Tuesday, December 04, 2018

Yhteiskunnallispoliittisen kirjoittelun aktiivinen vaihe alkaa! - Päivitetty 23.12.2018

Kirjoitus päivitetty ja muutettu sunnuntaina 23.12.2018 klo. 22.30:

Päätin muuttaa tätä viimeisintä blogikirjoitusta ja kertoa muuttuneista blogikirjoitusaikomuksistani, kun tässä aikaisemmin mainitsemani "aktiivisen kirjoitusvaiheen" aloittaminen blogissani ei sitten onnistunutkaan.

Lisäksi poistin kirjoituksen lopusta Facebook-seinältäni poimimani iskulausetaulujen upotukset, koska en onnistunut laittamaan niitä esille kunnolla, vaan niissä olevat tekstit näkyivät harmillisen ikävästi epäkeskoina ja osittaisina.

Syynä blogikirjoittamiseni takkuamiseen on ollut oikeastaan edelleen se, että olen tänä vuonna käyttänyt entistä enemmän aikaani valokuvausprojekteihini, joissa lisäksi viime ja tässä kuussa olen keskittynyt toteuttamaan niihin liittyviä kuvauskohdereittejäni uudistettuina Espoossa ja Hämeenlinnassa. 

Kyseessä on siis ns. vuodenkiertoseuranta ja -tutkimus valokuvaamalla, missä neljällä eri kuvausreitillä noin kerran viikossa ne kiertämällä olen päättänyt kerätä valokuvamateriaalia edelleen vielä ensi vuoden marraskuuhun saakka, jotta saan seurantavyyhtiin mukaan vielä yhden kokonaisen talvikauden ja yhden kokonaisen kasvukauden siihen perään.

Niinpä energiaani on mennyt edelleen yllättävänkin paljon tuohon prosessiin, ja yhteiskunnallispoliittinen aktiivisuuteni on ollut siinä helpointa ja nopeinta toteuttaa edelleen lähinnä vain Facebookin puitteissa - niinpä en nyt tiedä, miten jatkossakaan jaksan tai edes ehdin kunnollisiin blogikirjoituksiin niissä aihepiireissä, mutta jotain yritän jossakin vaiheessa...

Tämän blogikirjoituksen voinkin päättää tähän, mutta itse asiassa teen vielä pian seuraavaksi sen perinteisen jouluvaloja sisältävän valokuvallisen joulutervehdyspostaukseni, mitä perinnettä olen noudattanut jo yli 10 vuotta. Lisäksi viime aikoina talven kiristettyä otettaan taitaa olla aiheellista ottaa ohjelmaan nyt myös tämän talvikauden ensimmäinen "Talven 2018-19 kylmin yö" -sääsarjan osa - Palaan siis kuitenkin hyvin pian niihin asioihin täällä blogissani...

------

Tässä lopuksi alkuperäinen kirjoitukseni tämän kuun alusta, joka ei siis enää ole ajankohtainen:

Tästä alkaa tälle vuoden viimeiselle kuukaudelle kaavailemani aktiivinen bloggausjakso pääpainonaan yhteiskunnallispoliittiset asiat - Sen merkiksi poimin Facebook-seinälleni äskettäin laittamani länsimaailman tilannetta kiteyttävät kolme taulutekstiäni alle: ne kuvaavat sitä, missä merkeissä blogikirjoitteluni tulee jatkumaan (Poistin ne taulut tässä päivityksessä 23.12.2018)...

Huomaamme niistä kiteytyksistä mm. sen, minkälaiset voimat ovat olleet aivan liian kauan haitallisia yhteiskunnillemme, ja miten sellaista vastaan on viimein noussut merkittävää vastarintaa ja parannusvaatimuksia monessa paikassa, ja parhaillaan aivan erityisesti Ranskassa "keltaliivi"-vallankumouksen muodossa...

Maailmalla ja Suomessa on siis kiihtyneet monet merkittävät tapahtumat ja prosessit tähän liittyen hyvin kärjekkäästikin sekä hyvässä että pahassa, missä vastakkainasettelun pääasetelma on globalistit vastaan väestöt.

Niinpä kirjoitusaiheita tulee siksi riittämään yllin kyllin! - monet aiheista ovat myös jo valmiiksi FB-seinälläni tavallaan luonnosteltuina kirjoituksina monissa viime kuukausien postauksissani ja linkeissään tietopaketoituina lähteineen, havainnollistuksineen, analyyseineen ja meemeineen...

No comments: