Sunday, July 08, 2018

Kesän 2018 kuumin päivä - Osa 4 (kooste kesäkuun säästä ja helteistä): lisäksi ennustetta alkavasta heinäkuun helteestä

Kesä 2018 on edennyt jo lähes puoliväliin, mutta vasta nyt palaan taas kartoittamaan sen aikaisia helletilanteita ja kuumimman päivän kohtaloa historiallisen toukokuun jälkeen - Koska kesäkuun aikana en juurikaan kirjoitellut muutenkaan blogissani, niin koostan tässä yhdellä kertaa samaan kirjoitukseen kesäkuun aikana ilmenneet helletilanteet tutuille Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille. 

Samalla tulee myös säätilanteiden kertausta muutenkin, missä korostuvat erikoiset sadevaiheetkin - nimittäin toukokuusta kesäkuun alkupuolelle vallitsi erityinen kuivuus Etelä-Suomessa!

Koska toukokuu oli tänä vuonna toissavuotiseen tapaan ennätyksellisen kuuma erittäin monine hellepäivineen (itse asiassa koko mittaushistorian lukumääräennätys rikkoutui!), niin monelle on varmaankin jäänyt mielikuva seuranneesta kesäkuusta suhteellisen viileänä kuukautena, kun sää ns. normalisoitui siksi ajaksi.

Alla olevasta kesäkuun hellekartoituksesta silti nähdään, että myös kesäkuussa oli varsin monta hellepäivää etenkin sisämaassa - Tosin helteet sijoittuivat neljään erilliseen ja lyhyeen jaksoon, jotka olivat: 2.6., 10 ja 11.6., 15. - 18.6 sekä 26. - 28.6. 

Näiden jaksojen välissä sää oli vaihtelevan epävakaista, hetkittäin erittäin tuulista ja joko viileää tai normaalilämmintä. Kaikkein viilein hetki osui tuon 2.6. olleen helteen melko perään, kun pohjoisesta purkautui voimakkaan tuulen kera hyvin koleaa ilmaa pariksi-kolmeksi päiväksi koko Suomeen yöhallojen kera. Lisäksi toinen varsin viileä hetki osui juuri Juhannukseksi, mikä saattoi ylikorostaa mielikuvaa kesäkuusta "viileänä". 

Kokonaisuutena kesäkuu oli keskilämpötiloiltaan silti aika normaali ja hieman hellerikkaampi kuin tavanomaisesti, vaikkakin hyvin vaihteleva - helteiden osalta kesäkuussakin jäi rikkomatta +30 astetta, mutta kuun lämpimimpänä päivänä 28.6. muutamilla sisämaan paikkakunnilla päästiin aika lähelle +30 astetta.

Kesäkuun alkupuolella oli vielä erityisenä ongelmana Etelä-Suomessa ajankohtaan nähden erittäin vakava kuivuus monin paikoin, sillä ennätyslämpimän toukokuun aikana laajalla alueella ei ollut satanut yhtään vettä sitten Vapun tienoon; eli jopa reiluun kuukauteen! 

Vähäsateisuus jatkui jopa vielä kesäkuun kaksi ensimmäistäkin viikkoa monin paikoin ja vasta vähän ennen Juhannusta alkoi tulla kunnollisia sateita melko yleisesti ja paikoin melko rankastikin heikkojen-kohtalaisten ukkosten kera.

Kuivuusongelmat ehtivät kuitenkin pahentua kesäkuun alussa niin, että kallioisilla mäillä ruohovartisen kasvillisuuden ruskeaksi kuolemisen lisäksi myös lehtipuita alkoi tulla lehdiltään ruskeiksi taimien ja nuorten yksilöiden suhteen aina jopa reilun 5 metrin pituisiin puihin saakka!

Samalla peltoviljelyssä jo toukokuun puolella kuivuus alkoi monin paikoin haitata kylvösten itämistä ja sitten kesäkuun puolella jo itäneet kasvustotkin alkoivat monin osin nuutua ja kitua - Julkisuudessa on esitetty arvioita, että tämän takia pahimmillaan jopa puolet tulevasta viljasadosta on siksi jo menetetty Etelä-Suomessa! Kohtalona monilla viljatiloilla on siis tulossa melkoisen vakava katovuosi...

Nyttemmin kuivuus on siis onneksi muutoin helpottanut lähes kauttaaltaan ja siksi mm. nurmikoillekin on palannut vihreys ja normaali kasvu Juhannuksen jälkeen - sen sijaan kallioisten mäkien piirissä näyttää yhä siltä, että melkein kaikki noista em. lehdiltään ruskeiksi kuivuneista puista ja taimista ovat kuolleet...

--- Seuraavaksi listaan ne kesäkuun helletilanteet tuttuun tapaan maksimilämpötiloineen ja kerron samalla kustakin helletilanteesta hieman suursäätilallista asetelmaa sekä muuta säätilanneasiaa:

Aikaisemmilta kesiltä tuttu värikoodaus tarvitsee silti nyt muutoksia ja olen päätynyt seuraavaan uudistukseen, jotta kaikki hellelukemat erottuvat hyvin listauksista: 

Ylipäätään hellelukemiin (tasan +25 astetta ja sen yli +29 asteeseen saakka) päätyvät maksimilämpötilojen arvot olen päättänyt merkitä punaisella. Sitten muutan aikaisemmat värikoodimerkinnät siten, että +30 asteen ja sitä korkeammat helteet +34 asteeseen saakka merkitsen paksufonttisella punaisella, mutta +35 asteen helteet ja sitä kuumemmat lukemat laitan edelleen paksufonttisella ruskehtavan punaisella

Mainittakoon taas lisäksi, että nuo Ilmatieteen laitoksen lukemat pyöristän aina puolivälistä asteita ylöspäin lähimpään kokonaislukuun.

Lämpötilat on poimittu tässä tapauksessa poikkeuksellisesti Ilmatieteen laitoksen Säähavaintoarkistosta (ns. avoin data), koska Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajien aika ulottuu aina nykyhetkestä vain n. viiden vuorokauden päähän menneisyyteen.


Perjantain 1.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +20 astetta, Turku +22 astetta, Salo +22 astetta, Pori +20 astetta, Hämeenlinna +24 astetta, Tampere; Härmälä +24 astetta, Tampere; Siilinkari +22 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +20 astetta, Vantaa +23 astetta, Hyvinkää +23 astetta, Lahti +24 astetta, Kouvola +23 astetta, Porvoo +21 astetta, Lappeenranta; Lepola +21 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +22 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +18 astetta, Mikkeli +23 astetta, Jyväskylä +24 astetta, Savonlinna +22 astetta, Joensuu +22 astetta ja Ilomantsi +22 astetta.

Lauantain 2.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +22 astetta, Turku +26 astetta, Salo +26 astetta, Pori +19 astetta, Hämeenlinna +26 astetta, Tampere; Härmälä +25 astetta, Tampere; Siilinkari +22 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +24 astetta, Vantaa +28 astetta, Hyvinkää +27 astetta, Lahti +27 astetta, Kouvola +27 astetta, Porvoo +27 astetta, Lappeenranta; Lepola +25 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +26 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +18 astetta, Mikkeli +27 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +25 astetta, Joensuu +25 astetta ja Ilomantsi +24 astetta.

Tässä vaiheessa 1. - 2.6. erityisen kuumaa ilmamassaa ulottui edelleen Itä-Euroopasta Norjan ja Ruotsin eteläosiin, missä etenkin toukokuun loppupuoliskolla oli ollut ennätyskuumaa - näinä kahtena päivänä tuosta helteestä tuli vielä maistiainen myös Etelä- ja Keski-Suomeen toukokuun viimeisten päivien tilapäisen viilenemisen perään länsituulen myötä heikon korkeapaineen pohjoisreunalla. Samaan aikaan Uralilla oli vielä erittäin kylmää ja lähes talvistakin kuin dualistisena symmetriana Skandinavian kuumuudelle; siellä kesän tulo olikin jo pahasti myöhässä.

Tuo kuumin päivä lauantai oli helteisin etenkin tarkastelualueen eteläisimmissä osissa, kun tuuli kävi sen verran luoteisena mantereen puolelta. Ilmamassa oli kuitenkin suhteellisen kuivaa, joten seuraavana päivänä pohjoisesta alkanut kylmempi virtaus ei jaksanut tuoda merkittäviä sateita.

Sitten seuranneen viikon aluksi Suomen itäpuolelle voimistui iso matalapaine, jonka myötä voimakas pohjoispuhuri toi Jäämereltä erittäin koleaa ilmaa koko Fennoskandiaan - sitä koleutta kesti pari-kolme päivää yhä ilman kunnollisia sateita, kunnes perjantaina 8.6. alkoi muodostumaan tuo seuraava helletilanne lännestä Suomen eteläpuolelle työntyneen korkeapaineen myötä...


Sunnuntain 10.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +23 astetta, Turku +23 astetta, Salo +22 astetta, Pori +25 astetta, Hämeenlinna +23 astetta, Tampere; Härmälä +24 astetta, Tampere; Siilinkari +22 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +18 astetta, Vantaa +21 astetta, Hyvinkää +24 astetta, Lahti +24 astetta, Kouvola +23 astetta, Porvoo +21 astetta, Lappeenranta; Lepola +19 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +20 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +17 astetta, Mikkeli +21 astetta, Jyväskylä +22 astetta, Savonlinna +18 astetta, Joensuu +16 astetta ja Ilomantsi +15 astetta.

Maanantain 11.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +22 astetta, Turku +25 astetta, Salo +27 astetta, Pori +21 astetta, Hämeenlinna +25 astetta, Tampere; Härmälä +23 astetta, Tampere; Siilinkari +22 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +23 astetta, Vantaa +26 astetta, Hyvinkää +27 astetta, Lahti +25 astetta, Kouvola +24 astetta, Porvoo +26 astetta, Lappeenranta; Lepola +22 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +22 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +19 astetta, Mikkeli +27 astetta, Jyväskylä +26 astetta, Savonlinna +23 astetta, Joensuu +21 astetta ja Ilomantsi +21 astetta.

Tässä vaiheessa 10. ja 11.6. tuo em. pieni korkeapaine oli aluksi tuona sunnuntaina Baltiassa ja sen länsireunitse Itä-Euroopasta pyrki taas helleilmamassaa Skandinaviaan ja lopulta maanantaina paremmin myös ko. tarkastelualueelle. Samalla kuitenkin jo sinä päivänä Fennoskandiassa voimistui matalapainetta, jonka takia illalla - seuranneena yönä matalapaineen osakeskuksen itään ylityksen myötä pohjoisesta virtasi jo viileämpää ilmamassaa alueelle; siinä yhteydessä osa alueesta sai jo reipastakin kuurottaista sadetta, mutta toisella osalla kuivuutta jäi vielä pahasti vaivaamaan.

Tuo seuraava hellejakso alkoi muodostua, kun sitten ke-to tienoilla viileähkön pohjoisvirtauksen perään muodostui korkeapainetta Fennoskandiaan, ja to-pe se siirtyi Suomen kaakkoispuolelle, jolloin Pohjois-Atlantilla ollut voimakas matalapainetoiminta alkoi edesauttaa seuraavia vaiheita...


Perjantain 15.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +21 astetta, Turku +21 astetta, Salo +22 astetta, Pori +21 astetta, Hämeenlinna +22 astetta, Tampere; Härmälä +23 astetta, Tampere; Siilinkari +21 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +20 astetta, Vantaa +22 astetta, Hyvinkää +22 astetta, Lahti +24 astetta, Kouvola +24 astetta, Porvoo +23 astetta, Lappeenranta; Lepola +25 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +24 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +20 astetta, Mikkeli +26 astetta, Jyväskylä +23 astetta, Savonlinna +24 astetta, Joensuu +23 astetta ja Ilomantsi +23 astetta.

Lauantain 16.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +21 astetta, Turku +23 astetta, Salo +24 astetta, Pori +22 astetta, Hämeenlinna +25 astetta, Tampere; Härmälä +24 astetta, Tampere; Siilinkari +22 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +21 astetta, Vantaa +24 astetta, Hyvinkää +25 astetta, Lahti +26 astetta, Kouvola +24 astetta, Porvoo +23 astetta, Lappeenranta; Lepola +25 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +25 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +21 astetta, Mikkeli +26 astetta, Jyväskylä +24 astetta, Savonlinna +25 astetta, Joensuu +23 astetta ja Ilomantsi +24 astetta.

Sunnuntain 17.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +22 astetta, Turku +25 astetta, Salo +26 astetta, Pori +26 astetta, Hämeenlinna +26 astetta, Tampere; Härmälä +26 astetta, Tampere; Siilinkari +24 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +23 astetta, Vantaa +24 astetta, Hyvinkää +26 astetta, Lahti +27 astetta, Kouvola +25 astetta, Porvoo +24 astetta, Lappeenranta; Lepola +26 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +25 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +22 astetta, Mikkeli +26 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +25 astetta, Joensuu +26 astetta ja Ilomantsi +25 astetta.

Maanantain 18.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +19 astetta, Turku +22 astetta, Salo +23 astetta, Pori +21 astetta, Hämeenlinna +23 astetta, Tampere; Härmälä +24 astetta, Tampere; Siilinkari +24 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +20 astetta, Vantaa +24 astetta, Hyvinkää +23 astetta, Lahti +25 astetta, Kouvola +24 astetta, Porvoo +23 astetta, Lappeenranta; Lepola +24 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +24 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +20 astetta, Mikkeli +25 astetta, Jyväskylä +23 astetta, Savonlinna +25 astetta, Joensuu +23 astetta ja Ilomantsi +23 astetta.

Tässä vaiheessa 15. - 18.6. korkeapainetta jäi vaikuttamaan pe-la ajaksi lähes sijoilleen Suomen kaakkoispuolelle, kun samalla Pohjois-Atlantilla vaikutti melko voimakkaiden matalapaineiden vyöhyke Britteinsaarten pohjoispuolelta Jäämerelle; niinpä lämmin virtaus kävi Suomeen lounaasta manner-Euroopasta, mutta vielä suhteellisen viileän Itämeren ylitse. Niinpä siksi tarkastelualueen lounaiskolkassa ei aluksi ollut helteistä ja kuumimmat lukemat olivat selvästi vain sisämaassa ja sielläkin vain niukoin +25 asteen ylityksin.

Sitten tuona sunnuntaina helle huipentui yleisemmäksi, kun ilmavirtaus kääntyi kaakkoisen korkeapaineen länsireunalla eteläisemmäksi ja heikkeni; näin ollen hellettä oli lähes kaikkialla muualla paitsi meren äärellä.

Hellejakso alkoi päättyä maanantaina, kun Skandinaviassa muodostunut matalapaineen osakeskus siirtyi ko. päivän aikana Lappiin ja sen mukana lännestä alkoi virrata viileämpää ilmamassaa alueelle; lievää hellettä ehti kuitenkin olla vielä paikoin alueella etenkin itäpuoliskossa. Tilanteessa kylmä rintama toi taas sateita, mutta tälläkin kertaa vain paikoin esiintyi kuivuutta kunnolla lievittäneitä sademääriä.

Seuraavaan hellejaksoon kului sitten aikaisempaa useampi päivä, minä aikana viimein Etelä-Suomen monille kuivuusalueille tuli kunnollisia kuivuuden päättäneitä sateita; niitä toivat mm. matalapaineen rintamasade lännestä 19.6. sekä Etelä-Suomeen lounaasta tullut voimakas matalapaine 21. ja 22.6. ukkossateineen.

Seuraava hellejakso alkoi muodostua, kun ma 25.6. Britteinsaarten, Länsi-Euroopan ja Etelä-Skandinavian hellekorkeapaine alkoi ulottua Suomen eteläreunalle lännestä käsin...


Tiistain 26.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +18 astetta, Turku +23 astetta, Salo +24 astetta, Pori +18 astetta, Hämeenlinna +25 astetta, Tampere; Härmälä +22 astetta, Tampere; Siilinkari +20 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +21 astetta, Vantaa +23 astetta, Hyvinkää +23 astetta, Lahti +25 astetta, Kouvola +22 astetta, Porvoo +23 astetta, Lappeenranta; Lepola +23 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +23 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +19 astetta, Mikkeli +24 astetta, Jyväskylä +23 astetta, Savonlinna +22 astetta, Joensuu +23 astetta ja Ilomantsi +22 astetta.

Keskiviikon 27.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +24 astetta, Turku +24 astetta, Salo +24 astetta, Pori +21 astetta, Hämeenlinna +26 astetta, Tampere; Härmälä +25 astetta, Tampere; Siilinkari +23 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +21 astetta, Vantaa +26 astetta, Hyvinkää +25 astetta, Lahti +26 astetta, Kouvola +26 astetta, Porvoo +25 astetta, Lappeenranta; Lepola +24 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +26 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +17 astetta, Mikkeli +24 astetta, Jyväskylä +24 astetta, Savonlinna +24 astetta, Joensuu +25 astetta ja Ilomantsi +24 astetta.

Torstain 28.6.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +23 astetta, Turku +25 astetta, Salo +26 astetta, Pori +27 astetta, Hämeenlinna +28 astetta, Tampere; Härmälä +29 astetta, Tampere; Siilinkari +26 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +22 astetta, Vantaa +27 astetta, Hyvinkää +27 astetta, Lahti +29 astetta, Kouvola +28 astetta, Porvoo +26 astetta, Lappeenranta; Lepola +28 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +27 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +18 astetta, Mikkeli +28 astetta, Jyväskylä (Tieto puuttuu), Savonlinna +27 astetta, Joensuu +24 astetta ja Ilomantsi +25 astetta.

Tässä vaiheessa 26. - 28.6. hellejakso johtui kokonaisuudessaan siitä, kun em. Länsi-Euroopan hellekorkeapaine ulottui kielekkeenä Suomen eteläreunalle, minkä ansiosta länsituulinen ja melko kuivailmamassainen helle vallitsi tarkastelualueella. Helle huipentui juuri ennen loppumistaan tuona torstaina, kun pohjoisesta oli jo lähestymässä kylmä rintama etelään päin; tilanteessa kehittyi sitten to-pe välisenä yönä voimakas matalapaineen osakeskus paikoin rankkoine kuurosateineen, jonka jälkipuolella vallitsi 29.6. voimakas ja kolea pohjoistuuli. - Edellispäivään verrattuna päivälämpötilat romahtivat erittäin paljon ollen jopa alle +15 asteen!

Se koleus jäi kuitenkin lyhyeksi ja jo heti tämän heinäkuun alusta alkaen sää on ollut pääosin normaalilämmintä, vaikka etelästä ja kaakosta käsin on vielä vaikuttanut matalapainetta kuurosateineen päivittäin. Varsinkin yöt ovat jo olleet silti hyvin leutoja / lämpimiä minimilämpötilojen asetuttua +15 asteen vaiheille.

Lopuksi koostan siis ennustetta tulevasta helleaallosta, mistä näillä näkymin taitaa tulla hyvin todennäköisesti tämän kuluvan kesän sekä kuumin että kaikkein pisimpään yhtämittaa jatkuva - on merkkejä siitäkin, että helteestä voisi muodostua jopa poikkeuksellisen kuumakin!...


Sääennustetta viikoille 28 (9. - 15.7.) ja 29 (16. - 22.7.) >>

Euroopan mittakaavassa nimittäin näyttää alkavan sellainen asetelma, missä aluksi pitkin koko alkavaa viikkoa korkeapaineen selännettä jumittuu suunnilleen sijoilleen lounaasta Fennoskandian pohjoisosien ylitse Uralille ja Karanmeren tienoille.

Tämän myötä kehittyy koko ajan vallitsevaksi virtaukseksi sen eteläpuolelle heikko itä-koillisvirtaus, joka lämpenee pikkuhiljaa päivä päivältä myös sijoillaan niin, että ensi ti-ke alkaen hellelukemat yleistyvät Suomessa ja ensi viikonloppuun mennessä saattaisi jopa tapahtua se +30 asteen ensimmäinen ylityskin eteläosissa sitten vuoden 2015 heinäkuun alun!...

Lisäksi helleaalto näyttäisi jatkuvan sitten myös seuraavan viikon 29 puolelle siten, että suursäätilallisesti tuo em. korkeapaineen selänne näyttäisi vahvistuvan Fennoskandian pohjoisosiin ja läheisille Jäämeren alueille niin pysyväksi omaksi korkeapaineeksi, että helteinen itävirtaus jatkuisi vielä monta päivää putkeen edelleenkin...

Ensi viikon ti-ke paikkeilta siis vakiintuisivat sellaiset lämpötilat mahdollisesti hyvinkin pitkäksi aikaa, missä vuorokausien maksimilukemat olisivat jatkuvasti ainakin yli +25 astetta ja ajoittain yli +30 astetta, ja minimilämpötilat +15 ja +20 asteen välillä sekä viimein joinakin öinä jopa yli +20 astettakin paikoin...

Ukkosten suhteen on käymässä ensin niin, että alkavan viikon alussa Etelä-Suomessa näyttää olevan sen verran epävakaata ilmamassaa tuon itä-koillisvirtauksen muodostumisessa, että ti-ke paikkeilla on ukkoskuuroille mahdollisuus.

Sitten sen viikon loppupuoliskon ajan ukkosherkkä ilmamassa näyttää kuitenkin jäävän Suomen etelä-kaakkoispuolelle, eli Baltiaan ja Venäjälle; täällä on siis silloin melko aurinkoista hellettä.

Seuraavalla viikolla 29 voi sitten olla etenkin loppua kohden mahdollisuus, että tuo ukkosherkkä ilmamassa vierailee em. itävirtauksessa ajoittain myös Suomen puolella, jolloin ilmamassan hyvin suuret kosteusmäärät ja siten rajut ukkoset mahdollistunevat, ja siksi taajamissa nousisi vaara valtaville äkkitulville rankimmissa ukkossateissa!...

Ennustemallien perusteella näyttäisi siis tässä vaiheessa siltä, että heinäkuusta saattaisi muodostua pitkästä aikaa yksi kaikkien aikojen helteisimmistä ja ukkosaktiviteettikin olisi lopulta myös normaalia rajumpaa ja tiheämpää, missä kirittäisiin kahmalokaupalla viime vuosien merkittävää ukkosvajetta kiinni esim. salamamäärissä...

Merkittävää tässä ns. blocking-kuviossa on lisäksi se, että myös Lappiin näyttäisi tulevan sen myötä useita hellepäiviä ihan Utsjokea ja Kilpisjärveä myöten heinäkuun edetessä!...

Vesistöissä on koittamassa tämän kera myös normaalia paljon lämpimämpien pintavesien aikakausi, missä myös merialueet lämpenevät lopulta merkittävästi; uimarannoilla vakiintuvat kaikkialla eteläosissa yli +20 asteen pintavesilämpötilat ja järvissä mitattaneen paikoin / ajoittain yli +25 asteen "lehmänmaito"lämpöä viimeistään viikolla 29...

Kasvillisuuden kannalta tämän mukaan käy niin, että ennätyslämpimän toukokuun ansiosta tässä vaiheessa edelleen jopa n. 3 viikon etuajassa edennyt kasvukauden kehitys harppaa heinäkuun loppuun mennessä yhä hurjempaan etuaikaan ajankohdan normaaliin nähden!

Nyt kasvillisuuden kehitysvaiheet ovat viime aikoina edenneet esimerkkien havainnollistamana mm. seuraavasti Etelä-Suomessa: maitohorsma (Chamerion angustifolium) ja mesiangervo (Filipendula ulmaria) ovat olleet kukkimassa jo Juhannuksen tienoilta saakka ja alkavalla viikolla 28 niiden kukinta on jo päättymässä. Tällä päättyneellä viikolla 27 terttuseljan (Sambucus racemosa) marjasato on jo lähes täysin kypsynyt ja kotipihlajissa (Sorbus aucuparia) marjasato on lähestymässä puolikypsää oranssia sävyä. Normaalisti vasta loppukesällä (elokuu) kukkivat lajit ja lajikkeet ovat jo myös hyvin etuaikaisina aloittamassa kukintaansa lähimmän viikon-parin aikana, kuten monet ns. jättiperennat sekä syyshortensia (Hydrangea paniculata "Grandiflora").

Tämän uuden helteen myötä esim. hedelmäsadoissa saatetaankin päästä jopa n. kuukauden veroisiin etuaikaisuuksiin kypsymisissä; on siis syytä varautua mm. omenasatojen äärimmäisen ennenaikaisiin kypsymisiin elokuuhun mennessä. Samalla eteläiset erikoisuudet pääsevät kypsymään poikkeuksellisen hyvin myöhemmin elo- ja syyskuussa, kuten viinirypäleet (Vitis cv.) ja maissi (Zea mays).

Kasvien tarvitseman kosteuden suhteen on onneksi ennen tätä hellejaksoa tapahtunut aikaisemman ennätyskuivuuden poistumista varsin hyvin lähes kaikkialla viimeisten parin viikon aikana, jolloin kuivuuden uusiutumista tapahtuu aluksi melko hillitysti; alkavan viikon alun ukkoset ovat paikoin hyvä helpotus edelleen, mutta muutoin vasta siis viikolla 29 (16. - 22.7.) voitaneen odotella kunnollisempia ukkossateita...

Silloin voi tosin paikoin käydäkin em. perusteella niin, että sadetta tulee liikaakin sekä määrällisesti (liikamärkyys ja tulvat) että liian rankkoina kaatosateina, jolloin mm. viljojen pahaa lakoontumista voi sattua meneillään olevaa katovuotta edelleen pahentaen!....

Aivan lopuksi! >> Lisäksi se historiallinen Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huippukokouspäivä 16.7. näyttää siis olevan tässä skenaariossa hiostavan helteinen myös kokouspaikkakunnalla Helsingissä.....

Palaan kartoittamaan tuota tulevaa hellettä alkavalla viikolla taas tähän seurantasarjaan osassa 5!

No comments: