Monday, April 02, 2012

Tampereen (Etelä-Suomen) lumikaaos poikkeuksellisen runsaan lumipyryn aiheuttamana 2.4.2012

Tänään maanantain päätteeksi on käynytkin ilmi, että Etelä-Suomen tämän päiväisen lumipyryn voimakkaimmat keskittymät aiheuttivat Tampereen seudulla poikkeuksellisen runsasta ja erikoisen haittaavaa lumikertymää. Mm. Sääbriefing -blogin lukijakommenteista havainnoimalla siellä kerrotaan kertyneen jopa n. 30 cm uutta lunta alle vuorokaudessa! Siksi siellä päin onkin syntynyt vuosikymmeniin pahin liikennekaaos. Laitan tämän jutun loppuun uutisia tästä Tampereen lumimotista.

Lumipyryn aiheuttanut matalapaine ja sen sadealue jäivät maanantaina 2.4.2012 lähes sijoilleen pyörimään Etelä-Suomen alueella aiheuttaen paikoin runsaita lumikertymiä erittäin sakeiksi äityneistä kuurottaisen sateen soluista, joista siis Tampereen seudun kertymät ovat olleet isoimmat. Myös siitä koilliseen sekä Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Kymenlaaksossa on satanut monin paikoin yli 10 cm uutta lunta.

Ennusteen mukaan (Sadetutka-animaatioissa) lumisateet ovat jatkumassa edelleen tänä ma - ti yönä ja vielä ti iltapäivälläkin sadealueen sijaitessa nauhamaisesti Tampereen seudulta etelään Hämeenlinnan kautta pääkaupunkiseudulle ja heikentyen / taantuen etelään vain hitaasti ja tuottaen vielä ehkä hyvinkin sakeita kuurosoluja. Tällä alueella voi olla siksi mahdollista vielä useiden lisäsenttien kertyminen tiistain aamun valkenemiseen mennessä ja vielä ti päivänkin mittaan. Vanha lumi mukaan lukien kokonaislumipeitteen paksuus voikin yllättäen muodostua kuluneen talven paksuimmaksi paikoitellen ja saavuttaen selvästi yli 50 cm syvyyksiä. Palaan päivittämään vielä uusia tietoja tästä lumiepisodista...

Päivitys 3.4.2012 klo. 14:30: (Sääbriefing -blogin Kevät hiipii Suomeen -jutusta lukijakommenttilainaus: Nimimerkki AP sanoi; "Tampereella tilanne rauhoittui jo yöllä ja nyt paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta kinosten keskellä. Aamulehden mukaan Härmälässä lumipeite kävi suurimmillaan aamukuudelta 48 sentissä.

Aamulehdestä lainattua: “Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela kertoo, että Pirkanmaan lumikaaoksen takana oli kaksi tekijää.


– Monesti saattaa olla hetkellisesti sakeaa lumisadetta, mutta eilen yhdistyi kaksi asiaa: Hidasliikkeinen sadealue ja sateen voimakkuus oli suuri, Korpela sanoo.

Ilmatieteen laitoksen Härmälän mittausasemalle kertyi vuorokaudessa 25 senttiä uutta lunta.”
Kun edellisenä yönä sitä oli kertynyt 7 cm, virallisesti lunta kertyi 32 cm runsaan vuorokauden aikana.


Mutta tuo on vain yhden mittauspaikan tilanne. Kuten Jyväskylässäkin, paikoin sade on ollut voimakkaampaakin ja kuten aina, tuulella on osuutta mihin lunta kinostuu enemmän ja mihin ei. Tänä aamuna pihamaalla oli puolen metrin kinoksia kohdissa, joissa sunnuntaina oli vielä paljas maa. Lunta on kertynyt siten paikoin jopa 40-50 cm. Yhtäkään autoa ei tänä aamuna voinut saada liikkeelle ilman lumilapiota.").

Näin huhtikuun puolella tällainen pyryttäminen on hyvin poikkeuksellista ja itse muistan vastaavaa tapahtuneen viimeksi jopa 30 vuotta sitten. Silloin kyseessä oli Pääsiäisen aika vuonna 1982 huhtikuun alkupuolella ja silloinen pyry oli tämän päiväistäkin selvästi pahempi ja lunta pyrytti silloin lähes yhtä soittoa jopa 4 päivää! Muistan sen hyvin elävästi vielä tänäänkin näkymineen ja tunnelmineen, vaikka olin silloin vasta 11 -vuotias poika.

Silloin puhuttiin jopa kaiken kaikkiaan Suomen meteorologisen mittaushistorian pahimpiin kuuluvasta lumipyrytilanteesta eikä vain pahasta takatalvesta. Silloiset uuden lumen kertymät olivatkin laajasti tuon Tampereen tämän
päiväistä luokkaa Etelä-Suomessa sekä paikoin jopa lähelle 50 sentin mittaisia hirmukinoksia.

Silloisessa asuinpaikassani Mäntsälässäkin ihmettelimme tilannetta suuresti, kun kunnan lumiaurat olivat poissa ko. omakotitaloalueelta pyrytilanteen loppuun saakka, jolloin 2. Pääsiäispäivänä jouduimme kaikki asuinalueen asukkaat talkoilla auraamaan pahaisilla lumikolilla ja lapioilla 40 - 50 cm syvään uuteen suojalumihankeen (Eli tosi painavaan lumeen) väylän alueen tielle saadaksemme mm. lähetettyä itse kunkin pääsiäisvieraat kotimatkalle tai vietyä heidät autoilla linja-autoasemalle! Olimme siis sananmukaisesti lumimotissa ja olin siitä erikoisesti hämmästynyt. Tämä olikin yksi niistä lapsuuden hetkistäni, jotka muokkasivat mieltäni kiinnostumaan ympäristöstä, säästä ja luonnosta.

Sääkartta-arkistosta (Vaikkapa tämä Wetterzentrale.de -sivuston arkisto) selaamalla huomataan tuon vuoden 1982 huhtikuun lumikaaoksen aiheuttanut erikoinen säätilanne. Silloin huhtikuun 8. päivänä länsilounaasta alkoi Suomea lähestymään voimakkaasti syvenevä matalapaine, joka jäikin keskukseltaan pyörimään juuri Etelä-Suomen päälle voimakkaana jopa kuun 9. - 12. päivien ajaksi ja alkoi vasta sitten selvemmin heiketä sijoillaan pois.

Tilanteessa ei siis ollut kyse niinkään lumimyrskystä tuulien oltua enimmäkseen varsin heikkoja, vaan lumi-ihme syntyi jatkuvalla syötöllä samalla alueella velloneista hyvin sakeista kuurottaisen lumisateen alueista tavanomaista kylmemmässä ilmamassassa eli ympärivuorokautisesti noin nollakelissä. Suojalumisuuden takia puustotkin olivat täten silloin koetuksella lumitaakkoineen, joka saattoikin olla tämän vuoden tammi-helmikuun tykkylumitilannettakin pahempi, kenties.

Lopuksi vielä tämän päiväiseen mega-pyryyn liittyviä uutisia -->

Hesarin juttu: Lumisade siirtyy yöllä Uudellemaalle, talvirenkaiden käyttöä suositellaan,

Iltasanomien juttu: Ennennäkemätön liikennekaaos (Useita loukkaantui, kymmeniä autoja romuttui ja valtatiet olivat poikki Tampereella)

Iltalehden juttuja:
Neljättä tuntia jonossa - näin aikaa kulutetaan, Kolariautot siivottu pois - liikenne seisoo edelleen, Rekat jäivät mottiin kinoksiin Tampereella, Hinausfirmat täystyöllistettyjä Tampereella: "Puhelin soinut koko ajan" ja Onnettomuudet Pirkanmaalla jatkuvat Aura-autokin tänään pulassa .

Nelosen video:
Lumi saartoi lähes koko Tampereen.

No comments: