Monday, March 12, 2012

Kevään alkamisen yritystä leudosta Föhntilanteesta yöpakkasten poudan kautta viikonlopun vaihtelevalämpöiseen epävakaisuuteen (Kaksi päivitystä!)

Taas on viikon (viljely)sääennusteen aika. Mainostetaanpa samalla tälläkin kertaa, että näissä sääennusteissani käytän lähteinä mm. näitä: Iltalehden ilmanpaineanimaatio Euroopasta, Weatheronline -sivuston Expert Charts -osio ja Wetter3.de -sivuston animation -osio. Niiden pohjalta seuraavaa on odotettavissa Etelä-Suomeen tämän viikon aikana -->

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Keskiviikkoon saakka tilanteena pysyy suunnilleen se, että vahva korkeapaine pysyy lähes sijoillaan Britannian - Länsi-Euroopan yllä ja isohko matalapaine jää pyörimään Suomen itäpuolelle etääntyen hitaasti itään - kaakkoon samalla vähitellen heikentyen. Tästä seurauksena on ajankohtaan nähden erittäin lämpimän kevätsään jatkuminen Länsi-Euroopassa maisemia viherryttäen ja päivälämpötilojen saavuttaessa monin paikoin +15 ja +20 asteen välin; Espanjan suunnalla yli +20 asteen lukemiakin. Itään siirryttäessä on selvästi kylmempää ja Skandinavian - Suomen tämän päivän leuto Föhntuuli korvautuu talvisemmalla pohjoisvirtauksella etenkin itäosissa, mutta jonkin verran Etelä-Ruotsia lukuun ottamatta. Itä-Eurooppa on myös melko kylmä, mutta talviset pakkasilmamassat säilyvät sentään enää lähinnä vain Venäjällä, missä tuo em. matalapaine tuo myös paljon lumisateita ke mennessä.

Keskiviikon jälkeen tilanne muuttunee siten, että Länsi-Euroopan korkeapaine heikkenee vähän ja siirtyy hitaasti idemmäksi antaen tietä Pohjois-Atlantilla muhineen matalapainetoiminnan siirtymiselle Skandinaviaan ja Suomeen; tämän myötä lämpöaalto kulkeutuu Länsi-Euroopasta idemmäksi, missä +15 asteen ylittävät päivälämpötilat mahdollistuvat lopulta Puolaa ja Mustanmeren länsipuolta myöten. Samalla Skandinavia ja Suomi saanee uuden annoksen leutoa, mutta tuulista ja matalapaineisen epävakaista säätä lännestä käsin.

Aivan viikon lopulla Britanniasta käsin näyttäisi matalapaineen mukana epävakaistuvan ja viilenevän Länsi-Euroopassa, mutta Keski-Euroopasta käsin lämpöaalto laajenisi yhä idemmäksi aiheuttaen kevään vyöryä myös Mustanmeren pohjoispuolelle ja Länsi-Venäjän lounaisosiin talvisten pakkasilmamassojen vetäytyessä Vienanmeren ja Uralin suuntaan. Skandinavia ja Suomi pysynevät lännestä vyöryvien matalapaineiden osakeskusten reitillä, mikä tietänee vaihtelevaa epävakaisuutta leudon ja kylmän vaihdellessa sekä ajoittain lumipyryisen talven jatkumista Lappiin...

Sääennuste Etelä-Suomeen: Tänään maanantaina vallitsee siis vielä voimakastuulinen (Puuskissa ajoittain myrskyisää) länsiluoteinen Föhntuuli vaihtelevassa poutapilvisyydessä päivälämpötilojen noustessa varsin laajasti +5 ja +10 asteen välille; lounaassa jopa +10 asteen lähelle. Jo yöllä oli suojaa ja lännessä jopa yli +5 asteen lukemia Föhntilanteen alettua.

Tiistaina tuulten kääntyessä enemmän pohjoiseen samalla vähitellen heiketen alkaa kylmenevä vaihe vaihtelevapilvisessä säässä (Yksittäiset heikot lumikuurot voivat olla mahdollisia); yöllä lämpötila on 0 vaiheilla ja päivälämpötila on 0 ja +5 asteen välillä; lounaassa leudointa ja lounaissaaristossa yhä mahdollisuus jopa +5 asteen ylityksiin. Keskiviikkona on vähäpilvisempää ja pohjois-luoteistuuli heikkenee edelleen yölämpötilan ollessa -5 asteen molemmin puolin (Kylmintä sisämaassa ja idässä) ja päivälämpötilan asteen pari plussalla. Lounaiskolkassa (saaristossa) yhä leudointa.

Ke - to yönä korkeapaineen selänne siirtynee lännestä Suomeen ennen uutta matalapainetoimintaa lännestä; sen myötä ko. yönä on tyyntä ja vähäpilvistä pakkasen kiristyessä etenkin sisämaassa -10 asteen tienoille ja paikoin kylmemmäksikin; lounaissaaristossa korkeintaan aste pari pakkasta. To päivällä ensimmäinen säärintama tuo runsaamman pilvisyyden ja vähäisiä lumi - vesisateita lämpötilan kohotessa päiväksi - illaksi nollaan - pari astetta plussalle. Päivitys 15.3.2012 klo. 17:30 vihreällä: Ennusteet ovat pitäneen melko hyvin paikkaansa, mutta ti lumi- ja raekuurot olivat voimakkaita, ti - ke pohjoistuulet voimakkaampia (Ti oli yhä myrskypuuskia), päivälämpötilat etenkin ti pari astetta ennustettua korkeampia ja yöpakkaset muutaman asteen miedompia viime yönäkin. Tänään ennusteen mukaan lännestä on lähestynyt lämmin rintama, jonka mukana kerrospilvilauttaa on tullut runsaasti. Sateet ovat jääneet ja jäävät kuitenkin lähes olemattomiksi. Lämpötila on noussut päivällä +2 ja +5 asteen välille.

To jälkeen lännestä tulevien säärintamien ja matalapaineen osakeskusten ajoittamisessa ja reittien määrittämisessä on vielä sen verran epäselvyyttä, että palaan asiaan myöhemmin tarkentaen tilanteita; näillä näkymin pe - la aikana voi yli +5 asteista leutoutta ulottua tilapäisesti Etelä-Suomeen länsilounaasta epävakaisissa ja tuulisissa oloissa...

Päivitys 15.3.2012 klo. 17:30 vihreällä: Perjantaina Norjanmerellä on keskusmatalapaine ja pieni matalapaineen osakeskus lähestyy Skotlannin pohjoispuolelta Keski-Skandinaviaa; leuto länsilounainen ilmavirtaus pääsee vaikuttamaan Etelä-Suomeen, jolloin on pilvipoutaa yölämpötilan ollessa 0 vaiheilla (kylmintä idässä - sisämaassa) ja päivälämpötilan kohotessa varsin yleisesti +5 ja +10 asteen välille etenkin lännessä. Lämpötilan +10 asteen lähelle pääsy riippuu aurinkoisuudesta.

Päivitys 15.3.2012 klo. 17:30 vihreällä: Lauantaina tuo em. pieni matalapaineen osakeskus siirtyy Keski-Suomen yli itään; aluksi ko. tarkastelualueella vallitsee voimistuva länsilounainen virtaus pilvipoutasäässä, missä yölämpötila on nollassa - asteen pari plussalla, päivälämpötila voi saavuttaa +5 ja +10 asteen välin edellispäivää yleisemmin ja +10 asteen paikkeille on lounaassa isommat mahdollisuudet. Illalla vesi-räntäkuurojen riski voi kasvaa ko. matalapaineen osakeskuksen jälkipuolella etelään Keski-Suomessa työntyvän kylmän rintaman myötä... (Tarkennusta ennusteeseen tarvittaneen vielä). Päivitys 17.3.2012 klo. 17:10 punaisella: Eilen pe ja tänään la länsilounaisen virtauksen kosteus on aiheuttanut lumisella pinnalla sitkeää sumupilveä ja etenkin tänään la myös sumuja, jotka ovat pitäneet päivälämpötilat ilmamassan leutoudesta huolimatta molempina päivinä vain +1 ja +5 asteen välillä. Öisin on ollut n. 0 astetta. Tänään illalla em. matalapaineen osakeskuksen jälkipuolella luoteeseen kääntyvä tuuli tuo kuivempaa ilmaa ja sää selkenee osaksi ja se tietää yöksi hieman pakastuvaa. Tuulen kääntyessä voi tulla kuurosateita vetenä - räntänä.

Päivitys 15.3.2012 klo. 17:30 vihreällä: Sunnuntaina em. kylmä rintama jäänee Keski-Suomeen em. itään kaikkoavan matalapaineen osakeskuksen kuihtuvana häntänä, mutta loppupäivällä Suomen eteläpuolitse siirtynee toinen pieni matalapaineen osakeskus; länsivirtaus jää vallitsemaan edellispäivän puolelta heikkenevänä ja sää ollee pilvipoutaista; aluksi yöllä kuurosateiden riskiä. Illalla etelästä saattaa uhata lumi - räntä - vesisateita... Yölämpötila ollee 0 ja +4 asteen välillä ja päivälämpötila +5 asteen vaiheilla - vähän sen yli; illalla lämpötila voi laskea 0 vaiheille... (Tarkennusta ennusteeseen tarvittaneen vielä). Päivitys 17.3.2012 klo. 17:10 punaisella: Su aamuksi heikko korkeapaineen selänne tulee lännestä päälle, jolloin luoteistuulet tyyntyvät ja osittain selkeän yön jälkeen aamupakkaset ovat -2 ja -5 asteen välillä; sisämaassa paikoin kylmempääkin. Loppupäivällä lännestä lähestyy pieni matalapaineen osakeskus, jolloin etelän ja lännen väliset tuulet voimistuvat ja sää pilvistyy; illalla alkaa hieman sataa räntää - vettä. Päivälämpötila kohoaa +2 ja +5 asteen välille ja pysyy illalla suojalla.

Päivitys 15.3.2012 klo. 17:30 vihreällä: Seuraavan viikon alussa Pohjois-Atlantilla vellova voimakas matalapainetoiminta ylläpitänee edelleen leutoa länsivirtausta Suomeen, jolloin tavanomaista paljonkin lämpimämmän sään mahdollisuus on suuri - jopa suurenemassa... Päivitys 17.3.2012 klo. 17:10 punaisella: Alustavasti ennen seuraavaa varsinaista ennustetta; ma aikana tuo em. matalapaineen osakeskus liikkuu hitaasti Etelä-Suomen yli itään vesi-, räntä- ja lumisateineen suojasäässä. Tiistaina sen jälkipuolella vallitsee tilapäisesti kylmä pohjois-luoteistuuli lumikuuroineen. Keskiviikosta eteen päin leudompi länsivirtaus yrittää vallata taas alaa, mutta sen onnistumisessa on epävarmuutta...

Viikon sään vaikutuksista luontoon: Lumipeitteen ja vesistöjäiden sulaminen etenee tänään hyvin ja jo päättyneen viikonlopun leutouden ansiosta lumihankien paksuus aleneekin loppuviikolle mennessä etenkin lännessä alle 20 sentinkin, mikä tarkoittaa ensimmäisten pälvipaikkojen ilmestymistä aukeille alueille siellä. Saaristossa lumettomuus valtaa pikantisti alaa manner-Suomeen verrattuna. Eteläseinustat sekä etelään viettävät rinteet ja luiskat sulavat paljaaksi yhä laajemmin toki idempänäkin. Järvijäiden päällä loskaisuus lisääntyy ja jäähaurastuminen etenee ja Suomenlahti muuttuu avoimemmaksi jäästä myös voimakkaiden tuulten takia. Ti jälkeen sulaminen on hitaampaa ja uudet yöpakkaset jäädyttävät aamuiksi kovia hankikelejä. Viikonloppuna tulee sitten mahdollinen uusi nopeamman sulamisen tilanne... Näistä sulamistilanteista ei synny vielä merkittäviä jokitulvia, mutta taajamissa on paikoin lieviä tulvia.

Päivitys 15.3.2012 klo. 17:30 vihreällä: Sulaminen kiihtyy merkittävästi perjantaista alkaen, jolloin Etelä-Suomen lumihankiin on tiedossa ma mennessä ohennusta n. 10 - 15 cm. --> Lännessä aukeilla alueilla pälvet valtaavat jo huomattavasti alaa sekä idässäkin paikoin. Viimepäivien voimakkaat tuulet ovat avanneet meriämme jäistä huomattavasti, kuten Suomenlahdella; sekä meri- että järvijäät ovat heikkoja talvella sataneen runsaan lumen takia ja sulavat siksikin melko helposti, mutta vielä ma mennessä järvissä vain virtapaikoilla voidaan odotella avautuvia vesiä. Joissa ja ojissa sulamistulvat alkavat nousta viikonlopun aikana vähitellen... Päivitys 17.3.2012 klo. 17:10 punaisella: Lumipeitteen sulaminen on ennakoitua hitaampaa nyt viikonloppuna vallinneiden sumupilvien ja sumujen takia.

Kasvillisuuden ensimmäiset kevätheräämiset etenevät tällä viikolla pajujen (Salix sp.) ja haavan (Populus tremula) kissojen hitaana kasvuna, leppien (Alnus sp.) ja pähkinäpensaan (Corylus avellana) hedenorkkojen hitaana punertumisena / kellastumisena ja notkistumisena etenkin lännessä - lounaassa (Ei vielä kukinnan alkua; paitsi ehkä lounaissaaristossa...) sekä lämpimillä lumesta vapautuvilla paikoilla mm. leskenlehtien (Tussilago farfara) ja lumikellojen (Galanthus nivalis) kehityksenä kukinnan alkuun. Viikon puolivälin talvisempi vaihe luonnollisesti hidastaa kehitystä.

Termisen kevään alkaminen mahdollistunee määritelmän mukaan lounaisimmassa kolkassa (lounaissaaristossa), mutta muualla Etelä-Suomessa jäätäneen täpärästi vielä termisen talven piiriin viikon puolivälin kylmemmän vaiheen takia... Päivitys 15.3.2012 klo. 17:30 vihreällä: Terminen kevät on päässyt alkamaan aikaisempaa arviota laajemmin lounaiskolkassa ja etelärannikolla em. leudompien lämpötilojen toteuduttua. Terminen kevät alkanee myös muualla Etelä-Suomessa tänään tai viimeistään huomenna pe leutojen päivien sarjan riittäessä pitkälle ensi viikkoon... Tarkkoihin toteutuneisiin päivämääriin palaan seuraavassa varsinaisessa ennusteessani. Joka tapauksessa kevät alkaa edetä nyt selvästi etuajassa; jopa 1 - 2 viikkoa. Päivitys 17.3.2012 klo. 17:10 punaisella: Alkavalla viikolla ti - ke tilapäinen kylmeneminen ja sitä seuraavan leudomman länsivirtauksen tulon epävarmuus saattaa torpata sittenkin ainakin itäosissa termisen kevään alkamisen määritelmän mukaan...

No comments: