Monday, December 09, 2024

Aikaisempaa talvisempaa ja vaihtelevaa Föhn-leutoudesta ja pakkaspoudasta monen olomuodon sateisiin -- etenkin sisämaassa talvi ja lumipeite jo pysyvämpää, mutta hetkittäin yhä suojasäitäkin (Päivitetty 2 kertaan: talvi ankaroituu runsaiden lumipyryjen myötä!)

Siirryn nyt tekemään uutta sääennuste- ja luontoseurantakirjoitusta, vaikka aikomukseni oli ensin tehdä maailmantilannetta kommentoiva kirjoitus tähän väliin -- maailmalla kuohuu ja tapahtuu kuitenkin niin hurjasti ja yhä vain hurjenevasti, että päätin jättää vielä sen aiheen asiat muhimaan ja tarkentumaan päässäni, ja niinpä nyt tulee sen sijaan suoraan edellisen sääennuste- ja luontoseurantakirjoituksen perään uusi, ja ennakoitua myöhemmin sen nyt teen.

Joulukuun alkuahan sävytti viime viikolla ensin erittäin leuto plusasteinen sää marraskuun puolelta saakka vaikuttaneena, jossa kaikki lumet sulivat jopa Keski-Suomen pohjoisosia myöten pois, mutta viime viikon loppupuolella tiistain lumisateen, seuranneen pienen pakkasjakson ja vielä uusien lumisateiden myötä talvisempi sää palasi uudestaan Etelä-Suomeenkin. 

Uuden lumipeitteen paksuus jäi kuitenkin pääosin vain pariin tai muutamaan senttiin, ja lounaiskolkassa on ollut pääosin edelleen lähes tai kokonaan lumetontakin.

Edellisessä sääennustepäivityksessähän päättyneelle viikonlopulle olin odottamassa lounaasta lähestyvää voimakasta matalapainetta Etelä-Suomeen, ja sen tilanteen piti hyytyä ennen matalapaineen saapumista -- hyytymisen kävikin sitten jopa ennakoitua selvemmin, sillä tuo voimakas matalapaine jäi viikonloppuna kauas Länsi-Eurooppaan, ja nyttemmin se tai osa siitä velloo Välimerellä.

Itään siirtyneen voimistuneen korkeapaineen ja tuon lähestymään yrittäneen matalapaineen välistä pääsi viikonloppuna vaikuttamaan parin päivän ajan kuitenkin kostea ja kohtalaisen leuto etelävirtaus, jossa lämpötilat nousivat edeltäneen pienen pakkasvaiheen perään nollan vaiheille siten, että lounaassa oli parisen astetta plussaa, Uudeltamaalta Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan kautta länsirannikolle noin nollakeliä ja siitä itään enimmäkseen aste-pari pakkasta.

Tilanteessa sää oli koko ajan runsaspilvistä, ajoittain utuista ja paikoin sumuistakin (etenkin sisämaassa) ja melkein koko ajan oli liikkeellä heikkoja lumi- ja suojasääalueilla myös räntä- ja tihkusateita -- näin ollen lumipeite paikoin kasvoi parisen senttiä lisää viikonlopun aikana, ja tosiaan lounaassa hyvin vähäiset lumet myös sulivat.

Eilen sunnuntaina tämä etelävirtaus alkoi tyrehtymään pois tuon em. matalapaineen jäätyä kauas etelään-lounaaseen, ja tilalle alkoi muodostumaan Etelä-Suomen päälle länsi-itäsuuntainen korkeapaineen selänne -- tämän myötä tuuli tyyntyi, sää pysyi vaihteleva-runsaspilvisenä, sateet lakkasivat ja lämpötilat alkoivat laskea hieman pakkaselle yleisesti myös lounaassa.

Tänään maanantaina tuo korkeapaineen selänne vaikutti vielä Etelä-Suomen päällä, kun samalla Lappiin alkoi jo vaikuttaa leudontavaa länsituulta Pohjois-Atlantin-Jäämeren uuden matalapainesysteemin tuomana -- etelässä sumupilvinen, tyyni ja sateeton pikkupakkassää pysyi vielä ennallaan.

Huomenna tiistaina alkaa lyhyt Föhn-tuulinen leuto vaihe, jossa tuosta em. uudesta matalapainesysteemistä voimakkain osa siirtyy Jäämerellä itään ja tuo em. korkeapaineen selänne vetäytyy Etelä-Suomesta länteen Britteinsaarille vahvistuvan korkeapaineen osaksi -- sää on täten selkenemässä ensi yön jälkeen Etelä-Suomessa Föhn-tuulen eli länsi-luoteistuulen voimistuessa, jolloin sumupilvet kaikkoavat. Samalla pakkasyön jälkeen lämpötilat nousevat huomenna iltapäiväksi ja illaksi yleisesti 0 ja +4 asteen välille; leudointa lännessä.

Sitten ke-to aikana tuo Jäämeren matalapaine muotoutuu Suomen itäpuolelle Venäjälle ja lännessä Fennoskandian länsipuolella vaikuttaa tuo em. korkeapaine; tämä mahdollistaa tuulten kääntymisen pohjoiseen koko Suomen alueella, joten tuon huomisen leudon Föhn-vaiheen perään tulee kohtalainen kylmänpurkaus Jäämereltä. 

Keskiviikkona lämpötilat alkavat laskea Etelä-Suomessa vähitellen pakkaselle sään pysyessä enimmäkseen vähäpilvisenä, ja torstaina pohjoistuuli voi olla melko voimakastakin sään pysyessä kuitenkin enimmäkseen poutaisena ja vähäpilvisenä yhä (länsirannikolla ja lounaissaaristossa merelliset lumikuurot ovat mahdollisia), ja lämpötilat laskevat vähitellen yhä enemmän pakkaselle; sisämaassa illalla jo -5 ja -10 asteen välille.

Perjantaina lännestä on saapumassa tuo em. korkeapaine heikkona selänteenä Suomeen, ja Islannin tienoilla aikaisemmin viikolla muodostuva uusi matalapaine on lähestymässä samalla pian perään Fennoskandiaan -- tämän myötä Etelä-Suomessa to-pe yönä pohjoistuulet tyyntyvät ja vähäpilvisessä / selkeässä säässä pakkanen huipentuu; sisämaassa -10 astetta kylmemmät lukemat voivat toteutua ainakin paikoin ja yleensä on ainakin -5 ja -10 asteen välisiä minimilämpötiloja. Yön jälkeen pilvisyys lisääntyy lännestä alkaen ja sää lauhtuu pikkupakkaselle ja länsirannikolla-lounaassa jo nollan vaiheillekin.

Ensi viikonloppuna on vielä selvänä näkyvissä ennustemalleissa sitten se, että tuo Islannin tienoilla kehittyvä uusi matalapaine siirtyy suoraan Etelä- ja Keski-Suomen yli itään lumi- ja lounaassa-etelärannikolla osaksi myös räntä- ja vesisateineen -- Etelä-Suomeen on siinä siis odotettavissa nollakeliä ja laajasti suojasäätäkin hetkeksi sateiden kera etenkin lauantaina, mutta sunnuntaina olisi lännestä tulossa lyhyt poutavaihe tuon matalapaineen heti perään ja taas uusi sään pakastuminen.

Tämän vaiheen jälkeen ennustemalleissa onkin sitten skenaariohajontaa, joten seuraavalle viikolle ei voida vielä selostaa sään kehitystä kunnolla -- yksi vahva signaali on kuitenkin se, että Pohjois-Atlantilta olisi tulossa yhä uusia voimakkaitakin matalapaineita, mutta niiden reitit kohti Fennoskandiaa ovat vielä epäselviä, ja niiden sijoittumisista riippuu sitten mm. se, että pääseekö ainakin Etelä-Suomeen hyvinkin leutoa plussakeliä ja vesisateita, vai tuovatko sen sijaan nuo matalapaineet kunnon lumipyryjä etelärannikkoa myöten ja lämpötilat pysyisivät pääosin pakkasella...

Katson tuota seuraavan viikon tilannetta uudestaan joko päivityksessä tässä kirjoituksessa tai sitten teen jo ensi viikonloppuna uuden sääennuste- ja luontoseurantakirjoituksen -- onhan jo Joulu lähestymässä ja siten mm. etelässä lumipeitetilanteen kehittyminen kiinnostaa erityisesti!...

Seuraavaksi tulee taas tuttuun tapaan luontoseurantaosio:

Marraskuun lopussa kokonaan taas kadonnut lumipeite eli lumettomuus oli vielä viime viikon alussa vallitseva tilanne, ja se paljasti edelleen sen, että marraskuun tilapäisistä talvimaistiaisista huolimatta ja tietenkin pääosin erittäin leudon sään ansiosta ruohovartisen kasvillisuuden parissa oli pysynyt yhä joulukuun puolellekin saakka osaksi vihreinä säilyneitä kasvustoja, kuten puistoissa ja puutarhoissa nurmikoilla heiniä ja yhden tai kaksi kertaa kesässä niitetyillä niityillä / nurmilla myös muita lajeja, kuten apiloita (Trifolium sp.), siankärsämöitä (Achillea millefolium) ja pietaryrttejä (Tanacetum vulgare). 

Toisaalta aikaisemmin hyvin vihreinä pysyneillä voikukilla (Taraxacum officinale) ja vuohenputkilla (Aegopodium podagraria) lehtensä olivat ruskaantuneet osaksi keltaisiksi marraskuun lopulla, ja tietenkin siitä marraskuun edellisestä talvi- ja lumipeitetilanteesta kaikki nämä(kin) kasvit olivat saaneet jonkin verran "nokkiinsa": esim. etelärannikollakin edellinen marraskuun lumipeite oli jo niin paksu ensimmäistä kertaa, että se lyttäsi suojalumena ruohovartisia kasvustoja jo aikaisemmin syksyllä kuolleita varsiakin myöten -- Sisämaassahan tämä sama lyttääntyminen tapahtui jo marraskuun alun lumipeitetilanteessa, kun etelärannikolla siltä vielä silloin säästyttiin.

Tämä uudempi parhaillaan menossa oleva talvi- ja lumipeitevaihe on edellisiin verrattuna siinä mielessä erilainen, että lumipeite on selvästi ohuempi -- tämän myötä viime päivien pakkasten vuoksi on tullut erona edellisiin lumipeitetilanteisiin se, että nyt pakkaset ovat päässeet sekä nujertamaan noita vielä osaksi vihreinä pysyneitä ruohovartiskasvustoja selvemmin kuolleiksi että muodostamaan maahan jo ensimmäistä routakerrosta parin-kolmen sentin veroisesti.

Lumipeite on tosiaan koko Etelä-Suomen alueella lähinnä 2 - 5 cm paksua, ja vain paikoin esim. Pirkanmaalla on yli 5 cm paksujakin "hankia". Samoin etelärannikon tuntumassa löytyy paikoin yli 5 cm paksuja lumipeitteitä -- tällä alkaneella viikolla lumipeitteeseen ei itse asiassa tule lähes ollenkaan muutosta ennen ensi lauantaita, koska tuossa huomisessa Föhn-tuulivaiheessa sulaminen jää hyvin vähäiseksi ilmamassan ollessa kuivaa; lumipeite jää siis lähes ennalleen edelleen.

Toisaalta puustoissa nyt vielä olevat lumet ja etenkin idässä pakkassään sumuista tulleet kuuratkin sulavat ja varisevat huomenna tiistaina leudossa Föhn-tuulessa pois viimeistään illalla.

Toki em. mahdolliset merelliset lumikuurot voivat sitten ke-to aikana lisätä lumipeitettä länsirannikolla ja lounaissaaristossa, mutta varsinaisesti seuraava lumipeitemuutos yleisesti tulee siis ensi viikonloppuna, jolloin sekä sataa ainakin muutamia senttejä uutta lunta että etenkin lounaassa-etelärannikolla osaksi myös sulaa sen aikaista lumipeitettä hetken aikaa -- etenkin sisämaassa lumipeite siis vahvistuu selvästi silloin... 

Etelä-Suomen järvissä vielä viime viikon alussa oli kokonaan jäätön tilanne uudestaan marraskuussa hetken aikaa käväisseiden ensimmäisten ohuiden jääkansien jälkeen, mutta viime viikon lopulla uusia ohuita jääkansia muodostui taas pakkasvaiheessa -- vaikka lämpötila on ollut ajoittain nollan vaiheilla tai suojalla päättyneenä viikonloppuna, niin etenkin seisovavetisissä järvissä jääkannet ovat jo alkaneet olemaan pysyviäkin; virtapaikoilla on ollut edelleen myös ihan sulaa vettä.

Huomisen leudon vaiheen perään tulee taas sen verran pakkasia, että sekä järvien jäät että maaperän routa vahvistuvat pari-kolme senttiä lisää ja myös virtaavissa vesissä voi muodostua uutta jäätä -- sitten ensi viikonloppuna jäiden päälle sataa uutta lunta.

Merialueilla jäänmuodostusta on ollut vasta Perämeren rannikolla ja Merenkurkun saaristossa, joten esim. Suomenlahti on pysynyt kokonaan jäättömänä koko ajan edelleen, joskin sisälahdissa ja aivan rantaviivan tuntumassa vesien pintalämpötilat ovat laskeneet jo lähelle nollaa tai +1 asteen vaiheille; ulapalla Suomenlahdella pintavesilämpötilat ovat kuitenkin yhä jopa reilusti yli +5 astetta -- tuossa ke-pe vaiheen pakkassäässä saattaa Suomenlahden kylmimmissä sisälahdissa muodostua ensimmäisiä ohuita jääkansia, mutta ne voivat olla vielä sulamiselle herkkiä myöhemmin, jos tulee kunnolla plusasteita ja vesisateita...

Tässä ovat linkit jäätilanteiden seurantaan: järvien jäätilanteet ja merialueiden jäätilanteet -- kummatkin päivittyvät aina uusiin karttoihin omilla tahdeillaan.

Viimeisenä palaan vielä päättyneen syksyn ruskaan sen verran, että mainitsen sellaisen puulajin, jossa lehtijääneet ns. talviruskana pysyvät yleensä aina seuraavaan kevääseen saakka -- tämä laji on (metsä)tammen pylväsmäisesti kasvava viljelylajike pylvästammi tai kartiotammi (Quercus robur "Fastigiata"), jolla myös tänä alkutalvena nähdään parhaillaankin runsaasti ruskeiksi kuolleita lehtiä oksistoissaan ja ne pysyvät läpi talven.

Tämän viljelylajikkeen kasvatus on yleistynyt huomattavan paljon viimeisten 10 vuoden aikana uusissa julkisissa istutuksissa mm. pääkaupunkiseudulla ja olenpa nähnyt tätä istutetun myös mm. Hämeenlinnassakin tänä vuonna.

Tällä talviruskaa tekevällä puulla oli kuluneen äärileudon syksyn aikana myös omansalainen poikkeava ruskan edistyminen tuon erityisen lämmön takia -- normaalisti tällä lajikkeella lehtensä muuttuvat lähes suoraan vihreistä ruskeiksi lokakuun lopulta alkaen vain vähäisen kellertävän välivaiheen kautta ja yöpakkaset voivat muuttaa lehtiä ruskeiksi nopeastikin.

Sen sijaan tänä syksynä hyvin leudot säät jopa lähes kokonaan ilman yöpakkasia (etenkin pääkaupunkiseudulla kokonaankin pakkasettomissa oloissa ko. aikana) myös loka- ja marraskuussa aiheuttivat sen, että lokakuun lopulta marraskuun alkuun tällä lajikkeella nähtiin poikkeuksellisen keltainen välivaihe ruskassaan ennen lehtien ruskeiksi kuolemista; ruskavärit olivat siis normaalia kirkkaammin tai selvemmin keltaisia ja normaalia pidemmän aikaa.

Aivan lopuksi vielä termisen talven alkamisen määritelmästä tällä hetkellä Etelä-Suomessa: sisämaassa tämä viimeisin pakkasia sisältänyt talvinen vaihe on tainnut aloittaa termisen talven jo pysyvästi, mutta normaalia myöhemmin, ja voi olla että lounaiskolkassa ja etelärannikon länsiosissa termisen talven alkaminen voi ehkä varmistua, jos tuon ke-pe vaiheen pakkasten perään tuleva lauhtuminen jää heikoksi eikä seuraavalla viikolla tulisi enää pitkäkestoisia plussakelejä -- tämän varmistumista tai tuonnemmaksi siirtymistä joudutaan kuitenkin vielä seuraamaan pidemmälle joulukuuta, tai jos leutous taas rajusti voimistuu niin tammikuulle...


Päivitys keskiviikkona 11.12.2024 klo. 20:45: 

No niin! -- talvi on ankaroitumassa odotettua enemmän, ja viikonloppuna siitä on merkkinä yhtäältä pohjoisessa talven tähän mennessä ankarimpien pakkasten saapuminen, ja toisaalta täällä Etelä-Suomessa koetaan lauantaina ja la-su välisenä yönä hyvinkin runsas lumipyry!

Tämä tilanne johtuu siitä, kun tuo em. Islannin suunnasta viikonlopuksi tuleva matalapaine ottaa yhtäältä aikaisempaa ennustetta eteläisemmän reitin Lounais-Suomen yli itäkaakkoon, ja toisaalta se voimistuu juuri sopivasti runsasta lumentuloa ajatellen lauantaina tuossa lounaan kulmilla. 

Samalla Lappiin ja Länsi-Venäjän pohjoisosiin muodostuu ankaran pakkasen alue tuulten heiketessä ja Jäämeren ilmamassan kylmetessä silloin helposti, kun tähän aikaan (jo melkein talvipäivän seisaus) vuodesta Auringon lämmitystä ei enää ole -- Lapissa voidaan saavuttaa minimilämpötiloissa talvikauden ensimmäisen kerran -30 asteen kylmemmälle puolelle päätymisiä jo viikonloppuna.

Tuo lumipyrytilanne alkaa täällä etelässä siten, että perjantaina kylmän yön ja aamun (paikoin n. -10 asteen lukemia) jälkeen ensimmäinen kieleke lumisadetta tulee lännestä lähinnä "Vaasa-Lappeenranta"-linjan eteläpuolelle, mutta siitä ei sada vielä kuin vain muutama sentti uutta lunta.

Lauantaina tuon matalapaineen voimistumisen myötä runsaampia sateita kasaantuu lännestä ja lounaasta etelään vasten tuota pohjoista ankaran pakkasen aluetta, ja sateiden olomuoto on sisämaassa koko ajan lunta, ja itse asiassa siellä lämpötila pysyy lauantaina sateen runsaimmissakin vaiheissa sen verran eli hitusen pakkasella, jolloin lumipeite voi paikoin myös kinostua itätuulten voimistuessa (ensin tuulet ovat heikkoja) la-su yönä lumipyryn loppuvaiheissa.

Etelärannikolla ja lounaiskolkassa sateiden olomuoto on pääosin lunta, mutta lämpötilan käväistessä lauantaina nollassa tai hitusen plussalla myös märkää lunta ja räntää voi sataa hetken aikaa; la-su välisenä yönä lämpötila laskee pakkaselle myös tällä alueella, jolloin lumisade on ennen loppumistaan pakkaslumimuotoista sielläkin.

Etelä-Suomeen on odotettavissa tästä lumipyrytilanteesta sisämaassa jopa 15-20 cm uutta lunta ja ehkä paikoin jopa enemmänkin! -- etelärannikolla ja lounaiskolkassa saadaan myös useita senttejä uutta lunta, vaikka tuota märkää lumisadetta ja vähän suojasäätäkin on mukana; toisaalta kokonaissademäärät voivat olla etelärannikon tuntumassa kaikkein suurimpia, joten parinkymmenen sentin lumipeitelisäys esim. ainakin osassa pääkaupunkiseutuakin ei liene yllätys suojasäävaiheesta huolimatta...

Tässä lumipyrytilanteessa etenkin märkää lumisadetta saavilla alueilla on merkittävänä seikkana taas runsaan ja raskaan tykkylumen kertyminen puustoon lehtipuita myöten (sisämaan pakkasalueella lunta kertyy lähinnä havupuustoon) -- tästä voi taas tulla puustotuhovaaraa etenkin tuulensuojaisille paikoille; nythän on paikoin jäänyt eilisen puustolumisulamisen jäljiltä vielä osaan tuulensuojaisimpiin paikkoihin lumikuorrutetta puihin mm. metsien sisusalueilla, jolloin uusi runsas lumikuorrutelisäys voi ylittää paikoin puiden kantokyvyn!

Sunnuntaina aamulla tuo matalapaine heikkenee ja kaikkoaa nopeasti kaakkoon, joten aamulla viimeisetkin lumisateet heikkenevät ja lakkaavat, ja loppupäivä on poutainen pilvisyyden pysyessä kuitenkin pääosin runsaana, ja itä-koillistuuli on aluksi navakkaa, mutta heikkenee illaksi nopeasti -- lämpötilat laskevat iltapäivällä ja illaksi -5 vaiheille.

Uusien ennustemallien mukaan seuraavan viikon aloittavana maanantaina lännestä tulee koko Suomeen voimakkaan Norjanmeren matalapaineen mukana rintamasysteemi lumipyryineen (lumipyryä alkupäivällä), joten yhtäältä Lapin ankara pakkanen heikkenee pikkupakkaseksi, ja etelään tulee taas uusi annos uutta lumipeitettä noin nollakelin kera -- näillä näkymin uuden lumen määrä ei liene yhtä iso kuin tämä ensimmäinen viikonlopun määrä, mutta runsaimmillaan n. 10 cm:n lumilisäykseen voi olla mahdollisuuksia, joten kokonaislumipeite voi kasvaa paikoin jo lähelle puolta metriä sen myötä!...

Vieläkin on tämän toisen lumipyrytilanteen jälkeen hieman epäselvää ensi viikon säävaiheet, mutta näillä näkymin myös tuon ma pyryn jälkeen Atlantilta / Britteinsaarten tienoilta käsin matalapaineiden vyöry kohti Fennoskandiaa näyttää voimakkaalta ja aktiiviselta, joten koko ensi viikon säässä voivat Etelä-Suomen osalta vaihdella poutaiset pakkasvaiheet sateisten ja noin nollakelisten matalapainevaiheiden kera, jolloin uusia lumipeitelisäyksiä voi tulla sen viikon loppuun mennessä jopa yhä vain, ja ehkä runsaastikin!...

Näin ollen nyt vaikuttaisi jopa siltä, että Joulusta saattaisikin tulla Etelä-Suomeen melkoisen luminen ja ehkä jopa poikkeuksellisen runsasluminen! Ankarat pakkaset taitavat jäädä kuitenkin vielä vain Lapin asiaksi -- jäädään seuraamaan, miten talvi alkaa koettelemaan meitä...

Jätän tämän kirjoituksen päivittämisen tähän, ja palaan asiaan seuraavassa sääennuste- ja luontoseurantakirjoituksessa, jonka ajattelen tekeväni ensi maanantaina tuon toisen lumipyryn jälkeen...


Päivitys perjantaina 13.12.2024 klo. 15:45:

Päätinkin vielä päivittää toistamiseen tämän sääennusteen ko. viikonlopun osalta, koska sen verran muutosta on tullut parhaillaan alkaneeseen lumipyrytilanteeseen ja lämpötiloihin pe-su ajaksi uusimpien ennustemallien mukaan.

Tuohon aikaisempaan ennustepäivitykseen verrattuna on tullut huomiselle lauantaille leudompi muutos, jolloin ko. runsaan sadealueen mukana suojasääalue käväisee ennakoitua pohjoisempana ja etelärannikolle-lounaaseen tämä tarkoittaa jopa +3 asteen vaiheilla käväisevää lämpöä iltapäivälle ja sateet ovat siten aikaisempaa arviota enemmän vettä; on kuitenkin huomattava, että sateet muuttuvat kuitenkin yhä lumeksi etelärannikollakin ennen loppumistaan la-su välisenä yönä.

Sisämaassa tämä leudompi muutos tarkoittaa sitä, että märän ja siten puustoihin tykkylumeksi tarttuvan lumipyryn alue ulottuu nollakelinä aikaisempaa arviota pohjoisemmaksi, kuten esim. Hämeenlinnan seudulle; lehtipuutkin saavat täten runsasta ja raskasta lumikuorrutusta laajasti sisämaassa.

Tosin tässäkin on huomattava se, että lämpötila laskee sisämaassa pakkaselle jo la illalla ja la-su välisenä yönä itätuulen voimistuessa jopa kovapuuskaiseksi puustolumet ehtivät silloin myös varisemaan tuulisilla paikoilla paljon pois. Tuulensuojapaikoilla on kuitenkin odotettavissa puustotuhovaaraa raskaista tykkylumista!

Lumipeitekertymät pe-su ajalle ovat vaihdelleet ennusteissa sisämaassa n. 20 sentistä jopa yli 30 cm:n, joten paljon lunta on joka tapauksessa tulossa laajalla alueella etelän sisämaassa! -- toisaalta etelärannikko ja varsinkin lounaiskolkka saattavat jäädä su aamuun mennessä varsin vähälle uudelle lumipeitteelle. 

Sitten tuon matalapaineen ja lumisateen kaikotessa sunnuntaina kaakkoon pois tapahtuu lämpötiloissa ennakoitua rajumpaa poukkoilua! -- nyt näyttää siltä, että tuon kaikkoavan matalapaineen jälkireunalla ja juuri ennen seuraavana su-ma yönä lännestä tulevaa toista rintamasadesysteemiä koetaan Etelä-Suomessa muutaman tunnin mittainen ankarahkon pakkasen vaihe su illalla.

Nimittäin tuo kaikkoava matalapaine pyöräyttää su aamusta alkaen Lapin ankarasta pakkasilmamassasta annoksen hyvin kylmää ilmaa etelärannikkoa myöten koillistuulena, ja su illalla tuulten sitten nopeasti tyyntyessä kokonaan tapahtuu lämpötilan hyvin nopeaa laskua, ja varsinkin jos sää samalla selkenee hetkeksikin.

Täten Etelä-Suomen sisämaassa on odotettavissa su illalla -15 ja -20 asteen välisiä minimilämpötiloja, ja paikoin jopa -20 asteen kylmemmälle puolellekin voidaan päätyä! -- Etelärannikolla-lounaassa ainakin -10 asteen tienoilla olevat minimilämpötilat toteutuvat samalla.

Lauhtuminen alkaa länsirannikolta käsin kuitenkin jo samana iltana myöhemmin ja se etenee koko Suomen ylittävän rintamasysteemin myötä hyvin nopeasti runsaan lumipyryn ja nopeasti voimistuvan etelätuulen kera itään su-ma välisenä yönä: etelärannikolla ja lounaassa lumisade myös muuttuu taas osaksi rännäksi ja vedeksi suojasään palatessa ko. yönä yhtäkkiä sille vyöhykkeelle.

Maanantain aamusta alkaen tuulet kääntyvät heikkenevinä länteen-luoteeseen, ja rintamasade siirtyy pois itään ja sää poutaantuu pilvipeitteen rakoillessa. Lämpötilat asettuvat nollan tienoille ja sisämaassa pikkupakkaselle.

Tästä näyttää sitten alkavan ensi torstain alkuun kestävä enimmäkseen poutainen länsi-luoteistuulinen vaihe Etelä-Suomessa Fennoskandian keskiosien yli itään siirtyvän matalapaineen eteläreunalla, jossa lumikuurot voivat olla ajoittain ja paikoin mahdollisia, ja lämpötilat laskevat ti-ke aikana hitaasti muutaman asteen pakkaselle; sisämassa -5 ja -10 asteen välillekin, jos tuulet tyyntyvät vähäpilvisessä säässä ke-to yöksi...

Näillä näkymin sitten ensi to-pe tienoilla olisi tulossa seuraava voimakas matalapaine Britteinsaarten suunnasta, jonka reitti Suomen yli koilliseen-itään ratkaisee sitten sen, miten paljon ja missä olomuodossa mm. juuri Etelä-Suomeen tulisi sateita -- tämä matalapaine siksi jo ratkaisee paljon siitä, miten luminen tai lumeton Joulusta voi tulla etenkin etelärannikon vielä hieman epävarman valkoisen Joulun suhteen tarkasteltuna...

Palataan tarkastelemaan sen kohtaloa ja muuta sää- ja luontoasiaa sitten seuraavassa aiheen mukaisessa kirjoituksessani (ehkä ensi viikon alkupuolella nyt miettimäni aikataulun mukaan), joten viimeinkin lopetan tämän kirjoituksen päivittämisen tähän.