Viime sunnuntaina Suomi sitten otti kuin ottikin maailmanmestaruuden jääkiekon MM-kisoissa voittamalla Ruotsin lopulta murskajaistyyliin 6 - 1. Nyt on muutamia päiviä kulunut siitä ja monenmoista on tämän asian tiimoilta vellonut esillä mm. liittyen Suomen kansan ja itse kiekkoleijonien raisuun juhlintaan ko. saavutuksen takia. Niinpä nyt pölyn vähän laskeuduttua on oiva tilaisuus laittaa tähän väliin muutamia mieleeni tulleita ajatuksia tästä.
Tähän alkuun voisinkin kertoa hieman omaa suhtautumistani jääkiekkoon ja ylipäätään penkkiurheiluun. Nuorempana hyvin kuvaavaa oli juuri edellisen jääkiekon maailmanmestaruutemme ratkettua vuonna 1995 tämä: Edesmennyt isäni oli jääkiekkofani henkeen ja vereen ja muistan kyllä katsoneeni vanhempieni luona ko. loppuottelun ja isäni innoittamana hehkutus tarttui hetkeksi minuunkin, vaikka en siis paljoa perustanut urheilun seuraamisesta. Seuraavaksi päiväksi olin mennyt taas takaisin Helsinkiin, missä sekä asuin että olin töissä silloin Malmin hautausmaalla. Illalla olisi ollut se kuuluisa kiekkoleijonien kansanjuhla Kauppatorilla, mutta minun mielestäni paljon mielenkiintoisempaa oli kuitenkin mennä Kaisaniemen kasvitieteelliseen tutkimaan kasvien kasvun edistymistä töiden jälkeen. Eli se siitä penkkiurheilijuudesta. Katselin kyllä samalla alueen lähellä, että onpas paljon väkeä liikkeellä, heh...
Tällä uusimmalla mestaruuskerralla olen ollut vähän penkkiurheilumyönteisempi, sillä jopa vartavasten katsoin muutaman kaverin kanssa loppuottelua kisastudiomuotoisesti. Joskin muuten en kisoja juurikaan seurannut lukuun ottamatta sitä Venäjä-Suomi -ottelua, jossa Mikael Granlund teki sen ilmaveivimaalinsa. Kisastudiosta paluu tapahtui käytännön syistä Helsingin keskustan kautta, joten samalla tuli koettua se suomalaisten juhlinnan huipentuma heti ottelun jälkeen ja olihan se todella hulvatonta ja hurjaa. Siitä tulikin heti mieleeni, että tämän myötä ilmenee blogikirjoituksen aiheeksi jotain mm. suomalaisesta kansanluonteesta ja verrattuna jopa aina maailman poliittisekonomiseen ja sitä kautta kulttuurilliseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen saakka. Siitä kerronkin nyt seuraavaksi. Ensin laitan kolme linkkiä keskeisiin apuaineistoihin -->
Valmentaja Nurminen laskeutuu
Arki tuhottiin ja kaikki sallittiin, koska juhla Vallankumouksen hedelmiä
Alan Watt The Truth About Sports.
Täten näistä erottuu kolme pääteemaa: Suomalaisten runsas ja hallinnasta riistäytynyt alkoholin käyttö (juhlinta), suomalaisten kansallistunteen - kansallismielen voimistuminen ja globalistien agendoihin liittyvä salajuoni urheilun massakulttuurisoimisessa. Otetaanpa käsittelyyn nämä vähän tarkemmin.
Suomalaisten runsas ja hallinnasta riistäytynyt alkoholin käyttö (juhlinta): Tämähän on tullut selvästi ilmi ja juhlimisen alkoholihuuruisuutta on verrattu myös tuon vuoden 1995 mestaruusjuhlintaan, jota on väitetty paljon siistimmäksi tämän vuotiseen verrattuna. Paljon onkin peistä taitettu sosiaalisen ja kaikenlaisen muunkin median piirissä tämän vuoden juhlinnasta sekä paheksuen että hyväksyen. On oltu tunnistavinaan, että tässä 16 vuodessa alkoholin käyttö olisi runsastunut joka tapauksessa huomattavasti. Näin kyllä monet tutkimukset ovat osoittaneetkin ja olen sitä itsekin havainnut mm. seuraamalla yleistynyttä kaljoittelua (Sekä sen myötä tietenkin roskaamistakin) puistoissa ja viheralueilla kesäaikoina. Mistä tällainen sitten johtuisi?... Varmasti osasyy on yhteiskuntamme suuntautuminen yhä vapaamielisempään suuntaan ja siinä on auttavana seikkana ollut globalistiagendojen aiheuttama kulttuurillinen rapautuminen, jota tässäkin blogissa on havainnollistettu jo monella tavalla ja monilla linkkilähteillä.
Globalistien aiheuttamassa kulttuuri- ja yhteiskuntarapautumisessa ei ole mitään uutta, sillä Brittiläisen imperiumin keinovalikoimissa alistaa ja rapauttaa kansat tahtonsa alle sekä jopa edistää globalistien himoitsemaa kansanmurhaista väestön vähentämistä, ovat huumaavat nautintoaineet olleet jo vuosisatoja tärkeitä kikkoja; esim. juuri Kiinan alistaminen näin ooppiumin avulla 1800 -luvulla. LaRouche -liike on jopa tehnyt kirjan aiheesta sovellettuna nykyaikaan; video aiheesta.
Länsikulttuurin alkoholisoituminen (Toki myös huumeutuminen) tukee aivan samalla tavalla nykyistäkin globalistijuonittelua, kun kansoja saadaan huputettua todellisuudesta ja kansalaisaktivismista näin sananmukaisesti huumaamalla. Toisaalta voidaan ajatella myös niinkin, että ahdistava ja tulevaisuudeltaan epävarma tulevaisuus juuri tässä maailman tapahtumien ikeessä saa monet purkamaan olemisen vaikeutta ylenpalttisen juhlinnan kautta ja se ilmenee näin ollen helposti juuri tällaisissa mestaruusjuhlinnoissa. Tästä pääsemmekin hyvin seuraavaan aiheeseen -->
Suomalaisten kansallistunteen - kansallismielen voimistuminen: Suomen oltua nyt pankkiiri-oligarkkivallan alla alistettavassa syöksykierteessä laukaisee se helposti vastareaktiona kansallismielen voimistumista. Tässä tarkastelussa mielenkiintoista on se yhdistettynä tuohon ym. ylenpalttiseen mestaruusjuhlintaan, joka ilmiselvästi on aiheuttanut melkoista käytännön hulinaa ja "ryöpytystä" monessakin mielessä, jonka monet kokevat mm. älyvapaana ryyppäämisenä ja mellastamisena eri lieveilmiöineen. Kuten ym. linkissä todetaan; arki tuhottiin ja "kaikki" sallittiin hetkeksi siinä hurmoksessa. Jotkut jo jopa puolileikillään totesivatkin juuri tuosta su - ma välisen yön juhlahulabaloosta, että melkein kuin vallankumous olisi alkanut.
Vallankumouksesta ja juhlinnasta löytyy aika paljon yhteisiä piirteitä mm. ihmisten kokiessa niiden pauloissa voimakkaita tunteita. Perustavaa laatua olevia eroja niiden välillä silti on ja niitä on hienosti luonnehtinut jo mm. Francesco Alberoni. Hänen kirjaansa "Rakastuminen" olen käsitellyt jo jonkin verran tässä blogissa nimenomaan yhteiskunnallisessa ja poliittisessa katsannossa. Kirjassa Alberonilla on erityisen oivallinen verranto: Rakastuminen on samaa kuin joukkoliike eli siis kuin vallankumous, jossa on kuitenkin vain kaksi osanottajaa. Tämä on myös yhteiskunnallispoliittisia seikkoja tutkivalle avartava ja hedelmällinen tarkastelulähtökohta.
Alberonin mukaan ihastumisen ja rakastumisen välinen ero on jotain samaa kuin mikä on vallankumouksen ja juhlan välinen ero: Juhlassa (ihastumisessa) pistetään meno lekkeriksi, mutta se tapahtuu lopulta kuitenkin turvallisissa ja lopulta ns. ihan sallituissa rajoissa arjen säilyessä juhlien (ihastumisen) päättymisen jälkeen suunnilleen ennallaan. Vallankumouksessa eli siis joukkoliikkeessä (rakastumisessa) sen sijaan menon ja meiningin suoraviivaisena päämääränä on sallittujen rajojen rikkominen ja siten siis koko arjen murtaminen ja muuttaminen uuden rakenteen pystyttämiseksi. Se on prosessi, jossa heittäydytään tuntemattomaan ja turvattomaankin tulevaisuuteen vailla takuita päämäärän saavuttamisen onnistumisesta. Päämäärän saavuttaminen on kuitenkin pakottavan toiminnan kohde.
Nyt onkin mielenkiintoista tarkastella tätä mestaruusjuhlinnan olemusta tuossa verrannossa ja yhdistettynä kansallistunteen ja -mielen kasvuun. Huomasin nimittäin sen, että tämä juhlinta oli poikkeuksellisen rohkeaa ja raisua ja sen sydämessä ilmeni korostetusti joukkoliikkeen olemukseen tyypillisesti liitettyjä yhtenäisyyden, toverillisuuden ja solidaarisuuden merkkejä; mm. lähes kaikki vastaantulijat saivat "high five" -kohtelun tai jopa halattiin tuntemattomia spontaanisti. Myös huudettiin "Suomi, Suomi" kuin olisi tosiaan rankka vallankumous juuri alkanut.
Maailman ja Suomen tilanteen huomioiden tässä olikin minusta aistittavissa tavanomaista selkeämpää halua vallankumoukselliseen toimintaan, joskin se oli tässä vaiheessa mestaruusjuhlintaan pukeutunutta vallankumouksen semi-jäljittelyä ja siksi "vain" alitajuista ja vielä varsin hahmottumatonta varsinaiselta tietoisuudeltaan. Ehkä siksi osasyynä juhlinnan runsaat paheksujat samalla tavalla pelästyivät alitajuisesti, että jotain tällaista poikkeuksellista yhteiskuntaepävakaisuutta ilmentyi syvältä pinnan alta esille ja he pukivat sen peloissaan / hämmennyksissään sijaiskohteen tapaan kukkahattutätiasenteeksi ja sekin ilmeni aikaisempaa paljon voimakkaammin...
Tässä mielessä jääkiekon maailmanmestaruus on nyt paljastanut jotain lisää suomalaisen mielen tilanteesta suhteessa nykymaailmaan ja tämän hetken poliittisekonomiseen tilanteeseen. Selkeää jännitettä onkin ollut kasvussa näitä huonoja poliittisia agendoja vastaan ja jääkiekon maailmanmestaruusjuhlinta oli sille yksi tilapäinen painetta vähäksi aikaa helpottanut varaventtiilin avautuminen. Se oli myös toki oikeastikin sellainen positiivista aineista tuottanut tapahtuma, joka on omiaan lisäämään myönteistä ajattelua ja kehitystä kansalaisten parissa niin kollektiivisesti kuin yksilötasoillakin. Mitään vallankumousta ei kuitenkaan ole alkanut ja tässä mielessä poliittisyhteiskunnallinen pääongelma on edelleen sama arjessamme; meitä alistetaan kohti uusfeodalismia pankkiiri-oligarkkidiktatuurin tavoitteissa.
Kansallistunteen ja -mielen kohoaminen on yksi tapa vastustaa nimenomaan tällaista pankkiiri-oligarkkista ulkopuolista vihollista, sillä ko. tunne ja mieli asettavat noustessaan vastavoimaa ko. viholliselle. Tässäkin mielessä tämä mestaruusjuhlinta osoitti yhteiskunnastamme jotain oleellista; se näytti tuon vastavoiman olleen jo kasvanut jonkin aikaa ja tässä kansallistunnetta muutenkin korostaneessa juhlatilanteessa se ilmeni poikkeuksellisen raisuna hillumisena, vaikkakin häilyvänä ja epämääräisenä hapuiluna täsmällistä kansannousua ajatellen.
Paradoksaalisesti voidaankin todeta, että tästä juhlinnan raisuudesta saatoimme aistia jotain siitä, kuinka suuttunut Suomen kansa toisaalta on nykyolosuhteisiin, vaikka emme saaneet siinä selvää siitä kuinka paljon kukin on esim. selvillä maailman tilanteesta ja keinoista parantaa havaittuja epäkohtia. Jokin siis selvästi painaa ihmisiä ja sen purkautuminen näyttäytyy tyypillisesti mm. rajuna juhlintana, joka ilmenee lähes vallankumouksellisen mesoavana nimenomaan tällaisissa kansallistunteen mukanaolotilanteissa.
Vaaranpaikka tällaisessa kansallistunteen ja -mielen nousussa ulkopuolista vihollista vastaan on kuitenkin sen uhka kehittyä äärinationalismiksi, josta on monia varoittavia esimerkkejä historiasta. Yhtäältä on ymmärrettävää, että globalistien agendat luovat pohjaa tällaiselle kehitykselle, mutta toisaalta se aiheuttaa oman vaaransa juuri siinä, että mennään överisti liiallisuuksiin. Olenkin tähdentänyt jo aikaisemmin, että ratkaisut äärimmäisiin ongelmiin eivät ole heilahtaminen toiseen äärimmäisyyteen. Siksi esim. juuri persujen parissa on ollut huolestuttavaa nähdä äärinationalismia ilmentäviä rasistisia ja totalitaarisia näkemyksiä, vaikka viime aikoina esim. Timo Soinin suulla olemme saaneet kuulla aivan oivallisiakin vastavetoja pankkiiri-oligarkkien agendojen suuntaan, joskin vielä riittämättömästi.
Meidän on osattava nykytilanteessa ja mahdollisessa vallankumousvaiheessa nähdä optimaali ja välttää äärimmäiset ratkaisut vaaroineen; nimittäin päävihollisellemme Brittiläiselle imperiumille on oikeastaan aivan sama kumpaa kautta se saisi globaalin pankkiiri-oligarkkisen uusfeodaalityrannian täydellisesti paikalleen: Joko hajottamalla kansallisvaltiot alennustilaan ja syöttää imperialistinen valtansa sitä kautta heikkouden tilaa hyväksi käyttämällä tai äärinationalistisen tyrannian sisältä päin ikään kuin takaovesta tarjoiltuna ja ko. sisäpoliittisen tyrannian suojaamana - edesauttamana.
Globalistien agendoihin liittyvä salajuoni urheilun massakulttuurisoimisessa: Alan Watt kertoo myös paljon oleellista tuossa ym. videolinkissä. Urheilu ja nimenomaan huippu sellainen sekä sitä seuraavat yleisömassat ovat osa sitä kulttuurin rapautumista, jonka globalistit laittoivat tarkoituksella käyntiin jo n. 100 vuotta sitten tämän viimeisen kulttuurin alasajoprosessinsa suhteen. Kaikki urheilujoukkuefanaattisuus, superkaupallisuus siinä ja mediahypetys sitä kaikkea korostaen ovat osa sitä kansojen huputtamista pois keskeisten yhteiskunta-asioiden parista toissijaisten asioiden piiriin, jotta globalistit pääsisivät huseeraamaan ns. rauhassa. Samalla tässä käytetään hyväksi ihmisten eläinvaistoja identifioimalla heidät totaalisesti muokkailtavissa olevien "heimojen" (urheilujoukkueiden) kannattajiksi, josta seuraa osaltaan väestönkontrollia ja toisaalta kaupallista hyväksikäyttöä globalisti-intressejä palvelemaan.
Tämä on aivan totta ja siksi (penkki)urheilufanaattisuus on mennytkin selkeästi överiksi etenkin viimeisen 30 vuoden aikana ja josta toki osaltaan kertoo myös tuo hurja mestaruusjuhlinta ja kääntöpuolena tietenkin myös häviön märehtiminen hyvinkin huonona häviäjänä, josta Ruotsi osoitti tällä viikolla merkkejä mm. syyttämällä julkisesti mediassaan suomalaisten juhlintaa heidän pilkkaamisekseen. Tulehtuneet kilpailijoiden välit tällaisissa tilanteissa ovat yksi hyvä osoitus kilpailijat sisältävän yhteiskuntajärjestyksen alennustilasta etenkin kansallisvaltioiden välisellä tasolla.
Toisaalta emme voi väittää huippu-urheilunkaan olevan pelkästään haitallista tässäkään katsannossa, sillä sopivalla tavalla yhdistettynä juurikin tuohon kansallistunteeseen urheilu on tarpeellista kansallisvaltion(-oiden) sekä voiteluöljyä että kittiä, jotka omilla tavoillaan yhtäältä sitovat kansaa kestävästi yhteiskuntansa koossa ja toiminnassa pitämiseen ja toisaalta vetreyttävät kansalaisia positiivisella energiallaan kitkattomampaan toimintaan yhdessä omiensa parissa ja keskenään naapureidensa kanssa. Häviön hetkellä tämä on myös muistettava, sillä lopuissa on aina kuitenkin uusien alkujen itävä siemen.
Tämän ym. takia lopputiivistyksenä voin todeta, että harmistuksen ja juhlinnan paheksunnan sijaan olen nyt ollut enemmän iloissani ja yhteiskuntatilanteemme suhteen aikaisempaa toiveikkaampi Suomen jääkiekkomaajoukkueen mestaruuden ansiosta :) Jo ennen loppuottelua toivoinkin sen olevan positiivinen sykäys saada uutta energiaa yhteiskuntamme keskuuteen kohdata tulevia vakavia haasteita näissä maailman myllerryksissä!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment