Viihdemaailman suurin uutinen toissa viikolla oli yhdysvaltalaislaulaja Whitney Houstonin kuolema, johon liittyi hämäriä seikkoja. Jätänkin teidät ihmettelemään tämän tapauksen piirteitä radikaalissa ja hämmästyttävässä katsantokannassa tähän sattuvan bloggaamistaukoni ajaksi.
The Vigilant Citizen -sivusto tarjoaa omaan pikanttiin tapaansa Whitney Houstonin kuolemaan liittyvää aineistoa ihmetellä nykyiseen popmusiikkiteollisuuteen liitettyä transatlanttisen eliitin valtaa ja heidän jopa satanististenkin maailmankuviensa ja uskontomuotojensa ilmenemisiä. Siispä juttupoiminnat ko. sivustolta sen kummemmin niitä tällä kertaa kommentoimatta: What Happened to Whitney Houston? ja Whitney Houston and the 2012 Grammy Awards Mega-Ritual.
Tähän aihepiiriin liittyen tein jo reilu vuosi sitten yhteenvetoa ja alustavaa tutkintaa (Popmusiikki osana Illuminatin NWO -projektia: Yhteenvetoa vuoden 2010 päätteeksi). Etenkin viimeisen 10 vuoden aikana populaarimusiikki transatlanttisessa piirissä onkin monien listatähtien osalta muuttunut hyvin selkeästi juuri tällaisten transatlanttisen eliitin ja yhä enemmän muiden väestöjensäkin mielenhäiriöiden kuvastoksi ja promotoimiseksi sekä niiden tarkoitusperiltään myös loppujenkin väestöjen aivopesemiseksi pankkiiridiktatuuria varten sopiviin neofeodalismin maailmankuvavankiloihin
---> Eliitti vs. alammaiset -jaon hyväksyminen ikikohtalona, ihmisyyden alistaminen behavioristisen ja utilitaristisen ylieläimellisyyden kaavaan, yli-individualisoituneen mielen tarpeiden korostaminen yhteisöllisyyden ja kokonaisuuksien koherenttiuksien tuhoisalla kustannuksella sekä eliitin hallitseman rahatalouden taloususkonnollisten tarpeiden ja tavoitteiden konkretisoiminen lisääntyvästi totalitaristisena hegemoniana.
Omaan blogini musiikkisarjaan verrattuna kontrasti tuonlaiseen kulttuurin orwellilaisesti dystopioituvaan rapautumisen konkretiaan onkin selvä, kun olen ko. sarjassa tarkasti valitsemillani lauluilla pyrkinyt osoittamaan protestilaulullista transatlanttisen eliitin ja heidän ns. NWO:n vastustamista ja tuomitsemista. Vielä 1980- ja -90 -luvuilla pinnalle pääsi paljon musiikkisarjaani sopivia hyvällä tavalla protestillisia pop- ja rockmuusikoita.
Nykyään popmusiikin päätrendinä näkyy tosiaan olevan transatlanttisen eliitin sairaan maailmankuvan juhlinta ja promotoiminen eri tavoilla. Eikä kyse ole edes pelkästä musiikista, vaan tähän kuvaan kuuluvat myös monet elokuvat ym. viihdemedia kaikkineen --> Populaarikulttuuri todellakin kuvaa tällä hetkellä kokonaisuudessaan kammottavasti transatlanttisen maailman rappiota!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment