Wednesday, June 22, 2011

Kasviestetiikan maksimointia: Hallanarkojen kausikasvien istuttamishetken säätäminen sipulikukkavaiheen jälkeen







Palataanpa vielä lyhyesti kausikasvien käyttöön ja nimenomaan niiden ulosistuttamiseen liittyviin seikkoihin; aihetta koskevassa viime kirjoituksessani (Kasviestetiikan maksimointia: Mahdollisuuksia säätää hallanarkojen kausikasvien istuttamisajankohtaa totutusta aikaisemmaksi) kävin jo läpi kattavasti hallanarkojen kausikasvien istuttamisen ongelmia ja haasteita kesän alussa. Siinä pääteemana toin esille arkojen kausikasvien sesongin laajentamisen istuttamisen aikaistamismahdollisuuksilla, jotta tietyissä tapauksissa voidaan maksimoida kasviestetiikkaa mm. juuri julkisissa puistoissa. Otin kirjoituksessa kuvien avulla esille Hämeenlinnassa nähtyjä esimerkkejä tämän kesän alulta ja palaan tässä kirjoituksessa samoille apajille eli Ystävyydenpuistoon Hämeenlinnan keskustassa Vanajaveden rannalla.

Yllä näemme kaksi kuvaa kahdelta eri ajankohdalta ko. Ystävyydenpuistosta, missä ylimmässä kuvassa nähdään arat kausikasvit istutettuna kuvan ottohetken oltua viime lauantai 18.6.2011. Alimmassa kuvassa nähdään sama paikka kuvattuna lähes tasan viikko aikaisemmin perjantaina 10.6.2011 ja siinä kausikasvien sekä niitä edeltäneiden tulppaanien (Nähtävissä tuon edellisen aihetta käsittelevän juttulinkin kautta) väliin olikin jätetty tyhjä istuttamaton mullosvaihe, vaikka hallavaaran suhteen istuttaminen olisi ollut mahdollista yli viikkokin aikaisemmin. Tosin ko. viikon helle olisi vaatinut kasteluresurssien käyttöä heti istuttamisen jälkeen, jonka puute saattaa olla ollut syy istutuksen lykkäämiseen (Ja resurssien puute taas merkki maailmamme virumisesta pahenevassa globalistien pankkiirioligarkian aiheuttamassa talousahdingossa!)...

Joka tapauksessa viimeksihän tuossa edellisessä kausikasviartikkelissani uumoilin, että niinköhän Hämeenlinnan kaupunki ei saa kausikasveja edes 10. kesäkuuta mennessä laitettua vielä paikoilleen. Tässä kohtaa kritiikkini muotoutuu seuraavasti: Jos esim. logistiikan puutteen mukaan on tiedossa se, että esim. viikonlopuksi jää kausikasvien istuttaminen tekemättä, niin olisi parasta jättää vielä siksi ajaksi edeltävä sipulikukkavaihe nostamatta maasta, vaikka niiden kukinta olisikin jo ohi!

Jotain vihreää ilman kukkiakin on paljon parempi kuin tylsällä mulloksella oleva maa huolimatta noissa taaimmaisissa kukkapenkkiriveissä olevista perennoista. Sipulikasvien nosto ja arkojen kausikasvien istuttamisen prosessi samalle kasvupaikalle olisi hyvä pitää kompaktina korkeintaan peräkkäisten kahden päivän asiana eikä venyttää sitä viikonlopun yli. Näin tässäkin kohtaa kasviestetiikan maksimointi olisi toteutunut, jos ei ollut syystä tai toisesta mahdollista aikaistaa arkojen kausikasvien istuttamista 10. kesäkuuta olevaa "perinteistä hallanvaaratakarajapäivää" aikaisempaan, vaikka siihen tänä vuonna olisi ollut erinomainen mahdollisuus säiden sallimissa puitteissa.

Kritiikkiä on tullut nyt niin paljon, että sanon toki vielä lopuksi kehuja, sillä kaikesta huolimatta Hämeenlinna on panostanut muutamana viime vuonna hyvin paljon puistojensa, katujensa ja keskustorinsa kukkaloistoon. Tässäkin uudistetussa Ystävyydenpuistossa nuo em. perennat sisältävät mm. pioneja (Paeonia sp.), erilajikkeisia jaloangervoja (Astilbe Arendsii -ryhmä), kurjenmiekkoja (Iris sp.) ja ryhmäruusutkin (Rosa sp.) on otettu puistoon mukaan. Nämä ylimmässä kuvassa näkyvät arat kausikasvit eli kesäkukat koostuvat kahdesta erivärisestä kesäbegonialajikkeesta (Begonia Sempervirens -ryhmä), kannoista (Canna indica) ja hopeavillakosta (Senecio bicolor); hyvin perinteisiä, mutta näyttäväkukintaisiakin lajeja ja hopeavillakkohan on jo vanha tuttu ja lehtiensä puolesta näyttävästi reunustava elementti.

Muutaman vuoden sisällä noiden perennojen vanhennuttua rehevämmiksi ja isommiksi on puistosta tulossa suorastaan nähtävyyden kaltainen kukkapuisto, joka antaa Hämeenlinnalle lisää mainetta hienona puistokaupunkina. Vielä kun nämä mainitsemani kasviestetiikan maksimoimismentelmänikin olisivat jatkossa hyvin huomioidut, niin kukkaismeno olisi suorastaan täydellistä :)

No comments: