäjän ankaran talven ja lännen - lounaan leudomman talven välissä yhä vaihtelevana.

Edellisen ennusteen jälkeistä toteutumista Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea näistä sääkartta-arkistoista suursäätilan luonteet ja muun Euroopan säät; Wetter3 sääarkisto - Wetter3 weather archive ja Wetter3 sääarkisto 2 - Wetter3 weather archive 2) -->

La 15.1. - Pienen korkeapaineen tultua lännestä päälle pohjoistuulet heikkenivät ja lopulta tyyntyivät illaksi. Matala sumupilvikansi hälveni kokonaan jo yöllä, jolloin pakkanen kiristyi jo aamuksi varsin laajasti -15 ja -20 asteen välille. Iltapäiväksi pakkanen heikkeni parilla - kolmella asteella, mutta illalla alkoi pakkasen nopea kiristyminen selkeässä ja tyynessä säässä.

Su 16.1. - Alkuyöllä mitattiin vielä selkeässä ja tyynessä säässä talven kovimpia pakkasia (Talven 2010 - 2011 kylmin yö (Tähän mennessä...) - Osa 4); lukemat monin paikoin sisämaassa -25 asteen molemmin puolin ja idässä jopa -30 asteen kylmemmällä puolella. Loppupäivänä sää lauhtui voimakkaasti lännestä alkaen okludoituvan säärintaman runsaan lumipyryn ja navakoiden etelätuulien kera (Talven 2010 - 2011 lumimyrskyseuranta (Osa 9): Suojan tuova etelätuulinen lumipyry lännestä); iltaan mennessä lounaassa jo nollakeliä.

Ma 17.1. - Lännestä tullut rintamasysteemi jäi hitaasti itään liikkuvana Suomen ylle ja heikenneissä lounaaseen - länteen kääntyvissä tuulissa pilvisyys pysyi runsaana ja ajoittain satoi yhä lunta - räntää etenkin idässä. Myös sumuja ja tihkusadetta oli monin paikoin. Lämpötila oli länsiosissa jo yöstä alkaen asteen pari plussalla ja iltaan mennessä ainakin nollan tienoilla itäosissakin.

Ti 18.1. - Päivän aikana Etelä-Suomen länsipuolelle muodostui pieni matalapaineen osakeskus, joka liikkui hitaasti itään. Se toi uusia räntä- ja lumisateita lounaasta alueelle. Pilvisyys pysyi koko ajan runsaana ja utua oli yleisesti. Yhä myös sumuja ja tihkua esiintyi etelän ja lännen välisten tuulien pysyttyä heikkoina. Lämpötila pysyi koko päivän hyvin tasaisesti nollassa tai etenkin rannikoilla noin asteen plussalla; ero sisämaahan kaventunut jäätyneen meren takia.

Ke 19.1. - Tuo pieni matalapaineen osakeskus jäi pyörimään Etelä-Suomen päälle pitäen tuulet suunnaltaan vaihtelevina ja hyvin heikkoina - ajoittain tyyninäkin. Siten pilvisyys pysyi tasaisen runsaana ja etenkin alkupäivästä myös sumuja esiintyi; loppupäivästä ilmamassa alkoi kuivua ja lännestä alkaen koillistuuli alkoi viritä. Matalan keskuksen ympäri velloi koko päivän räntä- ja lumisateita (Alkuyöstä Vaasassa poikkeuksellista lumikertymää: Iltasanomat; Vaasassa tuprutti pahimmillaan yli 40 senttiä lunta!) ja lämpötila pysyi hyvin tasaisesti nollan tienoilla; illalla vähitellen pakastuvaa.

To 20.1. - Tänään tuo pieni matalapaine on siirtynyt hitaasti Suomen eteläpuolelle, jolloin idän ja pohjoisen väliset tuulet ovat voimistuneet alueella kohtalaisiksi. Pilvipeitekin on ajoittain rakoillut, mutta etenkin kaakossa heikkoja - kohtalaisia lumisateita on edelleen tullut. Pakkanen on kiristynyt päivän aikana hitaasti koko alueella -5 asteen tienoille.

Tuo kuva on otettu tänään 20.1.2011 Espoon Tapiolassa iltahämärässä ja siinä nähdään erään kevyenliikenteen väylän viereistä auraamisesta tullutta lumivallia. Vallin rakenne paljastaa kolmen edellisen päivän sään luonteen; Suojasään alettua vanhempaa lunta aurattiin, jolloin suojalumi muodostui valliksi tyypillisen kokkareisena. Sen jälkeen ym. tapaan uutta lunta on satanut parina päivänä päälle kuorrutteeksi ja tänään ko. lumi on ollut pakkasmuotoista ja suojalumi on ollut jäätynyttä. Iltahämärätilanne puolestaan näytti oranssisen keinovalon kanssa hauskan violettisia varjoja.

Ennuste tuleville päiville (Päivitys vihreällä sunnuntaina 23.1.2011 klo. 11:35) Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea esim. näistä sääkartoista ennusteen luonnetta suursäätilan ja muun Euroopan sään suhteen; Weatheronline Expert Charts) -->

Pe 21.1. - Alkupäivällä eteläpuolinen matalapaine heikkenee pois, mutta tyyni korkeapaineen selänne pitää pilvisyyden edelleen melko runsaana - vaihtelevana. Lumisateet poistuvat hetkeksi ja pakkanen vaihtelee -5 ja -10 asteen välillä; pilvipeitteen rakoillessa kunnolla voi olla kylmempää etenkin yöllä. Illalla luoteesta alkaa vaikuttaa säärintama lumisateen ja voimistuvan etelä-lounaistuulen kera.

La 22.1. - Luoteesta tullut säärintama jää päivän ajaksi heikkenevänä etelä-pohjoissuuntaisena vyöhykkeenä Suomen ylle ja sitä pitkin Suomen eteläpuolelle alkaa venyä matalapaineen osakeskus. Rintaman itäpuolella on etelätuulia ja kohdalla tyyntä. Ajoittaiset lumisateet ovat mahdollisia ja pakkanen vaihtelee pääasiassa -5 ja -10 asteen välillä; etelärannikolla ja lounaassa voi olla hetken vähän -5 astetta leudompaa.

Su 23.1. - Matalapaineen painopiste siirtyy Suomen eteläpuolelle ja luoteesta tulee lounais-koillissuuntainen korkeapaineen selänne illaksi. Idän ja pohjoisen väliset tuulet viriävät aluksi, mutta tyyntyvät illalla korkeapaineen selänteen tullessa. Lumisateet kaikkoavat ja illalla sää voi seljetä laajastikin; pakkanen kiristyy pilvisyyden vähenemisen mukaan -10 ja -20 asteen välillä ja kylmintä on idässä. Näyttää siltä, että pilvisyys pysyykin tilanteessa niin runsaana, että pakkanen pysyy pääasiassa -5 ja -10 asteen välillä.

Ma 24.1. - Lounais-koillissuuntainen korkeapaineen selänne näyttäisi vaikuttavan vielä yöllä, jolloin pakkasta voi pilvisyyden mukaan olla -15 asteen tienoilta jopa -20 ja -30 asteen välille, jos on kokonaan selkeää. Kylmintä on idässä. Loppupäivänä luoteesta näyttää tulevan pienehkö matalapaine suoraan päälle, jonka etupuolen etelä-lounaistuulissa ja lumipyryissä pakkanen heikkenee -5 asteen tienoille; leudointa lounaassa. Yöllä voi olla sen verran runsasta pilvisyyttä, että pakkasta ollee korkeintaan -10 ja -15 asteen välillä. Luoteesta tulevan matalapaineen pohjoisempi reitti sallii leudompaa lounaistuulista tilannetta; lounaassa tulee hetkeksi jopa nollakeliä.

Ti 25.1. - Luoteesta päälle tullut matalapaine venyy Suomen eteläpuolelle, mutta alueelle jää vielä vaikuttamaan ajoittain lumisateinen uloke, jossa tuulet ovat heikkoja ja suunnaltaan vaihtelevia. Pakkanen alkaa taas vähitellen kiristymään, mutta olisi vielä päivän aikana pääasiassa -5 ja -10 asteen välillä... Ko. matalapaine siirtyy Suomen itäpuolelle etelä-pohjoissuuntaisesti venyneenä; jälkipuolella kylmä pohjoistuuli valtaa alan, missä sää selkenee ja pakkanen alkaa kiristyä -10 asteen kylmemmälle puolelle. Lunta voi kertyä sitä ennen useita senttejä edellispäivästä alkaen.

Ke 26.1. - Ennustettavuus
on jo heikkoa tästä alkaen, mutta nyt vaikuttaa käyvän näin; tuo matalapaine poistuu ja heikkenee kokonaan Suomen eteläpuolelta ja tilalle tulee taas korkeapaineen selänne nyt itä-länsisuuntaisena. Lumisaderippeet poistuvat ja iltapäiväksi voi tulla hyvinkin aurinkoinen tilanne; yöllä pakkasta -10 ja -20 asteen välillä ja jo hieman palautunut lämpötilan vuorokausivaihtelu leudontaa ilmaa 5 - 10 asteella päivän aikana... Lounaasta työntyy korkeapaineen selänne; pohjoistuuli tyyntyy ja vähäpilvisessä säässä aamun pakkaset voivat olla paikoin -20 asteen tienoilla. Iltapäiväksi lauhtuu n. 5 astetta. Illalla edelleen leudontava länsi-luoteistuuli alkaa viritä pilvistymisen kera.

To 27.1. - Tässä vaiheessa korkeapaineen
painopiste näyttäisi siirtyvän Suomen eteläpuolelle ja Jäämerellä itään liikkuva matalapainetoiminta toisi länsituulien kera huomattavasti lauhtuvan tilanteen (Föhn-tuulta...) lumi- ja vesisadealueen ja sitä seuraavan poudan kera; suojaa ainakin to - pe ajaksi... Jäämeren hyvin voimakas matalapaine (Lapissa myrskyvaara!) ylläpitää enimmäkseen poutaista länsi-luoteisvirtausta; mahdollinen Föhntilanne, missä etenkin lännessä voi lauhtua muutaman asteen suojan puolelle.

Pe 28.1. - Tästä eteen päin tuon Jäämeren ison matalapaineen lounaisreunalla Norjanmereltä näyttäisi alkavan liikkua matalapaineen osakeskuksia Suomen yli sadealueineen ja tuulet alkaisivat kääntyä kylmemmälle luoteen - pohjoisen suunnalle annoksittain; sateet muuttuvat lumeksi ja ilmamassa pakastuu... Palaan asiaan tarkemmin seuraavassa ennusteessa.

Suojasäistä huolimatta lumipeite on kasvanut melko laajasti Etelä-Suomessa jatkuvista lumi- ja räntäsateista johtuen ja siksi yli 50 sentin paksuisia hankia on sisämaata myöten jo melko yleisesti; eniten idässä. Lumihangen vesiarvot ovat kohonneet edelleen ja edestakaisin pakkasesta suojaksi vaihtuneiden säiden takia hankien rakenne on kovettunut jäiseksi varsin paljon. Lisäksi kerrostuneisuus on jo voimakasta hyvin lopputalviseen tapaan uudesta pehmeästä lumesta vanhaan ryynimäisen ja jäisen kovaan lumeen. Jatkossa uutta pakkaslunta sataa koko alueella monena päivänä yhteensä useita senttejä ja siten hankien paksuus saavuttaa yhä yleisemmin yli 50 sentin ja paikoin jopa yli 75 sentin. Ensi viikolla tuo mahdollinen suojavaihe painaa taas hankia vähän kasaan.

Sisämaavesistöjen jäätilanne on pysynyt vaihtelevissa säissä melko ennallaan ja jäiden paksuus onkin edelleen pääasiassa 20 - 50 sentin välillä. Suojasäät ovat tuoneet yhä ajoittain sulaa vettä jään ja jäiden päällisten lumihankien väliin, mikä pakkasella on jäätynyt sohjojääksi. Jokien virtaamat, pohjavedet ja järvien vedenpinnat ovat suojasäistä huolimatta pysyneet alhaalla; vain vähän sulamisvesiä. Jatkossa uutta lunta tulee paljon jäähankienkin päälle, mikä ehkäisee kovassakin pakkasessa jäiden paksuuntumista. Myös routa on edelleen paksujen hankien takia pakkasista huolimatta ollut lähes ennallaan ja paikoin sulanutkin maan alta käsin; paksuus vaihtelee suuresti parista sentistä 50 sentin tienoille. Sama jatkuu edelleen.

Suomenlahden jäätyminen koki hurjan pyrähdyksen tuossa viime su yön kovassa pakkasessa ja siten länsiosankin ulappa jäätyi yllättävän nopeasti umpeen. Muutoin sisälahdissa paksulumiset olosuhteet ehkäisivät jäiden paksuuntumista; yhä pääasiassa 15 - 35 senttiä paksuja. Ensi viikolla jäätä muodostuu lisää Itämeren suuntaan ulapalla ja näin meren leudontava vaikutus entisestäänkin häviää ja jäätilanne kirii taas selvemmin etuaikaan tavanomaisesta. Lumipeitteisillä jäillä pätee lisäksi sama kuin tuo järvijäiden kohdalla mainittu.

Kasvillisuuden suhteen tuo viime su yön kova pakkanen aiheutti taas riskejä pakkasvaurioille arkojen puiden ja pensaiden kohdalla (Perennat ovat hyvässä suojassa paksun lumen alla), mutta muutoin olosuhteet ovat olleet hyviä paikoin alkutalvesta jatkuneita lumitaakkaongelmien rippeitä lukuun ottamatta. Parina viime päivänä esteettisessä mielessä on ollut talven paras lumikuorrutetilanne laajasti Etelä-Suomessa, kun nollakelisessä suojasäässä heikoissa tuulissa tarttuva märkä lumisade koristi vahvasti myös lehtipuita ja -pensaita. Etenkin lehtipuista ja -pensaista tämä lumi kuitenkin varisee pian noissa em. tuulisissa ja pakkaslumisateisissa matalapainetilanteissa ja lähinnä suojapaikkojen (Mm. ne metsien sisäosat) alueilla puustojen lumikertymät karttuvat taas ennen tuota seuraavaa mahdollista suojasäätä...

No comments: