Saturday, August 10, 2013

Kesän 2013 kuumin päivä - Osa 6 (Itä-Euroopassa ennätyshellettä!)

Jatkan tämän kesän helleseurantaa ainakin vielä tällä kuudennella osalla, joka poimii tältä viikolta 32 kaksi kuuminta päivää esittelyyn, mitkä hyvin sattuvasti osuivat myös tämän kesän voimakkaimpien ukkosten keskelle etelärannikon osalta >> Kesän 2013 ukkosseuranta; keskiviikko 7. - torstai 8.8.2013 (Kylmän rintaman edellä ukkoskuuroja länsilounaasta) ja Kesän 2013 ukkosseuranta; torstai 8. - perjantai 9.8.2013 (Okludoituvan rintamasysteemin ukkosta lounaasta matalapaineen kera).

Tällä viikolla ma - to välinen aika oli kokonaisuudessaan vähintään miedosti helteinen noiden ke ja to päivien lisäksi, mutta tälläkin kerralla Etelä-Suomessa koko kesän kuumimmaksi helleaalloksi jäi edelleen kesäkuun viimeisen viikon kuumuus: Kesän 2013 kuumin päivä - Osa 4

Tämän helteen esilleotto on kuitenkin tarpeen, koska siihen liittyi erityisen erikoinen piirre Euroopan mittakaavassa! >> Helle nimittäin ulottui tänne Suomeen Baltian kautta Itä-Euroopassa ennätykselliseksi äityneestä kuumuudesta. Täällä kuumuus jäi siis kuitenkin normaaliksi, mutta jo Baltian eteläosissa (Latvia - Liettua) mitattiin juurikin ke - to paljon yli +30 asteen hellettä ja Puolassa etenkin to peräti +36 ja +40 asteen välistä hellettä! Ennätyshelteen kuumuuspiste Itä-Euroopassa muodostui Unkarin tienoille ulottuen osittain naapurimaihinkin. 

Tuo kuumuuspiste muodostui, kun alkuviikolla Afrikan Saharasta Tunisian ja Italian kautta pääsi virtaamaan ko. alueelle kuumuutta ja se jäi muhimaan siellä ennätykselliseksi ke - to aikana. Silloin ko. alueella ylitettiin monin paikoin jopa +40 astetta ja esim. Itävallan alueella sellainen tapahtui ensimmäistä kertaa koko maan meteorologisten mittausten historiassa!! >> Washington Postin juttu: Austria sets new all-time high temperature as European heat wave hits peak.

Tämän ennätyshelteen kunnollisen ulottumisen puuttuminen tänne Suomeen johtui osaltaan siitä, kun perusvirtaukset Itä-Euroopasta pohjoiseen olivat hyvin heikkoja ilmanpainekentän oltua hillitty: Keskiviikkona etelä-pohjoissuuntainen korkeapaineen selänne oli Suomen päällä itäpainotteisesti ja Skandinaviassa oli etelä-pohjoissuuntainen rintamasysteemi hyvin heikon matalapaineen kera, jonka itäreunalla helleilmamassaa pyrki kapeana kiilana Baltiasta tarkastelualueelle. 

Sitten torstain - perjantain aikana helle päättyi em. ukkosseurannoissa kerrotulla tavalla Etelä-Skandinaviasta päälle tulleen matalapaineen myötä to-pe yön voimakkaan ukkostelun kera etelärannikon tuntumassa. Nyttemmin pe - la aikana Itä-Euroopankin helle on alkanut väistymään paikoin tuhoisten ukkosten kera itään heiketen samalla, kun lännestä on pyrkimässä viileämpää säätä säärintamien kera.

Lähteenä lukemille ovat olleet Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajat. Aikaisemmilta kesiltä tuttu värikoodaus on edelleen käytössä mahdollisia äärilämpötiloja varten --> Värikoodit: +30 asteen ja sitä korkeammat helteet +34 asteeseen saakka merkitsen punaisella ja +35 asteen helteet sekä sitä kuumemmat lukemat paksufonttisella ruskehtavan punaisella.

Keskiviikon 7.8.2013 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +21 astetta, Turku +25 astetta, Salo +27 astetta, Pori +24 astetta, Hämeenlinna +28 astetta, Tampere +26 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +25 astetta, Vantaa +26 astetta, Hyvinkää +28 astetta, Lahti +27 astetta, Kouvola +27 astetta, Porvoo +28 astetta, Lappeenranta; Lepola +27 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +27 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +24 astetta, Mikkeli +27 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +27 astetta, Joensuu +26 astetta ja Ilomantsi +26 astetta.

Ko. päivänä helle oli kuluvan viikon laajimmillaan ulottuen lähes koko tarkastelualueelle etelästä, ennen kuin Skandinaviasta lähestynyt kylmä rintama ukkosineen alkoi viilentää säätä illalla. Aivan länsirannikko ja lounaissaaristo jäivät helteestä tässä vaiheessa jo paitsi ko. rintaman takia; runsasta pilvisyyttä ja jo varhain iltapäivällä kuurottaisia sateita. Vaikka koko muulla alueella oli kuluvan elokuun kuumimpia lukemia, niin ylimmillään +28 asteen tienoille päästiin vain Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueilla. Suomenlahti oli lämmennyt pintavesiltään kuluvan kesän lämpimimpiin lukemiin (Ulapallakin lähes / n. +20 astetta), jolloin meren viilentävä vaikutus oli hyvin pientä etelärannikolla ja saaristossa ilmeten mm. Kotka Rankissa lähes helteenä.

Torstain 8.8.2013 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +24 astetta, Turku +26 astetta, Salo +25 astetta, Pori +23 astetta, Hämeenlinna +25 astetta, Tampere +23 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +25 astetta, Vantaa +27 astetta, Hyvinkää +27 astetta, Lahti +26 astetta, Kouvola +26 astetta, Porvoo +26 astetta, Lappeenranta; Lepola +26 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +27 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +25 astetta, Mikkeli +23 astetta, Jyväskylä +22 astetta, Savonlinna +23 astetta, Joensuu +21 astetta ja Ilomantsi +21 astetta.

Toistaiseksi tänä kesän viimeisenä hellepäivänä helle oli jo kaikonnut tarkastelualueen pohjoisosista, kun rintamasysteemi oli tullut edellispäivän aikana Etelä-Suomen päälle n. lounais-koillissuuntaisena ja jäi sijoilleen ennen illalla alkanutta toista ukkostilannetta; niinpä se jakoi kuumuutta jo pois Pori-Jyväskylä-Joensuu -vyöhykkeeltä. Kuuminta olikin tässä vaiheessa Uudellamaalla ja Kymenlaakson alueella, missä oli myös selkeintä iltapäivän tunteina. Silti vain n. +27 asteen lukemat mahdollistuivat kuumimman helleilmamassan jäätyä Baltiaan yhtäältä lounaasta jo pyrkineen uuden matalapaineen rintamasysteemin myötä ja toisaalta perusvirtauksen jäätyä Baltiasta Suomeen hyvin heikoksi em. matalapaineen itäreunalla. 

Jatkosta: Tämä helle(seuranta) saattaa jo olla tämän kesän viimeinen, mutta yleensä elokuun loppupuoliskollakin on vielä melko hyvät mahdollisuudet helteisiin ja joinakin vuosina hellettä on mittailtu vielä syyskuun ensimmäisellä viikollakin. Se on kuitenkin varmistumassa yhä ehdottomammin, että tuo kesäkuun viimeisen viikon kuumuus on jäämässä tämän kesän kuumimmaksi helletilanteeksi Etelä-Suomessa. Lapissa puolestaan touko-kesäkuun vaihteen ennätyshelle jäi siellä kuumimmaksi. 

Palaan silti tekemään mahdollisesti vielä ainakin yhden helleseurannan, jos syyskuun alkuun mennessä tulee joku ajankohtaan nähden voimakas helleaalto. Muussa tapauksessa päätän tämän kesän helleseurannat kokonaan tähän.

PS.: Tämän kirjoituksen myötä palaan ns. reaaliaikaiseen blogijulkaisemiseen, vaikka tämä helleseuranta on takautuva.

No comments: