Friday, May 24, 2019

Kesän 2019 kuumin päivä - Osa 1 (Päivitetty!: mm. ennustetta viikon 23 helteestä)

Tarkastellaan vaihteeksi sää- ja luonto-olosuhteita Etelä-Suomen osalta tässä toukokuussa tapahtuneiden vaiheiden katsannossa - keskeinen tarkasteluasia on tämän alkaneen kesäkauden 2019 ensimmäinen hellejakso, joka sattui kuun 18. ja 22. päivien välisenä aikana; tästä teen siis nyt jälkikäteen aikaisemmilta kesäkausilta tuttua hellepäivien ja kuumimman sään seurantaa Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille. 

Mukaan tähän kirjoitukseen laitan myös kasvukauden etenemisen vaiheista tietoa yms. luontohavaintoja, mitä olen aina ennenkin tehnyt tämänlaisissa yhteyksissä.

Ensin hieman kertausta toukokuun tähän astisista säätilanteista ennen tuota hellejaksoa: Vappupäivähän oli vielä melko lämmin edeltäneen huhtikuun poikkeuksellisen lämpöaallon jäljiltä, mutta heti sen jälkeen tapahtui erittäin dramaattinen kylmeneminen jopa takatalvisiin olosuhteisiin!

Sen aiheutti Etelä-Suomen päällä 2.5. nopeasti voimistunut matalapaine, joka 3.5. voimakkaana Suomen itäreunalle siirryttyään päästi länsireunallaan suoraan Jäämereltä purkautumaan erittäin kovan pohjoistuulen kera talvisen kylmää ilmaa koko Fennoskandiaan: itse asiassa osassa Keski-Suomea 3.5. päivälämpötilat jäivät jopa hitusen pakkaselle, mikä oli ennätyskylmää! 

Etelä-Suomessakin päivälämpötilat olivat silloin vain hitusen plussalla ja 2. ja 3. välisenä yönä ja aamuna lumisateita nähtiin koko Suomessa ja jopa osassa etelän sisämaata maahankin tuli hetkeksi lumipeitettä. Keski-Suomen puolella nähtiin jopa paikoin 20 - 30 cm:n vahvuinen uusi lumipeite 3.5.!

Seuraavana 3. ja 4. päivien välisenä yönä sitten jo jännitettiin tietenkin yöpakkasten ankaruutta, koska kaikkialla Etelä-Suomessa tuo em. huhtikuun lämpöaalto oli saanut kasvukauden alkamaan ja etenemään ko. ajankohtaan nähden hyvin etuaikaisena! - suureksi onneksi pilvisyys pysyi edelleen runsaana ja tuulet sen verran voimissaan, että minimilämpötilat laskivat silloin melko siedettävästi lähinnä "vain" parisen astetta pakkaselle. Sitten jo 4. päivästä lähtien alkoikin jo toipuminen takatalvesta lämpenevään suuntaan, joskin vielä parina seuraavanakin yönä suunnilleen samanmoista yöpakkasta esiintyi yleisesti etelärannikkoakin myöten.

Vähitellen lämpenevää säätä oli sitten länsipainotteisen matalapainetoiminnan kera n. 7. päivän tienoille saakka, eli sateita saatiin ajoittain lähes joka päivä ja viimeistään 5. päivän jälkeen ne olivat kaikki vettä aikaisempien päivien räntä- ja lumiraesateiden sijaan. 

Sitten alkoi lämpenemään kunnolla 7. päivän jälkeen, kun Venäjälle muodostui kesäisen lämmintä korkeapainetta ja edelleen jatkuneen länsipainotteisen matalapainetoiminnan kera etelästä alkoi pääsemään epävakaisten säiden mukana perille yhä lämpimämpää ilmaa; yöpakkaset ja hallat kaikkosivat ja päivälämpötiloissa päästiin 9. päivästä alkaen poutahetkillä jo yli +15 asteen - näin kasvukauden eteneminen palasi selvästi.

Erittäin kesäinen ja helteeksikin äitynyt ilmamassa jäi kuitenkin vielä täpärästi Venäjän puolelle, mutta kuun 11. päivänä kaakosta kohti Etelä-Suomea nousseen matalapaineen kierrättämänä itärajalle pääsi hetkeksi tuota helleilmaa, jolloin Ilomantsin seudulla päästiin +25 asteen paikkeille. Muualle Etelä-Suomeen sen päivän iltana ja seuranneena yönä tuli runsaita sateita. Samassa yhteydessä tuolla itäisimmissä osissa koettiin kesäkauden ensimmäinen runsaiden ja rajujenkin ukkosten hetki.

Lämpöaalto jäi sitten vielä kauemmaksi Venäjälle kuun 12. - 15. päivien välisenä aikana, kun tuo kaakosta tullut ja pohjoiseen siirtynyt matalapaine kierrätti ensin länsipuoleltaan uudestaan viileämpää ilmaa alueelle ja kun sitten Suomen länsipuolelle jämähti korkeapaine ylläpitämään viileää lännen ja pohjoisen välistä virtausta - sää pysyi kuitenkin varsin poutaisena, kuivana ja ajoittain aurinkoisena tuon matalapaineen jälkeen, mutta tässä yhteydessä hallat ja paikoin lievät yöpakkaset palasivat ja aluksi päivälämpötiloissa jäätiin auringonpaisteessakin +10 ja +15 asteen välille.

Tuo mainittu kesän 2019 ensimmäinen helleaalto alkoi sitten muodostumaan 15. päivästä alkaen seuraavalla tavalla: em. länsipuolinen korkeapaine alkoi ulottamaan Etelä- ja Keski-Suomen ylitse kaakkoon heikkotuulista selännettä, jonka alueella vähäpilvisessä säässä ilmamassa lämpeni päivittäin yhä enemmän, kunnes jo kuun 17. päivänä päästiin ensimmäisen kerran sitten huhtikuun sisämaassa yli +20 asteen päivälämpötiloihin. Yöt pysyivät vielä kuitenkin varsin koleina ja sisämaan alavilla mailla oli vielä hallanvaaraakin.

Sitten 18. päivästä alkaen hellelukemia alettiin mittaamaan ja yötkin alkoivat selvästi lämpenemään, kun korkeapaineen selänne siirtyi sen verran Suomen itäpuolelle, että säätä alkoi lämmittämään myös Itä-Euroopan / Venäjän hellealueelta lisälämpöä tuoneet kosteammat kaakkois-etelätuulet - tämä asetelma pysyi melko muuttumattomana 21. päivään saakka, mutta helteisin ilmamassa jäi koko ajan ulottumaan varsin kapeana kiilana kaakosta Suomeen. Siksi kaikkein kuumimmat lämpötilat keskittyivät selvästi tarkastelualueen etelä- ja länsiosiin. 

Toisaalta Suomen etelä-lounaispuolella ollut laaja matalapaine kierrätti myös kosteutta ja ajoittain pilviä etelästä, mikä lämmitti yöt myös erittäin lämpimiksi yleisesti: kuun 19. - 22. välisenä aikana öiden minimilämpötilat jäivät paikoin jopa +15 asteen tienoillekin!

Kosteampi sää tarkoitti myös sitä, että tuolla em. helteisimmällä alueella etelässä ja lännessä koettiin myös kesäkauden ensimmäiset kunnon ukkoskuurot sisämaapainotteisesti iltapäivisin kuun 21. ja 22. päivinä.

Helleaallon päättyminen tapahtui sitten 22. päivästä alkaen siten, että tuo Suomen itäpuolinen korkeapaineen selänne antoi periksi, ja samalla Jäämereltä työntyi Lappiin koleaa korkeapaineen selännettä. Samalla etelästä tarkastelualueelle ulottuneen matalapaineen pohjoisreunoitse alkoi itä-koillistuulella leviämään etelämmäksi viileämpää ilmaa, joka valtasi tarkastelualueen 22. ja 23. päivien välisenä yönä.

Katsotaanpa sitten tuttujen maksimilämpötilalistausten kera tämän helleaallon luonnetta tilanneselostuksineen vuorokausittain 18. - 22.5. - Mainittakoon tässä, että alla olevissa listauksissa jäi viimeistä vuorokautta lukuun ottamatta aina harmillisesti puuttumaan Kotka Rankin lämpötilat, koska jostain syystä se sääasema oli epäkunnossa sen ajan (mainintana ko. kohdilla "- Ei lukemaa -"). 

Lisäksi tässä on viime kesän uudistuksesta tuttu selitys lukemamerkinnöistä: Ylipäätään hellelukemiin (tasan +25 astetta ja sen yli +29 asteeseen saakka) päätyvät maksimilämpötilojen arvot merkitsen punaisella. Sitten +30 asteen ja sitä korkeammat helteet +34 asteeseen saakka merkitsen paksufonttisella punaisella. Lopulta +35 asteen helteet ja sitä kuumemmat lukemat laitan puolestaan paksufonttisella ruskehtavan punaisella.

Lämpötilat on poimittu Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista, ja lukemat pyöristän aina puolivälistä asteita ylöspäin lähimpään kokonaislukuun. >>


Lauantain 18.5.2019 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +20 astetta, Turku +25 astetta, Salo +24 astetta, Pori +25 astetta, Hämeenlinna +24 astetta, Tampere; Härmälä +24 astetta, Tampere; Siilinkari +22 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +20 astetta, Vantaa +22 astetta, Hyvinkää +23 astetta, Lahti +24 astetta, Kouvola +24 astetta, Porvoo +22 astetta, Lappeenranta; Lepola +22 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +23 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) - Ei lukemaa -, Mikkeli +24 astetta, Jyväskylä +23 astetta, Savonlinna +21 astetta, Joensuu +21 astetta ja Ilomantsi +21 astetta.

Korkeapaineen selänne vallitsi edellispäivän tapaan heikkotuulisena Etelä- ja Keski-Suomen päällä luode-kaakkosuuntaisesti ja alkoi vähitellen sijoittumaan idemmäksi. Sää pysyi laajasti selkeänä ja vain vähäisiä untuvapilvilauttoja esiintyi sekä iltapäivällä sisämaassa pieniä kumpupilviä. Korkeapaineen selänteen asema mahdollisti sen, että lämpimin ilmamassa alkoi kehittymään tarkastelualueen lounais-länsiosiin, jossa mitattiin +25 asteen paikkeille kohonneita maksimilämpötiloja vuoden ensimmäistä kertaa. 

Heikkotuulisissa oloissa havaittiin myös selvästi tyypillinen ajankohdan suurten vesistöjen viilentävä vaikutus maksimilämpötiloihin, kuten esim. etelärannikolla ja suurimpien järvien äärellä. Järvissä tosin pintavesilämpötilat olivat jo saavuttamassa +15 astetta monin paikoin.

Sunnuntain 19.5.2019 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +18 astetta, Turku +27 astetta, Salo +26 astetta, Pori +27 astetta, Hämeenlinna +24 astetta, Tampere; Härmälä +25 astetta, Tampere; Siilinkari +23 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +21 astetta, Vantaa +24 astetta, Hyvinkää +24 astetta, Lahti +25 astetta, Kouvola +24 astetta, Porvoo +23 astetta, Lappeenranta; Lepola +23 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +24 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) - Ei lukemaa -, Mikkeli +25 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +21 astetta, Joensuu +20 astetta ja Ilomantsi +19 astetta.

Korkeapaineen selänne asettui selvemmin Suomen itäreunalle pohjois-eteläsuunnassa, jolloin eteläkaakosta alkoi virtaamaan entistä helteisempää ilmamassaa tarkastelualueen etelä- ja länsiosiin kiilana, ja hellelukemat yleistyivätkin ja voimistuivat etenkin sillä alueella. Itäkolkkaan (Joensuu-Ilomantsi) sen sijaan jäi muuta aluetta selvästi viileämpää ilmaa tuon korkeapaineen selänteen pakottamana, kun sille alueelle kiertyi Jäämereltä Kuolanniemimaan itäpuolitse ilmaa. 

Sää pysyi enimmäkseen vähäpilvisenä, mutta Ruotsissa pohjoiseen liikkuneen sadealueen myötä länsiosiin levittäytyi vähitellen runsaammin ylä- ja keskipilvilauttaa; eniten niin tapahtui Ahvenanmaalla jopa sadekuurojen kera, minkä takia siellä päivälämpötila jäi edellispäivää alemmaksi.

Maanantain 20.5.2019 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +20 astetta, Turku +26 astetta, Salo +27 astetta, Pori +27 astetta, Hämeenlinna +27 astetta, Tampere; Härmälä +27 astetta, Tampere; Siilinkari +25 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +21 astetta, Vantaa +25 astetta, Hyvinkää +26 astetta, Lahti +27 astetta, Kouvola +25 astetta, Porvoo +24 astetta, Lappeenranta; Lepola +24 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +24 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) - Ei lukemaa -, Mikkeli +23 astetta, Jyväskylä +21 astetta, Savonlinna +17 astetta, Joensuu +15 astetta ja Ilomantsi +16 astetta.

Korkeapaineen selänne pysyi sijoillaan etelä-pohjoissuuntaisesti Suomen itäreunalla, jolloin eteläkaakosta jatkui kiilamaisesti helleilman virtaaminen etenkin tarkastelualueen etelä- ja länsiosiin. Ilmamassa myös alkoi muuttua kosteammaksi ja samalla ylä- ja keskipilvilauttoja esiintyi edellispäivää yleisemmin ja laajemmin, mutta aurinkoa pääsi niiden läpi myös kuultamaan. 

Keski-Suomen puolelle kehittyi paikoin kuurosateita, mikä viilensi siellä paikoin lämpötiloja edellispäivään nähden, kuten Jyväskylän seudulla. Sen sijaan lounaassa ja lännessä helle voimistui yhä n. asteella monin paikoin edellispäivään nähden. Runsaampi pilvisyys ja kosteampi ilma nostivat tässä vaiheessa yölämpötiloja paljon kaikkialla, eli minimeiltään yli +10 asteen laajasti. Itäkolkassa vaikutti edelleen muuta aluetta paljon viileämpi ilmamassa.

Tiistain 21.5.2019 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +24 astetta, Turku +28 astetta, Salo +28 astetta, Pori +27 astetta, Hämeenlinna +27 astetta, Tampere; Härmälä +26 astetta, Tampere; Siilinkari +24 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +24 astetta, Vantaa +26 astetta, Hyvinkää +26 astetta, Lahti +26 astetta, Kouvola +25 astetta, Porvoo +26 astetta, Lappeenranta; Lepola +21 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +22 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) - Ei lukemaa -, Mikkeli +23 astetta, Jyväskylä +24 astetta, Savonlinna +22 astetta, Joensuu +18 astetta ja Ilomantsi +18 astetta.

Korkeapaineen selänne pysyi edelleen lähes sijoillaan Suomen itäpuolella, mutta alkoi antamaan vähitellen periksi ja samalla lounaasta alkoi ulottumaan vähäistä matalapainetta enemmän tarkastelualueelle. Tarkastelualueen etelä- ja länsiosiin jäi silti vielä vaikuttamaan kiilana kaakosta tuo helleilmamassan alue, vaikka tuulet etelästä-kaakosta lähes tyyntyivätkin tässä vaiheessa. 

Helleilmamassan kosteus alkoi olla ko. alueella suurimmillaan, jolloin iltapäivällä etelä- ja länsiosien sisämaassa kehittyi paikoin ukkoskuuroja etenkin alkuillaksi. Ne kuurot eivät siis ehtineet madaltamaan iltapäivän korkeimpia hellelukemia mainittavasti, vaikka kuurojen kohdilla lämpötilat hetkellisesti romahtivatkin jopa n. 10 asteellakin. Itäkolkka jäi edelleen helteettä.

Keskiviikon 22.5.2019 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +24 astetta, Turku +27 astetta, Salo +26 astetta, Pori +24 astetta, Hämeenlinna +25 astetta, Tampere; Härmälä +24 astetta, Tampere; Siilinkari +23 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +22 astetta, Vantaa +24 astetta, Hyvinkää +25 astetta, Lahti +25 astetta, Kouvola +25 astetta, Porvoo +23 astetta, Lappeenranta; Lepola +23 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +23 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +19, Mikkeli +21 astetta, Jyväskylä +20 astetta, Savonlinna +20 astetta, Joensuu +15 astetta ja Ilomantsi +13 astetta.

Korkeapaineen selänne idässä oli surkastumassa jo kokonaan pois ja samalla Lappiin oli työntymässä koleaa korkeapaineen selännettä Jäämereltä. Etelästä-lounaasta ulottui tarkastelualueelle yhä laajemmin matalapainetta, mutta vielä aluksi lähes tyynissä tuulissa tarkastelualueen etelä- ja länsiosissa jäi sijoilleen vaikuttamaan kostea helleilmamassa; niinpä sillä alueella toistui edellispäivän kaltainen tilanne, jossa monin paikoin iltapäivällä ja alkuillalla muodostui ukkoskuuroja sisämaassa. Tosin alkuillalla osa kuuroista ulottui tällä kertaa myös etelärannikollekin, koska kuurot liikkuivat edellispäivän "lännestä itään" -liikesuuntaan nähden enemmän luoteesta kaakkoon. 

Kuurojen liikesuunta vihjasi siitä, miten helle oli karkaamassa pois kaakkoon, ja sitten seuranneen yön aikana matalapaineen pohjoisreunalla ja tuon Lapin korkeapaineen selänteen kierrättämänä koillisesta pääsi valtaamaan koko tarkastelualueen viileämpi ilmamassa voimistuneessa itätuulessa ja tiiviiden alapilvilauttojen kera; tässä vaiheessa tuolla itäkolkassa (etenkin Ilomantsi) se viileys vaikutti selvästi jo ko. päivän aikanakin.

Tänään perjantaina 24.5. lounaasta on liikkunut hajanaisehko sadealue alueen yli ja runsaspilvisessä säässä lämpötilat ovat olleet pääasiassa +10 ja +15 asteen välillä; eilen torstaina oli vielä monin paikoin reilun +15 asteen päivälämpötiloja viileästä itätuulesta huolimatta - toisaalta runsaan pilvisyyden ansiosta erot yö- ja päivälämpötilojen välillä ovat olleet hyvin pieniä.

---- Tähän päättyy kesäkauden 2019 ensimmäinen helleseuranta, ja lopuksi koostan vielä sääennustetta jatkolle, sekä siinä arviota mahdollisesta seuraavasta hellesäästä. Aivan viimeiseksi tulee luonnehdintaa kasvukauden etenemisen vaiheista ja muista luontoilmiöistä näiden mainittujen säävaiheiden mukana tapahtuneena.

Sääennustetta Etelä-Suomeen viikoille 22 (27.5. - 2.6.) ja 23 (3. - 9.6.): Tuosta em. Lappiin ulottuneesta korkeapaineen selänteestä muodostui täksi pe päiväksi uusi korkeapaineen keskuksensa maamme itäpuolelle, mutta sen verran heikkona, että tänään siis satoi lounaasta käsin ja jo huomenna lounaasta saapuu Etelä-Suomen ylle myös matalapaineen keskus uuden sadealueen kera - tämä aiheuttaa / aiheutti kuitenkin sen, että kaikkein kolein ilma ei ole päässyt Lapista etelään. Matalapaineinen sää sateineen ja runsaine pilvineen on kuitenkin mahdollistamassa sen, ettei ilma tunnu kesäiseltä tänä viikonloppuna.

Matalapaine jää vaikuttamaan osakeskuksineen ensi ma-ti saakka Fennoskandiaan, jolloin vähintään kuurottaisia sateita esiintyy ajoittain ja päivälämpötilat ovat korkeintaan reilussa +15 asteessa poutahetkillä. Toisaalta hallanvaaraa ei ole ollenkaan runsaassa pilvisyydessä ja kosteissa oloissa. Kuurosateissa voi huomisesta lauantaista alkaen olla paikoin polaari-ilmamassan heikkoja ukkosia, mikä on jo myös alkaneen kesän merkkejä sekin.

Sitten ti tienoilla kaakosta-idästä ulottunee korkeapaineen selännettä Etelä-Suomeen ja poutasäässä voidaan sisämaassa lähennellä taas +20 astetta. Ke tienoilla Itä-Euroopasta lähestyy kuitenkin matalapaine sateineen, mutta lämpimähköä on silti ennen sateita ja tuon matalapaineen itäpuolella Itä-Euroopassa ja Venäjällä alkaa taas laajentumaan ukkosherkkä helleilmamassa.

Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin siltä, että tuo etelästä lähestyvä matalapaine kaartaisi ke-to yön tienoilla Suomen kaakkoispuolitse koilliseen, jolloin helle jää sen reitin kaakkoispuolelle ja Etelä-Suomi jää tyypillisesti sen matalapaineen sateiden ja Skandinaviassa olevien toisen matalapaineen sateiden välialueelle; poutahetkillä päivälämpötiloissa on mahdollista yhä +20 asteen saavuttaminen ja yötkin ovat hallattoman leutoja, koska mm. vaihtelevaa pilvisyyttä ja tuulia esiintyy joka tapauksessa.

Sitten ensi viikon pe-la aikana tuo Venäjän - Itä-Euroopan helle näyttäisi tekevän uutta Suomeen tulon yritystä, kun yhtäältä korkeapainetta pullistuisi idässä uudestaan ja Baltiasta lähestyisi uutta matalapainetta pohjoiseen - voisi olla mahdollista, että siinä yhteydessä kaakosta tulisi klassisesti hellemaistiainen eteläiseen / itäiseen Suomeen voimakkaidenkin ukkosten kera, mutta ennusteet sinne saakka ovat vielä epävarmoja...

Mainittakoon kuitenkin vielä tuon jatkona pidemmällekin, että sitten ensi viikon lopun jälkeen Suomen itäpuolelle jäisi vellomaan tuota helleilmaa, ja Suomen ollessa sen rajoilla lämpötilat olisivat epävakaisuudesta huolimatta hyvin kesäisiä ja ajoittain voitaisiin saada runsaastikin ukkosia. 

Sitten pidemmällä seuraavalla viikolla 23 joissakin ennustemalleissa on vihjeitä siitä, josko tuo Venäjän helle laajenisi voimakkaaksi ja pitkäkestoiseksi helleaalloksi jopa koko Fennoskandiaankin, mikäli siinä näkyvissä oleva korkeapaine muodostuisi sopivasti Fennoskandiankin alueelle...

Tuollainen kesäkuinen ankara hellejaksohan on ollut jo monta vuotta jopa ihan olematon ilmiö, vaikka muutamina viime vuosina ollaan koettu nimen omaan touko- ja heinäkuisia ankaria hellejaksoja - olisiko siis nyt vihdoin vuorossa monen monen vuoden tauon jälkeen poikkeuksellisen helteinen kesäkuu? - Siinäpä jännä skenaario seurattavaksi jatkossa....

Kasvukauden 2019 etenemisvaiheista toukokuussa, ja sen etenemisen ennustetta kesäkuun alkuun saakka: Toukokuun alkupuoliskon kolea ja takatalvinenkin vaihe hidastutti merkittävästi kasvukauden etenemistä, mutta siitä huolimatta juuri ennen tuota ensimmäistä kesän 2019 hellejaksoa sen etenemisen asteessa oli edelleen säilynyt etuaikaisuutta - otan siitä seurantaesimerkkinä metsävaahteran (Acer platanoides), jonka huhtikuun lopulla selvästi alkanut kukinta pitkittyi tuonne hellejakson alkuun saakka eli yli toukokuun puolivälin, kunnes sen hellejakson aikana sen kukinta päättyi ja lehtensä kasvoivat huippunopeasti lähes täysikokoon tämän hetken tilanteena.

Tuossa toukokuun alun äärikylmässä vaiheessahan oli kiinnostavinta kasvien suhteen se, miten alkanut kasvu selvisi kuun 2. - 5. päivien välisestä ankarasta takatalvikylmyydestä: esim. tuon metsävaahteran kukinta joutui yöpakkasten kouriin, mutta nyttemmin on ilmennyt se, että pääosin se ei liiemmin kärsinyt pakkasista ja ainakin lähes kaikissa ko. lajin puissa on nyttemmin alkanut hedelmien muodostuminen aivan hyvin.

Samassa katsannossa varsin hyvin pakkasvaurioitta selvisivät ko. takatalvivaiheessa kukkimassa olleet rusokirsikatkin (Prunus sargentii), mutta toisaalta harvinaisena etelärannikon tuntumassa viljeltyjen magnolioiden (Magnolia sp.) esille puhjenneet suuret kukat kärsivät paikoin pakkasvaurioita pienilmastollisten erojen mukaan - esim. Helsingin kasvitieteellinen puutarha toi esille somessa sen, miten Kaisaniemen puutarhassaan magnolioiden kukinta säilyi varsin hyvin, mutta Kumpulan puutarhassaan ne kukat kärsivät tosi pahasti pakkasista.

Suomen oma luonnonvarainen kasvilajisto ei kärsinyt noista yöpakkasista mainittavasti, koska ensinnäkin vasta pakkaskestävimmät varhaiset kasvuun lähtijät olivat lehdessä / kukassa, ja toisaalta arimmat ja myöhään kasvuun lähtevät lajit (kuten tammi ja saarni) eivät olleet vielä aivan avanneet silmujaan pakkasvaurioille ja säästyivät siksi tuhoilta täpärästi. Näin ollen myös mustikan (Vaccinium myrtillus) marjasato metsissä on edelleen turvattu, koska sen kukinta ei ollut vielä ehtinyt alkaa ko. takatalveen mennessä.

Tuossa kesän ensimmäisessä hellejaksossa tapahtui sitten hurjaa kasvupyrähdystä huomattavaan etuaikaan ajankohdan tavanomaiseen kasvun kehitysasteeseen verrattuna - Esim.: hellejakson alkuun mennessä kukintansa aloittanut tuomi (Prunus padus) on lopettanut kukintansa tähän mennessä (24.5.) jo suureksi osaksi, kun sen helteen loppuun mennessä kukintansa puolestaan aloittivat ja siis nyt parhaillaan kukkivat mm. pihasyreeni (Syringa vulgaris), kotipihlaja (Sorbus aucuparia), balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum) ja isoine hedenorkkoineen jalopähkinät (Juglans sp.).

Ruohovartisten kasvien parissa tuo hellejakso sai kukintahuipentumaan erittäinkin näyttävästi voikukan (Taraxacum officinale), missä monilla nurmilla sitä on kukkinut erittäin runsaina keltaisina merinä, kuten esim. moottoriteiden viherkaistoilla. Osa voikukista on ehtinyt parhaillaan jo jopa siemenvillavaiheeseenkin. Lämpimimmillä paikoilla kukintaansa ovat jo aloittelemassa jopa lupiinit (Lupinus polyphyllos) ja koiranputket (Anthriscus sylvestris), jotka normaalisti tunnetaan vasta lähinnä juhannuksen ajan kukkina!

Runsaasta kukinnasta puheen ollen! >> Koko alkuvuoden aikanahan olen hehkuttanut sitä, miten haapa (Populus tremula) on kukkinut tänä keväänä jopa ennätysrunsaasti ainakin sataan vuoteen.

Tämä päättynyt hellejakso sai sitten haavan emipuut (haapa on siis ns. kaksikotinen laji) kehittämään hedelmänorkkonsa jo siementämisvaiheeseen, ja äärimmäisen runsaana niitä ko. puut täynnään tapahtui siinä kerran elämässä tyyppisiä visuaalisia elämyksiä: nimittäin ensinnäkin ko. norkoistaan notkuvat puut muuttuivat erikoisen harmaanruskehtaviksi latvuksiltaan, kun siemenvillansa alkoi tulla esille. 

Toisekseen sen siemenvillan lentoon lähtö aiheutti tämän viikon alussa hellesäässä hennossakin tuulessa kuin lumipyryisiä olosuhteita ilmaan runsaudessaan ja maahan alkoi kertymään monin paikoin jopa kinoksittain haavan siemenvillapeitteitä! - itse en edes muista koko elämäni ajalta, koska viimeksi on tai edes onko ollenkaan moista massasiementämistä esiintynyt ko. lajilla.

Kokonaisuutena siis tämä hellejakso sai maisemat vihertymään Etelä-Suomessa nyt jo melkein täysikesäiseen asuun, missä myös nuo em. myöhään kasvuun lähtevät metsätammi (Quercus robur) ja lehtosaarni (Fraxinus excelsior) ovat jo puolilehdessä, ja niin paikoin reilustikin - täysilehtisyys häämöttää niilläkin jo kesäkuulle tullessa. 

Samalla maaseudun maisemissa jopa ennätyksellisenkin huomiota herättävää on nyt sekin, miten huhtikuun lopun poikkeuksellisessa lämmössä äärivarhain alkuun laitetut peltokylvöt saatiin yhtäältä toukokuun puoliväliin mennessä kaikilta osin jo valmiiksi, ja toisaalta huhtikuun puolella kylvetyt pellot oraantuivat vihreiksi jo ennen tuota hellejaksoakin. Nyttemmin monet pellot viheriöivätkin jo kuin normaalisti vasta pitkällä kesäkuussa!

Lisäksi tämän vuoden toukokuussa sateita on saatu lähes kaikkialla varsin kiitettävästi, mikä on edesauttanut maisemien tämän hetkistä vihreyttä ilmenemään hyvin pikantin rehevänä kallioisia mäkiä myöten. Samasta syystä johtuen ja huolimatta tuosta toukokuun alun takatalvesta kasviviljelijöiden kukinta- ja sato-odotukset ovat edelleen monin osin erittäinkin hyvin etenemässä...

Jatkossa sateita on tulossa siis lisää, joten kuivuutta ei pääse syntymään ja rehevän vehreä kasvu vain jatkuu. Lisäksi parin seuraavan päivän viileyden jälkeen palaava kesälämpö saa kasvun jatkumaan etuaikaisena myös kesäkuulle tullessa - Ja mikäli viikolle 23 näkyvissä oleva erittäin helteinen sää toteutuisi, niin koko kesäkuun mittaan voidaan sitten odottaa kaikilla kasvilajeilla erittäin etuaikaisia kukinta- ja kasvuvaiheita: kuten tyyliin Juhannuksena heinäkuun tyypillistä kukintaa horsmineen ja mesiangervoineen...

Eläinmaailmassa kesäntulon etuaikaisuutta korostaa sekin, miten jo hyvissä ajoin viime viikolla 20 (13. - 19.5.) tein monta havaintoa pääskyjen saapumisesta Etelä-Suomeen.

Mainitaan vielä viimeisenä vesistöjen pintavesilämpötilojen kehityksestä havaintoja ja arvioita: ennen tuota kesän ensimmäistä hellejaksoa järvissä oli siis jo ylittymässä vuoden ensimmäisiä kertoja 15 asteen raja, ja tämän viikon alussa öiden rajusti lämmettyä Etelä-Suomen järvivesien pintalämmöt hyppäsivät varsin nopeasti ensimmäisiä kertoja jo peräti +20 asteen tienoillekin!

Merivedet ovat pysyneet vielä tyypillisesti paljon viileämpinä etenkin ulappavesien osalta, mutta onpa aivan rantaviivalla ja sisälahdissa ollut myös +15 asteen ylityksiä paikoin.

Nyttemmin vesistöjen pintalämpötilat ovat laskemassa huippulukemistaan kohti ajankohdan tavanomaisia lukemia, mutta tuo odotettavissa mahdollisesti oleva uusi hellesää viimeistään viikolla 23 saisi järvivesissä pintalämmöt nousemaan hyvinkin nopeasti yli +20 asteen... Näyttää siltä, että kesäkaudella 2019 myös uintiolosuhteet ovat heti alussakin erinomaiset.

Eipä enää muuta tähän kirjoitukseen, ja katsotaan sitten viimeistään viikolla 23, josko silloin tulisi tarve tehdä tähän kesäkauden helleseurantaan jo toinen osa...

Päivitys torstaina 30.5.2019 klo. 21:00: Sääennusteisiin on tullut sekä muutoksia että on pysynyt myös samoja sisältöjä tämän viikon loppuosan ja ensi viikon 23 tilanteissa - päivitän niistä vielä tähän loppuun tietoja.

Tällä viikolla 22 muutoksena on ollut ja tulee olemaan vielä sunnuntaihin saakka se, että lounaasta on jatkunut reippaiden matalapaineiden tuloa aikaisempaa arvioita idempää / eteläisempää reittiä, jolloin Suomi on jäänyt nopeasti vaihtelevan epävakaisen ja viileän sään alle koko ajaksi; päivälämpötiloissa on tosin poutahetkillä ylitetty tiistaista alkaen +15 astetta ja tuulinen sekä osaksi pilvinen säävaihe on pitänyt yöhallat etelästä onneksi lähes kaikkialta poissa edelleen.

Tarkemmin jatkosta: ensi to-pe yönä maamme ja tarkastelualueen ylittää hyvinkin voimakastuulinen ja runsassateinen rintamasysteemi itään, jonka myötä paikoin voi olla odotettavissa jopa myrskyisiä puuskia ja tuulivahinkoja!

Huomenna pe 31.5. on poutaantuvaa säätä edelleen melko voimakkaassa länsituulessa ja poutajaksoa kestää lauantain iltaan saakka, jolloin pienempi ja heikkotuulisempi matalapaineen osakeskus saapuu Etelä-Suomeen sateineen.

Sen matalapaineen jälkeen luoteesta leviää taas kuivempaa ja poutaisempaa ilmaa sunnuntaina, mutta viileähkö sää jatkuu lämpötilojen osalta; poutahetkillä on toki edelleen mahdollisuudet +15 asteen ylityksiin päivälämpötiloissa, kun sen verran kesässä jo ollaan.

Maanantaina 3.6. näyttää sitten alkavan se muutos jopa erittäinkin helteiseen suuntaan, mitä jo alunperinkin arvelin olevan tulossa viikolla 23! - tässä vaiheessa helle näyttää alkavan sellaisen skenaarion myötä, missä ma-ti aikana Suomen kaakkoispuolelle voimistuu nopeasti korkeapaine ja matalapaineet jäävät Fennoskandian länsireunalle ja manner-Euroopan länsiosiin. 

Tämä näyttää jo melko varmasti avaavan mahdollisuuden etelästä-kaakosta virtaavalle helleilmamassalle niin, että todennäköisesti jo tiistaina 4.6. päivälämpötilat alkavat ylittää ensimmäisen kerran +25 astetta.

Näillä näkymin tämä ensimmäinen helleannos olisi voimakkaimmillaan ensi viikon ke-pe aikana, mutta olisi kosteaa ja lännessä säärintama sen verran lähellä, että täysin poutasäätä siinä yhteydessä ei näytä olevan tulossa. Sen sijaan ukkosbongareiden mieliksi epävakaata ollee sen verran, että myös voimakkaille ukkosille syntyy mahdollisuus!... - Hyvin runsaat sademäärätkin ovat siksi paikoin todennäköisiä.

Hellelukemat kuitenkin ovat siinä yleisiä ja eipä ole poissuljettua kesän ensimmäisen kerran +30 asteen ylitykset paikoin sisämaassa poutaisimmilla paikoilla. Myös yöt lämpenevät kosteissa ja vaihtelevapilvisissä oloissa jopa +15 ja +20 asteen välille.

Sitten pe jälkeen korkeapaineen asema ja muoto voi vaihtua jollakin tavalla Fennoskandian tienoilla, mutta ei ole vielä tarkkaan tässä vaiheessa selvillä miten se tapahtuisi - skenaarioita on tilapäisesti viilenevistä säistä jopa helteen ankaroitumiseen ensi viikon lopusta alkaen.

Tämän enempää en päivitykseen lisää, mutta tässä vaiheessa alkaa siis jo varmistumaan, että alkaneen kesän seuraava hellejakso on ensi viikolla ainakin ti - pe välinen aika, jolloin tätä tuttua hellelukemien ja säätilanteiden seurantaa teen sitten niistä seurannan osassa 2....

Sunday, May 12, 2019

Länsiajattelun sekasorto ja rappio globalismi-intressien pakkomielteissä ja ajatusvirheissä sekä Rinteen hallituksen roolista niiden ikeessä

Kaivellaanpas välillä viisauksia esille Käymälästä, ja tehdään sen perusteella analyysiä kohta Rinteen hallituksen alle joutuvasta maamme tilasta!

Tässä kirjoituksessaan on erinomainen kiteytys äärimmäisen valitettavasta tietoisuuden tilanteesta länsimaissa ja erityisesti Suomessa >> DENVER THE FIRST DOMINOSAUR.

Lainaus: "Poliittisessa toiminnassa ja erityisesti demokratiassa ei ole mitään mieltä, jos ihmiset eivät jaa samaa maailmaa ja puhu samoista asioista kuin ns. erimieltä olevat.

Tietoisuuden kalibrointi ja siihen tarvittavien työkalujen kehittäminen on tärkeämpää kuin poliittinen jankkaus tietoisuudeltaan eri perspektiivissä olevien välillä. Niin kauan kuin ihmiset eivät jaa yhteistä kieltä eivätkä tiedä mistä toinen puhuu käyttäessään tiettyjä sanoja, puhumattakaan siitä että kykenisivät jakamaan tietoisuutensa ja näkemään asiat toisesta tietoisuudesta käsin, ei päätöksentekokaan voi olla kovin demokraattista.Tuskin monikulttuurisuutta ei voi olla, ellei tietoisuuden kalibrointiin käytettävät keinot ole haasteen edellyttämän perspektiiviinasettumisen tasolla.".

Miten tähän käsitteiden ja perspektiivien rappiolliseen ja perikatoa enteilevään kaaostumiseen sekä ylösalaisin ja vinksinvonksin sekoittumiseen on päädytty? - tätähän olen itsekin pohtinut ja seurannut käytännössä koko aktivistikauteni ajan hyvin tarkkaan, eli jo yli 10 vuotta.

Jukka Ojala on tähän liittyen kirjoittanut osaltaan valaisevan kirjoituksen: Sananvapautta oikeusvaltiossa.

Itse lisään seuraavaa >>

Länsieliitin tahdon ja intressien maailmanvaltatoteutuksessa (imperialismi / globalismi) on tarvittu yhtäältä tiettyjen kansallisvaltioperiaatteiden mitätöintiä heidän fasismiansa (äärimoraaliton elämänkatsomus ja pankkiirivallan yhteenliittyminen poliittisen vallan kanssa äärikorruptioksi ja "globalisaatioksi") varten,

ja toisaalta samassa tarkoituksessa he ovat yrittäneet kontrolloimansa valtamedian avustuksella vakuuttaa (eli aivopestä) väestöjä uskomaan tiettyjen manipulaatioiden ja taktiikoiden kera sitä, että heidän "globalisminsa" onkin muka ihan hyvä ja tavoiteltava juttu, ja että "nationalismi" eli ne tietyt mitätöitävät kansallisvaltioperiaatteet olisivat muka kauheita paholaisen keksintöjä, joista on päästävä muka eroon...

Noiden kahden eri tavoitteensa takia valtamedian ja jopa koululaitosten kautta on tietoisuuteen "virallisena ajatteluna" päässyt pesiytymään ennen näkemättömällä tavalla ajatusvirheitä ja kaoottista käsitesekaannusta mm. oikean ja väärän ylösalasin kääntämisenä.

Samalla tämän petosvyyhdin ymmärtävää ja havaitsevaa valveutumista on tapahtumassa oleellisena vastavoimana osassa väestöstä, joka sekoittaa tietoisuuden pakkaa äärimmäisen ristiriitaisesti kokonaisuutena näihin liittyvien eri valveutumisen asteiden väleillä.

Näiden prosessien takia länsimaisen tietoisuuden tilassa esiintyy tuota Käymälän kirjoituksenkin mainitsemaa äärimmäistä epäjatkuvuutta ja vastakkainasetelmaa tyystin eri perspektiivien kesken jankkaavassa käsitekaaoksessa, missä monella ymmärrys länsimaiden tilanteesta on aivan sekaisin ja tietyiltä osin ulkona reaalitodellisuuden puitteista.

Tilalla ymmärryksen sijaan ovat liian monella ismilliset käsiterealismin valheet ja niihin kuuluva kultillinen ryhmävahvistautuminen ulkoaohjaavana petoksena.

Hyvin paljastavaa on se, miten nämä "sopivat" eli tyypillisesti valevasemmistolaiset ryhmävahvistautumiset ovat olleet vähintään hiljaa virallisen vallan eli juuri globalistieliitin intressien ohjaamina hyväksyttyjä, ja välillä varsin suoraankin promotoimia.

Tyypillisiä esimerkkejä ajatusvirheistä siinä ovat olleet mm. ilmastoalarmismi ja monikultturismi. Sekä toisaalta rahataloususkonnossa (siinä fasismissa eli globalismin päägeneraattorissa) esiintyvät "taloudelliset realiteetit", joita mm. Kokoomus aina muistaa tähdentää.

Jotta esim. ne kansallisvaltioperiaatteet on saatu näyttämään "kauheilta", on sitä varten pitänyt luoda tuo ns. valevasemmistolainen maailmankuva korvaavaksi "ihanteeksi" (kts. äskettäiset analyysini valevasemmistolaisuudesta: Miksi ns. valevasemmistolaisuus on globalismissa erittäin haitallinen ajatusvirhevyyhti? - Analyysiä Ahti Valkeapään kirjoituksen pohjalta ja Valevasemmiston radikalisoituminen - esimerkkinä Extinction Rebellion (Elokapina) -liike ja sen hyötykäyttö globalismin ajamisessa).

Ja samalla siihen sopivan viholliskuvapaketin avulla on voitu "globalismin" vastainen "nationalismi" - eli ihmisyyden tähän mennessä kehittyneimmän ajattelun mukaiset kansallisvaltioperiaatteet - saada mustamaalattua; mikäpä "oivallisinta" siinä tarkoituksessa onkaan ollut kuin käyttää mantramaisesti "niitä toisia pahoiksi" leimaavia käsitteitä, kuten "rasisti", "natsi", "vihapuhuja" yms..

Olenkin usein havainnut, miten juuri valevasemmistolaisen maailmankuvan omaksuneiden puheissa automaattisen helposti esiintyy hyvin yksioikoista, umpimielistä ja kritiikitöntä ulkoa opittujen mantrojen toistoa tyyliin: "nationalismia ei tule suvaita ollenkaan".

Toinen hyvin tyypillinen ajatusvirhe ja dogmimantra samassa asiassa on heiltä se, miten muka EU on suunniteltu juuri sitä varten, "ettei muka sotia aiheuttavaa nationalismia enää koskaan syntyisi".

Heh, ihan kuin muka historian ja nykyisyyden sodat olisivat johtuneet kansallisvaltioperiaatteista: asiahan on juuri päin vastoin tässäkin, eli sodat ovat imperialismin ja ylikansallisen eliittivallan aikaansaannosta hyvin järjestelmällisesti ja aina ovat olleet! Valtioiden roolit ovat olleet yleensä "vain" pelinappulallisia siinä kaikessa.

Tuo EU-huijaus onkin siis hyvin tyypillinen asiat ylösalaisin kääntävä globalistivalhe imperialismia varten, jossa käytetään hyväksi 1900-luvun globalistieliitin junailemaa petosta terveiden kansallisvaltioperiaatteiden mustamaalaamiseksi "pahan nationalismin mukana" - se tapahtui promotoimalla yhtäältä "oikealla" valtaan natsi-Saksa ja toisaalta "vasemmalla" Neuvostoliitto niiksi sotien pelinappuloiksi osaltaan.

Oikeastihan nuo kaksi olivat lisäksi käytännössä varsin samanlaista totalitarismia keskenään...

Näiden itse junailemiensa tekosyiden avulla globalistieliitti saattoi sittemmin eli nykyään muka osoittaa väestöille propagandana, että maailma "tarvitsee globalismin unioneita" (eli ko. valheen varsinaisella kääntöpuolella siis imperialismia valkopestynä "ihanteeksi"), ja että enää se "ei tarvitse nationalismia".

Jokuhan tuollaiset dogmit on valevasemmistolaisille opettanut, mutta kuka / mikä taho, ja mistähän ne "ideat" johtavat alunperin juurensa? Miten ne ovat joutuneet viralliseen ajatteluun jopa yliopistoja myöten?

Yksi paljastus valevasemmistolaisen maailmankuvan tarkoituksellisesta luomisesta metodeineen esitettiin jo 80-luvulla venäläisen (tai silloin vielä neuvostoliittolaisen) salaisen agentin Yuri Bezmenovin toimesta - tässä on siihen liittyvä luentonsa tuolta ajalta, mitä olen aikaisemminkin ottanut usein esille: Yuri Bezmenov: Psychological Warfare Subversion & Control of Western Society (Complete).

Hyvin paljastavaa on myös se, miten leimallisesti oikeistolaisena tunnettu Kokoomus on oikeastaan aina antanut vähintään hiljaisen hyväksyntänsä keskeisille valevasemmistolaisille "ideoille", kuten ilmastoalarmismille, monikultturismille ja jopa ns. intersektionaaliselle feminismille.

Samalla hyvin kuvaavaa on sekin, miten valevasemmistolaiset ovat aina promotoineet viime vuosina samoja imperialistisia globalistieliitin intresseihinsä tarvitsemia sotia Libyassa, Syyriassa ja Ukrainassa kuin mitä ns. oikeistolaisetkin Kokoomuksen johdolla. He kaikki jopa jakavat samaa russofobiaa globalismin ko. imperialistista aggressiota varten.

Näin ollen tässäkin havainnollistuu se, miten "oikeisto vs. vasemmisto" -jako on menettänyt merkityksensä ja sillä on enää lähinnä vain väestönkontrollinen ja aivopesevä propagandavaikutus, jolla mm. niitä em. asioiden ylösalaisin kääntämisiä sopivaa valtamedianarratiivia varten voidaan rakentaa - ja massat ovat siksikin sekaisin käsitteiden merkityksistä ja rooleista.

Monet eivät itse asiassa ymmärrä sitäkään, miten tämä "globalismi" vs. "kansallisvaltioperiaatteet" -taistelu on ollut historiallisesti voimassa jo vuosisatojen ajan, ja aina "globalistieliitti" (eri historiallisina aikoina heillä vain on ollut eri nimityksiä näennäisesti) on pyrkinyt tuhoamaan ko. vastustajaansa hyvin monenlaisin erilaisin metodein historian eri vaiheissa.

Ihmislajille tyypillistä on ollut silti se, miten edistys ja kehitys ajattelussa ja toiminnassa on aina pyrkinyt ko. eliitin ylivoimaisistakin resursseista huolimatta voitolle ja eteen päin tuhansien vuosienkin ajan, ja vaikka välillä on ollut perikadollinen tilanne käsillä hyvin vakavastikin - pahin vaihe taisi olla tuhatvuotinen keskiaika...

Sellaisen ihmisyyteen lajiominaisuutena kuuluvan kehityksen korkeimpia manifestaatioita ovat olleet historiassa mm. Yhdysvaltain perustuslaki, pohjoismaiset hyvinvointivaltion periaatteet, teollisen hyvinvoinnin teknologiset ja tieteelliset luomukset sekä taiteen kauneutta lisäävät saavutukset.

Keskeinen asia niissä tai niitä mahdollistavina on ollut se, miten subjektivoituvan minuuden piiristä käsin yksilön oikeuksien ja tasa-arvon paras ja tärkein yhteisöprojektio on ollut aina kansallisvaltio, joka terveeltä pohjalta on onnistunut rakentamaan vallan kolmijaon, teollisen hyvinvoinnin, sananvapauden ja oikeusperiaatteet ko. projektion kumpaakin päätä hedelmällisesti kehittävillä tavoilla.

On syytä muistaa, että vain 1900-luvun lopussa tämänlaiset kansallisvaltioperiaatteet elivät hetken kukoistuksensa huippukautta mm. pohjoismaisen hyvinvointivaltiokonseptin piirissä.

Nyt sekin on ollut globalismissa tuhottavana! - Globalistieliitti ei näet tykkää liiasta edistyksestä, koska se on vallastansa pois.

Onkin syytä ymmärtää, miten globalismissa nämä kansallisvaltioperiaatteet ovat sille hidaste, este ja "väärinajattelua", koska sen piirissä vaikutusvaltaisin eliitti ei perusta toimintaansa niille, vaan status- ja narsismipakkomielteilleen, ahneudelle, imperialistiselle aggressiolle ja taloususkontonsa "realiteeteille", eli käytännössä siis numeroiden magialle ja diktatuurille.

Kansallisvaltioperiaatteiden yksi tärkeimmistä rooleista oikein toteutettuna on olla nimenomaan sellaista rappiota vastaan palomuurina! Vaikka globalistieliitti yrittää kaikilla näillä mainituilla tavoilla huijata moisen "intressinsä" olevan muka "hyvyyttä", niin se on sitä varsinaista vastustettavaa pahuutta!

Rahvaan intressit ovat siksi ristiriidassa moisen eliitin intressien kanssa, koska rahvaan yhteishyvälliset olosuhteet perustuvat noille kansallisvaltioperiaatteille - EU on yksi osoitus siitä, miten se eliitin intressejä palvelevana elementtinä on ko. periaatteita tuhoava. Samassa tihutyöroolissa ovat siis myös ilmastoalarmismi ja monikultturismi...

LaRouche-liikkeellä on tästä maailmankuvien kahtiajaosta eliitin intressien ja rahvaan intressien välillä paras historiallinen ymmärrys aina antiikin ajoista saakka, koska se asetelma on ollut ns. "ikuinen" tila ihmisyydessä ainakin länsimaisen historian ajan ja siten jäljitettävissä esille kustakin historiallisesta aikakaudesta tiettyinä jatkumoina ja manipulointitaktiikkoina.

Sen ei tarvitse kuitenkaan olla lopullinen tila, ja LaRouche-liike osoittaa, miten tämän asetelman punaisia lankoja voidaan uutteralla ja innovatiivisella työllä poimia esille kaukaa historiasta saakka ruodittavaksi haitallisen yhteiskuntatoiminnan pois kitkemiseksi ja hedelmällisen promotoimiseksi tilalle.

Laitan aiheeseen liittyen heiltä tähän pari n. 10 vuoden takaista dokumenttiaan - kannattaa silti tutustua myös heidän koko valtavaan tietopankkiinsa >> Firewall: In Defense of the Nation State ja 1932, A True History of the United States.

Näin ollen havaitaan, ettei nykyihmisellä lännessä (Suomessa) ole mahdollisuutta ymmärtää maailmantilaa oikein, jos hän pitäytyy globalistien kontrolloiman valtamedian piirissä tiedon hankinnassaan, ja mikäli hän ei itse aktivoidu kyseenalaistamaan ja analysoimaan sen valheen mukaista totunnaista maailmankuvaansa perinpohjin.

Samalla käy selkeästi ilmi se, miten tämän totunnaisen "globalismi"-petoksen piirissä pysyvillä on hyvin vääristynyt ja ristiriitainen käsitys siitä, mikä on haitallista yhteiskuntatoimintaa ja mikä ei.

Esim. siinä ilmastoalarmismin ajatusvirheet johtavat juurikin sekä kansallisvaltioperiaatteiden alasajoon että toisaalta globalistien fasistisen maailmanvallan edesauttamiseen - tähänkin palaan vielä monesti jatkossa.

Ja monessa muussakin tapauksessa musta ja valkoinen, "hyvä" ja "paha" on yhtäältä niin mahdottomasti sekaisin ja toisaalta niin kulttimaisesti ja petoksellisesti ulkoaohjattu vastakkainasetelmiksi keskenään monien mielissä, että toimintatavat liian usein johtavat aivan virheellisiin ja tuhoisiin suuntiin koko virallisessa ajattelussa!

Tässä kiteytyy myös se, miksi "globalismi" kaikkine sisältöineen tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa tässä nykyisessäkin rynnimisyrityksessään ja kansallisvaltioperiaatteiden taas jo ties monennenko kerran uudistetussa kaatamisvimmassaan, ja miksi sellainen voi olla erittäin vaarallista!

Toisaalta siinä voi piillä myös uuden renessanssin alkumahdollisuus, mikäli käy erittäin hyvin ja olisimme ns. onnellisten tähtien alla valveutumisen ja hedelmällisen yhteiskuntatoiminnan tiellä...?

Lopuksi katsokaapa sitä, miten parhaillaan Rinteen hallituksen rakentamisessa ilmenevät nämä globalismimanipulaation taktiikat! - heti valtamediassa on rakennettu tästä hallituksesta mielikuvaa muka "väestön intresseihin vastaavana" nimittämällä sitä muka "kansanrintamaksi", eli luomalla mielikuvaa muka jostain "oikeasta vasemmistosta".

Samalla tietenkin vedotaan siihen, miten "ilmastonmuutoksen" vakavuus on otettava huomioon ja se "kansanrintama" on siksi ns. "vihertävä". Näin ollen jo siinä se on vakavassa ristiriidassa oikean vasemmistolaisuuden eli em. kansallisvaltioperiaatteiden vaalimisen kanssa - Niin! Oikea vasemmistolaisuus ymmärtää kansallisvaltioperiaatteiden äärimmäisen kallisarvoisen roolin humaanin kehityksen hyväksi ja saastuneita ylikansallisen vallan aggressioita vastaan.

Siksi Rinteen hallitus ei ole mikään "kansanrintama"! - on syytä havaita, miten Vihreät ovat itse asiassa myös valevasemmistoa toiminnallisesti tässäkin.

Oppositioon joutuneen Kokoomuksen ja tämän "vihertävän kansanrintaman" talousnäkemykset ovat lähinnä kosmeettisesti eriävät; Rinne on lupaillut mm. aktiivimallin kumoamista ja verouudistuksia, missä saattaa toki olla osaksi jotain hyvää...

Samalla kuitenkin Rinteen hallitus alkaa toteuttamaan globalismi-ismejään aggressiivisesti mm. ilmastoalarmismin kautta! - Agendallaan myös oleva "köyhyyden torjunta" on siinä ristiriidassa ko. alarmismin kanssa, koska moisen "hiilidioksidimörön torjunta" vaatii teollisen hyvinvoinnin alasajoa, eli köyhyyden lisäämistä välillisesti.

Näinhän se peli myös meneekin: tarjotaan julkisesti yksi tai kaksi "ihan kivaa porkkanaa", mutta niiden keralla ujutetaan takaportin kautta / vaivihkaisesti myös tuplasti kauheuksia petoksina ja manipulointeina.

Niinpä tässäkin virallisuudessa taustalla on yhteenkoostavana pelinä taas seuraavatkin neljä vuotta tuo globalismi, missä sekä oppositio-Kokoomus että Rinteen hallitus ovat saman agendan toteuttajia länsieliitin imperialismia varten, ja nyt vain taas väestön silmille syydetään näennäistä hallintoteatteria valedemokratiassamme...

Joku on sattuvasti leukaillutkin, että koko eduskuntamme muodostuu vain yhdestä varsinaisesta puolueesta, eli Kokoomuksesta - Kaikilla on taustalla saman agendan pakkomielteet, mutta vain Kokoomus on siinä "rehellisen" avoin. Muut tarvitsevat siinä julkisuudessa "vielä" monenlaisia kiertoilmauksia ja näitä mainittuja tekosyyviritelmiä "hyvyydeksi", "edistykseksi" ja "vasemmistolaisuudeksi" puettuina harhautuksina.

Monet globalistitoimijat tietenkin uskovat näihin ulkoasyötettyihin valheisiinsa oikeasti mm. "tutkittuna tietona" ja "valemedian vastaisena totuutena", ja ovat siksi "täydellisiä" pelinappuloita moisessa systeemissä.

Monday, May 06, 2019

Valevasemmiston radikalisoituminen - esimerkkinä Extinction Rebellion (Elokapina) -liike ja sen hyötykäyttö globalismin ajamisessa

Tässä ilmastoalarmismia (valevasemmistolaisuutta) yhtä ajatusvirhettä lukuun ottamatta erinomaisesti kyseenalaistavassa "Ilmastotiede"-kirjoituksessa on otettu erityistarkasteluun ns. Extinction Rebellion (Elokapina) -liike >> Extinction Rebellion: ilmastotempauksissa ei ole kyse ilmastosta - Poimin siitä omaan analyysiin muutaman kiinnostavan ja oleellisen kohdan.

Samalla tämä analyysini toimii sopivasti linkityksenä edellisen blogikirjoitukseni (Miksi ns. valevasemmistolaisuus on globalismissa erittäin haitallinen ajatusvirhevyyhti? - Analyysiä Ahti Valkeapään kirjoituksen pohjalta) ja jatkossa tarkemmin kirjoittamieni ilmastoalarmismia kyseenalaistavien blogikirjoitusten kesken.

Tästä Elokapina-liikkeestä havaitaan ensinnäkin se, että sen agendaan kuuluu "nykyhallitusten kaataminen", koska ne ovat "korruptoituneita" ja "rikollisia", ja tilalle tarvitaan "parempaa demokratiaa"....

Samalla voidaan jo heti alkuun todeta, että myös tämä Elokapina-liike on ns. valevasemmistolaisuutta, mutta on toki varsin kummallisella tavalla radikalisoitunut ryhmä sen piirissä.

Valevasemmistolaisen maailmankuvan ajatusvirheissähän on tyypillistä se, että he eivät ymmärrä globalismin luonnetta syvimmän korruption ja rikollisuuden tyyssijana politiikassa, ja itsensä roolia siinä itsepetoksenaan.

Siksi he liian helposti ja virheellisesti sijaistavat ja projisoivat näihin epäkohtiin liittyvät mielteensä "nationalismiin", ja siksi se ilmenee myös tässä radikalisoituneessa valevasemmistoryhmässä haluna tuomita liian helposti se näennäinen osa sitä korruptiota ja rikollisuutta, eli kansallisvaltioiden hallinnot.

Nämä "rikolliset hallinnot" ovat siis globalismissa osa fasismia, eli korporaatio- ja pankkimaailman yhteensulautumista valtiohallinnon kanssa, jossa ko. valtiohallinnot ovat fasismin ohjaajien intresseissä lopulta hajotettavia ja poistettavia imperialistisen hallinnon tieltä.

Mutta nämä hallinnot itsessään eivät siis ole se korruption ja rikollisuuden varsinainen lähde!

Meistä ns. "salaliittoteoreetikoista" monet olemme yrittäneet valistaa tästä ilmiöstä ihmisiä jo vuosikausia, mutta etenkin siis valevasemmistolaisuuteen vihityt eivät ole sitä yhteiskuntaongelmaa siitä huolimatta juurikaan halunneet ymmärtää.

Onkin ollut valtava pettymys esim. minulle alkaessani aikoinaan jo 10 vuotta sitten huomaamaan, miten jopa silloisessa lähipiirissäni olleiden valevasemmistolaisten (nyttemmin siis näin olen heidätkin havainnut) piirissä heitä ei kiinnostanutkaan paljastavat ja innovatiiviset yhteiskunnallispoliittiset näkemykset eikä ajattelunsa laajentaminen näistä ja muista asioista, vaan sen sijaan he umpimielisesti halusivat pitäytyä uskomuksissaan ryhmänsä ideologiateesien mukaisesti.

Monien valevasemmistolaisten mielissä on siis yhä nykyäänkin jäänyt liian vahvasti kummittelemaan se harhaluulo, että valtioiden hallintojen yläpuolella ei muka olisi vieläkin korkeampia ylikansallisia hallintoelementtejä hyvin paljon ja manipulointiprosesseja hyvin katalasti ja sairaasti, ja he hahmottavat siksikin näitä poliittisen korruption ja rikollisuuden tyyssijoja väärin. Myös siksi he tekevät paljon vääriä johtopäätöksiä toimintaan saakka.

Toisaalta on toki hyvää pitää vielä yllä armoa, koska onhan tämä valistuminen näihin kaikkiin asioihin äärimmäisen vaikea ja psyykkisesti valtavilla tavoilla koetteleva prosessi!

Mutta fakta on se, että tämä Elokapina-liikekään ei siis halua tunnistaa tuota korruption ja rikollisuuden varsinaista lähdettä ja tyyssijaa, vaan haluaa uhrata kansallisvaltioperiaatteet sen sijaan vapaasti sen tyyssijan hampaisiin pyrkimällä toteuttamaan sen toissijaisen hallintokorruption tuomitsemisen varjolla tehtävää kansallisvaltiohajottamista valevallankumouksena - tämä Elokapina-liikekin siis nimen omaan hyödyttää itse globalisteja ja sen fasismia jopa varsin suoraankin!

Elokapina-liikkeen vaatimus "paremmasta demokratiasta" on siis vain sitä "demokratia"-käsitteen ylösalaisin kääntävää ajatusvirhettä ja petosta, ja sen mukaan hyvin kammottavaa valeoppositiotoimintaa!

Tässä valeoppositiotoiminassa yleensäkin havaitaan tavallaan kahdenlaista tasoa hyödyttämässä globalistien imperialistista aggressiota, ja ne tasot edesauttavat toinen toisiaan seuraavanlaisesti >>

Yhtäältä Elokapina-liike on havainnollistus sellaisesta ruohonjuuritason radikalisoitumisesta, joka vaikuttaa olevan näennäisesti "spontaani", mutta jonka ennalta suunniteltu tarkoitus palvelee vaivihkaisesti myös "realistisempien" globalistitasojen toimintaa - tämä "realistinen" on se toinen taso valevasemmistolaisuutta.

Nimittäin saman agendan puuhaajien parissa "realistit" pääsevät "radikaalin" liikkeen varjolla muka osoittamaan, että heidän ideansa onkin se paras vaihtoehto "liian mahdottoman" vaihtoehdon sijaan.

Näin voidaan väestöä huijata omaksumaan ja hyväksymään joka tapauksessa molempien käyttämät samat sairaat ja haitalliset pääagendat osaksi politiikkaa, kun se näin syötetään väestöille petoksellisesti "realismin" kautta - ja tässä siis agendana on mm. ilmastoalarmismin usuttamat ideat "ongelmanratkaisuiksi"... Niistä myöhemmin omissa kirjoituksissaan lisää.

Hyvin paljastavaa tässä on se, miten hyvin hiljaisen hyväksynnän tälle Elokapina-liikkeelle ovat antaneet kaikki hallinnot, joita vastaan Elokapina-liike muka on olevinaan - Se paljastaa mm. sen, miten ko. hallinnoissa ollaan Elokapina-liikkeen kanssa jo osa globalismin tätä ilmastoalarmismiin liittyvää agendaa ja petoksen valmistelemista.

Samalla paljastuu myös se, miten globalismin pakkojunttaamisen metodeissa on tosiaan kaikki keinot ja manipulaation mallit käytössä hyvin tarkasti valikoiden ja suunnitellen.

Globalismin ja ilmastoalarmismin virallistettua agendaa paljastaa seuraavakin >> Jos kyseisiä "vallankumous"-ideoita olisi esittänyt jokin ns. nationalistinen ryhmä samalla tavalla kuin Elokapina-liike nyt esittää, niin hehän olisivat joutuneet jo heti vankilaan ja sensuuriin kaikkialla.

Elokapina-liikkeessä on myös valmiina globalismin petosajamisessa käytettäviä muitakin ideologia-arsenaaleja valevasemistolle tyypillisesti ilmastoalarmismin lisäksi >> Lainaus: "...Extinction Rebellionin perimmäinen tehtävä on hälventää nykyjärjestelmän harhat, ilmastonmuutosta ”syvemmät” ongelmat, jollaisina hän luettelee mm. valkoisen ylivallan, patriarkaatin, eurosentrismin, heteronormatiivisuuden ja luokkahierarkian."...

Se on nyt vielä epäselvää, kuinka korkealta taholta on tullut aloite tämän Elokapina-liikkeen synnyttämiselle. Liikkeen "perustaja" Roger Hallam on opiskellut tyypillisessä eliittikoulussa Oxfordissa kyseenalaisia skenaarioita mieleen herättäen, mutta tässä "Ilmastotiede"-kirjoituksessa ei kunnolla selviä esim. se, onko liikkeen / Hallamin rahoittajana ollut tyypillinen valevasemmistolaisia tukeva finanssiguru ja globalistieliitin edustaja George Soros...

Sen sijaan tässä kirjoituksessa otetaan varsin kummallisesti ja harhauttavan oloisesti esille se, että Venäjä / Kreml muka olisi tämän liikkeen takana: Tämä on se alussa mainitsemani ajatusvirhe - Avaan tätä ajatusvirhettä kysymyssarjan kautta seuraavasti:

Onko kyseisen jutun kirjoittaja erehtynyt luulemaan, että Venäjän mediassa paljon esitelty jokin liike tarkoittaisi muka sitä, että Venäjä promotoi sitä? Onko ko. jutun kirjoittaja siis russofobinen "agentti" ja siksi luulee / promotoi ajatusvirheenään asian olevan niin, että Venäjä promotoisi ko. liikettä? Eikö kirjoittaja huomaa, että ko. liikkeen puuttuminen Venäjältä ei välttämättä tarkoita sitä, että ko. liike olisi Venäjän salajuoni länsimaiden kaatamiseksi?...

Sen sijaan se varmaankin tarkoittaa ihan vain sitä, että Venäjä ei perusta näistä ilmastoalarmismijutuista itse. Siksi liike vain puuttuu sieltä, ja se ei silti estä Venäjän mediaa ruotimasta paljon esim. sen agendoja vain osoittaakseen ja tutkiakseen sitä, ja näyttääkseen miten hullulla tolalla asiat ovat länsimaissa kontrastina oman maansa hyvissä käsissä olevaan tilanteeseen nähden.

Nimittäin itse olen pistänyt jo monta vuotta merkille mm. LaRouche-liikkeen erinomaisen geopolitiikan ymmärryksen ja havainnollistamisen kautta sen, että Venäjä pikemminkin on juuri Kiinan kanssa niitä valtioita osana "Silkkitie"-missiota, jonka talous- ja yhteiskuntaintressit ihan yksinkertaisesti vain hylkäävät käytännössä ja periaatteellisesti ilmastoalarmismin agendat ja yleensäkin valevasemmistolaisuuden. Tässä on aiheeseen liittyvä aikaisempi blogikirjoitukseni >> Vapun 2019 geopoliittinen ja kulttuurillinen tilannekatsaus - globalismin ajatusvirheet vs. "Silkkitie"-mission renessanssi maailmalla ja Suomessa...

Tämän Elokapina-liikkeen kaltaisten valevasemmistolaisten tihutyöprosessien takia tavallaan vastavoimana olen viime vuosina oppinut arvostamaan aikaisempaa enemmän ns. konservatiivisia arvoja ja haluan puolustaa niitä yhä enemmän, vaikka edelleenkin miellän itsessäni olevan osaksi myös vasemmistolaisuutta aidolla tavalla.

Minulla on myös asennetta toteuttaa pikemminkin omantunnonetiikallista aikuiseksi kasvamista ihmisenä kehittymisessäni kuin liikaa antautua ajattelua ja ihmisyyttä kaventavien normimoraalisten ajattelumallien uomiin.

Olen tavallaan esimerkki siitä, miten kuitenkin haluan edetä synteesin ja yhteenkoostamisen (integration: Teal Swan -termi) suuntaan vastakkainasetteluista, pirstaleajattelusta ja ristiriidoista....

Omantunnonetiikallista kehittymistä on ajattelussani edustanut viimeisten parin vuoden aikana mm. ns. henkisten opettajien ajatteluun ja ideoihin tutustuminen, mistä parhaimpiin kuuluvana esimerkkinä olen tuonut esille mm. täällä blogissani tuon em. Teal Swan -nimisen naisen.

Tähän henkisten opettajien piiriin liittyen haluankin korostaa viimeisenä pointtina sitä, miten henkisyys näyttää kuuluvan osaksi tätä Elokapina-liikettä, mutta ilmeisen vääristyneesti ja pahantahtoisesti toteutettuna.

Nimittäin tässä "Ilmastotiede"-kirjoituksessa käy ilmi, miten ko. liike ja Roger Hallamin sekä toisen "perustajan" Gail Bradbrookin piirit ovat käyttäneet hyväkseen henkisen kasvun metodeita mm. "iboga– ja ayahuasca-psykedeelien" avulla.

Henkisten opettajien piireissähän on osaksi tähdennetty, että henkistä kasvua voidaan avustaa näiden psykedeelien avulla ja siinä mm. ajamalla "demoneita" mielen syövereistä valoon / pinnalle poiskäsiteltäviksi.

Tämä ns. shamanistinen metodi "valaistumiseen" kuulostaa ihan mielenkiintoiselta konseptilta, vaikken ole sitä koskaan itse kokeillut tai edes teoriassa opiskellut kaikkea siihen liitttyvää vielä kovin kummoisesti - mutta myös esim. em. Teal Swan on promotoinut näitäkin metodeita.

Näyttää kuitenkin siltä, että myös tällaisia metodeja voidaan käyttää väärin ja vääriin tarkoituksiin - esim. tässä Elokapina-liikkeessä vaikuttaa siis siltä, että mielen syövereiden "demoneita" on pikemminkin valjastettu tämän shamanistisen metodin kautta katalasti hyötykäyttöön kuin on kasvettu hyvällä tavalla henkisesti...

Sellainen on ilmeisen vaarallista ja tuhoisaa sekä kohteena olevan henkilön mielelle että mm. tällaisen liikkeen kautta ryhmäkäyttäytymisessä koko yhteiskunnalle!

Sunday, May 05, 2019

Miksi ns. valevasemmistolaisuus on globalismissa erittäin haitallinen ajatusvirhevyyhti? - Analyysiä Ahti Valkeapään kirjoituksen pohjalta

Tässä on erinomainen kirjoitus Ahti Valkeapäältä länsimaailman nykyrappion todellisista prosesseista ja syistä! - Demokratia Troijan hevosena.

Katsotaanpa sitä lisää omien analyysikommenttieni kera >>

Ahti Valkeapään kirjoituksessa käy ilmi se, miten kapitalismille eli siis rahataloustoiminnalle on nykyään hyvin luonteenomaista se, ettei sille itselleen ole väliä ideologioilla muuten kuin manipuloitavina välineinä maailmanvaltaan ja väestönkontrolliin.

Siksi esim. sellaiset käsitteet kuin "äärioikeisto" ja "kommunismi" ovat menettäneet aiemman merkityksensä, ja varsinainen vastakkainasettelu on nyt "eliitin intressit vs. väestön intressit".

Rahatalouden äärimuodon eli fasismin turvana kulkevassa imperialismissa on tärkeää ns. globalismi, jonka toiminnallinen sisältö käyttää yhä voimakkaammin hyväkseen yhtäältä kommunismista periytyvää laajentumisen ja yhtenäistämisen pakkomiellettä ideologiaryppäineen; monikultturismi, ilmastoalarmismi, "sosiaalisen oikeuden" ismit jne.

Toisaalta se pohjaa toimintaperiaatteitaan myös em. fasismiin eli korporaatio- ja pankkivallan yhdistymiseen valtiovallan kanssa, koska sen tarpeisiin kuuluu myös sulattaa lopulta pois jälkimmäinen demokratia- ja yhteishyväperiaatteineen (edustuksellinen parlamentarismi, teollinen hyvinvointi, vallan kolmijako jne.) globalismin imperialistista maailmanhallitusta varten.

Näin "äärioikeistolainen" fasismi ja "kommunismi" voivat toimia aivan hyvin saman päämäärän hyväksi! - ja näin myös tapahtuu nykyisessä globalismissa.

Niinpä on hyvin oleellista ja monien edelleen hyvin vaikeaa ymmärtää seuraavaa! >> Kapitalismi ei ole siis synonyymi "äärioikeiston" tai edes ylipäätään oikeiston kanssa, ja se voi käyttää hyväkseen myös kommunismia tai sen johdannaisia omien intressiensä läpivientiin, kuten tuo Ahti Valkeapään kirjoitus osoittaa.

Samalla on ymmärrettävä, että kapitalismin äärimuoto em. fasismina ei tarkoita koko kapitalismin olevan väärää ajattelutapaa, vaan kapitalismin reaalitaloutta ja aitoa demokratiaa hyödyttävä markkinatalousversio on se optimaalisin tapa muodostaa taloustoimintaa yhteishyväperiaatteita varten.

Sen ymmärtämisessä maailman parhaimmistoa on LaRouche-liike, jonka teesit mm. Glass Steagall -lain palauttamiseksi pankkitoimintaan ja terveen patriotismin palauttamiseksi teollista hyvinvointia varten ovat osa nyt tarvittavia parannustoimia.

Monet ymmärtävät kuitenkin edelleen väärin, että kapitalismi ja kommunismi olisivat toisilleen symmetriset vastakohdat, ja että paras talous saataisiin aikaan muka vain valitsemalla jompi kumpi ko. vastakkainasettelusta ja jopa äärimuotoinaan suorittamalla esim. "vallankumous".

Nykyinen vasemmisto (sisältää myös vihreät) on koko poliittisella kentällä kaikkein eniten ymmärtämätön näistä käsitesekaannuksien ansoista ja ideologioiden varsinaisista nykyilmentymistä, kun heidät on valjastettu virallisen vallan käyttöön monikultturismeineen, ilmastoalarmismeineen ja "sosiaalisen oikeuden" äärimuotoineen kapitalismin ko. äärimuotoa eli fasismia varten globalismina, kuten Ahti Valkeapää kuvaa.

Nykyvasemmiston "omat sisällöt" ovatkin mm. seuraavanlaisia: se kuvittelee, että kapitalismi tarkoittaa yksi yhteen samaa kuin "oikeisto", kun varsinaisesti tilanne on se, että kapitalismin toimijat eivät tunnusta mitään tiettyä ideologiaa akselilla vasemmisto vs. oikeisto, vaan mikä tahansa ideologia on heille vain välinearvollinen asia tilannekohtaisesti ja varsinkin siis äärimuotoisessa fasismissaan.

Ja siis fasismi on tavallaan "vain" äärimoraaliton toimintatapa kokonaisvaltaisena maailmankuvana ja rahatalouden vääristyneenä apuna eikä varsinaisesti rajallinen ideologia.

Samalla nykyvasemmisto käsittää väärin, että "oikeistoa" vastaan tarvitaan mm. juuri noita monikultturismiin, ilmastoalarmismiin ja "sosiaalisen oikeuden" teemoihin perustuvia em. laajentumisen ja yhtenäistämisen agendoja, eli globalismia - Samalla se menee juurikin haitalliseen ajatusansaan niissä, ja toimiikin siinä varsinaisen fasismin hyväksi tajuamatta sitä itse.

Paradoksaalisesti nykyvasemmisto näkee pahinta fasismia ja "äärioikeistolaisuutta" kuitenkin juuri em. "laajentumisen ja yhtenäistämisen agendoja" eli ko. globalismia vastustavissa piireissä yhtenäisesti, vaikkei niissä ole välttämättä ollenkaan kyse "fasismista ja äärioikeistolaisuudesta" harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Toki epäterve kansallismielisyys kiihkoiluna ja tarpeettomana vastakkainasettelun nostattamisena voi olla esim. äärinationalismin nousun vaaraa aiheuttavaa totalitarismia, mutta siinäkin on ymmärrettävä se, että äärinationalistinen totalitarismi voi olla "äärioikeistolaisuuden" sijaan myös "vasemmistolaista", kuten Pohjois-Koreassa on tilanne - siksikään ei voida samaistaa kaikkea nationalismia ja "äärioikeistolaisuutta" yksi yhteen.

Nimittäin juurikin terve patriotismi demokratiaa ja yhteishyvää palvelevan nationalismin palauttamisena Ahti Valkeapäänkin kuvaamana globalismin sijalle on juuri nyt sitä, mitä tarvitaan suorastaan pakottavasti!

Valitettavasti nykyvasemmisto em. ajatusvirheidensä keskellä ei sitä tajua jopa ollenkaan! - Mutta me parhaiten globalismin mainittuihin haittoihin valveutuneet ja ko. haittojen sijalle terveemmistä yhteiskuntaperiaatteista parhaiten perillä olevat aktivistit sen tajuamme oikein hyvin.

Siksikin siis nykyvasemmisto kuvittelee toissijaisen harhaisesti vastakkainasettelua omien sisältöjensä ja "äärioikeiston" kesken, ja kaikkiaan siksi sitä voidaan kutsua ns. "valevasemmistoksi", jonka varsinainen toiminta onkin paradoksaalisesti fasismia edesauttavaa valeoppositiollisuutta virallisen vallan tarpeiden mukaan globalismina ja siksi julkisuudessa eniten promotoituna poliittisena asenteena.

Tämän itsepetoksensa ja yhteiskunnalle erittäin haitallisen toimintasisältönsä häivyttämiseksi mielestään valevasemmisto projisoi omasta kieroutuneesta ja nurinkurisesta moraalittomuudestaan johtuvaa tunnistamatonta itsevihaansa kaikkeen saatavilla olevaan "äärioikeistolaisuuteen" ulkoistettuna vastakkainasetteluvihana.

Tarvittaessa (eli hyvin usein) se jopa muodostaa tyhjästä vainoharhaisia "äärioikeistolaisia" viholliskuvia sitä varten, kun niitä ei oikeasti ole edes olemassa projisointinsa suunnilla rahvaan piirissä kuin vain hyvin pieninä määrinä valtaosan "ei vasemmistolaisista" ollessa niitä juuri nyt oleellista patriotismia vaativia ja terveen nationalismin kannattajia globalismin ja varsinaisen fasismin sijalle.

Samalla ko. valevasemmisto jättää siis globalistieliitin fasismin eli yhteiskuntahaittojen kannalta nähtynä sen varsinaisen "äärioikeistolaisuuden" huomiotta ja kritisoimatta aivan liian paljon, eikä se ymmärrä vastustaa yhteiskunnan varsinaisia epäkohtia sen takia riittävästi oikein.

He näet joutuisivat muutoin siinä tunnustamaan itselleen kaikki nuo em. ajatusvirheensä ja haitallisen yhteiskuntaroolinsa, mutta ylpeytensä ja ylimielisyytensä "omiin sisältöihinsä" ja "viholliskuviinsa" rakastumisessaan estää sen hyvin paljon! - tämä on nähtävissä kaikkialla somessa koko ajan valevasemmistolaisten kirjoittelussa.

Tämä on länsirappion etenemismekanismeista myös eräs erittäin vakava ja voimakas osoitus!

Onko tässä heillä käynnissä kaikkien aikojen psykoottisin defenssimekanismi omien harhojensa puolustamiseksi, ja kokonaisuutena "demokratia"-käsitteen irvokkain ylösalaisin väärennös kautta historian? - Taitaa olla!