Sunday, June 10, 2012

Tukipakettisulkeisten jatkuminen Espanjaan hyökkäyksenä ihmisyyttä vastaan! - Osa 2: Perussuomalaisten välikysymys ja eurokriisianalyysi

Espanjan tukipakettihulluus on laukaissut hurjan vastalausemyrskyn, jossa Suomessa myös Perussuomalaiset ovat kerrankin hienosti edustettuina ilmentäen heidän politiikkansa hyvää puolta. He ovat Timo Soinin johdolla tehneet hyvän ja syvällisen analyysi-yhteenvedon EU- ja eurotilanteesta ja laatineet hallitukselle jälleen välikysymyksen aiheesta. Lainaan ko. perussuomalaisten sivustolle laitetusta kirjoituksesta parisen keskeistä kiteyttävää kohtaa tähän sekä ko. välikysymyksen sisällön punaisella fontilla.

Ko. kirjoituksessa on paljon asiaa ja analysoitavaa varmasti pitkään jatkossakin, mutta tällä kertaa tyydyn vain tähän esille ottoon ja muistiin panoon, jotta se voidaan ottaa tarvittaessa vielä jatkokäsittelyyn mm. vertailuksi LaRouche -liikkeen teesien kanssa ja kun selviää sen käsittelykohtalo Eduskunnassa ja sen vaikutus mahdollisesti jopa hallituksen kaatumiseksi...

Perussuomalaisten välikysymys ja analyysi eurokriisistä --> Sinä maksat! Välikysymys eurokriisistäVÄLIKYSYMYS EUROKRIISI, EUROOPAN LIITTOVALTIO JA SUOMEN TULEVAISUUS

---> Timo Soini tulistui: "Saatanan tunarit".

Lainauksia ylimmäisestä linkistä: "Eurokriisi on edennyt juuri niin kuin me perussuomalaiset olemme pelänneet ja varoittaneet. Meidät on haluttu vaientaa. Totuutta ei voi vaientaa ikuisesti.

Teemme jälleen välikysymyksen. Miksi? Etelä-Euroopan tilanne on äärimmäisen vaikea. On syytä pelätä, että huippukokouksessa 28.–29. kesäkuuta runnotaan kriisin varjolla läpi ennennäkemättömiä päätöksiä. Suomen talouden ja itsenäisyyden kustannuksella.

Jo nyt huhutaan, että komission ehdotukset pankkien pelastuspaketista johtavat käytännössä yhteisvastuuseen. Eikä se jää siihen.

Jos Keski- ja Etelä-Euroopan suurvallat ja kriisimaat saavat tahtonsa läpi, Suomi joutuu alistumaan yhteisvastuullisiin velkakirjoihin eli ”eurobondeihin”, Brysseliin keskitettyyn liittovaltiovarainministeriöön, eurooppalaiseen pankkiunioniin eli pankkitukeen ja talletussuojarahastoon, sekä Euroopan vakausmekanismin (EVM) muuttamiseen roskapankiksi josta rahoitetaan – ilman Suomen eduskunnan hyväksyntää – Etelä-Euroopan kriisipankkeja vuodesta toiseen.

Sellaista emme voi hyväksyä. Sellaista ei kukaan voi hyväksyä ilman avointa keskustelua. Näin suuria päätöksiä ei voida runnoa läpi kiireellisellä aikataululla – eduskunnan ollessa kesälomalla – suuressa valiokunnassa suljettujen ovien takana.

Eduskunnan on keskusteltava asiasta kunnolla niin että se muistetaan vielä vuosien kuluttua. Tilanne ja poliittiset reunaehdot on avattava koko kansalle.".

"On korkea aika puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Euroopan kriisi ei ole vain velkakriisi. Se on epäoptimaalisen valuutta-alueen kriisi.

Epäoptimaalista valuutta-aluetta yritetään korjata luomalla liittovaltio. Integraatio ei toimi – lääkkeeksi tarjotaan enemmän integraatiota. Tämä oli euroeliitin tavoite alusta lähtien. Lääke on väärä ja sen kannattaminen on edesvastuutonta.

Kriisin kustannukset ovat astronomisen suuria. Suomen lasku mitataan vähintään miljardeissa, ja pahimmassa tapauksessa kymmenissä – ajan kuluessa jopa sadoissa – miljardeissa. Mitä pidempään Suomi pysyy mukana, sitä isompi lasku meille tulee.

Kysymys ei ole siitä, haluammeko euron säilyvän vai tuhoutuvan. Siitä on ihmisillä eri mielipiteitä, ja heillä on niihin oikeus. Kysymys on siitä, mitä kaikki tämä maksaa Suomelle.

Meitä suomalaisia on peloteltu sillä, että kriisin laukeaminen tulisi Suomelle kalliiksi viennin heikkenemisen myötä. Kyllä – mutta onko meillä vaihtoehtoja?

Otetaan vertauskuva avuksi. Keski- ja Etelä-Eurooppa on tällä hetkellä kuin taloudellinen Titanic, jonka kylkeen on eurolla sidottu pieni Suomi-vene. Titanic on törmännyt jäävuoreen. Sitä yritetään epätoivoisesti pelastaa. Tietenkin. Mutta mitä tekee Suomi? – Jos Suomi ajattelisi kylmän viileästi, se katkaisisi köydet välittömästi. Se ei voi pelastaa Titanicia, mutta se voi pelastaa itsensä. – Sen sijaan Suomi on ryhtynyt kietomaan lisää köysiä ympärilleen, jotta sitä ei voisi erottaa Titanicista mikään muu kuin kuolema.

Olemmeko me perussuomalaiset itsekkäitä? Onko itsekästä ajatella vain Suomen etua? Oli tai ei, niin meidän on tehtävä, koska se on tässä ja nyt ainut järkevä ja oikeudenmukainen vaihtoehto.

Itsekästä on pelkuruus, joka jääräpäisesti vetää Suomea syvyyksiin. Se on itsekästä, koska sen motiivien joukossa on menestyneiden poliitikkojen itsesuojeluvaisto – ja halu olla mieliksi eurooppalaisille kollegoille. – ”Tulkoon vedenpaisumus, mutta ei minun kaudellani.”

Me kaikki tiedämme, ettei Suomen kansa kunnioita sellaista asennetta. Se arvostaa poliitikkoja, jotka tekevät rohkeita päätöksiä kansansa parhaaksi.

Olemme surullisia. Pelkäämme pahinta, emmekä näe hallituksessa ketään, jolla olisi rohkeutta pysäyttää tämä hulluus.

Perussuomalaisia on syytetty valittamisesta, jankuttavasta vastustamisesta, vaihtoehtojen puutteesta. Olemme tarjonneet vaihtoehtoja. Ne ovat olleet liian rohkeita, liian periaatteellisia.

Aleksandr Solzhenitsyn kirjoitti Nobel-puheessaan vuonna 1970: ”Tavallisen rohkean ihmisen yksinkertainen teko on olla osallistumatta valheisiin, olla tukematta niitä. Tulkoot valheet maailmaan ja vaikka hallitkoot sitä, mutta ei minun kauttani.". ".

"Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:

Hyväksyykö hallitus Espanjan kriisipankkien rahoittamisen suomalaisten veronmaksajien taskusta?

Hyväksyykö hallitus ERVV:n (Euroopan rahoitusvakausväline) ja EVM:n (Euroopan vakausmekanismi) käytön suoraan kriisimaiden pankkien pääomittamiseen?

Onko hallitus valmis rahoittamaan Kreikkaa vuodesta toiseen suomalaisten veronmaksajien rahoilla, ja jos ei, miten hallitus aikoo välttää sen tapahtumisen?

Hyväksyykö hallitus aiemmin ehdottomasti vastustamansa eurobondit, mikäli Saksa ryhtyy kannattamaan niitä?

Hyväksyykö hallitus yleiseurooppalaisen pankkituen ja pankkiunionin?

Hyväksyykö hallitus kriisimaiden rahoituksen projektibondien ja Euroopan investointipankin kautta?

Onko hallitus varautunut euron mahdolliseen hajoamiseen, ja jos kyllä, niin miten?

Aikooko hallitus teettää selvityksen Suomen rahapoliittisista vaihtoehdoista esimerkiksi Ruotsin, Tanskan, Ison-Britannian tai Sveitsin malleja seuraten?".

No comments: