Tuesday, March 15, 2011

Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus globaalia eliittiä tukevana ydinvoiman demonisoimisaseena

Viime päivinä Japanin maanjäristys-tsunami -katastrofiin liittyvä Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus on ottanut hysteeriset ja ylitsevuotavat mittasuhteet monien kansalaisten mielissä, joka puolestaan on edelleen avannut aivan uusia ja valitettavasti hyvin kohtalokkaan vaarallisiakin näkymiä NWO:n toteutumiseen. Olen tänään kirjoittanut Facebookiin seuraavaa aiheeseen liittyen, jonka päätin siirtää sellaisenaan esille myös tänne blogiini erittäin tärkeänä tilanteen havainnollistajana. Tässä siis statuspäivitykseeni syntynyt keskustelu, jossa tietenkin diskreetisti kutsun keskustelukumppaniani pseudonyymillä X. -->

Statuspäivitys: Mika Karjalainen havaitsee näköpiirissään yhteiskunnalle vaarallisen anarkistihihhuloinnin lisääntymistä Fukushiman ydinvoimalatapauksen nostattaman kriisiajattelun takia ja alkaa oppimaan yhtä ja toista uutta mm. NWO:n vastaisesta aktivismista sen myötä...

Minä ‎--> Kriisiajattelu näyttää olevan hyvin helposti sumentavaa, kaventavaa, kärjistävää ja yliampuvaa: Aivan liian hyvää kasvualustaa siis totalitarismin synnylle!

Minä ‎--> Globaali eliitti kyllä pystyy todennäköisesti ottamaan hyödyt irti selaisesta kriisiajattelun noususta...

Minä ‎--> Saattaa ollakin, että tämä koko Japanin tapaus on globaalille eliitille kuin taivaan lahja...

Minä ‎--> Iso vaikutus onkin jo tullut pörssikurssien romahdusten kautta kohti uusfeodaalisen kurjuuden toteutumista alkaen Japanista, mutta leviten kyllä laajemminkin tietäen taloudenkin "räjähdysherkän" tilanteen.

X: En ihmettelisi vaikka koko järistys olisi suorastaan tehty Haarpilla ja joka tapauksessa varmasti eliitti on innoissaan. Japanissa on kuitenkin tuhansia kuolleita ja suunnaton määrä inhimillistä tuskaa, eikö tämä ole yhteiskunnalle vaarallista, vaan lähinnä "anarkistihihhulointi"? Eikö elämä sinänsä ole oleellista eikä vain NWO:n vastainen taistelu? Ja itse asiassa, eikö paras tapa taistella tässä tilanteessa NWO:ta vastaan ole nimenomaan osoittaa inhimillistä empatiaa ja olla toistemme tukena?

Minä --> Hyviä
pointteja X! Oleelliset seikat täytyisi puristaa nyt esille tuollaisessa inhimillisessä ja empaattisessa mielessä. Sen sijaan näyttää esim. siltä, että tästä ydinvoimakysymyksestä on tulossa äärimmäinen vastakkainasetelmallinen kansaa jakava ongelma. Jossain mielessä vähän niinkuin aikoinaan äärimmillään kommunismi vs. fasismi -asettelussa...

Minä ‎...Ja onpa hyvin ns. kätevästi Pohjois-Afrikan - Lähi-Idän bakkanaalit peittyneet näkyvistä Japani-katastrofin alle; tälläkin hetkellä Saudi-Arabian - Bahrainin suunnalla on hyvin vakavat paikat...

X: Totta, näin tuo menee. Globaalia sotaahan tässä käydään vaikka suurin osa ei sitä vielä tiedostakaan. Joskus ihmettelin kun Tolkien oli tehnyt Morgothista niin läpeensä itsekkään ja pahan ettei se vaikuttanut uskottavalta. nwo:n myötä olen huomannut että Tolkien oli täysin oikeassa. :) Hyvä kun pysyt asioista kartalla, jatketaan oppimista ja yhdentymistä.

Minä --> Taiteilijoista suurimmat ovat huomanneet oleellisia asioita maailman menosta ja osanneet tehdä ytimekkäitä ja osuvia allegorioita - vertauskuvia mm. globaalin eliitin luonteista :)


Yliampuvaa reagointia Fukushiman tilanteeseen kuvaa myös tämä: Iltasanomien juttu; Yllätys apteekeissa: He rohmusivat Suomen joditabletit --> lainaus: "- Yllättävää kyllä, joditabletteja ovat ostaneet erityisesti nuoret, noin kolmekymppiset ihmiset, kertoo farmaseutti Eija Soiniola." --> Tässä ei ole mitään yllättävää: Ko. vainoharhat toimivat aktiivisimmin juuri tällä ikäluokalla, joka tehokkaimmin on kasvatettu valtavirtamedian dekadentin ja degeneroivan vaikutuksen alla + lisäksi siihen lapsuusajan hämärän vääristyneet muistot Tsernobylistä.

Aika vinha perä tällä provokatiivisella lukijakommentilla siksi on: "Näiltä hamstraajilta pitäisi kyllä ottaa äänioikeus pois.Tällainen porukka on joka suhteessa vietävissä kuin pienet lapset, ovat tavallaan holhottavia. Tyhmyydellekin pitää joku raja asettaa." ...Ei silti toki pidä mitään totalitarismijuttuja promotoida, kuten äänioikeuden poistamista :)

Tässä on puolestaan alustavaa LaRouche -liikkeen näkemystä mm. Japanin tapahtumista (World in Review ja Tuesday - While You Were Sleeping); ydinvoima-allergiset ympäristöaktivistit ovat globaalille eliitille erinomainen työkalu promotoida uusfeodaalista kurjuustyranniaansa. Aivan siis sama funktio kuin ilmastonmuutospropagandallakin on ollut kokonaisuudessa!

Huomaamme siis ym. perusteella tässä maailman tilanteessa erittäin tähdellisesti sen, kuinka mielikuvilla voidaan hallita ja johdatella ihmisiä ja ihmismassoja yllättävänkin helposti. Ja vaarallisesti! Itsellänikin on tässä asiassa ollut täysi työ pitää havaintoni, analyysini ja pääni muutenkin ojennuksessa ja ns. oikeilla raiteilla, jotta käsitykseni NWO:n ja maailman luonteesta olisi mahdollisimman oikea ja hyvyyteen perustuva.

Omat vaikeutemme meillä kaikilla on näitä asioita käsittää, mutta tiedän kuitenkin havainneeni ja ymmärtäneeni jo niin paljon, että valitettavasti joudun tämän Fukushima -tapauksen paljastamana toteamaan, että jopa NWO:n vastaisessa aktivismissakaan ei olekaan niin paljon maailman menon ymmärrystä kuin mitä aikaisemmin olin havaitsevinani. Siinä mielessä olen hyvin pettynyt ja huolissani. Todennäköisimmin tämä havaittu puute on luonteeltaan "vain" sitä ns. hyväuskoista hölmöyttä, jossa näiden asioiden pariin ei olla vielä päästy kunnolla sisään niitä ymmärtämään. On kuitenkin myös tässä valitettavasti oltava varuillaan ja tarkkailtava, josko tahallinen disinformaatioagenttius / muu salakavala eliitin hyväksi pelailu voisi olla mahdollista...

Kyse tässä on siitä, että monien ihmisten on ilmeisen vaikea tulla pois siitä virheellisesti ehdollistetusta ja harhaanjohtavasta mielikuvasta, että kaikki maailman ydinvoima olisi huikean pahaa ja tämä Fukushima -tapaus muka todistaisi sen aukottomasti --> Vaarallista ja haitallista putkiaivoajattelua! Nyt jotkut näistä ydinvoiman vastustajista ovat ilmeisen hekumoituneet mustamaalaamaan ydinvoiman kannattajia ja demonisoimaan ydinvoiman maineesta viimeisetkin rippeet. Olen siinä löytänyt lausuntoja jopa tyyliin: "Suomessakin voitaisiin kerätä jo valmiiksi sitova lista ydinvoiman kannattajista jotka lupautuvat sammutus ja putsaushommiin onnettomuuden sattuessa." ja "Joku asetus olis kiva: "Jos puollat ydinvoimaa, putsaat myös jäljet!".

Tuollaiset ovat silkkaa pahuudellista totalitarismilla flirttailua ja jos moista esiintyy keillä tahansa päättävässä asemassa olevilla ja ensi kuussa eduskuntaan pyrkivillä, niin se on myös vaarallista ja ihmiskunnan vastaista mielentilaa! Joka tapauksessa vähintään tarpeetonta haahuilua ja paniikkimielen vittuilua. Ja myös erittäin suhteetonta, kun vertaamme moisia siihen, kun todennäköisesti paljon yli 10 000 on kuollut Japanissa tsunamin takia ja paljon suurempi joukko selvinneitä on vailla kunnollisia elämiseen tarvittavia edellytyksiä ja osa jopa ihan taivasallakin kenties hyvin pitkään.

Lisäksi tämänlaista on tullut vastaan: Iltasanomien juttu: Japani-efekti Suomessa: Greenpeacen kampanja lähti lentoon (Eli juttu joukosta hyväuskoisista hölmöjä edesauttamassa eliitin agendoja) ja Leo Stranius: Fukushiman onnettomuus: Suomelle suunnitelma ydinvoimasta luopumiseksi: Lainaus siitä -->

"Ohessa neljä politiikkatoimenpidettä Suomelle:
1. Luovutaan nykyisistä suunnitelmista rakentaa lisää ydinvoimaa
2. Keskeytetään Olkiluoto-3 -reaktorin epäonnistunut projekti lopullisesti
3. Luovutaan olemassa olevista reaktoreista mahdollisimman nopealla aikataululla
4. Lisätään energiasäästötoimenpiteitä ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa.
".


Noihin virheellisiin maailmankuvasotkuihin perustuviin töksäyksiin ja performansseihin verrattuna paljon paremmin hyödylliseen ja hyvyydelliseen kontekstiin laittavat tämän Fukushiman tilanteen ja ydinvoiman ylipäätäänkin seuraavat seikat:

Tämän lähes 3 vuotisen NWO -oppimiseni aikana olen siis ymmärtänyt ja havainnut, että ydinvoima on erittäin oleellinen ihmiskuntaa ylläpitävä energiantuotantomuoto. Sen lakkauttaminen yhtäkkiä olisi globaalille eliitille täysin konkreettinen ja huikea taivaanlahja, jolla yhteiskunnat voidaan ajaa alas sopiviksi alusmaiksi huippunopeasti heidän uusfeodaalista pankkiiri-, monarkki- ja oligarkkidiktatuuriaan varten.

Ydinvoima eliitin käsissä on ollut viime aikoina varsin paljon esim. täällä Suomessa hätäisesti ja kehnon rakentamisen maineen kera promotoitua ja nyt minusta näyttääkin varsin selvältä tämä skenario --> Monetarismin ikeessä oleva ydinvoiman rakentaminen voi olla jopa ihan tarkoituksellista huonon laadun tuottamista, jotta esim. tällaisen Fukushima -tapauksen ansiosta eliitti saa sen huonon laadun, ko. turman ja todella paradoksaalisesti hyväuskoisten ydinvoima-allergisten kansalaisten synnyttämältä pohjalta keinon mustamaalata ydinvoima aseeksi kansoja vastaan ja eliitin uusfeodaalipahuutta varten.

Siinä ydinenergiasta luopuminen toimii ylivertaisen tehokkaan energiantuotantokapasiteettinsa menettämisen kautta ihmisten elinolosuhteiden radikaalina alasajamismoottorina ja sitä kautta se toimii valtioiden ekonomioiden ja politiikan supistumiseksi eliitin valtaan yhä enemmän, koska heikkoalustainen ihmisyys huonotuottoisen energialähteen takia ja sen piirissä ei voi kantaa riittävän vahvaa ja toimivaa valtiota eliitin imperiaalisia voimia vastaan. Eikä oikeastaan muitakaan vihollisvoimia vastaan; valtion sisällä kytevät pahuusagendat tai ulkoiset luonnonmullistukset.

Ekonomioiden todellinen voimavara eivät näet ole tavarat, raha, muut tuotteet tai työ, vaan IHMISET ja kaikki mitkä prosesseina toimivat ko. alustalla (Noosfäärin dominoima noosfääri-litosfääri-biosfäärisysteemi) sitä elämää ylläpitäen ja sitä tukien yhä parempaan kehitykseen! Niinpä myös globaalin eliitin parissa muhivat kansanmurha- ja väestönvähentämisvisiotkin saavat monta vauhtikierrettä lisää toteutumiseen, kun ihmiselämää ylläpitävää energiaa saadaan ydinvoima alasajamalla radikaalisti vähennettyä.

Meidän on ymmärrettävä, että ihmispopulaatio ei voi koskaan tuudittautua olemaan vain jossakin saavutetussa tasapainotilassa. Harhainen kuvitelma jostakin muka tasapainosta on vain antientropiaa vastaan sotimista, josta joutuu ainoastaan tuhon kierteeseen. Kaiken kohtalona maailmankaikkeudessa on kehittyä aina ja jatkuvasti ilman tasapainotiloja ja se koskee myös ihmiskuntaa. Jos ihmiskunta / joku ihmiskunnan osa päättää muka olevansa jossain saavutetussa tilassa / entrooppisessa alasajotavoitteessa, mistä ei muka tarvitsisi kehittyä enää, niin sellaisen kohtalona on sillä tiellä supistua sukupuuttoon ennen pitkää.

Dynamiikka tässä on hyvin vääjäämätöntä, koska tarvittavat elinolosuhteiden luomiset perustuvat universaaleihin periaatteisiin; fysiikan, biologian ym. luonnonlakeihin, joiden sopivaksi järjestelemiseksi oikea ekonomia on työkaluna luotu ylläpitämään ja kehittämään ihmispopulaation olosuhteita antientrooppisesti. Siksi Lontoon Cityn ja Wall Streetin virtuaalinen monetarismi on myös haitallista; se ei varsinkaan enää tuota juuri mitään oleellista ko. ylläpitoon ja kehittämiseen, vaan on parasiittisesti päin vastoin tuhoamassa ja imemässä kuiviin.

Siksi on tähdellistä suhtautua oikealla tavalla eli nimenomaan antientropiaa suosimalla mm. energiapolitiikkaankin eikä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä jonkun Fukushiman perusteella! Kansamurha- ja kansankontrollivisioita kyhäävät eliittiporukat ovat tästä ydinvoimakomponentista hyvin tietoisia ja siksi ei ole ollenkaan ihme nähdä sekä ilmastonmuutospropagandan tuputtajina että ydinvoiman vastaisina piruina esim. juuri prinssit Philip ja Charles. Prinssi Philip muka huolissaan "liikakansoituksesta" onkin taannoin sanonut toiveensa syntyä uudestaan jonain tappavana viruksena.

Mikään ei oikeastaan kauhistuta globaalia eliittiä enempää kuin se, että kansalaiset saisivat kohennettua olosuhteitaan ja lukumääräänsä radikaalisti eliitin imperiumin sietokykyyn nähden. Meillä kansalaisilla ei saisi siksi muka olla liian hyviä mahdollisuuksia käyttää "tulta" hyväksemme. Siksi pohjimmiltaan ydinvoima on eliitin tuhoamislistalla varsin korkealla ainakin sen verran, että se ei enää muodosta strategista ja systeemiluonteista uhkaa heille ja heidän NWO -prosessilleen. Propagandamanipulaatio pyörii tämän saavuttamiseksi tällä hetkellä. Tämän kieltävät eivät tiedä kunnolla mistä puhuvat tai ovat joko hyväuskoista hölmöyttään / tarkoituksella eliitin mukana juonimassa kansoja vastaan.

Huomaamme siis myös sen, että ei tosiaan kannata sinisilmäisesti uskoa ns. yleiseen mielipiteeseen eli siihen juurtuneisiin mielikuviin; kuten ydinvoimanvastaisuus on siinä noussut nyt pintaan ko. mielikuva-aseeksi. On nimittäin suurena vaarana, että hyvänä lääkkeenä uskottu onkin salaa juuri sitä, mitä eliitti on sen kontolle juoninut: TUHOISAA MYRKKYÄ! Eli hyvin tarkkana joudumme olemaan ja joidenkin "myrkkyjen" vaikutus voi alkaa näkymään todella vasta jopa vuosikymmenien kuluttua eli pitää osata ajatella sukupolvet paljon ylittävissä aikaskaaloissa katalien juonien toteutumisskenarioita. Uskottavan ja hyvän politiikan on sisällettävä tämä ehdottomasti.

Meidän on yleisestä mielipiteestä huomattava juuri sekin, että sitä sekoittaa vääristyneeseen suuntaan juurikin globaalin eliitin hallitseman valtavirtamedian monivuosikymmenisellä työllä luotu propaganda-alusta, jossa monet asiat juurtuvat helposti virheellisiksi ja harhaanjohtaviksi mielikuviksi. Eliitin omia tarkoitusperiä varten näin on myös ydinvoiman kohdalla saatettu aikaan ainakin niin paljon, että näemme nyt sen tuloksena tarpeettoman vastakkainasettelun ydinvoiman puolesta ja vastaan. Se on yhtä tarpeeton vastakkainasettelu kuin aikoinaan fasismi vs. kommunismi -tappelukset. Kunnollisessa ihmiskunnalle sopivassa maailmassa ei ole itse asiassa ollenkaan fasismi vs. kommunismi- / oikeisto vs. vasemmisto -jaottelua.

Meidän on se muistettuna nähtävä sekin, että yleisessä mielipiteessä vielä elävää "oikeaa länsimaista" maailmankuvaa ei itse asiassa enää ole olemassakaan. Siitä on enää lähinnä vain rippeitä elämässä enemmän tai vähemmän valveutumattomien - välinpitämättömien mielissä illuusioina. Meidän on tajuttava, että sitä me emme tule enää koskaan saamaan takaisin sellaisena kuin se meille valeena syötettiin ennen kuin aloimme huomaamaan meiltä piilotetun NWO -prosessin ja sen katalat juonet.

Edistyksellisimmät meistä ovatkin alkaneet ajatella maailmaa tärkeimmin juuri tulevaisuuden renessanssia hahmottelevista osin jopa kokonaankin uusista lähtökohdista ja sen perustaksi ensimmäinen tärkeä askel on kyseenalaistaa tuo vanha länsimainen maailmakuva ja olemisen orientaation käsitys niin paljon kuin mahdollista mukaanlukien siihen sisältyvä ydinvoima-allerginen ympäristöaktivismi-illuusio!

Tämähän pätee niin moneen muuhunkin asiaan kuin vain ydinvoimaan ja siksi on toitottamaani tapaan myös erittäin tärkeää havaita ja ymmärtää myös meidän kansalaisten oikea ja päävihollinen täsmälleen oikein ja mitä se tekee ja millä tavoin! Teille sanojani epäileville ja epäselvänä asiaa pitäville en enää kerro tässä kuka ja mikä ja millä tavalla, vaan teidän on nyt vain itse otettava siitä selvää; esim. aikaisemmista kirjoituksistani ja lähdelinkeistäni poimimalla - vertaamalla! Näin pedagoginen minäni tahtoo teidän tekevän :)

Yhtenä ns. hyvänä puolena tässä ydinvoimaselkkauksessa on ainakin se, että se tulee kirkastamaan aikaisempaa selvemmin esille sen, mitä kukin maailmasta ajattelee ja miten hän sitä käsittää ja käsittelee; tämähän on poikkeustilanteiden ominaisuus muutenkin, kun sellaiset luovat, erottelevat ja ohjaavat ihmisten käyttäytymistä uudella ja pikantimmalla tavalla. Se on hyödyksi juurikin mm. eduskuntavaaliehdokkaita arvioidessamme. Jyvät ovat erotettavissa akanoista aikaisempaa selvemmin, kun tarkastelukenttä on näin paremmin valaistu kriisin mahdollistamana. Näin ainakin toivon tapahtuvan ja itse käytän ko. tilannetta täten hyväkseni...

Vielä lopuksi: On toki olemassa muitakin paikallisesti hyviä energiantuotantomuotoja, mutta ydinvoiman ylivertaisuutta tuottaa ihmisten elinolosuhdetasolle energiaa ei voida mitenkään päihittää eikä läheskään edes saavuttaa millään muilla tunnetuilla energiantuottomuodoilla globaalissa katsannossa. Toki ydinvoimaan liittyvät ongelmat tulee ehkäistä ja yksi asenne siinä on esim. käsitellä ydinvoimaa lähinnä vain vakaiden sisämaaolosuhteiden energiamuotona yhdessä vesivoima-, kastelu- ja kanavajärjestelmien kanssa eikä niinkään epävakaiden valtamerirantojen energiamuotona.

Globaali eliittihän on muutenkin halunnut vuosisatojen ajan pitää sisämaita mahdollisimman kehittymättöminä, koska heidän valtansa yksi perusta on ollut merenrantojen hallinta ja sitä tukevan monetarismin harjoittaminen. Siksi sisämaakehityksen tuleekin olla tulevaisuuden eräitä ns. kovimpia juttuja. On myös huomattava, että ydinpolttoainettakin voidaan myös kierrättää eikä sitä tulevaisuudessa tarvitsisi siten ollenkaan työntää jätteeksi.

Lisää näistä ja ydinvoimasta - energiantuotannosta palaan kirjoittamaan toisella kertaa. Saattaa olla kuitenkin tarpeen odotella tilanteen rauhoittumista ja itse asiassa odottelen LaRouche -liikkeen tällä viikolla lupaamiaan julkaisuja liittyen etenkin juuri tähän ydinvoimaongelmaan, joissa saattaa ilmetä jotain uutta oleellista. Niinpä voi olla, että aikaisemmin lupaamani "muutaman päivän tiedonkeruutauko" energiapolitiikan lisäselvittelyjeni suhteen venyy selvästi pidemmälle...

1 comment:

Mika said...

Kiitos linkkisisällöstä; tutkin, jos siitä jotain oleellista löytyy...