Thursday, May 26, 2011

Globalistiekonomia umpikujassa?!: Taistelu NWO -talousjärjestelmän kukistamiseksi neorenessanssia varten voimistuu

Globalistien monetarismi todella näyttäisi vetävän jo viimeisiään ja ainakin se alkaa näkyä käytännössä jo niin ilmiselvästi, että on mahdotonta ajatella sille enää jatkoaikaa!... Tottakai globalistit elättävät tästä huolimatta edelleen dystopioita systeeminsä säilyttämiseksi yrittämällä siirtää se bailout -politiikan ja uusfeodalismikehityksen turvin hamuilemaansa globaaliin pankkiiri-oligarkki-korporaatio -diktatuuriin.

Siinä heillä on kuitenkin äärimmäiset hankaluudet edessään, sillä yhtäältä maailman vääjäämätön kehitys on kallistumassa väistämättä hyvän puolelle jossain vaiheessa (Ehkä jo piankin...) ja on siten ajamassa heidän unelmansa omaan mahdottomuuteensa luhistuvaan umpikujaan. Toisaalta kansalaiset ovat alkaneet heräämään tähän todellisuuteen jo niin paljon, että esim. Espanjassakin protestoidaan globalistien vastaisen kansannousun merkeissä tällä hetkellä hyvin voimakkaasti.

Oikeastaan on helpottavaa huomata, että Universumin antientrooppista tahtoa voi vastustaa ja uhmata vain tiettyyn rajaan saakka; sitten tulee noutaja epäsopiville konstruktioille... Silläkin kuitenkin voi olla erittäin vakava hintansa, mikäli uutta tervehdyttävää systeemiä ei saada paikalleen, vaan ajaudutaan kaoottiseen hallinnoimattomuuteen...

Globalistien NWO -agendaa kohtaan onkin jo tullut yllättäen eräs hyvin merkittävä este ja se on vasta alkua! Nimittäin IMF:n pääjohtajan Dominique Strauss-Kahnin pidätys hänen todennäköisesti tekemänsä seksirikoksen takia. Sen taustalla on ilmeisesti kuitenkin paljon muutakin geopoliittisesti erittäin hätkähdyttävää, kuten LaRouche -liike on ensimmäisenä havainnut --> Jeff Steinberg on DSK ja Strauss-Kahn and the End of Bailouts.

Molemmat videot tarjoavat uutta tärkeää ja havainnollista infoa, jossa DSK, Glass-Steagall ja globaalit kansannousut nivoutuvat maailmamme historian käännekohdan supervuohon! Tämän mukaan globalistien ns. bailout-politiikka olisi nyt jumitettu lopullisesti DKS:n poispelaamiseen, mutta selville vesille veisi siitä vain Glass-Steagall... Joka tapauksessa DKS on ilmeisesti tarkoituksellisella operaatiolla tämän seksikohun auttamana pelattu pois, joka ilmentäisi globaalistieliitin piirissä noussutta kahtiajakoa ja vastustusta heidän NWO -projektilleen...?! Lisävalaistusta ilmeisesti olisi odotettavissa hyvään suuntaan :) ...

Tästä uudesta käänteestä huolimatta Suomessakin kaikki globalistien kätyrit jatkavat yhä sokeasti samaa linjaa kuin liikkuisivat unessa kohti itsensä saatanalle uhraamistaan joka tapauksessa. Esimerkiksi nämä jutut viime päiviltä kertovat siitä erittäin huolestuttavaa ja tuomittavaa kieltään -->

EU-komissaari: Kreikkaa uhkaa lähtö eurosta: Facebook -materiaaliani --> "Globalistien pakottamat uusfeodalismikuurit alkavat olemaan täysin odotetusti liikaa ja heikoimmista lenkeistä se EU:n ja lopulta koko monetarismin eli pankkiiri-oligarkki-imperiumin tuho alkaa --> Mitä tilalle?! No, monet hyvät vaihtoehdot jo odottavat globalistien luoman valheenverhon takana odottamassa. Kuinka tässä hyvän ja pahan sodassa käy? --> Hyvin suuri mysteeri vielä..." ja "Eli kankkulan kaivoon Kataisen tukipakettirahat ovat menossa!... On se jännää, miten nämä globalistikätyrit täällä Suomessakin yrittävät vielä pelastaa itsensä totaaliselta nöyryytykseltä ja rikollisen maineelta, mikä joka tapauksessa tulee olemaan heidän kohtalonsa ennemmin tai myöhemmin totaalisesti etenevän maailman tilanteen takia!". Eikä siinä vielä kaikki Kreikkaankaan liittyen: IMF ei ehkä maksa tukierää Kreikalle ensi kuussa ja "Olen skeptinen Kreikan suhteen – maa on maksukyvytön"!!

Eduskunta hyväksyi Portugali-paketin: Facebook -materiaaliani --> "‎137 eduskuntalaista eivät ole suomalaisia, vaan vihollisimperiumin kätyreitä!". Havaitsemme tästä sen, että vaalipuheissaan ja lupauksissaan erittäin moni kansanedustaja VALEHTELI ja näin etenkin SDP:n kohdalla! Niinpä laajemmankin joukon huomaamana tämä on kirvoittanut mm. tällaista, missä on kartoitettu kaikki nuo maanpetturit ja globalistikätyrit nimeltä; erityisesti ne, jotka valehtelivat ennen vaaleja kannastaan Portugalin tukipakettiin -->

Valehtelijoiden Klubi 25.5.2011 EDUSKUNTA, ERV, ERVV Portugali, Kreikka, Irlanti, Espanja, paketti ja Markus Janssonin blogi: Suomessa valta on maanpettureilla ja valehtelijoilla: Facebook -materiaaliani --> "Maanpetturit ja valehtelijat hallinnossamme ovat globalistien uusfeodalismia rakentavia saatanan työläisiä!" ja "Paradigmahyppy vallankumoukseen tulee olemaan uskomattoman valtaisa, kun tietty raja ylitetään...". Toisaalta puolileikillinen vitsikin vielä toistaiseksi luonnistuu mielen keventämiseksi --> "Pitäisi olla muutaman kerran vaalikaudessa sellainen väliäänestys, missä huonosti toimineille kansanedustajille voidaan antaan ns. miinusääniä ja niissä tietyn määrän jälkeen ulosheitto edustuspaikalta ja varasijalta uusi yrittäjä paikalle...." ja erään facebook-tuttuni mukaan: "Televisiossa voisi olla jopa sellainen realitysarja, "Suurin takinkääntäjä". Aina joka viikko yksi tippuu ja tilalle äänestetään uusi kilpailija. Kauden päätteeksi linjassaan parhaiten pysynyt palkitaan pääministerin salkulla seuraavassa eduskuntakokoonpanossa.".

Sitten vielä globalistikätyrit kehtaavat ihmetellä kansan parissa leviävää ekonomista(kin) huonovointisuutta: EK:n puheenjohtaja ihmettelee köyhyyskeskustelua - MTV3.fi - Uutiset - Kotimaa: Facebook -materiaaliani --> "Tottakai globalistien uusfeodalismiteeseistä sokeutuneet NWO-kätyrit ihmettelevät köyhyyden sijaa Suomessa; nythän on muka menossa niin "nousukausi", että eihän siinä mitään sijaa köyhyydellä pitäisi olla. "Hus, pois se silmistä maton alle"!".

Lisäksi pelotellaan talouskriisin ratkaisuksi mm. EU:n muodostamiseksi liittovaltioksi ( "Eurokriisiin on vain yksi lääke – sekin mahdoton")! Tämähän on juuri sitä, mitä Euroopan kohtalosta on globalistieliitin salakerhoissa ja -kabineteissa suunniteltu ja päätetty jo vuosikymmeniä sitten osana heidän NWO -projektia, mutta se ei tule olemaan mitenkään läpihuutojuttu nousevan kansalaisten vastustuksen takia! Päin vastoin! Ålandsbankenin johtaja Stefan Törnqvistin sammakko: "Euroopan velkakriisi ratkeaisi nopeasti vain, jos rahaliitto muutettaisiin liittovaltioksi" on täten siis harhaista ja väärämielistä huuhaata. Monta erittäin paljon parempaa vaihtoehtoa poistamaan koko "velkakriisi" (ja itse asiassa koko sen syykin) löytyy talousdemokratia- ja LaRouche -liikkeiden parista!

Katsotaanpa sitten Facebook -statuksiini perustuen parin viime viikon aikana ekonomisessa geopolitiikassa ja maamme sisäpolitiikassa ilmenneitä muita globalistijuonitteluja aihepiireittäin. Samalla katsomme silmiin tätä kaaoskierrettä ja havahdumme siitä yhä pontevammin kansannousun voimistumiseen globalistien vastaisen vallankumouksen tarpeessa. Huomaatte näistä, kuinka välillä sappeni edelleen kiehuu ko. pahuutta kohtaan, mutta NIIN PITÄÄKIN!! -->

Espanja tämän hetken kuumana esimerkkinä globalistien pankkiiri-oligarkian vastustamisessa: LaRouche's Glass-Steagall Revolution Is in the Air in Spain's Mass Strike --> LaRouche -liikkeen promotoima Glass-Steagall -lääke pankkiiri-oligarkiatautiin (Ja ase ko. päävihollisimperiumin upottamiseen) on vahvasti esillä Espanjan tämän hetken kansannousuaallossa ja sitä on tukenut myös Espanjan kuuluisin vaihtoehtojournalisti Daniel Estulin!! Ja kuten arvata saattaa; mm. Suomen valtavirtamedia on vältellyt poikkeuksellisen tarkkaan mainitsemasta kertaakaan mitään Glass-Steagall -lakiin viittaavaa. Tämä on yksi merkki!

Kymmenettuhannet vaativat "todellista demokratiaa" Espanjassa --> Monetarismin ja uusfeodalismikehityksen vastainen liikehdintä on tullut jäädäkseen länsimaihinkin niin kauaksi aikaa kuin molemmat on vaihdettu järkevämpään ja humaanimpaan systeemiin! Tästä ei kukaan pääse yli eikä ympäri, mutta prosessin kesto on suuri kysymysmerkki...

Tässä Youtube -video Espanjan meiningistä: THE REVOLUTION HAS STARTED - SPAIN (hits counter interfered with by youtube on this vid).

Globalistien NWO:n edellyttämiä diktatuuriuudistuksia kansallisvaltioiden mitätöimiseksi: €tanan sääasema: Vakausmekanismin leivissä ei virkavastuu paina --> Koska globalistien luoma raha menee monetarismissa aina korkojen kera takaisin heidän luokseen lopulta uusfeodalismiin ja fasismiin pakottamalla!

Huomaamme siis päivä päivältä yhä tarkemmin käytännössä, kuinka tällä tiellä jatkaminen johtaa juuri jo vuosia varoitettuun "Uuteen pimeään aikaan". Se ei ole kuitenkaan mikään luonnonlaki, vaan "vain" virheelliseen poliittiseen valintaan perustuva ihmiskuntavihollisuus pohjanaan pahuuteen perustuva kuva maailmasta ja ihmisyydestä! Asiat voidaan tehdä täysin toisellakin tavalla, joista on monta esimerkkiä tarjolla jo nyt!...

Kuinka harhaanjohdetut, alistetut ja tyhmennetyt kansat osaavat sitten valita oikein ja paremmin...?!

Huomaamme, että yhtäkkinen muutos ei taida olla mahdollista, vaan sitä ns. neorenessanssia on osattava ajatella sukupolvet ylittävänä prosessina. Kuten LaRouche -liike tähdentää: "Tärkeää on se, kuinka hyvin osaa luoda tulevaisuuteen entistä paremman tuloksen ja tilan olemisemme pohjaksi". Eli antientropia on ainoa keino selvitä kunnolla eteen päin :) ....

Eli oikeassa ovat tavallaan nekin, jotka sanovat ettei vihalla ja kaunalla voiteta lopulta paljoakaan! Hetken voi mieltään puistatella näillä globalistien säälittävillä tempauksilla, mutta sitten ne onkin jo jätettävä omaan arvoonsa ja alettava parantamaan maailmaa vaikka vankilan ja kuoleman uhalla ;)

Globalistien NWO:n edellyttämiä uusfeodalismiansoja kansojen alistamiseksi: IS: Kuntien peruspalvelut joutumassa Kataisen leikkauslistalle --> Tahallaan ja kellontarkasti suunniteltu saatanallinen peli kohti uusfeodalismia on alkanut jylläämään niin maan perkeleesti! :( Eikä loppua näy tälle ihmisvihalle niin kauan kuin hyysätään tätä monetaristista järjestelmää, onko selvä!!

Kataisen salainen lista säikäytti: "Tämä on järkyttävän iso asia" --> Kataisen salainen leikkauslista = Tiekartta globalistien uusfeodalismiin. Ja lisää pukkaa jatkossa totaalisen rankasti, mikäli monetarismi ja bailout-politiikka säilytetään! --> Virheellisiä valintoja, joita ei tarvita ollenkaan ja joita ilman voi tulla toimeen täydellisesti paljon paremmilla vaihtoehdoilla korvattuna.

Kreikka nimitti neuvonantajat vauhdittamaan yksityistämisiä --> Tukholmasyndroomasta kärsivää pitää oikein kädestä pitäen kuitenkin ohjata uusfeodalismiin. Raiskaaja haluaa, että hänen uhrinsa auttaa toimeenpanemaan yhä uusia ja uusia raiskauksia!

Katainen sopi jo Suomen takausvastuiden kasvattamisesta --> Katainen globalistien uusfeodalismin uutterana toimeenpanijana: "Suomen mielestä on kuitenkin tärkeää, että Kreikka jatkaa rivakasti omaisuutensa myymistä.". Minä en ole tässä kohtaa Suomea.

Samaan aikaan Ruotsi tekee päinvastoin kuin Suomi:
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/05/13/ruotsin-borg-emme-osallistu-portugali-pakettiin/20116866/12

Katainen sanoi maailman kaatuvan HETI, jos Suomi ei osallistu.


Monetarismin käytännön toiminnan piirteitä globalistien uusfeodalismiagendassa: Näin hätäraha kiertää kehää ja päätyy pankeille --> Ei voi muuta sanoa kuin; VITTU KUN VITUTTAA!! Joutuessaan katsomaan tämän kaikkien aikojen ihmiskuntavihollisuuden sen kuin jatkuvan :(

Ja tämä on ollut niin tarkkaan ja niin tarkoituksella suunniteltua; globalistithan lobbasivat olan takaa 80- ja 90 -luvuilla lakimuutokset (Mm. Glass-Steagall-lain lopullinen peruminen) päästäkseen vapaasti spekuloimaan johdannaisilla ja lainaamaan tyhjästä luotua korollista velkarahaa, jotta saatiin velalliset satimeen ja nyt he alkavat niittämään sitä satoa hirvittävällä tavalla kuristamalla kansat ja maat kaiken tämän tavoitteena olevaan uusfeodalismiin!

Hatunnosto taas Jan Hurrille ko. taloussanomien jutusta, joka on ainoita tilanteesta jotain tietäviä valtavirtamediassa ja uskaltaa siitä myös kertoa!

LaRouche -liike on johtavia vastavoimia tälle ja siksi he mm. vaativat Glass-Steagall -lain uudelleen asettamista ja sellainen onkin taas uudestaan yrityksen kohteena USA:n kongressissa nimikkeellä (HR 1489) --> http://www.larouchepac.com/node/18198

Tässä lisävalaistusta: http://www.larouchepac.com/node/18164

Sisäpolitiikan taivuttaminen globalistien uusfeodalismityranniaan mm. Suomessa: Katainen ottaa hallitusneuvotteluihin myös vasemmistoliiton ja vihreät --> Värisuoralla uusfeodalismiin?... Ei hyvää päivää ja näkemiin... Ja tätä koko postausta kirjoitettaessa hallitusneuvottelut jatkuvat yhä tuloksettomina ja hyvin kaoottinen tilanne nähtiin myös aikaisemmin tällä viikolla eduskunnan televisioidussa Portugalin tukipaketin keskustelussa, jota katsoessani laitoin Facebookiin myös huomioitani: "Eduskuntakeskustelua: Sellaista spedeshowta, että ei koskaan aikaisemmin... Sen siitä saa, kun vastakkain ovat monetarismin luonteesta tietämättömät, siitä jotain tietävät sekä siitä tietävät, mutta siitä valehtelevat... Portugalipakettikeskustelu = hyvin paljastavaa Suomen hallinnon kaaostilanteesta kohti hajoamistaan... Hmmmm., kyllä Timo Soini esiintyy tässä keskustelussa kaikkein eniten edukseen eli ymmärtää monetarismin luonnetta varsin hyvin ja ei valehtele siitä... Katainen puolestaan puhuu osatotuuksia ryyditettyinä valheilla; aika ovelaa, mutta hyvin petoksellista!...Ja yllätys yllätys; loppujen lopuksi kukaan ei uskalla ottaa esille ollenkaan talousdemokratialiikkeen ratkaisumalleja eikä esim. LaRouche -liikkeen vaatimaa Glass-Steagall -lain perusteita...".

Globalistien monetarismilla käynnistämiään uusfeodalismin ensimmäisiä vaarallisia käytännön ilmenemismuotoja, kuten eugeniikan ja kansanmurhan voimistuminen ruoka-aseella: Ruoka kallistuu tänä vuonna 37 prosenttia - Talouselämä --> Pankkiiri-oligarkki-monarkki -eliitin eli globalistien aiheuttaman uusfeodalismin tärkeimpiä ilmenemismuotoja on juuri tämä, jonka he TÄYSIN TARKOITUKSELLA ovat rakentaneet monetaristisen rahanvaltansa avulla!! -> Erittäin suuri vaarallisuusmomentti ja potentiaalisesti tappava!! Poikkeuksellisen pakottava syy VALLANKUMOUKSEEN!!

Lopuksi iloisia uutisia Kaninkolo -blogin kohtalosta --> Kaninkolo -blogin pitäjä Ebolakani on nimittäin palannut käänteispsykologisen vitsinsä parista kyseenalaistamaan globalistien monetarismin ja uusfeodalismiagendan äärimmäisellä tehokkuudella. Sen kunniaksi tähän loppuun hänen viimeisimpiä juttujaan:

Raha on velkaa ja toisinpäin. (Pengar är skuld, och vice versa.), Tämä on fakta., Harhaanjohtajamme tulevat menemään perse edellä puuhun., Kaksi sanaa ja yksi typografinen välimerkki., Kompa. ja Työstä maksettavalla palkalla ei saa tulla toimeen..

Aivan lopuksi näistä kaksi erittäin havainnollistavaa lukijakommenttia lainauksena:

"Poliitikot ottavat yhä enemmän lainaa, jotta he voisivat maksaa pankeille, jotka vastapalveluksena lainaavat yhä enemmän rahaa valtioille, jotta tämä Ponzi-huijaus ei romahtaisi."

Ja globalistien ajanpeluusta eli yksi syy miksi he eivät ratkaise ongelmaa, vaikka tietävät siitä -->

"Siksi tämä ajan peluu, että mahdollisimman moni sijoittaja ehtii selvitä sotkusta kuivin jaloin. Kuta pitemmälle vetkutellaan, sitä varmempaa on, että sijoittajat saavat omansa ja voittonsa pois ja pommi jää veronmaksajien piikkiin.".

No comments: