Saturday, April 01, 2023

Eduskuntavaalit 2023 - Eduskunnan ulkopuolisten uusien puolueiden sisältöanalyysiä ja niiden keskinäistä vertailua

Eduskuntavaalit ovat jo huomenna, ja tässä vielä tänään lauantain iltana kirjoitan viimeistä eduskuntavaaliaiheista kirjoitustani viime tingassa; tarkoitus tässä on siis tarkastella vielä eduskunnan ulkopuolisten uusien puolueiden rooleja ja sisältöjä näissä vaaleissa.

Täytyy myöntää kuitenkin se, että on tuntunut ylivoimaisen työläältä ryhtyä tutkimaan kaikkien eduskunnan ulkopuolisten uusien puolueiden (niitä näkyy sentään olevan jopa reilusti yli 10 kpl.) sisällöt, teemat ja vaaliohjelmat tarkkaan läpi.

Niinpä en tee sitä tässä, vaikka ajatuksissani sellaista pyörittelin vielä aikaisemmin. Ja todennäköisesti on turhaa näin lyhyellä varoitusajalla mitään niin laajaa ja perusteellista selvitystä edes tehdäkään - itse kuitenkin olen jo melko tarkkaan päättänyt oman äänestysvalintani...

Tyydyn tässä kirjoituksessa tekemään muutaman hajanaisehkon huomion näistä ko. puolueista oman katsantokantani mukaan tällä hetkellä.

Lisäksi tämän kirjoituksen loppuun päivitän sitten aikanaan huomisten vaalien lopputuloksen ja kommentoin sitä jollakin tavalla. Todennäköisesti tämä päivityskirjoitus tapahtuu vasta maanantaina vaalien jälkeisenä päivänä...

Nyt seuraavaksi joitakin huomioita ja arvioita näistä uusista eduskunnan ulkopuolisista puolueista:

Oman valveutumisen asteeni ja yhteiskunnallispoliittisen näkemykseni mukaan eniten uusista puolueista ymmärtää ja havaitsee WEF-sidonnaisen agendajunttauksen ja siihen kuuluvan totalitarmismin vaaran (sanalla sanoen globalismin huonot puolet) uusista puolueista ainakin nämä seuraavat: Vapauden liitto, Kristallipuolue, Suomen Kansa Ensin ja Valta Kuuluu Kansalle.

Yksi eniten huomiota kiinnittäneistä seikoista näiden piirissä on ollut se, miten Vapauden liitto on saanut lyhyessä ajassa haalittua paljon näkyvyyttä ja ilmeisesti suosion nostettakin, jonka konkretisoituminen vaalitulokseksi huomenna jää kuitenkin nähtäväksi...

Heillä on ollut kuitenkin näkyvää vaalimainontaa jopa valtamediassakin, josta esimerkkinä tv-ohjelmien mainoskatkoilla usein nähty mainoksensa iskulauseensa "Vapauden liitto, vaihtoehto valtapuolueille" kera.

Valta Kuuluu Kansalle -puolue toki on ollut Ano Turtiaisen kansanedustajuuden takia jo ennestään eduskunnassa, mutta lasken tässä arviossani tämän puolueen kuitenkin mukaan tarkasteluun "uutena eduskunnan ulkopuolisena", sillä onhan ko. puolue ollut silti hyvin "ulkopuolinen" ja vastakkainen kaikille muille eduskuntapuolueille, ja varsinkin Marinin hallitukselle.

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista havaita sitä, miten Vapauden liitto -puolue erkani Valta Kuuluu Kansalle -puolueesta hiljattain erimielisyyksien takia, ja nähtävästi yksi erottava tekijä siinä ja heidän välillään muutenkin on uskonto ja uskonnollisuus / uskovaisuus.

Valta Kuuluu Kansalle -puolue nimittäin tähdentää uskoa ja uskontoa (kristinuskoa) keskeisesti heidän sisällöissään, vaikka muutoin keskeisissä asioissa eroa ei paljoa ole verrattuna Vapauden liitto -puolueeseen.

Mitä hengellisyyteen tai uskontoon yleensäkin tulee, niin näissä uusissa puolueissa mielenkiintoinen tavallaan vastakkainasetelmallinen piirre tuossa katsannossa on Valta Kuuluu Kansalle -puolueen ja Kristallipuolueen kesken.

Ensin mainittu tähdentää hengellisyyttä osana virallista uskontoa ja kirkkoa, ja jälkimmäinen puolestaan on hengellisyydessään irti virallisista uskonnollisista laitoksista ja liikkeistä.

Vaikka itse olen karsastanut tuota Valta Kuuluu Kansalle -puolueen uskonnollista roolia ja jopa uskon tuputtamista sekä tähän kuuluvaa epäilyttävää virallista roolia (kirkko ja uskonto ovat olleet eliitin orjuutus- ja manipulointitaktiikoita historiallisesti ja se vaikuttaa edelleen...), niin silti näen heidän kohdalla ainakin sen positiivisen seikan, että kristinuskoa tunnustavat uskovaiset saavat Valta Kuuluu Kansalle -puolueesta ihan hyvän vaihtoehdon Kristillisdemokraatit-puolueen sijaan. 

Nimittäin muutoin ensi mainittu tuo kuitenkin jälkimmäiseen verrattuna muissa asioissa paljon oleellisempaa ymmärrystä tuosta WEF-sidonnaisesta kataluudesta asiakäsittelyihin, ja jälkimmäinenhän on ollut eduskunnassa täysin WEF-käsikassarana muka oppositiossakin ollessaan.

Itse pidän kuitenkin hengellisissä katsannoissa tuota Kristallipuoluetta parempana tai parhaana vaihtoehtona, koska mielestäni heillä pyritään juurikin hyvällä, luovalla ja uutta rakentavalla tavalla irrottautumaan tuosta historiallisesta uskontojen ja kirkkokulttuurin taakasta sekä siihen sosiologisesti ja psyykkisesti kuuluvista traumavaikutuksista, sekä tarjoamaan liberaalimpaa ja asioiden sisältöjä laajakatseisemmin tarkastelevaa hengellisyyttä tilalle.

Miettikää tuossa katsannossa mm. juuri sitä, miten Ruotsin vallan aikana eliitti käytti kirkkoa ja uskontoa myös ääritraumaattisesti suomalaisten alistamisen ja yleensäkin diktatuurin keinoina...

Sitten poimin tarkasteluun Eläinoikeuspuolueen ja Feministisen puolueen -- näissä kahdessa on sellainen oleellinen ns. valeoppositiollinen seikka havaittavaksi ja ymmärrettäväksi, että huolimatta niiden "ruohonjuuritason" toiminnasta ja siten niiden näennäisestä "valtavirran vastaisuudestaan" he ovat kuitenkin täysin (globalisti)eliitin ja virallisen valtavirran asialla.

He ovat kuin yhden asian liikkeiksi SDP:stä, Vasemmistoliitosta ja Vihreistä erkaannutettuja siten, että muutoin he kannattavat kaikkia samoja WEF-sidonnaisia "valevasemmisto"-teemoja (kuten ilmastoalarmismi ja sosiaalisen oikeuden kultti) kuin nämä mainitut eduskunnan valtapuolueet, mutta heille on tavallaan ruohonjuuritasollistettu näennäisoppositiotoiminnaksi yhtäältä "eläinoikeudet" ja toisaalta sosiaalisen oikeuden teemoista yksi erilleen tikun nokkaan nostettu asia.

Näin oikeastaan tavallaan "nerokkaasti" valevasemmistolainen WEF-sidonnaisuus on tässä kokonaisuudessa tavallaan jalkautettu sekä virallisen vallan ytimeen että ns. ruohonjuuritason aktivismin pariin - niinpä tämän puolue-erotelun mukaisesti sekä "viralliseksi" että "epäviralliseksi" saman kolikon vain kahdeksi eri kääntöpuoleksi.

Jossain määrin samaa ongelmaa on nähtävissä myös Liberaalipuolueen ohjelmassa, kun he kannattavat ilmastoalarmismin mukaisia WEF-sidonnaisia teemoja, vaikka esiintyvät muutoin "edistyksellisen" sisällön kera. 

Lopuksi otan vielä tarkasteluun kohutun puolueen Sinimusta liike, jolla näyttää olevan kyllä paljon hyviä asioita ohjelmassaan siinä mielessä, että he kyseenalaistavat juurikin WEF-sidonnaisia sosiaalisen oikeuden kulttisisältöjä, monikultturillista mädätystä ja esittävät myös mm. ns. pakkoruotsin poistoa - ihan hyviä kansallisvaltioperiaatteen toimia.

Mutta onko tässä havaittavissa liian äärimielistä ja tavallaan liian kärkevästi vain tuolle "valevasemmistolle" vastakkainasetelmallista sisältöä - ns. äärinationalismia?...

Lisäksi Sinimusta liike näyttää olevan sisällöissään myös mm. russofobiaa lietsova, joka on juurikin myös yksi osa WEF-sidonnaisia agendoja, kuten on tullut näytetyksi Ukrainan ja Venäjän välisen kiistan ja sodan eri kerroksissa tapahtuvien asioiden analyyseissä.

Onko Sinimusta liike siis tavallaan "valevasemmiston" tapaan valeoppositiollista sisällöltään, ja siis oikeistosta käsin tapahtuvaa versiota siinä mielessä? - näyttää siltä ainakin osittain, ja olisi tavallaan "vastakkaista merkkiä" esim. juuri em. Feministiselle puolueelle...

Vähemmän radikaali ja siten turvallisempi osittain samaa kansanmielistä sisältöä ajava uusi puolue näyttää olevan Korjausliike-niminen puolue: he sanovat olevansa mm. SMP:n (Suomen Maaseudun Puolue) perillisiä, eli kuulostaa maaseudun ihmisten kannalta katsottuna tavallaan sopivalta vaihtoehdolta valtapuolue Keskustalle.

Tämän enempää en nyt ehdi enkä jaksa analysoida näitä eduskunnan ulkopuolisia uusia puolueita, mutta tämän kirjoituksen perään tähän loppuun tulee siis viimeistään ensi maanantaina 3.4.2023 eduskuntavaalien lopputuloksen ihmettelyä ja kommentointia päivityksessä...

Ihan lopuksi vielä tähän osioon kaksi aikaisempaa näiden vaalien aiheita pohtinutta kirjoitustani linkkeinä:  Eduskuntavaalit 2023 sekä WEF-sidonnaisesta oligarkiasta ja fasismista poispääsyn mahdollisuuksista vaalien piirissä: analyysiä Jari Halosen "vanhat eduskuntapuolueet" -luonnehdinnan avulla... ja Eduskuntavaalit 2023 - Kooste länsimaiden ja Suomen yhteiskunnallispoliittisesta rappiotilasta osana vaaleja ja virallisen vallan kataluutta.

--- Onnea ja menestystä etenkin eniten WEF-sidonnaisista kataluuksista perillä oleville ehdokkaille ja puolueille, sekä äänestäjille mielenkiintoista sunnuntaita 2.4.2023!

Päivitys 3.4.2023 klo. 16:00:

Muutinkin nyt suunnitelmiani tämän päivityksen suhteen; nimittäin mieleeni on tullut niin paljon asiaa tähän vaalitulokseen liittyen ja Facebook-seinäni puolelta niin paljon tukimateriaalin oheen laittamista, että päätinkin nyt tehdä "päivityssisällöstä" suoraan vain pelkän oman blogijulkaisun, jonka tekoa puuhaan nyt parhaillaan tänään maanantaina - voitte siksi käydä sen julkaisun tapahduttua katsomaan sitä vielä tänään illalla viimeistään, ja voin laittaa sen myös linkiksi tähän alle joka tapauksessa...

Päivitys 3.4.2023 klo. 21:20: Nyt olen saanut valmiiksi ko. blogipostauksen, ja tässä on sen linkki otsikkonsa kera: Eduskuntavaalit 2023 - Vaalituloksen analyysiä: havainnollistus siitä, miten muutos Marinin hallituksesta Orpon hallitukseen jatkaa yhä samaa globalismitotalitarismin junttaamista, ja miten itsetuhoisen valistumaton väestömme on äänestyskäyttäytymisessäänkin.

No comments: