Monday, February 27, 2012

Sääennusteideni paluu: Kevättalvea lumimyrskystä runsaspilviseen suojasäähän ja viikonlopun poutapakkaseen (Päivitys!)

Aloitan tästä viime vuonna kesken jääneen viljelysääennustesarjani elvyttämisen, kun uusi kasvukausikin on pikku hiljaa lähestymässä parin kuukauden sisällä. Viimeksi ennustesarjani muotona oli valokuvien kera tuotettu pikkutarkkuuteen ja perinpohjaisuuteen perustunut sisältö, mikä osoittautui kuitenkin liian työlääksi toteuttaa ja sen lisäksi blogini valokuvasaldo ilmaiseksi oli täyttynyt; siksi lopetinkin ko. kirjoitukset. Niinpä tällä kertaa teen tätä viljelysääennustamista pienimuotoisemmin ja valitettavasti ilman valokuviani. Niistä puheen ollen; pyrin elvyttämään tämän vuoden aikana jossain muodossa valokuvaukseni esille tuomistakin...

Asiaan: Viime viikolla Etelä-Suomea uhkasi jopa kolme erillistä lumimyrskyä, mutta sittenkin vain tämä ensimmäinen niistä (Talven 2011 - 2012 lumimyrskyseuranta (Osa 2): Myrskytuulinen okludoituvan rintamasysteemin runsas lumipyry lännestä) toteutui ennustetussa vahvuudessa. Muut jäivät sademääriltään vähäisiksi ja lisäksi niiden yhteydessä suojasäät yltyivät sen verran voimakkaiksi, että sateet olivat ajoittain melko vetisiäkin. Lumipeite ei siitä kuitenkaan kovin merkittävästi sulanut, mutta Etelä-Suomen puustoja pitkään vaivanneet runsaat tykkylumet varistuivat lähes kokonaan pois viimeistään ke - to aikana. Samalla kuitenkin pelättyjä kattolumien alasromahtamisia tapahtui kaupungeissa jopa tappavasti.

Näissä sääennusteissa käytän edelleen tuttuun tapaan lähteinä mm. näitä: Iltalehden ilmanpaineanimaatio Euroopasta, Weatheronline -sivuston Expert Charts -osio ja Wetter3.de -sivuston animation -osio. Niiden pohjalta seuraavaa on odotettavissa Etelä-Suomeen tämän viikon aikana -->

Ensin Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Aluksi torstaihin asti asetelmana on Länsi-Euroopassa viihtyvän keväisen korkeapaineen pohjoispuolella voimakkaan matalapainetoiminnan suuntautuminen Islannin suunnasta Jäämerelle, joka tuo leudompaa ilmaa lännestä Skandinaviaan ja Suomeen. Itä-Eurooppa pysyy länttä kylmempänä ja Venäjällä jatkuvat vielä talvipakkaset kohtalaisina. Sitten pe aikana luoteesta Suomen yli kaakkoon kulkisi voimakas matalapaine, minkä jälkeen korkeapaineen painopiste siirtyy la - su ajaksi etelä-pohjoissuunnassa pitkulaisena Skandinaviaan sallien Suomeen ja Itä-Eurooppaan kylmän ja kuivan pohjoisvirtauksen.

Sääennuste Etelä-Suomeen: Huomenna tiistaina lännestä vyöryy okludoituvan säärintaman ja voimakkaiden etelän ja lännen välisten tuulten mukana runsas lumipyryalue. Voidaan puhua jopa lumimyrskystä, mutta en todennäköisesti tee kuitenkaan seurantaa siitä. Lunta odotetaan kertyvän paikoin reilut 10 cm. Lämpötilat kohoavat samalla yön -10 asteen vaiheilta (kylmintä sisämaassa) nollan vaiheille iltaan mennessä leudomman ilmamassan tullessa lännestä sadealueen mukana.

Ke - to aikana leuto länsivirtaus ulottuu Suomeen ja hajanaisia lumi-räntä-vesisateita liikkuu siinä ajoittain Etelä-Suomeen sään ollessa enimmäkseen pilvistä. Heikompien tuulten aikana voi esiintyä ajoittain myös sumuja ja lämpötila on koko ajan nollan vaiheilla siten, että iltapäivisin lämpötila voi kohota jopa +3 asteen vaiheillekin. Päivitys 1.3.2012 klo. 16:55 vihreällä: Tänään to on leuto länsivirtaus tuonut paikoin jopa +7 asteen päivälämpötiloja ja kun eilinen suojasääpäiväkin oli aurinkoinen, niin kevään tuntua on ollut. Tänään on tosin ollut pilvisempää ja vettäkin on paikoin satanut. Öisin selkeämmässä säässä on ollut pakkasta -2 ja -10 asteen välillä; kylmintä sisämaassa.

Perjantaina on sitten vuorossa tuon voimakkaan, mutta pienen matalapaineen ylitys luoteesta kaakkoon. Sen reitti ja aikataulu on vielä epäselvä, mutta odotettavissa on todennäköisesti taas runsaampia lumisateita ja voimakkaita pohjoisen ja lännen välille kääntyviä tuulia; mahdollisesti myrskyä... Lämpötilat laskevat parisen astetta pakkaselle pe aikana. Päivitys 1.3.2012 klo. 16:55 vihreällä: Ennuste pitää melko hyvin paikkansa, joskin sateet lienevät räntävoittoisia ja suurta sadekertymää ei ehdi nopealiikkeisen säärintaman mukana tulla.

La - su aikana vallitsee sitten ko. matalapaineen jälkeinen pohjoisvirtaus, missä vaihtelevassa pilvisyydessä lumikuuroja voi esiintyä vielä la, mutta su ollee poutaisempi ja silloin pohjoistuulet heikkenevät. Lämpötiloihin tulee tässä kylmemmässä vaiheessa selvempi vuorokausivaihtelu: Öisin pakkasta on -10 asteen vaiheilla (su - ma välinen yö kylmin) ja päivälämpötilat ovat asteen pari pakkasella. Päivitys 1.3.2012 klo. 16:55 vihreällä: Tuon matalapaineen jälkeinen kylmä pohjoisvirtaus tuo la voimakkaan tuulen kera talven takaisin, joskin aurinkoisessa poutasäässä. Su tuo lännen korkeapaine vahvistuu Suomen päälle ja vaikuttaa vielä alkuviikollakin jättäen hyvin kylmän talvi-ilmamassan sijoilleen ainakin ti saakka; koilliseen kääntyvät tuulet heikkenevät ja aurinkoinen sää jatkuu päivälämpötilojen ollessa la jälkeen -1 ja -5 asteen välillä ja yölämpötilat voivat laskea -15 asteen vaiheille - alemmaksikin etenkin sisämaassa. Alkuviikolla korkeapaine venyy Suomesta lounaaseen ja työntää takatalvea eteläreunallaan itä-koillistuulineen Länsi- ja Etelä-Eurooppaan saakka. Ensi viikon säästä lisää viikonvaihteen uudessa ennusteessani.

Viikon sään vaikutuksista luontoon: Lumipeitteen muutokset huomisesta n. 10 sentin lisäyksestä loppuviikon sulamiseen aiheuttavat viikon loppuun mennessä uuden tilanteen vastaavan uudestaan tämän hetken tilannetta; lunta on silloin taas enimmäkseen 25 - 50 sentin paksuudelta ja paikoin yli 50 cm. Tosin viikonlopun uudessa pakkastilanteessa entistä jäisempänä edeltävien suojakelien takia. Meren ja järvien jäätilanteet ovat alkutalven poikkeuksellista leutoutta seuranneesta tammi - helmikuun ankarasta pakkasjaksosta huolimatta nyt ajankohdalle tyypillisiä määriä selvästi vähäisempiä - heikompia eli esim. Suomenlahti on vain osittain jäässä ja järvissä jään paksuudet ovat jopa 10 - 20 cm tavanomaista ohuempia. Jäät heikkenevät ja sulavat hieman lisää tämän viikon aikana. Kasvillisuuden heräämisestä kevääseen mainittakoon se, että näiden leudompien säiden ansiosta pajujen (Salix sp.) ja haavan (Populus tremula) esiasteiset kukinnot eli ns. kissat alkavat hitaasti kasvaa silmuistaan jo vähän esille tulleina. Termisen kevään alkaminen ei kuitenkaan ennustettujen lämpötilojen puitteissa vielä onnistune missään päin Etelä-Suomea.

Tässäpä tämä sääennuste-elvytys: Näitä tulen julkaisemaan tästä alkaen noin viikon välein ja pyrin pitämään julkaisuajankohdan kussakin viikonvaihteissa. Kullakin viikolla saatan päivittää ainakin kertaalleen muuttuneita ennustetietoja.

No comments: