Saturday, March 12, 2011

Kevättalvea vaihtelevan leudohkosta epävakaisuudesta kovahkojen yöpakkasten korkeapaineaurinkoisuuteen (Päivitys!)



Tällä viikolla olen sen verran sairastellut flunssaa ja ihmetellyt kasaantuvia maailmanmenon tapahtumia (Esim. tämä Japanin maanjäristys - tsunamikatastrofi; Hesarin juttuseuranta), että bloggaamiseni on ollut tukossa ja pysähdyksissä. Tässä kuitenkin nyt uudestaan virittelen intoa tänne kirjoittamiseen tämän sääennusteeni kera. Facebookissa sen sijaan olen ollut viime aikoina ahkerampi tiedottelija.

Kevään tulo on jo ollut melko lupaavaa Etelä-Suomessa, mutta muutamasta leudosta päivästä huolimatta termisen kevään alkamisen määritelmä on yhä täyttymättä; vähintään 5 vrk. putkeen yli 0 asteen vuorokausikeskilämpötiloja. Vielä ensi viikollakaan se ei täyty, sillä sen verran kylmä korkeapaine parkkeeraa muutamaksi päiväksi Suomeen kovahkoine yöpakkasineen. Laajalti muualle Eurooppaan on jo virrannut lounaasta ja nyttemmin etelästä sen verran lämmintä ilmamassaa, että esim. Pariisin - Mustanmeren akselilla saakka on päästy ja päästään vielä tänä viikonloppunakin jopa yli +15 asteen päivälämpötiloihin. Myös Venäjälle on virtaamassa aluksi leutoa päivisin suojaa pitävää ilmamassaa lounaasta - etelästä. Lännessä (Britanniassa) on epävakaista edelleen.

Ensi viikolla tuo Suomen ylle tuleva korkeapaine työntää lämpimät ilmamassat takaisin Välimeren suuntaan ja näin mm. tuo Pariisi - Mustameri -akseli viilenee useilla asteilla ja niiden alueiden jo vähän alkanut maisemien vihertyminen tyssähtää. Keski- ja Itä-Eurooppa saavat myös ajoittain sateitakin Välimerelle lännestä siirtyvän laajan matalapaineen takia. Britteinsaaret saavat sateita ajoittain Atlantiltakin. Myös Venäjälle tulee kylmää ilmaa tuon korkeapaineen kierrättämänä pohjoisesta ja siellä yöpakkaset kovenevat huomattavasti.

Edellisen ennusteen jälkeistä toteutumista Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea näistä sääkartta-arkistoista suursäätilan luonteet ja muun Euroopan säät; Wetter3 sääarkisto - Wetter3 weather archive ja Wetter3 sääarkisto 2 - Wetter3 weather archive 2) -->

La 5.3. - Laajan matalapaineen länsireunalla oli navakan puuskaista pohjoistuulta ja vaihtelevapilvisessä säässä tuli itäpainotteisesti heikkoja lumikuuroja. Illalla tuuli alkoi hitaasti heiketä sään seljettyä. Yöpakkasta oli -2 ja -5 asteen välillä ja päivälämpötila oli n. +1 asteessa.

Su 6.3. - Idän matalapaine alkoi etääntyä ja lännestä alkoi tulla korkeapaineen selänne; yöllä ja aamulla selkeää ja iltapäiväksi syntyi vähäistä kumpupilvisyyttä. Pohjoistuuli heikkeni vähitellen päivän aikana. Yöpakkasta oli -5 ja -10 asteen välillä ja päivälämpötila jäi pääasiassa n. -1 asteeseen. Illalla tyyntyneessä korkeapaineen selänteen säässä lännestä lähestyneen rintamasysteemin yläpilviä alkoi lipua alueelle.

Ma 7.3. - Pohjois-Atlantilta Jäämerelle venyneen voimakkaan matalapaineen työntämänä heikko okluusiorintama ylitti Suomen itään; ko. alueella vallitsi yön jälkeen nopeasti voimistunut länsivirtaus ja runsas-, mutta rakoileva- ja läpikuultavapilvinen yläpilvikansi ja sateita ei juuri tullut. Illalla myös sumupilvisempää. Alkuyöllä oli vielä pakkasta -10 asteen vaiheilla (Sisämaassa paikoin n. -15 astetta), mutta iltapäivällä oli noin 0 - +1 astetta.

Ti 8.3. - Ajoittain navakka lännestä vähitellen lounaaseen kääntynyt tuuli vallitsi laajan matalapaineen etelä-kaakkoisreunalla. Alkupäivä oli kosteampi lähes yhtenäisen sumupilvikannen kera, mutta iltapäivän jälkeen sumupilvet katosivat kokonaan ja kuvemmassa ilmamassassa alkoi kokonaan selkeä vaihe. Yöpakkasta oli -5 asteen vaiheilla ja päivälämpötila kohosi +1 asteen tienoille.

Ke 9.3. - Laajan matalapaineen etelä-kaakkoisreunalla navakan puuskaisessa lounaistuulessa alkupäivä oli kuivemman ilmamassan kokonaan selkeää säätä: Siitä huolimatta yöpakkasta oli vain -2 asteen tienoilla ja päivälämpötila kohosi +1 ja +4 asteen välille. Illalla lännestä lähestyi kylmä rintama, jonka myötä sää pilvistyi hyvin nopeasti ja lounaistuuli voimistui samalla paikoin jopa kovaksi puuskissa.

To 10.3. - Laajan matalapaineen etelä-kaakkoisreunalla alkuyön kylmän rintaman ylityksen ja sen lumi-räntäkuurojen jälkeen vallitsi vaihtelevapilvinen ja vähitellen navakasta heikkenevien länsi-lounaistuulten kuivahkoilmamassainen sää. Yölämpötila pysyi nollan vaiheilla ja päivälämpötila oli +1 ja +4 asteen välillä. Illalla noin nollakelissä lounaasta lähestyi nopeasti matalapaineen osakeskus runsaan räntäpyrynsä ja kovapuuskaisen etelätuulensa kera.

Pe 11.3. - Voimakas matalapaineen osakeskus liikkui lounaasta ja länsirannikkoa pitkin pohjoiseen: Yöstä iltapäivään oli kuurottaista ja paikoin sakeaa räntäpyryä (Kertymää 2 - 5 cm) ko. matalan okluusiorintaman mukana noin asteen plussakelissä navakan - kovan puuskaisissa etelä-lounaistuulissa; iltapäivällä tilapäinen heikkojen länsituulten vaihe. Illalla sää selkeni nopeasti kohtalaisen ja kuivan länsi-luoteisvirtauksen vallattua alueen; pakastuvaa -2 ja -5 asteen välille.

La 12.3. - Matalapaineen eteläreunalla tänään yöllä - aamulla lännestä Suomenlahtea pitkin itään liikkui kuurottaisen lumisateen alue; runsaspilvistä ja tilapäisesti tyyntyneitä länsituulia. Ennen pilviä ehti olla yöpakkasta -5 asteen vaiheilla. Iltapäivällä vaihtelevaa pilvisyyttä ja kohtalaista länsi-luoteistuulta päivälämpötilan ollessa +1 ja +4 asteen välillä. Nyt illalla kokonaan selkenevää, heikkenevää tuulta ja pakastuvaa.

Tuo kuva on otettu keskiviikkona 9.3.2011 Espoon Tapiolassa. Siinä nähdään ajankohdalle tyypillistä lumihangen pintaa hyvin viistoisessa auringonvalossa, joka paljastaa varjojen avulla pinnan aaltomaisesti sulaneet muodot. Yöpakkasten ja vain parin-kolmen asteen päivälämpötilojen vuorotellessa syntyy auringonpaisteessa kaikkein särmikkäimmät sulamiskuviot lumeen.

Ennuste tuleville päiville (Päivitys vihreällä tiistaina 15.3.2011 klo. 01:10) Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea esim. näistä sääkartoista ennusteen luonnetta suursäätilan ja muun Euroopan sään suhteen; Weatheronline Expert Charts) -->

Su 13.3. - Matalapaineen jäätyä ja muodostuttua kapeana vyöhykkeenä länteen alueella vallitsee heikko etelä-lounaisvirtaus ja sää on enimmäkseen selkeää etenkin idässä; lännessä - lounaassa varhemmin pilvistyvää. Yöpakkasta on -5 ja -10 asteen välillä ja päivälämpötila voi nousta +5 asteen vaiheille. Illalla lännestä lähestyvä heikko säärintama pilvistää säätä idässäkin ja heikot tuulet käyvät etelästä.

Ma 14.3. - Heikko säärintama liikkuu alkupäivän aikana alueen yli itään ja samalla Suomen länsipuolelle alkaa muodostua korkeapaine. Rintama tuo heikkoja kuurottaisia vesi-, räntä- ja lumisateita. Ennen rintamaa tuulee heikosti etelästä ja rintaman kohdalla on tyyntä. Iltapäivästä alkaen rintaman jälkeinen pohjoistuuli voimistuu navakan puuskaiseksi ja sää selkenee jyrkkäreunaisesti. Yölämpötila on nollan vaiheilla ja päivälämpötila asteen pari plussalla. Illalla pakastuu nopeasti -5 asteen vaiheille.

Ti 15.3. - Tuo lännen korkeapaine tulee keskukseltaan Etelä-Suomen päälle ja vahvistuu. Enimmäkseen selkeä, kuiva- ja kylmäilmamassainen sää vallitsee koko ajan pohjoistuulten tyyntyessä loppupäiväksi lännestä alkaen. Yöpakkasta on -5 ja -10 asteen välillä ja päivälämpötila on n. +1 asteessa. Ennuste pitää edelleen kutinsa.

Ke 16.3. - Korkeapaineen tyyni keskusalue sijaitsee alueen yllä, mutta siirtynee loppupäivänä itäpainotteiseksi; lännessä viriäviä kaakkoistuulia. Sää on yhä enimmäkseen selkeää yöpakkasen ollessa -10 asteen vaiheilla ja päivälämpötilan +1 ja +4 asteen välillä. Ennuste pitää muuten kutinsa, mutta korkeapaineen tyyni alue kattaa yhä länttäkin; päivälämpötila ehkä vähän alempi.

To 17.3. - Korkeapaine näyttäisi jatkavan vallitsemistaan alueella itäpainotteisena ja vähän heikkenevänä; lännessä kaakkois-etelätuulia ja muuten enimmäkseen melko tyyntä. Enimmäkseen selkeä sää jatkunee edelleen yöpakkasen ollessa -10 asteen vaiheilla ja päivälämpötilan +2 ja +5 asteen välillä. Korkeapaine jää vaikuttamaan itäpainotteisesti Etelä-Suomeen kielekkeenä itään vahvistuvasta laajemmasta korkeapaineesta. Eli ennuste pitää yhä melko hyvin kutinsa; päivälämpötila ehkä vähän alempi.

Pe 18.3. - Korkeapaine näyttäisi heikkenevän lisää ja siirtyvän kaakkoon antaen tietä lännestä tulevalle ehkä melko voimakkaallekin matalapainetoiminnalle. Yöpakkasta -5 ja -10 asteen välillä ja iltapäivällä lännestä tulisi lumi-räntäpyryalue n. nollakelissä... Korkeapaine vaikuttaisi vielä selänteenä idästä - koillisesta, mutta heikentyvänä; lännestä lisääntyvää pilvisyyttä ja etenkin merialueilla sumun ja sumupilven riskiä etelätuulissa; yöpakkanen kuten mainittu ja päivälämpötila +1 ja +4 asteen välillä. Seuraavassa ennusteessa lisää ja tarkennusta.

Kevät ei siis ole vielä termisesti alkanut ja lumihankien sulaminen onkin ollut vasta hidasta ollen muutaman sentin luokkaa viime viikosta. Näin ollen Etelä-Suomen hankien paksuus on yhä enimmäkseen vähän reilut 50 senttiä. Tästä eteenpäinkin lumien sulaminen on suunnilleen yhtä hidasta, joten vielä ensi viikollakin hankien paksuus säilyy paikoin 50 sentin tienoilla - vähän yli. Tosin ajankohdalle tyypillisesti aurinkoisimpien paikkojen lumet sulavat yhä nopeammin sallien jo lisääntyviä pälvipaikkoja esim. etelärinteiden ja -luiskien kohdilla sekä tummapintaisten asfalttialueiden reunoilla ja eteläseinustoilla. Routa jatkaa tasaisen hidasta sulamistaan hankien alla maan alta käsin, mutta paljastuneilla pälvipaikoilla tulevat yöpakkaset voivat ajoittain vähän lisätä sitä.

Järvijäät ovat edelleen pääasiassa jopa 50 ja 70 sentin paksuisia, mutta lumihanget niiden päällä ovat ohentumassa ym. tapaan. Lisäksi virtapaikoilla jäiden ohentuminen jatkuu ja paikoin voi ilmaantua sulakohtia virtaavimmilla paikoilla. Jokien virtaamat ovat jo hieman lisääntyneet sulamisvesistä; jäiden päälle vettä. Kuitenkin sulaminen on vielä ensi viikollakin niin hidasta, että jokiin, järviin ja varsinkaan pohjavesiin ei ole vieläkään tiedossa merkittäviä sulamisvesiä.

Merialueilla voimakkaat tuulet ovat hajottaneet, siirtäneet, kasanneet ja puristaneet jäitä erittäin paljon ja vallinneiden kohvajäätilanteidenkin takia on näin ollen avautunut laajoja sulavesien alueita ja railoja niin Suomenlahdella kuin Selkämerelläkin. Sisälahdissa on ollut ja on vielä ensi viikollakin sen sijaan vankka jääpeite lumihankineen aina reilun 50 sentin paksuuksiin saakka. Jäiden haurastuminen on vasta hidasta.

Lumitaakat ovat sulaneet puista jo metsien sisäosissakin. Pajujen (Salix sp.) ja haapojen (Populus tremula) kissojen kasvu jatkuu edelleen hitaana ja leppien (Alnus sp.) hedenorkkojen notkistumista sekä punertumista tapahtuu edelleen vähän. Niiden kukinnan alkamista ei kuitenkaan saavutettane vielä ensi viikollakaan ehkä lounaan kaikkein lämpimimpiä paikkoja lukuun ottamatta.

No comments: